Jälkeläistaulut


Henkilöhakemisto

- Taulu 1 -

1. sukupolvi

Keisari, Vilppu, Keisier s. 1562. k. n. 1630 Soini, Keisari. Talollinen, vävy.

1621 oli katovuosi, jolloin ruis ja ohra oli hallan vikuuttamana kelvotonta varsinkin Alajärvellä, Vimpelissä, Soinnissa ja Lehtimäellä. Evijärvellä oli saatu jonkinverran käyttökelpoista ruista. Tälläiset seikat vaikuttivat asutusmuutoksia. Moni talo jäi pitkäksi aikaa autioksi ja sai sittemmin uuden asukkaan. V. 1620 tulee Soiniin VILPPU KEISARI. Näihin aikoihin asuvat täällä myös kuninkalliset ampuja eli "skytät", Matti Strang Vimpelissä. Enemmän tietoja: Lappajärven Seurakunta 1637-1937, Viljo Lampola, s.19. **** Vuoden 1627 voudintilin ruotuluettelossa Philpus Kiesier oli 65-vuotias, sairaalloinen ja oli 1/3 manttaalin talon isäntä. Vilppu mainitaan manttaaliluetteloissa ensimmäisen kerran 1620. Vuoden 1623 manttaalikirjan mukaan Vilpun 1/3 manttaalin talo mainitaan Lehtimäen kylään kuuluvaksi, talossa oli 1 hevonen, 1 tamma, 1 sonni, 9 lehmää, 2 hiehoa, 8 lammasta, 1 sika ja kylvönala 2 tynnyriä. Vilppu Keisari on tullut ilmeisesti Hämeestä, sillä nimi esiintyy Hauhossa 1400-luvulla. 1500-luvulla Ikaalisissa oli Pehr Kejsare-niminen lautamies. Perniössä on olemassa Kejsalo-niminen saari. Kustaa Vilkuna selittää Keisari-nimen syntyneen saksankielisestä giessen-verbistä, mikä tarkoittaa metallin sulattamista. Lapualla Keisareita esiintyy 1600-luvulla - 08.02.1685 kuolee Ursula Vilpuntytär Keisala. Jo 1500-luvulla Vöyrin pitäjässä on Kejsar-niminen talo. Jalasjärvelle Keisarin nimi tulee 1700-luvun loppupuolella, jolloin erään Ruovedeltä tulleen uudistilallisen taloa aletaan kutsua Keisariksi. Vilppu oli Pietari Hämäläisen vävy. Pietari asui samaa taloa ennen Vilppua ja esiintyi 1620 manttaalikirjoissa vuorotellen Vilpun kanssa Sukukirjasta: Vilppu Keisarin suku Keisarinmäeltä maailmalle

1. puoliso Hämäläinen, Marketta Pietarintytär, Keisari s. n. 1585. k. 13.12.1671 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Talonemäntä.
Isä: Hämäläinen, Pietari s. n. 1560.

Lapset:
1) Marketta Vilpuntytär (katso taulu 2) s. n. 1617 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 26.12.1688 Alajärvi, Pynttäri. Talonemäntä.
2) Pietari Vilpunpoika (katso taulu 3) s. 1614. k. 06.04.1684 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Talollinen, lautamies.
3) Matti Vilpunpoika (katso taulu 4) s. 1620 Soini, Kuninkaanjoki. k. 05.12.1686 Soini, Keisari. Talollisen poika. Kuolinsyy: Kuollut äkillisesti.
4) Valpuri Vilpuntytär (katso taulu 5) s. 1627 Soini, Keisari. k. 29.05.1697 Alajärvi, Gammelgård. Talonemäntä.
5) Erkki s. 1631 Soini, Keisari. k. 19.01.1714. Talollinen.
6) Juha s. n. 1632. Itsellinen.
Oli v. 1701 itsellisenä Alajärvellä ja oli Markus Markuksenpoika Spangarin pojan Johanneksen s. 7.6.1701 kummi. Johannes oli hänen sisarensa tyttärenpoika. Tuomiokirjat 16-17.8.1661 kertoivat seuraavaa: Herra Johan Esseviuksen, lautamiesten Lauri Laurinpojan ja Tuomas Kärnän pitää suorittaa perinnönjako Juha Keisasen ja tämän veljien välillä, kuten perintölaki määrää.

Henkilöhakemisto


- Taulu 2 -

2. sukupolvi

Keisari, Marketta Vilpuntytär (taulusta 1. Isä: Keisari, Vilppu) s. n. 1617 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 26.12.1688 Alajärvi, Pynttäri. Talonemäntä.

1. puoliso Pynttäri, Pietari Simonpoika s. 1620 Alajärvi, Pynttäri. k. 13.07.1689 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.
Pietari Simonpoika oli Pynttärin talon isäntä 1637-74. Pietari Simonpojan setä Pietari Jaakonpoika oli lankonsa Johan Perssonin 1 1/2 manttaalin talossa yhtiömiehenä Pedersören Ytter-Essessä. lähde: Vihtori Peltokangas: Pedersören käräjät 29.-30.7.1672

Isä: Pynttäri, Simo Jaakonpoika s. 1599 Alajärvi.
Äiti: Pynttäri, Helga Olavintytär s. 1599.

Lapset:
1) Valpuri (katso taulu 6) s. n. 1638 Alajärvi, Pynttäri. k. n. 1696 Saarijärvi.
2) Juha Pietarinpoika (katso taulu 7) s. n. 1641 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.12.1683 Alajärvi, Pynttäri.
3) Matti Pietarinpoika (katso taulu 8) s. 1643 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.06.1687 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, Storpynttärin isäntänä 1675 - 1687.
4) Liisa Pietarintytär (katso taulu 9) s. n. 1650 Alajärvi, Pynttäri. k. Vimpeli, Storgård, Sääksjärvi. Talonemäntä.
5) Matti s. n. 1657 Alajärvi, Pynttäri. k. 1670 Alajärvi, Pynttäri.
6) Maria Pietarintytär (katso taulu 10) s. 1645 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.03.1716 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talonemäntä.
7) Simo Pietarinpoika (katso taulu 11) s. 1655 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.03.1744 Alajärvi, Lill-Pynttär. Talollinen.
8) Marketta Pietarintytär (katso taulu 12) s. 1656 Alajärvi, Pynttäri. k. 30.09.1738 Alajärvi, Skrabb. Emäntä.
9) Heikki Pietarinpoika (katso taulu 13) s. 1658 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.08.1710 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 3 -

2. sukupolvi

Keisari, Pietari Vilpunpoika (taulusta 1. Isä: Keisari, Vilppu) s. 1614. k. 06.04.1684 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Talollinen, lautamies.

Vuoden 1633 ruotuluettelon mukaan 1/3 manttalin talollinen Peer Phillipsson oli 19 vuotias. Pietari Vilpunpoika oli Keisarin talon isäntä 1630-74. Oli lautamiehenä 1670-72. Vuoden 1671 toisena adventtipäivänä haudattiin Pietari Keisarin vastasyntyneet aviottomat kaksoset. Kola-Pekallakin oli sukuyhteyksiä Keisareihin, sillä tuomiokirjat 23.1. 1662 kertovat seuraavaa: "Kålla"-Pekka vaatii perintöosuutta Oietari Keisarilta. Päätös: Pietari Keisari maksaa Kola-Pekalle 12 kupartaalaria, jonka jälkeen perintöriita on loppuun käsitelty. Kola-Pekka oli Sipinpoika ja hänen vaimonsa nimi oli Sidzla.

1. puoliso Maria s. n. 1616. k. 29.09.1671 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari.

Lapset:
1) Heikki Pietarinpoika (katso taulu 14) s. n. 1642 Soini, Keisari. k. 17.03.1678 Soini, Keisari. Talollinen; Keisarin perintötalon isäntä 1675-82.
2) Pietari s. n. 1644 Soini, Keisari. k. 18.07.1669 Soini. Talollisen poika.
3) Matti Pietarinpoika (katso taulu 15) s. 1646 Soini, Keisari. k. 07.11.1719 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Talollinen.
4) Anna Pietarintytär (katso taulu 16) s. n. 1648 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari.
5) Agnes Pietarintytär (katso taulu 17) s. n. 1649 Soini, Keisari. Talonemäntä.
6) Erkki s. 1658 Soini, Keisari. k. 08.10.1715 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari.

Henkilöhakemisto


- Taulu 4 -

2. sukupolvi

Keisari, Matti Vilpunpoika, Keisanen (taulusta 1. Isä: Keisari, Vilppu) s. 1620 Soini, Kuninkaanjoki. k. 05.12.1686 Soini, Keisari. Talollisen poika. Kuolinsyy: Kuollut äkillisesti.

Tuomiokirjasta 23.1.1662 ilmenee seuraavaa: Matti Keisanen oli naimaton ja oli syytettynä salavuoteudesta ensimmäistä kertaa. Hän tunnusti olleensa sukupuoliyhteydessä Kerttu Matintyttären kanssa joka ei saapunut oikeuteen. Kerttu Matintytär oli myös naimaton. Matti Keisanen tuomittiin 40 markan sakkoihin sekä kärsimään kirkkorangaistuksen. Kerttu Matintyttären kohdalta asia tulee esille seuraavilla käräjillä.

1. puoliso Agneta Tuomaantytär s. 1627. k. 1698. Emäntä.
Tuomiokirjoissa Agneta esiintyy sekä Tuomaan- että Sigfridintyttärenä. Tuomiokirja v. 1692: Agneta Tuomaantytär Lehtimäeltä vaatii Erkki Vilpunpojalta 1/4 manttaalin talon halkomista lapsilleen, jotka ovat tämän (erkki Vilpunpojan) vanhemman veljen poikia . Vasttaja kielsi asian esittäen syyksi , että talon peltotilukset ovat heikkoja ja ettei laitumia ole jaettavaksi, mutta kuten lautakunta todistaa, tilalla olisi varaa siihen. Siksi kihlakunnantuomari toimittaa lautamiesten David Kärnän ja Heikki antinpojan kanssa vaatimuksen mukaisesti perinnönjaon ja talon halkomisen harkintansa perusteella ja tähän hakijain osapuolten tulee suostua. Tuomiokirja v. 1963: Agneta Sigfridintytär Keisaribackan mäeltä esitti vaatimuksensa Erkki Vilpunpojan asumaan taloon.

Lapset:
1) Simo Matinpoika (katso taulu 18) s. 18.11.1666 Soini, Keisari. k. 04.06.1697 Soini, Mesiäislehto. Uudisasukas, torppari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Agneta Matintytär (katso taulu 19) s. 1668 Soini Keisari. k. 23.03.1751 Soini, Laasanen. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Halvaus.
3) Annika s. 1675 Soini, Keisari. k. 05.09.1675 Soini, Keisari.
4) Erkki Matinpoika (katso taulu 20) s. 22.04.1677 Soini, Keisari (Ollila). k. 03.06.1710 Soini, Keisari. Sotilas. Lisätietoja: Rippikirjassa oli 1707 merkintä: Lähti sotilaiden mukaan (affrest med soldater).

Henkilöhakemisto


- Taulu 5 -

2. sukupolvi

Keisari, Valpuri Vilpuntytär, Skrabb (taulusta 1. Isä: Keisari, Vilppu) s. 1627 Soini, Keisari. k. 29.05.1697 Alajärvi, Gammelgård. Talonemäntä.

1. puoliso Skrabb, Erkki Olavinpoika s. n. 1632 Alajärvi, Gammelgård, Skrabb. k. 24.10.1686 Lappajärvi, Finnilän rantatie. Talollinen. Vihitty: Lappajärvi. Lisätietoja: Erkki Olavinpoika oli Skrabbin isäntä 1681-85. Kuolinsyy: Kohtaus.
Isä: Skrabb, Olavi Pietarinpoika s. 1610 Alajärvi, Skrabb.
Äiti: Skrabb, N.N. Martintytär, Pangar / Spangar s. n. 1604.

Lapset:
1) Simo Erkinpoika (katso taulu 21) s. 1656 Alajärvi, Gammelgården. k. 01.07.1728 Alajärvi, Paalijärvi. Uudisasukas.
2) Juho Erkinpoika (katso taulu 22) s. 1661 Alajärvi, Skrabb. k. 10.02.1740 Alajärvi. Talollinen.
3) Pietari Erkinpoika (katso taulu 23) s. 01.11.1668 Alajärvi, Skrabb, Gammelgård. k. 23.03.1742 Alajärvi, Kolunperä, Saukko. Venäläisten kyytimies, talollinen. Lisätietoja: Pietari Erkinpoika oli venäläisten ulosottomiehenä isonvihan aikana.

Henkilöhakemisto


- Taulu 6 -

3. sukupolvi

Pynttäri, Valpuri, Paajanen (taulusta 2. Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär) s. n. 1638 Alajärvi, Pynttäri. k. n. 1696 Saarijärvi.

1. puoliso Paajanen, Antti Antinpoika s. n.1638 Saarijärvi, Pääjärvi, Paajanen. k. 21.09.1697 Korsholmin lääninvankila. Talollinen. Vihitty: Alajärvi. Lisätietoja: Murhamies, tuhopolttaja, kappelivaras. Kuolinsyy: Kuoli Korsholmin vankilassa punatautiin.
Antti oli kappelinvaras, tuhopolttaja ja murhamies. Surmasi Sigfrid Skomakaren vaimon Marketta Simontytär Laukkosen ja tämän pojan Sigfridin. Marketan ensimmäinen mies oli Annti Antinpojan vaimon veli. Antti karkasi ennen oikeudenkäyntiä vartijan Lars Fiskin huolimattomuuden takia. Antti tuomittiin mestattavaksi ja teilattavaksi, mutta kuoli vankilassa punatautiin, ennenkuin kuuluisa pyöveli Heikki Hakalainen ehti panna tuomion täytäntöön. Pyöveli kävi hautaamassa Antti Paajasen. Perhe asui Paajasen taloa vuoteen 1694, jonka jälkeen Antti Antinpoika ja Valpuri Pietarintytär katoavat kirjoista (Suomen asutuksen yleisluettelo)

Isä: Paajanen, Antti Heikinpoika s. n. 1610.
Äiti: Paajanen, Kaarina s. n. 1610.

Lapset:
1) Marketta Antintytär (katso taulu 24) s. n. 1667 Saarijärvi, Paajanen. k. 1697 Saarijärvi.
2) Juho (katso taulu 25) s. n. 1670 Saarijärvi, Pääjärvi, Paajanen. Renki.
3) Anika s. 10.12.1677 Alajärvi, Pynttäri.
4) Maria s. 1683 Saarijärvi, Pääjärvi, Paajanen. k. 05.06.1697 Alajärvi, Gammelgård. Piika.

Henkilöhakemisto


- Taulu 7 -

3. sukupolvi

Pynttäri, Juha Pietarinpoika (taulusta 2. Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär) s. n. 1641 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.12.1683 Alajärvi, Pynttäri.

1. puoliso Laukkonen, Marketta Simontytär, Pynttäri s. 1663 Lehtimäki, Laukkonen. k. 21.06.1669 Alajärvi. Vihitty: 1681 Lappajärvi. Kuolinsyy: Murhattu.
Isä: Laukkonen, Simo Erkinpoika s. 1617 Lehtimäki.
Äiti: Margeta Knuutintytär, Laukkonen s. n. 1620.

Henkilöhakemisto


- Taulu 8 -

3. sukupolvi

Pynttäri, Matti Pietarinpoika (taulusta 2. Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär) s. 1643 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.06.1687 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, Storpynttärin isäntänä 1675 - 1687.

1. puoliso Svarvar, Marketta Markuksentytär, Pynttäri s. 1645 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 02.08.1726 Alajärvi, Pynttäri. Talonemäntä. Vihitty: 29.11.1668 Lappajärvi.
Isä: Svarvar, Markus Heikinpoika s. 1617 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen.
Äiti: Strang, Marketta Martintytär, Svarvar s. 1619 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Matintytär (katso taulu 26) s. 1670 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.03.1757 Vimpeli, Visti. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.
2) Pietari Matinpoika (katso taulu 27) s. 1671 Alajärvi. k. 16.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus, kramppeja.
3) Anna s. 22.02.1674 Alajärvi, Pynttäri.
4) Johan Mattson (katso taulu 28) s. 20.06.1679 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.07.1752 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen, kruununkirvesmies. Kuolinsyy: Frossa; horkka (kuumepuistatus).
5) Elias Mattsson (katso taulu 29) s. 1684 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.05.1760 Munsala, Wäxala, Nissas. Bonde, talollinen. Lisätietoja: Eljas Mattsson flyttade med sin familj ca. 1720 till Munsala Nissas hus. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.
6) Marketta s. 27.01.1688 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.01.1707 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 9 -

3. sukupolvi

Pynttäri, Liisa Pietarintytär, Sääksjärvi (taulusta 2. Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär) s. n. 1650 Alajärvi, Pynttäri. k. Vimpeli, Storgård, Sääksjärvi. Talonemäntä.

1. puoliso Sääksjärvi, Sakari Erkinpoika s. 1652 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi, Storgård. k. 03.03.1723 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Vihitty: 1671 Alajärvi.
Isä: Sääksjärvi, Erkki Markunpoika s. 1621 Vimpeli.
Äiti: Liisa Matintytär, Sääksjärvi s. 1624.

Lapset:
1) Matti Sakarinpoika (katso taulu 30) s. 1671 Vimpeli; Sääksjärvi, Storgård. k. 07.05.1731 Vimpeli; Sääksjärvi; Storgård. Talollinen.
2) Susanna Sakarintytär (katso taulu 31) s. 1672 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 08.04.1752 Veteli, Perho, Oksakoski. Emäntä. Lisätietoja: Muuttanut Veteliin 1695. Kuolinsyy: Rintatauti.
3) Britta s. 31.08.1674 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.
4) Juho s. 15.06.1677 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.
5) Erkki s. 06.05.1679 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 05.09.1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.
6) Jaakko Sakarinpoika (katso taulu 32) s. 1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 1734 Vimpeli. Talollinen.
7) Britta Sakarintytär (katso taulu 33) s. 15.09.1684 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 25.11.1739 Veteli, Räyrinki, Lång.
8) Liisa s. 08.05.1687 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 02.02.1708 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.
9) Siffer s. 01.06.1690 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 12.10.1690 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.
10) Erkki Sakarinpoika (katso taulu 34) s. 01.06.1690 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. n. 1732 Vimpeli.
11) Valpuri Sakarintytär (katso taulu 35) s. 28.05.1694 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 20.02.1763 Veteli, Pulkkinen haudattu 20.03.1763. Kuolinsyy: Vanhuus.
12) Marketta Sakarintytär (katso taulu 36) s. 06.02.1696 Vimpeli , Sääksjärvi, Storgård. k. 17.03.1759 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 10 -

3. sukupolvi

Pynttäri, Maria Pietarintytär, Storgård (taulusta 2. Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär) s. 1645 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.03.1716 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talonemäntä.

1. puoliso Storgård, Juho Erkinpoika s. 1634 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 15.04.1733 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Vihitty: 11.05.1668 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Juho Erkinpoika ja veljensä Sakari Erkinpoika olivat naimisissa Pynttärin sisarusten kanssa. Käräjillä 26/1 1719 he anoivat, että heidän perintötalonsa voisi edelleen olla yhtenä savuna, koska yhtiömiehinä he katsoivat suoriutuvansa paremmin tilan veloista ja muista rasitteista. Oikeus suostui heidän esitykseensä. - - - Pedersören käräjillä 9/3 1730 Juho Erkinpoika Sääksjärvi oli lähettänyt 27/1 1724 päivätyt yhtiösopimuksen seuraavalla korjauksella: Juho Erkinpoika poikansa Pietarin suostumuksella ja jo kuolleen nuoremman veljensä Sakarin kanssa tekemällä sopimuksella suostuu, että tämän pojat Jaakko ja Erkki Sääksjärvi saavat haltuunsa 1/3 Sääksjärven perintötalosta, joka oli ollut yhtiönä ilman jakoa. Vaatimus kirjattiin vakuudeksi pöytäkirjaan.

Isä: Sääksjärvi, Erkki Markunpoika s. 1621 Vimpeli.
Äiti: Liisa Matintytär, Sääksjärvi s. 1624.

Lapset:
1) Tuomas Juhonpoika (katso taulu 37) s. 01.11.1671 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 26.05.1697 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Anna Juhontytär (katso taulu 38) s. 25.12.1673 Vimpeli, Storgård. k. 26.01.1744 Lappajärvi, Hernesniemi.
3) Pietari Juhonpoika (katso taulu 39) s. 07.08.1676 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 10.05.1751 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen. Kuolinsyy: Rintasairaus.
4) Marketta Juhontytär (katso taulu 40) s. 15.06.1679 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 09.01.1724 Lappajärvi, Hyytinen.
5) Heikki Juhonpoika (katso taulu 41) s. 12.06.1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 18.12.1759 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
6) Sakari Juhonpoika (katso taulu 42) s. 07.10.1683 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 03.09.1764 Lappajärvi, Savola. Talollinen, vähtäri; toimi pienten lasten opettajana. Kuolinsyy: Sappikivet.
7) Liisa Juhontytär (katso taulu 43) s. 1685 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 01.12.1767 Lappajärvi, Hyytinen. Kuolinsyy: Pistos.
8) Maria s. 13.07.1689 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Lisätietoja: Muutti kotoaan 1708.

Henkilöhakemisto


- Taulu 11 -

3. sukupolvi

Pynttäri, Simo Pietarinpoika (taulusta 2. Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär) s. 1655 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.03.1744 Alajärvi, Lill-Pynttär. Talollinen.

1. puoliso Kärnä, Liisa Juhontytär, Pynttäri s. 1674 Lappajärvi. k. 17.03.1737 Alajärvi, Pynttäri. Vihitty: 26.12.1690 Lappajärvi.
Isä: Kärnä, Juho Simonpoika s. 1646 Lappajärvi. Talollinen, kirkkoväärti.
Äiti: Kärnä, Maria Matintytär, Kauhava s. 1639 Kauhava.

Lapset:
1) Maria s. 27.04.1694 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.02.1695 Alajärvi, Pynttäri.
2) Liisa s. 08.04.1697 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.10.1697 Alajärvi, Pynttäri.
3) Eeva Simontytär (katso taulu 44) s. 24.11.1698 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.10.1721 Alajärvi, Pynttäri.
4) Maria s. 09.02.1702 Alajärvi, Pynttäri. k. 23.06.1702 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Saukkonen, Liisa Matintytär, Pynttäri s. 03.11.1701 Alajärvi, Kurejoki, Saukkonen. k. 16.01.1779 Alajärvi, Anttila. Vihitty: 11.09.1737 Alajärvi. Perhesuhteet: Avioliitto oli ilmeisesti lapseton.
Isä: Saukkonen, Matti Erkinpoika s. 1665.
Äiti: Saukkonen, Maria Heikintytär s. 1666.

Henkilöhakemisto


- Taulu 12 -

3. sukupolvi

Pynttäri, Marketta Pietarintytär, Skrabb (taulusta 2. Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär) s. 1656 Alajärvi, Pynttäri. k. 30.09.1738 Alajärvi, Skrabb. Emäntä.

1. puoliso Skrabb, Erkki Matinpoika s. 1659 Alajärvi, Skrabb. k. 05.06.1697 Alajärvi, Skrabb. Talollinen. Vihitty: 09.11.1681 Alajärvi. Lisätietoja: Erkki Matinpoika oli Alajärven Skrabbin talon isäntänä 1686-97. Kuolinsyy: Pistos / lentävä hollantilainen.
Isä: Gammelgård, Matti Olavinpoika, Skrabb s. 1630 Alajärvi.
Äiti: Skrabb, Brita Heikintytär s. 1619.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 45) s. 27.01.1683 Alajärvi, Skrabb. k. 13.11.1741 Alajärvi. Lisätietoja: Matti Erkinpoika tappoi Daavid Tuomaanpoika Puumalan 17.01.1716.
2) Susanna Erkintytär (katso taulu 46) s. 31.01.1685 Alajärvi, Gammelgård. k. 23.09.1766 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.
3) Lauri Erkinpoika (katso taulu 47) s. 09.12.1686 Alajärvi Gammelgård. k. 21.11.1736 Pietarsaari. Perhesuhteet: Laurilla ja Malinilla ei näy lapsia Pietarsaaren syntyneiden luettelossa.
4) Marketta Erkintytär (katso taulu 48) s. 05.06.1689 Alajärvi, Gammelgård. k. 03.02.1758 Alajärvi, Möksy, Hosianmaa. Kuolinsyy: Yskä ja pistos.

Henkilöhakemisto


- Taulu 13 -

3. sukupolvi

Pynttäri, Heikki Pietarinpoika (taulusta 2. Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär) s. 1658 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.08.1710 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.

Pedersören käräjillä 26/8 1695 Heikki ja tämän vanhempi veli Pietari Pietarinpoika esittivät vaatimuksen Pynttärin tilan yhtiön purkamiseksi siten, että he lunastaisivat yhtöstä erilleen nuoremman veljensä Simon. Veljekset halusivat halkaista 1/2 manttaalin tilan keskenään. Simo ei ole voinut nauttia yhtiöosuudestaan sen heikon kiinteistön takia. Oikeus päätti, että tila jaetaan kolmeen osaan siten, mitä yhtiökumppaneiden kesken ja perintölaissa on säädetty.

1. puoliso Lappinen, Kaarina Grelsintytär, Pynttäri s. 1665 Lappajärvi, Lappinen. k. 09.08.1710 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 13.04.1684 Lappajärvi.
Isä: Lappinen, Grels Pietarinpoika s. 1610 Lappajärvi. Lappajärven kappeliseurakunnan lukkari 1679 - 1690.
Äiti: Lappinen, Kirsti Tuomaantytär s. 1622.

Lapset:
1) Marketta Heikintytär (katso taulu 49) s. 07.06.1685 Alajärvi Pynttäri. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Kirsti Heikintytär (katso taulu 50) s. 03.01.1689 Alajärvi, Pynttäri.
3) Heikki s. 03.10.1689 Alajärvi, Pynttäri. k. 24.05.1697 Alajärvi, Pynttäri.
4) Matti s. 30.01.1692 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.00.0000 Alajärvi, Pynttäri.
5) Liisa Heikintytär (katso taulu 51) s. 28.04.1693 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Muutti Uuteenkaarlepyyhyn n. 1711.
6) Kaarina s. 25.06.1696 Alajärvi, Pynttäri.
7) Susanna s. 23.05.1702 Alajärvi, Pynttäri. k. 23.07.1710 Alajärvi, Pynttäri.
8) Maria Heikintytär (katso taulu 52) s. 21.05.1706 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.07.1780 Lappajärvi. Lisätietoja: Muutti Munsalaan Evijärven rippikirjojen mukaan.

Henkilöhakemisto


- Taulu 14 -

3. sukupolvi

Keisari, Heikki Pietarinpoika (taulusta 3. Isä: Keisari, Pietari Vilpunpoika) s. n. 1642 Soini, Keisari. k. 17.03.1678 Soini, Keisari. Talollinen; Keisarin perintötalon isäntä 1675-82.

1. puoliso Muhonen, Anna Juhontytär, Keisari s. 1647 Saarijärvi. k. 06.09.1712 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. Vihitty: 01.10.1665 Lappajärvi.
Anna Juhontytär oli ilmeisesti Juho Laurinpoika Muhosen Agnisin tytär Karstulasta.

Isä: Muhonen, Juho Laurinpoika s. Karstula.
Äiti: Karstula, Agnes, Muhonen s. Karstula ??.

Lapset:
1) Maria Heikintytär (katso taulu 53) s. n. 1667 Soini, Keisari. k. 16.09.1712 Soini, Keisari. Lisätietoja: Maria oli leskenä veljensä tyttären Maria Erkintyttären 07.03.1702 kummina.
2) Antti Heikinpoika (katso taulu 54) s. 1666 Soini, Keisari. k. 26.04.1696 Soini, Keisari. Talollinen.
3) Erkki Heikinpoika (katso taulu 55) s. 02.02.1670 Soini, Keisari. k. 19.02.1714 Napue ?. Talollinen.
4) Pietari Heikinpoika (katso taulu 56) s. 25.05.1674 Soini, Keisari. k. 25.05.1716 Soini, Keisari. Talollisen poika.
5) Olavi Heikinpoika (katso taulu 57) s. n. 1678 Soini, Keisari. k. 07.04.1767 Soini, Pohjasmäki. Uudisasukas. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 15 -

3. sukupolvi

Keisari, Matti Pietarinpoika (taulusta 3. Isä: Keisari, Pietari Vilpunpoika) s. 1646 Soini, Keisari. k. 07.11.1719 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Talollinen.

Matti Pietarinpoika oli Kuninkaanjoen Keisarin talon isäntänä 1683-84 ja 1689-99. Perhe muutii 1699 Evijärven Kivijärven Pietilään, Yrjö Paavonpoika Pietiläisen entiseen taloon.

1. puoliso Sääksjärvi, Maria Erkintytär, Keisari s. 1655 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 18.09.1733 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Talonemäntä. Vihitty: 14.12.1673 Lappajärvi.
Isä: Sääksjärvi, Erkki Markunpoika s. 1621 Vimpeli.
Äiti: Liisa Matintytär, Sääksjärvi s. 1624.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 58) s. 27.09.1674 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisarinmäki. k. 1740 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Talollinen, Evijärven Pietilän intä 1718 - 1732.
2) Lauri s. 1675 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari.
3) Johannes (Juho) (katso taulu 59) s. 14.05.1676 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 1747 Evijärvi. Talollinen. Lisätietoja: Juha Matinpoika oli Evijärven Kivijärvenkylässä Erkki Pietilän yhtiömiehenä 1740.
4) Antti s. 1679 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Lisätietoja: Lähti laivakirvesmieheksi Karskronaan n. 1695.
5) Maria Matintytär (katso taulu 60) s. 30.03.1684 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 11.09.1746 Evijärvi, Paalanen. Talonemäntä.

2. puoliso Åby, Anna Tuomaantytär s. n. 1678 Evijärvi, Åby. Perhesuhteet: Vihitty Au-suhde ?.
Anna Tuomaantyttärellä oli toinenkin avioton lapsi Tuomas Gabrielinpoika 09.12.1792. Tuomaan isä oli Gabriel Simonpoika Kurvi. Anna Tuomaantytär (kånan) oli kotoisin Evijärven Åbystä. Hän kulki ansiotyössä Teerijärven kylässä ja muuallakin. (lisätietoa tyttären sukutaulussa)

Isä: Särkijärvi, Tuomas Matinpoika s. n. 1657.
Äiti: Åby, Brita Knuutintytär, Särkijärvi s. 1657 Evijärvi.

Lapset:
1) Susanna s. 11.02.1700 Evijärvi, Haapajärven kylässä Matti Olavinpoika Mustajärven torpassa.
Kummeina olivat Matti Maunonpoika Kultalahti, Matti Yrjönpoika Hyytinen, Mauno Mikonpoika Kultalahden leski, edellä mainitun Matin äiti Liisa Joosepintytär, torppari Antti Antinpoika --flakanabban vaimo Kerttu Mikontytär ja piika Liisa Laurintytär Pokela / Björknäs. Äiti Annan ja aviotomien lasten myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomat. Lähde: Vihtori Peltokankaan arkisto.

Henkilöhakemisto


- Taulu 16 -

3. sukupolvi

Keisari, Anna Pietarintytär, Vähä-Nopola (taulusta 3. Isä: Keisari, Pietari Vilpunpoika) s. n. 1648 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari.

1. puoliso Vähä-Nopola, Matti Paavonpoika s. 1645 Saarijärvi, Kyyjärvi, Vähä-Nopola. Vihitty: 18.10.1668 Lappajärvi.
Asuivat Saarijärven Kyyjärvellä Vähä-Nopolassa vuoteen 1681 yhdessä Matin veljen Antti Paavonpojan kanssa. Matti ja Anna asuivat omaa taloa 1682-84, jonka jälkeen häviävät kirjoista. Lapsia heille ei ole merkitty. Vähä-Nopolaa jäi asumaan Antti Paavonpoika ja tämän poika Heikki. Iso-Nopolaa asuttivat Matti Paavonpojan serkku MikkoHannunpoika ja tämän poika Heikki Mikonpoika. Lähde: Suomen asutuksen yleisluettelo. Antti Paavonpoikakin haki toisen vaimon Järvisedulta: 31.08. hän avioitui vimpeliläisen Matti Eskilinpoika Koikkalaisen lesken Maria Erkintytär Menkijärven kanssa.

Isä: Vähä-Nopola, Paavo Linderinpoika s. n. 1620 Saarijärvi.
Äiti: Kaarina, Vähä-Nopola s. 1620.

Henkilöhakemisto


- Taulu 17 -

3. sukupolvi

Keisari, Agnes Pietarintytär, Mattinen (taulusta 3. Isä: Keisari, Pietari Vilpunpoika) s. n. 1649 Soini, Keisari. Talonemäntä.

1. puoliso Mattinen, Yrjö Yrjönpoika s. n. 1650 Lehtimäki, Mattinen. k. 22.02.1712 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Vihitty: 19.12.1669 Lappajärvi.
Matin toisesta avioliitosta syntyi yksi poika ja kolmannesta kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. --- Yrjö Yrjönpoika valitti Pedersören käräjillä 10 - 13.03.1682, että Juho Simonpoika Savonkylästä oli nimitellyt häntä huoripukiksi ja peevelin syöttilääksi ja että hänelle pitäisi laittaa kolmet kivipainot ja asettaa pyörään teilattavaksi. Matti ja Krister sekä Knuut Laasanen todistivat, että Juho oli näin käyttäytynyt. Juho Simonpoika puolusteli asiaansa juopumuksella ja kertoi ettei muistanut koko asiasta mitään. Juho tuomittiin 40 markan sakkoihin ja Yrjön maine ja kunnia tunnustettiin haukkumisesta vapaaksi.

Isä: Mattinen, Yrjö Matinpoika s. n 1624.
Äiti: Valpuri Yrjöntytär, Mattinen s. n. 1617.

Lapset:
1) Agneta Yrjöntytär (katso taulu 61) s. n. 1670 Lehtimäki, Mattinen. k. 01.11.1735 Lehtmäki.
2) Valpuri s. n. 1677. k. 31.01.1697 Lehtimäki, Mattinen.
3) Liisa s. 1673. k. 01.11.1753 Lehtimäki, Mattinen. Torpparin vaimo.
Ilmeisesti Liisa Yrjöntytär asui rippikirjojen mukaan Lehtimäen Mattisessa 1700-1709 ja leskenä 1728-1753. Liisan avioliittoa ei näy vihittyjen luettelossa. Eräs leski Liisa Yrjöntytär Soinista vihittiin 1722 keuruulaisen Yrjö Juhonpojan kanssa.
4) Jaakko s. 26.05.1674 Lehtimäki, Mattinen. k. Kuoli lapsena.
5) Maria Yrjöntytär (katso taulu 62) s. 24.03.1678 Mattinen. k. 20.08.1750 Lehtimäki, Savolainen.
6) Tuomas Yrjönpoika (katso taulu 63) s. 1681. k. 27.10.1758 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: Rintatauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 18 -

3. sukupolvi

Keisari / Mesiäislehto, Simo Matinpoika (taulusta 4. Isä: Keisari, Matti Vilpunpoika) s. 18.11.1666 Soini, Keisari. k. 04.06.1697 Soini, Mesiäislehto. Uudisasukas, torppari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Spangar, Saara Olavintytär, Keisari / Mesiäislehto s. 28.12.1667 Vimpeli, Spangar. k. 16.03.1735 Keuruu, Vehu, Leppänen. Torpparin vaimo. Vihitty: 25.12.1692 Vimpeli. Perhesuhteet: Leski muutti 1699 Keuruulle.
Lappajärven kuolleiden luettelossa merkintä: uudisasukas uudessa paikassa Mesiäislehdossa. Perhe muuttanut sinne 1697.

Isä: Spangar, Olavi Olavinpoika s. 1634 (noin) Vimpeli.
Äiti: Marketta Antintytär, Spangar s. 1634.

Lapset:
1) Liisa s. 29.09.1693 Soini, Keisari. k. 17.02.1695 Soini, Keisari.
2) Maria s. 23.01.1696 Soini, Keisari. k. 14.03.1697 Soini, Mesiäislehto.

Henkilöhakemisto


- Taulu 19 -

3. sukupolvi

Keisari, Agneta Matintytär, Laasanen (taulusta 4. Isä: Keisari, Matti Vilpunpoika) s. 1668 Soini Keisari. k. 23.03.1751 Soini, Laasanen. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Laasanen, Antti Antinpoika s. 1659 Lehtimäki, Laasanen. k. 12.12.1753 Soini, Laasanen. Lautamies. Vihitty: 04.10.1691 Soini. Kuolinsyy: Vanhuus.
Agneta Matintytär ja Antti Antinpoika Laasanen olivat lapsettomia. Itsellinen Jooseppi Hytönen Kaltialan kylästä Ruovedeltä esitti vaatimuksia 03.02.1756 Laasasen perinnöstä veljeksille Matti ja Antti Laasaselle. Joosepin vaimo Liisa oli Antin veljen Heikki Antinpojan tytär. - - - Vuoden 1693 käräjillä Antti Antinpoika ja vaimo Agneta olivat syytettyinä tappelusta Erkki Heikinpojan kanssa. Todisti Risto Eskilinpoika ja Heikki Jaakonpoika Lehtimäeltä. Lähde: Vihtori Peltokangas Perunkirjoituksessa 1754 Laasasen omaisuus oli seuraava: 1/8 manttaalin tila, pellot 2,5 tynnyrinalaa arvioitiin 37 kuparitaaleriksi ja 16 äyriksi, 3 tupaa, joista yksi ikivanha samoin kuin saunakin. Puhdasta rahaa riikintaalereissa, karoliineissa, plootuissa, äyreissä, lanteissa ja bancoseteleinä oli 386 taalaria ja 21 äyriä. Pesään kuului myös 18 leiviskän 2 naulan painoinen "mouru", viinapannu piippuinen, joka arvioitiin 36 taaleriksi, siis lähes peltojen arvoinen. Lisäksi löytyi jalkamylly, vanha ristikeihäs, teräsjousi, pari nahkahousuja, karhunnahkakintaat, hevonen varsoineen, hieho Ainikki ja valkoinen lehmä Huiteri. Mainittakoon vielä 4 hopeapikari, joista Vappu Erkintytär, Yrjö Pahkamäen leski oli venäläisvallan aikana pantannut 20 kapasta rukiita ja yhden Juho Heikinpoika Skrabb n. 40 vuotta sitten 15 kapasta rukiita. Koko omaisuus oli 1168 taalaria. Lähde: Herman Arola.

Isä: Laasain, Antti Paavonpoika s. 1606 Soini.
Äiti: Sääksjärvi, Marketta Jaakontytär, Laasain s. 1614 Sääksjärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 20 -

3. sukupolvi

Keisari, Erkki Matinpoika (taulusta 4. Isä: Keisari, Matti Vilpunpoika) s. 22.04.1677 Soini, Keisari (Ollila). k. 03.06.1710 Soini, Keisari. Sotilas. Lisätietoja: Rippikirjassa oli 1707 merkintä: Lähti sotilaiden mukaan (affrest med soldater).

1. puoliso Höök / Silvonen, Maria Matintytär, Keisari s. 15.05.1681 Lehtimäki, Silvonen. k. 17.04.1711 Mikko Pietarinpoika Kellin talo, Ruovesi, Ähtäri. Emäntä. Lisätietoja: Maria asui leskenä tyttärensä luona Lill-Laukkosessa. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höök / Silvonen, Matti Antinpoika s. 1641 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Silvonen, Anna Matintytär, Höök / Silvonen s. 1645 Soini. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 64) s. 05.00.1699 Soini, Keisari. k. 05.01.1736 Soini, Keisari. Renki. Lisätietoja: Perhe asui Yrjö Juhonpoika Lill-Laukkosen luona Pahkamäessä.
2) Valpuri Erkintytär (katso taulu 65) s. 24.04.1702 Soini, Mikko Sunin talo. k. 14.01.1761 Soini, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: VAPPU OLI NOITA!!!!. Kuolinsyy: Kurkkutulehdus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 21 -

3. sukupolvi

Skrabb / Paalijärvi, Simo Erkinpoika (taulusta 5. Äiti: Keisari, Valpuri Vilpuntytär) s. 1656 Alajärvi, Gammelgården. k. 01.07.1728 Alajärvi, Paalijärvi. Uudisasukas.

Käräjät 1963: Simo Erkinpoika Alajärveltä syytti Olavi Matinpoikaa samasta kylästä siitä, että tämä oli houkutellut piika Brita Jaakontyttären hänen palveluksestaan. Samoilla käräjillä Olavi Matinpoika syytti Simo Erkinpoikaa tappelusta, joka oli aiheutunut lintuansaa koskevasta kiistasta. Vielä samoilla käräjillä Erkki Matinpoika syytti Simo Erkinpoikaa siitä, että tämä oli ottanut hänen isänsä tallettamia plootuja aitasta, johon Simolla myös oli avain. Aitassa oli täysi vakallinen plootuja ja perinnönjaon yhteydessä ei ollut enää kuin 18 kappaletta 5 taalerin, 1 kappale 24 taalerin ja 1 kappale 20 taalerin plootuja, mitkä eivät vakkaa täyttäneet. Erkki Matinpojan mukaan puuttui 10 plootua. Simo Erkinpoika sanoi, että hänelläon avain samaan aittaan, muttei ollut mitään ottanut. Simo Erkinpoika vaati vapautumista syytöksistä. Sellaista kärsimystä talonpoika oli kokenut, että Erkki pakotettiin luopumaan kanteesta. Kuitenkin lautamies David Kärnän piti tutkia syytteen oikeellisuutta.

1. puoliso Mattinen, Malin Yrjöntytär, Skrabb / Paalijärvi s. 1659 Lehtimäki,Mattinen. k. 18.04.1697 Alajärvi, Paalijärvi. Lisätietoja: Ensimmäisestä avioliitosta Tapani Oravan kanssa syntyi 1 poika ja 1 tytär.
Isä: Mattinen, Yrjö Matinpoika s. n 1624.
Äiti: Valpuri Yrjöntytär, Mattinen s. n. 1617.

2. puoliso Skrabb / Paalijärvi, Helena Erkintytär s. n. 1660. Vihitty: 05.06.1698 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 22 -

3. sukupolvi

Skrabb, Juho Erkinpoika (taulusta 5. Äiti: Keisari, Valpuri Vilpuntytär) s. 1661 Alajärvi, Skrabb. k. 10.02.1740 Alajärvi. Talollinen.

Vuoden 1963 käräjillä: Juho Erkinpoika vaati perintöä Eskil Tuomanpoika Koikkalaisen asumasta talosta. Juhon äiti oli kotoisin tästä talosta ja Juho katsoi olevansa lähin perillinen. Eskil esitti kauppakirjan, jonka perusteella hän todisti omistusoikeutensa. Juho Erkinpoikaa ei pidetty myöskään lähimpänä perijänä, vaan Tuomas Grelsinpoikaa, joka oli tilan aikaisemman haltijan pojanpoika. Myös Erik Andersson Östensööstä esitti itsensä ja siskonsa puolesta vaatimuksia taloon. Heidän äitinsä oli Spangareita. - - - 29.02.1704 käräjät: Juho Erkinpoika Alajärveltä ja Pietari Pynttäri, syntynyt 1761, esittivät oikeudelle seuraavablaisen sopimuksen kiistellyistä uudisraivauksista: Juho Erkinpoika Skrabb saa hakata Pietari Pynttärin Kuninkaanjoella olevaa metsää luovuttamalla Pietarille raivausmaata Linnunpurosuulla. Puronsuun yläosassa olevaan kuuseen molemmat osapuolet ovat hakanneet rajamerkin. Raivausmaa ulottuu molemmille puolille Kuninkaanjokea Haukipurosuulle asti, jossa Juhon niityt ovat ja sieltä Käsikoivuun, joka on pohjoisrannalla. Sopimukseen kuuluvat myös muut Räyringinjoella, Årasenjoella Måaniitty mukaanluettuna ja Skaatanissa (Harakka) olevat raivausmaat. Juho Erkinpoika luovuttaa raivausmaat Pietarille ikuisiksi ajoiksi ilman muuta vastinetta ja asia vahvistetaan vapaaehtoisesti tällä sopimuksella. Asiasta oli kiistelty jo 22.08.1702 käräjillä, jolloin Pietari sanoi Juhon pakottavan häntä pois Kuninkaanjoen raivausmaalta. Vuonna 1726 käräjillä: Juho kertoi aikaisemmin omistaneensa myllyn Skrabbin koskessa, mutta se oli palanut 1710. Vuonna 1725 hän oli alkanut rakentaa myllyä ylemmä koskea, mutta sitten hän oli sopinut Puumalaisen ja Nelimarkan kanssa, että nämä saavat uuden myllyn ja hän saa myllyn vanhalta paikalta. Nyt Skrabb syyttää Sigfrid Erkinpoika Pynttäriä, että tämä oli tärvellyt myllyrakennuksen, ja vaatii, että tämä rakentaa uuden ja jättää myllyn rauhaan. Pynttäri vastaa, että tämä rakentaa uuden ja jättää myllyn rauhaan. Pynttäri vastaa, että hänen oli pakko heittää muutamia tukkeja karjan tieltä ja nostivat vettä hänen pelloilleen. Päätettiin. että nimismies Petter Oxen ja lautamiesten Erkki Saarijärven ja Antti Laasasen tulee etsiä ratkaisua tähän riitaan.

1. puoliso Höök, Liisa Matintytär, Skrabb s. 13.01.1673 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 15.03.1752 Alajärvi, Skrabb. Vihitty: 30.11.1696 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höök, Matti Juhonpoika s. 1652 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, lautamies. Storhöökin isäntä 1669 - 1670 ja 1676 - 1677.
Äiti: Hyytinen-Ollila, Leena "Malin" Nilsintytär, Höök s. 1648 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen / Ollila. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 66) s. 17.06.1698 Alajärvi, Skrabb. k. 14.08.1763 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.
2) Juho Juhonpoika (katso taulu 67) s. 10.12.1699 Alajärvi, Gammelgård. k. 03.02.1787 Alajärvi, Skrabb. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Valpuri Juhontytär (katso taulu 68) s. 15.04.1701 Alajärvi, Skrabb. k. 04.07.1763 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Kuolinsyy: Yskänpistos.
4) Marketta s. 13.07.1702 Alajärvi, Skrabb. k. 14.09.1702 Alajärvi, Gammelgård.
5) Liisa Juhontytär (katso taulu 69) s. 23.07.1703 Alajärvi, Gammelgård.
6) Aabraham Juhonpoika (katso taulu 70) s. 12.12.1704 Alajärvi, Gammelgård. k. 03.01.1764 Alajärvi, Skrabb. Vähtäri, kirkkoväärti. Kuolinsyy: Noiduttu rutto.
7) Susanna Juhontytär (katso taulu 71) s. 13.10.1707 Alajärvi, Gammelgård. k. 21.01.1782 Alajärvi, Sihtala. Kuolinsyy: Pistos.
8) Heikki s. 18.12.1708 Alajärvi, Gammelgård. k. 04.07.1709 Alajärvi.
9) Kerstin s. 08.07.1711 Alajärvi, Gammelgård. k. 21.07.1711 Alajärvi.
10) Marketta Juhontytär (katso taulu 72) s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård. k. 05.02.1782 Alajärvi, Skrabb. Kuolinsyy: Rintakipu.
11) Anna Juhontytär s. 26.10.1713 Alajärvi, Gammelgård. k. 24.04.1793 Pietarsaari. Perhesuhteet: Anna kuoli naimattomana Pietarsaaressa. . Ammatinlisäyksiä: Perunkirjoituksen mukaan omaiset olivat Alajärvellä.
12) Erkki s. 19.01.1715 Alajärvi, Gammelgård. k. 21.03.1715 Alajärvi.
13) Erkki s. 03.05.1717 Alajärvi, Gammelgård.

Henkilöhakemisto


- Taulu 23 -

3. sukupolvi

Skrabb-Saukko, Pietari Erkinpoika (taulusta 5. Äiti: Keisari, Valpuri Vilpuntytär) s. 01.11.1668 Alajärvi, Skrabb, Gammelgård. k. 23.03.1742 Alajärvi, Kolunperä, Saukko. Venäläisten kyytimies, talollinen. Lisätietoja: Pietari Erkinpoika oli venäläisten ulosottomiehenä isonvihan aikana.

Talollinen Matti Pietarinpoika Pynttäri Alajärven Pynttäristä syytti Pietari Erkinpoikaa siitä, että tämä oli venäläisten postimiehenä ollessaan ottanut hänen hevosensa matkalla lautamies Antti Knuutinpoika Laasalan luokse. Pietari Erkinpoika oli jättänyt hevosen sidottuna Räyringin niitylle Lehtimäellä, mistä Matti Pietarinpoika Pynttäri oli saanut hevosensa takaisin. Silloin se kuitenkin ontui molempia jalkojaan ja oli rampa vieläkin. Matti Pietarinpoika vaati korvausta kärsimästaan vahingosta. Pietar Skrabb sanoi, että hevonen ontui jo lähtiessä. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin Pietari Skrabbin tulisi todistaa syyttömyytensä valalla. Lähde: Kytösavut VIII.

1. puoliso Pynttäri, Marketta Matintytär, Skrabb-Saukko s. 06.04.1684 Alajärvi, Rustmästars (Rustmästarin talo). k. 27.03.1757 Alajärvi, Saukko. Emäntä. Vihitty: 11.12.1704 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Rustmästare, Matti Paavonpoika s. 1652 Alajärvi, Pyntäri.
Äiti: Höök / Höck, Kaisa Juhantytär, Rustmästare s. n. 1656 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Erkki Pietarinpoika (katso taulu 73) s. 19.03.1706 Alajärvi, Skrabb. k. 02.02.1758 Alajärvi, Saukkonen. Vävy, isäntä. Kuolinsyy: Rintatauti.
2) Maria s. 17.02.1709 Alajärvi, Skrabb. k. 17.06.1709 Alajärvi.
3) Nuutti s. 04.01.1712 Alajärvi, Skrabb. k. 06.03.1712 Alajärvi.
4) Saara s. 01.04.1713 Alajärvi, Skrabb. k. 02.05.1716 Alajärvi.
5) Simo Pietarinpoika (katso taulu 74) s. 1718 Alajärvi, Skrabb. k. 15.02.1786 Alajärvi, Saukkonen. Itsellinen. Lisätietoja: Perhe asui Soinin Kuninkaanjoen Saukkosessa. Kuolinsyy: Pistos.
6) Eeva s. 07.09.1721 Alajärvi, Skrabb.
7) Matti s. 12.00.1722 Alajärvi, Skrabb. k. 29.07.1741 Alajärvi.
8) Antti s. 07.10.1723 Alajärvi, Skrabb.
9) Juha s. 07.10.1723 Alajärvi, Skrabb. Perhesuhteet: Kaksonen Antin kanssa.
10) Marketta s. 31.05.1726 Alajärvi, Skrabb. k. 15.06.1726 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 24 -

4. sukupolvi

Paajanen, Marketta Antintytär, Oinonen (taulusta 6. Äiti: Pynttäri, Valpuri) s. n. 1667 Saarijärvi, Paajanen. k. 1697 Saarijärvi.

Oli kuollessaan alle 30- vuotias.

1. puoliso Oinonen, Elias Olavinpoika s. n. 1660. k. 1697 Saarijärvi. Itsellinen.

Lapset:
1) Matti s. 05.10.1688 Soini. k. 1697 Saarijärvi.
2) Erkki s. 10.06.1692 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 25 -

4. sukupolvi

Paajanen, Juho (taulusta 6. Äiti: Pynttäri, Valpuri) s. n. 1670 Saarijärvi, Pääjärvi, Paajanen. Renki.

Asuivat Paajasessa vuoteen 1694. Olivat myöhemmin vv. 1707-1710 palkollisina Paajasessa, mutta häviävät sitten kirjoista (lähde: Suomen asutuksen yleisluettelo)

1. puoliso Sophia s. n. 1670.

Henkilöhakemisto


- Taulu 26 -

4. sukupolvi

Pynttäri, Liisa Matintytär, Spangar (taulusta 8. Isä: Pynttäri, Matti Pietarinpoika) s. 1670 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.03.1757 Vimpeli, Visti. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Spangar, Markus Markuksenpoika s. 19.10.1673 Vimpeli, Spangar. k. 25.05.1749 Vimpeli, Tikkanen. Talollinen. Vihitty: 14.11.1697 Lappajärvi.
Vilppu Keisarin Suku I, mainitaan Markus, syntynyt joulukuussa.

Isä: Österspangar, Markus Olavinpoika s. 1636 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Hokkain / Hokkanen, Helga Markuntytär, Österspangar s. 01.00.1636 Saarijärvi.

Lapset:
1) Erik Markusson (katso taulu 75) s. 08.03.1699 Vimpeli, Spangar. k. 12.03.1781 Kronoby, Porasby, Knippare. Vävy, Bonde måg på Knippare. Kuolinsyy: Vanhuus, Ålderdom.
2) Juho Markuksenpoika (katso taulu 76) s. 07.06.1701 Vimpeli, Spangar. k. 23.02.1786 Vimpeli, Storstrang. Vävy; itsellinen. Lisätietoja: Kummina oli mm. Juho Vilpunpoika Keisari. Perhesuhteet: Lapseton. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
3) Matti s. 26.02.1704 Vimpeli, Spangar. k. 28.06.1704 Vimpeli, Spangar.
4) Markus (katso taulu 77) s. 05.02.1706 Vimpeli, Spangar. k. 30.09.1785 Vimpeli, Visti. Yhtiömies. Lisätietoja: Lapseton. Kuolinsyy: Pistos.
5) Jaakko (katso taulu 78) s. 03.07.1711 Vimpeli, Spangar. k. 04.10.1762 Vimpeli, Lindbacka. Kyläseppä. Lisätietoja: Lapseton.
6) Pietari Markuksenpoika (katso taulu 79) s. 10.05.1716 Vimpeli, Spangar. k. 31.03.1798 Vimpeli, Visti. Talollinen; lautamies. Lisätietoja: Pietarin jälkeläiset toivat Visti-nimen Pynttäriin. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 27 -

4. sukupolvi

Pynttäri, Pietari Matinpoika (taulusta 8. Isä: Pynttäri, Matti Pietarinpoika) s. 1671 Alajärvi. k. 16.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus, kramppeja.

1. puoliso Puumala, Anna Tuomaantytär, Pynttäri s. 1671 Alajärvi, Puumala. k. 1717 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 26.12.1693 Lappajärvi.
Annan Tuomaantyttären isä Tuomas Tuomaanpoika Puumala kiisteli Nelimarkan talon omistuksesta Pedersören käräjillä 16.-18.2.1693 Heikki Antinpoika Sihtalan kanssa. Heikki väitti olevansa talon lähin perijä eikä Tuomas ollut maksanut talon hinnaksi arvioitua 180 kuparitaaleria Uudenkaarlepyyn pormestan Cordt Bochmöllerille. Nelimarkan talon ensimmäinen omistaja oli ollut Pekka Laurinpoika, sitten isäntäna oli hänen poikansa Pekka Pekanpoika, kolmas isäntä oli Pietarin vävy Matti Matinpoika, jonka poika Juho oli vävynä Isonkyrön Herttuan talossa ja oli luovuttanut perintöoikeuden sisarelleen, joka oli Heikki Antinpojan vaimo. Tuomas sanoi asumansa talon olevan toinen, kuin Pietari Laurinpojan alkuperäinen tao. Se oli erään huonemiehen, jonka lähin perillinen hän oli. Tuomas osoitti, että vuonna 1645 tehdyn perunkirjoituksen perusteella kunteistön arvo oli 120 taaleria ja irtaimiston 135 taaleria ja kertoi isänsä lunastaneen perintöoikeuden maksamalla 108 taaleria Bochmöllerille. Kuittia hänellä ei ollut eikä Heikki Antinpojalla ollut lisätodistuksia, joten oikeus päätti siirtää asian tuonnemaksi, jos parempia todisteita ilmaantuisi.

Isä: Puumala, Tuomas Tuomaanpoika s. 1634 Alajärvi, Puumalainen. Talollinen.
Äiti: Kaarina Erkintytär, Puumala s. 1640. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Pietarinpoika (katso taulu 80) s. 20.02.1695 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.12.1758 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.
2) Maria Pietarintytär (katso taulu 81) s. 16.03.1698 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.10.1775 Kuortane, Ahola. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Juha s. 25.02.1700 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.03.1706 Alajärvi, Pynttäri.
4) Simo Pietarinpoika (katso taulu 82) s. 12.09.1701 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.08.1772 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Noiduttu rutto.
5) Liisa s. 02.03.1703 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.03.1703 Alajärvi, Pynttäri.
6) Pietari s. 22.09.1704 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.12.1704 Alajärvi, Pynttäri.
7) Sigfrid Pietarinpoika s. 16.02.1706 Alajärvi, Pynttäri. k. 30.05.1736 Alajärvi, Pynttäri.
8) Johannes Persson (katso taulu 83) s. 17.04.1708 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.02.1780 Nykarleby, Kofjoki, Hannula. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Bröstvärk; rintatauti.
9) Erkki s. 13.05.1710 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.06.1717 Alajärvi, Pynttäri.
10) Lauri Pietarinpoika (katso taulu 84) s. 06.08.1712 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.07.1787 Ähtäri, Lippo. Suutari. Kuolinsyy: Vanhuus.
11) Erkki s. 1713 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.06.1716 Alajärvi, Pynttäri.
12) Anna s. 06.08.1714 Alajärvi, Pynttäri. k. 21.08.1714 Alajärvi, Pynttäri.
13) Jaakko s. 06.08.1714 Alajärvi, Pynttäri. k. 01.11.1714 Alajärvi, Pynttäri.
14) Eeva s. 18.12.1715 Alajärvi, Pynttäri. k. 17.02.1716 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Sophia Danielintytär s. 1669 Lapua. k. 21.09.1743 Alajärvi, Pynttäri. Vihitty: 18.05.1718 Alajärvi. Perhesuhteet: Sophia Danielintytär oli leski Lapualta.

3. puoliso Valpuri Juhontytär s. 1714. k. 01.11.1775 Soinni, Mäkelä. Emäntä. Vihitty: 17.02.1747 Lappajärvi. Perhesuhteet: Valpuri avioitui leskenä Soiniin Heikki Matinpoika Mäkelän kanssa (s. 1690). Kuolinsyy: Vesipöhö.

Henkilöhakemisto


- Taulu 28 -

4. sukupolvi

Pynttäri / Lillsandsund, Johan Mattson (taulusta 8. Isä: Pynttäri, Matti Pietarinpoika) s. 20.06.1679 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.07.1752 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen, kruununkirvesmies. Kuolinsyy: Frossa; horkka (kuumepuistatus).

Asuivat Hämeenniemen ensimmäisinä asukkaina 1720-luvulla. Perhe, johon kuului vanhempien lisäksi tytär Marketta, vävy Heikki Heikinpoika Höök ja poika Juho, muutti Pedersören Lillsandsundiin vuonna 1736. Tytär Maria on saattanut myös olla mukana, sillä alaikäisenä häntä ei ole merkitty rippikirjaan.

1. puoliso Puumala, Marketta Tuomaantytär, Pynttäri / Lillsandsund s. 22.07.1683 Alajärvi, Puumala. k. 11.01.1754 Pedersöre, Lillsandsund. Vihitty: 30.11.1701 Alajärvi. Kuolinsyy: Uppkastning; oksennus.
Isä: Puumala, Tuomas Tuomaanpoika s. 1634 Alajärvi, Puumalainen. Talollinen.
Äiti: Kaarina Erkintytär, Puumala s. 1640. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 06.03.1703 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.03.1706 Alajärvi, Pynttäri.
2) Susanna Juhantytär (katso taulu 85) s. 21.04.1705 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.06.1788 Lappajärvi, Kiilunen haudattu 29.06.1788. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Margeta Johansdotter (katso taulu 86) s. 23.12.1707 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.10.1765 Pedersöre, Lillsandsund. Värdinna; emäntä. Kuolinsyy: Stamma (ilmaista asiansa vaivoin).
4) Saara s. 04.05.1711 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Saara on ilmeisesti kuollut lapsena, sillä 1728 rippikirjassa ei ole merkintää.
5) Jaakko s. 01.11.1715 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.11.1715 Alajärvi, Pynttäri.
6) Juho s. 22.06.1718 Alajärvi, Pynttäri.
7) Liisa s. 08.09.1722 Alajärvi, Pynttäri. k. 13.04.1723 Alajärvi, Pynttäri.
8) Maria Johansdotter (katso taulu 87) s. 24.01.1726 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 29 -

4. sukupolvi

Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson (taulusta 8. Isä: Pynttäri, Matti Pietarinpoika) s. 1684 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.05.1760 Munsala, Wäxala, Nissas. Bonde, talollinen. Lisätietoja: Eljas Mattsson flyttade med sin familj ca. 1720 till Munsala Nissas hus. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.

1. puoliso Sissala, Brita Olavsdotter, Pynttäri / Nissas s. 1683 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.06.1764 Munsala, Wäxala, Nissas. Värdinna, emäntä. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.
Isä: Sissala, Olav Jakobsson s. 1660 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen.
Äiti: Skata, Susanna Mikontytär, Sissala s. 1660 Ilmajoki. Emäntä.

Lapset:
1) Johan Eliasson (katso taulu 88) s. n. 1725 Munsala, Nissas. k. 1760.
2) Gustaf Eliasson (katso taulu 89) s. n. 1733 Munsala, Nissas.
3) Matts Eliasson (katso taulu 90) s. 18.03.1713 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.05.1790 Munsala, Nissas. Husbonde; isäntä. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.
4) Pehr Eliasson (katso taulu 91) s. 18.06.1719 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.09.1794 Munsala, Växala, Nissas. Laxfiskare, lohenkalastaja, talollinen. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.
5) Elias Eliasson (katso taulu 92) s. 1731 Munsala , Växala, Nissas. k. 01.08.1755 Munsala , Växala, Nissas. Husbonde; isäntä. Kuolinsyy: Hetsig feber; korkea kuume.

Henkilöhakemisto


- Taulu 30 -

4. sukupolvi

Sääksjärvi, Matti Sakarinpoika (taulusta 9. Äiti: Pynttäri, Liisa Pietarintytär) s. 1671 Vimpeli; Sääksjärvi, Storgård. k. 07.05.1731 Vimpeli; Sääksjärvi; Storgård. Talollinen.

1. puoliso Strang, Susanna Martintytär, Sääksjärvi s. 1672 Vimpeli; Strang. k. 02.05.1704 Vimpeli; Sääksjärvi. Vihitty: 1692 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Martti Martinpoika s. 1620 Windala, Vimpeli. Talollinen, Storstrangin isäntänä 1674 - 1685.
Äiti: Helga Heikintytär, Strang s. 1631 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Matinpoika (katso taulu 93) s. 29.03.1695 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Anna s. 08.12.1699 Vimpeli; Sääksjärvi. k. 25.02.1705 Vimpeli.
3) Daavid s. 21.04.1701 Vimpeli, Sääksjärvi.

2. puoliso Lill-Tarvonen, Susanna Juhontytär, Sääksjärvi s. 21.02.1680 Lappajärvi; Lill-Tarvonen. k. 07.04.1722 Vimpeli; Sääksjärvi. Vihitty: 31.10.1704 Lappajärvi.
Isä: Juha Heikinpoika s. 1655.
Äiti: Lill-Tarvonen, Anna Erkintytär s. 1653 Lappajärvi.
Lapset:
1) Brita s. 05.09.1706 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Juho s. 14.11.1708 Vimpeli; Sääksjärvi. k. 06.11.1709 Vimpeli; Sääksjärvi.

3. puoliso Ena, Marketta Juhontytär, Sääksjärvi s. 25.05.1694 Evijärvi. k. 23.05.1731 Sääksjärvi, Vimpeli. Vihitty: 04.11.1722 Lappajärvi.
Isä: Enaperä, Juho Pietarinpoika s. n. 1663 Evijärvi.
Äiti: Enaperä, Kaarina Juhontytär s. n. 1663.
Lapset:
1) Juho s. 24.02.1727 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Erkki s. 26.04.1731 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 26.04.1731 Vimpeli, Storgård.

Henkilöhakemisto


- Taulu 31 -

4. sukupolvi

Sääksjärvi, Susanna Sakarintytär, Oksakoski (taulusta 9. Äiti: Pynttäri, Liisa Pietarintytär) s. 1672 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 08.04.1752 Veteli, Perho, Oksakoski. Emäntä. Lisätietoja: Muuttanut Veteliin 1695. Kuolinsyy: Rintatauti.

1. puoliso Oksakoski, Antti Matinpoika s. 1672 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 11.05.1718 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen. Vihitty: 15.10.1694 Vimpeli, Sääksjärvi.
Isä: Oksakoski, Matti Matinpoika s. 1640.
Äiti: Oksakoski, Maria Juhontytär s. 1645.

Lapset:
1) Matti s. 09.08.1695 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 25.08.1695 Veteli, Perho, Oksakoski.
2) Marketta Antintytär (katso taulu 94) s. 13.07.1699 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 21.07.1745 Veteli, Perho, Korpi.
3) Heikki Antinpoika (katso taulu 95) s. 09.04.1702 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 13.05.1755 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen. Kuolinsyy: Vatitauti.
4) Kaarina Antintytär (katso taulu 96) s. 11.09.1704 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 11.12.1799 Veteli, Perho, Oksakoski. Perhesuhteet: Lapsia heillä ei ollut. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Juho s. 22.05.1707 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 11.05.1712 Veteli, Perho, Oksakoski.
6) Matti Antinpoika (katso taulu 97) s. 17.09.1708 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 25.05.1781 Veteli, Perho, Oksakoski. Kuolinsyy: Vanhuus.
7) Anna Antintytär (katso taulu 98) s. 03.02.1714 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 05.04.1788 Veteli, Lång. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 32 -

4. sukupolvi

Sääksjärvi, Jaakko Sakarinpoika (taulusta 9. Äiti: Pynttäri, Liisa Pietarintytär) s. 1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 1734 Vimpeli. Talollinen.

1. puoliso Kiilunen, Liisa Tuomaantytär, Sääksjärvi s. 16.09.1688 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 18.03.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä. Vihitty: 19.11.1711 Lappajärvi.
Isä: Kiilunen, Tuomas Erkinpoika s. 1655 Lappajärvi, Kauhajärvi. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Malin "Leena" Juhantytär, Kiilunen s. 1657 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Emäntä.

Lapset:
1) Aabraham Jaakonpoika (katso taulu 99) s. 25.11.1714 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.12.1795 Vimpeli, Vanha-aho. Talollinen, uudisasukas. Kuolinsyy: Pistos.
2) Heikki Jaakonpoika (katso taulu 100) s. 18.10.1716 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 15.07.1786 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Ripuli.
3) Liisa Jaakontytär (katso taulu 101) s. 12.05.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 05.03.1806 Vimpeli, Österspangar. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 33 -

4. sukupolvi

Sääksjärvi, Britta Sakarintytär, Lång (taulusta 9. Äiti: Pynttäri, Liisa Pietarintytär) s. 15.09.1684 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 25.11.1739 Veteli, Räyrinki, Lång.

1. puoliso Lång / Mikkola, Mikko Erkinpoika, Långila s. 1655 Veteli, Räyrinki, Lång / Hannila. k. 14.08.1743 Veteli, Räyrinki, Lång / Hannila. Perhesuhteet: Äiti tuntematon, syntynyt n. 1621.
Mikko Erkinpoika Lång oli 5 kertaa naimissa. Ensimmämen vaimo oli Kaisa Simontytär (kuoli 2.4.1682) Tästä avioliitosta syntyi ainakin 2 poikaa ja 2 tytärtä. Seuraavan vaimon Kirsti Pietarintytär Pulkkkisen kanssa ( kuoli 5.3.1723) Mikko vihittiin 30.11.1682. Lapsia tästä avioliitosta syntyi ainakin yksi tytär. Mikon kolmas vaimo oli Varila-Patanan leski Marketta Niilontytär (kuoli 1723), vihitty 1696. Heille syntyi ainakin 2 poikaa ja 2 tyttöä. Mikko Hannilan 4. puoliso olikin Sitten Britta Sakarintytär Sääksjärvi, vihitty Lappajärvellä 1724. Avioliitto oli lapseton. Viimeisen kerran Mikko vihittiin avioon Leena Erkintytär Pulkkisen kanssa (s. 28.7.1682). Viimeinen avioliitto oli lapseton.

Isä: Lång, Erkki Matinpoika s. 1621 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 34 -

4. sukupolvi

Sääksjärvi, Erkki Sakarinpoika (taulusta 9. Äiti: Pynttäri, Liisa Pietarintytär) s. 01.06.1690 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. n. 1732 Vimpeli.

1. puoliso Pynttäri, Maria Matintytär, Sääksjärvi s. 04.01.1689 Alajärvi, Rustmästars (Rustmästarin talo). k. 22.03.1767 Evijärvi. Emäntä. Vihitty: 22.09.1717 Lappajärvi, pappila. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Rustmästare, Matti Paavonpoika s. 1652 Alajärvi, Pyntäri.
Äiti: Höök / Höck, Kaisa Juhantytär, Rustmästare s. n. 1656 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Liisa s. 10.06.1718 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 10.06.1723 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Saara Erkintytär (katso taulu 102) s. 27.03.1722 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 08.11.1750 Lappajärvi, Lamminmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Vesitauti.
3) Marketta s. 19.05.1724 Vimpeli. k. 14.09.1744 Vimpeli, Sääksjärvi.
4) Susanna Erkintytär (katso taulu 103) s. 13.10.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 05.06.1808 Evijärvi, Skärufors. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Erkki s. 23.09.1728 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 35 -

4. sukupolvi

Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär, Pulkkinen (taulusta 9. Äiti: Pynttäri, Liisa Pietarintytär) s. 28.05.1694 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 20.02.1763 Veteli, Pulkkinen haudattu 20.03.1763. Kuolinsyy: Vanhuus.

Vappusalo eli Valpurinsalo Samuli Paulaharju kertoo, että Kruunupyystä tullut merenkävijä, ruotsalainen laivapuiden hakkaaja oli ihastellut Vappusaloa sanoen: Oon kulkenut Suomet ja Saaret ja Ispiiniat, enkä ole löytänyt nän ihanaa paikkaa kuin on tämä Valpurinsalo. Sitten Paulaharju jatkaa Vappusalon nimen synnystä: ,,Mutta entisinä aikoina oli täällä muuan Vappu-tummu kuljeskellut ja kuolla kupsahtanut metsään ison kallionjärkäleen juurelle. Siitä oli ruvettu kiveä sanomaan Vappukiveksi ja koko paikkaa Vappusaloksi". Kuka oli Vappu eli Vaipuri ? Isonvihan jälkeen 29.10.1721 vihittiin silloisen Lappajärven seurakunnassa Sääksjärven kylässä Valborg Zachrisdotter Sexjerfvi eli Valpuri Sakarintytär Sääksjärvi, Stor-Sääksjärven sukuhaarasta vaimoksi Erkki Matinpoika Pulkkiselle. Valpuri oli tuolloin 27-vuotias, Erkki 20-vuotias. Pulkkisen talo oli silloin vielä jakamaton suurine maa-alueineenja suurperheineen. Veljeksistä oli tässä sukupolvessa isäntänä ensin Matti, mutta hän häviää isonvihan aikana. Sitten tulee isännäksi veli Pietari, mutta hän kuolee 28-vuotiaana. Miksi isännäksi vasta sitten tulee vuotta vanhempi veli Erkki, ei ole selvinnyt. Vävynäkään hän ei Sääksjärvellä ollut. Erkki ja Valpuri kasvattavat suuren lapsilauman, 11 lasta, joukossa kahdet kaksoset. Melkein kaikki Iapset elävät aikuisiksi; vain toiset kaksoset kuolevat. Tätä on pidettävä varsinaisena ihmeenä tuohon aikaan. Mutta jotain murhettakin oli tulossa. Vappu-emännän kohdalla on Kankaanrannan kortistoissa merkintä "heikkomielinen". Mistä tuo tieto on peräisin ? Muista lähteistä en ole sitä pystynyt varmistamaan. Ehkä se oli vanhuuden sairautta, muistamattomuutta. Valpurin kuolinmerkintäkin poikkeaa muista. Hänen kuolinpäivänsä oli 20.2.1763 ja hautauspäivänsä 20.3. ja kaikki tämä on merkitty haudattujen kirjaan vasta heinäkuussa. Kuka osaisi selittää, miksi näin? Ehkä Vappu-emäntä muistamattomana lähti harhailemaan kohti lapsuuskotia Vimpelin Sääksjärvelle tietä tai polkua, jonka vanhat tietävät siellä olleen. Ehkä hän eksyi ja löysi matkansa pään helmikuisessa pakkasessa etsiessän suojaa ison kivenjärkäleen kyljestä.

1. puoliso Pulkkinen, Erkki Matinpoika s. 17.02.1701 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 17.11.1771 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Talollinen. Vihitty: 29.10.1721 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Pulkkinen, Matti Pietarinpoika s. 1661 Veteli.
Äiti: Sääksjärvi, Anna Simontytär, Pulkkinen s. 1667 Vimpeli.

Lapset:
1) Susanna Erkintytär (katso taulu 104) s. 13.08.1722 Veteli, Pulkkinen. k. 31.07.1798 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Murhattu.
2) Katariina Erkintytär (katso taulu 105) s. 22.11.1723 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Emäntä.
3) Anna Erkintytär (katso taulu 106) s. 22.11.1723 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
4) Matti Erkinpoika (katso taulu 107) s. 01.05.1725 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 31.12.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. Uudistilallinen. Kuolinsyy: Pistos.
5) Liisa Erkintytär (katso taulu 108) s. 30.06.1726 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 15.04.1798 Perho. Emäntä.
6) Erkki Erkinpoika (katso taulu 109) s. 18.03.1728 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 10.06.1788 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Talollinen.
7) Jaakko s. 12.08.1729 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 31.08.1729 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
8) Juho s. 12.08.1729 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 31.08.1729 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
9) Antti Erkinpoika (katso taulu 110) s. 10.11.1730 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 15.12.1763 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Kuolinsyy: Ajoi itsensä kuoliaaksi.
10) Valpuri Erkintytär (katso taulu 111) s. 24.04.1732 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 21.04.1808 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 36 -

4. sukupolvi

Sääksjärvi, Marketta Sakarintytär, Sliip (taulusta 9. Äiti: Pynttäri, Liisa Pietarintytär) s. 06.02.1696 Vimpeli , Sääksjärvi, Storgård. k. 17.03.1759 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.

1. puoliso Sliip, Jooseppi Jaakonpoika, Laasanen s. 02.00.1701. k. 24.08.1788 Lapp'ajärvi. Itsellinen. Vihitty: 27.10.1721 Lappajärvi.
Isä: Slip / Lill-Tarvonen, Jaakko Olavinpoika s. 1680 Lappajärvi, Kortesjärvi. Talollinen.
Äiti: Lill-Tarvonen, Gertrud Matintytär, Slip / Lill-Tarvonen s. 12.03.1681 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 11.02.1723 Lappajärvi. k. 06.00.1723 Lappajärvi.
2) Marketta s. 10.07.1723 Lappajärvi. k. 21.07.1734 Lappajärvi.
3) Erkki Joosepinpoika (katso taulu 112) s. 18.05.1724 Lappajärvi. k. 23.04.1780 Evijärvi, Saarijärvi. Vävy. Kuolinsyy: Näivetystauti.
4) Eeva Joosepintytär (katso taulu 113) s. 29.05.1725 Lappajärvi. k. 05.09.1750 Lappajärvi; Lilltarvonen.
5) Liisa Joosepintytär (katso taulu 114) s. 29.08.1727 Lappajärvi. k. 25.03.1778 Lappajärvi, Nyyssölä. Lisätietoja: Muutti leskenä 1775 Lappajärvelle. Kuolinsyy: Verenvuoto.
6) Johannes s. 09.03.1734 Lappajärvi. k. 10.04.1736 Lappajärvi.
7) Paavo s. 27.12.1735 Lappajärvi. k. 11.01.1736 Lappajärvi.
8) Tapani s. 26.12.1736 Lappajärvi. k. 26.07.1738 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 37 -

4. sukupolvi

Storgård, Tuomas Juhonpoika (taulusta 10. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 01.11.1671 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 26.05.1697 Vimpeli, Sääksjärvi.

1. puoliso Lillstrang, Liisa Matintytär, Storgård s. 11.02.1672 Vimpeli, Lillstrang. k. 15.07.1722 Veteli, Tofferi. Vihitty: 25.11.1692 Lappajärvi. Perhesuhteet: Liisa avioitui toisen kerran 5.2.1699 veteliläisen Juho Erkinpoika Tofferin kans.
Isä: Lillstrang, Matti Henrikinpoika, Nygård s. 1650 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.
Äiti: Strang / Heinonen?, Margeta Simontytär s. 07.00.0000 (1647 Vilppu Keisarin Suku I).

Lapset:
1) Maria s. 16.03.1695 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 12.04.1753 Vimpeli, Lillstrang. Piika. Perhesuhteet: Naimaton.
2) Matti Tuomaanpoika s. 1697 Vimpeli, Sääksjärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 38 -

4. sukupolvi

Storgård, Anna Juhontytär, Lill-Sääksjärvi (taulusta 10. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 25.12.1673 Vimpeli, Storgård. k. 26.01.1744 Lappajärvi, Hernesniemi.

1. puoliso Lill-Sääksjärvi, Erkki Simonpoika s. 28.10.1672 Vimpeli, Sääksjärvi. Rakuuna. Vihitty: 1693 Vimpeli ?. Lisätietoja: Perhe muutti 1703 Pedersöreen, Pietarsaari.
Isä: Särkijärvi / Sääksjärvi, Simo Matinpoika s. 1643.
Äiti: Sääksjärvi, Anna Simontytär, Särkijärvi / Sääksjärvi s. 00.01.1647 Vimpeli.

Lapset:
1) Helga s. 06.03.1700 Vimpeli, Sääksjärvi, Lill-Sääksjärvi. k. 04.11.1700 Vimpeli, Sääksjärvi, Lill-Sääksjärvi.
2) Eeva Erkintytär (katso taulu 115) s. 20.03.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Lill-Sääksjärvi. k. 13.11.1780 Lappajärvi, Sandbacka. Kuolinsyy: Pistos.

2. puoliso Enaperä / Hernesniemi, Juho Pietarinpoika s. 1652. k. 03.02.1744. Talollinen. Vihitty: 13.11.1715 Lappajärvi. Perhesuhteet: Edellisestä avioliitosta Kaarina Juhontytär Enaperän kanssa 3 tytärtä ja 2 poika.

Henkilöhakemisto


- Taulu 39 -

4. sukupolvi

Storgård, Pietari Juhonpoika (taulusta 10. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 07.08.1676 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 10.05.1751 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen. Kuolinsyy: Rintasairaus.

1. puoliso Söder-Kärnä / Kärnä, Maria Juhontytär, Storgård s. 24.12.1678 Lappajärvi, Söder-Kärnä. k. 08.11.1746 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Emäntä. Vihitty: 05.02.1699 Lappajärvi.
Isä: Kärnä, Juho Simonpoika s. 1646 Lappajärvi. Talollinen, kirkkoväärti.
Äiti: Kärnä, Maria Matintytär, Kauhava s. 1639 Kauhava.

Lapset:
1) Johannes Pietarinpoika (katso taulu 116) s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 30.04.1794 Vimpeli, Storgård. Talollinen.
2) Liisa Pietarintytär (katso taulu 117) s. 28.11.1703 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 19.03.1783 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi. Kuolinsyy: Pistos.
3) Heikki s. 18.01.1708 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Perhesuhteet: Muutti kotoaan 1733.
4) Simo Pietarinpoika (katso taulu 118) s. 28.09.1711 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 21.12.1786 Evijärvi, Pesonen. Pesosen vävy. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) David Pietarinpoika (katso taulu 119) s. 00.01.1714 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 08.07.1769 Vimpeli, Löfland. Kuolinsyy: Koliikki.
6) Jaakko Pietarinpoika (katso taulu 120) s. 02.07.1718 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 06.01.1795 Terjärv, Kåfvas. Inhuses, asukas joka asuntonsa edestä tekee talon töitä. Kuolinsyy: Åldersdom svaghet; vanhuuden heikkous.
7) Maria s. 1722 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 20.04.1731 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.

Henkilöhakemisto


- Taulu 40 -

4. sukupolvi

Storgård, Marketta Juhontytär, Hyytinen (taulusta 10. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 15.06.1679 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 09.01.1724 Lappajärvi, Hyytinen.

1. puoliso Hyytinen, Erkki Yrjönpoika s. 1681 Lappajärvi på Hytinen hemman. k. 01.03.1760 Lappajärvi. Sotilaana Perhossa v. 1743. Vihitty: n. 1704. Kuolinsyy: Pistos.
Pedersören käräjillä 27.1.1731 käsiteltiin seuraavaa asiaa: Erkki Hyytinen, joka oli itsellinen mies vejenpoikansa Juho Matinpoika Hyytisen luona, kertoi vuonna 1728 jättäneensä 3 taaleria lautamies Esa Siroselle, jonka piti luovuttaa ne manttaalikomissario Holmsteenille, vapautuakseen henkirahan maksamisesta, sillä hänellä oli vikaa oikeanpuoleisessa kädessä. Kädestä puuttui sormia. Esa Sironen mainitsi luovuttaneensa rahat Holmsteenille ja mainittu Hyytinen oli sillä kertaa jätetty verottamatta. Oli sotilaana Perhossa v. 1743 Vetelin rippikirjan mukaan / Vihtori Peltokankaan tieto

Isä: Yrjö Mikonpoika, Hyytinen s. n. 1655 Lapua. Vävy.
Äiti: Hyytinen, Marketta Erkintytär s. 1655 Hyytinen, Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Johan Erikssson (katso taulu 121) s. 23.12.1705 Lappajärvi, Hyytinen. k. 27.10.1777 Lappajärvi, Hyytinen. Talollinen, sotilaana 1742 Perhossa Kuusjärven talossa. Lisätietoja: Oli sotilaana Perhossa 1743 Vetelin rippikirjan mukaan (Vihtori Peltokangas). Kuolinsyy: Halvaus.
2) Jaakko s. 10.07.1708 Lappajärvi, Hyytinen. k. 02.04.1709 Lappajärvi, Hyytinen.
3) Matti s. 06.09.1712 Lappajärvi, Hyytinen. k. 12.12.1734 Lappajärvi.
4) Maria s. 06.06.1715 Lappajärvi, Hyytinen. k. 06.06.1715 Lappajärvi, Hyytinen.
5) Maria s. 16.02.1718 Lappajärvi, Hyytinen. k. 15.10.1749 Lappajärvi.
6) Petter s. 1720 Lappajärvi, Hyytinen. k. 12.05.1728 Lappajärvi, Hyytinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 41 -

4. sukupolvi

Storgård, Heikki Juhonpoika (taulusta 10. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 12.06.1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 18.12.1759 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Lukkarila / Hyytinen, Maria Heikintytär, Storgård s. 11.06.1686 Lappajärvi, Lukkarila. Vihitty: 28.12.1712 Lappajärvi.
Isä: Hyytinen / Lukkarila, Heikki Olavinpoika s. 02.00.1656 Lappajärvi.
Äiti: Margeta Mikontytär s. 06.00.1655.

Lapset:
1) Lauri Heikinpoika (katso taulu 122) s. 19.06.1715 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.03.1799 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 42 -

4. sukupolvi

Storgård / Savola, Sakari Juhonpoika (taulusta 10. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 07.10.1683 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 03.09.1764 Lappajärvi, Savola. Talollinen, vähtäri; toimi pienten lasten opettajana. Kuolinsyy: Sappikivet.

1. puoliso Klockars / Lukkari, Brita Niilontytär, Storgård / Savola s. 30.10.1688 Lappajärvi, Klockars. k. 27.12.1768 Lappajärvi, Savola. Lukkarin tytär. Vihitty: 03.04.1705 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuoli tielle.
Isä: Skomakare / Klockars, Niilo Niilonpoika s. n. 1648 Lohtaja.
Äiti: Leppinen, Elsa Grelsintytär, Skomakare / Klockars s. n. 1668 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti Sakarinpoika (katso taulu 123) s. 27.06.1712 Lappajärvi, Savola. k. 18.07.1786 Lappajärvi, Savola. Kirkonvähtäri, kirkonväärti. Kuolinsyy: Sappikivet.

Henkilöhakemisto


- Taulu 43 -

4. sukupolvi

Storgård, Liisa Juhontytär, Hyytinen (taulusta 10. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 1685 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 01.12.1767 Lappajärvi, Hyytinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Hyytinen, Matti Yrjönpoika s. 04.09.1681 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen. k. 05.11.1742 Lappajärvi, Savonkylä. Laivakirvesmies Karlskronassa, talollinen, . Vihitty: 02.12.1726 Vimpeli ?. Perhesuhteet: Ensim. vaimo oli Marketta Höök. Avioliitosta syntyi ainakin 2 poikaa ja 1 tytär.
Isä: Yrjö Mikonpoika, Hyytinen s. n. 1655 Lapua. Vävy.
Äiti: Hyytinen, Marketta Erkintytär s. 1655 Hyytinen, Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Riitta Matintytär (katso taulu 124) s. 04.09.1727 Lappajärvi, Hyytinen. k. 19.11.1808 Lappajärvi. Lisätietoja: Syntyi illalla ennen auringonlaskua. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Brita Matintytär s. 05.09.1727 Lappajärvi, Hyytinen. k. 19.11.1808 Lappajärvi, Karvala. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Liisa Matintytär (katso taulu 125) s. 04.04.1730 Lapppajärvi, Hyytinen. k. 13.09.1791 Evijärvi, Lassila. Kuolinsyy: Hivutustauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 44 -

4. sukupolvi

Pynttäri, Eeva Simontytär, Höök / Paavola (taulusta 11. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 24.11.1698 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.10.1721 Alajärvi, Pynttäri.

1. puoliso Höök / Lillpynttäri, Sigfred Erkinpoika, Paavola s. 11.01.1696 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 25.02.1731 Alajärvi, Paavola / Lill-Pynttäri. Talollinen. Vihitty: Lappajärvi.
Sigfrid Erkinpoika avioitui toisen kerran 4.2.1722 Margeta Joosepintytär Paalasen (s. 5.7.1701) kanssa. Avioliitosta syntyi ainakin yksi poika. Vuoden 1723 tuomikirjoista ilmenee, että Antti Matinpoika Uudestakaarlepyystä vaatii 1/8 mannttaalin kruununtilaa Alajärven Pynttäristä. Tilaa asui aikaisemmin hänen isänsä Matti Paavonpoika, mutta nyt sitä asui vieras mies Sigfrid Erkinpoika. Sigfrid Erkinpoika vastasi, että Matti Paavonpoika luopui tilasta 10.8.1698, jonka jälkeen sitä asui Sigfridin appi Simo Pietarinpoika, joka luovutti tilan vävylleen. Lautamiehet ja nimismies arvostivat Sigfridiä taitavaksi ja ahkeraksi talon pitäjäksi. Antti Matinpoikaa kehoitettiin tyytymään siihen, että Sigfid Erkinpoika oli tilan haltija: (Antti Paavonpoika oli myös varusmestari Paavo Joosepinpoika Rustmästarisin poika ja asui myöhemmin Nybondin taloa Pedersören Sundbyssä).

Isä: Höök, Erkki Juhanpoika s. 1653 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, lukkari.
Äiti: Ollila, Brita Niilontytär, Höök s. 1657 Lappajärvi. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 45 -

4. sukupolvi

Gammelgård, Matti Erkinpoika (taulusta 12. Äiti: Pynttäri, Marketta Pietarintytär) s. 27.01.1683 Alajärvi, Skrabb. k. 13.11.1741 Alajärvi. Lisätietoja: Matti Erkinpoika tappoi Daavid Tuomaanpoika Puumalan 17.01.1716.

Daavid Tuomaanpoika Puumala s. 16/08 1686, namisissa Valpuri Matintytär Strangin kanssa, on sama henkilö jonka Matti Erkinpoika Gammelgård (Pynttäri s. 27/1 1683) tappoi 17/1 1716.

1. puoliso Koukkari, Susanna Knuutintytär, Gammelgård s. 29.03.1685 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 11.03.1741 Alajärvi. Vihitty: 26.12.1704 Lappajärvi.
Isä: Koukkari, Knuutti Juhanpoika s. 1649 Lappajärvi, Kauhajärvi.
Äiti: Puumala, Liisa Tuomaantytär, Koukkari s. 1658 Alajärvi, Alajärvenkylä.

Lapset:
1) Erkki Matinpoika (katso taulu 126) s. 06.03.1706 Alajärvi, Gammelgården. k. 05.06.1753 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
2) Maria s. 31.08.1708 Alajärvi.
3) Juho Matinpoika (katso taulu 127) s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. k. 15.03.1795 Alajärvi, Skrabb. Uudisasukas. Lisätietoja: Juha Matinpoika on NIEMITALON suvun kantaisä. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Matti s. 1715 Alajärvi, Skrabb. k. 04.11.1715 Alajärvi.
5) Liisa s. 14.04.1716 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 46 -

4. sukupolvi

Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär, Kolanen (taulusta 12. Äiti: Pynttäri, Marketta Pietarintytär) s. 31.01.1685 Alajärvi, Gammelgård. k. 23.09.1766 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.

1. puoliso Kolanen, Heikki Juhonpoika s. 08.06.1683 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Kolanen. k. 20.11.1737 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Isäntä. Vihitty: 14.02.1704 Alajärvi.
Isä: Kolanen, Juho Pekanpoika, Kolare s. 1659 Alajärvi.
Äiti: Kiiskinen, Kaarina Vilpuntytär, Kolanen s. 1665 Vimpeli.

Lapset:
1) Erkki s. 24.03.1706 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.06.1707 Alajärvi.
2) Yrjö s. 14.04.1707 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
3) Erkki Heikinpoika (katso taulu 128) s. 19.04.1709 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 01.05.1791 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Maria Heikintytär (katso taulu 129) s. 12.07.1711 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.03.1744 Alajärvi, Hoisko.
5) Matti Heikinpoika (katso taulu 130) s. 03.09.1713 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 21.10.1762 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vävy, isäntä. Kuolinsyy: Kurkkukipu ja päänsärky.
6) Simo s. 06.10.1716 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 15.11.1730 Alajärvi.
7) Heikki Heikinpoika (katso taulu 131) s. 01.03.1722 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 05.05.1785 Alajärvi, Puumala. Talollinen, vävy. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
8) Susanna Heikintytär (katso taulu 132) s. 16.04.1725 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
9) Marketta Heikintytär (katso taulu 133) s. 17.07.1728 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 20.12.1804 Alajärvi, Halla-aho. Kuolinsyy: Vesitauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 47 -

4. sukupolvi

Skrabb, Lauri Erkinpoika (taulusta 12. Äiti: Pynttäri, Marketta Pietarintytär) s. 09.12.1686 Alajärvi Gammelgård. k. 21.11.1736 Pietarsaari. Perhesuhteet: Laurilla ja Malinilla ei näy lapsia Pietarsaaren syntyneiden luettelossa.

Erkki Kurvi Evijärveltä valitti 30.10.1721 käräjillä sitä, että Antti Laasanen Lehtimäeltä oli tullut vuonna 1716 Antinmessun aikoihin hänen taloonsa yhdessä Lauri Erkinpoika Skrabbin kanssa ja väkivalloin ottaneet häneltä 4 paria ketunrautoja, yhden vetohärän, yhden ryijyn ja kuprikattilan, jpoista Kurvi ei saanut vastiketta tai rahaa, jonka takia hän nyt vaatii hänen omaisuutensa palautetaan tai niiden arvo lasketaan. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, koska Antti Laasasta ei ollut kelirikon takia käräjäpaikalla.

1. puoliso Essevius, Malin Laurentiintytär, Skrabb s. n. 1696 Lappajärvi. Vihitty: 1719 Pietarsaari.
Isä: Essevius, Laurenti Hannunpoika s. 12.06.1645.
Äiti: Gammal, Margareta, Essevius s. 26.06.1660.

Henkilöhakemisto


- Taulu 48 -

4. sukupolvi

Skrabb / Gammelgård, Marketta Erkintytär, Kolanen / Huosianmaa (taulusta 12. Äiti: Pynttäri, Marketta Pietarintytär) s. 05.06.1689 Alajärvi, Gammelgård. k. 03.02.1758 Alajärvi, Möksy, Hosianmaa. Kuolinsyy: Yskä ja pistos.

1. puoliso Kolanen / Huosianmaa, Antti Juhonpoika s. 21.12.1686 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 13.09.1755 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Torppari. Vihitty: 06.06.1714 Alajärvi.
Isä: Kolanen, Juho Pekanpoika, Kolare s. 1659 Alajärvi.
Äiti: Kiiskinen, Kaarina Vilpuntytär, Kolanen s. 1665 Vimpeli.

Lapset:
1) Simo Antinpoika (katso taulu 134) s. 1715 Alajärvi. k. 12.04.1790 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. Torppari. Kuolinsyy: Hengenahdistus, sairaaloinen.
2) Saara Antintytär (katso taulu 135) s. 12.05.1717 Alajärvi. k. 05.05.1753 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. Kuolinsyy: Lapsivuode.
3) Liisa s. 29.08.1718 Alajärvi, Möksy. k. 29.06.1719 Alajärvi.
4) Susanna Antintytär (katso taulu 136) s. 01.01.1724 Alajärvi, Möksy. k. 04.06.1805 Alajärvi, Huosianmaa. Piika. Kuolinsyy: Rintasairaus.
5) Marketta Antintytär (katso taulu 137) s. 20.05.1727 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.11.1797 Möksy, Saukko. Emäntä. Kuolinsyy: Kouristus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 49 -

4. sukupolvi

Pynttäri, Marketta Heikintytär, Juut-Laukkonen (taulusta 13. Isä: Pynttäri, Heikki Pietarinpoika) s. 07.06.1685 Alajärvi Pynttäri. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Juut-Laukkonen, Matti Antinpoika, Honkaniemi s. 27.09.1691 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. k. 10.05.1759 Alajärvi, Paalijärvi. Asuivat Paalijärvellä, Hämeenniemessä ja Honkaniemessä torpparina. Vihitty: 10.10.1725 Lappajärvi.
Matti Antinpojalla oli alaikäinen tytär Elisabet Pedersören Kovjoela , sillä 30.10.1721 käräjillä Elisabetin holhooja Martti Martinpoika Kovjoelta vaati tytön isoisän Antti Martinpojan Juut-Laukkosen perinnönjakoa suoritettavaksi.

Isä: Laukkonen, Antti Erkinpoika s. 1661 Lehtimäki. Puumalaisen vävy.
Äiti: Puumala, Carin Tuomaantytär, Laukkonen s. 1649 Alajärvi.

Lapset:
1) Marketta Matintytär (katso taulu 138) s. 23.06.1726 Alajärvi, Juut. k. 26.02.1809 Alajärvi, Honkaniemi. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Eeva s. 23.12.1727 Alajärvi, Juut. k. 19.07.1728 Alajärvi.
3) Susanna s. 18.07.1729 Alajärvi, Juut. k. 10.12.1729 Alajärvi.
4) Antti Matinpoika (katso taulu 139) s. 1730 Alajärvi, Juut-Lauckoin. k. 28.10.1763 Alajärvi. Kuolinsyy: Hukkui.
5) Matti s. 02.00.1731 Alajärvi, Juut-Laukkonen; Juut-Lauckoin. k. 04.09.1731 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 50 -

4. sukupolvi

Pynttäri, Kirsti Heikintytär, Torpp (taulusta 13. Isä: Pynttäri, Heikki Pietarinpoika) s. 03.01.1689 Alajärvi, Pynttäri.

1. puoliso Torpp, Juho Matinpoika s. 18.05.1690 Alajärvi, Torpp. Laivakirvesmies. Vihitty: 11.06.1711 Alajärvi. Lisätietoja: Muutti Karlskroonaan 1703; kirvesmiehenä Karlskroonassa.
Isä: Torpp, Matti Kristerinpoika s. 1668 Turpela, Kurejoki, Alajärvi.
Äiti: Juuti, Valpuri Månsintytär, Torpp s. 1662 Juuti, Kurejoki, Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 51 -

4. sukupolvi

Pynttäri, Liisa Heikintytär, Thomasson (taulusta 13. Isä: Pynttäri, Heikki Pietarinpoika) s. 28.04.1693 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Muutti Uuteenkaarlepyyhyn n. 1711.

1. puoliso Thomasson, Matts s. n. 1697 Nykarleby; Uusikaarlepyy. k. 11.04.1742 Munsala. Vihitty: 03.10.1715 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 52 -

4. sukupolvi

Pynttäri, Maria Heikintytär, Nelimarkkka / Mikkola (taulusta 13. Isä: Pynttäri, Heikki Pietarinpoika) s. 21.05.1706 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.07.1780 Lappajärvi. Lisätietoja: Muutti Munsalaan Evijärven rippikirjojen mukaan.

1. puoliso Nelimarkka / Mikkola, Antti Heikinpoika s. 16.11.1707 Alajärvi, Nelimarkka / Mikkola. k. 03.11.1746 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 24.10.1725 Lappajärvi.
Isä: Nelimarkka, Heikki Heikinpoika s. 21.06.1685 Alajärvi.
Äiti: Puumala, Maria Antintytär, Höck / Höök s. 23.03.1689 Alajärvi, Alajärvenkylä.

Lapset:
1) Saara Antintytär (katso taulu 140) s. 03.02.1728 Alajärvi, Nelimarkka. k. 23.05.1802 Evijärvi, Pesonen. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Antti s. 27.11.1729 Alajärvi, Nelimarkka. k. 18.08.1734 Alajärvi.
3) Marketta s. 14.03.1733 Alajärvi, Nelimarkka.
4) Daavid s. 07.05.1734 Alajärvi, Nelimarkka. k. 21.10.1734 Alajärvi.
5) Matti s. 03.09.1735 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.09.1736 Alajärvi.
6) Antti Antinpoika (katso taulu 141) s. 02.02.1737 Alajärvi, Nelimarkka. k. 03.01.1794 Alajärvi. Sotilas Kälviän sotilasyksikössä. Kuolinsyy: Ripuli.
7) Kustaa Antinpoika (katso taulu 142) s. 24.12.1739 Alajärvi, Nelimarkka. k. 12.03.1801 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Pistos.
8) Maria s. 30.04.1741 Alajärvi, Nelimarkka. k. 11.06.1741 Alajärvi.
9) Heikki s. 22.01.1743 Alajärvi, Nelimarkka. k. 11.08.1743 Alajärvi.
10) Simo s. 28.10.1744 Alajärvi, Nelimarkka. Oli renkinä Särkijärven Pesolassa.

2. puoliso Juut-Laukkonen, Gabriel Antinpoika s. 10.02.1727 Alajärvi, Juut-Laukkonen. Vihitty: 13.02.1750 Lappajärvi.
Isä: Juut-Laukkonen, Antti Antinpoika s. 21.08.1687 Alajärvi.
Äiti: Juuti, Maria Kaarlontytär, Juut-Laukkonen s. 24.03.1696 Alajärvi, Kurejoki, Juuti.
Lapset:
1) Juho s. 22.06.1751 Alajärvi, Nelimarkka. k. 29.03.1752 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 53 -

4. sukupolvi

Keisari, Maria Heikintytär, Sääksjärvi / Kortjärvi (taulusta 14. Isä: Keisari, Heikki Pietarinpoika) s. n. 1667 Soini, Keisari. k. 16.09.1712 Soini, Keisari. Lisätietoja: Maria oli leskenä veljensä tyttären Maria Erkintyttären 07.03.1702 kummina.

1. puoliso Sääksjärvi / Kortjärvi, Erkki Erkinpoika s. 1654. k. 20.12.1696 Vimpeli, Tuomas Finnen luona. Laivakirvesmies. Vihitty: 29.09.1684 Lappajärvi. Lisätietoja: Perhe asui Teerijärven Kortjärvellä.
Perhe asui Teerijärven Kortjärvellä.

Isä: Sääksjärvi, Erkki Markunpoika s. 1621 Vimpeli.
Äiti: Liisa Matintytär, Sääksjärvi s. 1624.

Lapset:
1) Anna Erkintytär (katso taulu 143) s. 19.11.1686 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 10.12.1714 Vimpeli, Nygård. Kuolinsyy: Vihollinen ampui, venäläinen.
2) Matti Erkinpoika (katso taulu 144) s. 03.02.1690 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 08.06.1726 Soini, Keisanen.
3) Lisa Eriksdotter (katso taulu 145) s. 1693 Vimpeli, Sääksjärvi ?. k. 03.02.1766 Nykarleby, Kyrkoby. Kuolinsyy: Stygn; pistos.

Henkilöhakemisto


- Taulu 54 -

4. sukupolvi

Keisari, Antti Heikinpoika (taulusta 14. Isä: Keisari, Heikki Pietarinpoika) s. 1666 Soini, Keisari. k. 26.04.1696 Soini, Keisari. Talollinen.

1. puoliso Koikkalainen, Marketta Eskontytär, Hietoja s. 04.02.1672 Vimpeli. k. 24.11.1748 Vimpeli, Lund. Emäntä. Vihitty: 07.10.1691 Lappajärvi.
Isä: Koikkalainen, Esko Tuomaanpoika s. 06.00.1634 Vimpeli. Västerspangarin isäntä 1663 - 1686.
Äiti: Strang, Helga Pietarintytär, Koikkalainen s. 01.00.1628.

Henkilöhakemisto


- Taulu 55 -

4. sukupolvi

Keisari, Erkki Heikinpoika (taulusta 14. Isä: Keisari, Heikki Pietarinpoika) s. 02.02.1670 Soini, Keisari. k. 19.02.1714 Napue ?. Talollinen.

Erkki Heikinpoika tuli Keisarin talon omistajaksi isänsä Erkki Vilpunpojan testamentilla (oikeudessa 07.09.1679). Erkki oli isäntänä vuoteen 1713, vaimonsa Helga 1714-18.

1. puoliso Saukkonen, Helga Olavintytär, Keisari s. 10.02.1678 Soini, Möksy, Saukkoin. k. 28.02.1704 Soini, Keisari. Talonemäntä. Vihitty: 10.06.1701 Lappajärvi.
Isä: Saukkonen, Olavi Eskonpoika s. n. 1654.
Äiti: Storstrang, Brita Martintytär, Saukkonen s. 1654 Vimpeli, Strang.

Lapset:
1) Maria s. 07.03.1702 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 14.09.1703 Soini.
Kummina Erkki Erkinpoika Kortjärven (ent. Sääksjärvi) leski Maria Heikintytär, joka asui veljensä Erkki Heikinpojan luona.

2. puoliso Mulikka, Helga Heikintytär, Keisari s. 1684 Saarijärvi, Pääjärvi, Riekko. k. 15.08.1758 Soini, Pohjasmäki. Emäntä. Vihitty: Saarijärvi. Lisätietoja: Helga Heikintytär oli ehkä Paavo ja Erkki Erkinpoika Mulikan serkku ??. Kuolinsyy: Oksennustauti.
Helga Heikintyttären perinnönjako 29.03.1759. Läsnä olivat leski Olavi Heikinpoika, heidän poikansa Matti ja Juha, sekä tyttäret Maria, naimisissa Saarijärven Vahangankylästä Martti Martinpojan kanssa, sekä Eeva naimisissa Martti Erkinpoika Saukon kanssa tästä kylästä ja Helga Heikintyttären lapset edellisestä aviosta: Susanna naimisissa talollinen Paavo Keisarin kanssa; Liisa, joka on kuollut, mutta jonka poika Antti edusti sisariaan; Anna joka on naimisissa Juha Lillskytin kanssa samasta kylästä ja jolla oli 2 poikaa ja 5 tytärtä, joiden uskottuna miehenä oli Heikki Keisari sekä Marketta Erkintytär, naimisissa vaasalaisen Johan Bäckin kanssa. Markettaa edusti tämän sisarenmies Paavo Erkinpoika. Lähde: Vihtori Peltokangas, Vaasa

Isä: Mulikka, Heikki Paavonpoika s. 1644 Saarijärvi.
Äiti: Brita s. n. 1644.

Lapset:
1) Susanna Erkintytär (katso taulu 146) s. 01.02.1708 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 04.05.1783 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Talonemäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Maria s. 26.02.1709 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 11.07.1709 Soini.
3) Liisa Erkintytär (katso taulu 147) s. 26.08.1710 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 09.12.1750 Soini, Keisanen. Lisätietoja: Vihitty 16- vuotiaana. Kuolinsyy: Turvotus.
4) Anna Erkintytär (katso taulu 148) s. 21.02.1713 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 11.05.1758 Soini, Lill-Skytt. Talonemäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.
5) Margareta Eriksdotter (katso taulu 149) s. 1714 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 02.06.1797 Vasa, Kvartet 3 (kortteli 3), Huset 64.

Henkilöhakemisto


- Taulu 56 -

4. sukupolvi

Keisari, Pietari Heikinpoika (taulusta 14. Isä: Keisari, Heikki Pietarinpoika) s. 25.05.1674 Soini, Keisari. k. 25.05.1716 Soini, Keisari. Talollisen poika.

1. puoliso Kukkonen, Anna Yrjöntytär, Keisari s. n. 1690. Vihitty: 09.06.1712 Soini.

Lapset:
1) Sophia s. 13.11.1713 Soini, Kuninkaanjoki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 57 -

4. sukupolvi

Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika (taulusta 14. Isä: Keisari, Heikki Pietarinpoika) s. n. 1678 Soini, Keisari. k. 07.04.1767 Soini, Pohjasmäki. Uudisasukas. Kuolinsyy: Vanhuus.

Olavi Heikinpoika oli renkinä Saarijärvellä 1690.1700 luvuilla, mm Erkki Yrjönpoika Mulikan, Kuoppalan luona.

1. puoliso Mulikka, Helga Heikintytär, Keisari s. 1684 Saarijärvi, Pääjärvi, Riekko. k. 15.08.1758 Soini, Pohjasmäki. Emäntä. Lisätietoja: Helga Heikintytär oli ehkä Paavo ja Erkki Erkinpoika Mulikan serkku ??. Kuolinsyy: Oksennustauti.
Helga Heikintyttären perinnönjako 29.03.1759. Läsnä olivat leski Olavi Heikinpoika, heidän poikansa Matti ja Juha, sekä tyttäret Maria, naimisissa Saarijärven Vahangankylästä Martti Martinpojan kanssa, sekä Eeva naimisissa Martti Erkinpoika Saukon kanssa tästä kylästä ja Helga Heikintyttären lapset edellisestä aviosta: Susanna naimisissa talollinen Paavo Keisarin kanssa; Liisa, joka on kuollut, mutta jonka poika Antti edusti sisariaan; Anna joka on naimisissa Juha Lillskytin kanssa samasta kylästä ja jolla oli 2 poikaa ja 5 tytärtä, joiden uskottuna miehenä oli Heikki Keisari sekä Marketta Erkintytär, naimisissa vaasalaisen Johan Bäckin kanssa. Markettaa edusti tämän sisarenmies Paavo Erkinpoika. Lähde: Vihtori Peltokangas, Vaasa

Isä: Mulikka, Heikki Paavonpoika s. 1644 Saarijärvi.
Äiti: Brita s. n. 1644.

Lapset:
1) Maria, Olavintytär (katso taulu 150) s. 18.10.1718 Soini, Keisari.
2) Matti Olavinpoika (katso taulu 151) s. 20.08.1721 Soini, Keisari. k. 02.10.1790 Soini, Pohjasmäki. Talollinen. Lisätietoja: Matti Olavinpoika oli Norr-Keisala / Pohjasmäen kruunutilan perustaja 1739. Kuolinsyy: Vatsakipu.
3) Pietari s. 27.06.1723 Soini, Keisari. k. 08.06.1751 Soini, Pohjasmäki.
4) Juho Olavinpoika (katso taulu 152) s. 22.12.1725 Soini, Keisari. k. 01.10.1794 Soini, Svarvar. Talollinen. Lisätietoja: Muuttivat Pohjasmäkeen 1755. Kuolinsyy: Pöhöttymä.
5) Eeva Olavintytär (katso taulu 153) s. 15.08.1736 Soini, Keisari. k. 14.11.1807 Alajärvi, Möksy, Saukko. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 58 -

4. sukupolvi

Keisari / Pietilä, Matti Matinpoika (taulusta 15. Isä: Keisari, Matti Pietarinpoika) s. 27.09.1674 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisarinmäki. k. 1740 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Talollinen, Evijärven Pietilän intä 1718 - 1732.

Matti Matinpoika oli Evijärven Kivijärvenkylän Pietilän talom isäntänä 1728 - 1732.

1. puoliso Höök, Maria Erkintytär, Keisari / Pietilä s. 23.02.1679 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 24.01.1745 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Emäntä. Vihitty: 26.12.1697 Lappajärvi.
Isä: Höök, Erkki Juhanpoika s. 1653 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, lukkari.
Äiti: Ollila, Brita Niilontytär, Höök s. 1657 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Malin s. n. 1714 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
2) Liisa Matintytär (katso taulu 154) s. 24.08.1699 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 24.07.1744 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
3) Anna s. 03.12.1701 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 13.02.1702 Evijärvi.
4) Beata Matintytär (katso taulu 155) s. 06.12.1702 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 27.05.1740 Evijärvi, Pietilä.
5) Erkki Matinpoika (katso taulu 156) s. 03.05.1705 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 08.01.1760 Evijärvi, Sauna-aho. Uudisasukas, Pietilän isäntänä 1733 - 1744. Kuolinsyy: Syöpä.
6) Johannes s. 19.04.1708 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 02.09.1708 Evijärvi.
7) Simo s. 29.09.1709 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 04.11.1709 Evijärvi.
8) Matti Matinpoika (katso taulu 157) s. 25.11.1711 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 28.12.1733 Evijärvi, Pietilä. Talollinen.
9) Liisa s. 10.02.1713 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Lisätietoja: Oli kuollut ennen 1739.
10) Maria (katso taulu 158) s. 12.08.1715 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
11) Sigfrid Matinpoika (katso taulu 159) s. 01.03.1716 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Renki Pietarsaaressa raatimies Jakob Ticke´n luona.
12) Valpuri s. 12.04.1723 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 59 -

4. sukupolvi

Keisari, Johannes (Juho) (taulusta 15. Isä: Keisari, Matti Pietarinpoika) s. 14.05.1676 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 1747 Evijärvi. Talollinen. Lisätietoja: Juha Matinpoika oli Evijärven Kivijärvenkylässä Erkki Pietilän yhtiömiehenä 1740.

1. puoliso Stor-Kivi, Maria Erkintytär, Paalanen s. 23.02.1679 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 1747 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Emäntä. Vihitty: 15.10.1699 Evijärvi.
Isä: Paalanen, Erkki Pietarinpoika s. 1612 Evijärvi.
Äiti: Kivijärvi, Anna Laurintytär, Paalanen s. 1644 Evijärvi.

Lapset:
1) Marketta s. 11.06.1700 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
2) Anna s. 15.09.1703 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
3) Sasanna s. 23.01.1706 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
4) Jaakob Johansson (katso taulu 160) s. 17.07.1710 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 16.01.1763 Esse, Lassfolk. Bonde, måg. Kuolinsyy: Lungsot.
5) Lauri s. 26.08.1712 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
6) Maria Juhontytär (katso taulu 161) s. 01.06.1716 Lappajärvi, Pietilä. k. 07.12.1796 Lappajärvi, Pietilä. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 60 -

4. sukupolvi

Keisari / Pietilä, Maria Matintytär, Paalanen (taulusta 15. Isä: Keisari, Matti Pietarinpoika) s. 30.03.1684 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 11.09.1746 Evijärvi, Paalanen. Talonemäntä.

1. puoliso Paalanen, Erkki Klementinpoika s. 13.05.1683 Evijärvi, Paalanen. k. 24.02.1740 Evijärvi, Paalanen. Talollinen. Vihitty: 26.12.1704 Evijärvi.
Isä: Paalanen, Klemetti Erkinpoika s. 1640 Evijärvi.
Äiti: Liisa Tuomaantytär, Paalanen s. 1641.

Lapset:
1) Juho s. 11.06.1706 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 07.08.1706 Evijärvi.
2) Liisa s. 10.11.1707 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 25.12.1732 Evijärvi.
3) Marketta s. 27.12.1708 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 09.11.1715 Evijärvi.
4) Erkki s. 07.04.1711 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. n. 1711 Evijärvi.
5) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 162) s. 06.07.1712 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 23.03.1742 Lapua. Sotilas.
6) Matti Erkinpoika (katso taulu 163) s. 27.03.1714 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 07.01.1781 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Talollinen. Kuolinsyy: Rintatauti.
7) Erkki s. 27.03.1714 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 28.03.1714 Evijärvi.
8) Erkki s. 03.00.1720 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 25.03.1722 Evijärvi.
9) Juho s. 06.05.1722 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 31.12.1728 Evijärvi.
10) Pietari s. 23.06.1723 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 01.08.1723 Evijärvi.
11) Sigfrid s. 14.02.1725 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 17.02.1725 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 61 -

4. sukupolvi

Lehtimäki / Mattinen, Agneta Yrjöntytär, Tohni (taulusta 17. Äiti: Keisari, Agnes Pietarintytär) s. n. 1670 Lehtimäki, Mattinen. k. 01.11.1735 Lehtmäki.

1. puoliso Tohni, Tuomas Yrjönpoika s. 1670 Töysä. Vihitty: 26.12.1701 Lehtimäki. Lisätietoja: Rippikirjan mukaan muuttanut Lapualle 1703.

Lapset:
1) Yrjö Tuomaanpoika (katso taulu 164) s. 1706. k. 21.06.1763 Kuortane, Töysänkylä, Kukkola.
2) kastamaton lapsi s. 24.01.1708 Lehtimäki, Mattinen. k. 24.01.1708 Lehtimäki, Mattinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 62 -

4. sukupolvi

Mattinen, Maria Yrjöntytär, Laukkonen (taulusta 17. Äiti: Keisari, Agnes Pietarintytär) s. 24.03.1678 Mattinen. k. 20.08.1750 Lehtimäki, Savolainen.

1. puoliso Laukkonen / Ahola, Yrjö Simonpoika s. 1646 Lehtimäki, Laukkonen. k. 18.10.1724 Lehtimäki, Laukkonen. Vihitty: 26.12.1700 Lehtimäki.
Yrjö Simonpoika oli syytettynä salavuoteudesta 1682 Anna Tapanintytär Ikkalan kanssa Ruovedeltä. Suhteesta syntyi lapsi, joka pian kuoli. Yrjö Simonpoika vihittiin ensimmäiseen avioon 1684 Maria Pietarintytär Suokon kanssa. (s. 1684). Avioliitosta syntyi ainakin kolme poikaa ja yksi tytär. Simo Erkinpoika (Yrjö Simonpojan isä) luovutti tilansa hallinnan pojalleen Matille, joka mainitaan 1686 tilan perijänä. Kymmenen vuoden kuluttua Matti Simonpoika luovuttaa tilan hallinnan edelleen veljelleen Yrjölle. Matti Simonpojan jälkeläiset tulevat uudelleen Alatalon haltijoiksi. Yrjö Matinpoika häviää Isonvihan aikoihin, eikä hänen kohtalostan ole tietoa. Yrjön poika Tuomas on pitkän aikaa isäntänä. Tuomas luovutti tilan pojalleen Matille, joka pian jätti sen veljelleen Tuomaalle. Matti Tuomaanpoika itse muutti perheineen Kuortaneelle ostamaansa Haapalan taloon. Lähde: Herman Arola: Lehtimäen historiaa.

Isä: Laukkonen, Simo Erkinpoika s. 1617 Lehtimäki.
Äiti: Margeta Knuutintytär, Laukkonen s. n. 1620.

Lapset:
1) Heikki Yrjönpoika (katso taulu 165) s. 09.01.1702 Lehtimäki, Laukkonen. k. 11.05.1757 Lehtimäki, Savolainen. Talollinen. Lisätietoja: Heikki Yrjönpoika oli vävynä Lehtimäen Savolaisessa (Suokko). Kuolinsyy: Horkka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 63 -

4. sukupolvi

Mattinen, Tuomas Yrjönpoika (taulusta 17. Äiti: Keisari, Agnes Pietarintytär) s. 1681. k. 27.10.1758 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: Rintatauti.

Tuomas Yrjönpoika teki testamentin 1/2 manttaalin kruununtilasta ja irtaimesta omaisuudesta puoliksi pojalleen Juha Tuomaanpojalle ja vävylleen Yrjö Yrjönpojalle Tuomiokirjat 24.09.1726 Vihtori Peltokangas

1. puoliso Margeta Erkintytär, Mattinen s. 1689. k. 07.01.1777 Lehtimäki, Mattinen. Vihitty: 1707. Kuolinsyy: Vanhuus.

Lapset:
1) Juho Tuomaanpoika (katso taulu 166) s. 1707. k. 19.03.1786 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Heikki s. 12.12.1710 Lehtimäki, Mattinen. Perhesuhteet: Kuollut ilmeisesti lapsena.
3) Susanna Tuomaantytär (katso taulu 167) s. 1713 Lehtimäki, Mattinen. k. 28.06.1743 Lehtimäki, Mattinen. Emäntä.
4) Yrjö Tuomaanpoika (katso taulu 168) s. 1735. k. 16.03.1797 Lehtimäki, Kurkikangas. Uudisasukas; talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

Henkilöhakemisto


- Taulu 64 -

4. sukupolvi

Keisari, Erkki Erkinpoika (taulusta 20. Isä: Keisari, Erkki Matinpoika) s. 05.00.1699 Soini, Keisari. k. 05.01.1736 Soini, Keisari. Renki. Lisätietoja: Perhe asui Yrjö Juhonpoika Lill-Laukkosen luona Pahkamäessä.

1. puoliso Suokko, Susanna Jaakontytär, Keisari s. 1709 Lehtimäki, Suokko. k. 27.03.1774 Soini, Laasala. Emäntä. Vihitty: 08.07.1725 Lappajärvi. Lisätietoja: Perhe asui Yrjö Juhonpoika Lill-Laukkosen / Pahkamäki luona. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Suokko / Hernesmaa, Jaakko Markunpoika s. 1676 Lehtimäki, Suokko.
Äiti: Skärufors, Brita Tuomaantytär, Suokko / Hernesmaa s. 1676 Evijärvi, Skieruforsen (Skerufors).

Henkilöhakemisto


- Taulu 65 -

4. sukupolvi

Keisari, Valpuri Erkintytär, Lill-Laukkonen (taulusta 20. Isä: Keisari, Erkki Matinpoika) s. 24.04.1702 Soini, Mikko Sunin talo. k. 14.01.1761 Soini, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: VAPPU OLI NOITA!!!!. Kuolinsyy: Kurkkutulehdus.

Vappu oli noita: Poikansa Yrjön ollessa vielä vähäinen poika meni särenkudusta kaloja pyytämään Naarasjärvelle. Eväänä hänellä oli leipää ja särpimenä hiilloksella paistettuja särkiä. Saarin ukko, vanha noita ja kadehtija tuli paikalle. Äijä söi pojan kalat ja sanoi tälle: Mee kotiis ja sano äijilles, että lähettää mulle kyynärän suutupakkia eli muuten on pyyvykses käärmeitä täynnä! Yrjö juoksi kotiinsa ja kertoi äidillensä Vapulle tämän asian. Vappu kiukustui, lyödä läppäsi poikaa ja sanoi: Se on saanu jo suutupakkia, mee pyyvyksilles! Kun poika juoksi Naarasjärvelle, tuli Saarin ukko vastaan ja huusi kirvesvartta heiluttaen: Kenen lintuja, kenen lintuja ootta! Samalla suuri määrä kyykärmeitä luokkia heittäen kävi äijän kimppuun. Vappu oli noitunut äijälle tämän pyytämää "suutupakkikyynärää" lisän kanssa. Toinen juttu: Mäkitalon noita oli härnännyt Vappua noitumalla Karhun Pahkamäkeen. Ei kerennyt karhu vielä pahojansa tehdä, kun Vappu luki loitsut. Pian oli karhun kynnet lujasti kiinni Mäkitalon saunan ikkunapielissä, mutta yhtä pian se saatiin juoksemaan Pahkamäkeen. Tätä väliä karhua hyppyytettiin, kunnes se viimein läkähtyi. Jaakko Fellman on kirjannut muistiin 1846 seuraavan loitsun: "Hiien tyttö, hämärän neiti, kosk´ on päivä puolipuissa, painan pangan pihlajaisen, aijan rauasta rakennan, ympäri Tapion tannerta, tähän ei koske katehen silmät". Jos toinen tulee kierrokseen: "Syököhön hämärän neiti _ _ _ _ jolla lahjon lappalaisen, jolla nouan noijan mielen". Väinö Tuomaala: Ilkka 09.11.1950

1. puoliso Pahkamäki, Yrjö Juhonpoika s. 12.04.1700 Keuruu. k. 04.11.1740 Soini, Lill-Laukkonen, Pahkamäki. Talollinen. Vihitty: 17.05.1725 Lappajärvi. Lisätietoja: Tuli Keuruulta 1725.
Pahkamäen nimen kerrotaan syntyneen seuraavalla tavalla: "Ennen vanhaan olivat ukot pyyntimatkallaan ja laskivat tätä mäkeä. Mäessä kasvoi suopahkainen koivu. Eräs äijä ei voinutkaan ohjata suksiaan, vaan laski suin päin tähän suureen pahkakoivuun. Mieheltä katkesi tuppivyö, josta häneltä pääsi kovat kiroukset: "Tämähän nyt on aika pahkamäki!" Siitä lähtien paikka sai kantaa tätä nimeä. Väinö Tuomaala: Ilkka 01.10.1950 Yrjö Juhonpoika oli Lill-Laukkosen eli Pahkamäen isäntänä 1726-40. Vappu 1741-44. Yrjö saa Laukkosen autiona olleen talon Matti Ristonpojan kuoleman jälkeen. Autiotilan rakennukset olivat huonossa kunnossa. Tilan koko on 1/4 manttaalia, tilalla riittävästi metsää ja laidunmaata, mutta ei kalavesiä eikä myllyn paikkaa. Yrjö omistaa tilan isännäksi tullessaan 1 hevosen 2 lehmää, 1 vasikan ja 2 lammasta.

Isä: Parantainen, Juho Laurinpoika s. 01.06.1674 Saarijärvi.
Äiti: Luntinen, Maria Ristontytär, Parantainen s. 1673 Lehtimäki.

Lapset:
1) Salomo Yrjönpoika (katso taulu 169) s. 21.05.1727 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 06.03.1795 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Talollinen. Kuolinsyy: Ajettuma.
2) Yrjö Yrjönpoika (katso taulu 170) s. 05.01.1729 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 19.06.1795 Lehtimäki, Pahkamäki. Tilallinen. Kuolinsyy: Pistos.
3) Sopfia Yrjöntytär (katso taulu 171) s. 12.06.1730 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 29.03.1789 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Ennen avioliittoa piikana Alajärven Sissalassa, ja Vimpelin Tikkasessa /Vistissä. Perhesuhteet: Muuttivat Saarijärvelle. Kuolinsyy: Yskä.
4) Susanna s. 30.02.1731 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 20.03.1800 Lehtimäki, Pahkamäki. Lisätietoja: Asui sisarensa Sophia Yrjöntytön luona.
Ripillä ensi kerran 1782 vuosien 1779 - 1785 rippikirjassa. Ei merkintöjä kristinopin taidoista.
5) Juho Yrjönpoika (katso taulu 172) s. 30.03.1734 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 19.10.1773 Lehtimäki, Autio. Torppari, uudistilallinen. Kuolinsyy: Tapaturma, kuoli jäätyään kaatuvan puun alle.
6) Maria s. 07.04.1736 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 12.02.1812 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
7) Liisa Yrjöntytär (katso taulu 173) s. 18.03.1739 Lehtimäki, Lill-Laukkonen (Pahkamäki). k. 24.03.1805 Alajärvi, Storpynttäri. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 66 -

4. sukupolvi

Skrabb, Maria Juhontytär, Pynttäri (taulusta 22. Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika) s. 17.06.1698 Alajärvi, Skrabb. k. 14.08.1763 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Pynttäri, Matti Pietarinpoika s. 20.02.1695 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.12.1758 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.
Matti Pietarinpoika syytti 17/2 1722 Pedersören käräjillä Pietari Erkinpoikaa Skrabbia siitä, että tämä oli venäläisten postimiehenä ollesssaan ottanut hänen hevosensa matkalla lautamies Antti Knuutinpoika Laasalan luokse. Pietari Erkinpoika oli jättänyt hevosen sidottuna Räyringin niitylle Lehtimäellä, mistä Matti Pietarinpoika oli saanut hevosensa takaisin. Silloin se kuitenkin ontui molempia jalkojansa ja oli rampa vieläkin. Matti Pietarinpoika vaati korvausta kärsimästään vahingosta. Pietari Skrabb sanoi, että hevonen ontui jo lähtiessä. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin Pietari Skrabbin tulisi todistaa syyttömyytensä valalla. Lähde: Kytösavut VIII osa Matti Pietarinpoika oli veljensä Simon kanssa puuhamiehenä Alajärven ensimmäisen kirkon rakennustyössä. Matti Pietarinpoika ja Matti Erkinpoika Lill-Pynttäri saivat luvan järjestää rahankeräyksen Uudenkaarlepyyn kaupungissa. Keräysluvan antoi nimismies Lorenz Beck v. 1752. Matti Pietarinpojalla ei ollut rintaperillisiä. Hän testamenttasi omaisuutensa veljenpojalleen Pietari Simonpoika Pynttärille. Lähde: Vihtori Peltokankaan arkisto.

Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika s. 1671 Alajärvi. Talollinen.
Äiti: Puumala, Anna Tuomaantytär, Pynttäri s. 1671 Alajärvi, Puumala. Emäntä.

Lapset:
1) Juha s. 19.09.1741 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 67 -

4. sukupolvi

Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika (taulusta 22. Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika) s. 10.12.1699 Alajärvi, Gammelgård. k. 03.02.1787 Alajärvi, Skrabb. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Puumala, Kaarina Davidintytär, Skrabb / Tallbacka s. 12.11.1709 Alajärvi, Puumala. k. 29.01.1785 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Vihitty: 27.10.1728 Lappajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Puumala, Daavid Tuomaanpoika s. 16.08.1686 Alajärvi, Puumalainen. Talollinen.
Äiti: Storstrang, Valpuri Matintytär, Puumala s. 01.05.1687 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 174) s. 17.10.1729 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 04.02.1807 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Marketta s. 29.04.1733 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 30.04.1808 Alajärvi.
3) Susanna s. 03.09.1735 Alajärvi, Skrabb. k. 27.06.1736 Alajärvi, Skrabb.
4) Jaakko s. 29.07.1737 Alajärvi, Skrabb. k. 08.08.1739 Alajärvi, Skrabb.
5) Erkki s. 23.04.1740 Alajärvi, Skrabb. k. 17.09.1741 Alajärvi, Skrabb.
6) Heikki s. 1741 Alajärvi, Skrabb. k. 21.09.1741 Alajärvi, Skrabb.
7) Juho Juhonpoika (katso taulu 175) s. 22.01.1743 Alajärvi, Skrabb, Tallbacka. k. 13.11.1790 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.
8) Valpuri Juhontytär (katso taulu 176) s. 30.04.1745 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 12.05.1802 Alajärvi, Levijoki. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Kohtutauti.
9) Erkki Juhonpoika (katso taulu 177) s. 1747 Alajärvi, Skrabb. k. 24.05.1809 Alajärvi, Levijoki. Talollinen. Lisätietoja: Perhe asui Alajärvellä Levijoen uudistilalla. Kuolinsyy: Kuume.
10) Daavid Juhonpoika (katso taulu 178) s. 18.05.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 05.08.1832 Alajärvi, Käpyaho. Uudisasukas, talollinen. Lisätietoja: Asuivat Alajärven Käpyahossa. Kuolinsyy: Vanhuus.
11) Maria s. 28.03.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 11.08.1753 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 68 -

4. sukupolvi

Skrabb, Valpuri Juhontytär, Pynttäri (taulusta 22. Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika) s. 15.04.1701 Alajärvi, Skrabb. k. 04.07.1763 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Kuolinsyy: Yskänpistos.

1. puoliso Pynttäri, Simo Pietarinpoika s. 12.09.1701 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.08.1772 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Vihitty: 27.09.1724 Lappajärvi. Kuolinsyy: Noiduttu rutto.
Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika s. 1671 Alajärvi. Talollinen.
Äiti: Puumala, Anna Tuomaantytär, Pynttäri s. 1671 Alajärvi, Puumala. Emäntä.

Lapset:
1) Simo Simonpoika (katso taulu 179) s. 06.10.1725 Alajärvi, Storpynttäri. k. 24.10.1780 Alajärvi, Pynttäri. Lautamies; talollinen. Lisätietoja: Simo omisti lakikirjan. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin siskonsa Maria Simontytär. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Maria Simontytär (katso taulu 180) s. 15.02.1727 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.10.1779 Kuortane, Ruona, Haapala. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin veljensä Simo Simonpoika. Kuolinsyy: Kohtutauti.
3) Matts Simonsson (katso taulu 181) s. 20.08.1729 Alajärvi, Pynttäri. Måg på Fagernäs, var senare bonde i Larsmo. Lisätietoja: Flyttade till Nykarleby år 1755, blev borgmästare Aulins dräng.
4) Sophia s. 02.03.1731 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.
5) Pietari Simonpoika (katso taulu 182) s. 30.12.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.04.1790 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, lautamies. Kuolinsyy: Sydänkohtaus.
6) Erkki s. 16.03.1734 Alajärvi, Pynttäri. k. 18.05.1734 Alajärvi, Pynttäri.
7) Juha Simonpoika (katso taulu 183) s. 12.03.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.05.1807 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Lisätietoja: Oli 1765 Uusikaarlepyyssä pormestari Hans Aulinin renkinä. Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Marketta s. 07.06.1736 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.07.1736 Alajärvi, Pynttäri.
9) Liisa Simontytär (katso taulu 184) s. 18.09.1737 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.11.1770 Soini, Katajamäki. Kuolinsyy: Vatitauti, vesipöhö.
10) Valpuri Simontytär (katso taulu 185) s. 19.04.1739 Alajärvi, Pynttäri. k. 23.02.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kuolinsyy: Lapsivuode.
11) Marketta Simontytär (katso taulu 186) s. 14.01.1743 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.04.1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari haudattu Alajärvelle. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
12) Tuomas (katso taulu 187) s. 17.10.1745 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Muuttanut kaupunkiin. Perhesuhteet: Tuomaalla oli Simo Bomb-niminen poika, joka oli sotilaana Kruunupyyssä.
13) Kustaa s. 23.02.1747 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.03.1747 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 69 -

4. sukupolvi

Skrabb, Liisa Juhontytär, Sikkilä (taulusta 22. Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika) s. 23.07.1703 Alajärvi, Gammelgård.

Leski Liisa Juhontyttärestä ja poika Juho Gabrielinpojasta on viimeinen merkintä rippikirjassa 09.03.1746 Paalijärven talon kohdalla - heidän myöhemmät elämänvaiheensa ovat tuntemattomat.

1. puoliso Sikkilä, Gabriel Matinpoika s. 01.12.1706 Alajärvi, Sikkilä. k. 17.08.1741 Alajärvi, Paalijärvi. Talollinen. Vihitty: 01.11.1727 Lappajärvi. Perhesuhteet: Kaapon kanssa haudattiin hänen neljä lastaan.
Perhettä lienee kohdannut joku onnettomuus 1741, kun meni isä ja 4 lasta. Leski Liisa Juhontyttärestä ja poika Juho Gabrielinpojasta on viimeinen merkintä rippikirjassa 09.03.1746 Paalijärven talon kohdalla - heidän myöhemmät elämänvaiheensa ovat tuntemattomat.

Isä: Sikkilä / Höök, Matti Gabrielinpoika s. 26.01.1677 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, mylläri.
Äiti: Puumala, Liisa Tuomaantytär, Sikkilä s. 12.11.1676 Alajärvi, Puumala. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 20.01.1729 Alajärvi, Paalijärvi. k. 27.06.1729 Alajärvi, Paalijärvi.
2) Maria s. 1731 Alajärvi, Paalijärvi. k. 17.08.1741 Alajärvi, Paalijärvi.
3) Juho s. 1733 Alajärvi, Paalijärvi.
4) Marketta s. 30.04.1734 Alajärvi, Paalijärvi. k. 17.08.1741 Alajärvi, Paalijärvi.
5) Liisa s. 04.02.1736 Alajärvi, Paalijärvi. k. 01.07.1736 Alajärvi, Paalijärvi.
6) Liisa s. 12.02.1737 Alajärvi, Paalijärvi. k. 17.08.1741 Alajärvi, Paalijärvi.
7) Susanna s. 11.02.1739 Alajärvi, Paalijärvi. k. 29.05.1740 Alajärvi, Paalijärvi.
8) Matti s. 09.02.1741 Alajärvi, Paalijärvi. k. 18.08.1741 Alajärvi, Paalijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 70 -

4. sukupolvi

Skrabb, Aabraham Juhonpoika (taulusta 22. Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika) s. 12.12.1704 Alajärvi, Gammelgård. k. 03.01.1764 Alajärvi, Skrabb. Vähtäri, kirkkoväärti. Kuolinsyy: Noiduttu rutto.

1. puoliso Purmo, Maria Matintytär, Skrabb s. 25.03.1707 Purmo. k. 09.12.1768 Alajärvi, Skrabb. Vihitty: 14.09.1729 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintakipu.

Lapset:
1) Saara s. 06.03.1732 Alajärvi, Skrabb. k. 21.04.1732 Alajärvi, Skrabb.
2) Matti Abrahaminpoika (katso taulu 188) s. 27.08.1734 Alajärvi, Skrabb. k. 1773 Ulkomailla. Laivuri. Lisätietoja: Perunkirjoitus 09.01.1776. Kuolinsyy: Hukkui ulkomailla.
3) Maria Abrahamintytär (katso taulu 189) s. 26.03.1736 Alajärvi, Skrabb. k. 23.10.1807 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Kuolinsyy: Pistos.
4) Juho s. 08.06.1737 Alajärvi, Skrabb. k. 01.08.1739 Alajärvi.
5) Susanna Abrahamintytär (katso taulu 190) s. 21.02.1739 Alajärvi, Skrabb. k. 05.04.1797 Alajärvi, Skrabb. Kuolinsyy: Rintatauti.
6) Juho s. 16.05.1740 Alajärvi, Skrabb. k. 29.09.1741 Alajärvi, Skrabb.
7) Liisa s. 15.11.1741 Alajärvi, Skrabb.
8) Simo Abrahaminpoika (katso taulu 191) s. 26.08.1743 Alajärvi, Skrabb. k. 21.02.1808 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen. Lisätietoja: Simo Skrabb asui jonkin aikaa Lill-Höökissä vävynä. Kuolinsyy: Pistos. Ammatinlisäyksiä: Vuoden 1781 jälkeen Simo Skrabb muuttaa Alajärven Levijoelle itselliseksi.
9) Heikki s. 26.12.1744 Alajärvi, Skrabb. k. 18.04.1752 Alajärvi.
10) Jaakko s. 24.07.1746 Alajärvi, Skrabb. k. 14.06.1747 Alajärvi.
11) Abraham Abrahaminpoika (katso taulu 192) s. 18.08.1748 Alajärvi, Skrabb. k. 28.07.1816 Alajärvi, Lill-Höök. Vähtäri, itsellinen. Kuolinsyy: Turvotus.
12) Jaakko Aabrahaminpoika (katso taulu 193) s. 03.06.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 24.01.1825 Alajärvi, Tikkanen. Talollinen. Lisätietoja: Jaakko Skrabb / Tikkanen asuu Tikkasta, joka on perustettu 1780. . Kuolinsyy: Pistos. Ammatinlisäyksiä: Jaakko lienee Tikkasen talon ensimmäinen isäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 71 -

4. sukupolvi

Skrabb, Susanna Juhontytär, Skärufors / Sihtala (taulusta 22. Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika) s. 13.10.1707 Alajärvi, Gammelgård. k. 21.01.1782 Alajärvi, Sihtala. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Skärufors / Sihtala, Simo Mikonpoika s. 21.10.1711 Evijärvi, Skärufors. k. 29.12.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Vihitty: 20.11.1738 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vilutauti.
Isä: Skärufors, Mikko Tuomaanpoika s. 1673 Evijärvi. Isäntä.
Äiti: Saukkonen, Liisa Bertilintytär, Skärufors s. 1668 Lappajärvi. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 72 -

4. sukupolvi

Skrabb, Marketta Juhontytär, Skrabb / Niemitalo (taulusta 22. Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika) s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård. k. 05.02.1782 Alajärvi, Skrabb. Kuolinsyy: Rintakipu.

1. puoliso Skrabb / Niemitalo, Juho Matinpoika s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. k. 15.03.1795 Alajärvi, Skrabb. Uudisasukas. Vihitty: 28.06.1741 Lappajärvi. Lisätietoja: Juha Matinpoika on NIEMITALON suvun kantaisä. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Gammelgård, Matti Erkinpoika s. 27.01.1683 Alajärvi, Skrabb.
Äiti: Koukkari, Susanna Knuutintytär, Gammelgård s. 29.03.1685 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 194) s. 09.04.1742 Alajärvi, Skrabb. k. 21.05.1815 Alajärvi, Sihtala. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
2) Juho Juhonpoika (katso taulu 195) s. 08.12.1744 Alajärvi, Skrabb. k. 29.06.1814 Alajärvi, Niemitalo. Talollinen. Kuolinsyy: Vatsaväänne.
3) Israel Juhonpoika (katso taulu 196) s. 19.09.1746 Alajärvi, Skrabb. k. 01.12.1824 Alajärvi, Hänninen. Lisätietoja: Perhe asui Alajärven Hännisessä. Kuolinsyy: Rintakipu.
4) Erkki Juhonpoika (katso taulu 197) s. 11.02.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 10.12.1806 Alajärvi, Nelimarkka. Torppari. Kuolinsyy: Vatitauti.
5) Matti s. 11.02.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 06.07.1749 Alajärvi, Skrabb.
6) Jaakko s. 07.03.1751 Alajärvi, Skrabb. k. 21.03.1751 Alajärvi, Skrabb.
7) Tuomas Juhonpoika (katso taulu 198) s. 12.12.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 13.05.1814 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
8) Antti s. 07.03.1757 Alajärvi, Skrabb. k. 27.10.1758 Alajärvi, Skrabb.

Henkilöhakemisto


- Taulu 73 -

4. sukupolvi

Saukko, Erkki Pietarinpoika, Skrabb (taulusta 23. Isä: Skrabb-Saukko, Pietari Erkinpoika) s. 19.03.1706 Alajärvi, Skrabb. k. 02.02.1758 Alajärvi, Saukkonen. Vävy, isäntä. Kuolinsyy: Rintatauti.

Heikki Erkinpoika Soinista haki 24.9.1729 isännyyttä Saukkosen tilalle: Hän anoi 5 vapaavuotta 1/8 manttaalin tilalle, jonka viljelystä edellinen isäntä Olavi Eskilinpoika oli luopunut. Heikki Erkinpoika selvitti, että tilan rakennukset olivat romahtaneet ja vaativat suuria korjauksia. Pellot olivat metsittyneet, ojat umpeutuneet ja niityt alkaneet kasvaa metsää ja suota. Tilalla oli kylliksi metsää, muttei kalavesiä eikä myllyn paikkaa. Talollinen omisti härän, 2 lehmää ja yhden hiehon. Lähde: Vilppu Keisarin Suku I

1. puoliso Saukkonen, Marketta Olavintytär, Saukko s. 30.12.1695 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. k. 28.02.1758 Alajärvi, Saukkonen. Emäntä. Vihitty: 18.02.1728 Lappajärvi.
Isä: Saukkonen, Olavi Eskonpoika s. n. 1654.
Äiti: Storstrang, Brita Martintytär, Saukkonen s. 1654 Vimpeli, Strang.

Lapset:
1) Erkki s. 06.00.1729 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 10.07.1729 Alajärvi.
2) Olavi s. 08.00.1730 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 10.06.1732 Alajärvi.
3) Liisa Erkintytär (katso taulu 199) s. 01.11.1731 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 08.05.1786 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Emäntä. Kuolinsyy: Rintakipu.
4) Heikki s. 28.04.1733 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 24.01.1740 Alajärvi.
5) Antti s. 03.04.1735 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 03.04.1735 Alajärvi.
6) Heikki s. 31.05.1736 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 24.01.1740 Alajärvi.
7) Kaarina Erkintytär (katso taulu 200) s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 08.09.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Kuolinsyy: Rintasairaus.
8) Antti s. 06.08.1739 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 24.11.1741 Alajärvi.
9) Martti Erkinpoika (katso taulu 201) s. 11.11.1741 Alajärvi, Övermarken, Saukkonen. k. 31.05.1798 Alajärvi, Saukkonen. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 74 -

4. sukupolvi

Saukko, Simo Pietarinpoika, Saukkonen (taulusta 23. Isä: Skrabb-Saukko, Pietari Erkinpoika) s. 1718 Alajärvi, Skrabb. k. 15.02.1786 Alajärvi, Saukkonen. Itsellinen. Lisätietoja: Perhe asui Soinin Kuninkaanjoen Saukkosessa. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Huosianmaa, Marketta Antintytär, Saukko s. 20.05.1727 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.11.1797 Möksy, Saukko. Emäntä. Vihitty: 02.10.1748 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kouristus.
Isä: Kolanen / Huosianmaa, Antti Juhonpoika s. 21.12.1686 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Torppari.
Äiti: Skrabb / Gammelgård, Marketta Erkintytär, Kolanen / Huosianmaa s. 05.06.1689 Alajärvi, Gammelgård.

Lapset:
1) Simo Simonpoika (katso taulu 202) s. 26.10.1749 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 15.09.1808 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Heikki Simonpoika (katso taulu 203) s. 30.12.1750 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 05.12.1808 Krastula, Vahanka, Kieräaho. Itsellinen. Lisätietoja: Muuttaneet Alajärveltä 1780-luvulla. Kuolinsyy: Punatauti.
3) Eva Simontytär (katso taulu 204) s. 15.12.1752 Alajärvi, Saukko. k. 13.09.1781 Alajärvi, Turpela. Kuolinsyy: Keltatauti.
4) Antti s. 08.11.1754 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 18.03.1765 Alajärvi, Alajärvi.
5) Jaakko s. 16.07.1756 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 20.04.1810 Alajärvi. Oli ansiotyössä Saarijärvellä.
6) Erkki s. 11.03.1758 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 23.06.1758 Alajärvi.
7) Maria s. 05.05.1759 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 01.02.1807 Lehtimäki, Katajamäki. Oli palvelijana Katajamäessä.
8) Matti Simonpoika (katso taulu 205) s. 1762 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 10.12.1844 Alajärvi, Möksy, Saukko. Kuolinsyy: Vanhuus.
9) Elisabeth s. 08.05.1765 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 13.07.1765 Alajärvi.
10) Pietari Simonpoika (katso taulu 206) s. 09.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 25.11.1808 Alajärvi, Möksy, Saukko. Vävy Möksyn Kolasessa. Myöhemmin perheineen Paalijärvellä ja Kaartusella. Kuolinsyy: Tapaturma.
11) Susanna Simontytär (katso taulu 207) s. 09.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukko.
12) Elisabet s. 15.08.1773 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 09.09.1784 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 75 -

5. sukupolvi

Spangar, Erik Markusson, Knippare (taulusta 26. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 08.03.1699 Vimpeli, Spangar. k. 12.03.1781 Kronoby, Porasby, Knippare. Vävy, Bonde måg på Knippare. Kuolinsyy: Vanhuus, Ålderdom.

Kruununkylän kihlakunnan käräjillä 29. - 31.3.1733 Herra kruununvouti, suuresti luottamusta nauttiva Friedrich Gotthard Arnkijhl syytti Påran kylästä kotoisin olevaa talollista Erik Knipparea siitä, että tämä oli v. 1732 veronkantopaikalla vuoden 1731 peltoviljaa vastaanotettaessa haukkunut häntä ivallisin ja loukkaavin sanoin. Syynä oli se, että kruununvouti ei ollut ottanut vastaan Knipparen viljaa, joka oli ollut aivan huonoa. Kruununvouti siis väitti, että sellaisesta viran toimituksessa osoitetusta röyhkeydestä olisi Knippare saa-tettava lailliseen vastuuseen. Emil Knippare kielsi puhuneensa mitään kruununvoudin kunniaa koskevaa tai mitään muutakaan häntä vastaan. Sen sijaan hän oli muutamia sanoja sanonut Matts Matinpoika Tårkullalle, koska tämän hevonen oli hajoittanut hänen viljasäkkinsä, nun että jyviä oli valunut ulos. Mutta kruununvouti nimesi asiassa todistajakseen eron saaneen lippumiehen Anders Danii'n, voudinmiehen (fogdekarl) Karl Schytenin, sairashuoneen kokin Matts Sunden sekä vartijan Jakob Hansonin. Knippare ilmoitti, että voudinmies Schyten ei ollut oikeu-tettu todistamaan, koska tämä oli kruununvoudin palvelija, mutta tämän annettiin kuitenkin todistaa valaa tekemättä. Todistaja Anders Danii kertoi kuulleensa Erik Knipparen sanovan veronkantopaikalla, missä myös oli kruununvouti seissyt hänen vieressään: "Sikakoira, joka ei ottanut vastaan viljaani---" Muutenkin oli Knippare lyönyt käsiään yhteen, hypähtänyt ilmaan ja sanonut: "Luuletkos sinä, että minä olen kruununkyläläinen? Ei, vaan minä olen lappajärveläinen". Enempää todistaja ei tiennyt. Samaa todisti kuulleensa Jakob Hanson "kokin tuvassa useita kertoja". Karl Schyten kertoi, että kun enin osa väkeä oli poistunut ja Schyten oli ollut järjestämässä hevosta kruununvoudille Erik Knippare oli veronkantopaikalla huudahtanut: "Oo te sikakoirat, jotka ette ottaneet viljaani. Minä en voi tehdä sitä paremmaksi kuin miksi Jumala on sen kasvattanut". Lisäksi hän oli sanonut: "Jos minä nyt olisin Kyrön kentällä, tohtisin minä käydä sataa miestä vastaan". Erik Markuksenpoika Knippare sanoi, ettei hän ollut puhunut vähääkään kruununvoutia tai tämän kunniaa vastaan, vaan hän oli tullut puhelleeksi itsekseen ja kutsuneeksi itseään sikakoiraksi, koska hevoset olivat rikkoneet hänen viljasäkkinsä, nun että jyviä oli päässyt ulos. Ja oikeus kokoontui ja havaitsi hänet syylliseksi. "Siis ja koska kruunun- ja ulosottopalvelijat elokuun 21. päivänä 1684 annetun asetuksen mukaan ovat kuninkaallisen majesteetin suojassa ja varjeluksessa -- tuomitaan Erik Knippare 40 hopeamarkan sakkoon. Sitä paitsi hänet tuomitaan haukkumasanoista 3 markan sakkoon". Kruununvouti Fredrik Arnkihl oli itsevarma ja riidanhaluinen herra. Kun hän ajoi paikalle, talonpoika kyllä väistyi askeleen sivulle. Knipparen talon vävy Eerik Markuksenpoika oli syntynyt Spangarin tilalla Vimpelissä v. 1699. Jo v. 1723 hän oli vävynä Knipparessa. Vaimo oli Anna Jakobintytär. Jos kiinnitämme huomiomme Erik Knipparen sanoihin: "Jos minä nyt olisin Kyrön kentällä, tohtisin minä käydä sataa miestä vastaan". Nämä sanat voidaan tulkita siten, että Erik Spangar-Knippare olisi osallistunut 15-vuotiaana Napuen taisteluun v. 1714. Luultavasti vielä silloin puhuttiin Vimpelissä, ainakin osittain ruotsia, sillä muussa tapauksessa olisi hän käyttänyt veronkantotilaisuudessa ja käräjillä suomen-kieltä. Erik Markuksenpoika Knippare kuoli maaliskuussa v. 1781. Hänellä oli kolme tytärtä, Anna, Brita ja Helena. Kirjailija Jarl Hemmer kirjoitti kesällä v. 1922 ylvään vimpeliläisen eepoksen 'Viljan valtakunta' (Rägens rike) Vimpelissä. Ei ole varmaan sattuma, että Hemmer antoi Spangarin rengille nimen Markus. Erik Markuksenpoika -- Spangar-suvun jälkeläinen -- oli nähtävästi ohjannut Hemmerin katseen Vimpeliin. Lähde: (Gösta Näse Österbottningen-Iehdessä: Spangarättlingen och kronofogden Fredrik Arnkihl) Lähde: F.E. Takala TARIJOS PARASTAAN Vimpeli-Seura r.y. 1980 Ja Isonvihan aikana oli Spangarin Eerik Markuksenpoika Napuen taistelussa Gösta Nåsen mukaan. Silloin myöskin venäläinen rankaisuretkikunta vei mukanaan muutamia poikia Vimpelistä, joista jonkun kerrotaan tulleen vuosien kuluttua takaisin. 30 v:sta sodasta toi sääksjärveläinen Markus Hookoninpoika Saksasta vaimon, Margareta Jesperintyttären, jonka jälkeläisiä ovat Jaakko Mäkelän perikuntalaiset. Lähde: TARIJOS PARASTAAN

1. puoliso Knippare, Anna Jakobsdotter, Spangar s. 24.07.1695 Kronoby. k. 23.06.1767 Kronoby, Knippare. Vihitty: 1723 Kronoby. Kuolinsyy: Vattusot.
Isä: Sudd / Knippare, Jacob Andersson s. Kronoby.
Äiti: Sudd, Hanna Johansdotter, Sudd / Knippare s. 02.00.1662 Kronoby.

Lapset:
1) Anna Eriksdotter (katso taulu 208) s. 25.08.1725 Kronoby, Knippare. k. 08.07.1795 Kronoby, Knippare.
2) Brita Eriksdotter (katso taulu 209) s. 08.06.1728 Kronoby, Påras, Knippare. k. 19.09.1794 Kronoby. Värdinna på Still i Ytterbråtö, Kronoby.
3) Helena Eriksdotter (katso taulu 210) s. 21.08.1729 Kronoby, Knippare. k. 14.07.1807 Kvevlax (Koivulahti), Hjort.
4) Elsa s. 16.07.1738 Kronoby, Knippare. k. 16.07.1738 Kronoby, Knippare.

2. puoliso Finholm, Karin (Carin) Eliasdotter, Spangar / Knippare s. 10.04.1722 Kronoby. k. 22.01.1800 Kronoby, Knippare. Piga på Torgare 1746 senare husmor på Knipare. Vihitty: 22.12.1769 Kronoby.
Isä: Paavola / Finholm, Elias Hansson s. 01.00.1673 Veteli. Bonde på Finholm i Hopsala.
Äiti: Hannila / Lång, Anna Eriksdotter, Paavola / Finholm s. 08.01.1678 Kronoby.

Henkilöhakemisto


- Taulu 76 -

5. sukupolvi

Spangar, Juho Markuksenpoika, Storstrang (taulusta 26. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 07.06.1701 Vimpeli, Spangar. k. 23.02.1786 Vimpeli, Storstrang. Vävy; itsellinen. Lisätietoja: Kummina oli mm. Juho Vilpunpoika Keisari. Perhesuhteet: Lapseton. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Harju / Hyytinen, Kaarina Yrjöntytär, Spangar s. 04.02.1680 Lappajärvi, Hyytinen / Harju. k. 16.01.1764 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 19.06.1726 Lappajärvi. Kuolinsyy: vatitauti, vesipöhö.
Kaarina Yrjöntyttären ensimmäinen puoliso Oli Erkki Matinpoika Storstrang (1/5 1681) , vihitty 24/11 1701. Tästä avioliitosta syntyi ainakin 7 poikaa ja 5 tytärtä.

Isä: Hyytinen, Yrjö Simonpoika s. n. 1636 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Lapp, Kaarina Heikintytär, Hyytinen s. 1640 Lappajärvi. Emäntä.

2. puoliso Flaka-Kotkanen, Kaarina Tuomaantytär, Storstrang s. 30.10.1737 Vimpeli, Lakanen (Flaga-Kotkanen). k. 31.08.1790 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Vihitty: 18.11.1764 Lappajärvi. Kuolinsyy: Verenvuoto.
Isä: Flaka-Kotkanen , Tuomas Antinpoika, Flaga s. 17.12.1699 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Pokela / Björknäs, Kaisa Heikintytär, Flaka-Kotkanen s. 15.09.1698 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 77 -

5. sukupolvi

Spangar, Markus, Visti (taulusta 26. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 05.02.1706 Vimpeli, Spangar. k. 30.09.1785 Vimpeli, Visti. Yhtiömies. Lisätietoja: Lapseton. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Esse, Maria Antintytär, Spangar s. 11.11.1701 Pedersöre, Esse; Pietersaaren maalaiskunta, Ähtävä. k. 01.03.1777 Vimpeli, Tikkanen. Emäntä. Vihitty: 25.12.1722 Lappajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 78 -

5. sukupolvi

Spangar, Jaakko, Lindbacka (taulusta 26. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 03.07.1711 Vimpeli, Spangar. k. 04.10.1762 Vimpeli, Lindbacka. Kyläseppä. Lisätietoja: Lapseton.

1. puoliso Strang / Storstrang, Maria Erkintytär, Spangar s. 17.03.1712 Vimpeli, Strang. k. 29.05.1767 Vimpeli, Lindbacka. Vihitty: 07.10.1733 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika, Strang s. 04.05.1681 Vimpeli. Talollinen, isäntänä 1708 - 1725.
Äiti: Harju / Hyytinen, Kaarina Yrjöntytär, Spangar s. 04.02.1680 Lappajärvi, Hyytinen / Harju.

Henkilöhakemisto


- Taulu 79 -

5. sukupolvi

Spangar, Pietari Markuksenpoika, Tikkanen (taulusta 26. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 10.05.1716 Vimpeli, Spangar. k. 31.03.1798 Vimpeli, Visti. Talollinen; lautamies. Lisätietoja: Pietarin jälkeläiset toivat Visti-nimen Pynttäriin. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Pietarin jälkeläiset toivat Vistin nimen Pynttäriin.

1. puoliso Särkijärvi, Marketta Antintytär, Spangar s. 15.04.1719 Evijärvi, Särkijärvi. k. 04.08.1793 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 27.11.1737 Lappajärvi.
Isä: Särkijärvi, Antti Bertilinpoika, Brefdragare s. 04.09.1679 Evijärvi, Särkijärvi. Talollinen.
Äiti: Särkijärvi, Liisa Hannuntytär s. 16.11.1687 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Pietarinpoika (katso taulu 211) s. 03.06.1739 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti (Tikkanen). k. 03.07.1817 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Liisa s. 12.05.1740 Vimpeli, Visti. k. 03.10.1741 Vimpeli, Visti.
3) Maria Pietarintytär (katso taulu 212) s. 11.04.1742 Vimpeli, Tikkanen / Visti. k. 13.01.1800 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Kuolinsyy: Korkea kuume.
4) Erkki Pietarinpoika (katso taulu 213) s. 21.05.1744 Vimpeli. k. 24.11.1807 Vimpeli. Vävy. Kuolinsyy: Mätäkuume.
5) Matti (katso taulu 214) s. 08.02.1746 Vimpeli, Visti. k. Vaasa ?. Lisätietoja: 28.12.1765 päivätyllä muuttokirjalla muutti Vaasaan.
6) Markus Pietarinpoika (katso taulu 215) s. 27.03.1748 Vimpeli, Visti. k. 17.12.1807 Vimpeli, Visti. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.
7) Pietari (katso taulu 216) s. 09.05.1750 Vimpeli, Spangar (Tikkanen / Visti). k. 02.09.1808 Lappajärvi, Lillfinnilä. Talollinen, vävy.
8) Jaakko Pietarinpoika (katso taulu 217) s. 09.03.1753 Vimpeli, Visti. k. 24.11.1809 Vimpeli, Kasarikoski. Lisätietoja: Uudisasukas. Kuolinsyy: Näivetystauti.
9) Antti s. 07.05.1755 Vimpeli, Visti. k. 28.11.1815 Vimpeli. Talollinen.
10) Taavetti Pietarinpoika (katso taulu 218) s. 21.06.1759 Vimpeli, Tikkanen, Visti. k. 04.05.1837 Vimpeli, Kasarikoski. Torppari. Kuolinsyy: Vanhuus.
11) Marketta Pietarintytär (katso taulu 219) s. 26.01.1761 Vimpeli, Tikkanen, Visti. k. 11.12.1805 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 80 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Matti Pietarinpoika (taulusta 27. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 20.02.1695 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.12.1758 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.

Matti Pietarinpoika syytti 17/2 1722 Pedersören käräjillä Pietari Erkinpoikaa Skrabbia siitä, että tämä oli venäläisten postimiehenä ollesssaan ottanut hänen hevosensa matkalla lautamies Antti Knuutinpoika Laasalan luokse. Pietari Erkinpoika oli jättänyt hevosen sidottuna Räyringin niitylle Lehtimäellä, mistä Matti Pietarinpoika oli saanut hevosensa takaisin. Silloin se kuitenkin ontui molempia jalkojansa ja oli rampa vieläkin. Matti Pietarinpoika vaati korvausta kärsimästään vahingosta. Pietari Skrabb sanoi, että hevonen ontui jo lähtiessä. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin Pietari Skrabbin tulisi todistaa syyttömyytensä valalla. Lähde: Kytösavut VIII osa Matti Pietarinpoika oli veljensä Simon kanssa puuhamiehenä Alajärven ensimmäisen kirkon rakennustyössä. Matti Pietarinpoika ja Matti Erkinpoika Lill-Pynttäri saivat luvan järjestää rahankeräyksen Uudenkaarlepyyn kaupungissa. Keräysluvan antoi nimismies Lorenz Beck v. 1752. Matti Pietarinpojalla ei ollut rintaperillisiä. Hän testamenttasi omaisuutensa veljenpojalleen Pietari Simonpoika Pynttärille. Lähde: Vihtori Peltokankaan arkisto.

1. puoliso Marketta s. 1697. k. 21.06.1716 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Maria Juhontytär s. 1695. k. 20.11.1729 Alajärvi, Pynttäri.

3. puoliso Skrabb, Maria Juhontytär, Pynttäri s. 17.06.1698 Alajärvi, Skrabb. k. 14.08.1763 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 03.05.1730 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika s. 1661 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
Äiti: Höök, Liisa Matintytär, Skrabb s. 13.01.1673 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Juha s. 19.09.1741 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 81 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Maria Pietarintytär, Laukkonen / Ahola (taulusta 27. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 16.03.1698 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.10.1775 Kuortane, Ahola. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Laukkonen / Ahola, Risto Yrjönpoika s. 20.08.1699 Lehtimäki, Laukkonen. k. 04.12.1769 Kuortane, Ahola. Vihitty: 30.12.1722 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Risto Yrjönpojan ensimmäinen puoliso oli Margeta Yrjöntytär s. 1666, vihitty 6/5 1715. Risto Yrjönpoika muutti perheineen Kuortaneelle 1730-luvulla. Perhe asettui viljelemään Aholan autiotilaa, joka aiemmin oli ollut Kuortaneen ensimmäisenä pappilana. Kappalainen Karl Hordelius oli saanut luvan 1684 rakentaa asunnon perheelleen Ahon vanhan torpan paikalle. Torppa oli ollut olemassa jo 1650, mutta autioitunut myöhemmin.

Isä: Laukkonen / Ahola, Yrjö Simonpoika s. 1646 Lehtimäki, Laukkonen.
Äiti: Suokko, Maria Pietarintytär, Laukkonen / Ahola s. 1662 Lehtimäki.

Lapset:
1) Marketta s. 06.04.1724 Lehtimäki Laukkonen. k. 06.07.1739 Lehtimäki Laukkonen.
2) Juho Ristonpoika (katso taulu 220) s. 1729 Lehtimäki Laukkonen. Kurkolan vävy. Lisätietoja: Matti muutti 1760 leskenä Isokyröstä Lapualle tyttäriensä kanssa.
3) Maria s. 14.06.1734 Lehtimäki Laukkonen. k. 31.05.1735 Lehtimäki Laukkonen.
4) Liisa Ristontytär (katso taulu 221) s. 23.08.1736 Lehtimäki Laukkonen. k. 20.05.1809 Alajärvi, Kurejoki, Kangasmaa. Lisätietoja: Oli piikana Alajärven Pynttärissä. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 82 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Simo Pietarinpoika (taulusta 27. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 12.09.1701 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.08.1772 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Noiduttu rutto.

1. puoliso Skrabb, Valpuri Juhontytär, Pynttäri s. 15.04.1701 Alajärvi, Skrabb. k. 04.07.1763 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 27.09.1724 Lappajärvi. Kuolinsyy: Yskänpistos.
Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika s. 1661 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
Äiti: Höök, Liisa Matintytär, Skrabb s. 13.01.1673 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Simo Simonpoika (katso taulu 179) s. 06.10.1725 Alajärvi, Storpynttäri. k. 24.10.1780 Alajärvi, Pynttäri. Lautamies; talollinen. Lisätietoja: Simo omisti lakikirjan. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin siskonsa Maria Simontytär. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Maria Simontytär (katso taulu 180) s. 15.02.1727 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.10.1779 Kuortane, Ruona, Haapala. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin veljensä Simo Simonpoika. Kuolinsyy: Kohtutauti.
3) Matts Simonsson (katso taulu 181) s. 20.08.1729 Alajärvi, Pynttäri. Måg på Fagernäs, var senare bonde i Larsmo. Lisätietoja: Flyttade till Nykarleby år 1755, blev borgmästare Aulins dräng.
4) Sophia s. 02.03.1731 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.
5) Pietari Simonpoika (katso taulu 182) s. 30.12.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.04.1790 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, lautamies. Kuolinsyy: Sydänkohtaus.
6) Erkki s. 16.03.1734 Alajärvi, Pynttäri. k. 18.05.1734 Alajärvi, Pynttäri.
7) Juha Simonpoika (katso taulu 183) s. 12.03.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.05.1807 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Lisätietoja: Oli 1765 Uusikaarlepyyssä pormestari Hans Aulinin renkinä. Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Marketta s. 07.06.1736 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.07.1736 Alajärvi, Pynttäri.
9) Liisa Simontytär (katso taulu 184) s. 18.09.1737 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.11.1770 Soini, Katajamäki. Kuolinsyy: Vatitauti, vesipöhö.
10) Valpuri Simontytär (katso taulu 185) s. 19.04.1739 Alajärvi, Pynttäri. k. 23.02.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kuolinsyy: Lapsivuode.
11) Marketta Simontytär (katso taulu 186) s. 14.01.1743 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.04.1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari haudattu Alajärvelle. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
12) Tuomas (katso taulu 187) s. 17.10.1745 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Muuttanut kaupunkiin. Perhesuhteet: Tuomaalla oli Simo Bomb-niminen poika, joka oli sotilaana Kruunupyyssä.
13) Kustaa s. 23.02.1747 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.03.1747 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Lill-Pynttäri, Maria Matintytär, Pynttäri s. 09.04.1733 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 18.09.1810 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 27.05.1764 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Storök / Lill-Pynttäri, Matti Erkinpoika s. 09.04.1704 Alajärvi, Kurejoki, Hök.
Äiti: Paalanen, Marketta Joosepintytär, Höök / Lill-Pynttäri s. 05.07.1701 Evijärvi, Paalanen.
Lapset:
1) Jooseppi Simonpoika (katso taulu 222) s. 09.06.1765 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.09.1826 Alajärvi, Karhula. Torppari. Lisätietoja: Oli renkinä 1791 Uusikaarlepyyssä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Regina Simontytär (katso taulu 223) s. 07.03.1767 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.04.1851 Alajärvi, Karhula. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Saara s. 24.06.1770 Alajärvi, Pynttäri.
Saara Simontytär esiintyy 1787-1792 vuosien rippikirjassa Pynttärin talossa, mutta puuttuu seuraavien vuosien rippikirjasta
4) Liisa s. 06.01.1773 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.05.1773 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 83 -

5. sukupolvi

Pynttäri / Hannula, Johannes Persson (taulusta 27. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 17.04.1708 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.02.1780 Nykarleby, Kofjoki, Hannula. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Bröstvärk; rintatauti.

23/11 1791 dömdes Johan Persson för brott mot byordningen, nemligen för asparna, som blivit ouphugna hafva underteknat byamän blivit sakfälte: Johan Persson 10 dahler, Eskel Hannula 1 dahler, 16 silvermynt och Pet Anders 1 dahler, 16 silvermynt. Lähde: Susanne Holmlund

1. puoliso Hannula, Anna Hansdotter, Pynttäri / Hannula s. 1709 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.05.1769 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Vihitty: 1728 Nykarleby. Kuolinsyy: Lungsnot; hengeanhdistus.
Isä: Hannula, Hans Hansson s. 1668.
Äiti: Hannula, Malin Jakobsdotter s. n. 1681.

Lapset:
1) Lisa Johansdotter (katso taulu 224) s. 1729 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
2) Simon s. 17.10.1730 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.12.1740 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
3) Anders s. 28.11.1733 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.12.1740 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Lisätietoja: Molemmat veljekset Simon ja Anders ovat kuolleet samana päivänä.
4) Maria Johansdotter (katso taulu 225) s. 01.03.1735 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
5) Erik s. 29.04.1737 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 31.07.1737 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Anna Johansdotter (katso taulu 226) s. 11.06.1739 Nakarleby, Kovjoki, Hannula. k. 15.02.1807 Nakarleby, Kovjoki, Hannula. Kuolinsyy: Bröstsjuka; rintatauti.
7) Matts s. 29.01.1741 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 02.07.1741 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Susanna s. 03.04.1743 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 10.07.1743 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Petrus s. 23.05.1744 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 22.07.1744 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
10) Catharina s. 21.10.1745 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
11) Margareta s. 21.04.1748 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

2. puoliso Nybonde, Maria Thomasdotter, Pynttäri / Hannula s. 1718. k. 1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Vihitty: 30.09.1770 Pedersöre. Perhesuhteet: Maria var änka fr. Pedersöre, Sundby.

Henkilöhakemisto


- Taulu 84 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Lauri Pietarinpoika (taulusta 27. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 06.08.1712 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.07.1787 Ähtäri, Lippo. Suutari. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Storsöyring / Stor-Söffring, Maria Paavontytär, Pynttäri s. 14.03.1712 Lappajärvi, Stor-Söffring. k. 27.03.1774 Alajärvi. Suutarin emäntä. Vihitty: 29.11.1736 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika, Stor-Söffring s. 25.01.1670 Lappajärvi. Talollinen, Storsöyringin isäntänä 1706 - 1725.
Äiti: Lill-Pellinen, Susanna Olavintytär, Storsöyrinki s. 20.12.1679 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko s. 12.07.1737 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.09.1737 Alajärvi, Pynttäri.
2) Matti s. 01.02.1739 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.07.1739 Alajärvi, Pynttäri.
3) Lauri s. 13.09.1740 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.
4) Liisa s. 01.11.1741 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.06.1743 Alajärvi, Pynttäri.
5) Daavid s. 12.02.1743 Alajärvi, Pynttäri. k. 07.06.1743 Alajärvi, Pynttäri.
6) Lauri s. 15.03.1744 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.07.1749 Alajärvi, Pynttäri.
7) Johannes s. 25.10.1745 Alajärvi, Pynttäri. k. 05.06.1804 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Oli kuollesssaan kirkonköyhä.
8) Kustaa s. 26.05.1747 Alajärvi, Pynttäri. k. 31.07.1747 Alajärvi, Pynttäri.
9) Jeremias Laurinpoika (katso taulu 227) s. 26.06.1748 Alajärvi, Pynttäri.
10) Maria Laurintytär (katso taulu 228) s. 01.04.1750 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.02.1820 Lappajärvi, Ammesmäki. Itsellisen vaimo. Perhesuhteet: Maria Laurintytär kuoli leskenä. Kuolinsyy: Pistos.
11) Liisa s. 28.04.1751 Alajärvi, Pynttäri. k. 07.05.1819 Alajärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
12) Simo s. 26.11.1752 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.11.1752 Alajärvi, Pynttäri.
13) Aabraham Laurinpoika (katso taulu 229) s. 30.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.02.1795 Pietarsaari. Kultaseppämestari 1781. Lisätietoja: Asui pappilassa jo lapsesta. Muutti Vaasaan kultasepänoppiin n. 1770.

2. puoliso Lippo, Marketta Matintytär, Pynttäri s. 1723 Ähtäri. k. 27.10.1803 Lehtimäki, Lippo. Vihitty: 22.10.1775 Ähtäri. Kuolinsyy: Rintapistos.

Henkilöhakemisto


- Taulu 85 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Susanna Juhantytär, Kiilunen (taulusta 28. Isä: Pynttäri / Lillsandsund, Johan Mattson) s. 21.04.1705 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.06.1788 Lappajärvi, Kiilunen haudattu 29.06.1788. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Kiilunen, Erkki Juhonpoika s. 21.01.1708 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 17.03.1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Talollinen. Vihitty: 01.12.1727 Lappajärvi. Lisätietoja: Isäntänä 1730 - 1776. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kiilunen, Juho Tuomaanpoika s. 09.04.1682 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Hyytinen / Pokela, Saara Kristerintytär, Kiilunen s. 15.07.1687 Vimpeli, Pokela.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 230) s. 04.10.1730 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 11.02.1770 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Jooseppi s. 08.03.1734 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 03.03.1740 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Kuollut samana päivänä kuin Katariina.
3) Katariina s. 20.11.1735 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 03.03.1740 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Kuollut samana päivänä kuin Jooseppi.
4) Marketta Erkintytär (katso taulu 231) s. 03.07.1737 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 10.07.1792 Vimpeli, Storstrang. Emäntä.
5) Juho s. 03.00.1739 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 07.02.1743 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
6) Saara s. 05.12.1742 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 12.07.1743 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
7) Eeva s. 16.07.1744 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Kuollut ilmeisesti lapsena, sillä nimi ei esiinny 1756 ikäkirjassa.
8) Saara Erkintytär (katso taulu 232) s. 18.08.1747 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 30.11.1816 Alajärvi, Kurejoen, Sissala. Emäntä. Kuolinsyy: Koliikki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 86 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Margeta Johansdotter, Höök / Lillsandsund (taulusta 28. Isä: Pynttäri / Lillsandsund, Johan Mattson) s. 23.12.1707 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.10.1765 Pedersöre, Lillsandsund. Värdinna; emäntä. Kuolinsyy: Stamma (ilmaista asiansa vaivoin).

1. puoliso Höök / Lillsandsund, Henrik Henriksson s. 20.01.1705 (kastettiin 22.01.1705) Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 07.12.1777 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen. Vihitty: 24.05.1730 Lappajärvi. Kuolinsyy: Ålderdom: vanhuus.
Isä: Höök, Henrik Eriksson s. 09.01.1667 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Storfinnilä, Malin Mattsdotter, Höök s. 22.07.1666 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 1731 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.08.1731 Alajärvi, Pynttäri.
2) Johannes Henriksson (katso taulu 233) s. 11.04.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.08.1808 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen.
3) Jaakko s. 06.05.1734 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.06.1735 Alajärvi, Pynttäri.
4) Susanna Henriksdotter (katso taulu 234) s. 25.05.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.11.1817 Pedersöre, Kovjoki, Hannula. Kuolinsyy: Ålderdom.
5) Anders Henriksson (katso taulu 235) s. 12.12.1737 Pedersöre, Lillsandsund. k. 09.06.1805 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Bonde, skomakare, talollinen, suutari. Kuolinsyy: Slag; halvaus.
6) Sara s. 24.04.1739 Pedersöre, Kyrkoby, Sandsund. k. 05.08.1739 Pedersöre, Lillsand.
7) Henrik Henriksson (katso taulu 236) s. 31.03.1741 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 1788-89. Bonde senare inhuses = talonpoika myöhemmin loinen. Lisätietoja: Struken i kyrkoboken 1786-91, finns ej i boken.
8) Anna Henriksdotter (katso taulu 237) s. 28.11.1742 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 28.03.1792 Nykarleby, Frill. Kuolinsyy: Lungsot.
9) David Henriksson (katso taulu 238) s. 27.12.1744 Pedersöre, Lillsandsund. k. n. 1790. Sjöman, Coopverdietimmerman.
10) Matts Henriksson (katso taulu 239) s. 13.02.1746 Pedersöre, Lillsandsund. k. 05.02.1805 Pedersöre, Lövö, Murmästar. Bonde; murmästar. Kuolinsyy: Bröstsjuka; keuhkotauti.
11) Margeta s. 30.01.1748 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
12) Erik s. 08.05.1751 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 01.08.1751 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
13) Petter s. 08.07.1753 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Sjöman. Lisätietoja: "Tog attest till Stockholm 30 juli 1774.

Henkilöhakemisto


- Taulu 87 -

5. sukupolvi

Pynttäri / Lillsandsund, Maria Johansdotter (taulusta 28. Isä: Pynttäri / Lillsandsund, Johan Mattson) s. 24.01.1726 Alajärvi, Pynttäri.

1. puoliso Per Mattson s. n. 1726. Måg på Lillsandsund.

Lapset:
1) Maria s. 27.12.1756 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.

Henkilöhakemisto


- Taulu 88 -

5. sukupolvi

Nissas / Bastion, Johan Eliasson (taulusta 29. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. n. 1725 Munsala, Nissas. k. 1760.

1. puoliso Bertula, Margeta Andersdotter, Nissas / Bastion s. 1727 Munsala, Växala, Bertula. k. 13.02.1777 Munsala, Växala, Bertula. Vihitty: 08.10.1745 Munsala. Kuolinsyy: Feber, kuume.
Isä: Bertula, Anders Bertilsson s. 1684 Munsala.
Äiti: Carin Simonsdotter s. 1693.

Lapset:
1) Anders Johansson (katso taulu 240) s. 25.11.1745 Munsala, Bertula. k. 01.06.1787 Munsala, Växala, Bertula. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.
2) Brigitta s. 03.11.1746 Munsala, Växala, Bertula. k. 26.06.1747 Munsala, Växala, Bertula.
3) Catharina Johansdotter (katso taulu 241) s. 03.01.1749 Munsala, Växala, Bertula. k. 02.07.1788 Monsala, Monäs, Flygare. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.
4) Elias s. 09.01.1751 Munsala, Växala, Bertula. k. 08.03.1752 Munsala, Växala, Bertula.
5) N.N. s. 02.06.1752 Munsala, Växala, Bertula. k. 16.06.1752 Munsala, Växala, Bertula.
6) Johannes Johansson (katso taulu 242) s. 31.08.1753 Munsala, Växala, Bertula. Måg på Smeds, vävy Smedsissä.
7) Erik s. 28.02.1755 Munsala, Växala, Bertula. k. 18.09.1756 Munsala, Växala, Bertula.
8) Isac s. 10.08.1756 Munsala, Växala, Bertula.

Henkilöhakemisto


- Taulu 89 -

5. sukupolvi

Nissas, Gustaf Eliasson (taulusta 29. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. n. 1733 Munsala, Nissas.

1. puoliso Smeds, Susanna, Nissas s. 1733. Vihitty: 09.11.1753 Munsala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 90 -

5. sukupolvi

Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson (taulusta 29. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. 18.03.1713 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.05.1790 Munsala, Nissas. Husbonde; isäntä. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.

1. puoliso Puttunen / Justitia, Anna Mickelsdotter, Pynttäri / Nissas s. 1707. k. 07.10.1771 Munsala, Växala, Nissas. Värdinna, emäntä. Kuolinsyy: Lungsnot, hengenahdistus.
Isä: Puttunen / Justitia, Mickel Bertilsson s. 1680.
Äiti: Puttunen, Margareta Eriksdotter s. 1680.

Lapset:
1) Brita Mattsdotter (katso taulu 243) s. 1734 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 01.02.1763 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Lapsivuode (Barnsängen).
2) N.N. s. 1737 Munsala, Wäxala, Nissas.
3) Maria Mattsdotter (katso taulu 244) s. 1739 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 16.01.1815 Munsala, Pensala, Pesonen. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Susanna s. 13.04.1740 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 06.07.1740 Munsala, Wäxala, Nissas.
5) Lisa Mattsdotter (katso taulu 245) s. 13.04.1740 Munsala, Wäxala, Nissas.
6) Johannes s. 01.05.1742 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 13.03.1743 Munsala, Wäxala, Nissas.
7) Valborg (katso taulu 246) s. 31.03.1744 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 08.02.1824 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Matts s. 06.11.1755 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 13.12.1755 Munsala, Wäxala, Nissas.

2. puoliso Ruotsinkoski, Brita Jakobsdotter, Pynttäri / Nissas s. 08.11.1745 Nykarleby, Överjeppo, Ruotsinkoski. Vihitty: 20.06.1772 Munsala.
Lapset:
1) Jakob s. 19.07.1773 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 21.07.1776 Munsala, Wäxala, Nissas.

Henkilöhakemisto


- Taulu 91 -

5. sukupolvi

Pynttäri / Nissas, Pehr Eliasson (taulusta 29. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. 18.06.1719 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.09.1794 Munsala, Växala, Nissas. Laxfiskare, lohenkalastaja, talollinen. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.

1. puoliso Anna Marcusdotter s. 20.04.1709 Munsala, Överjeppo. k. 15.09.1785 Munsala, Wäxala, Nissas. Vihitty: 18.11.1739 Munsala. Kuolinsyy: Vanhuus, ålderdom.

Lapset:
1) Johan s. 04.00.1740 Nykarleby, Överjeppo. Perhesuhteet: Kaksonen.
2) Valborg s. 04.00.1740 Nykarleby, Överjeppo. Perhesuhteet: Kaksonen.
3) Anders Pehrsson (katso taulu 247) s. 01.11.1745 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 31.04.1830 Munsala, Wäxala, Nissas. Laxfiskare, lohenkalastaja. Kuolinsyy: Vanhuus, ålderdom.
4) Anna s. 10.11.1751 Munsala, Wäxala, Nissas.

Henkilöhakemisto


- Taulu 92 -

5. sukupolvi

Nissas, Elias Eliasson (taulusta 29. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. 1731 Munsala , Växala, Nissas. k. 01.08.1755 Munsala , Växala, Nissas. Husbonde; isäntä. Kuolinsyy: Hetsig feber; korkea kuume.

1. puoliso Jåfs, Kerstin Eriksdotter, Nissas s. 1732 Munsala, Jåfs. k. 09.11.1798 Munsala, Växala, Nissas. Vihitty: 11.11.1751 Munsala. Kuolinsyy: Feber, kuume.

Lapset:
1) Erik s. 22.10.1752 Munsala, Växala, Nissas. k. 16.11.1752 Munsala, Växala, Nissas.
2) Maria s. 27.02.1754 Munsala, Växala, Nissas. k. 27.11.1754 Munsala, Växala, Nissas.
3) Johannes s. 02.06.1755 Munsala, Växala, Nissas.
4) N.N. s. 12.08.1756 Munsala, Växala, Nissas. k. 13.08.1756 Munsala, Växala, Nissas.

Henkilöhakemisto


- Taulu 93 -

5. sukupolvi

Sääksjärvi, Erkki Matinpoika (taulusta 30. Isä: Sääksjärvi, Matti Sakarinpoika) s. 29.03.1695 Vimpeli, Sääksjärvi.

1. puoliso Kiilunen, Susanna Tuomaantytär, Sääksjärvi s. 31.03.1695 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Vihitty: 02.10.1715 Lappajärvi.
Isä: Kiilunen, Tuomas Erkinpoika s. 1655 Lappajärvi, Kauhajärvi. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Malin "Leena" Juhantytär, Kiilunen s. 1657 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 94 -

5. sukupolvi

Oksakoski, Marketta Antintytär, Kinnunen / Korpi (taulusta 31. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Sakarintytär) s. 13.07.1699 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 21.07.1745 Veteli, Perho, Korpi.

1. puoliso Kinnunen / Korpi, Pauli Kustaanpoika s. 1691. k. 07.05.1750 Veteli, Perho.
Pauli Kustaanpojan ensimmäisestä avioliitosta syntyi 3 poikaa ja 2 tyttöä. Avioliitto Marketta Oksakosken kanssa oli lapseton.

Isä: Kuusjärvi / Kinnunen, Kustaa Paulinpoika s. n. 1666 Perho.
Äiti: Kuusjärvi / Kinnunen, Susanna Paulintytär s. n. 1666.

Henkilöhakemisto


- Taulu 95 -

5. sukupolvi

Oksakoski, Heikki Antinpoika (taulusta 31. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Sakarintytär) s. 09.04.1702 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 13.05.1755 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen. Kuolinsyy: Vatitauti.

1. puoliso Torppa, Maria Gabrielintytär, Oksakoski s. 03.07.1702 Veteli, Torppa. k. 11.02.1747 Veteli, Perho, Oksakoski. Emäntä. Vihitty: 25.10.1724 Veteli.
Isä: Torppa, Gabriel Juhonpoika s. 25.08.1663 Veteli. Isäntänä 1707 - 1719.
Äiti: Salo, Margeta Matintytär, Torppa s. 04.05.1674 Veteli.

Lapset:
1) Anna s. 11.12.1726 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 16.11.1727 Veteli, Perho, Oksakoski.
2) Johannes s. 22.06.1728 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 30.06.1728 Veteli, Perho, Oksakoski.
3) Matti s. 24.09.1729 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 24.09.1729 Veteli, Perho, Oksakoski.
4) Kaarina s. 04.12.1730 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 27.12.1730 Veteli, Perho, Oksakoski.
5) Susanna Heikintytär (katso taulu 248) s. 17.12.1731 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 27.05.1760 Veteli, Räyrinki, Patana. Emäntä. Kuolinsyy: Suonenveto.
6) Marketta s. 10.03.1734 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 25.09.1737 Veteli, Perho, Oksakoski.
7) Kirstin s. 02.04.1735 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 10.10.1735 Veteli, Perho, Oksakoski.
8) Heikki s. 26.09.1736 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 17.02.1740 Veteli, Perho, Oksakoski.
9) Mattias s. 28.08.1738 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 27.05.1739 Veteli, Perho, Oksakoski.
10) Maria s. 03.03.1740 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 25.03.1740 Veteli, Perho, Oksakoski.
11) Antti Heikinpoika (katso taulu 249) s. 16.07.1741 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.04.1809 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen.
12) Erkki Heikinpoika (katso taulu 250) s. 25.02.1743 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 26.05.1799 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen.
13) Liisa s. 04.12.1744 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 30.06.1745 Veteli, Perho, Oksakoski.
14) Matti Heikinpoika (katso taulu 251) s. 20.01.1747 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 11.05.1816 Kaustinen, Hautakoski. Talollinen, vävy.

2. puoliso Saukkonen, Liisa Simontytär, Lillstrang s. 11.09.1712 Alajärvi. k. 05.03.1749 Veteli, Perho, Oksakoski (05.12.1747 Vimpeli ?). Emäntä. Vihitty: 08.11.1747 Lappajärvi. Perhesuhteet: Liisa oli avioton lapsi. Kuolinsyy: Noiduttu rutto, pestskott.
Valpurin avioton tytär, on kirjattu Simo Ollinpoika Saukkoselle.

Isä: Saukkonen, Simo Olavinpoika s. 26.11.1686 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.
Äiti: Pokela, Valpuri Yrjöntytär s. n. 1686 Vimpeli. Piika.

Lapset:
1) Anna s. 28.01.1749 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 12.08.1749 Veteli, Perho, Oksakoski. Lisätietoja: Anna peri äitinsä Liisa Simontyttären.

3. puoliso Pulkkinen, Maria Pietarintytär, Oksakoski s. 26.02.1725 Veteli, Pulkkinen. k. 23.01.1786 Perho, Oksakoski. Emäntä. Vihitty: 27.10.1750 Veteli.
Isä: Pulkkinen, Pietari Matinpoika s. 18.04.1702 Veteli.
Äiti: Kangas, Kaisa Antintytär, Pulkkinen s. 15.01.1700 Veteli.
Lapset:
1) Heikki s. 25.12.1753 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 21.10.1754 Veteli, Perho, Oksakoski.

Henkilöhakemisto


- Taulu 96 -

5. sukupolvi

Oksakoski, Kaarina Antintytär, Manninen / Bohm (taulusta 31. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Sakarintytär) s. 11.09.1704 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 11.12.1799 Veteli, Perho, Oksakoski. Perhesuhteet: Lapsia heillä ei ollut. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Manninen / Bohm, Matti Matinpoika s. 1721. k. n. 1760 Pommerin sota, kaatui. Sotilas. Vihitty: 08.07.1742 Veteli.
Perhe muutti Kälviälle 1754. Asuivat Korven sotilastorpassa, josta Matti Matinpoika lähti Pommerin sotaan 1757. Leski Kaarina Antintytär muutti syntymäkotiinsa Perhon Oksakoskelle.


Henkilöhakemisto


- Taulu 97 -

5. sukupolvi

Oksakoski, Matti Antinpoika (taulusta 31. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Sakarintytär) s. 17.09.1708 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 25.05.1781 Veteli, Perho, Oksakoski. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Ena, Kirsti Juhantytär, Oksakoski s. 04.04.1695 Evijärvi, Enaperä. k. 26.09.1736 Veteli, Perho, Oksakoski. Vihitty: 27.10.1728 Veteli.
Isä: Enaperä, Juho Pietarinpoika s. n. 1663 Evijärvi.
Äiti: Enaperä, Kaarina Juhontytär s. n. 1663.

Lapset:
1) Marketta s. 11.07.1731 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 30.07.1732 Veteli, Perho, Oksakoski.
2) Maria s. 18.04.1733 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.06.1733 Veteli, Perho, Oksakoski.
3) Erkki s. 28.04.1734 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 03.02.1735 Veteli, Perho, Oksakoski.
4) Kaarina s. 18.09.1736 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 27.06.1756 Perho.
5) Matti s. 18.09.1736 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 04.11.1736 Veteli, Perho, Oksakoski.

2. puoliso Möttönen, Anna Mikontytär, Oksakoski s. 15.02.1719 Lappajärvi. k. 17.02.1740 Veteli, Perho, Oksakoski. Vihitty: 12.03.1737 Veteli.
Isä: Möttönen, Mikko Erkinpoika s. 21.09.1687 Perho. Talollinen.
Äiti: Pölkki, Liisa Pietarintytär, Möttönen s. 09.06.1687 Perho.

3. puoliso Susanna Matintytär s. 1723. k. 18.10.1769 Veteli, Perho, Oksakoski. Vihitty: n. 1740. Lisätietoja: Susanna Matintytär tuli Viitasaarelta 1740. Kuolinsyy: Rintasairaus.
Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 252) s. 28.05.1744 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.02.1807 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen, lautamies.
2) Heikki s. 13.12.1746 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 21.07.1747 Veteli, Perho, Oksakoski.
3) Maria Matintytär (katso taulu 253) s. 22.03.1750 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 02.03.1807 Veteli, Timmerbacka. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
4) Susanna s. 24.02.1754 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 08.07.1754 Veteli, Perho, Oksakoski.
5) Anna s. 11.04.1756 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 04.06.1756 Veteli, Perho, Oksakoski.

Henkilöhakemisto


- Taulu 98 -

5. sukupolvi

Oksakoski, Anna Antintytär, Lång (taulusta 31. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Sakarintytär) s. 03.02.1714 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 05.04.1788 Veteli, Lång. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lång, Juho Mikonpoika s. 28.08.1721 Veteli, Räyrinki, Lång. k. 17.12.1799 Veteli, Räyrinki, Lång. Talollinen. Vihitty: 10.10.1736 Veteli. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Huntus / Lång, Mikko Matinpoika s. 1679 Kaustinen.
Äiti: Lång, Liisa Mikontytär s. 21.10.1683 Veteli.

Lapset:
1) Matti s. 26.03.1738 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 30.05.1739 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
2) Antti s. 14.10.1739 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 30.12.1739 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
3) Matti Juhonpoika (katso taulu 254) s. 22.01.1741 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 17.02.1777 Veteli, Mikkola. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
4) Mikko s. 24.09.1742 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 11.06.1749 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
5) Katarina s. 24.09.1742 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 06.02.1743 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
6) Liisa s. 06.05.1744 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 16.12.1744 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
7) Maria s. 22.04.1746 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 11.06.1749 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
8) Kaisa (katso taulu 255) s. 29.05.1748 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
9) Heikki Juhonpoika (katso taulu 256) s. 10.01.1750 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 02.10.1829 Veteli, Räyrinki, Mikkola. Talollinen.
10) Erkki s. 10.02.1751 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 23.03.1752 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
11) Marketta s. 29.06.1752 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 17.07.1752 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
12) Mikko s. 01.09.1753 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 12.02.1757 Veteli, Räyrinki, Mikkola.
13) Juho s. 31.07.1755 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 02.04.1756 Veteli, Räyrinki, Mikkola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 99 -

5. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Aabraham Jaakonpoika (taulusta 32. Isä: Sääksjärvi, Jaakko Sakarinpoika) s. 25.11.1714 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.12.1795 Vimpeli, Vanha-aho. Talollinen, uudisasukas. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Kultalahti, Sofia Erkintytär, Sääksjärvi s. 13.03.1723 Evijärvi. k. 02.12.1772 Vimpeli, Vanha-aho. Emäntä. Vihitty: 09.12.1744 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Kultalahti, Erkki Tuomaanpoika, Cultalax s. 1689 Evijärvi. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1710 - 1712.
Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär, Kultalahti s. 11.03.1688 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Abrahamintytär (katso taulu 257) s. 28.01.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.05.1823 Vimpeli, Storstrang. Emäntä.
2) Marketta Abrahamintytär (katso taulu 258) s. 14.08.1747 Vimpeli. k. 27.02.1818 Vimpeli. Emäntä.
3) Jaakko s. 17.06.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 26.07.1751 Vimpeli, Sääksjärvi.
4) Juho Aabrahaminpoika (katso taulu 259) s. 04.05.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.01.1826 Vimpeli. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Antti s. 20.12.1754 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 03.03.1776 Vimpeli.
6) Liisa s. 01.04.1757 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 11.10.1818 Evijärvi, Anttikoski.
7) Matti Aabrahaminpoika (katso taulu 260) s. 28.08.1761 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.11.1808 Vimpeli. Kuolinsyy: Tapaturma. Ruhjoutui myllyn rattaisiin.

2. puoliso Lassila, Liisa Laurintytär, Sääksjärvi / Vanha-aho s. 04.09.1731 Evijärvi, Lassila. k. 22.12.1810 Vimpeli, Vanha-aho. Vihitty: 24.10.1773 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Koppar-Lassila, Lauri Antinpoika s. 27.07.1707 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila.
Äiti: Pellinen, Marketta Joosepintytär, Koppar-Lassila s. 1709.

Henkilöhakemisto


- Taulu 100 -

5. sukupolvi

Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika (taulusta 32. Isä: Sääksjärvi, Jaakko Sakarinpoika) s. 18.10.1716 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 15.07.1786 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Ripuli.

Vihtori Peltokangas: Heikin synt. aika 18.10.1716

1. puoliso Spangar, Maria Juhontytär, Österspangar s. 24.05.1717 Vimpeli. k. 06.08.1741 Vimpeli, Sääksjärvi. Vihitty: 26.12.1734 Lappajärvi.
Mainitaan Strangin ja Spangarin sukuseuran kirjassa: Kultalahti Maria Erkintytär ?

Isä: Spangar, Juho Antinpoika s. 01.05.1687 Vimpeli.
Äiti: Hokkanen / Lypsinmaa, Sofia, Spangar s. 25.12.1685 Vimpeli.

Lapset:
1) Marketta s. 01.01.1736 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Liisa s. 09.03.1737 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 22.07.1739 Vimpeli, Sääksjärvi.
3) Jaakko s. 07.09.1739 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.05.1749 Vimpeli, Sääksjärvi.
4) Heikki Heikinpoika s. 15.11.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 29.08.1852 Vimpeli. Tilallinen, seksmanni.

2. puoliso Kultalahti, Maria Erkintytär, Sääksjärvi s. 23.03.1717 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 01.11.1795 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä. Vihitty: 28.12.1742 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Kultalahti, Erkki Tuomaanpoika, Cultalax s. 1689 Evijärvi. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1710 - 1712.
Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär, Kultalahti s. 11.03.1688 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
Lapset:
1) Elisabet Heikintytär (katso taulu 261) s. 10.04.1744 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.01.1805 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Korkea kuume.
2) Erkki Heikinpoika (katso taulu 262) s. 24.04.1745 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Anna Heikintytär (katso taulu 263) s. 06.10.1747 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.03.1809 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Vesitauti.
4) Maria Heikintytär (katso taulu 264) s. 27.04.1749 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.04.1775 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Keskenmeno.
5) Reetta Heikintytär (katso taulu 265) s. 21.07.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 01.10.1796 Vimpeli, Österspangar. Emäntä. Lisätietoja: Muutti 01.07.1837 Karstulaan. Kuolinsyy: Keskenmeno.
6) Susanna s. 02.09.1752 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 22.09.1752 Vimpeli, Sääksjärvi.
7) Simo Heikinpoika s. 23.10.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.02.1817 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Luuvalo.
8) Heikki Heikinpoika (katso taulu 266) s. 25.11.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.08.1815 Vimpeli, Österspangar. Vävy, seksmanni, talollinen. Kuolinsyy: Influenssa.
9) Valpuri s. 19.03.1758 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 06.05.1758 Vimpeli, Sääksjärvi.
10) Jaakko Heikinpoika (katso taulu 267) s. 21.05.1759 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 02.01.1832 Vimpeli. Lautamies, kirkkoväärti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 101 -

5. sukupolvi

Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär, Österspangar (taulusta 32. Isä: Sääksjärvi, Jaakko Sakarinpoika) s. 12.05.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 05.03.1806 Vimpeli, Österspangar. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Österspangar, Juho Juhonpoika s. 31.05.1721 Vimpeli, Spangar. k. 25.03.1753 Vimpeli, Österspangar. Vihitty: 28.12.1743 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Tästä avioliitosta syntyi ainakin yksi tytär ja yksi poika.

Isä: Spangar, Juho Antinpoika s. 01.05.1687 Vimpeli.
Äiti: Hokkanen / Lypsinmaa, Sofia, Spangar s. 25.12.1685 Vimpeli.

Lapset:
1) Marketta Juhontytär (katso taulu 268) s. 05.07.1749 Vimpeli, Österspangar. k. 11.03.1782 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Heikki s. 06.01.1752 Vimpeli. k. 19.04.1757 Vimpeli.

2. puoliso Hyytinen / Österspangar, Erkki Juhonpoika s. 17.09.1732 Lappajärvi, Hyytinen. k. 13.04.1803 Vimpeli, Österspangar. Talollinen, vävy. Vihitty: 09.06.1754 Vimpeli. Perhesuhteet: Nai Juho Juhonpoika Spangarin lesken ja jäi vävyksi taloon. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Hyytinen, Johan Erikssson s. 23.12.1705 Lappajärvi, Hyytinen. Talollinen, sotilaana 1742 Perhossa Kuusjärven talossa.
Äiti: Flakanabb, Elsa Johansdotter, Hyytinen s. 11.10.1703 Vimpeli, Flakanabb.
Lapset:
1) Juha s. 02.04.1755 Vimpeli, Österspangar. k. 13.04.1756 Vimpeli, Österspangar.
2) Erkki s. 08.04.1756 Vimpeli, Österspangar. k. 13.09.1756 Vimpeli, Österspangar.
3) Antti s. 21.09.1757 Vimpeli, Österspangar.
4) Matti s. 21.09.1757 Vimpeli, Österspangar. k. 12.10.1757 Vimpeli, Österspangar.
5) Jaakko s. 02.01.1759 Vimpeli, Österspangar. k. 01.03.1760 Vimpeli, Österspangar.
6) Heikki s. 12.01.1760 Vimpeli, Österspangar. k. 17.06.1760 Vimpeli, Österspangar.
7) Erkki Erkinpoika (katso taulu 269) s. 05.04.1761 Vimpeli. k. 19.12.1835 Vimpeli. Tilallinen.
8) Liisa s. 03.11.1762 Vimpeli, Österspangar. k. 24.07.1763 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Tuhkarokko.
9) Anna s. 21.11.1763 Vimpeli, Österspangar. k. 05.08.1764 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Hinkuyskä.
10) Maria s. 21.03.1765 Vimpeli, Österspangar. k. 14.08.1765 Vimpeli, Österspangar.
11) Saara Erkintytär (katso taulu 270) s. 17.07.1766 Vimpeli, Österspangar. k. 21.03.1827 Lappajärvi, Lill-Honkaniemi. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
12) Liisa Erkintytär (katso taulu 271) s. 09.11.1767 Vimpeli, Österspangar. k. 29.05.1790 Vimpeli, Pokela. Kuolinsyy: Päänsärky.

Henkilöhakemisto


- Taulu 102 -

5. sukupolvi

Sääksjärvi, Saara Erkintytär, Lamminmäki (taulusta 34. Isä: Sääksjärvi, Erkki Sakarinpoika) s. 27.03.1722 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 08.11.1750 Lappajärvi, Lamminmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Hernesniemi / Lamminmäki, Juho Antinpoika s. 11.03.1708 Lappajärvi, Hernesniemi. k. 06.04.1769 Lappajärvi, Lamminmäki. Talollinen. Vihitty: 28.12.1943.
Hernesniemeläiset perustivat Lamminmäen entisen piilopirtin paikalle Lappajärven Välijoen varteen. Lähde: Väinö Tuomaala: Järviseudun entisyyttä.

Isä: Hernesniemi / Lamminmäki, Antti Juhonpoika s. 27.12.1686 Lappajärvi.
Äiti: Nykänen, Beata Juhontytär, Hernesniemi / Lamminmäki s. 28.01.1681 Lappajärvi.

Lapset:
1) Antti s. 09.10.1744 Lappajärvi, Lamminmäki. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 272) s. 22.02.1746 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 23.04.1817 Lappajärvi, Lamminperä. Kuolinsyy: Pistos.
3) Lauri s. 24.03.1748 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 11.04.1748 Lappajärvi, Lamminmäki.
4) Erkki s. 06.04.1749 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 12.04.1749 Lappajärvi, Lamminmäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 103 -

5. sukupolvi

Sääksjärvi, Susanna Erkintytär, Skärufors (taulusta 34. Isä: Sääksjärvi, Erkki Sakarinpoika) s. 13.10.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 05.06.1808 Evijärvi, Skärufors. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Skärufors, Antti Mikonpoika s. 05.11.1718 Evijärvi, Skärufors. k. 01.12.1762 Evijärvi, Skärufors. Vihitty: 27.10.1745 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Skärufors, Mikko Matinpoika s. 1701 Evijärvi.
Äiti: Kautiainen, Karin Matintytär, Skärufors s. 30.10.1692 Evijärvi. Emäntä Skäroforsissa.

Lapset:
1) Mikko s. 27.09.1746 Evijärvi, Skärufors. k. 21.06.1747 Evijärvi, Skärufors.
2) Maria Antintytär (katso taulu 273) s. 02.02.1748 Evijärvi, Skärufors. k. 07.06.1827 Lappajärvi, Tarvonen. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle 1790. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Erkki Antinpoika (katso taulu 274) s. 25.04.1749 Evijärvi, Skärufors. k. 12.10.1808 Evijärvi, Skärufors. Talollinen. Perhesuhteet: Kaksonen. Kuolinsyy: Punatauti.
4) Marketta Antintytär (katso taulu 275) s. 11.09.1751 Evijärvi, Skärufors. k. 22.12.1810 Evijärvi, Nabb. Kuolinsyy: Kuivasärky.
5) Susanna Antintytär (katso taulu 276) s. 01.02.1754 Evijärvi, Skärufors. k. 22.04.1837 Evijärvi, Pesonen. Kuolinsyy: Vanhuus.
6) Juho Antinpoika (katso taulu 277) s. 29.12.1755 Evijärvi, Skärufors. k. 11.05.1817 Evijärvi, Skärufors. Kuolinsyy: Pistos.
7) Valpuri, Antintytär (katso taulu 278) s. 25.02.1758 Evijärvi, Skärufors. k. 05.12.1834 Lappajärvi, Lill-Söffring. Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Liisa Antintytär (katso taulu 279) s. 12.08.1759 Evijärvi, Skärufors. k. 13.03.1829 Lappajärvi, Koirakoski.
9) Antti Antinpoika (katso taulu 280) s. 01.05.1761 Evijärvi, Skärufors. k. Sveaborg. Vävy.

Henkilöhakemisto


- Taulu 104 -

5. sukupolvi

Pulkkinen, Susanna Erkintytär, Storgård (taulusta 35. Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär) s. 13.08.1722 Veteli, Pulkkinen. k. 31.07.1798 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Murhattu.

Susanna Erkintytär murhattiin 1798. Murhaaja oli poikapuoli Juho Antinpoika. Heikki Ylikankaan mukaan murha-aseena oli käytetty puntaria. Juho tuomittiin mielenvikaisena 6/11 1978 lasarettiin.

1. puoliso Torppa, Antti Heikinpoika s. 1717 Veteli, Torppa. k. 19.12.1763 Veteli, Torppa. Talollisen poika. Vihitty: 15.11.1738 Veteli. Kuolinsyy: Yskä.
Isä: Tårpp, Heikki Gabrielinpoika s. 13.03.1692 Veteli.
Äiti: Alberi, Margeta Jaakontytär, Tårpp s. 12.02.1691 Veteli.

2. puoliso Storgård, Antti Juhonpoika s. 08.03.1725 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 18.04.1790 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen. Kuolinsyy: Revähtymä.
Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Söder-Ena, Valpuri Mikontytär, Storgård s. 17.04.1702 Evijärvi, Enaperä, Söder-Ena (SöderEna).

Henkilöhakemisto


- Taulu 105 -

5. sukupolvi

Pulkkinen, Katariina Erkintytär, Jänkä / Mustamaa (taulusta 35. Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär) s. 22.11.1723 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Emäntä.

1. puoliso Jänkä / Mustamaa, Erkki Pietarinpoika s. 08.06.1679 Veteli, Perho, Jänkä. Talollinen.
Isä: Pölkki, Pietari Erkinpoika s. n. 1630 Perho.
Äiti: Pölkki, Vaimo s. n 1630.

Henkilöhakemisto


- Taulu 106 -

5. sukupolvi

Pulkkinen, Anna Erkintytär, Mustamaa (taulusta 35. Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär) s. 22.11.1723 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.

1. puoliso Mustamaa, Olavi Erkinpoika s. 28.01.1719 Veteli, Perho, Mustamaa. Vihitty: 11.11.1744 Veteli.
Isä: Jänkä / Mustamaa, Erkki Pietarinpoika s. 08.06.1679 Veteli, Perho, Jänkä. Talollinen.
Äiti: Kuusjärvi, Agneta Olavintytär, Jänkä / Mustamaa s. 1681.

Lapset:
1) Matti Olavinpoika (katso taulu 281) s. 08.02.1746 Veteli, Perho, Tiala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 107 -

5. sukupolvi

Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika (taulusta 35. Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär) s. 01.05.1725 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 31.12.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. Uudistilallinen. Kuolinsyy: Pistos.

Vuonna 1739 tuomittiin Matti Erkinpoika yhdessä Haukan Jaakon kanssa jalkapuuhun, kun olivat rumin sanoin haukkuneet matkustavaisia, ilmeisesti Haukan majatalossa.

1. puoliso Mustamaa, Liisa Matintytär, Pulkkinen / Timmerbacka s. 20.07.1728 Veteli, Perho, Mustamaa. k. 24.10.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. Emäntä. Vihitty: 26.10.1745 Veteli. Kuolinsyy: Punakuume.
Isä: Pölkki / Mustamaa, Matti Erkinpoika s. 15.10.1705 Veteli.
Äiti: Korpi / Stoore, Anna Antintytär, Pölkki / Mustamaa s. 04.03.1697 Veteli.

Lapset:
1) Erkki Matinpoika (katso taulu 282) s. 15.04.1748 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 09.09.1830 Veteli, Timmerbacka. Uudistilallinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Matti Matinpoika (katso taulu 283) s. 18.07.1749 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 30.06.1809 Veteli, Timmerbacka. Talollinen. Lisätietoja: Sanottiin "Rapakkoleuaksi" mällinpureskelusta leukapieliä valuvan "mähnän" takia. Kuolinsyy: Kuume.
3) Antti s. 03.10.1750 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 20.11.1750 Veteli, Räyrinki.
4) Antti Matinpoika (katso taulu 284) s. 15.11.1751 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 19.02.1797 Veteli. Kuolinsyy: Juopottelu.
5) Maria s. 10.12.1754 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 06.02.1756 Veteli.
6) Juho Matinpoika (katso taulu 285) s. 11.11.1756 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 10.05.1837 Veteli, Patana. Patanan vävy.
7) Liisa s. 11.04.1758 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 01.03.1759 Veteli, Räyrinki.
8) David s. 24.03.1761 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 17.06.1761 Veteli, Räyrinki.
9) Kaisa Matintytär (katso taulu 286) s. 25.05.1763 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 22.11.1841 Veteli, Räyrinki, Hannila. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
10) Maria s. 03.07.1764 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 27.05.1765 Veteli.
11) Olavi Matinpoika (katso taulu 287) s. 01.07.1765 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. Veteli. Vävy.
12) Elias s. 06.04.1767 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 23.09.1767 Veteli.
13) Anna Matintytär (katso taulu 288) s. 07.09.1768 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 12.01.1827 Veteli, Finnilä. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 108 -

5. sukupolvi

Pulkkinen, Liisa Erkintytär, Kinnunen / Korpi (taulusta 35. Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär) s. 30.06.1726 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 15.04.1798 Perho. Emäntä.

1. puoliso Kinnunen / Korpi, Erkki Paulinpoika s. 1723 Veteli, Perho, Korpi. k. 30.10.1757 Veteli, Perho, Korpi. Talollinen. Vihitty: 26.10.1745 Veteli. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Kinnunen / Korpi, Pauli Kustaanpoika s. 1691.
Äiti: Marketta Antintytär s. 1688.

Lapset:
1) Erkki s. 03.05.1747 Veteli, Perho, Kinnunen. k. 17.07.1747 Veteli.
2) Matti s. 10.05.1748 Veteli, Perho, Korpi. k. 26.06.1748 Veteli.
3) Erkki Erkinpoika (katso taulu 289) s. 06.08.1749 Veteli, Perho, Korpi. k. 12.11.1832 Veteli, Perho, Korpi. Talollinen.
4) Susanna Erkintytär (katso taulu 290) s. 21.08.1751 Veteli, Perho, Korpi. k. 21.04.1828 Veteli, Perho, Kivikangas. Emäntä.
5) Matti Erkinpoika (katso taulu 291) s. 20.05.1752 Veteli, Perho, Korpi. k. 23.03.1810 Perho. Lisätietoja: Olivat lapsettomia.
6) Antti s. 08.11.1754 Veteli, Perho, Kinnunen. k. 11.06.1773 Perho.
7) Juho Erkinpoika (katso taulu 292) s. 14.04.1756 Veteli, Perho, Korpi. k. 10.06.1809 Perho, Möttönen. Vävy, talollinen. Kuolinsyy: Keuhkokuume.
8) Liisa s. 19.12.1757 Veteli, Perho, Korpi. k. 07.05.1758 Perho.

2. puoliso Hotakainen, Elias Gabrielinpoika s. 27.09.1739 Halsua, Hotakainen. Vihitty: 03.12.1758 Veteli.
Isä: Hotakainen, Gabriel Gabrielinpoika s. 22.03.1699 Halsua.
Äiti: Kauppinen, Leena Juhontytär, Hotakainen s. 19.05.1699.
Lapset:
1) Maria Eliaantytär (katso taulu 293) s. 08.09.1759 Perho Kinnunen. k. 22.02.1821 Halsua, Meriläinen.
2) Leena Eliaantytär (katso taulu 294) s. 22.11.1761 Perho Kinnunen. Perhesuhteet: Naimisiin Kihniään.
3) Anna s. 29.05.1763 Perho, Kinnunen. k. 26.06.1766 Perho.
4) Elias s. 04.06.1765 Perho, Kinnunen. k. 26.06.1766 Perho.
5) Liisa s. 05.07.1766 Perho, Kinnunen. Perhesuhteet: Naimisiin Oksakoskelle.
6) Abraham s. 19.09.1768 Perho, Kinnunen. k. 25.02.1769 Perho.

Henkilöhakemisto


- Taulu 109 -

5. sukupolvi

Pulkkinen, Erkki Erkinpoika (taulusta 35. Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär) s. 18.03.1728 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 10.06.1788 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Talollinen.

1. puoliso Savo, Maria Juhantytär, Pulkkinen s. 13.03.1727 Veteli, Savo. k. 30.10.1811 Veteli, Pulkkinen. Vihitty: 27.11.1748 Vetteli.
Isä: Savo, Juha Heikinpoika s. 18.01.1691 Veteli.
Äiti: Finnilä, Anna Matintytär, Savo s. 16.12.1688 Veteli.

Lapset:
1) Anna s. 26.08.1749 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 09.04.1749 Veteli.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 295) s. 06.08.1750 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 18.09.1817 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
3) Susanna s. 07.11.1751 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 26.03.1752 Veteli.
4) Kaarina s. 13.02.1753 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 29.03.1759 Veteli.
5) Taneli Erkinpoika (katso taulu 296) s. 06.04.1754 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 01.01.1809 Kälviä.
6) Johannes s. 21.06.1755 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 07.04.1759 Veteli.
7) Matti s. 24.10.1756 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 05.02.1759 Veteli.
8) Maria s. 21.06.1758 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 27.06.1758 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
9) Erkki s. 27.12.1759 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 05.04.1761 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
10) Sakari s. 25.06.1761 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 08.07.1761 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
11) Matti s. 02.12.1762 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 27.12.1762 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
12) Brita s. 28.10.1764 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 24.01.1765 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
13) Heikki Erkinpoika (katso taulu 297) s. 01.03.1766 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Lisätietoja: Muuttivat Viitasaarelle 1792.
14) Anna s. 01.01.1769 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 20.05.1769 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 110 -

5. sukupolvi

Pulkkinen, Antti Erkinpoika (taulusta 35. Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär) s. 10.11.1730 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 15.12.1763 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Kuolinsyy: Ajoi itsensä kuoliaaksi.

1. puoliso Pulkkinen, Liisa Mikontytär, Möttönen s. 13.09.1727 Veteli, Perho, Möttönen. k. 18.06.1800 Veteli. Vihitty: 21.10.1753.
Isä: Möttönen, Mikko Erkinpoika s. 21.09.1687 Perho. Talollinen.
Äiti: Pölkki, Liisa Pietarintytär, Möttönen s. 09.06.1687 Perho.

Lapset:
1) Anna Antintytär (katso taulu 298) s. 09.10.1755 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 29.04.1803 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Kuolinsyy: Rintatauti.
2) Liisa Antintytär (katso taulu 299) s. 02.02.1757 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 00.07.1793 Veteli, Vähä-Kainu. Emäntä. Kuolinsyy: Yskä.
3) Mikko s. 28.09.1758 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 25.08.1759 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
4) Maria Antintytär (katso taulu 300) s. 12.03.1760 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 27.02.1805 Veteli, Räyrinki, Laakso.
5) Antti s. 25.05.1761 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 25.10.1761 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
6) Erkki Antinpoika (katso taulu 301) s. 10.05.1763 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Lisätietoja: Perhe muuttanut Lohtajalle 1791.
7) Matti s. 21.07.1764 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 28.08.1765 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 111 -

5. sukupolvi

Pulkkinen, Valpuri Erkintytär, Alaspää (taulusta 35. Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär) s. 24.04.1732 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 21.04.1808 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Alaspää, Erkki Eliaanpoika s. 27.07.1726 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 07.09.1792 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Talollinen. Vihitty: 01.11.1752 Veteli. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Alaspää, Elias Heikinpoika s. 06.03.1691 Veteli.
Äiti: Hannila, Maria Erkintytär, Alaspää s. 08.09.1695 Veteli.

Lapset:
1) Elias Erkinpoika (katso taulu 302) s. 26.07.1754 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 13.10.1787 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Talollinen. Kuolinsyy: Rohtumatauti.
2) Maria Erkintytär (katso taulu 303) s. 20.01.1757 Veteli, Räyrinki, Alaspää.
3) Erkki Erkinpoika (katso taulu 304) s. 16.01.1759 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 08.07.1826 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Talollinen. Kuolinsyy: Yskä.
4) Abraham Erkinpoika (katso taulu 305) s. 22.09.1760 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 27.06.1821 Veteli, Torppa. Kirkkoväärtti, vävy. Kuolinsyy: Pistos.
5) Matti Erkinpoika (katso taulu 306) s. 11.09.1773 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 09.10.1827 Veteli, Räyrinki, Harju. Vävy. Kuolinsyy: Hivutustauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 112 -

5. sukupolvi

Lill-Tarvonen / Sliip, Erkki Joosepinpoika (taulusta 36. Äiti: Sääksjärvi, Marketta Sakarintytär) s. 18.05.1724 Lappajärvi. k. 23.04.1780 Evijärvi, Saarijärvi. Vävy. Kuolinsyy: Näivetystauti.

1. puoliso Saarijärvi, Anna Jaakontytär, Lill-Tarvonen / Sliip s. 1731 Kortesjärvi, Purmojärvi, Saarijärvi. Vihitty: 29.10.1749 Lappajärvi.
Isä: Saarijärvi, Jaakko Erkinpoika s. 05.02.1715 Kortesjärvi.
Äiti: Paalanen, Maria Matintytär, Saarijärvi s. 12.01.1711 Evijärvi.

Lapset:
1) Saara Erkintytär (katso taulu 307) s. 11.09.1760 Kortesjärvi, Saarijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 113 -

5. sukupolvi

Lill-Tarvonen / Sliip, Eeva Joosepintytär, Strang (taulusta 36. Äiti: Sääksjärvi, Marketta Sakarintytär) s. 29.05.1725 Lappajärvi. k. 05.09.1750 Lappajärvi; Lilltarvonen.

1. puoliso Strang, Matti Erkinpoika, Husar s. 20.09.1716 Vimpeli; Strang. Sotilas. Vihitty: 24.08.1747 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika, Strang s. 04.05.1681 Vimpeli. Talollinen, isäntänä 1708 - 1725.
Äiti: Harju / Hyytinen, Kaarina Yrjöntytär, Spangar s. 04.02.1680 Lappajärvi, Hyytinen / Harju.

Lapset:
1) Anna s. 07.08.1748 Vimpeli; Storstrang. k. 25.08.1748 Vimpeli.
2) Kaarina s. 03.08.1749 Vimpeli; Storstrang. k. 28.08.1750 Vimpeli.
3) Liisa s. 04.09.1750 Vimpeli; Storstrang. k. 27.09.1750 Vimpeli.

2. puoliso Söderkultalahti, Erkki Erkipoika s. 04.05.1727 Evijärvi. k. 24.06.1793 Evijärvi. Talollinen. Vihitty: 24.08.1747 Lappajärvi.
Isä: Kultalahti, Erkki Tuomaanpoika, Cultalax s. 1689 Evijärvi. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1710 - 1712.
Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär, Kultalahti s. 11.03.1688 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 114 -

5. sukupolvi

Lill-Tarvonen / Sliip, Liisa Joosepintytär, Kontiainen (taulusta 36. Äiti: Sääksjärvi, Marketta Sakarintytär) s. 29.08.1727 Lappajärvi. k. 25.03.1778 Lappajärvi, Nyyssölä. Lisätietoja: Muutti leskenä 1775 Lappajärvelle. Kuolinsyy: Verenvuoto.

1. puoliso Kontiainen, Erkki Kasperinpoika s. 13.01.1726 Kortesjärvi, Kontiainen. k. 15.07.1748 Kortesjärvi. Vihitty: 25.12.1743 Lappajärvi.
Isä: Kontiainen, Kasper Erkinpoika s. 04.02.1703 Kortesjärvi.
Äiti: Katiainen, Karin Laurintytär, Kontiainen s. 11.11.1704 Kortesjärvi.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 308) s. 28.04.1746 Kortesjärvi, Kontiainen. k. 13.04.1828 Kortesjärvi. Lisätietoja: Erkki Erkipoika joutui 1768 jalkapuuhun osattuaan huonost kirjan sivun. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Eeva Erkintytär (katso taulu 309) s. 24.12.1747 Kortesjärvi, Kontiainen.

2. puoliso Lang / Stor-Kivi, Juho Simonpoika s. 16.04.1728 Evijärvi, Lang. k. 03.07.1773 Evijärvi, Stor-Kivi. Vihitty: 10.11.1751 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rutto.
Juho Simonpoika oli renkinä Purmojärven Kontiaisessa ja sitten Lappajärven Lill-Tarvosessa, Kurvissa Haapajärvellä Vertasessa. Oli sitten yhtiömiehenä Joensuun talossa ja kuollessaan Stor-Kiven talossa. Perhe oli ollut aluksi Kontiaisessa, sitten Lill-Tarvosessa. Muuttanut Lill-Tarvosesta n. 1784.

Isä: Lang / Joensuu, Simo Juhonpoika s. 1687.
Äiti: Lang / Joensuu, Helga Juhantytär s. 1688.

Lapset:
1) Liisa Juhantytär (katso taulu 310) s. 07.09.1752 Kortesjärvi, Kontiainen. k. 21.05.1842 Evijärvi, Kuivasniemi. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Kaarina s. 29.10.1753 Kortesjärvi, Kontiainen. k. 29.11.1753 Kortesjärvi.
3) Maria s. 18.03.1757 Lappajärvi, Lill-Tarvonen. k. 06.07.1757 Lappajärvi.
4) Juho s. 08.05.1759 Lappajärvi, Lill-Tarvonen. k. 08.01.1760 Lappajärvi.
5) Saara s. 28.03.1761 Evijärvi, Kankkonen. k. 15.04.1761 Evijärvi.
6) Tytär s. 28.03.1761 Evijärvi, Kankkonen. k. 28.03.1761 Evijärvi.
7) Anna s. 01.04.1763 Evijärvi, Hernesaho. k. 15.07.1763 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 115 -

5. sukupolvi

Lill-Sääksjärvi, Eeva Erkintytär, Väisänen (taulusta 38. Äiti: Storgård, Anna Juhontytär) s. 20.03.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Lill-Sääksjärvi. k. 13.11.1780 Lappajärvi, Sandbacka. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Väisänen, Olavi Martinpoika s. 1695 Pyhäjoki. k. 14.01.1776 Lappajärvi, Sandbacka. Lisätietoja: Kuoli kirkonköyhänä Sandbackassa. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 116 -

5. sukupolvi

Storgård, Johannes Pietarinpoika (taulusta 39. Isä: Storgård, Pietari Juhonpoika) s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 30.04.1794 Vimpeli, Storgård. Talollinen.

1. puoliso Söder-Ena, Valpuri Mikontytär, Storgård s. 17.04.1702 Evijärvi, Enaperä, Söder-Ena (SöderEna). k. 23.03.1759 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Enaperä, Mikko Matinpoika s. 24.09.1674 Evijärvi.
Äiti: Pesonen, Margeta Knuutintytär, Enaperä s. 28.06.1674 Evijärvi.

Lapset:
1) Antti Juhonpoika (katso taulu 311) s. 08.03.1725 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 18.04.1790 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen. Kuolinsyy: Revähtymä.
2) Matti Juhonpoika (katso taulu 312) s. 07.11.1726 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 03.09.1784 Alajärvi, Paalijärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
3) Liisa Juhontytär (katso taulu 313) s. 07.08.1728 Vimpeli; Sääksjärvi; Storgård. k. 12.06.1790 Vimpeli, Lillstrang. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
4) Marketta Juhontytär (katso taulu 314) s. 14.08.1730 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 25.10.1806 Vimpeli, Västerspangar. Kuolinsyy: Kuoli äkillisesti.
5) Heikki Juhanpoika (katso taulu 315) s. 01.11.1732 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 12.11.1808 Esse, Punsar. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
6) Juho Juhonpoika (katso taulu 316) s. 00.01.1734 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 08.08.1818 Esse, Björknäs. Nybyggare, bonde; uudisasukas, talollinen. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
7) Simo Juhonpoika (katso taulu 317) s. 28.10.1736 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 26.02.1806 Vimpeli, Österspangar. Vävy, talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
8) David s. 27.01.1739 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 30.07.1739 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.
9) Maria Juhontytär (katso taulu 318) s. 08.07.1740 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 26.11.1817 Lappajärvi, Harju. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
10) Lauri s. 18.11.1742 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 13.02.1744 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.
11) Anna Juhontytär (katso taulu 319) s. 08.03.1745 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 30.07.1805 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Vaneerinen tauti.
12) Valpuri Juhontytär (katso taulu 320) s. 14.01.1748 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 12.09.1808 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. Emäntä. Kuolinsyy: Punakuume.

Henkilöhakemisto


- Taulu 117 -

5. sukupolvi

Storgård, Liisa Pietarintytär, Strang / Sääksjärvi (taulusta 39. Isä: Storgård, Pietari Juhonpoika) s. 28.11.1703 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 19.03.1783 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Strang / Sääksjärvi, Matti Tuomaanpoika s. 02.08.1711 Vimpeli, Strang. k. 10.12.1790 Vimpeli, Lillsääksjärvi. Vihitty: 26.10.1724 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Strang / Sääksjärvi, Tuomas Antinpoika s. 24.12.1684 Vimpeli, Strang. Talollinen.
Äiti: Sääksjärvi, Beata Simontytär, Strang / Sääksjärvi s. 1685 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 321) s. 03.06.1727 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 1794 Vimpeli. Talollinen. Perhesuhteet: Asui leskenä poikansa luona Ähtävän Enassa.
2) Tuomas s. 20.12.1728 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 26.12.1728 Vimpeli, Sääksjärvi.
3) Erkki s. 29.03.1730 Vimpeli, Sääksjärvi. Lisätietoja: Muuttanut Pietarsaareen.
4) Simo s. 13.08.1732 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 04.07.1747 Vimpeli, Sääksjärvi.
5) Matti Matinpoika (katso taulu 322) s. 1734 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.09.1801 Pedersöre, Leplax, Giers. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Slag, halvaus.
6) Marja Matintytär (katso taulu 323) s. 10.04.1736 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 12.12.1807 Lappajärvi, Timonen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
7) Anna s. 15.04.1738 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.06.1749 Vimpeli, Sääksjärvi.
8) Tuomas s. 19.04.1741 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 13.06.1741 Vimpeli, Sääksjärvi.
9) Daavid s. 01.05.1743 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 04.01.1807 Vimpeli.
10) Jaakko Matinpoika (katso taulu 324) s. 01.08.1747 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.02.1804 Pedersöre, Leplax, Giers. Måg, bonde på Giers; vävy, talollinen Giersissä. Kuolinsyy: Bröstsjuka, keuhkotauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 118 -

5. sukupolvi

Storgård / Pesonen, Simo Pietarinpoika (taulusta 39. Isä: Storgård, Pietari Juhonpoika) s. 28.09.1711 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 21.12.1786 Evijärvi, Pesonen. Pesosen vävy. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Pesonen, Liisa Mikontytär, Storgård / Pesonen s. 29.10.1711 Evijärvi, Särkijärvi. k. 15.02.1774 Evijärvi, Pesonen. Emäntä. Vihitty: 13.01.1734 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos ja yskä.
Isä: Pesonen, Mikko Sigfridinpoika s. 29.09.1689 Evijärvi.
Äiti: Åby / Kammerback, Brita Matintytär, Pesonen s. 12.09.1686 Evijärvi.

Lapset:
1) Heikki Simonpoika (katso taulu 325) s. 16.01.1735 Evijärvi, Särkijärvi. k. 03.05.1810 Evijärvi, Pesonen. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) David s. 19.05.1737 Evijärvi, Särkijärvi. k. 13.10.1773 Evijärvi. Lisätietoja: Oli ansiotyössä Uudessakaarlepyyssä 1764-65. Perhesuhteet: Naimaton.
3) Maria s. 14.07.1739 Evijärvi, Särkijärvi. k. 15.01.1740 Evijärvi, Särkijärvi.
4) Marketta Simontytär (katso taulu 326) s. 25.10.1740 Evijärvi, Särkijärvi. k. 21.07.1773 Evijärvi, Skärufors. Lisätietoja: Alldeles ifrån sina sinnen (ikäkirjan merkintä), täysin sekaisin. Kuolinsyy: Rintakipu.
5) Liisa s. 06.07.1744 Evijärvi, Särkijärvi. k. 13.07.1744 Evijärvi, Särkijärvi.
6) Mikko s. 28.09.1745 Evijärvi, Särkijärvi. k. 06.05.1747 Evijärvi, Särkijärvi.
7) Elias s. 08.03.1747 Evijärvi, Särkijärvi. k. 27.07.1747 Evijärvi, Särkijärvi.
8) Saara s. 21.04.1748 Evijärvi, Särkijärvi. k. 26.08.1748 Evijärvi, Särkijärvi.
9) Liisa Simontytär (katso taulu 327) s. 17.11.1749 Evijärvi, Särkijärvi. k. 14.05.1805 Evijärvi, Skärofors. Kuolinsyy: Polttava kipu, pistos.
10) Jaakko s. 07.02.1753 Evijärvi, Särkijärvi. k. 04.08.1754 Evijärvi, Särkijärvi.
11) Simo s. 13.02.1754 Evijärvi, Särkijärvi. k. 17.08.1754 Evijärvi, Särkijärvi.
12) Johannes s. 19.12.1755 Evijärvi, Särkijärvi. k. 18.11.1765 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 119 -

5. sukupolvi

Storgård / Löfland, David Pietarinpoika (taulusta 39. Isä: Storgård, Pietari Juhonpoika) s. 00.01.1714 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 08.07.1769 Vimpeli, Löfland. Kuolinsyy: Koliikki.

1. puoliso Timonen, Saara Paavontytär, Storgård / Löfland s. 12.04.1726 Lappajärvi, Timonen. k. 24.06.1811 Vimpeli, Löfland. Vihitty: 01.01.1748 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Harju / Timonen, Paavo Erkinpoika s. 13.01.1687 Lappajärvi.
Äiti: Kirjavainen / Nykänen, Brita Pekantytär, Harju / Timonen s. 02.09.1688 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti s. 09.09.1748 Lappajärvi, Timonen. Lisätietoja: Kuollut ilmeisesti lapsena, sillä Matti puuttuu 1770 ikäkirjoista.
2) Brita s. 25.10.1750 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 07.08.1751 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.
3) Antti Davidinpoika (katso taulu 328) s. 01.02.1753 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 23.12.1820 Vimpeli, Älgland. Uudisasukas. Kuolinsyy: Obstruktion ? (Sanakirja mainitsee: purnaus, jarrutus?).
4) Maria Davidintytär (katso taulu 329) s. 14.02.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 09.09.1789 Lappajärvi, Norr-Kärnä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Erkki Davidinpoika (katso taulu 330) s. 18.05.1756 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 27.01.1835 Vimpeli, Lehtimäki. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
6) Isak Davidinpoika (katso taulu 331) s. 09.01.1760 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 30.06.1823 Vimpeli, Älglang. Talollinen. Kuolinsyy: Rintavatitauti, vesipöhö, (keuhkoissa vettä?).
7) Valpuri Davidintytär (katso taulu 332) s. 30.11.1762 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 12.06.1815 Vimpeli. Lisätietoja: Kuoli rutiköyhänä. Kuolinsyy: Kuumesairaus.
8) David s. 07.11.1765 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 06.02.1834 Vimpeli, Lehtimäki. Perhesuhteet: Naimaton.
9) Juho s. 03.08.1768 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 16.10.1780 Vimpeli, Sääksjärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 120 -

5. sukupolvi

Storgård, Jaakko Pietarinpoika (taulusta 39. Isä: Storgård, Pietari Juhonpoika) s. 02.07.1718 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 06.01.1795 Terjärv, Kåfvas. Inhuses, asukas joka asuntonsa edestä tekee talon töitä. Kuolinsyy: Åldersdom svaghet; vanhuuden heikkous.

1. puoliso Storgård, Brita Johansdotter s. 06.00.1695. k. 20.06.1760 Terjärv, Kolamb. Kuolinsyy: Bröstsjukdom; keuhkotauti.

2. puoliso Strömsnäs, Carin Hansdotter s. n. 1718 Kronoby, Strömsnäs. Vihitty: 08.12.1761 Terjärv. Lisätietoja: Förlyst i Pedersöre, katosi Pietarsaaressa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 121 -

5. sukupolvi

Hyytinen, Johan Erikssson (taulusta 40. Äiti: Storgård, Marketta Juhontytär) s. 23.12.1705 Lappajärvi, Hyytinen. k. 27.10.1777 Lappajärvi, Hyytinen. Talollinen, sotilaana 1742 Perhossa Kuusjärven talossa. Lisätietoja: Oli sotilaana Perhossa 1743 Vetelin rippikirjan mukaan (Vihtori Peltokangas). Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Flakanabb, Elsa Johansdotter, Hyytinen s. 11.10.1703 Vimpeli, Flakanabb. k. 27.05.1752 Lappajärvi på Hytinen hemman. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Elsalla oli avioton lapsi Matti s. 11.8.1729, k. 14.6.1739 Matti Jaakonpoika Ollilan kanssa.

Isä: Flaga-Kotkanen, Juha Antinpoika s. 16.06.1682 Vimpeli.
Äiti: Ollila Klockars, Valpuri Niilontytär, Flaga-Kotkanen s. 1689 Lappajärvi.

Lapset:
1) Juha s. 06.00.1730 Lappajärvi, Hyytinen. k. 06.11.1730 Lappajärvi.
2) Maria s. 05.00.1731 Lappajärvi, Hyytinen. k. 15.07.1731 Lappajärvi.
3) Erkki Juhonpoika (katso taulu 333) s. 17.09.1732 Lappajärvi, Hyytinen. k. 13.04.1803 Vimpeli, Österspangar. Talollinen, vävy. Perhesuhteet: Nai Juho Juhonpoika Spangarin lesken ja jäi vävyksi taloon. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
4) Marketta s. 19.05.1734 Lappajärvi, Hyytinen. k. 21.06.1735 Lappajärvi.
5) Johan (katso taulu 334) s. 18.06.1736 Lappajärvi på Hytinen hemman (Hyytinen). k. 10.06.1784 Kälviä, Kelviå, Kumpula. Filosofie magister, Kälviän kirkkoherra 1782, maisteri. Kuolinsyy: Yskäkuume.

2. puoliso Maria Juhontytär s. 1706. k. 27.11.1787 Lappajärvi, Hyytinen, Pistos. Vihitty: 29.11.1752 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 122 -

5. sukupolvi

Storgård, Lauri Heikinpoika, Sääksjärvi (taulusta 41. Isä: Storgård, Heikki Juhonpoika) s. 19.06.1715 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.03.1799 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Ena, Maria Heikintytär, Storgård s. 26.03.1727 Evijärvi, Enaperä. k. 09.12.1778 Vimpeli, Södergård. Emäntä. Vihitty: 01.12.1745 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Söder-Ena, Heikki Matinpoika s. 05.01.1703 Evijärvi.
Äiti: Collan, Liisa Yrjöntytär, Söder-Ena s. 1701 Pedersöre.

Lapset:
1) Heikki Laurinpoika (katso taulu 335) s. 12.04.1748 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 05.12.1817 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Tilallinen, seksmanni. Kuolinsyy: Syöpä.
2) Liisa s. 28.11.1749 Vimpeli, Storgård. k. 01.02.1750 Vimpeli, Storgård.
3) Lauri s. 03.07.1753 Vimpeli, Storgård. k. 16.05.1757 Vimpeli, Storgård.
4) Juho Laurinpoika (katso taulu 336) s. 24.04.1755 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 30.03.1821 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
5) Antti s. 24.12.1756 Vimpeli, Storgård.
6) Matti s. 13.09.1758 Vimpeli, Storgård.
7) Maria Laurintytär (katso taulu 337) s. 02.05.1761 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.08.1792 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Verensyöksy.
8) Lauri Laurinpoika (katso taulu 338) s. 22.11.1763 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 15.11.1830 Esse, Lassila. Måg, sexman; vävy. Kuolinsyy: Vatusot, keuhkotauti.
9) Marketta s. 20.04.1766 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.06.1789 Vimpeli, Sääksjärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
10) Liisa Laurintytär (katso taulu 339) s. 10.05.1768 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 09.01.1816 Lappajärvi, Lill-Tarvonen. Emäntä.
11) Anna Laurintytär (katso taulu 340) s. 09.07.1770 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 28.05.1847 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

2. puoliso Sääksjärvi, Elisabet Heikintytär, Storgård s. 10.04.1744 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.01.1805 Vimpeli, Storgård. Vihitty: 04.07.1779 Lappajärvi. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika s. 18.10.1716 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.
Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär, Sääksjärvi s. 23.03.1717 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 123 -

5. sukupolvi

Savola / Wästervijk, Matti Sakarinpoika (taulusta 42. Isä: Storgård / Savola, Sakari Juhonpoika) s. 27.06.1712 Lappajärvi, Savola. k. 18.07.1786 Lappajärvi, Savola. Kirkonvähtäri, kirkonväärti. Kuolinsyy: Sappikivet.

1. puoliso Lukkarila, Marketta Erkintytär, Savola s. 29.03.1708 Lappajärvi, gammal Klåckargården (vanha Lukkarila). k. 17.01.1789 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Vihitty: 25.12.1728 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Lukkarila, Erkki Heikinpoika s. 21.03.1683 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Ollila, Brita Simontytär, Lukkarila s. 24.03.1678 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 20.11.1729 Lappajärvi, Savola. k. 25.03.1730 Lappajärvi, Savola.
2) Erkki s. 27.04.1731 Lappajärvi, Savola. k. 07.05.1731 Lappajärvi, Savola.
3) Matti s. 16.06.1732 Lappajärvi, Savola.
4) Jaakko Matinpoika (katso taulu 341) s. 12.07.1733 Lappajärvi, Savola. k. 28.09.1808 Lappajärvi, Savola. Talollinen. Kuolinsyy: Punatauti.
5) Sakari s. 04.09.1735 Lappajärvi, Savola. k. 04.11.1735 Lappajärvi, Savola.
6) Brita s. 07.09.1736 Lappajärvi, Savola. k. 24.09.1736 Lappajärvi, Savola.
7) Kaarina s. 25.11.1737 Lappajärvi, Savola. k. 28.01.1740 Lappajärvi, Savola. Lisätietoja: Kastettaessa isän sukunimeksi sanotaan Wästervijk.
8) Susanna Matintytär (katso taulu 342) s. 20.12.1739 Lappajärvi, Savola. k. 18.03.1802 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
9) Matti Matinpoika (katso taulu 343) s. 07.09.1741 Lappajärvi, Savola. k. 08.06.1808 Lappajärvi, Savola. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 124 -

5. sukupolvi

Hyytinen, Riitta Matintytär, Karvala (taulusta 43. Äiti: Storgård, Liisa Juhontytär) s. 04.09.1727 Lappajärvi, Hyytinen. k. 19.11.1808 Lappajärvi. Lisätietoja: Syntyi illalla ennen auringonlaskua. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Karvala, Matti Antinpoika s. 14.09.1726 Lappajärvi, Karvapussi. k. 15.11.1779 Lappajärvi, Karvala. Vihitty: 03.11.1753 Lappajärvi. Perhesuhteet: Matin ensimmäisestä aviol. Susannan kanssa syntyi ainakin 1 tytär ja 2 poikaa. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Karvala, Antti Juhanpoika s. 29.08.1690 Lappajärvi.
Äiti: StorPellinen, Maria Laurintytär, Karvala s. 17.07.1692 Kortesjärvi.

Lapset:
1) Liisa s. 15.09.1754 Lappajärvi, Karvapussi. k. 01.06.1757 Lappajärvi, Karvapussi.
2) Juho s. 06.03.1756 Lappajärvi, Karvapussi. k. 08.03.1757 Lappajärvi, Karvapussi.
3) Anna s. 04.12.1757 Lappajärvi, Karvapussi. k. 13.06.1758 Lappajärvi, Karvapussi.
4) Maria Matintytär (katso taulu 344) s. 04.06.1759 Lappajärvi, Karvapussi. k. 06.06.1848 Lappajärvi, Karvala. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Koliikki.
5) Saara s. 21.12.1761 Lappajärvi, Karvapussi. k. 14.02.1842 Lappajärvi, Karvala.
6) Antti Matinpoika (katso taulu 345) s. 03.08.1763 Lappajärvi, Karvapussi. k. 14.02.1842 Lappajärvi, Karvala. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
7) Jaakko s. 16.03.1766 Lappajärvi, Karvapussi. k. 22.03.1766 Lappajärvi.
8) Juho Matinpoika (katso taulu 346) s. 30.03.1767 Lappajärvi, Karvapussi. k. 21.01.1827 Lappajärvi, Karvala. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.
9) Saara s. 12.01.1770 Lappajärvi, Karvapussi. k. 17.02.1770 Lappajärvi, Karvapussi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 125 -

5. sukupolvi

Hyytinen, Liisa Matintytär, Strang / Lassila (taulusta 43. Äiti: Storgård, Liisa Juhontytär) s. 04.04.1730 Lapppajärvi, Hyytinen. k. 13.09.1791 Evijärvi, Lassila. Kuolinsyy: Hivutustauti.

1. puoliso Strang / Lassila, Matti Matinpoika s. 07.08.1728 Vimpeli, Strang. k. 06.07.1809 Evijärvi. Vihitty: Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kammarbacka / Lassila, Matti Matinpoika s. 09.12.1696 Evijärv, Åby.
Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär, Strang s. 01.05.1704 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 347) s. 07.06.1758 Evijärvi, Lassila. k. 21.05.1820 Evijärvi, Lassila. Kuolinsyy: Hermokuume.
2) Erkki s. 26.04.1760 Evijärvi, Lassila. k. 1760 Evijärvi, Lassila.
3) Jaakko Matinpoika (katso taulu 348) s. 13.07.1762 Evijärvi, Lassila. k. 12.03.1837 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Saara Matintytär (katso taulu 349) s. 05.09.1764 Evijärvi, Lassila. k. 21.01.1840 Evijärvi, Kivijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Erkki s. 29.04.1768 Evijärvi, Lassila. k. 02.11.1773 Evijärvi, Lassila.
6) Maria Matintytär (katso taulu 350) s. 03.04.1770 Evijärvi, Lassila. k. 07.03.1816 Evijärvi, Karvonen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 126 -

5. sukupolvi

Skrabb, Erkki Matinpoika, Gammelgård (taulusta 45. Isä: Gammelgård, Matti Erkinpoika) s. 06.03.1706 Alajärvi, Gammelgården. k. 05.06.1753 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Skomakare, Maria Sigfridintytär, Skrabb s. 02.06.1700 Alajärvi, Lill-Pynttäri. Vihitty: 20.09.1724 Lappajärvi.
Isä: Skomakare, Sigfrid Knuutinpoika s. 1659 Alajärvi.
Äiti: Klockars, Liisa Mikontytär, Skomakare s. 1658 Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 351) s. 27.07.1725 Alajärvi, Skrabb. k. 16.01.1786 Alajärvi, Koskela. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Susanna Erkintytär (katso taulu 352) s. 26.11.1727 Alajärvi, Skrabb. k. 13.12.1795 Alajärvi. Kuolinsyy: Andtäppa, hengenahdistus.
3) Erkki s. 1729 Alajärvi, Skrabb. k. 04.07.1729 Alajärvi, Skrabb.
4) Maria Erkintytär (katso taulu 353) s. 01.01.1730 Alajärvi, Skrabb. k. 25.07.1776 Alajärvi, Lill-Pynttäri. Kuolinsyy: Ähky.
5) Saara s. 16.05.1734 Alajärvi, Skrabb. k. 26.06.1739 Alajärvi.
6) Greta s. 03.12.1735 Alajärvi, Skrabb. k. 08.12.1805 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen. Perhesuhteet: Naimaton.
7) Saara s. 22.01.1738 Alajärvi, Skrabb. k. 26.06.1739 Alajärvi, Skrabb.
8) Juho Erkinpoika (katso taulu 354) s. 27.07.1740 Alajärvi, Skrabb. k. 10.11.1796 Alajärvi, Luoma-aho. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 127 -

5. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Juho Matinpoika (taulusta 45. Isä: Gammelgård, Matti Erkinpoika) s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. k. 15.03.1795 Alajärvi, Skrabb. Uudisasukas. Lisätietoja: Juha Matinpoika on NIEMITALON suvun kantaisä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Skrabb, Marketta Juhontytär, Skrabb / Niemitalo s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård. k. 05.02.1782 Alajärvi, Skrabb. Vihitty: 28.06.1741 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintakipu.
Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika s. 1661 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
Äiti: Höök, Liisa Matintytär, Skrabb s. 13.01.1673 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 194) s. 09.04.1742 Alajärvi, Skrabb. k. 21.05.1815 Alajärvi, Sihtala. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
2) Juho Juhonpoika (katso taulu 195) s. 08.12.1744 Alajärvi, Skrabb. k. 29.06.1814 Alajärvi, Niemitalo. Talollinen. Kuolinsyy: Vatsaväänne.
3) Israel Juhonpoika (katso taulu 196) s. 19.09.1746 Alajärvi, Skrabb. k. 01.12.1824 Alajärvi, Hänninen. Lisätietoja: Perhe asui Alajärven Hännisessä. Kuolinsyy: Rintakipu.
4) Erkki Juhonpoika (katso taulu 197) s. 11.02.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 10.12.1806 Alajärvi, Nelimarkka. Torppari. Kuolinsyy: Vatitauti.
5) Matti s. 11.02.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 06.07.1749 Alajärvi, Skrabb.
6) Jaakko s. 07.03.1751 Alajärvi, Skrabb. k. 21.03.1751 Alajärvi, Skrabb.
7) Tuomas Juhonpoika (katso taulu 198) s. 12.12.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 13.05.1814 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
8) Antti s. 07.03.1757 Alajärvi, Skrabb. k. 27.10.1758 Alajärvi, Skrabb.

Henkilöhakemisto


- Taulu 128 -

5. sukupolvi

Kolanen, Erkki Heikinpoika (taulusta 46. Äiti: Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär) s. 19.04.1709 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 01.05.1791 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Turpeinen, Maria Matintytär, Kolanen s. 05.09.1701 Alajärvi, Turpeimnen. k. 16.01.1779 Alajärvi, Kolanen. Vihitty: 26.12.1725 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keukotauti.
Isä: Torpp, Matti Kristerinpoika s. 1668 Turpela, Kurejoki, Alajärvi.
Äiti: Juuti, Valpuri Månsintytär, Torpp s. 1662 Juuti, Kurejoki, Alajärvi.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 355) s. 08.06.1729 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 02.06.1802 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
2) Matti s. 09.02.1732 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 15.04.1734 Alajärvi.
3) Juho Erkinpoika (katso taulu 356) s. 22.05.1734 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 15.11.1790 Alajärvi, Kolanen. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.
4) Erkki Erkinpoika (katso taulu 357) s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 24.12.1807 Alajärvi, Kolanen. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Jaakko s. 02.06.1737 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Perhesuhteet: Naimisiin Ähtävälle.
6) Eeva s. 16.05.1739 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 25.12.1740 Alajärvi.
7) Matti Erkinpoika (katso taulu 358) s. 19.09.1740 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

2. puoliso Poranen / Iiro, Valpuri Juhontytär, Kolanen s. 06.04.1716 Alajärvi, Möksy, Poranen. k. 03.03.1785 Alajärvi, Kolanen. Vihitty: ??. Perhesuhteet: Oli leski vihittäessä. Kuolinsyy: Rintakipu.
Isä: Porasjärvi, Juha Antinpoika s. 1688 Alajärvi.
Äiti: Nykänen, Susanna Pekantytär, Porasjärvi s. 1682 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 129 -

5. sukupolvi

Kolanen, Maria Heikintytär, Nelimarkka / Hoisko (taulusta 46. Äiti: Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär) s. 12.07.1711 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.03.1744 Alajärvi, Hoisko.

1. puoliso Nelimarkka / Hoisko, Simo Heikinpoika s. 08.10.1698 Alajärvi, Nelimarkka. k. 18.02.1744 Alajärvi. Vihitty: 18.02.1739 Lappajärvi.
Pedersören käräjillä 24.09.1726 Simo Heikinpojan veli Heikki esitti seuraavanlaisen todistuksen: Heikki lupsi veljelleen Simolle seuraavaan Valpurin mesuun mennessä puolet talon viljelyksistä ja että Simo saisi perheineen asua hänen luonaan vierastuvassa, kunnes löytää toisen asunnon, jota vastaan Simo osallistuisi talon ylläpitoon ja poika ilmoitti ottaneensa viljelykseen 1/4 manttaalin Hoiskon (Håhisko) autiotilan ja anoi samalla vapaavuosia. Päätettiin, että tilan kunto tarkastetaan ja tulisi esille seuraavilla käräjillä. Hoiskoa (Håhikoski) oli asunut aikaisemmin Kaarlo Heikinpoika (v:sta 1705) ja tätä ennen Markus Eskilinpoika.

Isä: Nelimarkka / Mikkola, Heikki Jaakonpoika, Kukko ? s. 1659 Alajärvi, Nelimarkka. Talollinen, lautamies.
Äiti: Åby, Margeta Heikintytär s. 1651 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä Nelimarkassa.

Lapset:
1) Susanna s. 01.11.1739 Alajärvi, Nelimarkka.
2) Marja s. 15.11.1740 Alajärvi, Nelimarkka. k. 12.00.1740 Alajärvi.
3) Simo Simonpoika (katso taulu 359) s. 25.08.1742 Alajärvi, Nelimarkka. k. 20.01.1819 Lappajärvi, Ny-Ammesmäki. Torppari.
4) Heikki s. 1744 Alajärvi, Nelimarkka. k. 19.03.1744 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 130 -

5. sukupolvi

Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika (taulusta 46. Äiti: Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär) s. 03.09.1713 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 21.10.1762 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vävy, isäntä. Kuolinsyy: Kurkkukipu ja päänsärky.

1. puoliso Sissala, Liisa Antintytär, Kolanen / Sissala s. 13.09.1724 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 26.09.1801 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Vihitty: 16.11.1740 Lappajärvi. Kuolinsyy: Näivetystauti.
Isä: Höök / Sissala, Antti Simonpoika s. 15.10.1700 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
Äiti: Höök, Margeta Heikintytär, Höök / Sissala s. 24.04.1701 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Heikki s. 01.01.1741 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 15.08.1741 Alajärvi.
2) Matti Matinpoika (katso taulu 360) s. 21.03.1742 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 08.05.1787 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
3) Martti Matinpoika (katso taulu 361) s. 11.11.1743 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.07.1811 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Kuolinsyy: Ajettuma.
4) Marketta Matintytär (katso taulu 362) s. 06.05.1745 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.07.1791 Alajärvi, Orava. Kuolinsyy: Mätäkuume.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 363) s. 22.09.1746 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
6) Erkki s. 24.01.1748 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 09.02.1748 Alajärvi.
7) Antti Matinpoika (katso taulu 364) s. 01.04.1750 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 22.02.1808 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Isäntä. Kuolinsyy: Pistos.
8) Juho Matinpoika (katso taulu 365) s. 28.05.1751 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 21.11.1808 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Vävy, isäntä. Kuolinsyy: Vesitauti.
9) Susanna s. 23.11.1753 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 10.04.1773 Alajärvi, Kurejoki.
10) Erkki Matinpoika (katso taulu 366) s. 06.04.1755 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.06.1805 Soini, Mesiäislehto. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
11) Jaakko Matinpoika (katso taulu 367) s. 1756 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.01.1823 Soini, Mesiäislehto. Vävy Mesiäislehdossa, isäntä.
12) Tuomas s. 21.12.1757 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.02.1758 Alajärvi.
13) Saara Matintytär (katso taulu 368) s. 22.05.1761 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 11.10.1810 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.
14) Simo s. 13.09.1762 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 30.06.1763 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 131 -

5. sukupolvi

Kolanen / Puumala, Heikki Heikinpoika (taulusta 46. Äiti: Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär) s. 01.03.1722 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 05.05.1785 Alajärvi, Puumala. Talollinen, vävy. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Puumala, Marketta Juhontytär, Kolanen / Puumala s. 23.03.1725 Alajärvi, Puumala. k. 10.07.1793 Alajärvi, Puumala. Vihitty: 11.10.1747 Lappajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Puumala, Juho Tuomaanpoika s. 20.06.1690 Alajärvi.
Äiti: Strang, Liisa Antintytär, Puumala s. 1684 Vimpeli.

Lapset:
1) Juho Heikinpoika (katso taulu 369) s. 27.04.1749 Alajärvi, Puumala. k. 07.02.1836 Alajärvi, Puumala. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Susanna Heikintytär (katso taulu 370) s. 02.02.1752 Alajärvi, Puumala. k. 21.07.1808 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Emäntä. Kuolinsyy: Poltetauti.
3) Maria s. 01.02.1756 Alajärvi, Puumala. k. 11.03.1757 Alajärvi.
4) Antti s. 14.10.1757 Alajärvi, Puumala. k. 28.10.1757 Alajärvi.
5) Maria Heikintytär (katso taulu 371) s. 29.02.1760 Alajärvi, Puumala.
6) Marketta s. 04.01.1764 Alajärvi, Puumala. k. 05.01.1764 Alajärvi.
7) Eeva s. 23.12.1765 Alajärvi, Puumala. k. 12.09.1826 Alajärvi, Puumala. Lisätietoja: Oli halvaantunut. Perhesuhteet: Naimaton.

Henkilöhakemisto


- Taulu 132 -

5. sukupolvi

Kolanen, Susanna Heikintytär, Ukonniemi / Rantakangas (taulusta 46. Äiti: Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär) s. 16.04.1725 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Ukonniemi / Rantakangas, Simo Simonpoika s. 1719 Alajärvi, Luntti. k. 27.12.1764 Lappajärvi, Rantakangas. Uudistilallinen. Vihitty: 27.09.1747 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Luntti / Ukonniemi, Simo Kaarlenpoika s. 1675 Keuruu.
Äiti: Harju / Hyytinen, Liisa Erkintytär, Luntti / Ukonniemi s. 30.07.1685 Lappajärvi.

Lapset:
1) Marketta Simontytär (katso taulu 372) s. 02.09.1748 Lappajärvi, Ukonniemi. k. 27.12.1784 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Keltatauti.
2) Maria Simontytär (katso taulu 373) s. 19.04.1752 Lappajärvi, Ukonniemi. k. 21.05.1809 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Syöpä.
3) Daavid Simonpoika (katso taulu 374) s. 06.03.1756 Lappajärvi, Ukonniemi. k. 30.11.1843 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Saara Simontytär (katso taulu 375) s. 29.05.1765 Lappajärvi, Rantakangas. k. 25.09.1842 Evijärvi, Ranta-aho.

2. puoliso Hietoja / Söder-Kärnä, Matti Tuomaanpoika s. 07.06.1734 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 22.10.1797 Lappajärvi, Rantakangas. Perhesuhteet: Avioliitto Susanna Heikintyttären kanssa oli lapseton. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738.
Äiti: Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 133 -

5. sukupolvi

Kolanen, Marketta Heikintytär, Hongisto (taulusta 46. Äiti: Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär) s. 17.07.1728 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 20.12.1804 Alajärvi, Halla-aho. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Hongisto / Halla-Aho, Erkki Juhonpoika s. 15.03.1730 Alajärvi. k. 05.12.1788 Alajärvi, Halla-aho. Talollinen. Vihitty: 07.05.1750 Lappajärvi. Kuolinsyy: Ummetus.
Erkki Juhonpoika tuli Möksystä Hallaseen uudisasukkaaksi. Hän rakensi myllyn, joka merkittiin veroluetteloon 1787 Erkki Halla-ahon myllynä. Veroluetteloon vuonna 1848 se kerkittiin Hallapuron myllyksi ja kuuluvaksi Halla-ahon taloon. Sijaintipaikkana oli Hallapuro. Myöhemmin veroluetteloon merkittynä siinä mainittiin olevan yhden kiviparin. Tällekkin myllylle taisi käydä niin kuin monille muille, sillä Hallaseen rakennettiin näihin aikoihin kaksi tuulimyllyä. Se joutui väistymään paremman tieltä. Lähde: Lauri Rantala: Alajärven myllyt

Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika s. 27.12.1706 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Itsellinen.
Äiti: Helga, Hongisto s. 1691.

Lapset:
1) Susanna s. 29.08.1751 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 17.10.1752 Alajärvi.
2) Erkki s. 15.04.1753 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 29.06.1753 Alajärvi.
3) Erkki Erkinpoika (katso taulu 376) s. 11.05.1755 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 22.09.1838 Alajärvi, Turpela. Talollinen. Lisätietoja: Osti osuuden Turpelan talosta n. 1810. Kuolinsyy: Vanhuudenheikkous.
4) Matti Erkinpoika (katso taulu 377) s. 20.08.1758 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 02.01.1835 Alajärvi, Saukonperä, Saarela. Talollinen. Lisätietoja: Perusti Saarelan talon vaimonsa kanssa Saukonperälle n. 1790. Kuolinsyy: Paleltui kuoliaaksi.
5) Kaarina s. 07.09.1759 Alajärvi. Möksy, Hongisto. k. 19.03.1761 Alajärvi.
6) Markus Erkinpoika (katso taulu 378) s. 18.04.1761 Alajärvi. Möksy, Hongisto. k. 04.09.1831 Alajärvi, Möksy, Vehkamäki. Uudistilallinen, perustivat Vehkamäen n. 1806. Kuolinsyy: Ajettuma.
7) Marketta s. 08.04.1763 Alajärvi. Möksy, Hongisto.
8) Reetta s. 02.09.1765 Alajärvi. Möksy, Hongisto.

Henkilöhakemisto


- Taulu 134 -

5. sukupolvi

Huosianmaa, Simo Antinpoika (taulusta 48. Äiti: Skrabb / Gammelgård, Marketta Erkintytär) s. 1715 Alajärvi. k. 12.04.1790 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. Torppari. Kuolinsyy: Hengenahdistus, sairaaloinen.

1. puoliso Brita Matintytär, Huosianmaa s. 1713. k. 22.04.1765 Alajärvi, Huosianmaa. Kuolinsyy: Rintakipu.

2. puoliso Nikinsaari, Valpuri Sigfridintytär, Huosianmaa s. 1739. Vihitty: 07.09.1766 Alajärvi.
Isä: Nikinsaari / Hokkala, Sigfrid Sigfridinpoika s. 1698 Saarijärvi.
Äiti: Maria Juhantytär, Nikinsaari / Hokkala s. 1704 Saarijärvi.

Lapset:
1) Matti Simonpoika (katso taulu 379) s. 04.01.1769 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 25.03.1833 Lappajärvi, Söyrinki. Itsellinen, asuivat Lillsöringissä. Kuolinsyy: Rintatauti.
2) Olavi Simompoika (katso taulu 380) s. 29.07.1770 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 14.06.1799 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
3) Erkki s. 24.02.1775 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 18.01.1779 Alajärvi.
4) Maria s. 09.02.1777 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 21.04.1795 Alajärvi.
5) Susanna Simontytär (katso taulu 381) s. 22.02.1780 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.
6) Elisabet s. 03.08.1783 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 135 -

5. sukupolvi

Huosianmaa, Saara Antintytär, Hongisto (taulusta 48. Äiti: Skrabb / Gammelgård, Marketta Erkintytär) s. 12.05.1717 Alajärvi. k. 05.05.1753 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Hongisto, Matti Laurinpoika s. 10.02.1712 Alajärvi, Övermark. k. 13.07.1777 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Vihitty: 26.12.1751 Lappajärvi.
Isä: Hokkanen / Hongisto, Lauri Markunpoika s. 1676 Alajärvi, Övermark. Uudisasukas.
Äiti: Haukka, Maria Yrjöntytär, Hokkanen / Hongisto s. 04.04.1681 Veteli, Sääksjärvi, Haukka. Uudisasukkaan vaimo; Erkki Juhanpojan paveluspiikana Sääksjärvellä 1704.

Lapset:
1) Johannes s. 04.05.1753 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 05.05.1753 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 136 -

5. sukupolvi

Huosianmaa, Susanna Antintytär, Ollila (taulusta 48. Äiti: Skrabb / Gammelgård, Marketta Erkintytär) s. 01.01.1724 Alajärvi, Möksy. k. 04.06.1805 Alajärvi, Huosianmaa. Piika. Kuolinsyy: Rintasairaus.

1. puoliso Ollila, Erkki Jaakonpoika, Söderkärnä s. 23.04.1726 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Lisätietoja: Erkki oli 1739 rippikirjassa renkinä Pelanderilla, mutta ei käynnyt ripillä.
Isä: Söderkärnä / Ollila, Jaakko Juhanpoika s. 1681 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Talollinen.
Äiti: Vanhaketo, Maria Erkintytär, Söderkärnä s. 24.03.1682 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä, Separatisti (lahkolainen, eriuskoisuus).

Lapset:
1) Erkki s. 31.10.1747 Lappajärvi. k. 22.02.1812 Alajärvi, Huosianmaa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 137 -

5. sukupolvi

Huosianmaa, Marketta Antintytär, Saukko (taulusta 48. Äiti: Skrabb / Gammelgård, Marketta Erkintytär) s. 20.05.1727 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.11.1797 Möksy, Saukko. Emäntä. Kuolinsyy: Kouristus.

1. puoliso Saukko, Simo Pietarinpoika, Saukkonen s. 1718 Alajärvi, Skrabb. k. 15.02.1786 Alajärvi, Saukkonen. Itsellinen. Vihitty: 02.10.1748 Lappajärvi. Lisätietoja: Perhe asui Soinin Kuninkaanjoen Saukkosessa. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Skrabb-Saukko, Pietari Erkinpoika s. 01.11.1668 Alajärvi, Skrabb, Gammelgård. Venäläisten kyytimies, talollinen.
Äiti: Pynttäri, Marketta Matintytär, Skrabb-Saukko s. 06.04.1684 Alajärvi, Rustmästars (Rustmästarin talo). Emäntä.

Lapset:
1) Simo Simonpoika (katso taulu 202) s. 26.10.1749 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 15.09.1808 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Heikki Simonpoika (katso taulu 203) s. 30.12.1750 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 05.12.1808 Krastula, Vahanka, Kieräaho. Itsellinen. Lisätietoja: Muuttaneet Alajärveltä 1780-luvulla. Kuolinsyy: Punatauti.
3) Eva Simontytär (katso taulu 204) s. 15.12.1752 Alajärvi, Saukko. k. 13.09.1781 Alajärvi, Turpela. Kuolinsyy: Keltatauti.
4) Antti s. 08.11.1754 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 18.03.1765 Alajärvi, Alajärvi.
5) Jaakko s. 16.07.1756 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 20.04.1810 Alajärvi. Oli ansiotyössä Saarijärvellä.
6) Erkki s. 11.03.1758 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 23.06.1758 Alajärvi.
7) Maria s. 05.05.1759 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 01.02.1807 Lehtimäki, Katajamäki. Oli palvelijana Katajamäessä.
8) Matti Simonpoika (katso taulu 205) s. 1762 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 10.12.1844 Alajärvi, Möksy, Saukko. Kuolinsyy: Vanhuus.
9) Elisabeth s. 08.05.1765 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 13.07.1765 Alajärvi.
10) Pietari Simonpoika (katso taulu 206) s. 09.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 25.11.1808 Alajärvi, Möksy, Saukko. Vävy Möksyn Kolasessa. Myöhemmin perheineen Paalijärvellä ja Kaartusella. Kuolinsyy: Tapaturma.
11) Susanna Simontytär (katso taulu 207) s. 09.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukko.
12) Elisabet s. 15.08.1773 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 09.09.1784 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 138 -

5. sukupolvi

Juut-Honkaniemi, Marketta Matintytär, Honkaniemi (taulusta 49. Äiti: Pynttäri, Marketta Heikintytär) s. 23.06.1726 Alajärvi, Juut. k. 26.02.1809 Alajärvi, Honkaniemi. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Honkaniemi, Juho Matinpoika s. 1720 Ähtäri, Pohjaskangas. k. 10.02.1788 Alajärvi, Honkaniemi. Talollinen. Vihitty: 27.04.1748 Lappajärvi. Kuolinsyy: Syöpä.

Lapset:
1) Tuomas Juhonpoika (katso taulu 382) s. 06.09.1749 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 28.05.1790 Alajärvi, Honkaniemi. Kuolinsyy: Punakuume.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 383) s. 25.11.1750 Alajärvi, Honkaniemi. k. 19.10.1813 Alajärvi, Storbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Kohtutauti.
3) Liisa s. 04.07.1753 Alajärvi, Honkaniemi. k. 14.02.1769 Alajärvi.
4) Matti Juhonpoika (katso taulu 384) s. 12.08.1755 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 23.01.1839 Alajärvi, Honkaniemi. Kuolinsyy: Vesitauti.
5) Susanna s. 22.04.1757 Alajärvi, Honkaniemi. k. 19.07.1757 Alajärvi.
6) Saara Juhontytär (katso taulu 385) s. 27.10.1758 Alajärvi, Honkaniemi. k. 11.04.1839 Alajärvi, Paalijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
7) Anna s. 24.09.1760 Alajärvi, Honkaniemi. k. 14.02.1762 Alajärvi.
8) Juho s. 26.08.1764 Alajärvi, Honkaniemi. k. 10.10.1765 Alajärvi.
9) Johannes s. 01.01.1770 Alajärvi, Honkaniemi. k. 25.10.1770 Alajärvi.
10) Liisa Juhontytär (katso taulu 386) s. 31.05.1771 Alajärvi, Honkaniemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 139 -

5. sukupolvi

Juut / Honkaniemi, Antti Matinpoika (taulusta 49. Äiti: Pynttäri, Marketta Heikintytär) s. 1730 Alajärvi, Juut-Lauckoin. k. 28.10.1763 Alajärvi. Kuolinsyy: Hukkui.

1. puoliso Skrabb, Maria Erkintytär, Juut / Honkaniemi s. 01.01.1730 Alajärvi, Skrabb. k. 25.07.1776 Alajärvi, Lill-Pynttäri. Vihitty: 24.10.1752 Lappajärvi. Kuolinsyy: Ähky.
Isä: Skrabb, Erkki Matinpoika, Gammelgård s. 06.03.1706 Alajärvi, Gammelgården.
Äiti: Skomakare, Maria Sigfridintytär, Skrabb s. 02.06.1700 Alajärvi, Lill-Pynttäri.

Lapset:
1) Susanna s. 28.04.1754 Alajärvi, Paalijärvi. k. 29.04.1754 Alajärvi, Paalijärvi.
2) Saara Antintytär (katso taulu 387) s. 08.03.1756 Alajärvi, Skrabb. k. 24.03.1809 Alajärvi. Emäntä.
3) Susanna s. 17.01.1761 Alajärvi, Paalijärvi.
4) Jaakko s. 29.05.1763 Alajärvi, Paalijärvi. k. 16.09.1763 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 140 -

5. sukupolvi

Nelimarkka, Saara Antintytär, Pesonen (taulusta 52. Äiti: Pynttäri, Maria Heikintytär) s. 03.02.1728 Alajärvi, Nelimarkka. k. 23.05.1802 Evijärvi, Pesonen. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Pesonen, Juho Mikonpoika s. 05.05.1724 Evijärvi, Pesonen. k. 06.07.1786 Evijärvi, Pesonen. Talollinen. Vihitty: 26.12.1746 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Pesonen, Mikko Sigfridinpoika s. 29.09.1689 Evijärvi.
Äiti: Åby / Kammerback, Brita Matintytär, Pesonen s. 12.09.1686 Evijärvi.

Lapset:
1) Kustaa s. 05.12.1748 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 21.05.1749 Evijärvi.
2) Maria s. 03.00.1750 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 03.05.1750 Evijärvi.
3) Juho Juhonpoika (katso taulu 388) s. 10.05.1751 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 20.10.1785 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. Kuolinsyy: Punatauti.
4) Matti Juhonpoika (katso taulu 389) s. 04.03.1753 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 13.03.1833 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Mikko Juhanpoika (katso taulu 390) s. 12.09.1754 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 16.10.1826 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. Torppari.
6) Liisa Juhontytär (katso taulu 391) s. 18.05.1756 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 24.02.1779 Evijärvi, Norr-Ena. Kuolinsyy: Lapsivuode.
7) Saara s. 07.01.1758 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
8) Kustaa s. 26.02.1759 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 01.12.1765 Evijärvi.
9) David s. 13.06.1760 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 01.10.1760 Evijärvi.
10) Abraham s. 13.04.1765 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
11) Antti Juhonpoika (katso taulu 392) s. 28.07.1766 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 11.03.1848 Evijärvi, Ny-Pesonen. Talollinen. Kuolinsyy: Kuivasärky.
12) Tuomas Juhonpoika (katso taulu 393) s. 11.11.1771 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 28.01.1826 Evijärvi, Hästbacka. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 141 -

5. sukupolvi

Nelimarkka , Antti Antinpoika (taulusta 52. Äiti: Pynttäri, Maria Heikintytär) s. 02.02.1737 Alajärvi, Nelimarkka. k. 03.01.1794 Alajärvi. Sotilas Kälviän sotilasyksikössä. Kuolinsyy: Ripuli.

1. puoliso Stor-Höök, Maria Juhontytär, Nelimarkka s. 30.12.1732 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. k. 02.02.1808 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. Emäntä. Vihitty: 19.12.1755 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stor-Höök, Juho Erkinpoika s. 05.03.1700 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Maria Knuutintytär, Stor-Höök s. 03.11.1700 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 10.03.1758 Alajärvi, Nelimarkka. k. 19.05.1767 Alajärvi.
2) Kustaa s. 11.06.1761 Alajärvi, Nelimarkka. Lisätietoja: Muuttanut Savoon.
3) Saara Antintytär (katso taulu 394) s. 21.03.1765 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.01.1836 Soini, Pesola.
4) Elisabeth Antintytär (katso taulu 395) s. 24.04.1769 Alajärvi, Nelimarkka. k. 26.07.1850 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Antti s. 17.04.1773 Alajärvi, Nelimarkka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 142 -

5. sukupolvi

Nelimarkka, Kustaa Antinpoika (taulusta 52. Äiti: Pynttäri, Maria Heikintytär) s. 24.12.1739 Alajärvi, Nelimarkka. k. 12.03.1801 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Pesonen, Eeva Matintytär, Nelimarkka s. 20.11.1746 Evijärvi, Särkijärvi. k. 19.05.1815 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Pesonen, Matti Matinpoika s. 16.03.1723 Evijärvi.
Äiti: Norrkärnä, Marketta Hermannintytär, Pesonen s. 24.04.1723 Lappajärvi.

Lapset:
1) Elisabeth s. 03.04.1769 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 21.07.1769 Alajärvi.
2) Katariina s. 08.11.1770 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 16.12.1785 Alajärvi.
3) Kustaa Kustaanpoika (katso taulu 396) s. 11.12.1772 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 22.12.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Talollinen. Kuolinsyy: Syöpä.
4) Maria Kustaantytär (katso taulu 397) s. 14.03.1775 Alajärvi, Nelimarkka. Emäntä. Kuolinsyy: Tuberkuloosi, keuhkotauti.
5) Elisabeth s. 24.07.1776 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 23.03.1777 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 143 -

5. sukupolvi

Keisari, Anna Erkintytär, Nygård (taulusta 53. Äiti: Keisari, Maria Heikintytär) s. 19.11.1686 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 10.12.1714 Vimpeli, Nygård. Kuolinsyy: Vihollinen ampui, venäläinen.

1. puoliso Nygård, Antti Matinpoika, Lillstrang s. 28.11.1687 Vimpeli, Nygård . k. 06.04.1740 Vimpeli, Nygård . Talollinen. Vihitty: 26.12.1710 Lappajärvi.
Talosta on käytetty mainintaa Nygård. Antti Matinpoika avioitui toisen kerran 17.05.1725 Brita Erkintytär Finsjbackan (s. 01.10.1699) kanssa. Tästä avioliitosta syntyi ainakin kolme poikaa ja yksi tytär.

Isä: Lillstrang, Matti Henrikinpoika, Nygård s. 1650 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.
Äiti: Strang / Heinonen?, Margeta Simontytär s. 07.00.0000 (1647 Vilppu Keisarin Suku I).

Lapset:
1) Matti s. 19.09.1711 Vimpeli, Nygård. k. 13.12.1714 Vimpeli, Nygård.
2) Martti s. 09.11.1713 Vimpeli, Nygård. k. 12.00.1714 Vimpeli, Nygård.

Henkilöhakemisto


- Taulu 144 -

5. sukupolvi

Keisari, Matti Erkinpoika (taulusta 53. Äiti: Keisari, Maria Heikintytär) s. 03.02.1690 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 08.06.1726 Soini, Keisanen.

1. puoliso Mattinen, Liisa Sakarintytär s. 02.11.1698 Lehtimäki, Mattinen. k. 04.00.1749 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls. Vihitty: 07.06.1719 Lappajärvi.
Isä: Mattinen / Ohls, Sakari Jaakonpoika s. n. 1664.
Äiti: Valpuri Paavontytär, Mattinen / Ohls s. n. 1664.

Lapset:
1) Liisa s. 10.04.1725 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari.

Henkilöhakemisto


- Taulu 145 -

5. sukupolvi

Keisari, Lisa Eriksdotter (taulusta 53. Äiti: Keisari, Maria Heikintytär) s. 1693 Vimpeli, Sääksjärvi ?. k. 03.02.1766 Nykarleby, Kyrkoby. Kuolinsyy: Stygn; pistos.

1. puoliso Mattinen / Ohls, Henrik Zachariasson s. 1687 Lehtimäki, Mattinen. k. 04.04.1736 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls. Vihitty: 05.02.1713 Lappajärvi. Lisätietoja: Familjen flyttade till Nykarleby Kyrkoby, dör Henriks föråldrar bodde.
Isä: Mattinen / Ohls, Sakari Jaakonpoika s. n. 1664.
Äiti: Valpuri Paavontytär, Mattinen / Ohls s. n. 1664.

Lapset:
1) Henrik s. n. 1722 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls.
2) Maria Henriksdotter (katso taulu 398) s. 1724 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls.
3) Anna Henriksdotter (katso taulu 399) s. 1727 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls. k. 02.08.1818 Pedersöre, Östensjö, Klubb. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Valborg Henriksdotter (katso taulu 400) s. 1729 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls.
5) Lisa s. 15.10.1731 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls. k. 15.01.1732 Nykarleby.
6) N.N. s. 20.01.1733 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls. k. 20.01.1733 Nykarleby.

Henkilöhakemisto


- Taulu 146 -

5. sukupolvi

Keisari, Susanna Erkintytär (taulusta 55. Isä: Keisari, Erkki Heikinpoika) s. 01.02.1708 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 04.05.1783 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Talonemäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Mulikka / Keisari, Paavo Erkinpoika s. 20.04.1704 Saarijärvi, Pääjärvi, Kuoppala / Muhonen. k. 27.03.1776 Soini, Kuninkankylä. Talollinen, vävy. Vihitty: 20.03.1726 Lappajärvi. Lisätietoja: Paavo Erkinpoika oli Kuninkaanjoen Keisarin perintötalon isäntä 1733-51. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Mulikka / Muhonen, Erkki Yrjönpoika s. n. 1660 Saarijärvi, Pääjärvi, Riekko.
Äiti: Helka, Mulikka / Muhonen s. n. 1660.

Lapset:
1) Heikki Paavonpoika (katso taulu 401) s. 15.08.1726 Soini, Keisari. k. 29.04.1796 Soini, Keisari. Talollinen, Kuninkaanjoen Keisarin talon isäntä 1752-96. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Erkki Paavonpoika (katso taulu 402) s. 08.08.1729 Soini, Keisari. k. 24.02.1781 Soini, Mesiäislehto. Uudistilallinen. Kuolinsyy: Hillitön juopottelu.
3) Antti Paavonpoika (katso taulu 403) s. 03.01.1730 Soini, Kuninkaanjoki. k. 23.07.1766 Soini, Kuninkaanjoki.
4) Eeva Paavontytär (katso taulu 404) s. 05.03.1733 Soini, Keisari. k. 20.02.1806 Lehtimäki, Laasala. Kuolinsyy: Ajettuma.
5) Marketta Paavontytär (katso taulu 405) s. 13.05.1734 Soini, Keisari. k. 06.08.1801 Evijärvi, Kankkonen. Kuolinsyy: Näivetystauti.
6) Matti Påhlsson (katso taulu 406) s. 15.02.1736 Soini, Keisari. k. 28.03.1790 Pedersöre, Kyrkobacken. Kuolinsyy: Rötfeber, mätäkuume.
7) Susanna Paavontytär (katso taulu 407) s. 03.04.1737 Soini, Keisari. k. 30.12.1817 Lehti, Laasanen. Kuolinsyy: Vanhuudenheikkous.
8) Maria Paavontytär (katso taulu 408) s. 30.05.1738 Soini, Keisari. k. 14.06.1809 Soini, Vilumäki. Kuolinsyy: Korkea kuume.
9) Paavo Paavonpoika (katso taulu 409) s. 11.04.1741 Soini, Keisari. k. 23.05.1809 Soini, Keisari. Talollinen. Lisätietoja: Paavo Paavonpoika oli Keisarin talon isäntä 1784-86. Kuolinsyy: Korkea kuume.
10) Helena Paavontytär (katso taulu 410) s. 23.01.1743 Soini, Keisari.
11) Juho Paavonpoika (katso taulu 411) s. 07.04.1754 Soini, Keisari. k. 06.02.1828 Soini, Niemi. Uudistilallinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
12) Markus Påhlsson (katso taulu 412) s. 24.04.1745 Soini, Keisari. k. 17.03.1830 Esse Lappfors, Tarvonen. Måg på Tarvonen, vävy Tarvosessa. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
13) Saara s. 09.04.1748 Soini, Keisari. k. 05.03.1749 Soini, Keisari.
14) Tuomas s. 15.09.1750 Soini, Keisari. Lisätietoja: Lähtenyt ulkomaille (rippikoulu merkintä).
15) Jaakko Paavonpoika (katso taulu 413) s. 03.02.1752 Soini, Keisari. k. 23.06.1808 Soini. Itsellinen. Lisätietoja: Perhe muutti Karstulasta Soiniin 1807. Kuolinsyy: Pöhöttymä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 147 -

5. sukupolvi

Keisari, Liisa Erkintytär (taulusta 55. Isä: Keisari, Erkki Heikinpoika) s. 26.08.1710 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 09.12.1750 Soini, Keisanen. Lisätietoja: Vihitty 16- vuotiaana. Kuolinsyy: Turvotus.

1. puoliso Mulikka / Keisanen, Erkki Erkinpoika s. 1686 Saarijärvi, Pääjärvi, Jokela. k. 24.07.1756 Soini, Keisari. Isellinen. Vihitty: 09.12.1726 Soini. Perhesuhteet: Erkki Erkinpoika oli Paavo Erkinpoika Mulikan velipuoli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Mulikka / Muhonen, Erkki Yrjönpoika s. n. 1660 Saarijärvi, Pääjärvi, Riekko.
Äiti: Valpuri, Mulikka / Muhonen s. n. 1660.

Lapset:
1) Erkki s. 01.08.1727 Soini, Keisanen. k. 09.07.1728 Soini.
2) Matti s. 11.02.1729 Soini, Keisanen. k. 27.05.1749 Soini, Keisanen.
3) Valborg Eriksdotter (katso taulu 414) s. 27.05.1732 Soini, Keisanen. k. 18.01.1795 Vasa, 3:e kvartet, Gård 64, Bäck.
4) Anna s. 24.10.1734 Soini, Keisanen. k. 27.10.1738 Soini.
5) Antti s. 21.10.1737 Soini, Keisanen.
6) Juha s. 15.08.1740 Soini, Keisanen.
7) Pietari s. 06.07.1745 Soini, Keisanen.
8) Eeva s. 05.05.1748 Soini, Keisanen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 148 -

5. sukupolvi

Keisari, Anna Erkintytär, Lill-Skytt (taulusta 55. Isä: Keisari, Erkki Heikinpoika) s. 21.02.1713 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 11.05.1758 Soini, Lill-Skytt. Talonemäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Lill-Skytt, Juho Heikinpoika s. 20.06.1713 Soini, Lill-Skytt. k. 17.03.1781 Soini, Lill-Skytt. Vihitty: 21.07.1733 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Antila / Lill-Skytt, Heikki Heikinpoika s. 06.08.1686 Soini.
Äiti: Helga Matintytär, Antila / Lill-Skytt s. n. 1686.

Lapset:
1) Heikki s. 29.04.1731 Soini, Lill-Skytt. k. 22.03.1781 Soini, Lill-Skytt. Itsellinen.
2) Maria s. 1734 Soini, Lill-Skytt. k. 03.01.1771 Soini.
3) Valpuri Juhontytär (katso taulu 415) s. 22.02.1737 Soini, Lill-Skytt. k. 17.07.1808 Soini, Sauramäki. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Marketta Juhontytär (katso taulu 416) s. 14.03.1740 Soini, Lill-Skytt. k. 05.04.1811 Alajärvi, Viitasaari. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Matti Juhonpoika (katso taulu 417) s. 21.01.1743 Soini, Lill-Skytt. k. 15.08.1808 Soini, Lill-Skytt. Talollinen. Lisätietoja: Matti Juhanpoika oli Lill-Skytin isäntänä 1700-luvun lopulla. Kuolinsyy: Vanhuus.
6) Juho s. 20.06.1746 Soini, Lill-Skytt. k. 30.11.1748 Soini.
7) Liisa Juhontytär (katso taulu 418) s. 02.07.1749 Soini, Lill-Skytt. k. 08.03.1800 Soini, Parviainen. Kuolinsyy: Pistos.
8) Susanna s. 03.00.1750 Soini, Lill-Skytt. k. 08.08.1751 Soini.
9) Antti Juhonpoika (katso taulu 419) s. 10.05.1752 Soini, Lill-Skytt. k. 19.06.1813 Soini, Lill-Skytt. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 149 -

5. sukupolvi

Keisari, Margareta Eriksdotter, Bäck (taulusta 55. Isä: Keisari, Erkki Heikinpoika) s. 1714 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 02.06.1797 Vasa, Kvartet 3 (kortteli 3), Huset 64.

1. puoliso Bäck, Göran Isaksson s. 1692 Vasa. k. 09.08.1783 Vasa, huset nr. 64. Timmerman, sjöman; timpuri, merimies. Vihitty: 11.10.1752 Vasa.
Isä: Bäck, Isak Knutsson s. n. 1655 Brahe. Isak far gårdägare i Vasa, smör- och tjärhandlare.
Äiti: Beijar, Carin Josefsdotter, Bäck s. n. 1655 Vasa.

Lapset:
1) Johan s. 21.03.1754 Vasa, III kvarteret, gård 64. k. 09.04.1754 Vasa. Lisätietoja: Faddrar: Erik Argillander, Anna Ahlberg, Johan Backman, Anna Sandman,. Ammatinlisäyksiä: ... Johan Argillander och Caren Argillander.

Henkilöhakemisto


- Taulu 150 -

5. sukupolvi

Keisari, Maria, Olavintytär, Möttölä / Koskela (taulusta 57. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika) s. 18.10.1718 Soini, Keisari.

1. puoliso Möttölä / Koskela, Matti Ristonpoika s. 1716 Saarijärvi, Vahanka, Möttölä. k. n. 1756 Karstula. Talollinen. Vihitty: 22.06.1740 Lappajärvi.
Matti Ristonpoika oli isäntänä Vanhankylän Koskelassa 1735-55. Matti oli Iisakki Iisakinpoika Möttölän vavy, ensimmäinen vaimo oli Kaisa Iisakintytär.

Lapset:
1) Maria s. n. 1742 Saarijärvi, Vahanka, Koskela. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
2) Lauri s. n. 1745 Saarijärvi, Vahanka, Koskela. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
3) Eljas s. n. 1749 Saarijärvi, Vahanka, Möttölä. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 420) s. 09.02.1744 Saarijärvi, Vahanka, Koskela. k. 14.02.1808 Karstula, Koskela. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
5) Juho Matinpoika (katso taulu 421) s. 29.05.1747 Saarijärvi, Vahanka, Koskela. k. 26.12.1828 Karstula, Kortejärvi. Uudistilallinen. Kuolinsyy: Pistos.
6) Erkki s. 03.06.1752 Saarijärvi, Vahanka, Möttölä.
7) Sofia s. 08.05.1756 Saarijärvi, Vahanka, Koskela.

2. puoliso Koskela, Martti Martinpoika s. 07.01.1734 Karstula, Vahanka.
Lapset:
1) Eljas Martinpoika (katso taulu 422) s. 06.04.1758 Karstula, Vahanka. k. 13.02.1830 Lappajärvi, Korri. Torppari. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
2) Maria s. 1761 Karstula, Vahanka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 151 -

5. sukupolvi

Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika (taulusta 57. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika) s. 20.08.1721 Soini, Keisari. k. 02.10.1790 Soini, Pohjasmäki. Talollinen. Lisätietoja: Matti Olavinpoika oli Norr-Keisala / Pohjasmäen kruunutilan perustaja 1739. Kuolinsyy: Vatsakipu.

1. puoliso Hongisto, Maria Laurintytär, Keisari s. 1715 Alajärvi, Möksy. k. 13.08.1790 Soini, Pohjasmäki. Emäntä. Vihitty: 26.12.1744 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punakuume, punatauti.
Isä: Hokkanen / Hongisto, Lauri Markunpoika s. 1676 Alajärvi, Övermark. Uudisasukas.
Äiti: Haukka, Maria Yrjöntytär, Hokkanen / Hongisto s. 04.04.1681 Veteli, Sääksjärvi, Haukka. Uudisasukkaan vaimo; Erkki Juhanpojan paveluspiikana Sääksjärvellä 1704.

Lapset:
1) Katariina s. 23.11.1745 Soini, Pohjasmäki. k. 28.10.1746 Soini.
2) Maria Matintytär (katso taulu 423) s. 23.06.1747 Soini, Pohjasmäki. k. 07.10.1808 Alajärvi, Skrabb. Kuolinsyy: Punatauti.
3) Anna Matintytär (katso taulu 424) s. 12.12.1748 Soini, Pohjasmäki. k. 19.05.1826 Alajärvi, Hänninen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 425) s. 05.11.1750 Soini,Pohjasmäki. k. 17.04.1832 Soini, Pohjasmäki. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Margareta Matintytär (katso taulu 426) s. 30.03.1752 Soini, Pohjasmäki. k. 04.06.1837 Lehtimäki, Katajamäki.
6) Antti Matinpoika (katso taulu 427) s. 09.11.1753 Soini, Pohjasmäki. k. 14.12.1808 Soini, Lill-Soini. Itsellinen uudisasukas. Kuolinsyy: Mätäkuume.
7) Liisa s. 03.08.1755 Soini, Pohjasmäki. k. 29.01.1758 Soini.
8) Erkki s. 07.05.1757 Soini, Pohjasmäki. k. 13.05.1757 Soini.
9) Erkki Matinpoika (katso taulu 428) s. 29.04.1759 Soini, Pohjasmäki. k. 26.11.1837 Soini. Itsellinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
10) Helena s. 14.07.1760 Soini, Pohjasmäki. k. 27.06.1761 Soini.
11) Susanna s. 01.02.1764 Soini, Pohjasmäki. k. 07.03.1766 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 152 -

5. sukupolvi

Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika (taulusta 57. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika) s. 22.12.1725 Soini, Keisari. k. 01.10.1794 Soini, Svarvar. Talollinen. Lisätietoja: Muuttivat Pohjasmäkeen 1755. Kuolinsyy: Pöhöttymä.

1. puoliso Hongisto, Maria Juhontytär, Pohjasmäki / Svarvar s. 03.04.1734 Alajärvi, Möksy. k. 14.10.1807 Soini, Svarvar. Vihitty: 11.12.1752 Lappajärvi.
Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika s. 27.12.1706 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Itsellinen.
Äiti: Poranen, Riitta Juhontytär, Hongisto s. 21.02.1709 Porasjärvi, Möksy, Alajärvi.

Lapset:
1) Eeva Juhantytär (katso taulu 429) s. 03.04.1754 Soini, Pohjasmäki. k. 14.10.1807 Soini, Svarvar. Emäntä. Kuolinsyy: Vesipöhö.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 430) s. 29.03.1756 Soini, Pohjasmäki. k. 14.10.1807 Soini, Pohjasmäki / Svarvar. Talollinen. Lisätietoja: Toinen syntymäaika 03.04.1754. Ammatinlisäyksiä: Erkki Juhonpoika oli isäntänä Pohjasmäessä isonjaon aikana.
3) Marketta s. 23.04.1759 Soini, Pohjasmäki.
4) Juho s. 19.04.1761 Soini, Pohjasmäki. k. 26.04.1761 Soini.
5) Maria Juhontytär (katso taulu 431) s. 02.07.1762 Soini, Pohjasmäki. k. 01.04.1795 Soini, Leppänen. Kuolinsyy: Korkea kuume.
6) Anna Juhontytär (katso taulu 432) s. 10.02.1764 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Pohjoskangas. Torpparin vaimo. Lisätietoja: Perhe asui torppaa Alajärven Saukonkylässä 1800-luvun alussa. Perhesuhteet: Muutti leskenä Lehtimäelle 21.09.1832.
7) Olavi s. 04.07.1766 Soini, Pohjasmäki. k. 07.11.1766 Soini.
8) Liisa s. 27.10.1767 Soini, Pohjasmäki. k. 06.04.1768 Soini.
9) Kustaa s. 11.01.1769 Soini, Pohjasmäki.
10) Yrjö s. 28.03.1771 Soini, Pohjasmäki.
11) Matti Juhanpoika (katso taulu 433) s. 14.09.1772 Soini, Pohjasmäki.
12) Hermanni Juhonpoika (katso taulu 434) s. 05.01.1773 Soini, Pohjasmäki. k. 05.04.1808 Soini, Svarvar. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
13) Antti Juhonpoika (katso taulu 435) s. 15.10.1776 Soini, Pohjasmäki. k. 20.08.1860 Soini, Pöntinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 153 -

5. sukupolvi

Pohjasmäki, Eeva Olavintytär, Saukkonen (taulusta 57. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika) s. 15.08.1736 Soini, Keisari. k. 14.11.1807 Alajärvi, Möksy, Saukko. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Saukkonen, Martti Erkinpoika s. 11.11.1741 Alajärvi, Övermarken, Saukkonen. k. 31.05.1798 Alajärvi, Saukkonen. Talollinen. Vihitty: 29.10.1758 Soini. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Saukko, Erkki Pietarinpoika, Skrabb s. 19.03.1706 Alajärvi, Skrabb. Vävy, isäntä.
Äiti: Saukkonen, Marketta Olavintytär, Saukko s. 30.12.1695 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. Emäntä.

Lapset:
1) Saara s. 03.01.1760 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
2) Liisa s. 24.08.1761 Alajärvi, Saukko. k. 31.05.1764 Alajärvi.
3) Antti Martinpoika (katso taulu 436) s. 27.11.1763 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 21.02.1817 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
4) Erkki s. 21.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 15.11.1766 Alajärvi.
5) Juho s. 25.12.1767 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 01.01.1768 Alajärvi.
6) Maria s. 12.10.1769 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 12.12.1769 Alajärvi.
7) Martti Martinpoika (katso taulu 437) s. 26.10.1771 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 05.05.1808 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Halvaus.
8) Maria s. 24.10.1773 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 16.09.1774 Alajärvi.
9) Anna s. 21.07.1777 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 24.03.1779 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 154 -

5. sukupolvi

Keisari / Pietilä, Liisa Matintytär (taulusta 58. Isä: Keisari / Pietilä, Matti Matinpoika) s. 24.08.1699 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 24.07.1744 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.

1. puoliso Sihtala, Simo Heikinpoika s. 26.09.1698 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 20.08.1767 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Talollinen. Vihitty: 27.08.1731 Kurejoki, Sihtala. Kuolinsyy: Kaatumatauti.
Isä: Sihtala, Heikki Tuomaanpoika s. 1664 Alajärvi.
Äiti: Finnilä, Elisabeth Simontytär, Sihtala s. 22.11.1668 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria s. 27.05.1732 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 05.01.1781 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Piika.
2) Saara s. 06.06.1734 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 20.08.1739 Alajärvi.
3) Valpuri Simontytär (katso taulu 438) s. 15.04.1737 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 05.08.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Emäntä. Kuolinsyy: Kaatumatauti.
4) Susanna s. 04.02.1740 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 26.03.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 155 -

5. sukupolvi

Keisari / Pietilä, Beata Matintytär, Lill-Pellinen (taulusta 58. Isä: Keisari / Pietilä, Matti Matinpoika) s. 06.12.1702 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 27.05.1740 Evijärvi, Pietilä.

1. puoliso Lill-Pellinen, Erkki Antinpoika s. 25.03.1708 Kortesjärvi, Purmojärvi, Lill-Pellinen. k. 25.03.1743 Pedersöre, Kalvholm, hos Mats Matson Kass. Pietilän vävy. Vihitty: 01.12.1727 Lappajärvi.
Isä: Lill-Pellinen, Antti Laurinpoika s. 12.12.1683 Kortesjärvi.
Äiti: Lill-Tarvonen, Kaisa Paavontytär, Lill-Pellinen s. 13.11.1681 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria s. 27.01.1730 Evijärvi, Kivijärvi, Lill-Pellinen. k. 09.08.1743.
2) Matti s. 10.04.1731 Evijärvi, Pietilä. k. 07.10.1731 Evijärvi.
3) Antti s. 06.08.1732 Evijärvi, Kivijärvi, Lill-Pellinen.
4) Jaakko s. 20.05.1735 Evijärvi, Kivijärvi, Lill-Pellinen.
5) Valpuri s. 24.04.1737 Evijärvi, Kivijärvi, Lill-Pellinen. k. 20.07.1737 Evijärvi.
6) Juha s. 15.11.1738 Evijärvi, Kivijärvi, Lill-Pellinen. k. 26.12.1739 Evijärvi.
7) Valpuri s. 06.04.1739 Evijärvi, Kivijärvi, Lill-Pellinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 156 -

5. sukupolvi

Keisari / Pietilä, Erkki Matinpoika, Sauna-aho (taulusta 58. Isä: Keisari / Pietilä, Matti Matinpoika) s. 03.05.1705 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 08.01.1760 Evijärvi, Sauna-aho. Uudisasukas, Pietilän isäntänä 1733 - 1744. Kuolinsyy: Syöpä.

1. puoliso Laasanen / Tarvonen, Kaarina Heikintytär, Pietilä / Sauna-aho s. 29.10.1710 Lappajärvi, Tarvonen. k. 09.07.1773 Evijärvi. Emäntä. Vihitty: 06.10.1728 Lappajärvi. Kuolinsyy: Tapaturma.
Isä: Laasanen / Tarvonen, Heikki Matinpoika s. 06.07.1683 Soini.
Äiti: Lill-Tarvonen, Maria Juhantytär, Laasanen / Tarvonen s. 06.02.1682 Lappajärvi.

Lapset:
1) Eeva Erkintytär (katso taulu 439) s. 21.12.1729 Evijärvi, Pietilä. k. 08.04.1798 Lappajärvi, Övermark. Kuolinsyy: Hangenahdistus.
2) Matti s. 1731 Evijärvi, Pietilä. k. 15.08.1743 Evijärvi.
3) Paavo Erkinpoika (katso taulu 440) s. 13.01.1732 Evijärvi, Pietilä. k. 06.09.1790 Evijärvi, Sauna-aho. Kruununtilallinen. Lisätietoja: Asuivat Sauna-ahon tilaa n. 1759 alkaen. Kuolinsyy: Hivutustauti.
4) Maria s. 17.03.1733 Evijärvi, Pietilä. k. 14.08.1739 Evijärvi.
5) Jaakko s. 25.06.1735 Evijärvi, Pietilä. k. 07.08.1743 Evijärvi.
6) Margeta s. 16.07.1736 Evijärvi, Pietilä. k. 30.09.1736 Evijärvi.
7) Liisa s. 21.12.1737 Evijärvi, Pietilä. k. 07.01.1738 Evijärvi.
8) Maria s. 1739 Evijärvi, Pietilä. k. 14.08.1743 Evijärvi.
9) Erkki s. 17.05.1740 Evijärvi, Pietilä. k. 03.07.1740 Evijärvi.
10) Juho s. 17.08.1741 Evijärvi, Pietilä. k. 11.09.1741 Evijärvi.
11) Pietari s. 12.06.1745 Lappajärvi. Tapola. k. 08.10.1809 Evijärvi, kivijärvi, Pietilä.
12) Maria s. 14.04.1747 Evijärvi, Pietilä. k. 04.05.1747 Evijärvi.
13) Daavid s. 10.10.1750 Evijärvi, Pietilä. k. 14.02.1757 Evijärvi.
14) Erkki s. 25.02.1752 Evijärvi, Pietilä. k. 22.06.1752 Evijärvi.
15) Johannes s. 10.05.1753 Evijärvi, Pietilä. Lisätietoja: Asui 1770-luvun alussa veljensä luona Sauna-ahossa. Ammatinlisäyksiä: Muutti Härmään palvelukseen 1774.
16) Kaarina s. 15.11.1755 Evijärvi, Pietilä. k. 17.02.1757.

Henkilöhakemisto


- Taulu 157 -

5. sukupolvi

Pietilä, Matti Matinpoika (taulusta 58. Isä: Keisari / Pietilä, Matti Matinpoika) s. 25.11.1711 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 28.12.1733 Evijärvi, Pietilä. Talollinen.

Matti Matinpoika oli isäntänä Evijärven Pietilässä 1732- (SAY)

1. puoliso Paalanen, Valpuri Matintytär, Pietilä s. 18.04.1708 Evijärvi, Paalanen. k. 20.12.1778 Evijärvi, Pietilä. Vihitty: 07.02.1731 Lappajärvi.
Isä: Paalanen, Matti Klementinpoika s. 17.02.1686 Evijärvi, Kivijärvi.
Äiti: Lassila, Malin Laurintytär, Paalanen s. 24.05.1685 Evijärvi.

Lapset:
1) Erkki s. 06.04.1732 Evijärvi, Pietilä. k. 14.04.1732 Lappajärvi.
2) Jaakko (katso taulu 441) s. 25.02.1733 Evijärvi, Pietilä. k. 26.06.1790 Kauhava, Vähä-Lummukka. Itsellinen, uudisasukas. Lisätietoja: Perhe muutti Kauhavalle 1787.
3) Maria s. 20.01.1734 Evijärvi, Pietilä. k. 15.06.1734 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 158 -

5. sukupolvi

Keisari / Pietilä, Maria (taulusta 58. Isä: Keisari / Pietilä, Matti Matinpoika) s. 12.08.1715 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.

1. puoliso Paalanen, Matti Matinpoika s. 1714 Evijärvi, Paalanen. Itsellinen. Vihitty: 19.10.1735 Lappajärvi. Lisätietoja: Mattia ja Maria kävivät rippikirkossa viimeksi 1741.
Isä: Paalanen, Matti Klementinpoika s. 17.02.1686 Evijärvi, Kivijärvi.
Äiti: Lassila, Malin Laurintytär, Paalanen s. 24.05.1685 Evijärvi.

Lapset:
1) Valpuri s. 18.04.1738 Evijärvi, Paalanen. k. 17.07.1738 Evijärvi.
2) Joosef s. 08.08.1739 Evijärvi, Paalanen. k. 08.08.1743 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 159 -

5. sukupolvi

Pietilä, Sigfrid Matinpoika (taulusta 58. Isä: Keisari / Pietilä, Matti Matinpoika) s. 01.03.1716 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Renki Pietarsaaressa raatimies Jakob Ticke´n luona.

1. puoliso Margareta Mattsdotter, Pietilä s. 1717 Esse, Ähtävä. Vihitty: 29.09.1739 Pietarsaari.

Lapset:
1) Maria s. 11.08.1741 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 16.02.1742 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 160 -

5. sukupolvi

Pietilä / Lassfolk, Jaakob Johansson, Keisari (taulusta 59. Isä: Keisari, Johannes (Juho)) s. 17.07.1710 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 16.01.1763 Esse, Lassfolk. Bonde, måg. Kuolinsyy: Lungsot.

Edvin Brännbacka (Kärna i Lappajärvi 1548-1878) samt Kärnä-ättlingar i Pedersörebygden: Åhr 1743 ds 10.11. och 12 Januari paragraf 3: Unga drängen Simon Hindriksson ingaf en emellan sig och Jakob Lassfolk upprättad skriftlig afhandling ord ifrån ord så lydande: Anno 1742 ds 2 September ingick undertecknade följande contract, så lydande: Jag, Jakob Johansson, med min hustrus ja och samtycke, samt min Svärmoder Karin Olofsdotters, som öfwer sina 60 åhr gammal är, lämnat till ogifta Personen, ährlige och beskedelige Simon Henriksson 1/4 Mantal af hemmanet Lassfolk, emot lösen till arvingar 175 daler kopparmynt. I anseende hwartill är och förblifwer bemälte Simon Bolagsman med mig, och att inta de förmåner till gods, som på 1/4 manthal i wåto och tårro sig tillägnar. Underskr. Jakob Lassfolk. Simon Hindriksson. Till vittne: Anders Konst. Jakob och Simon var trosbröder, separatister, dessa höllo ihop i "våto och tårro". Köpet gick av någon anledning tillbaka. Simon Henriksson, född Hattar, började som nybyggare Brändbacka i ödermarken. Lähde: Vilppu Keisarin Suku I

1. puoliso Lassfolk, Brita Pehrsdotter, Pietilä / Lassfolk s. 28.10.1707 Esse, Lassfolk. Vihitty: 18.10.1730 Esse.

Lapset:
1) Maria s. 30.06.1731 Pedersöre, Ytteresse; Pietarsari, Ala-Ähtävä. k. 02.07.1732 Ytteresse, Ala-Ähtävä.
2) Johan s. 22.11.1733 Pedersöre, Ytteresse; Pietarsari, Ala-Ähtävä. k. 15.06.1735 Ytteresse, Ala-Ähtävä.
3) Påvfel s. 04.01.1735 Pedersöre, Ytteresse; Pietarsari, Ala-Ähtävä.
4) Petrus s. 06.06.1736 Esse, Lassfolk. k. 14.11.1739 Esse.
5) Anders s. 02.08.1737 Esse, Lassfolk. k. 23.08.1737 Esse.
6) Anna s. 15.06.1740 Esse, Lassfolk. k. 09.08.1741 Esse.
7) Brita s. 09.12.1741 Esse, Lassfolk. k. 03.01.1742 Esse.
8) Carin s. 09.12.1741 Esse, Lassfolk. k. 03.01.1742 Esse.
9) Anna (katso taulu 442) s. 26.05.1743 Esse, Lassfolk. k. 11.10.1805 Esse, Lassfolk.
10) Elisabeth s. 23.07.1744 Esse, Lassfolk. k. 09.11.1745 Esse, Lassfolk.
11) Zacharias (katso taulu 443) s. 12.10.1745 Esse, Lassfolk. k. 18.05.1778 Esse, Lassfolk.
12) Elsa Jakobsdotter (katso taulu 444) s. 02.07.1747 Esse, Lassfolk. k. 13.07.1822 Pedersöre, Katternö. Kuolinsyy: Vanhuus, ålderdom.
13) Brigitta Jakobsdotter (katso taulu 445) s. 18.01.1749 Esse, Lassfolk. k. 04.03.1843 Purmo, Bonds. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
14) Maria s. 16.03.1750 Esse, Lassfolk. k. 28.06.1750 Esse.

Henkilöhakemisto


- Taulu 161 -

5. sukupolvi

Pietilä, Maria Juhontytär, Antila / Nyyssölä (taulusta 59. Isä: Keisari, Johannes (Juho)) s. 01.06.1716 Lappajärvi, Pietilä. k. 07.12.1796 Lappajärvi, Pietilä. Emäntä.

1. puoliso Nyyssölä / Antila, Jaakko Tapaninpoika s. 04.03.1726 Alajärvi, Kurejoki. Tilallinen. Vihitty: 23.11.1775 Lappajärvi.
Isä: Sihtala-Anttila / Nyyssölä / Sissala, Tapani Juhonpoika s. 06.12.1703 Alajärvi, Sissala.
Äiti: Lill-Tarvonen / Tarvola, Marketta Jaakontytär, Nyyssölä s. 23.04.1703 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti Jaakonpoika (katso taulu 446) s. 22.08.1745 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 19.05.1795 Lappajärvi.
2) Johannes Jaakonpoika s. 01.12.1746.
3) Heikki Jaakonpoika s. 08.01.1748 Lappajärvi, Nyyssölä.
4) Saara Jaakontytär s. 26.06.1751 Lappajärvi, Nyyssölä.
5) Maria Jaakontytär s. 04.01.1754 Lappajärvi, Nyyssölä.
6) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 447) s. 14.01.1755 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 30.12.1821 Lappajärvi, Nyyssölä.
7) Liisa Jaakontytär s. 27.07.1757 Lappajärvi, Nyyssölä.
8) Anna Jaakontytär s. 01.08.1759 Lappajärvi, Nyyssölä.
9) Marketta Jaakontytär (katso taulu 448) s. 21.01.1762 Lappajärvi, Nyyssölä.
10) Susanna Jaakontytär s. 21.04.1765 Lappajärvi, Nyyssölä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 162 -

5. sukupolvi

Paalanen / Colin, Jaakko Erkinpoika (taulusta 60. Äiti: Keisari / Pietilä, Maria Matintytär) s. 06.07.1712 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 23.03.1742 Lapua. Sotilas.

1. puoliso Wiisala, Anna Laurintytär, Paalanen / Colin s. 25.04.1704 Kortesjärvi, Purmojärvi, Wiisala. Vihitty: 24.10.1731 Lappajärvi.
Isä: Viisala, Lauri Laurinpoika, Wiisala s. 1664 Kortesjärvi, Viisala. Talollinen.
Äiti: Iso-Pellinen, Sofia Jaakontytär, Viisala s. 06.01.1668 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 449) s. 06.03.1733 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 21.08.1815 Alajärvi,Kurejoki, Anttisaari. Tilallinen. Kuolinsyy: Halvaus.
2) Jooseppi (katso taulu 450) s. 28.02.1734 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 01.12.1814 Lappajärvi, Sadeharju. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Jakob Jakobsson (katso taulu 451) s. 08.05.1735 Evijärvi, Paalanen. k. 01.03.1818 Pedersöre, Pirilö. Vävy Kråknäsissä.
4) Liisa s. 20.11.1736 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
5) Matti s. 18.01.1738 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
6) Erkki s. 10.05.1739 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 11.02.1740 Evijärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Laurin kanssa.
7) Lauri s. 10.05.1739 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 11.02.1740 Evijärvi.
8) Daavid s. 15.08.1740 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 17.01.1741 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 163 -

5. sukupolvi

Paalanen, Matti Erkinpoika (taulusta 60. Äiti: Keisari / Pietilä, Maria Matintytär) s. 27.03.1714 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 07.01.1781 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Talollinen. Kuolinsyy: Rintatauti.

Oli uskottuna miehenä Soinissa Isojaon aikana 1780-luvulla

1. puoliso Viisala, Saara Laurintytär, Paalanen s. 1713 Kortesjärvi, Viisala. k. 21.04.1784 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Vihitty: Lappajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Viisala, Lauri Laurinpoika, Wiisala s. 1664 Kortesjärvi, Viisala. Talollinen.
Äiti: Iso-Pellinen, Sofia Jaakontytär, Viisala s. 06.01.1668 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 10.10.1735 Evijärvi, Paalanen. k. 31.10.1735 Evijärvi.
2) Erkki Matinpoika (katso taulu 452) s. 27.12.1736 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 31.05.1809 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Itsellinen. Kuolinsyy: Yskä.
3) Johannes s. 21.04.1739 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 12.06.1739 Evijärvi.
4) Matti s. 24.08.1740 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 03.08.1743 Evijärvi.
5) Kaarina Matintytär (katso taulu 453) s. 29.11.1744 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 02.04.1794 Evijärvi, Paalanen. Kuolinsyy: Halvaus.
6) Anna s. 29.11.1744 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 21.12.1744 Evijärvi.
7) Saara Matintytär (katso taulu 454) s. 15.01.1746 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 27.11.1818 Evijärvi, Mengispakka. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
8) Daavid Matinpoika (katso taulu 455) s. 26.09.1747 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 19.01.1791 Evijärvi, Paalanen. Kirkkoväärtti. Kuolinsyy: Kuolio.
9) Maria s. 1750 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Lisätietoja: Muuttanut 1760-luvulla Härmään palvelukseen.
10) Anna s. 06.10.1751 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 19.07.1752 Evijärvi.
11) Eeva Matintytär (katso taulu 456) s. 23.07.1753 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 30.03.1824 Evijärvi, Jospetnäs.
12) Liisa s. 07.01.1755 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 27.03.1755 Evijärvi.
13) Margareta s. 09.08.1756 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 23.11.1756 Evijärvi.
14) Liisa s. 15.05.1759 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 07.12.1760 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 164 -

5. sukupolvi

Tohni / Kukkola, Yrjö Tuomaanpoika (taulusta 61. Äiti: Lehtimäki / Mattinen, Agneta Yrjöntytär) s. 1706. k. 21.06.1763 Kuortane, Töysänkylä, Kukkola.

1. puoliso Susanna, Tohni / Kukkola s. 1717. k. 30.01.1790 Kuortane, Töysänkylä, Kukkola.

Lapset:
1) Susanna Yrjöntytär (katso taulu 457) s. 17.11.1761 Kuortane. k. 09.04.1809 Töysä, Haveri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 165 -

5. sukupolvi

Laukkonen / Savolainen, Heikki Yrjönpoika (taulusta 62. Äiti: Mattinen, Maria Yrjöntytär) s. 09.01.1702 Lehtimäki, Laukkonen. k. 11.05.1757 Lehtimäki, Savolainen. Talollinen. Lisätietoja: Heikki Yrjönpoika oli vävynä Lehtimäen Savolaisessa (Suokko). Kuolinsyy: Horkka.

1. puoliso Suokko / Savolainen, Eeva Simontytär s. 16.09.1710 Lehtimäki, Suokko / Savolainen. k. 04.04.1776 Lehtimäki, Savolainen. Emäntä. Vihitty: 29.03.1725 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Savolainen / Suokko, Simo Markuksenpoika s. 10.00.1680 Lehtimäki.
Äiti: Malin Heikintytär, Savolainen / Suokko s. 08.00.1677.

Lapset:
1) Eeva s. 08.00.1729 Lehtimäki, Savolainen. k. 29.12.1740 Lappajärvi.
2) Liisa (katso taulu 458) s. 1730 Lehtimäki, Savolainen. k. 04.07.1765 Alajärvi, Kaartunen. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.
3) Heikki Heikinpoika (katso taulu 459) s. 14.11.1731 Lehtimäki, Laukkonen. k. 27.02.1798 Lehtimäki. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Erkki Heikinpoika (katso taulu 460) s. 02.04.1733 Lehtimäki, Laukkonen. k. 24.02.1794 Lehtimäki, Tikkamäki. Uudisasukas. Lisätietoja: Erkki Heikinpoika asui Lehtimäellä Tikkamäen torpassa. Kuolinsyy: Mätäkuume.
5) Simo s. 06.08.1735 Lehtimäki, Laukkonen. k. 25.12.1740 Lehtimäki.
6) Matti Heikinpoika (katso taulu 461) s. 09.03.1740 Lehtimäki, Savolainen. k. 07.10.1808 Lehtimäki, Rantakangas. Matti Heikinpoika oli uudisasukkaana Lehtimäen Rantakankaalla. Kuolinsyy: Punatauti.
7) Anna s. 23.09.1743 Lehtimäki, Laukkonen.
8) Valpuri s. 10.04.1747 Lehtimäki, Laukkonen. k. 10.10.1792 Lehtimäki, Leskinen.
9) Yrjö Heikinpoika (katso taulu 462) s. 1749 Lehtimäki. k. 25.10.1818 Lehtimäki, Leskinen. Vävy. Kuolinsyy: Hengenahdistus ja luuvalo.
10) Johannes s. 07.01.1753 Lehtimäki, Laukkonen. k. 19.04.1753 Lehtimäki.
11) Antti Heikinpoika (katso taulu 463) s. 26.08.1754 Lehtimäki, Laukkonen. k. 10.03.1808 Lehtimäki, Kuria. Itsellinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 166 -

5. sukupolvi

Mattinen, Juho Tuomaanpoika (taulusta 63. Isä: Mattinen, Tuomas Yrjönpoika) s. 1707. k. 19.03.1786 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Vahanka, Kirstin Heikintytär s. 1702 Saarijärvi, Vahanka. k. 04.03.1752 Lehtimäki, Mattinen. Vihitty: 08.07.1725 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 464) s. 1725 joulukuussa, Saarijärvi, Vahanka. k. 20.05.1808 Soini, Pöntinen. Emäntä. Kuolinsyy: Keltatauti.
2) Helga "Leena" Juhontytär (katso taulu 465) s. 1728 Saarijärvi, Vahanka. k. 26.05.1804 Lehtimäki, Leskinen. Kuolinsyy: Halvaus.
3) Tuomas Juhonpoika (katso taulu 466) s. 26.06.1730 Lehtimäki, Mattinen. k. 06.02.1822 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Maria Juhontytär (katso taulu 467) s. 28.01.1732 Lehtimäki, Mattinen. k. 17.12.1786 Töysä, Housu. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Matti s. 19.08.1734 Lehtimäki, Mattinen.
6) Juha s. 01.04.1736 Lehtimäki, Mattinen. k. 22.08.1736 Lehtimäki.
7) Marketta s. 30.12.1737 Lehtimäki, Mattinen. k. 14.01.1763 Lehtimäki, Mattinen.
8) Heikki Juhonpoika (katso taulu 468) s. 16.09.1739 Lehtimäki, Mattinen. k. 19.01.1763 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: isorokko.

2. puoliso Mattinen, Greta Matintytär, Mattinen s. 1727 Ähtäri. k. 20.01.1808 Lehtimäki, Mattinen. Vihitty: Ähtäri. Kuolinsyy: Vanhuus.
Lapset:
1) Yrjö s. 1755. k. 24.01.1763 Lehtimäki.
2) Kustaa Juhonpoika (katso taulu 469) s. 1755. k. 14.08.1816 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: Päänsärky.
3) Matti s. 18.03.1757 Lehtimäki, Mattinen.
4) Valpuri Juhantytär (katso taulu 470) s. 11.03.1759 Lehtimäki, Mattinen. k. 16.04.1831 Lehtimäki, Mattinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Susanna Juhontytär (katso taulu 471) s. 31.03.1765 Lehtimäki, Mattinen. k. 29.05.1836 Lehtimäki, Soukkokangas. Kuolinsyy: Vanhuus.
6) Anna Kaisa Juhontytär (katso taulu 472) s. 22.11.1767 Lehtimäki, Mattinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 167 -

5. sukupolvi

Mattinen, Susanna Tuomaantytär (taulusta 63. Isä: Mattinen, Tuomas Yrjönpoika) s. 1713 Lehtimäki, Mattinen. k. 28.06.1743 Lehtimäki, Mattinen. Emäntä.

1. puoliso Laukkonen / Mattinen, Yrjö Yrjönpoika s. 06.06.1706 Lehtimäki, Laukkonen. k. 16.11.1790 Alajärvi. Vävy, talollinen, koulumestari (Scholmästare. NyCarleby Schola). Vihitty: 01.09.1727 Lappajärvi. Lisätietoja: Avioliitosta Susanna Simontyttären kanssa syntyi ainakin yksi tytär. Ammatinlisäyksiä: Testamentista tietoja apen Tuomas Yrjönpojan tiedoissa.
Talollinen Yrjö Yrjönpoika Laukkonen Lehtimäen kylästä selitti 13.01.1758 Pedersören käräjillä maksukomissaari ja verovouti Laurentius Bäckille, että he yhdessä Antti Laasasen (s. 28.03.1712), Matti Laasasen (s. 10.02.1738), David Katajamäen (s. 14.12.1710), Heikki Keisarin (s. 15.08.1726) ja Juho Pohjasmäen (s. 22.12.1726) olivat vanginneet ja tappaneet 8 sedenpentua edellisenä kesänä. Palkkioksi he saivat yhden hopeisen riikintaalerin kustakin eläimestä vahingollisista eläimistä annetun kuninkaallisen asetuksen perusteella.

Isä: Laukkonen, Yrjö Matinpoika s. 1678 Lehtimäki, Laukkonen. Talollinen.
Äiti: Susanna Heikintytär, Laukkonen s. 1669 Lapua.

Lapset:
1) Liisa s. 16.02.1729 Lehtimäki, Laukkonen. k. 16.02.1729 Lehtimäki.
2) Susanna s. 25.12.1733 Lehtimäki, Laukkonen.
3) Liisa Yrjöntytär (katso taulu 473) s. 07.08.1734 Lehtimäki, Laukkonen. k. 25.01.1814 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Yrjö Yrjönpoika (katso taulu 474) s. 03.11.1736 Lehtimäki, Mattinen. k. 26.01.1793 Alajärvi, Puumala. Vävy, kirkkoväärtti. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Maria Yrjöntytär (katso taulu 475) s. 1739 Lehtimäki, Mattinen. k. 12.02.1812 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 168 -

5. sukupolvi

Mattinen / Kurkikangas, Yrjö Tuomaanpoika (taulusta 63. Isä: Mattinen, Tuomas Yrjönpoika) s. 1735. k. 16.03.1797 Lehtimäki, Kurkikangas. Uudisasukas; talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

Aholassa vaihtui isäntä 1786. Yrjö perusti Kurkikankaan uudistilan Lehtimäelle vuonna 1787. Yrjön mukana Kurkikankaalle tulivat vaimo Liisa sekä lapset Yrjö, Liisa, Tuomas, Juho, Greta ja Susanna (s. 1762). Liisa Ristontytär muutti leskenä Alajärvelle Kurejoelle vuonna 1800. Mukana seurasivatlapset Liisa, Tuomas, Johanna ja Marketta.

1. puoliso Laukkonen / Ahola, Liisa Ristontytär, Mattinen / Kurkikangas s. 23.08.1736 Lehtimäki Laukkonen. k. 20.05.1809 Alajärvi, Kurejoki, Kangasmaa. Vihitty: 31.10.1756 Alajärvi. Lisätietoja: Oli piikana Alajärven Pynttärissä. Kuolinsyy: Halvaus.
Liisa Ristontytär muutti leskenä Alajärvelle Kurejoelle vuonna 1800. Mukana seurasivatlapset Liisa, Tuomas, Johanna ja Marketta.

Isä: Laukkonen / Ahola, Risto Yrjönpoika s. 20.08.1699 Lehtimäki, Laukkonen.
Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär, Laukkonen / Ahola s. 16.03.1698 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 11.10.1757 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.09.1758 Alajärvi, Pynttäri.
2) Liisa s. 05.11.1758 Kuortane, Ahola. k. Kuollut lapsena.
3) Kaisa s. 20.10.1759 Kuortane, Ahola. k. Kuollut Lapsena.
4) Yrjö s. 1760 Kuortane, Ahola. k. 01.10.1762 Kuortane, Ahola.
5) Susanna s. 03.04.1762 Kuortane, Ahola. k. 25.10.1799 Lehtimäki, Kurkikangas. Lisätietoja: Rangaistu salavuoteudesta.
Syntyneiden luettelossa nimeksi on merkitty Valpuri, mutta rippikirjoissa esiintyy nimenä Susanna. Susanna kuoli Lehtimäellä viikko 18.10.1799 kuolleena syntyneen tyttärensä jälkeen. Susannaa oli rangaistu salavuoteudesta.
6) Valpuri s. 03.04.1762 Kuortane, Ahola . Perhesuhteet: Avioitui Kuortaneella.
7) Liisa s. 08.07.1763 Kuortane, Ahola. k. 14.10.1835 Kuortane, Saarenoja. Itsellinen. Lisätietoja: Muutti veljensä Tuomaan perheen kanssa Alajärven Kangasmaalta Kuortaneelle 1826. Perhesuhteet: Liisa eli naimattomana.
8) Marketta s. 01.08.1766 Kuortane, Ahola. k. 23.12.1766 Kuortane, Ahola.
9) Yrjö Yrjönpoika (katso taulu 476) s. 10.03.1768 Kuortane, Ahola. Lisätietoja: Asuivat ensin Kurkikankaalla, sitten Lehtimäen Savolaisessa, Kuortaneelle 1802.
10) Johannes s. 04.04.1771 Kuortane, Ahola. k. 07.07.1771 Kuortane, Ahola.
11) Tuomas s. 13.11.1772 Kuortane, Ahola. k. 01.03.1848 Kuortane, Kurkela. Perhesuhteet: Oli vävynä Kagasmaalla, sitten itsellisenä Saarenojalla.
12) Johannes Yrjönpoika (katso taulu 477) s. 11.12.1775 Kuortane, Ahola. Frabackan vävy.
13) Marketta s. 15.07.1777 Kuortane, Ahola.
14) Maria s. 10.03.1783 Kuortane, Ahola. k. 06.04.1783 Kuortane, Ahola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 169 -

5. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Salomo Yrjönpoika (taulusta 65. Äiti: Keisari, Valpuri Erkintytär) s. 21.05.1727 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 06.03.1795 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Talollinen. Kuolinsyy: Ajettuma.

Salomon Yrjönpoika oli Pahkamäen isäntä 1745-. Yritti oman kirkon rakentamista mäelleen. Kehikosta tehtiin myöhemmin talon päärakennus. Teki matkoja Ruotsiin kuninkaan puheille, kilpaa Pöntisen ja Parviaisen Matin kanssa, kirkon paikkakysymyksestä kiistellen. Lähde: Väinö Tuomaala

1. puoliso Laukkonen, Susanna Tuomaantytär, Lill-Laukkonen s. 19.01.1728 Lehtimäki, Laukkonen. k. 01.04.1784 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Vihitty: 08.12.1749 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Laukkonen, Tuomas Yrjönpoika s. 09.12.1700 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Liisa Knuutintytär, Laukkonen s. 05.11.1698 Lappajärvi.

Lapset:
1) Liisa Salomonintytär (katso taulu 478) s. 21.10.1750 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 03.11.1808 Alaveteli, Bodbacka. Kuolinsyy: Punatauti.
2) Susanna Salomonintytär (katso taulu 479) s. 13.08.1753 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 09.02.1823 Lehtimäki. Kuolinsyy: Hengenahdistus, yskä.
3) Matti Salomoninpoika (katso taulu 480) s. 28.02.1756 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 16.11.1777 Lehtimäki. Kuolinsyy: Vesitauti.
4) Yrjö s. 28.03.1759 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 26.08.1759 Lehtimäki.
5) Juho s. 06.05.1762 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 24.01.1763 Lehtimäki.
6) Tuomas s. 20.08.1764 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 1773 Lehtimäki.
7) Pietari (katso taulu 481) s. 26.06.1768 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 22.09.1841 Lehtimäki, Pahkamäki. Oli Lehtimäen Pahkamäen isäntänä 1820- luvulta. Kuolinsyy: Vanhuus.

2. puoliso Liisa Antintytär, Lill-Laukkonen s. 1742 Keuruu. k. 19.12.1821 Soini, Pahkamäki. Emäntä. Vihitty: 20.02.1785 Lehtimäki. Kuolinsyy: Vanhuus.
Liisa Antintytär oli piikana Mattisen talossa. Oli tullut Keuruulta 1764 ilman muuttotodistusta.


Henkilöhakemisto


- Taulu 170 -

5. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika (taulusta 65. Äiti: Keisari, Valpuri Erkintytär) s. 05.01.1729 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 19.06.1795 Lehtimäki, Pahkamäki. Tilallinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Laukkonen, Liisa Tuomaantytär, Lill-Laukkonen s. 27.05.1733 Lehtimäki, Laukkonen. k. 08.05.1806 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Emäntä. Vihitty: 04.12.1751 Lehtimäki. Kuolinsyy: Vatitauti.
Isä: Laukkonen, Tuomas Yrjönpoika s. 09.12.1700 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Liisa Knuutintytär, Laukkonen s. 05.11.1698 Lappajärvi.

Lapset:
1) Juho Yrjönpoika (katso taulu 482) s. 01.06.1753 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Talollinen.
2) Yrjö Yrjönpoika (katso taulu 483) s. 30.11.1754 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 08.12.1832 Alajärvi, Lill-Pynttäri. Vävy, vähtäri. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Maria Yrjöntytär (katso taulu 484) s. 1756 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 07.04.1831 Alajärvi, Sissala. Kuolinsyy: Pistos.
4) Heikki s. 20.06.1757 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 24.01.1763 Lehtimäki.
5) Liisa s. 04.08.1760 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 18.08.1763 Lehtimäki.
6) Matti Yrjönpoika (katso taulu 485) s. 15.03.1763 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 26.05.1837 Lehtimäki, Pahkamäki. Talollinen. Kuolinsyy: Kuume.
7) Simo Yrjönpoika (katso taulu 486) s. 06.10.1765 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 25.12.1817 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Vävy, talollinen. Kuolinsyy: Ajettuma.
8) Kustaa s. 04.01.1768 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 01.06.1773 Lehtimäki.
9) Erkki Yrjönpoika (katso taulu 487) s. 13.05.1773 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 01.09.1846 Lehtimäki. Muurarimestari. Kuolinsyy: Vanhuus.
10) Antti Yrjönpoika (katso taulu 488) s. 19.10.1775 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 15.04.1838 Lehtimäki, Lehtilampi. Uudisasukas, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 171 -

5. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Sopfia Yrjöntytär, Pykälämäki (taulusta 65. Äiti: Keisari, Valpuri Erkintytär) s. 12.06.1730 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 29.03.1789 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Ennen avioliittoa piikana Alajärven Sissalassa, ja Vimpelin Tikkasessa /Vistissä. Perhesuhteet: Muuttivat Saarijärvelle. Kuolinsyy: Yskä.

1. puoliso Pykälämäki, Mikko Yrjönpoika s. 16.05.1742 Saarijärvi. k. 14.07.1772 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Uudisasukas. Vihitty: 03.11.1765 Alajärvi. Lisätietoja: Muuttivat Saarijärvelle. Kuolinsyy: Pistos.

Lapset:
1) Elias s. 11.11.1766 Lehtimäki, Pykälä-Pahkamäki. k. 11.12.1817 Lehtimäki, Pykälämäki. Itsellinen, renki. Perhesuhteet: Asui naimatonna Pahkamäen talossa renkinä ja itsellisenä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 172 -

5. sukupolvi

Lill-Laukkonen / Autio, Juho Yrjönpoika (taulusta 65. Äiti: Keisari, Valpuri Erkintytär) s. 30.03.1734 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 19.10.1773 Lehtimäki, Autio. Torppari, uudistilallinen. Kuolinsyy: Tapaturma, kuoli jäätyään kaatuvan puun alle.

1758 - 1770 rippikirjassa Lill-Laukkosen kohdalla maininta "nykyisin kutsutaan Autioksi". Rippikirjassa maininta "uudisasukas, torppari 1764, Autio, Raitamäki". Juho Yrjönpoika oli Lehtimäen Autio-Laukkosen perustaja ja ensimmäinen isäntä. Talo erotettiin isojaossa Lill-Laukkosesta. Talo kuuluu nykyisin Soiniin.

1. puoliso Keisari, Maria Paavontytär, Lill-Laukkonen / Autio s. 30.05.1738 Soini, Keisari. k. 14.06.1809 Soini, Vilumäki. Vihitty: 30.10.1757 Alajärvi. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Mulikka / Keisari, Paavo Erkinpoika s. 20.04.1704 Saarijärvi, Pääjärvi, Kuoppala / Muhonen. Talollinen, vävy.
Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär s. 01.02.1708 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Talonemäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 06.04.1759 Soini, Lill-Laukkonen. k. 25.08.1759 Lehtimäki.
2) MariaJuhontytär (katso taulu 489) s. 18.08.1760 Soini, Lill-Laukkonen. k. 16.03.1836 Ähtäri, Ylä-Kolu. Kuolinsyy: Vesitauti.
3) Susanna Juhantytär (katso taulu 490) s. 06.12.1763 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 03.10.1847 Soini, Raitamäki. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Juho Juhonpoika (katso taulu 491) s. 05.11.1766 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 12.12.1838 Lehtimäki, Pahkamäki. Talollinen, seksmanni; oli isäntänä Lukkosessa Isojaon aikaan.
5) Tuomas (katso taulu 492) s. 01.12.1769 Soini, Lill-Laukkonen. Torppari.
6) Matti s. 12.08.1773 Soini, Lill-Laukkonen. k. 01.01.1821 Lehtimäki, Hintsa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 173 -

5. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär, Pynttäri (taulusta 65. Äiti: Keisari, Valpuri Erkintytär) s. 18.03.1739 Lehtimäki, Lill-Laukkonen (Pahkamäki). k. 24.03.1805 Alajärvi, Storpynttäri. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Pynttäri, Juha Simonpoika s. 12.03.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.05.1807 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Vihitty: 01.11.1759 Alajärvi. Lisätietoja: Oli 1765 Uusikaarlepyyssä pormestari Hans Aulinin renkinä. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika s. 12.09.1701 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.
Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär, Pynttäri s. 15.04.1701 Alajärvi, Skrabb. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 16.08.1760 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 27.10.1760 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
2) Annika s. 28.10.1761 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 17.12.1762 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
3) Matti Juhanpoika (katso taulu 493) s. 11.12.1763 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 23.12.1820 Alajärvi, Mäntyniemi. Torppari. Lisätietoja: Asui Mäntyniemen torppaa, joka myöhemmin itsenäistyi. Kuolinsyy: Päänsärky.
4) Maria Juhantytär (katso taulu 494) s. 27.12.1766 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 22.05.1844 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Juha s. 29.10.1768 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 29.08.1801 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
6) Juha Juhanpoika (katso taulu 495) s. 29.10.1768 Alajärvi. k. 09.03.1848 Alajärvi, Hannulabacka.
7) Valpuri Juhantytär (katso taulu 496) s. 12.01.1772 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Lisätietoja: Perhe asui Kurejoen Saukon talossa. Perhesuhteet: Kaksonen Marketan kanssa.
8) Marketta s. 12.01.1772 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 20.05.1773 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Perhesuhteet: Kaksonen Valpurin kanssa.
9) Erkki Juhanpoika (katso taulu 497) s. 05.04.1774 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 01.12.1847 Alajärvi, Pynttäri. Mäkitupalainen. Kuolinsyy: Rintavesitauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 174 -

5. sukupolvi

Skrabb, Liisa Juhontytär, Silvonen (taulusta 67. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 17.10.1729 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 04.02.1807 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Silvonen, Matti Pietarinpoika s. 23.02.1700 Lehtimäki, Silvonen. k. 01.11.1788 Lehtimäki, Silvonen. Isäntä, itsellinen. Vihitty: 29.09.1758 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höök / Silvonen, Pietari Matinpoika s. 02.06.1672 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen, Silvosen isäntänä 1698 - 1723.
Äiti: Silvonen, Maria Simontytär s. 1676 Lehtimäki. Emäntä.

Lapset:
1) Daavid Matinpoika (katso taulu 498) s. 30.11.1759 Lehtimäki, Silvonen. k. 19.11.1821 Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki. Vävy, isäntä. Lisätietoja: Daavid oli aluksi kotivävynä Lill-Pynttärissä. . Kuolinsyy: Tyrä. Ammatinlisäyksiä: Perhe muutti myöhemmin Kurejoen Riitamäkeen.
2) Maria Matintytär (katso taulu 499) s. 19.01.1761 Lehtimäki, Silvonen. Lisätietoja: Leski Maria asui poikansa Malakias Matinpojan luona Kuortaneen Haarajärvellä. Perhesuhteet: Maria muutti Kuortaneelle 1817, Lehtimäelle 16.11.1831.
3) Valpuri s. 22.04.1763 Lehtimäki, Silvonen. Lisätietoja: Oli ansiotyössä Ylistarossa.
4) Marketta s. 04.08.1765 Lehtimäki, Silvonen. k. 20.01.1767 Lehtimäki.
5) Marketta s. 04.08.1765 Lehtimäki, Silvonen. k. 20.01.1767 Lehtimäki.
6) Abraham Matinpoika (katso taulu 500) s. 09.02.1769 Lehtimäki, Silvonen. k. 26.02.1846 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
7) Anna s. 20.03.1772 Lehtimäki, Silvonen. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.

Henkilöhakemisto


- Taulu 175 -

5. sukupolvi

Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika (taulusta 67. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 22.01.1743 Alajärvi, Skrabb, Tallbacka. k. 13.11.1790 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Hongisto, Riitta Juhantytär, Skrabb / Tallbacka s. 21.01.1746 Alajärvi, Hongisto. Emäntä.
Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika s. 27.12.1706 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Itsellinen.
Äiti: Poranen, Riitta Juhontytär, Hongisto s. 21.02.1709 Porasjärvi, Möksy, Alajärvi.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 501) s. 03.03.1767 Alajärvi, Skrabb. k. 24.12.1829 Alajärvi, Tallbacka. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Mahaverenvuoto.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 502) s. 22.05.1768 Alajärvi, Skrabb. k. 01.04.1829 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen, lautamies (nimismies?). Kuolinsyy: Vatsatauti.
3) Elisabeth s. 17.08.1771 Alajärvi, Skrabb. k. 22.10.1771 Alajärvi.
4) Antti s. 11.11.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 21.10.1773 Alajärvi.
5) Johannes s. 06.05.1774 Alajärvi, Skrabb. k. 19.08.1774 Alajärvi.
6) David Juhonpoika (katso taulu 503) s. 22.06.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 11.12.1837 Alajärvi, Laukkola. Talollinen. Lisätietoja: Perhe on muuttanut Alajärveltä 1810-luvulla. Kuolinsyy: Pistos.
7) Kaarina Juhontytär (katso taulu 504) s. 01.09.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 22.12.1844 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Kuolinsyy: Pistos.
8) Margareta Juhontytär (katso taulu 505) s. 23.01.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 07.03.1861 Alajärvi, Ojajärvi. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Vanhuus.
9) Saara Juhontytär (katso taulu 506) s. 02.03.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 09.11.1858 Alajärvi, Lill-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Kuume.
10) Anna s. 22.03.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 12.12.1786 Alajärvi.
11) Matti Juhonpoika (katso taulu 507) s. 24.02.1787 Alajärvi, Skrabb / Tallbacka. k. 19.06.1867 Alajärvi, Niemitalo. Torppari.

Henkilöhakemisto


- Taulu 176 -

5. sukupolvi

Skrabb, Valpuri Juhontytär, Hoisko (taulusta 67. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 30.04.1745 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 12.05.1802 Alajärvi, Levijoki. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Kohtutauti.

1. puoliso Hoisko, Erkki Jaakonpoika s. 14.04.1747 Alajärvi, Hoisko. k. 10.11.1813 Alajärvi, Levijoki. Torppari Skrabbissa. Vihitty: 03.05.1767 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Hoisko, Jaakko Sigfridinpoika, Sääksjärvi s. 1697 Teerijärvi, Kortejärvi.
Äiti: Lukkarila, Maria Erkintytär, Hoisko s. 26.03.1706 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 177 -

5. sukupolvi

Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika (taulusta 67. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 1747 Alajärvi, Skrabb. k. 24.05.1809 Alajärvi, Levijoki. Talollinen. Lisätietoja: Perhe asui Alajärvellä Levijoen uudistilalla. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Sissala, Saara Erkintytär, Skrabb / Levijoki s. 03.05.1751 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 1792 Alajärvi, Levijoki. Emäntä. Vihitty: 16.06.1771 Alajärvi.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 508) s. 22.08.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 02.07.1857 Soini, Kivijärvi, Kotamäki.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 509) s. 26.02.1774 Alajärvi, Skrabb.
3) Jaakko s. 29.06.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 16.07.1775 Alajärvi.
4) Matti Erkinpoika (katso taulu 510) s. 17.02.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 01.08.1847 Alajärvi, Levijoki. Kuolinsyy: Turvotus.
5) Saara s. 04.06.1779 Alajärvi, Skrabb. k. 21.08.1779 Alajärvi.
6) Helena s. 27.06.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 07.10.1780 Alajärvi.
7) Johannes s. 31.05.1781 Alajärvi, Skrabb. k. 22.06.1781 Alajärvi.
8) Olavi s. 15.07.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 12.04.1783 Alajärvi.
9) Margareta Erkintytär (katso taulu 511) s. 20.07.1783 Alajärvi, Skrabb / Levijoki. k. 25.01.1849 Alajärvi, Linnanmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Syöpä.
10) David s. 27.06.1784 Alajärvi, Skrabb. k. 21.01.1798 Alajärvi, Levijoki.
11) Susanna Erkintytär (katso taulu 512) s. 17.01.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 19.12.1867 Alajärvi, Kurejoki, Saukko.
12) Erkki Erkinpoika (katso taulu 513) s. 13.06.1789 Alajärvi, Levijoki, Skrabb. k. 28.09.1870 Alajärvi, Levijoki. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.
13) Anna s. 28.09.1790 Alajärvi, Skrabb. k. 23.10.1790 Alajärvi.
14) Heikki s. 29.02.1792 Alajärvi, Skrabb. k. 19.09.1793 Alajärvi.

2. puoliso Mikkola, Maria Tuomaantytär, Skrabb / Levijoki s. 15.02.1756 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 20.07.1825 Alajärvi, Levijoki. Vihitty: 30.08.1793 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Svarvar / Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika s. 12.11.1723 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.
Äiti: Orava, Kaisa Simontytär, Svarvar / Mikkola s. 1729 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 178 -

5. sukupolvi

Skrabb / Käpyaho, Daavid Juhonpoika (taulusta 67. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 18.05.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 05.08.1832 Alajärvi, Käpyaho. Uudisasukas, talollinen. Lisätietoja: Asuivat Alajärven Käpyahossa. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Iiro, Marketta Matintytär, Skrabb / Käpyaho s. 27.09.1730 Alajärvi, Iiruu. k. 18.07.1802 Alajärvi, Käpyaho. Emäntä. Vihitty: 26.12.1771 Alajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Kukko / Iiro, Matti Heikinpoika, Kukkonen s. 24.02.1696 Ähtäri.
Äiti: Skomakare, Marketta Sigfridintytär, Kukkonen s. 08.04.1699 Alajärvi, Lill-pynttäri. Suutarin tytär, emäntä.

Lapset:
1) Kaisa Daavidintytär (katso taulu 514) s. 1772 Alajärvi. k. 23.01.1858 Alajärvi, Käpyaho. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Erkki s. 04.05.1775 Alajärvi, Hoisko. k. 02.08.1775 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 179 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Simo Simonpoika (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 06.10.1725 Alajärvi, Storpynttäri. k. 24.10.1780 Alajärvi, Pynttäri. Lautamies; talollinen. Lisätietoja: Simo omisti lakikirjan. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin siskonsa Maria Simontytär. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Laukkonen, Maria Tuomaantytär, Pynttäri s. 17.06.1726 Lehtimäki, Laukkonen. k. 09.03.1797 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 25.12.1745 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Laukkonen, Tuomas Yrjönpoika s. 09.12.1700 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Liisa Knuutintytär, Laukkonen s. 05.11.1698 Lappajärvi.

Lapset:
1) Tuomas Simonpoika (katso taulu 515) s. 01.01.1748 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.01.1788 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Kuollut rintapistoksiin. . Ammatinlisäyksiä: Jäi tervakuorman alle matkalla Pietarsaareen talvella 1788.
2) Juho Simonpoika (katso taulu 516) s. 31.05.1750 Alajärvi, Hauta-aho. k. 16.03.1815 Alajärvi, Hauta-aho. Talollinen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
3) Simo Simonpoika (katso taulu 517) s. 1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.04.1804 Lehtimäki, Mattinen. Vävy, seksmanni. Kuolinsyy: Pistos.
4) Maria Simontytär (katso taulu 518) s. 27.02.1756 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.01.1809 Lappajärvi, Koukkari. Emäntä. Kuolinsyy: Lavantauti.
5) Liisa Simontytär (katso taulu 519) s. 01.10.1758 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.04.1820 Lehtimäki, Silvonen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
6) Valpuri Simontytär (katso taulu 520) s. 17.02.1761 Alajärvi, Pynttäri. k. 01.02.1830 Alajärvi, Orava. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
7) Marketta s. 14.11.1763 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.05.1764 Alajärvi, Pynttäri.
8) Katariina s. 14.11.1763 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.05.1764 Alajärvi, Pynttäri.
9) Pietari s. 14.04.1765 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.06.1818 Alajärvi. Renki. Perhesuhteet: Naimaton.
10) Matti Simonpoika (katso taulu 521) s. 30.04.1768 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.11.1824 Lehtimäki, Mattinen. Vävy, seksmanni. Lisätietoja: Oli 1791 renkinä Uusikaarlepyyssä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
11) Kustaa Simonpoika (katso taulu 522) s. 22.04.1772 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.08.1830 Soini, Pohjasmäki. Vävy. Oli isäntänä Pohjasmäki 8:ssa 1800-luvun alussa. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 180 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Maria Simontytär, Laukkonen / Haapala (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 15.02.1727 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.10.1779 Kuortane, Ruona, Haapala. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin veljensä Simo Simonpoika. Kuolinsyy: Kohtutauti.

1. puoliso Laukkonen / Haapala, Matti Tuomaanpoika s. 17.02.1719 Lehtimäki, Laukkonen. k. 10.03.1779 Kuortane, Haapala. Talollinen. Vihitty: 25.12.1745 Lappajärvi. Lisätietoja: Kaksoset Erkin kanssa. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Matti Tuomaanpoika omisti puolet Lehtimäen Laukkosen talosta, jonka luovutti 1761 veljelleen Tuomaalle samalla, kun osti puolet Kuortaneen Haapalan talosta Lähde: Veikko Ekola

Isä: Laukkonen, Tuomas Yrjönpoika s. 09.12.1700 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Liisa Knuutintytär, Laukkonen s. 05.11.1698 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 523) s. 1747 Lehtimäki, Laukkonen. k. n. 1803 Kuortane, Haapala. Talollinen.
2) Liisa s. 1749 Lehtimäki, Laukkonen. k. 1750 Lehtimäki, Laukkonen. Kuolinsyy: Merkintä ikäkirjassa: kuollut 1 vuoden ikäisenä.
3) Maria s. 1751 Lehtimäki, Laukkonen. Lisätietoja: Maintaan v. 1763 ikäkirjassa.
4) Tuomas s. 22.07.1752 Lehtimäki, Laukkonen. k. 28.10.1753 Lehtimäki, Laukkonen.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 524) s. 01.08.1754 Lehtimäki, Laukkonen. k. 13.07.1783 Kuortane, Haapala. Kuolinsyy: Lapsivuode.
6) Erkki Matinpoika (katso taulu 525) s. 07.01.1757 Lehtimäki, Laukkonen. k. 01.01.1808 Lehtimäki, Peltoniemi. Torppari. Kuolinsyy: Itsemurha. Teki itsemurhan Lehtimäen Peltoniemessä.
7) Yrjö Matinpoika (katso taulu 526) s. 07.01.1757 Lehtimäki, Laukkonen. Talollinen, Hiironiemen isäntä. Lisätietoja: Muutti leskenä Isoonkyröön 27.12.1811.
8) Eeva s. 23.08.1759 Lehtimäki, Laukkonen.
9) Johannes s. 07.02.1762 Kuortane, Ruona, Haapala.
10) Simo s. 02.02.1767 Kuortane, Ruona, Haapala.
11) Tuomas s. 01.11.1770 Kuortane, Ruona, Haapala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 181 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Matts Simonsson (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 20.08.1729 Alajärvi, Pynttäri. Måg på Fagernäs, var senare bonde i Larsmo. Lisätietoja: Flyttade till Nykarleby år 1755, blev borgmästare Aulins dräng.

1. puoliso Björnvik, Margareta Mattsdotter, Fagernäs / Storgård s. 1715 Larsmo. k. 22.05.1785 Larsmo, Storgård. Vihitty: 07.12.1755 Pedersöre. Kuolinsyy: Bröstvärk; rintatauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 182 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Pietari Simonpoika (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 30.12.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.04.1790 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, lautamies. Kuolinsyy: Sydänkohtaus.

Pietari Simonpoika oli veljensä Tuomas Simonpojan kanssa Uudessakaarlepyyssä töissä nuorena miehenä. Pietari oli pormestari Aulinin renkinä siihen saakka, kunnes hänet kutsuttun takaisin Alajärvelle. Pietari peri setänsä Matin osuuden vanhaa Stor-Pynttärin taloa. Veli Tuomas jäikin kaupunkiin, eikä enää palannut Alajärvelle. Pietari Simonpoika joutui lautamiehenä Pietarsaaren kirkkoherran käskyläisenä toimittamaan monia asioita. Kirkkoherra Aspegren vaati mm. seurakuntalaisia rakennustöihin Pietarsaaren uuden kivisen kellotapulin tekoon. Kappelilaiset niskuroivat ja 14.8.1763 ja 30.9.1765 pitäjänkokouksissa heidät vapautettiin kivitöistä, mutta puutyöt jäivät heidän tehtäväkseen. Lisäksi kirkkoherra Aspegren lähetti 8.12.1779 päivätyn kirjeen Alajärven kappelilaisille ja sieltä edelleen Lappajärven ja Evijärven kautta Ähtävälle. Kiertokirjeessä kehoitettiin kappelin pappeja ahkerammin patistamaan seurakuntalaisia velvoitteiden hoitamiseen, kuten kirkon rakennustöihin ja pappien kyyditsemisiin pitkillä matkoilla Lähde: V.Lampola: Lappajärven seurakunnan historia. Pietarsaaren kirkkoherra Gabriel Aspegren lähetti useita kiertokirjeitä lautamies Pietari Simonpojan mukana muistutukseksi velvoitteista emäseurakuntaa kohtaan, kuten kirkon rakennustöistä, kirkontornin korotuksesta, pappien kyydityksestäym...

1. puoliso Laukkonen, Eeva Tuomaantytär, Pynttäri s. 23.10.1731. k. 25.04.1783 Alajärvi, Pynttäri. Vihitty: 04.12.1751 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Laukkonen, Tuomas Yrjönpoika s. 09.12.1700 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Liisa Knuutintytär, Laukkonen s. 05.11.1698 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Pietarintytär (katso taulu 527) s. 10.07.1753 Alajärvi, Pynttäri.
2) Liisa Pietarintytär (katso taulu 528) s. 1756 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.08.1782 Ähtäri, Sara-aho.
3) Valpuri s. 04.09.1758 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.02.1759 Alajärvi, Pynttäri.
4) Matti Pietarinpoika (katso taulu 529) s. 12.01.1760 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.10.1834 Alajärvi, Timmerbacka. Talollinen. Lisätietoja: Perusti Timmerbackan talon Alajärven Pynttärin kylään. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Marketta Pietarintytär (katso taulu 530) s. 04.06.1763 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.01.1833 Alajärvi, Möksy, Iiro. Kuolinsyy: Kuume.
6) Simo s. 17.09.1765 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.08.1767 Alajärvi, Pynttäri.
7) Juha s. 08.02.1771 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.02.1771 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Sikkilä, Liisa Erkintytär, Pynttäri s. 06.08.1753 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.06.1829 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 18.07.1784 Alajärvi. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika s. 12.05.1719 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Storhök, Maria Erkintytär, Koukkari s. 19.03.1717 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. Emäntä.
Lapset:
1) Pietari Pietarinpoika (katso taulu 531) s. 01.07.1786 Alajärvi, Storpynttäri. k. 29.11.1840 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, kirkkoväärti, lautamies ??. Kuolinsyy: Hermokuume.
2) Susanna s. 15.01.1788 Alajärvi, Pynttäri. k. ennen 1790 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 183 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Juha Simonpoika (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 12.03.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.05.1807 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Lisätietoja: Oli 1765 Uusikaarlepyyssä pormestari Hans Aulinin renkinä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär, Pynttäri s. 18.03.1739 Lehtimäki, Lill-Laukkonen (Pahkamäki). k. 24.03.1805 Alajärvi, Storpynttäri. Emäntä. Vihitty: 01.11.1759 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Pahkamäki, Yrjö Juhonpoika s. 12.04.1700 Keuruu. Talollinen.
Äiti: Keisari, Valpuri Erkintytär, Lill-Laukkonen s. 24.04.1702 Soini, Mikko Sunin talo.

Lapset:
1) Liisa s. 16.08.1760 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 27.10.1760 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
2) Annika s. 28.10.1761 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 17.12.1762 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
3) Matti Juhanpoika (katso taulu 493) s. 11.12.1763 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 23.12.1820 Alajärvi, Mäntyniemi. Torppari. Lisätietoja: Asui Mäntyniemen torppaa, joka myöhemmin itsenäistyi. Kuolinsyy: Päänsärky.
4) Maria Juhantytär (katso taulu 494) s. 27.12.1766 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 22.05.1844 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Juha s. 29.10.1768 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 29.08.1801 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
6) Juha Juhanpoika (katso taulu 495) s. 29.10.1768 Alajärvi. k. 09.03.1848 Alajärvi, Hannulabacka.
7) Valpuri Juhantytär (katso taulu 496) s. 12.01.1772 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Lisätietoja: Perhe asui Kurejoen Saukon talossa. Perhesuhteet: Kaksonen Marketan kanssa.
8) Marketta s. 12.01.1772 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 20.05.1773 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Perhesuhteet: Kaksonen Valpurin kanssa.
9) Erkki Juhanpoika (katso taulu 497) s. 05.04.1774 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 01.12.1847 Alajärvi, Pynttäri. Mäkitupalainen. Kuolinsyy: Rintavesitauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 184 -

5. sukupolvi

Pyntttäri, Liisa Simontytär, Katajamäki (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 18.09.1737 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.11.1770 Soini, Katajamäki. Kuolinsyy: Vatitauti, vesipöhö.

1. puoliso Katajamäki, Daavid Daavidinpoika s. 20.02.1736 Soini, Laasanen. k. 18.08.1797 Soini, Katajamäki. Uudisasukas. Vihitty: 12.10.1755 Alajärvi. Kuolinsyy: Pöhöttymä.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Lapset:
1) Paavo s. 05.02.1758 Soini, Katajamäki. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
2) Saara Daavidintytär (katso taulu 532) s. 15.04.1759 Soini, Katajamäki. k. 20.03.1827 Keuruu, Pirttimäki. Emäntä. Kuolinsyy: Poltetauti.
3) Maria Daavidintytär (katso taulu 533) s. 27.02.1761 Soini, Katajamäki.
4) Valpuri (katso taulu 534) s. 18.02.1763 Soini, Katajamäki. k. 23.07.1839 Keuruu. Lisätietoja: Muutti Kivijärven Pirttimäkeen.
5) Johannes s. 16.06.1765 Soini, Katajamäki. k. 23.08.1766 Lehtimäki.
6) Tuomas s. 16.12.1767 Soini, Katajamäki. k. 14.08.1784 Soini, Katajamäki.
7) Johannes s. 25.05.1770 Soini, Katajamäki. k. 24.12.1771 Soini, Katajamäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 185 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Valpuri Simontytär, Orava (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 19.04.1739 Alajärvi, Pynttäri. k. 23.02.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Orava, Erkki Simonpoika s. 09.05.1726 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 10.07.1786 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kruunutilallinen. Vihitty: 02.02.1771 Alajärvi. Kuolinsyy: Kouristus.
Isä: Orava, Simo Aabrahaminpoika s. 1693 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Tilallinen.
Äiti: Storhök, Liisa Erkintytär, Orava s. 24.11.1698 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Hermanni s. 18.12.1771 Alajärvi,Menkijärvi, Orava.
2) Maria s. 19.10.1773 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Lisätietoja: Kauhajoelle 1805.
3) Liisa s. 16.05.1775 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 07.08.1775 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
4) Erkki s. 15.07.1776 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 22.09.1776 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
5) Valpuri s. 15.07.1776 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 06.04.1777 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
6) Marketta s. 29.10.1777 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 05.09.1778 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
7) Saara s. 29.10.1777 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 30.08.1778 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
8) Erkki s. 23.02.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 27.03.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.

Henkilöhakemisto


- Taulu 186 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Marketta Simontytär, Koukkari (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 14.01.1743 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.04.1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari haudattu Alajärvelle. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Koukkari, Erkki Paavonpoika s. 25.04.1741 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 27.06.1785 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Talollinen. Vihitty: 31.10.1762 Alajärvi. Kuolinsyy: Kaatumatauti.
Isä: Kiilunen / Koukkari, Paavo Juhonpoika s. 21.01.1712 Lappajärvi.
Äiti: Koukkari, Marketta Jaakontytär s. 02.08.1718 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 535) s. 1765 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
2) Simo Erkinpoika (katso taulu 536) s. 20.09.1766 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Lisätietoja: Simo Erkinpoika häviää kirjoista Suomen sodan aikana. Perhesuhteet: Maria Jaakontytär avioituu leskenä 1816 Kortesjärvelle.
3) Erkki Erkinpoika (katso taulu 537) s. 27.01.1773 Alajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Torppari.
4) Antti s. 06.10.1780 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.

Henkilöhakemisto


- Taulu 187 -

5. sukupolvi

Pynttäri, Tuomas (taulusta 68. Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär) s. 17.10.1745 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Muuttanut kaupunkiin. Perhesuhteet: Tuomaalla oli Simo Bomb-niminen poika, joka oli sotilaana Kruunupyyssä.


Lapset:
1) Simo Sotilas Kruunupyyssä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 188 -

5. sukupolvi

Skrabb / Ahlström, Matti Abrahaminpoika (taulusta 70. Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika) s. 27.08.1734 Alajärvi, Skrabb. k. 1773 Ulkomailla. Laivuri. Lisätietoja: Perunkirjoitus 09.01.1776. Kuolinsyy: Hukkui ulkomailla.

Laivurina toimiminen edellytti tuohon aikaan laivurin koulutusta. Tätä koulutusta sai ainoastaan Tukholmassa, jossa Matinkin on täytynyt saada oppinsa. Omisti Kokkolan kaupungissa kiinteistön Pohjoistullin luona. Kiinteistön peri myöhemmin hänen poikansa Olavi, jonka jälkeen kiinteistön omistajaksi tuli Olavin sisar Brita Maria. Gabriel Nikander: Kokkolan kaupungin historia II osa: "Joskus otettiin kaupungin suojelukseen henkilöitä varsin omituisin perustein. Kun Pietarsaaren maalaiskunnasta muuttanut renki Matti Ahlström (Skrabb) pyysi suojelukirjettä, maistraatti selitti, että hänet otettaisiin kokeeksi vuoden ajaksi, koska oli naimisissa pappismiehen tyttären kanssa ja hänestä näyttää vaikealta elättää vaimonsa renkinä palvelemalla. (pöytäkirja 01.10.1759) Lisätietoja puolison tekstissä!

1. puoliso Pelander, Maria Christina Gustafintytär, Skrabb / Ahlström s. 11.01.1742 Pietarsaari. k. 18.12.1819 Kokkola. Vihitty: 21.04.1759 Kokkola. Perhesuhteet: Maria Christina andra makan var sjöman Jakob Sjöström.
Maria Christina andra maka var sjöman Jakob Sjöström f. 22.7.1765 Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 1929/Hj. Björkman: Bouppteckningar i Gamlakarleby stad 1696-1800: 452. Ahlström (Skrabb) Matts, sjöman i Gamlakarleby, bouppt 19.01.1776. Drunknade på utrikes sjöresa för 3 år sedan. Änkan Maria Christina Pelander, barn: Olaus, Johan Abram, Brita Maria och Helena. Tillgångar 390: 16 dl.kmt, bl.a.gården N:o 150 på 1/2 tomt i 15:de kv. 200, - dl. Avkortning 650:31 dl.kmt, bl.a. komministern OlausRoth i Alajärvi 635,- dl.- - -659. Sjöström Jakob, sjöman i Gamlakarleby, död 27.12.1789, bouppt. 17.7.1790. Änkan Maria Christina Pelander; utan barn; änkas svåger handelsmannen Johan Riska. Mannens moder Catharina Puomalain. Tillgångar 30:02:05 1/2 rdl.sp., sl.a. gården 12:12:-rdl. Avkortning 54:34:05 sp. - - - 659. Sjöström Jakob (far Påhl Sjöström, mor Catharina Isaksdotter Puumalainen)

Isä: Pelander, Gustav Petterssson s. 01.06.1714 Lappajärvi. Pappi.
Äiti: Storman, Helena Andersintytär , Pelander s. 23.06.1720 Pietarsaari.

Lapset:
1) Gustaf s. 18.09.1759 Kokkola. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
2) Helena Elisabeth s. 31.01.1761 Kokkola. Perhesuhteet: Kuollut lapsena, sillä ei ollut mukana isänsä perunkirjoituksessa 09.01.1776.
3) Brita Maria Mattsdotter (katso taulu 538) s. 06.10.1763 Karleby. k. n. 1812 Karleby.
4) Olavi / Olof s. 15.01.1766 Kokkola. Maanmittari; häradsskrivare.
Oli Vaasantriviaalikoulussa. Oli myöhemmin Ämnesvänin maanmittari. Omisti Kokkolasa talon n:o 150, samalla tontilla Dan Larickin, Joh. Appelgrenin, Petter Stenhagenin, Matti Ahlströmin ja Jacob Sjöströmin kanssa. Oli virassa Korsholman kihlakunnassa - päätti omalla vastuullaan 1788 kruununtilikirjat. Sotakirjanpitäjänä 1788-90. Tutkinto 1805. Varamaamittariksi 17.08.1813 Oulun lääniin. Julistettiin 21.06.1814 kelvottomaksi toimittamaan maanmittarin tehtäviä. Erotettiin maanmittarin toimesta 09.06.1817. Lähde: Suomen maanmittarit. Matrikkeli
5) Johan Abraham s. 16.01.1768 Kokkola. Lisätietoja: Muutti Kokkolasta 1788.
6) Helena Matintytär (katso taulu 539) s. 07.02.1769 Kokkola. k. 04.07.1800 Alajärvi, pappila. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
7) Kristiina s. 22.04.1772 Alajärvi, pappila. k. 28.04.1772 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 189 -

5. sukupolvi

Skrabb, Maria Abrahamintytär, Sihtala (taulusta 70. Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika) s. 26.03.1736 Alajärvi, Skrabb. k. 23.10.1807 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Sihtala, Jooseppi Tuomaanpoika s. 18.03.1740 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 04.02.1809 Alajärvi, Sihtala. Talollinen. Vihitty: 24.11.1757 Alajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Skärofors / Anttila, Tuomas Mikonpoika, Sirppikoski s. 11.07.1702 Evijärvi. Renki, talollinen.
Äiti: Sihtala, Maria Heikintytär, Skärofors / Sihtala s. 25.02.1703 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala (Sissala).

Lapset:
1) Erkki s. 04.04.1759 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 01.05.1759 Alajärvi.
2) Juha s. 19.06.1760 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 10.09.1760 Alajärvi.
3) Matti s. 20.09.1761 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.07.1762 Alajärvi.
4) Jooseppi s. 14.11.1762 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 15.06.1764 Alajärvi.
5) Saara s. 05.03.1765 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 11.04.1765 Alajärvi.
6) Simo s. 03.09.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 02.08.1767 Alajärvi.
7) Mattias s. 25.01.1768 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 16.01.1770 Alajärvi.
8) Maria Kristiina Joosepintytär (katso taulu 540) s. 25.12.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 23.08.1849 Alajärvi, Kurejoki, Anttila. Kuolinsyy: Vanhuus.
9) Liisa Joosepintytär (katso taulu 541) s. 1771 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.01.1842 Alajärvi, Kurejoki, Anttila. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
10) Vilppu s. 25.04.1774 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 16.09.1776 Alajärvi.
11) Anna s. 30.06.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 13.07.1779 Alajärvi.
12) Aabraham s. 24.01.1779 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 16.02.1779 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 190 -

5. sukupolvi

Skrabb, Susanna Abrahamintytär, Karvala / Tullila (taulusta 70. Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika) s. 21.02.1739 Alajärvi, Skrabb. k. 05.04.1797 Alajärvi, Skrabb. Kuolinsyy: Rintatauti.

1. puoliso Karvala / Tullila, Iisakki Eskonpoika s. 27.08.1753 Lappajärvi, Lill-Finnilä. k. 05.06.1810 Alajärvi, Lepistö. Torppari. Vihitty: 06.08.1775 Alajärvi. Lisätietoja: Iisakki oli palveluksessa Alajärven pappilassa, sitten Sihtalassa. Kuolinsyy: Kuume. Ammatinlisäyksiä: Asui myöhemmin Lepistön torppaa.
Isä: Karvala / Tullila, Eskeli Eskelinpoika s. 1710.
Äiti: Susanna Erkintytär, Karvala / Tullila s. n. 1716 Kauhava ?.

Lapset:
1) Elisabeth s. 28.03.1776 Alajärvi, Sihtala. k. 08.08.1776 Alajärvi, Kurejoki.
2) Kustaa s. 27.08.1777 Alajärvi, Sihtala. k. 09.09.1777 Alajärvi.
3) Susanna Iisakintytär (katso taulu 542) s. 16.09.1778 Kurejoki, Sihtala. k. 11.07.1832 Alajärvi, Isoniemi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
4) Iisak (katso taulu 543) s. 23.11.1779 Alajärvi, Sihtala. k. 09.02.1843 Suo-Hokkala, Kyyjärvi, Karstula.
5) Maria Iisakintytär (katso taulu 544) s. 21.05.1781 Alajärvi, Sihtala.
6) Marketta s. 12.11.1783 Alajärvi, Sihtala. k. 11.12.1784 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 191 -

5. sukupolvi

Skrabb, Simo Abrahaminpoika (taulusta 70. Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika) s. 26.08.1743 Alajärvi, Skrabb. k. 21.02.1808 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen. Lisätietoja: Simo Skrabb asui jonkin aikaa Lill-Höökissä vävynä. Kuolinsyy: Pistos. Ammatinlisäyksiä: Vuoden 1781 jälkeen Simo Skrabb muuttaa Alajärven Levijoelle itselliseksi.

1. puoliso Lill-Höök, Kristiina Simontytär, Skrabb s. 02.12.1751 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 06.01.1806 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Vihitty: 20.05.1771 Alajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Lillhök, Simo Simonpoika s. 15.04.1715 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök.
Äiti: Seppälä, Liisa Laurintytär, Lillhök s. 08.09.1712 Alajärvi, Menkijärvi, Seppälä.

Lapset:
1) Maria s. 29.03.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 10.04.1773 Alajärvi.
2) Elisabeth s. 12.09.1773 Alajärvi, Storhök. k. 21.06.1774 Alajärvi.
3) Mattias s. 20.02.1775 Alajärvi, Storhök. k. 29.12.1778 Alajärvi.
4) Saara s. 18.02.1778 Alajärvi, Skrabb.
5) Susanna s. 07.05.1781 Alajärvi, Skrabb. k. 06.06.1787 Alajärvi.
6) Maria s. 05.08.1784 Alajärvi, Skrabb. k. 23.09.1785 Alajärvi.
7) Helena s. 01.11.1786 Alajärvi, Skrabb.
8) Erkki Simonpoika (katso taulu 545) s. 05.03.1790 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 03.06.1864 Alajärvi, Kurejoki, Juuti. Torppari Juutissa. Kuolinsyy: Perheestä kuoli 1834 viikon sisällä 1-, 10-, ja 15- vuotiaat lapset punatautiin.
9) Marketta s. 01.04.1794 Alajärvi, Skrabb. Lisätietoja: Oli Kuortaneella, josta muutti 1817 takaisin Alajärvelle.

Henkilöhakemisto


- Taulu 192 -

5. sukupolvi

Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika (taulusta 70. Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika) s. 18.08.1748 Alajärvi, Skrabb. k. 28.07.1816 Alajärvi, Lill-Höök. Vähtäri, itsellinen. Kuolinsyy: Turvotus.

1. puoliso Lillhök, Liisa Simontytär, Skrabb / Sihtala s. 12.08.1749 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 01.06.1791 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Itsellisen vaimo. Vihitty: 08.11.1772 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Lillhök, Simo Simonpoika s. 15.04.1715 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök.
Äiti: Seppälä, Liisa Laurintytär, Lillhök s. 08.09.1712 Alajärvi, Menkijärvi, Seppälä.

Lapset:
1) Susanna Aabrahamintytär (katso taulu 546) s. 01.12.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 10.12.1844 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Helena s. 12.10.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 16.07.1776 Alajärvi.
3) Jaakko Abrahaminpoika (katso taulu 547) s. 21.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 14.06.1834 Alajärvi, Lillhöök. Talollinen. Kuolinsyy: Kuume.
4) Maria Aabrahamintytär (katso taulu 548) s. 25.07.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 12.04.1844 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Antti s. 14.11.1779 Alajärvi, Skrabb.
6) Anna Aabrahamintytär (katso taulu 549) s. 25.04.1781 Alajärvi, Skrabb. k. 15.06.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Kuolinsyy: Kouristuksia.
7) Katariina Abrahamintytär (katso taulu 550) s. 25.07.1782 Alajärvi, Kurejoki. k. 11.02.1852 Lappajärvi, Kauhajärvi.
8) Saara s. 17.10.1784 Kurejoki, Sihtala. k. 24.10.1784 Alajärvi.
9) Elisabeth s. 06.12.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 11.12.1826 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
10) Mattias s. 22.04.1790 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 02.07.1794 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 193 -

5. sukupolvi

Skrabb, Jaakko Aabrahaminpoika (taulusta 70. Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika) s. 03.06.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 24.01.1825 Alajärvi, Tikkanen. Talollinen. Lisätietoja: Jaakko Skrabb / Tikkanen asuu Tikkasta, joka on perustettu 1780. . Kuolinsyy: Pistos. Ammatinlisäyksiä: Jaakko lienee Tikkasen talon ensimmäinen isäntä.

1. puoliso Kyröläinen, Maria Sipintytär, Skrabb s. 11.04.1749 Alajärvi, Kyröläinen. k. 07.09.1824 Alajärvi, Tikkanen. Emäntä. Vihitty: 08.04.1776 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Kyröläinen / Hämeenniemi, Sigfrid Kristerinpoika s. 10.02.1713 Alajärvi, Kyröläinen.
Äiti: Svarvar / Sorvari, Maria Erkintytär, Kyröläinen / Hämeenniemi s. 27.05.1711 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar.

Lapset:
1) Leena Jaakontytär (katso taulu 551) s. 30.12.1776 Alajärvi, Hämeenniemi. k. 12.03.1831 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Vatsatauti.
2) Maria s. 17.12.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 10.05.1779 Alajärvi.
3) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 552) s. 22.04.1782 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 07.03.1834 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. Torppari.
4) Elisabeth s. 22.04.1784 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 04.08.1797 Alajärvi, Möksy, Tikkanen.
5) Abraham Jaakonpoika (katso taulu 553) s. 02.01.1786 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 10.06.1867 Möksy, Tikkanen. Talollinen.
6) Anna Jaakontytär (katso taulu 554) s. 05.06.1788 Alajärvi. k. 23.11.1823 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Lapsivuode.
7) Saara s. 13.04.1790 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 11.06.1791 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 194 -

5. sukupolvi

Skrabb, Liisa Juhontytär, Sihtala / Anttila (taulusta 72. Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär) s. 09.04.1742 Alajärvi, Skrabb. k. 21.05.1815 Alajärvi, Sihtala. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Sihtala / Anttila, Kustaa Ristonpoika s. 29.07.1745 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 09.12.1787 Alajärvi. Talollinen. Vihitty: 26.12.1763 Lill-Pynttär. Kuolinsyy: Kuihtumus.
Isä: Kiilunen, Risto Juhonpoika s. 1714 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
Äiti: Sihtala, Liisa Simontytär, Kiilunen s. 1720 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.

Lapset:
1) Susanna s. 10.09.1764 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 16.10.1764 Alajärvi, Sihtala.
2) Jaakko s. 04.08.1765 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 01.09.1765 Alajärvi, Sihtala.
3) Mattias s. 11.08.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 13.12.1766 Alajärvi, Sihtala.
4) Abraham s. 06.10.1767 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 05.07.1770 Alajärvi, Sihtala.
5) Kristiina Kustaantytär (katso taulu 555) s. 16.04.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.12.1792 Alajärvi, Sihtala.
6) Gustaf s. 17.07.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 13.01.1771 Alajärvi, Sihtala.
7) Tuomas s. 20.12.1771 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 26.01.1772 Alajärvi, Sihtala.
8) Risto Kustaanpoika (katso taulu 556) s. 03.09.1773 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
9) Elisabet s. 23.04.1776 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
10) Johannes s. 16.08.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
11) Gustaf s. 06.07.1779 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 21.04.1781 Alajärvi, Sihtala.
12) Anna s. 13.12.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 15.04.1781 Alajärvi, Sihtala.
13) Saara Kustaantytär (katso taulu 557) s. 18.05.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.01.1843 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari.
14) Maria s. 27.09.1784 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 25.10.1784.

2. puoliso Kyröläinen, Erkki Matinpoika s. 02.04.1758 Alajärvi, Kyröläinen. Vihitty: 01.06.1789 Alajärvi.
Isä: Kyröläinen, Matti Paavonpoika s. 27.07.1730 Alajärvi, Kyröläinen.
Äiti: Lakanen, Margeta Tuomaantytär, Kyröläinen s. 02.12.1729 Vimpeli, Lakanen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 195 -

5. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika (taulusta 72. Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär) s. 08.12.1744 Alajärvi, Skrabb. k. 29.06.1814 Alajärvi, Niemitalo. Talollinen. Kuolinsyy: Vatsaväänne.

1. puoliso Keisari / Pohjasmäki, Maria Matintytär, Skrabb / Niemitalo s. 23.06.1747 Soini, Pohjasmäki. k. 07.10.1808 Alajärvi, Skrabb. Vihitty: 20.12.1767 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika s. 20.08.1721 Soini, Keisari. Talollinen.
Äiti: Hongisto, Maria Laurintytär, Keisari s. 1715 Alajärvi, Möksy. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Juhonpoika (katso taulu 558) s. 21.03.1769 Alajärvi, Skrabb. k. 09.03.1814 Alajärvi, Niemitalo. Kuolinsyy: Katarri.
2) Jaakko s. 01.05.1770 Alajärvi, Skrabb. k. 17.12.1838 Alajärvi, Niemitalo. Perhesuhteet: Naimaton.
3) Anna Juhontytär (katso taulu 559) s. 12.05.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 28.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Kuume.
4) Maria Juhontytär (katso taulu 560) s. 14.03.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 25.11.1850 Alajärvi, Korkea-aho.
5) Johannes s. 15.03.1777 Alajärvi, Skrabb. k. 21.08.1778 Alajärvi.
6) Aabraham s. 19.04.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 15.08.1778 Alajärvi.
7) Leena (katso taulu 561) s. 06.08.1779 Alajärvi, Skrabb.
8) Saara s. 05.03.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 17.08.1782 Alajärvi.
9) Susanna s. 13.04.1783 Alajärvi, Skrabb. k. 04.05.1783 Alajärvi.
10) Saara Juhontytär (katso taulu 562) s. 10.05.1784 Alajärvi, Skrabb. k. 01.11.1858 Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä.
11) Susanna s. 05.08.1785 Alajärvi, Skrabb. k. 01.09.1785 Alajärvi.
12) Marketta s. 23.06.1787 Alajärvi, Skrabb. k. 16.08.1788 Alajärvi.
13) Susanna (katso taulu 563) s. 19.01.1789 Alajärvi, Skrabb. k. 19.11.1854 Perho, Sahibacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 196 -

5. sukupolvi

Skrabb / Hänninen, Israel Juhonpoika (taulusta 72. Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär) s. 19.09.1746 Alajärvi, Skrabb. k. 01.12.1824 Alajärvi, Hänninen. Lisätietoja: Perhe asui Alajärven Hännisessä. Kuolinsyy: Rintakipu.

1. puoliso Keisari / Pohjasmäki, Anna Matintytär, Skrabb / Hänninen s. 12.12.1748 Soini, Pohjasmäki. k. 19.05.1826 Alajärvi, Hänninen. Vihitty: 16.12.1770 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika s. 20.08.1721 Soini, Keisari. Talollinen.
Äiti: Hongisto, Maria Laurintytär, Keisari s. 1715 Alajärvi, Möksy. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 30.08.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 12.10.1772 Alajärvi, Hänninen.
2) Liisa s. 17.06.1774 Alajärvi, Skrabb. k. 12.04.1781 Alajärvi, Hänninen.
3) Saara s. 24.12.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 24.04.1776 Alajärvi, Hänninen.
4) Kustaa Israelinpoika (katso taulu 564) s. 05.05.1777 Alajärvi, Skrabb. k. 16.08.1828 Alajärvi, Hänninen. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Tuomas Israelinpoika (katso taulu 565) s. 09.10.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 04.03.1835 Alajärvi, Stor-Höök. Stor-Höökin vävy. Kuolinsyy: Kihti.
6) Marketta s. 27.07.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 01.09.1780 Alajärvi, Hänninen.
7) Elisabeth s. 03.04.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 03.02.1806 Alajärvi, Skrabb.
8) Israel s. 03.12.1783 Alajärvi, Skrabb. k. 14.10.1784 Alajärvi, Hänninen.
9) Matti Israelinpoika (katso taulu 566) s. 14.02.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 11.01.1846 Alajärvi, Kyrönlahti. Torppari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 197 -

5. sukupolvi

Skrabb / Nelimarkka, Erkki Juhonpoika (taulusta 72. Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär) s. 11.02.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 10.12.1806 Alajärvi, Nelimarkka. Torppari. Kuolinsyy: Vatitauti.

1. puoliso Skrabb / Nelimarkka, Maria Erkintytär, Nelimarkka / Kaartunen s. 01.02.1750 Alajärvi, Nelimarkka. k. 13.04.1831 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 13.11.1774 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Lunti / Nelimarkka, Erkki Juhonpoika s. 08.05.1713.
Äiti: Nelimarkka, Liisa Heikintytär, Lunti / Nelimarkka s. 30.09.1708 Alajärvi.

Lapset:
1) Johannes s. 27.12.1775 Alajärvi, Nelimarkka. k. 04.03.1776 Alajärvi.
2) Helena s. 06.06.1780 Alajärvi, Nelimarkka. k. 04.01.1781 Alajärvi.
3) Johannes s. 27.12.1785 Alajärvi, Nelimarkka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 198 -

5. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Tuomas Juhonpoika (taulusta 72. Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär) s. 12.12.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 13.05.1814 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Skrabb / Niemitalo, Marketta Markuksentytär, Hongisto / Paalijärvi s. 02.09.1750 Alajärvi, Paalijärvi. k. 18.09.1808 Alajärvi, Skrabb / Niemitalo. Vihitty: 03.12.1780 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika s. 1715 Alajärvi, Övermark.
Äiti: Pokela / Björknäs, Anna Erkintytär, Hongisto / Paalijärvi s. 1721 Vimpeli.

Lapset:
1) Susanna s. 03.09.1781 Alajärvi, Skrabb / Niemitalo. k. 27.01.1783 Alajärvi.

2. puoliso Hernesmaa, Sophia Juhontytär, Skrabb / Niemitalo s. 11.05.1767 Lehtimäki, Hernesmaa. k. 26.09.1810 Alajärvi, Skrabb. Vihitty: 11.06.1810 Lehtimäki. Kuolinsyy: Keukotauti.
Isä: Hernesmaa, Juho Antinpoika s. 16.06.1741 Lehtimäki, Hernesmaa.
Äiti: Parviainen, Eeva Juhantytär, Hernesmaa s. 26.05.1734 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 199 -

5. sukupolvi

Saukkonen, Liisa Erkintytär, Turpela / Anttisaari (taulusta 73. Isä: Saukko, Erkki Pietarinpoika) s. 01.11.1731 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 08.05.1786 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Emäntä. Kuolinsyy: Rintakipu.

1. puoliso Turpela / Anttisaari, Matti Martinpoika s. 10.01.1735 Alajärvi, Kurejoki, Turpeinen. k. 08.04.1806 Alajärvi, Peräsaukko. Torppari. Vihitty: 07.11.1756 Alajarvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höök / Lassinketo, Martti Simonpoika s. 03.09.1704 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Turpela / Turpeinen, Maria Erkintytär, Höök / Lassinketo s. 26.11.1712 Alajärvi, Turpela.

Lapset:
1) Jaakko s. 30.06.1758 Alajärvi, Turpela. k. 12.10.1758 Alajärvi.
2) Saara s. 19.08.1759 Alajärvi, Turpela. k. 27.09.1759 Alajärvi.
3) Maria s. 06.02.1761 Alajärvi, Turpela. k. 18.06.1761 Alajärvi.
4) Margareta s. 21.01.1764 Alajärvi, Turpela. k. 13.05.1764 Alajärvi.
5) Erkki s. 04.04.1765 Alajärvi, Turpela. k. 22.08.1765 Alajärvi.
6) Maria Matintytär (katso taulu 567) s. 02.07.1766 Alajärvi, Turpela. k. 20.04.1833 Alajärvi, Turpela. Kuolinsyy: Vanhuus.
7) Matti s. 24.02.1768 Alajärvi, Turpela. k. 30.06.1768 Alajärvi.
8) Johannes s. 23.07.1769 Alajärvi, Turpela. k. 10.08.1769 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 200 -

5. sukupolvi

Saukkonen, Kaarina Erkintytär, Kolanen (taulusta 73. Isä: Saukko, Erkki Pietarinpoika) s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 08.09.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Kuolinsyy: Rintasairaus.

1. puoliso Kolanen, Erkki Erkinpoika s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 24.12.1807 Alajärvi, Kolanen. Vihitty: 19.10.1760 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kolanen, Erkki Heikinpoika s. 19.04.1709 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
Äiti: Turpeinen, Maria Matintytär, Kolanen s. 05.09.1701 Alajärvi, Turpeimnen.

Lapset:
1) Saara s. 23.12.1761 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 09.04.1762 Alajärvi.
2) Juho Erkinpoika (katso taulu 568) s. 07.12.1762 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.03.1831 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
3) Elisabet Erkintytär (katso taulu 569) s. 13.09.1764 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 10.08.1833 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.
4) Valpuri Erkintytär (katso taulu 570) s. 17.12.1766 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
5) Erkki s. 01.03.1768 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
6) Pietari s. 16.06.1769 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 29.12.1769 Alajärvi.
7) Katariina s. 10.04.1771 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 01.07.1771 Alajärvi.
8) Maria Erkintytär (katso taulu 571) s. 14.03.1773 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.10.1812 Soini, Marjamäki. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
9) Eeva s. 11.11.1774 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 24.10.1775 Alajärvi.
10) Jaakko s. 06.07.1776 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 06.07.1777 Alajärvi.
11) Matti s. 18.08.1777 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 23.06.1778 Alajärvi.
12) Marketta s. 16.11.1782 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 04.01.1783 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 201 -

5. sukupolvi

Saukkonen, Martti Erkinpoika (taulusta 73. Isä: Saukko, Erkki Pietarinpoika) s. 11.11.1741 Alajärvi, Övermarken, Saukkonen. k. 31.05.1798 Alajärvi, Saukkonen. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Pohjasmäki, Eeva Olavintytär, Saukkonen s. 15.08.1736 Soini, Keisari. k. 14.11.1807 Alajärvi, Möksy, Saukko. Emäntä. Vihitty: 29.10.1758 Soini. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika s. n. 1678 Soini, Keisari. Uudisasukas.
Äiti: Mulikka, Helga Heikintytär, Keisari s. 1684 Saarijärvi, Pääjärvi, Riekko. Emäntä.

Lapset:
1) Saara s. 03.01.1760 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
2) Liisa s. 24.08.1761 Alajärvi, Saukko. k. 31.05.1764 Alajärvi.
3) Antti Martinpoika (katso taulu 436) s. 27.11.1763 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 21.02.1817 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
4) Erkki s. 21.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 15.11.1766 Alajärvi.
5) Juho s. 25.12.1767 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 01.01.1768 Alajärvi.
6) Maria s. 12.10.1769 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 12.12.1769 Alajärvi.
7) Martti Martinpoika (katso taulu 437) s. 26.10.1771 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 05.05.1808 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Halvaus.
8) Maria s. 24.10.1773 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 16.09.1774 Alajärvi.
9) Anna s. 21.07.1777 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 24.03.1779 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 202 -

5. sukupolvi

Saukko, Simo Simonpoika (taulusta 74. Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika) s. 26.10.1749 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 15.09.1808 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Mustapää, Brita Mikontytär, Saukko s. 18.10.1752 Kuortane, Mustapää. k. 21.08.1818 Alajärvi, Saukko. Emäntä. Vihitty: 14.02.1776 Kuortane.

Lapset:
1) Juho Simonpoika (katso taulu 572) s. 01.08.1777 Alajärvi, Saukko. k. 23.11.1833 Alajärvi, Saukko. Talollinen. Kuolinsyy: Poltetauti.
2) Heikki Simonpoika (katso taulu 573) s. 25.11.1778 Alajärvi, Saukko. Lisätietoja: Vihittynä Heikin sukunimi oli kirjoitettu Morstell.
3) Maria s. 28.04.1780 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 18.04.1781 Alajärvi.
4) Elias Simonpoika (katso taulu 574) s. 06.03.1782 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 28.11.1833 Karstula, Kyyjärvi, Iso-Nopola. Iso-Nopolan torppari. Lisätietoja: Perhe muutti Möksyn Saukosta Karstulan Kyyjärvenkylän Nopolaan n. 1817.
5) Kustaa s. 25.03.1784 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 06.07.1784 Alajärvi.
6) Elisabeth s. 29.05.1785 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 16.01.1788 Alajärvi.
7) Tuomas s. 09.12.1786 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 23.05.1787 Alajärvi.
8) Maria s. 13.03.1788 Alajärvi, Möksy, Saukko.
9) Vilhelm s. 30.05.1789 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 21.06.1851 Alajärvi, Saukko.
10) Marketta s. 27.08.1791 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 13.09.1791 Alajärvi.
11) Katariina s. 10.10.1792 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 12.04.1793 Alajärvi.
12) Matti s. 14.02.1794 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 26.08.1795 Alajärvi.
13) Matias s. 22.09.1795 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 15.10.1795 Alajärvi.
14) Hedvig s. 03.11.1796 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 26.01.1797 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 203 -

5. sukupolvi

Saukkonen, Heikki Simonpoika (taulusta 74. Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika) s. 30.12.1750 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 05.12.1808 Krastula, Vahanka, Kieräaho. Itsellinen. Lisätietoja: Muuttaneet Alajärveltä 1780-luvulla. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Kieräaho, Anna Eliaantytär, Saukkonen s. 1766 Karstula, Vertainen. Vihitty: Karstula.
Isä: Vertanen, Elias Klementinpoika s. 04.03.1724 Karstula.
Äiti: Kieräaho, Valpuri Erkintytär, Vertanen s. 01.05.1731 Karstula.

Lapset:
1) Matti s. 13.04.1789 Alajärvi, Möksy, Saukko.
2) Margareta s. 02.11.1791 Karstula, Vahanka, Kieräaho.
3) Maria Kristiina s. 10.03.1795 Karstula, Vahanka, Kieräaho.
4) Heikki s. 03.08.1796 Karstula, Vahanka, Kieräaho. k. 26.06.1803 Karstula, Saukon torppa.
5) Hedvig s. 11.05.1798 Karstula, Vahanka, Kieräaho.
6) Anna Kreeta s. 18.06.1800 Karstula, Vahanka, Kieräaho. k. 09.08.1800 Karstula.
7) Liisa s. 04.02.1804 Karstula, Vahanka, Kieräaho.
8) Anna s. 19.03.1806 Karstula, Vahanka, Kieräaho. k. 24.07.1807 Karstula.

Henkilöhakemisto


- Taulu 204 -

5. sukupolvi

Saukkonen, Eva Simontytär, Turpela / Turpeinen (taulusta 74. Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika) s. 15.12.1752 Alajärvi, Saukko. k. 13.09.1781 Alajärvi, Turpela. Kuolinsyy: Keltatauti.

1. puoliso Turpela, Erkki Martinpoika, Turpeinen s. 22.03.1761 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 15.04.1809 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Itsellinen. Vihitty: 29.08.1779 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Höök / Lassinketo, Martti Simonpoika s. 03.09.1704 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Sikkilä, Eeva Juhontytär, Höök s. 29.12.1728 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 24.10.1779 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 06.09.1780 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.
2) Kustaa s. 15.08.1781 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 26.08.1781 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Kuolinsyy: Tuntematon lastentauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 205 -

5. sukupolvi

Saukkonen / Marjamäki, Matti Simonpoika (taulusta 74. Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika) s. 1762 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 10.12.1844 Alajärvi, Möksy, Saukko. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Kolanen, Maria Erkintytär, Saukkonen / Marjamäki s. 14.03.1773 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.10.1812 Soini, Marjamäki. Vihitty: 20.05.1789 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Kolanen, Erkki Erkinpoika s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär, Kolanen s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen.

Lapset:
1) Erkki s. 06.10.1790 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.11.1790 Alajärvi.
2) Helena Erkintytär (katso taulu 575) s. 19.09.1791 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 29.07.1864 Alajärvi, Viitasaari.
3) Elisabet s. 17.11.1793 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 23.03.1797 Lehtimäki, Katajamäki.
4) Maria s. 18.09.1795 Lehtimäki, Katajamäki. Lisätietoja: Muutti Kangasniemelle 13.12.1813.
5) Matti s. 17.02.1798 Lehtimäki, Katajamäki. Lisätietoja: Muutti Kangasniemelle 11.03.1814.
6) Juho s. 14.05.1799 Lehtimäki, Katajamäki. k. 04.09.1863 Alajärvi, Saarela. Lampuoti.
7) Kustaa s. 22.06.1800 Lehtimäki, Katajamäki. k. 07.07.1800 Lehtimäki.
8) Reetta s. 03.09.1801 Lehtimäki, Katajamäki. k. 18.04.1868 Alajäevi,Linnunpuro.
9) Anna s. 09.08.1805 Soini, Marjamäki.
10) Liisa Kristiina s. 30.08.1807 Soini, Marjamäki. k. 19.02.1808 Soini.
11) Susanna s. 27.02.1810 Soini, Marjamäki.
12) Daavid s. 02.06.1811 Soini, Marjamäki. k. 02.11.1811 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 206 -

5. sukupolvi

Saukkonen, Pietari Simonpoika (taulusta 74. Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika) s. 09.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 25.11.1808 Alajärvi, Möksy, Saukko. Vävy Möksyn Kolasessa. Myöhemmin perheineen Paalijärvellä ja Kaartusella. Kuolinsyy: Tapaturma.

1. puoliso Kolanen, Marketta Juhontytär, Saukko s. 06.05.1764 Lappajärvi, Möksy, Kolanen. Vihitty: 01.12.1793 Alajärvi.
Isä: Kolanen, Juho Erkinpoika s. 22.05.1734 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Talollinen.
Äiti: Iiro, Maria Matintytär, Kolanen s. 14.01.1729 Alajärvi, Iiro.

Lapset:
1) Johannes s. 04.12.1794 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 21.12.1794 Alajärvi.
2) Elias Pietarinpoika (katso taulu 576) s. 25.02.1797 Lappajärvi, Möksy. k. 31.10.1865 Lappajärvi, Kirkonkylä, Kärnä.
3) Heikki s. 19.08.1800 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 25.12.1800 Alajärvi.
4) Liisa s. 07.02.1802 Alajärvi, Paalijärvi. k. 05.08.1803 Alajärvi.
5) Matti s. 01.11.1804 Alajärvi, Kaartunen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 207 -

5. sukupolvi

Saukko, Susanna Simontytär, Hongisto (taulusta 74. Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika) s. 09.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukko.

1. puoliso Hongisto, Jaakko Juhonpoika s. 1766 Veteli. Vihitty: 16.10.1791 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 208 -

6. sukupolvi

Knippare, Anna Eriksdotter, Torppa / Knippare (taulusta 75. Isä: Spangar, Erik Markusson) s. 25.08.1725 Kronoby, Knippare. k. 08.07.1795 Kronoby, Knippare.

1. puoliso Torppa / Knippare, Erik Gabrielsson s. 07.11.1719 Veteli, Torppa. k. 20.02.1784 Kronoby. Bonde, måg på Knippare, vävy Knipparessa. Vihitty: 28.11.1743 Kronoby.
Isä: Torppa, Gabriel Juhonpoika s. 25.08.1663 Veteli. Isäntänä 1707 - 1719.
Äiti: Liedes, Margeta Thomassdotter, Torppa s. 13.04.1679 Vetil, Veteli.

Lapset:
1) Gabriel s. 14.01.1745 Kronoby, Knippare. k. 12.12.1747 Kronoby, Knippare.
2) Margeta s. 12.04.1746 Kronoby, Knippare. k. 01.07.1746 Kronoby, Knippare.
3) Anna s. 07.08.1747 Kronoby, Knippare. k. 28.04.1758 Kronoby, Knippare.
4) Brita Erkisdotter (katso taulu 577) s. 04.09.1748 Kronoby, Knippare. k. 15.06.1821 Kronoby, Knippare.
5) Erik Eriksson (katso taulu 578) s. 26.04.1751 Kronoby, Knippare. k. 12.01.1810 Kronoby, Knippare. Bonde; isäntä. Kuolinsyy: Vattsot, vattensot, vesitauti (vesipöhö).
6) Lisa s. 11.06.1752 Kronoby, Knippare. k. 04.07.1752 Kronoby, Knippare.
7) Karin s. 18.09.1753 Kronoby, Knippare. k. 28.03.1757 Kronoby, Knippare.
8) Johan s. 23.10.1756 Kronoby, Knippare. k. 25.10.1756 Kronoby, Knippare.
9) Anna s. 08.04.1758 Kronoby, Knippare. k. 28.04.1758 Kronoby, Knippare.
10) Pär s. 01.07.1759 Kronoby, Knippare. k. 10.07.1759 Kronoby, Knippare.
11) Gustaf s. 12.11.1760 Kronoby, Knippare. k. 23.11.1760 Kronoby, Knippare.
12) Maria Eriksdotter (katso taulu 579) s. 02.01.1762 Kronoby, Knippare. k. 10.04.1833 Kronoby, Knippare. Kuolinsyy: Vanhuus / Åld.br.
13) Jakob s. 25.07.1763 Kronoby, Knippare. k. 25.01.1796 Kronoby, Knippare.
14) Matts s. 18.03.1765 Kronoby, Knippare. k. 17.06.1765 Kronoby, Knippare.
15) Helena s. 18.03.1765 Kronoby, Knippare. k. 03.01.1800 Kronoby.
16) Hans s. 24.07.1766 Kronoby, Knippare. k. 06.08.1766 Kronoby, Knippare.
17) Dödfödd son s. 05.09.1767 Kronoby, Knippare. k. 05.09.1767 Kronoby.

Henkilöhakemisto


- Taulu 209 -

6. sukupolvi

Knippare, Brita Eriksdotter, Still (taulusta 75. Isä: Spangar, Erik Markusson) s. 08.06.1728 Kronoby, Påras, Knippare. k. 19.09.1794 Kronoby. Värdinna på Still i Ytterbråtö, Kronoby.

1. puoliso Still, Jakob Jakobsson s. 20.04.1728 Kronoby, Still. k. 30.12.1790 Kronoby, Still. Bonde på Still Ytterbråtö, Kronoby. Vihitty: 26.10.1748 Kronoby. Kuolinsyy: Feber; kuume.
Isä: Still, Jakob Mattsson s. 26.04.1695 Kronoby, Still.
Äiti: Anna Jakobsdotter s. 10.04.1700 Kronoby.

Lapset:
1) Anna s. 24.10.1750 Kronoby, Still. k. 11.12.1750 Kronoby, Still.
2) Carin s. 01.06.1752 Kronoby, Still. k. 12.08.1752 Kronoby, Still.
3) Brita Jakobsdotter (katso taulu 580) s. 26.07.1753 Kronoby, Still. Lisätietoja: Familjen flyttar till någon okänd ort 1780 - 84.
4) Jakob s. 08.03.1755 Kronoby, Still. k. 19.11.1756 Kronoby, Still.
5) Erik s. 09.12.1756 Kronoby, Still. k. 05.01.1757 Kronoby, Still.
6) Maria s. 05.08.1758 Kronoby, Still. k. 20.05.1760 Kronoby, Still.
7) Matts Jakobsson (katso taulu 581) s. 18.08.1760 Kronoby, Still. k. 31.03.1831 Kronoby, Still. Bonde, sexman.
8) Elisabet s. 22.12.1762 Kronoby, Still. k. 13.03.1763 Kronoby, Still.
9) Anders s. 31.07.1765 Kronoby, Still. k. 11.08.1765 Kronoby, Still.
10) Margeta s. 17.01.1767 Kronoby, Still. k. 20.06.1769 Kronoby, Still.
11) Johan s. 23.03.1769 Kronoby, Still. k. 20.06.1769 Kronoby, Still.
12) Anna s. 22.05.1772 Kronoby, Still. k. 12.08.1774 Kronoby, Still.
13) Lisa s. 25.05.1773 Kronoby, Still. k. 04.02.1774 Kronoby, Still.
14) Matts s. 25.02.1775 Kronoby, Still. k. 31.03.1775 Kronoby, Still.

Henkilöhakemisto


- Taulu 210 -

6. sukupolvi

Knippare, Helena Eriksdotter, Röringe (taulusta 75. Isä: Spangar, Erik Markusson) s. 21.08.1729 Kronoby, Knippare. k. 14.07.1807 Kvevlax (Koivulahti), Hjort.

1. puoliso Löija / Knippare, Matts Mattsson s. 21.09.1728 Veteli, Räyrinki. k. 12.08.1790 Kvevlax, Lunelund. Måg på Knipare. Vihitty: 29.10.1749 Kronoby.
Isä: Strang / Löija, Matti Erkinpoika s. 07.03.1686 Vimpeli. Löijan isäntänä 1719 - 1732.
Äiti: Löija, Valpuri Matintytär, Strang / Löija s. 19.03.1687 Veteli, Räyrinki.

Lapset:
1) Maria s. 26.08.1750 Kronoby, Knippare. Lisätietoja: Gårdst 1775 ???.
2) Anna Mattsdotter (katso taulu 582) s. 27.09.1751 Kronoby, Knippare. k. 08.06.1839 Närpes. Lisätietoja: Till Närpes 26.04.1818.
3) Helena s. 11.10.1753 Kronoby, Knippare. k. 14.05.1754 Kronoby, Knippare.
4) Matts s. 21.10.1755 Kronoby, Knippare. k. 27.09.1759 Kronoby, Knippare.
5) Jakob s. 25.06.1759 Kronoby, Knippare. k. 27.09.1759 Kronoby, Knippare.
6) Johan Mattsson (katso taulu 583) s. 07.08.1760 Kronoby, Knippare. k. 08.09.1847 Kvevlax, Hjort. Måg på Lunelund i Kvevlax.
7) Gustaf s. 26.10.1761 Kronoby, Knippare. k. 16.01.1762 Kronoby, Knippare.
8) Carin s. 27.03.1766 Kronoby, Knippare. k. 08.11.1767 Kronoby, Knippare.
9) Anders Mattsson (katso taulu 584) s. 05.05.1768 Kronoby, Knippare. k. 17.09.1854 Kronoby.

Henkilöhakemisto


- Taulu 211 -

6. sukupolvi

Visti / Spangar, Juho Pietarinpoika (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 03.06.1739 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti (Tikkanen). k. 03.07.1817 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Höri, Valpuri Juhontytär, Visti s. 22.04.1734 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 12.04.1819 Vimpeli, Visti. Emäntä. Vihitty: 29.10.1758 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höri, Juho Simonpoika, Höck / Höök s. 20.03.1703 Alajärvi, Kurejoki, Höri (Aljerfiååbyy). Isäntä.
Äiti: Kiilunen, Brita Juhontytär, Höri s. 01.10.1704 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 11.01.1760 Vimpeli, Visti. k. 08.11.1760 Vimpeli, Visti.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 585) s. 06.04.1761 Vimpeli. k. 20.06.1839 Vimpeli. Tilallinen.
3) Matti Juhonpoika (katso taulu 586) s. 19.08.1763 Vimpeli, Visti. k. 01.05.1809 Vimpeli, Lillstrang.
4) Jaakko s. 13.07.1766 Vimpeli, Tikkanen.
5) Juho Juhonpoika (katso taulu 587) s. 05.06.1768 Vimpeli, Tikkanen. k. 16.07.1853 Vimpeli, Visti. Talollinen.
6) Maria s. 07.06.1770 Vimpeli, Visti. k. 20.07.1771 Vimpeli.
7) Abraham s. 08.08.1772 Vimpeli, Visti. k. 08.01.1854 Vimpeli. Perhesuhteet: Naimaton.
8) Marketta s. 10.08.1776 Vimpeli, Visti. k. 10.08.1776 Vimpeli, Visti.
9) Antti s. 01.08.1777 Vimpeli, Visti. k. 16.01.1778 Vimpeli, Visti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 212 -

6. sukupolvi

Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär, Storstrang (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 11.04.1742 Vimpeli, Tikkanen / Visti. k. 13.01.1800 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Storstrang, Jaakko Juhonpoika s. 24.07.1742 Vimpeli, Storstrang . k. 14.05.1816 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 20.11.1760 Vimpeli. Kuolinsyy: Kylmettyi.
1777 Jaakko (Jacob) Juhonpoika Storstrang Vimpelistä on kirjoittanut ja valittanut piispalle että kirkko ei ole maksanut papiston kuljetuksista. (Internet: Jaako (Jacob) Juhonpoika (John's son) Storstrang of Vimpeli recorded as writing to the bishop that the church had not reneged on paying for transportation of clercy). Seksmanni eli kuudennusmies. Pitäjän toimihenkilö, jonka tehtävänä oli pitää huolta kirkkokurista ja järjestyksestä, kirkkoneuvoston jäsen. Kuudennusmiehet, joita mainitaan jo 1500-luvulta lähtien, hävisivät 1860-luvulla vanhan pitäjänjärjestyksen mukana.

Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani) s. 28.02.1721 Vimpeli, Storstrang . Talollinen.
Äiti: Kammarbacka, Liisa Juhontytär, Storstrang s. 05.06.1720 Evijärvi, Jokikylä ( Efwijerfwi ååbyy). Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 15.10.1762 Vimpeli, Storstrang. k. 26.08.1763 Vimpeli, Storstrang.
2) Marketta Jaakontytär (katso taulu 588) s. 14.11.1763 Vimpeli, Storstrang. k. 15.06.1831 Vimpeli, Pokela.
3) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 589) s. 03.04.1765 Vimpeli, Storstrang. k. 30.03.1824 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni.
4) Anna Jaakontytär (katso taulu 590) s. 14.09.1766 Vimpeli, Storstrang. k. 21.04.1805 Lappajärvi, Lillhonkaniemi. Emäntä.
5) Matti s. 24.01.1768 Vimpeli, Storstrang. k. 17.04.1807 Vimpeli, Storstrang.
6) Maria Jaakontytär (katso taulu 591) s. 28.12.1769 Vimpeli, Storstrang. k. 22.09.1797 Alajärvi, Tallbacka. Emäntä.
7) Liisa Jaakontytär (katso taulu 592) s. 06.02.1773 Vimpeli, Storstrang. k. 04.05.1831 Vimpeli. Perhesuhteet: Antti ja Liisa olivat toiset serkukset.
8) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 593) s. 23.05.1775 Vimpeli, Storstrang. k. 1844 Lappajärvi, Lillsöyring. Vävy, talollinen, seksmanni.
9) Juho Jaakonpoika (katso taulu 594) s. 05.07.1778 Vimpeli, Storstrang. k. 06.01.1859 Vimpeli, Lillstrang. Talollinen, lautamies.
10) Saara Jaakontytär (katso taulu 595) s. 24.05.1781 Vimpeli, Storstrang. k. 09.03.1839 Lappajärvi, Sandbacka. Emäntä.
11) Heikki s. 25.06.1784 Vimpeli, Storstrang. k. 09.07.1784 Vimpeli.
12) Kaisa s. 14.10.1786 Vimpeli, Storstrang. k. 02.05.1794 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 213 -

6. sukupolvi

Visti, Erkki Pietarinpoika, Västerspangar (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 21.05.1744 Vimpeli. k. 24.11.1807 Vimpeli. Vävy. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Strang / Västerspangar, Anna Erkintytär, Visti s. 26.09.1747 Vimpeli, Västerspangar. k. 27.09.1773 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä. Vihitty: 01.11.1767 Vimpeli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika, Storstrang s. 07.05.1708 Vimpeli, Strang.
Äiti: Höri, Maria Simontytär, Strang s. 06.06.1717 Alajärvi, Kurejoki.

Lapset:
1) Matti s. 27.08.1769 Vimpeli, Västerspangar. k. 02.10.1788 Vimpeli.
2) Maria s. 26.01.1773 Vimpeli, Västerspangar. k. 18.06.1773 Vimpeli.

2. puoliso Ollila, Anna Matintytär, Västerspangar s. 20.11.1749 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.10.1830 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä. Vihitty: 09.10.1774 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Ollila, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1711 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär, Ollila s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.
Lapset:
1) Reetta Erkintytär (katso taulu 596) s. 09.08.1775 Vimpeli. k. 22.12.1816 Vimpeli. Emäntä.
2) Maria (katso taulu 597) s. 29.06.1777 Vimpeli. k. 01.11.1811 Vimpeli, Vesterspangar.
3) Anna Erkintytär (katso taulu 598) s. 03.08.1781 Vimpeli, Västerspangar. k. 22.02.1834 Lappajärvi, Ylitalo.
4) Liisa s. 10.11.1783 Vimpeli, Västerspangar. k. 03.11.1807 Vimpeli, Västerspangar. Perhesuhteet: Kuoli naimattomana.
5) Erkki (katso taulu 599) s. 01.12.1788 Vimpeli. k. 04.06.1861 Vimpeli. Talollinen; seksmanni.
6) Matti (katso taulu 600) s. 01.07.1791 Vimpeli, Västerspangar. k. 07.10.1839 Vimpeli, Heikkilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 214 -

6. sukupolvi

Spangar, Matti, Visti (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 08.02.1746 Vimpeli, Visti. k. Vaasa ?. Lisätietoja: 28.12.1765 päivätyllä muuttokirjalla muutti Vaasaan.

28.12.1765 päivätyllä muuttokirjalla Vaasaan muutti Matts Petri s. 8/2 1746 Vindalan kylästä Lappajärven pitäjästä. Vihtori Peltokankaan mukaan Matilla oli Juho-niminen poika joka oli renkinä Vimpelissä.

1. puoliso Spangar, ???? s. n. 1746.

Lapset:
1) Juho Renki Vimpelissä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 215 -

6. sukupolvi

Visti, Markus Pietarinpoika (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 27.03.1748 Vimpeli, Visti. k. 17.12.1807 Vimpeli, Visti. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Österspangar, Sofia Matintytär, Visti s. 09.09.1749 Vimpeli. k. 29.11.1827 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 01.11.1770 Vimpeli. Lisätietoja: Muutti Storpynttäriin lapsineen 1809.
Isä: Österspangar, Matti Jaakonpoika s. 30.07.1727 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Lillstrang, Susanna Tuomaantytär, Södervik s. 03.02.1724 Vimpeli, Lillstrang. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Markuksentytär (katso taulu 601) s. 12.01.1772 Vimpeli, Visti. k. 01.02.1844 Alajärvi, Storbacka. Torpparin vaimo. Lisätietoja: Muutti Alajärvelle 1794.
2) Erkki Markuksenpoika (katso taulu 602) s. 26.03.1773 Vimpeli, Visti. k. 28.10.1831 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.
3) Liisa s. 24.08.1774 Vimpeli, Visti. k. 07.08.1782 Vimpeli, Visti.
4) Marketta s. 29.02.1776 Vimpeli, Visti. k. 01.03.1780 Vimpeli, Visti.
5) Anna Markuksentytär (katso taulu 603) s. 21.03.1778 Vimpeli, Visti. k. 23.11.1807 Alajärvi, Hämeenniemi.
6) Jaakko s. 27.07.1779 Vimpeli, Visti. k. 10.10.1782 Vimpeli, Visti.
7) Saara Markuksentytär (katso taulu 604) s. 16.01.1781 Vimpeli, Visti. k. 19.05.1816 Alajärvi, Storbacka.
8) Marketta Markuksentytär (katso taulu 605) s. 25.05.1782 Vimpeli, Visti. k. 27.06.1838 Vimpeli, Spangar.
9) Matti s. 06.02.1784 Vimpeli, Visti. k. 04.07.1784 Vimpeli, Visti.
10) Matti Markuksenpoika (katso taulu 606) s. 08.04.1786 Vimpeli, Visti. k. 09.02.1858 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Matin asuinpaikkaa Pynttärissä alettiin kutsua "Vistin mäeksi".
11) Liisa Markuksentytär (katso taulu 607) s. 23.05.1787 Vimpeli, Visti. k. 22.06.1856 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Pistos.
12) Jaakko s. 07.10.1788 Vimpeli, Visti. k. 19.06.1791 Vimpeli, Visti.
13) Susanna s. 01.03.1791 Vimpeli, Visti. k. 01.05.1867 Vimpeli. Perhesuhteet: Kuoli naimattomana ja rutiköyhänä.
14) Markus s. 19.04.1794 Vimpeli, Visti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 216 -

6. sukupolvi

Visti, Pietari, Lillfinnilä (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 09.05.1750 Vimpeli, Spangar (Tikkanen / Visti). k. 02.09.1808 Lappajärvi, Lillfinnilä. Talollinen, vävy.

1. puoliso Lillfinnilä, Eeva Erkintytär, Visti / Lillfinnilä s. 18.12.1748 Lappajärvi. k. 09.10.1808 Lappajärvi, Lillfinnilä. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Juuti / Lillfinnilä, Erkki Matinpoika s. 03.05.1723 Alajärvi, Kurejoki, Juuti.
Äiti: Laasanen, Marketta Erkintytär, Juuti / Lillfinnilä s. 05.04.1724 Lappajärvi, Tarvola.

Lapset:
1) Marketta s. 02.08.1773 Lappajärvi. Lillfinnilä. k. 07.09.1773 Lappajärvi. Lillfinnilä.
2) Jaakko s. 31.07.1774 Lappajärvi. Lillfinnilä. k. 06.09.1774 Lappajärvi. Lillfinnilä.
3) Saara s. 03.12.1775 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 1809 Lappajärvi, Storfinnilä.
4) Jaakko Pietarinpoika (katso taulu 608) s. 21.09.1777 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 15.05.1813 Lappajärvi, Tapola.
5) Matti s. 16.01.1779 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 17.01.1809 Vimpeli. Renki. Perhesuhteet: Kuoli naimattomana.
6) Anna s. 02.07.1780 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 17.08.1780 Lappajärvi, Lillfinnilä.
7) Abraham s. 17.03.1782 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 14.05.1822 Lappajärvi, Finnilä. Pitäjän seppä. Lisätietoja: Oli Kauhavalla 1805.
8) Maria s. 24.04.1783 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 17.07.1783 Lappajärvi, Lillfinnilä.
9) Maria Pietarintytär (katso taulu 609) s. 28.06.1784 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 25.02.1864 Vimpeli, Jaakkola.
10) Taavetti s. 28.04.1786 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 04.10.1827 Lappajärvi.
Muutti Vimpeliin 28/3 1812 ja takaisin Lappajärvelle 1813.
11) Iisakki s. 23.10.1788 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 30.12.1788 Lappajärvi.
12) Erkki s. 10.06.1790 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 08.06.1811 Lappajärvi, Tapola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 217 -

6. sukupolvi

Visti, Jaakko Pietarinpoika, Kasarikoski (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 09.03.1753 Vimpeli, Visti. k. 24.11.1809 Vimpeli, Kasarikoski. Lisätietoja: Uudisasukas. Kuolinsyy: Näivetystauti.

1. puoliso Storkivi, Anna Matintytär, Visti s. 30.12.1763 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. k. 03.05.1826 Vimpeli, Kasarikoski. Uudistalon emäntä. Vihitty: 28.09.1783 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: StorKivi, Matti Juhonpoika s. 19.02.1727 Evijärvi, Kivijärvi .
Äiti: Söder-Kniivilä, Beata Jaakontytär, StorKivi s. 13.01.1736 Evijärvi .

Lapset:
1) Liisa s. 03.07.1784 Vimpeli, Visti. k. 05.09.1786 Vimpeli.
2) Maria s. 02.10.1785 Vimpeli, Visti. k. 21.12.1808 Vimpeli.
3) Matti Jaakonpoika (katso taulu 610) s. 02.03.1788 Vimpeli, Visti. k. 23.03.1829 Vimpeli, Jaakkola.
4) Anna s. 03.08.1792 Vimpeli, Kasarikoski. k. 04.07.1794 Vimpeli.
5) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 611) s. 18.01.1794 Vimpeli, Kasarikoski. k. 07.04.1859 Vimpeli.
6) Kaisa s. 26.10.1797 Vimpeli, Kasarikoski. k. 30.06.1812 Vimpeli, Kasarikoski.
7) Anna Jaakontytär (katso taulu 612) s. 28.09.1799 Vimpeli, Kasarikoski. Lisätietoja: Lappajärvelle 1825 ja leskeksi jäätyään Kortesjärvelle 1847.
8) Liisa s. 24.06.1802 Vimpeli, Kasarikoski. k. 08.06.1813 Vimpeli, Kasarikoski.
9) Juho Jaakonpoika (katso taulu 613) s. 25.01.1807 Vimpeli, Kasarikoski. k. 27.06.1849 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 218 -

6. sukupolvi

Visti / Kasarikoski, Taavetti Pietarinpoika, Spangar (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 21.06.1759 Vimpeli, Tikkanen, Visti. k. 04.05.1837 Vimpeli, Kasarikoski. Torppari. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Nabb, Saara Jaakontytär, Spangar s. 14.01.1760 Evijärvi, Nabb. k. 10.04.1833 Vimpeli. Vihitty: 28.09.1794 Lappajärvi.
Isä: Lång-Girs / Nabb, Jaakko Pietarinpoika s. 12.07.1722 Evijärvi, Långgirs. Talollinen, Nabbin uudisasukas.
Äiti: Brefdragare, Maria Juhontytär, Girs / Nabb s. 1731 Evijärvi, Brefdragare. Emäntä.

Lapset:
1) Taavetti s. 20.01.1798 Vimpeli, Kasarikoski. k. 09.06.1798 Vimpeli, Kasarikoski.
2) Maria s. 18.08.1803 Vimpeli, Visti. k. 14.04.1808 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 219 -

6. sukupolvi

Visti, Marketta Pietarintytär, Lindbacka (taulusta 79. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 26.01.1761 Vimpeli, Tikkanen, Visti. k. 11.12.1805 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Lindbacka, Matti Jaakonpoika s. 10.08.1761 Vimpeli, Lindbacka. k. 27.09.1822 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen. Vihitty: 10.11.1782 Lappajärvi. Kuolinsyy: Röhkä.
Isä: Lindbacka / Tikkanen, Jaakko Antinpoika s. 17.07.1737 Vimpeli, Tikkanen. Tilallinen, uudisasukas.
Äiti: Savola, Susanna Matintytär, Lindbacka / Tikkanen s. 20.12.1739 Lappajärvi, Savola. Emäntä.

Lapset:
1) Taavetti Matinpoika (katso taulu 614) s. 18.11.1784 Vimpeli, Lindbacka. k. 01.02.1807 Vimpeli, Lindbacka.
2) Jaakko Matinpoika (katso taulu 615) s. 05.02.1787 Vimpeli, Lindbacka. k. 17.12.1867 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen.
3) Liisa Matintytär (katso taulu 616) s. 03.05.1789 Vimpeli, Lindbacka. k. 05.03.1842 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä.
4) Erkki Matinpoika (katso taulu 617) s. 23.06.1792 Vimpeli, Lindbacka. k. 05.09.1867 Lappajärvi. Torppari. Lisätietoja: Lapualle 1835 ja Lappajärvelle.
5) Maria Matintytär (katso taulu 618) s. 01.08.1795 Vimpeli, Lindbacka. k. 16.12.1864 Vimpeli, Sääksjärvi, Tuomaala.
6) Antti s. 10.11.1797 Vimpeli, Lindbacka. k. 09.04.1860 Vimpeli. Perhesuhteet: Naimaton.
7) Matti s. 28.02.1800 Vimpeli, Lindbacka. k. 05.08.1813 Vimpeli, Lindbacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 220 -

6. sukupolvi

Laukkonen, Juho Ristonpoika (taulusta 81. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 1729 Lehtimäki Laukkonen. Kurkolan vävy. Lisätietoja: Matti muutti 1760 leskenä Isokyröstä Lapualle tyttäriensä kanssa.

1. puoliso Kurkola, Maria Tuomaantytär, Laukkonen s. 01.12.1733 Isokyrö, Napue, Kurkola. k. 25.05.1759 Isokyrö, Napue, Kurkola. Vihitty: 17.05.1749 Isokyrö. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Kurkola, Tuomas Antinpoika s. n. 1710.
Äiti: Perttula, Valpuri Yrjöntytär, Kurkola s. n. 1710.

Lapset:
1) Matti s. 16.08.1752 Isokyrö, Napue, Kurkola. k. 27.10.1752 Isokyrö, Napue, Kurkola.
2) Susanna s. 07.02.1753 Isokyrö, Napue, Kurkola.
3) Tuomas s. 29.02.1756 Isokyrö, Napue, Kurkola. k. 13.06.1756 Isokyrö, Napue, Kurkola.
4) Maria s. 11.01.1758 Isokyrö, Napue, Kurkola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 221 -

6. sukupolvi

Laukkonen / Ahola, Liisa Ristontytär, Mattinen / Kurkikangas (taulusta 81. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 23.08.1736 Lehtimäki Laukkonen. k. 20.05.1809 Alajärvi, Kurejoki, Kangasmaa. Lisätietoja: Oli piikana Alajärven Pynttärissä. Kuolinsyy: Halvaus.

Liisa Ristontytär muutti leskenä Alajärvelle Kurejoelle vuonna 1800. Mukana seurasivatlapset Liisa, Tuomas, Johanna ja Marketta.

1. puoliso Mattinen / Kurkikangas, Yrjö Tuomaanpoika s. 1735. k. 16.03.1797 Lehtimäki, Kurkikangas. Uudisasukas; talollinen. Vihitty: 31.10.1756 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Aholassa vaihtui isäntä 1786. Yrjö perusti Kurkikankaan uudistilan Lehtimäelle vuonna 1787. Yrjön mukana Kurkikankaalle tulivat vaimo Liisa sekä lapset Yrjö, Liisa, Tuomas, Juho, Greta ja Susanna (s. 1762). Liisa Ristontytär muutti leskenä Alajärvelle Kurejoelle vuonna 1800. Mukana seurasivatlapset Liisa, Tuomas, Johanna ja Marketta.

Isä: Mattinen, Tuomas Yrjönpoika s. 1681. Talollinen.
Äiti: Margeta Erkintytär, Mattinen s. 1689.

Lapset:
1) Maria s. 11.10.1757 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.09.1758 Alajärvi, Pynttäri.
2) Liisa s. 05.11.1758 Kuortane, Ahola. k. Kuollut lapsena.
3) Kaisa s. 20.10.1759 Kuortane, Ahola. k. Kuollut Lapsena.
4) Yrjö s. 1760 Kuortane, Ahola. k. 01.10.1762 Kuortane, Ahola.
5) Susanna s. 03.04.1762 Kuortane, Ahola. k. 25.10.1799 Lehtimäki, Kurkikangas. Lisätietoja: Rangaistu salavuoteudesta.
Syntyneiden luettelossa nimeksi on merkitty Valpuri, mutta rippikirjoissa esiintyy nimenä Susanna. Susanna kuoli Lehtimäellä viikko 18.10.1799 kuolleena syntyneen tyttärensä jälkeen. Susannaa oli rangaistu salavuoteudesta.
6) Valpuri s. 03.04.1762 Kuortane, Ahola . Perhesuhteet: Avioitui Kuortaneella.
7) Liisa s. 08.07.1763 Kuortane, Ahola. k. 14.10.1835 Kuortane, Saarenoja. Itsellinen. Lisätietoja: Muutti veljensä Tuomaan perheen kanssa Alajärven Kangasmaalta Kuortaneelle 1826. Perhesuhteet: Liisa eli naimattomana.
8) Marketta s. 01.08.1766 Kuortane, Ahola. k. 23.12.1766 Kuortane, Ahola.
9) Yrjö Yrjönpoika (katso taulu 476) s. 10.03.1768 Kuortane, Ahola. Lisätietoja: Asuivat ensin Kurkikankaalla, sitten Lehtimäen Savolaisessa, Kuortaneelle 1802.
10) Johannes s. 04.04.1771 Kuortane, Ahola. k. 07.07.1771 Kuortane, Ahola.
11) Tuomas s. 13.11.1772 Kuortane, Ahola. k. 01.03.1848 Kuortane, Kurkela. Perhesuhteet: Oli vävynä Kagasmaalla, sitten itsellisenä Saarenojalla.
12) Johannes Yrjönpoika (katso taulu 477) s. 11.12.1775 Kuortane, Ahola. Frabackan vävy.
13) Marketta s. 15.07.1777 Kuortane, Ahola.
14) Maria s. 10.03.1783 Kuortane, Ahola. k. 06.04.1783 Kuortane, Ahola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 222 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Karhula, Jooseppi Simonpoika (taulusta 82. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 09.06.1765 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.09.1826 Alajärvi, Karhula. Torppari. Lisätietoja: Oli renkinä 1791 Uusikaarlepyyssä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Skrabb, Maria Juhontytär, Pynttäri / Karhula s. 21.09.1776 Alajärvi, Skrabb. k. 01.08.1830 Alajärvi, Karhula. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Vatitauti, vesipöhö.
Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika s. 27.07.1740 Alajärvi, Skrabb.
Äiti: Koskela, Liisa Heikintytär, Skrabb s. 22.09.1736 Lappajärvi, Koskela.

Lapset:
1) Ulrika (katso taulu 619) s. 27.11.1800 Alajärvi, Skrabb. k. 13.12.1855 Soini, Vähä-Soini.
2) Lovisa Charlotta s. 04.03.1805 Alajärvi, Karhula. k. 01.03.1806 Alajärvi.
3) Kalle Kustaa s. 16.10.1807 Alajärvi, Karhula. k. 30.04.1808 Alajärvi.
4) Maria s. 25.09.1814 Alajärvi, Karhula.

Henkilöhakemisto


- Taulu 223 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Regina Simontytär, Oittinen / Karhula (taulusta 82. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 07.03.1767 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.04.1851 Alajärvi, Karhula. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Oittinen / Karhula, Eljas s. 22.09.1765 Rautalampi, Oittinen. k. 29.12.1808 Alajärvi, Karhula. Vihitty: 26.12.1791 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. Kuolinsyy: Tyrä.
Isä: Oittinen, Israel Juhanpoika s. 1740 Rautalampi.
Äiti: Sophia Matintytär s. n. 1740.

Lapset:
1) Heikki s. 20.01.1793 Alajärvi, Skrabb. k. 06.11.1794 Alajärvi, Skrabb.
2) Johannes s. 07.05.1794 Alajärvi, Pynttäri. Torppari.
3) Elias Eliaksenpoika (katso taulu 620) s. 11.11.1795 Alajärvi, Pynttäri.
4) Matti s. 1800 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.09.1808 Alajärvi.
5) Anna Liisa Eliaantytär (katso taulu 621) s. 10.06.1801 Alajärvi, Karhula.
6) Israel (katso taulu 622) s. 14.09.1804 Alajärvi, Karhula. k. 18.03.1852 Alajärvi, Karhula. Talollinen.
7) Eva Kristiina s. 30.05.1807 Alajärvi, Karhula.

2. puoliso Hugg, Antti Antinpoika s. 1772. k. 04.01.1838 Alajärvi, Karhula. Sotilas. Vihitty: 26.12.1810 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Oli Pohjanmaan rykmentin Ilmajoen komppanian nuorin sotilas Suomen sodan aikana 1808.


Henkilöhakemisto


- Taulu 224 -

6. sukupolvi

Hannula, Lisa Johansdotter (taulusta 83. Isä: Pynttäri / Hannula, Johannes Persson) s. 1729 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

1. puoliso Pynttäri / Hannula, Matts Henriksson s. 1729 Lappo. Vihitty: 17.12.1745 Nykarleby. Lisätietoja: 1762 var Matts dräng i Nykarleby stad.

Lapset:
1) Henrik s. 15.05.1747 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 05.07.1747 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
2) Sara s. 24.04.1748 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 13.06.1748 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
3) Anna s. 31.05.1749 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.06.1749 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
4) Johannes s. 15.08.1750 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 28.08.1750 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
5) Elisabet s. 24.04.1752 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 27.04.1752 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Mattias s. 06.06.1754 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
7) N.N. s. 07.01.1755 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 07.01.1755 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Petrus s. 09.04.1756 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.04.1756 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Marja s. 07.04.1762 Nykarleby, Staden. k. 06.07.1762 Nykarleby, Staden.

Henkilöhakemisto


- Taulu 225 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Hannula, Maria Johansdotter (taulusta 83. Isä: Pynttäri / Hannula, Johannes Persson) s. 01.03.1735 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

1. puoliso Pynttäri / Hannula, Erik Eriksson s. 1732 Pedersöre. Måg på Hannula. Vihitty: 13.09.1752 Nykarleby.

Lapset:
1) Ericus s. 27.01.1753 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 29.04.1753 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
2) Brita (katso taulu 623) s. 1754. Styvdotter eller Erik Erikssons syster ??.
3) Maria (katso taulu 624) s. 11.03.1754 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
4) Simon (katso taulu 625) s. 26.10.1756 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
5) Anna s. 09.02.1760 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 04.04.1760 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Johannes s. 06.03.1761 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 05.05.1761 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
7) Catharina s. 08.04.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Susanna s. 26.04.1765 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 22.08.1765 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Margareta s. 19.08.1766 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
10) Lisa Stina s. 09.01.1771 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
11) Helena s. 15.04.1775 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.10.1775 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
12) Susanna s. 03.10.1776 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

Henkilöhakemisto


- Taulu 226 -

6. sukupolvi

Hannula, Anna Johansdotter, Isakas (taulusta 83. Isä: Pynttäri / Hannula, Johannes Persson) s. 11.06.1739 Nakarleby, Kovjoki, Hannula. k. 15.02.1807 Nakarleby, Kovjoki, Hannula. Kuolinsyy: Bröstsjuka; rintatauti.

1. puoliso Isakas, Matts Johansson s. 20.01.1738 Pedersöre, Östensö, Isakas. k. 14.11.1811 Nykarleby, Hannula. Måg. Vihitty: 09.11.1760 Nykarleby.
Isä: Isakas, Johan Henriksson s. n. 1707 Pedersöre.
Äiti: Karvonen, Anna Yrjöntytär, Isakas s. 03.09.1703 Evijärvi.

Lapset:
1) Anna s. 02.11.1761 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
2) Johannes s. 13.01.1763 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 16.03.1763 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
3) Helena s. 03.03.1765 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
4) Jakob s. 12.07.1766 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 02.03.1834 Nykarleby.
5) Mattias s. 24.07.1767 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Maria s. 14.05.1770 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
7) Margareta s. 02.04.1773 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 22.03.1775 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Johan s. 02.09.1774 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Frederic s. 26.01.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 13.04.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
10) Sara s. 15.04.1778 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

Henkilöhakemisto


- Taulu 227 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Jeremias Laurinpoika (taulusta 84. Isä: Pynttäri, Lauri Pietarinpoika) s. 26.06.1748 Alajärvi, Pynttäri.

Kultaseppä Abraham Steenin (Pynttäri) perunkirjoituksesta selviää: vainajan veli Jeremias Laurinpoika Pynttäri on yksinkertainen, nuhteeton ja hankkii puolisoineen perheensä elannon Kuortaneella "laupiaiden ihmisten" luona (perunkirjoitus v. 1795 Pietarsaaressa / V. Peltokangas). Jeremias asui perheineen aluksi Kuortaneen Rintamäessä, sitten Korpelassa ja senjälkeen Lahden talossa.

1. puoliso Rintamäki, Brita Heikintytär, Pynttäri s. n. 1748 Kuortane, Rintamäki. Vihitty: 27.11.1777 Kuortane.

Lapset:
1) Liisa s. 24.08.1776 Kuortane, Rintamäki. k. 03.07.1785 Kuortane, Korpela.
2) Antti s. 27.11.1777 Kuortane, Rintamäki.
3) Matti s. 16.10.1786 Kuortane, Lahti. k. 01.07.1787 Kuortane, Lahti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 228 -

6. sukupolvi

Back / Lassila, Maria Laurintytär, Pynttäri (taulusta 84. Isä: Pynttäri, Lauri Pietarinpoika) s. 01.04.1750 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.02.1820 Lappajärvi, Ammesmäki. Itsellisen vaimo. Perhesuhteet: Maria Laurintytär kuoli leskenä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Back / Lassila, Antti Juhonpoika s. 21.03.1744 Pedersöre, Kortesjärvi, Back. Vihitty: 09.04.1769 Alajärvi. Lisätietoja: Perhe muutti 1795 Soinista Lappajärvelle, jossa asuivat Harjun talossa.
Isä: Back, Johan Eriksson s. n. 1720.
Äiti: Sophia Johannesdotter s. n. 1720.

Lapset:
1) Sophia s. 29.01.1770 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.06.1770 Alajärvi, Pynttäri.
2) Gustaf s. 16.03.1771 Alajärvi, Pynttäri. Sotilas. Lisätietoja: Oli sotilaana Sandelssin prikaatissa. Sotilasnimi Gull.
3) Elisabet s. 17.06.1772 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.07.1772 Alajärvi, Pynttäri.
4) Matti s. 15.05.1773 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.04.1774 Alajärvi, Pynttäri.
5) Erkki s. 18.03.1775 Alajärvi, Pynttäri. k. 17.03.1781 Alajärvi, Koivujärvi.
6) Matias Gustaf s. 27.05.1776 Alajärvi, Pynttäri. Harjun vävy.
7) Maria Antintytär (katso taulu 626) s. 28.06.1777 Alajärvi, Pynttäri. k. 17.12.1816 Lappajärvi, Ammesmäki.
8) Antti s. 02.09.1779 Alajärvi, Koivuniemi. k. 19.10.1779 Alajärvi, Lassila.
9) Susanna s. 07.12.1780 Alajärvi, Koivuniemi.
10) Anna s. 05.08.1782 Alajärvi, Koivuniemi.
11) Aabraham s. 03.11.1783 Alajärvi, Koivuniemi. k. 27.02.1784 Alajärvi.
12) Marketta s. 12.02.1785 Alajärvi, Koivuniemi. k. 23.08.1785 Alajärvi, Koivuniemi.
13) Saara s. 21.07.1786 Alajärvi, Lassila. k. 19.09.1786 Alajärvi, Koivuniemi.
14) Saara Marget s. 27.06.1789 Soini, Lill-Soini. k. 06.09.1803 Lappajärvi, Ammesmäki.
15) Aabraham s. 19.06.1791 Soini, Lill-Soini. k. 22.01.1798 Lappajärvi, Harju.
16) Erkki s. 19.08.1796 Lappajärvi, Harju. k. 01.12.1796 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 229 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Steen, Aabraham Laurinpoika (taulusta 84. Isä: Pynttäri, Lauri Pietarinpoika) s. 30.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.02.1795 Pietarsaari. Kultaseppämestari 1781. Lisätietoja: Asui pappilassa jo lapsesta. Muutti Vaasaan kultasepänoppiin n. 1770.

Ei rintaperillisiä 22.4.1795 perunkirjoituksen mukaan. Perillisinä mainitaan vainajan siskot: Juho Laurinpoika, kirkonköyhä huimapää Alajärvellä, Jeremias Laurinpoika ja tämän vaimo Brita Heikintytär Kuortaneella, jotka ,,etsivät ruokaa ja toimeentuloa kristillisten ihmisten luota,ovat yksinkertaisia. mutta rehellisiä" Maria Laurintytär, naimisissa talonpoika Antti Juhonpoika Harjun kanssa Lappajärveltä ja Liisa Laurintytär naimaton; Antti Harjun lanko, talonpoika Erkki Juhonpoika Rådman Över-Essestä. Omaisuus 256:11:11, mm. talo n:o 96 Västerngatanilla ja vähennykset 239:39:05 rdl.sp. Olof Hollsten, maakamreeri ja nimismies asui puolisonsa, Albertina Aejmelae, kanssa Abraham Steenin luona. Lähde: Björkman Hj, Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 1929: Suomen kaupunkien perunkirjoituksia.

1. puoliso Wunsch, Brita Sophia, Pynttäri / Steen s. 12.01.1754 Ylistaro. k. 1813 Pietarsaari. Vihitty: ??. Perhesuhteet: Ensimmäinen avioliitto oli lapseton.
Brita Sofia oli toisen kerran naimisissa kultaseppämestari Joachim Silverklothin (Ruotsin Luulajasta) kanssa. Avioliitosta tytär Anna Sofia 5. 1797, naimisissa Pietarissa tullimies Anders Edvard Breitholtzin (ruotsalaista aatelissukua) kanssa. Brita Sophian isä oli Kalajoen jalkaväkirykmentin kornetti. Isän isä oli ratsumestari Adam Johan Wunsch Turusta ja tämän vaimo oli Anna Margareta Ekelöt. Bernhardin ensimmämen vaimo oli Ebba Helena Ramsay. Äiti Anna Gustafintyttären isä oli Kokkolan pitäjänapulainen Gustaf Mumma ja äiti oli Brita Ernstsdotter Grandell (Sursill-su- kua). Annan isäpuoli oli kapteeni Olof Clase Smålannista.

Isä: Wunsch, Bernhard Adam Johaninpoika s. 04.03.1695. Kalajoen jalkaväkirykmentin kornetti.
Äiti: Clase / Mumma / Momma, Anna Gustafintytär, Wunsch s. n. 1714.

Henkilöhakemisto


- Taulu 230 -

6. sukupolvi

Kiilunen, Liisa Erkintytär, Stor-Höök / Kiilunen (taulusta 85. Äiti: Pynttäri, Susanna Juhantytär) s. 04.10.1730 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 11.02.1770 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Stor-Höök / Kiilunen, Antti Erkinpoika s. 03.01.1726 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 05.09.1770 Lappajärvi, Kiilunen. Kiilusen vävy. Vihitty: 15.05.1749 Lappajärvi. Lisätietoja: Heillä ei ollut taloa nimissään, isännäksi tuli suoraan heidän poikansa Jaakko. Kuolinsyy: Rintakipu.
Isä: Höök, Erkki Matinpoika s. 05.04.1674 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, Storhökin isäntä 1699 - 1724.
Äiti: Nelimarkka, Maria Heikintytär, Storhök s. 23.06.1689 Alajärvi, Nelimarkka. Emäntä.

Lapset:
1) Kaisa (katso taulu 627) s. 18.10.1750 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 20.01.1823 Alajärvi, Hauta-aho. Emäntä.
2) Saara s. 1751 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
3) Jacob Andersson (katso taulu 628) s. 08.07.1752 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 29.06.1798 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Talollinen. Lisätietoja: Isäntänä 1776 - 1798.
4) Erkki (katso taulu 629) s. 03.01.1755 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 15.12.1812 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Mätäpaise.
5) Marketta s. 23.07.1757 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 28.03.1798 Alajärvi, Kurejoki, Koskela. Piika. Perhesuhteet: Naimaton.
6) Saara s. 11.01.1761 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 01.05.1762 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
7) Maria Antintytär (katso taulu 630) s. 12.04.1763 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 22.06.1804 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
8) Kaarina s. 1767 Kauhajärvi, Kiilunen.
9) Susanna s. 23.06.1768 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 16.01.1828 Alajärvi, Koskela.

Henkilöhakemisto


- Taulu 231 -

6. sukupolvi

Kiilunen, Marketta Erkintytär, Storstrang (taulusta 85. Äiti: Pynttäri, Susanna Juhantytär) s. 03.07.1737 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 10.07.1792 Vimpeli, Storstrang. Emäntä.

1. puoliso Storstrang, Matti Hannunpoika s. 03.09.1738 Vimpeli, Storstrang. k. 07.01.1803 Vimpeli, Storstrang. Talollinen. Vihitty: 18.12.1757 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika s. 26.07.1718 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Särkijärvi, Maria Antintytär, Storstrang s. 1714 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 16.09.1759 Vimpeli, Storstrang. k. 13.10.1759 Vimpeli, Storstrang.
2) Strang s. 18.10.1760 Vimpeli, Storstrang. k. 25.08.1781 Vimpeli, Storstrang.
3) Heikki Matinpoika (katso taulu 631) s. 25.12.1761 Vimpeli, Storstrang. k. 06.02.1825 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.
4) Anna Matintytär (katso taulu 632) s. 02.12.1764 Vimpeli, Storstrang. k. 22.04.1809 Laapajärvi, Kitti. Emäntä.
5) Susanna Matintytär (katso taulu 633) s. 01.04.1767 Vimpeli, Storstrang.
6) Erkki s. 23.03.1769 Vimpeli, Storstrang. k. 13.04.1770 Vimpeli, Storstrang.
7) Juho s. 18.06.1770 Vimpeli, Storstrang. k. 26.07.1770 Vimpeli, Storstrang.
8) Maria Matintytär (katso taulu 634) s. 25.12.1771 Vimpeli, Storstrang. k. 17.02.1806 Vimpeli.
9) Marketta Matintytär (katso taulu 635) s. 01.02.1774 Vimpeli, Storstrang. k. 02.10.1847 Vimpeli, Kotkaniemi. Emäntä.
10) Liisa s. 25.05.1776 Vimpeli, Storstrang. k. 20.07.1776 Vimpeli, Storstrang.
11) Matti s. 10.08.1777 Vimpeli, Storstrang. k. 14.03.1826 Vimpeli, Storstrang.

Henkilöhakemisto


- Taulu 232 -

6. sukupolvi

Kiilunen, Saara Erkintytär, Sissala (taulusta 85. Äiti: Pynttäri, Susanna Juhantytär) s. 18.08.1747 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 30.11.1816 Alajärvi, Kurejoen, Sissala. Emäntä. Kuolinsyy: Koliikki.

1. puoliso Sissala, Jaakko Erkinpoika s. 18.02.1746 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 14.01.1818 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Vihitty: 20.12.1767 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Maria s. 05.01.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 24.04.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
2) Olavi s. 03.01.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 29.08.1828 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
3) Liisa Jaakontytär (katso taulu 636) s. 05.11.1772 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.05.1853 Alajärvi.
4) Erkki s. 23.02.1774 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 18.02.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
5) Aabraham s. 05.04.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 26.11.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
6) Saara s. 11.10.1776 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 15.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
7) Matti s. 10.04.1778 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 14.08.1833 Alajärvi, Karhula. Talonisäntä.
8) Marketta s. 22.04.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 22.09.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
9) Jaakko s. 19.07.1781 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 27.08.1856 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Torppari.
10) Margareta s. 20.12.1784 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 18.01.1838 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vähtärin vaimo.
11) Juha Jaakonpoika (katso taulu 637) s. 11.06.1786 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 22.04.1848 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
12) Saara s. 02.04.1788 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 20.09.1808 Alajärvi.
13) Aabraham s. 04.12.1789 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 29.12.1789 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
14) Susanna s. 04.01.1792 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 21.07.1792 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 233 -

6. sukupolvi

Pynttär / Lillsandsund, Johannes Henriksson (taulusta 86. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 11.04.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.08.1808 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen.

1. puoliso Österkivlös, Maria Simonsdotter, Pynttär / Lillsandsund s. 03.02.1734 Pedersöre, Österkivlös. k. 10.11.1808 Pedersöre, Lillsandsund. Matmor, emäntä. Vihitty: 31.11.1755 Pedersöre. Kuolinsyy: Rödsot.
Isä: Österkivlös, Simon Johansson s. n. 1706 Pedersöre.
Äiti: Sihtala / Anttila, Maria Jakobsdotter, Österkivlös s. 08.03.1706 Alajärvi.

Lapset:
1) Henrik s. n. 1774 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Lisätietoja: Dog 10 mån gammal.
2) Anna s. n. 1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 19.03.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Caijsa s. n. 1780 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
4) Henrik s. 30.04.1758 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 20.05.1758 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
5) Margeta s. 03.11.1759 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 23.06.1761 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
6) Maria s. 30.10.1760 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 17.01.1761 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
7) Magdalena s. 24.05.1762 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 13.03.1827 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
8) Simon s. 06.07.1763 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 20.07.1763 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
9) Johan s. 19.06.1766 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 23.06.1766 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
10) Maria Lisa s. 02.11.1767 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.08.1802 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Hustru; emäntä.
11) Lisa s. 21.11.1770 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 02.12.1770 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
12) Caisa s. 01.05.1772 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.03.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
13) Andreas s. 31.12.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Kuolinsyy: Dog troligen späd.
14) Anders s. 05.02.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
15) Margeta s. 22.04.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
16) Anna s. 05.05.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 20.04.1856 Pedersöre, Kållby, Pettil.

Henkilöhakemisto


- Taulu 234 -

6. sukupolvi

Hannula, Susanna Henriksdotter, Pynttär / Lillsandsund (taulusta 86. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 25.05.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.11.1817 Pedersöre, Kovjoki, Hannula. Kuolinsyy: Ålderdom.

1. puoliso Hannula, Gustaf Jakobsson s. 04.09.1741 Nykarleby, Kovjoki. k. 28.07.1808 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Bonde. Vihitty: Pedersöre. Kuolinsyy: Feber.
Isä: Hannula, Jakob Andersson s. n. 1697.
Äiti: Vendela Davidsdotter s. 1697.

Lapset:
1) Henrik s. 25.05.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.02.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Perhesuhteet: Kaksoset.
2) Vendela s. 25.05.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.05.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Perhesuhteet: Kaksoset.
3) Anna s. 16.08.1764 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 27.08.1808 Nykarleby, Hellman. Perhesuhteet: Gift Hellman.
4) Johannes s. 26.12.1765 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
5) Susanna s. 06.09.1767 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 16.09.1768 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Jakob s. 19.04.1769 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.05.1769 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
7) David s. 14.10.1770 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Andreas s. 13.11.1771 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Maria s. 10.09.1773 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.06.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
10) Susanna s. 20.09.1775 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.06.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
11) Catharina s. 27.03.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 01.04.1833.
12) Susanna s. 09.07.1779 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.10.1779 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
13) Piltbarn s. 1780 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 14.08.1780 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

Henkilöhakemisto


- Taulu 235 -

6. sukupolvi

Lillsandsund, Anders Henriksson (taulusta 86. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 12.12.1737 Pedersöre, Lillsandsund. k. 09.06.1805 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Bonde, skomakare, talollinen, suutari. Kuolinsyy: Slag; halvaus.

1. puoliso Skutnabba, Maria Andersdotter, Lillsandsund s. 09.03.1742 Pedersöre, Skutnabba. Vihitty: 25.10.1768 Pedersöre.
Isä: Skutnabba, Anders Larsson s. 1715 Pedersöre.
Äiti: Österkivilös, Carin Andersdotter, Skutnabba s. 1717 Pedersöre.

Lapset:
1) Catharina s. 16.10.1770 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 01.12.1770 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
2) Catharina s. 16.10.1771 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 13.11.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Maria s. 26.04.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 10.05.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
4) Margeta s. 1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 23.03.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.

2. puoliso Paananen, Sophia Andersdotter, Lillsandsund s. 25.04.1754 Viitasaari, Kyminkoski, Paananen. k. 05.01.1836 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Vihitty: 01.02.1778 Pedersöre.
Isä: Paananen, Antti Påhlsson s. 19.07.1722 Viitasaari.
Äiti: Hämäläinen, Sofia, Paananen s. 1718.
Lapset:
1) Sofia Magdalena s. 15.04.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 26.06.1780 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
2) Anders s. 29.05.1780 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 05.02.1856 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Anna Lisa s. 01.01.1782 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 29.07.1866 Pedersöre, Kovjoki, Marken.
4) Matts s. 21.07.1784 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Sjöman. Lisätietoja: Rest till sjöss för lång tid sedan och ej låtit höra av sig.
5) Johan Vilhelm s. 21.12.1787 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 03.05.1844 Jakobstad. Sandström. Guld- och silverarbetare.
6) Henrik s. 14.04.1789 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 1851 Ytterjeppo, Ruotsala. Sandström.
7) Lena Sofia s. 15.06.1790 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 28.07.1798 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
8) Maja Stina s. 21.10.1791 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 16.09.1808 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
9) Ulrika s. 13.01.1795 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 24.10.1872 Pedersöre, Kyrkoby, Österkivilös.

Henkilöhakemisto


- Taulu 236 -

6. sukupolvi

Lillsandsund, Henrik Henriksson (taulusta 86. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 31.03.1741 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 1788-89. Bonde senare inhuses = talonpoika myöhemmin loinen. Lisätietoja: Struken i kyrkoboken 1786-91, finns ej i boken.

1. puoliso Sijsbacka, Brita Danielsdotter, Lillsandsund s. 18.03.1739 Pedersöre, Öfre Purmo, Sijsbacka. k. 07.07.1801 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Vihitty: 06.11.1763 Pedersöre.
Isä: Siisbacka, Daniel Andersson s. n. 1701.
Äiti: Taisk, Beata Mattsdotter, Siisbacka s. 1701 Purmo.

Lapset:
1) Margaretha s. 22.05.1764 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 29.05.1764 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
2) Philipus s. 01.05.1765 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 10.05.1765 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Henrik s. 20.07.1766 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 02.08.1766 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
4) Anna Beata s. 06.06.1767 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.06.1767 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
5) Helena s. 06.06.1768 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 16.09.1768 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
6) Margeta s. 21.09.1769 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 03.12.1772 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Kuolinsyy: Död som Anna ?.
7) Beatha s. 16.02.1771 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
8) Maria s. 19.04.1772 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 21.07.1772 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
9) Brita s. 23.06.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 01.07.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
10) Margareta s. 02.06.1774 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 05.07.1774 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
11) Anders s. 16.05.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.07.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Lisätietoja: Död som Maria ?.
12) Anna s. 17.05.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 02.09.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
13) David s. 25.05.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 24.06.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
14) dotter s. 15.01.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 15.09.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
15) Jakob Johannes s. 25.07.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
16) Sophia s. 18.09.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.10.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.

Henkilöhakemisto


- Taulu 237 -

6. sukupolvi

Lillsandsund, Anna Henriksdotter, Greve (taulusta 86. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 28.11.1742 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 28.03.1792 Nykarleby, Frill. Kuolinsyy: Lungsot.

1. puoliso Greve, Matts Henriksson s. 30.08.1741 Pedersöre, Katternö, Greve. k. 21.10.1807 Nykarleby, Frill. Vihitty: 06.11.1763 Pedersöre. Lisätietoja: Först bonde på Lövö och från 1787 på Frill i Nykarleby, Kyrkoby.
Isä: Henrik Tuomasson s. 1719 Kauhava.
Äiti: Sofia Matttsdotter s. n. 1719.

Lapset:
1) Henrik s. 25.12.1765 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 29.06.1766 Pedersöre, Lövö, Greve.
2) Maria s. 13.12.1767 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 23.02.1836 Nykarleby, Kyrkoby, Frill.
3) Erik s. 06.05.1769 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 09.07.1769 Pedersöre, Lövö, Greve.
4) Matts s. 25.02.1770 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 25.11.1770 Pedersöre, Lövö, Greve.
5) Johan s. 29.06.1770 Pedersöre, Lövö, Greve.
6) Anders s. 26.09.1771 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 15.01.1824 Nykarleby, Kyrkoby, Frill.
7) Susanna s. 22.11.1774 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 02.03.1777 Pedersöre, Lövö, Greve.
8) Matts s. 25.02.1776 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 22.08.1776 Pedersöre, Lövö, Greve.
9) Henrik s. 06.01.1778 Pedersöre, Lövö, Greve. Kuolinsyy: Torde ha dött späd, ej med på Frill.
10) Erik s. 08.05.1781 Pedersöre, Lövö, Greve. Lisätietoja: Till sjöss 1800.

Henkilöhakemisto


- Taulu 238 -

6. sukupolvi

Lillsandsund, David Henriksson (taulusta 86. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 27.12.1744 Pedersöre, Lillsandsund. k. n. 1790. Sjöman, Coopverdietimmerman.

1. puoliso Holm, Sara Johansdotter, Lillsandsund s. 1755 Stockholm. k. 30.11.1830 Jakobstad. Vihitty: 12.07.1722 Stockholm.

Lapset:
1) Brita Magdalena s. 12.12.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 02.08.1776 Pedersöre, Lövö, Greve.
2) Anders Johan s. 14.09.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Matts s. 14.09.1784 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
4) Gustav s. 10.02.1788 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 20.09.1789 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.

Henkilöhakemisto


- Taulu 239 -

6. sukupolvi

Lillsandsund, Matts Henriksson (taulusta 86. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 13.02.1746 Pedersöre, Lillsandsund. k. 05.02.1805 Pedersöre, Lövö, Murmästar. Bonde; murmästar. Kuolinsyy: Bröstsjuka; keuhkotauti.

1. puoliso Maria Andersdotter s. 1744. k. 21.03.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Vihitty: 21.08.1774 Pedersöre. Kuolinsyy: Frässa.

Lapset:
1) Margeta s. n 1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 23.03.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
2) Henrik s. 03.10.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 15.01.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
3) Lisa s. 01.02.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. n. 1810.

2. puoliso Margeta Andersdotter s. 1753.
Lapset:
1) Margeta s. 02.09.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
2) Anders s. 09.12.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 13.04.1850 Pedersöre, Lövö.
3) Johan s. 25.12.1782 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. n. 1810 Pedersöre, Östensö, Klubb.
4) Brita Maria s. 29.06.1783 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
5) Jakob s. 23.06.1785 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. Lisätietoja: Till Jakobstad ? Pietarsaari ?.
6) Matts s. 23.07.1787 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 08.01.1788 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
7) Petter Nicolaus s. 13.10.1789 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 14.10.1789 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.

Henkilöhakemisto


- Taulu 240 -

6. sukupolvi

Bertula, Anders Johansson (taulusta 88. Isä: Nissas / Bastion, Johan Eliasson) s. 25.11.1745 Munsala, Bertula. k. 01.06.1787 Munsala, Växala, Bertula. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.

1. puoliso Flygar, Anna Ersdotter, Bertula s. 08.09.1746 Munsala, Monäs, Flygar. k. 10.12.1795 Munsala, Växala, Bertula. Kuolinsyy: Flussfeber; katarri (limakalvovuoto).
Isä: Erik Danielsson s. 1720.
Äiti: Flygar, Christina Jakobsdotter s. 1721 Munsala.

Lapset:
1) Margeta (katso taulu 638) s. 04.12.1769 Munsala, Växala, Bertula.
2) Johannes s. 18.09.1771 Munsala, Växala, Bertula. k. 24.11.1771 Munsala, Växala, Bertula.
3) Erik s. 11.06.1773 Munsala, Växala, Bertula. k. 20.06.1773 Munsala, Växala, Bertula.
4) Jakob s. 06.08.1774 Munsala, Växala, Bertula. k. 15.10.1774 Munsala, Växala, Bertula.
5) Christina s. 09.12.1775 Munsala, Växala, Bertula. k. 09.01.1776 Munsala, Växala, Bertula.
6) Catharina s. 01.08.1777 Munsala, Växala, Bertula.
7) Anna s. 16.10.1778 Munsala, Växala, Bertula.
8) Susanna s. 02.05.1781 Munsala, Växala, Bertula. k. 07.08.1781 Munsala, Växala, Bertula.
9) Anna s. 01.02.1783 Munsala, Växala, Bertula. k. 21.10.1852 Kortesjärvi, Tyynismaa.
10) Brita s. 23.01.1785 Munsala, Växala, Bertula. k. 22.07.1785 Munsala, Växala, Bertula.

Henkilöhakemisto


- Taulu 241 -

6. sukupolvi

Bertula, Catharina Johansdotter, Flygar (taulusta 88. Isä: Nissas / Bastion, Johan Eliasson) s. 03.01.1749 Munsala, Växala, Bertula. k. 02.07.1788 Monsala, Monäs, Flygare. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.

1. puoliso Flygar, Hans Hansson s. 12.04.1747 Munsala, Monäs, Flygar. k. 29.11.1825 Munsala, Monäs, Flygar. Vihitty: 21.10.1770 Munsala. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
Isä: Flygar, Hans Isaksson s. 1699 Munsala.
Äiti: Susanna Andersdotter s. 1704.

Lapset:
1) Johannes s. 16.07.1771 Munsala, Monäs, Flygar. k. 06.02.1850 Munsala, Monäs, Flygar.
2) Susanna s. 08.00.1772 Munsala, Monäs, Flygar. k. 06.09.1772 Munsala, Monäs, Flygar.
3) Hans s. 11.03.1774 Munsala, Monäs, Flygar.
4) Margaretha s. 21.05.1775 Munsala, Monäs, Flygar. k. 06.11.1776 Munsala, Monäs, Flygar.
5) Jacob s. 07.05.1776 Munsala, Monäs, Flygar. k. 03.01.1777 Munsala, Monäs, Flygar.
6) Brita s. 15.06.1777 Munsala, Monäs, Flygar.
7) Margaret s. 29.08.1778 Munsala, Monäs, Flygar.
8) Anders s. 05.11.1779 Munsala, Monäs, Flygar.
9) Isaac s. 20.01.1781 Munsala, Monäs, Flygar.
10) Erik s. 19.03.1782 Munsala, Monäs, Flygar. k. 29.05.1782 Munsala, Monäs, Flygar.
11) Jacob s. 31.05.1783 Munsala, Monäs, Flygar. k. 04.05.1786 Munsala, Monäs, Flygar.
12) Catharina s. 27.10.1784 Munsala, Monäs, Flygar. k. 28.02.1844 Munsala, Monäs, Flygar. Perhesuhteet: Ogift, naimaton.
13) Carl s. 16.04.1787 Munsala, Monäs, Flygar. k. 24.04.1788 Munsala, Monäs, Flygar.

Henkilöhakemisto


- Taulu 242 -

6. sukupolvi

Bertula, Johannes Johansson (taulusta 88. Isä: Nissas / Bastion, Johan Eliasson) s. 31.08.1753 Munsala, Växala, Bertula. Måg på Smeds, vävy Smedsissä.

1. puoliso Smeds, Brita Eriksdotter, Bertula s. 15.09.1751 Munsala, Växala, Smeds. k. 12.06.1809 Munsala, Växala, Smeds. Värdinna, emäntä. Vihitty: 31.10.1776 Munsala. Kuolinsyy: Flussfeber.
Isä: Smeds, Erik Andersson s. 1725 Munsala.
Äiti: Anna Eriksdotter s. 1730 Munsala.

Lapset:
1) Anders s. 04.08.1777 Munsala, Växala, Smeds. k. 23.11.1777 Munsala, Växala, Smeds.
2) Anna Margareta s. 25.08.1778 Munsala, Växala, Smeds.
3) Maria s. 26.09.1779 Munsala, Växala, Smeds.
4) Susanna s. 27.10.1780 Munsala, Växala, Smeds. k. 05.03.1781 Munsala, Växala, Smeds.
5) Susanna s. 11.02.1785 Munsala, Växala, Smeds. k. 08.01.1786 Munsala, Växala, Smeds.

Henkilöhakemisto


- Taulu 243 -

6. sukupolvi

Nissas, Brita Mattsdotter (taulusta 90. Isä: Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson) s. 1734 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 01.02.1763 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Lapsivuode (Barnsängen).

1. puoliso Henrik Eliasson s. 1731 Lapua. k. 25.02.1756 Munsala, Växala, Nissas. Måg på Nissas. Vihitty: 20.03.1755 Munsala. Kuolinsyy: Sku sig slagd i låret.

Lapset:
1) Matthias s. 12.11.1755 Munsala, Växala, Nissas.
2) Anna s. 1756 Munsala, Växala, Nissas. k. 18.08.1790 Munsala, Växala, Nissas.

2. puoliso Aspnäs, Matts Eriksson s. 1736 Munsala, Pensala, Aspnäs. Vihitty: 01.04.1758 Munsala.
Lapset:
1) Anders s. 03.11.1759 Munsala, Växala, Nissas.

Henkilöhakemisto


- Taulu 244 -

6. sukupolvi

Nissas, Maria Mattsdotter, Pesonen (taulusta 90. Isä: Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson) s. 1739 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 16.01.1815 Munsala, Pensala, Pesonen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Pesonen, Johan Mattson s. 1738 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 24.08.1798 Munsala, Pensala, Pesonen. Vihitty: 29.01.1758 Munsala. Kuolinsyy: Kräfta, syöpä.
Isä: Pesonen, Matts Johansson s. 1703.
Äiti: Susanna Mickelsdotter s. 1704.

Lapset:
1) Susanna s. 02.03.1760 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 08.06.1760 Munsala, Pensala, Pesonen.
2) Helena (katso taulu 639) s. 12.11.1762 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 01.12.1810 Munsala, Pensala, Pesonen.
3) Anna s. 11.12.1763 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 02.03.1764 Munsala, Pensala, Pesonen.
4) Matts s. 24.01.1766 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 14.04.1766 Munsala, Pensala, Pesonen.
5) Johan s. 11.05.1769 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 21.05.1769 Munsala, Pensala, Pesonen.
6) Maria s. 05.07.1770 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 21.07.1770 Munsala, Pensala, Pesonen.
7) Margareta s. 1771 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 04.12.1794 Munsala, Pensala, Karf.
8) Kaijsa s. 25.12.1771 Munsala, Pensala, Pesonen.
9) Anna Katariina s. 26.03.1773 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 14.04.1835 Munsala, Karf.
10) Simon s. 04.02.1776 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 16.08.1776 Munsala, Pensala, Pesonen.
11) Susanna s. 12.12.1777 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 28.03.1806 Munsala, Pensala, Pesonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 245 -

6. sukupolvi

Pyntar / Nissas, Lisa Mattsdotter, Hvit (taulusta 90. Isä: Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson) s. 13.04.1740 Munsala, Wäxala, Nissas.


Lapset:
1) Susanna s. 16.04.1764 Munsala, Monå, Hvit. k. 04.03.1816 Munsala, Monå, Hvit.

Henkilöhakemisto


- Taulu 246 -

6. sukupolvi

Nissas, Valborg, Stubb / Nissas (taulusta 90. Isä: Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson) s. 31.03.1744 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 08.02.1824 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Stubb / Nissas, Carl Carlsson s. 1733 Munsala, Hirflax, Stubb. k. 11.09.1805 Munsala, Växala, Nissas. Måg, vävy. Vihitty: 29.05.1763 Munsala. Kuolinsyy: Vattusot, vesitauti.
Isä: Stubb, Carl Gustafsson s. n. 1680.
Äiti: Kerstin Hansdotter s. n. 1690.

Henkilöhakemisto


- Taulu 247 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Nissas, Anders Pehrsson (taulusta 91. Isä: Pynttäri / Nissas, Pehr Eliasson) s. 01.11.1745 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 31.04.1830 Munsala, Wäxala, Nissas. Laxfiskare, lohenkalastaja. Kuolinsyy: Vanhuus, ålderdom.

1. puoliso Anna Larsdotter s. 1735. k. 29.09.1806 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Diarre, ripuli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 248 -

6. sukupolvi

Oksakoski, Susanna Heikintytär, Lång / Patana (taulusta 95. Isä: Oksakoski, Heikki Antinpoika) s. 17.12.1731 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 27.05.1760 Veteli, Räyrinki, Patana. Emäntä. Kuolinsyy: Suonenveto.

1. puoliso Lång / Patana, Mikko Antinpoika s. 05.07.1731 Veteli, Räyrinki, Lång. k. 06.03.1805 Veteli, Patana. Talollinen. Vihitty: 01.11.1751 Veteli. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Kangas / Lång / Patana, Antti Antinpoika s. 24.04.1705 Veteli.
Äiti: Lång, Marketta Mikontytär, Kangas / Lång / Patana s. 11.04.1705 Veteli.

Lapset:
1) Heikki s. 05.04.1753 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 01.07.1754 Veteli, Räyrinki, Patana.
2) Marketta s. 06.08.1754 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 26.01.1755 Veteli, Räyrinki, Patana.
3) Matti s. 19.09.1755 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 08.01.1756 Veteli, Räyrinki, Patana.
4) Maria s. 03.01.1757 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 01.07.1757 Veteli, Räyrinki, Patana.

Henkilöhakemisto


- Taulu 249 -

6. sukupolvi

Oksakoski, Antti Heikinpoika (taulusta 95. Isä: Oksakoski, Heikki Antinpoika) s. 16.07.1741 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.04.1809 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen.

1. puoliso Store, Liisa Kallentytär, Oksakoski s. 23.07.1734 Veteli, Store. k. 28.07.1790 Perho, Oksakoski. Vihitty: 11.04.1759 Veteli. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Store / Salmela, Kalle Antinpoika s. 06.08.1698 Veteli.
Äiti: Finnilä, Liisa Matintytär, Store / Salmela s. 23.10.1701 Veteli.

Lapset:
1) Heikki s. 18.07.1759 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.04.1762 Veteli, Perho, Oksakoski.
2) Matti (katso taulu 640) s. 16.08.1760 Veteli, Perho, Oksakoski.
3) Maria s. 01.05.1762 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 24.09.1763 Veteli, Perho, Oksakoski.
4) Liisa s. 26.06.1763 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 1833 Veteli, Haukilahti.
5) Kaisa s. 04.04.1766 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 23.08.1766 Veteli, Perho, Oksakoski.
6) Susanna (katso taulu 641) s. 17.07.1767 Veteli, Perho, Oksakoski.
7) Antti (katso taulu 642) s. 22.07.1771 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 15.11.1833 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen.
8) Juho s. 16.06.1774 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 24.02.1775 Veteli, Perho, Oksakoski.
9) Anna (katso taulu 643) s. 16.09.1776 Veteli, Perho, Oksakoski.
10) Brita Kaisa (katso taulu 644) s. 18.12.1779 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 13.07.1858 Veteli, Forsbacka. Emäntä.
11) Kaisa (katso taulu 645) s. 14.03.1782 Veteli, Perho, Oksakoski.

2. puoliso Sironen, Liisa Erkintytär s. 09.11.1759 Evijärvi, Sironen. k. 04.04.1812 Perho, Oksakoski. Emäntä. Vihitty: 02.10.1781 Veteli.
Isä: Sironen, Erkki Esanpoika s. 06.05.1723 Evijärvi.
Äiti: Girs, Saara Hannuntytär, Sironen s. 17.06.1726 Evijärvi.
Lapset:
1) Erkki s. 19.06.1792 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 18.05.1822 Veteli, Räyrinki, Björkbacka. Vävy.
2) Heikki s. 16.02.1794 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 15.12.1853 Veteli. Torppari Halsualla.
3) Maria s. 29.04.1797 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 25.06.1803 Veteli, Perho, Oksakoski.
4) Abraham s. 17.01.1800 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 09.04.1801 Veteli, Perho, Oksakoski.
5) Anna s. 17.01.1800 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 17.01.1800 Veteli, Perho, Oksakoski.

Henkilöhakemisto


- Taulu 250 -

6. sukupolvi

Oksakoski, Erkki Heikinpoika (taulusta 95. Isä: Oksakoski, Heikki Antinpoika) s. 25.02.1743 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 26.05.1799 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen.

1. puoliso Hytönen, Kaisa Bemjamintytär, Oksakoski s. 15.12.1744 Kivijärvi. k. 01.12.1808 Veteli, Perho, Oksakoski. Vihitty: 01.05.1764.
Isä: Hytönen, Benjamin Matinpoika s. n. 1720.
Äiti: Liisa Matintytär s. 1720.

Lapset:
1) Heikki s. 05.02.1765 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 08.02.1861 Perho. Talollinen.
2) Benjam Erkinpoika (katso taulu 646) s. 22.11.1766 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.12.1808 Perho. Talollinen.
3) Erkki s. 15.04.1770 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 05.05.1770 Veteli, Perho, Oksakoski.
4) Maria s. 16.05.1771 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.07.1771 Veteli, Perho, Oksakoski.
5) Liisa s. 11.11.1775 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 15.03.1782 Veteli, Perho, Oksakoski.
6) Juho s. 07.06.1778 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 20.12.1778 Veteli, Perho, Oksakoski.
7) Susanna s. 11.08.1779 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 07.02.1859 Veteli, Perho, Oksakoski.
8) Abraham s. 19.06.1782 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 28.09.1782 Veteli, Perho, Oksakoski.
9) Matti s. 01.11.1783 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 31.11.1841 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen.
10) Abraham s. 12.02.1787 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 13.03.1862 Perho. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 251 -

6. sukupolvi

Oksakoski / Hautakoski, Matti Heikinpoika (taulusta 95. Isä: Oksakoski, Heikki Antinpoika) s. 20.01.1747 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 11.05.1816 Kaustinen, Hautakoski. Talollinen, vävy.

1. puoliso Oksakoski / Hautakoski, Kaisa Heikintytär, Hautakoski s. 22.11.1750 Kaustinen, Hautakoski. k. 26.04.1802 Kaustinen, Hautakoski. Emäntä. Vihitty: 13.11.1768 Veteli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Heikki Juhonpoika s. 18.03.1722 Saarijärvi.

Lapset:
1) Heikki s. 17.05.1775 Kaustinen, Hautakoski. k. 16.01.1847 Kaustinen, Hautakoski. Talollinen.
2) Matti (katso taulu 647) s. 17.09.1776 Kaustinen, Hautakoski.
3) Jaakko s. 23.07.1778 Kaustinen, Hautakoski. k. 29.11.1782 Kaustinen.

2. puoliso Riihimäki, Anna Tuomaantytär, Oksakoski / Hautakoski s. 26.04.1765 Ullava. Emäntä. Vihitty: 29.10.1803 Veteli. Lisätietoja: Leski Anna Tuomaantytär muutti Ullavalle 12.08.1834.

Henkilöhakemisto


- Taulu 252 -

6. sukupolvi

Oksakoski, Juho Matinpoika (taulusta 97. Isä: Oksakoski, Matti Antinpoika) s. 28.05.1744 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.02.1807 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen, lautamies.

1. puoliso Tiala, Maria Matintytär, Oksakoski s. 1740 Perho. k. 20.02.1831 Perho, Oksakoski. Emäntä. Vihitty: 21.11.1762 Veteli.

Lapset:
1) Susanna s. 23.03.1764 Perho, Oksakoski. k. 09.03.1764 Perho, Oksakoski.
2) Matti s. 02.02.1765 Perho, Oksakoski. k. 05.03.1765 Perho, Oksakoski.
3) Juho s. 24.01.1766 Perho, Oksakoski. k. 29.08.1766 Perho, Oksakoski.
4) Abraham s. 10.01.1767 Perho, Oksakoski. k. 20.09.1810 Perho. Talollinen.
5) Valpuri s. 12.06.1768 Perho, Oksakoski. k. 12.02.1793 Veteli, Räyrinki, Saari.
6) Antti s. 13.11.1769 Perho, Oksakoski. k. 18.01.1770 Perho, Oksakoski.
7) Anna s. 12.01.1771 Perho, Oksakoski. k. 27.05.1776 Perho, Oksakoski.
8) Maria s. 04.08.1772 Perho, Oksakoski. k. 19.05.1776 Perho, Oksakoski.
9) Matti s. 14.01.1774 Perho, Oksakoski. k. 15.02.1774 Perho, Oksakoski.
10) Kaisa s. 15.03.1775 Perho, Oksakoski. k. 06.11.1775 Perho, Oksakoski.
11) Fredrik s. 12.01.1778 Perho, Oksakoski. k. 14.04.1784 Perho, Oksakoski.
12) Liisa s. 25.10.1779 Perho, Oksakoski. k. 16.10.1846 Perho, Möttönen.
13) Maria s. 24.05.1781 Perho, Oksakoski. k. 24.10.1854 Perho, Möttönen.
14) Juho s. 01.01.1783 Perho, Oksakoski. k. 27.07.1788 Perho, Oksakoski.

Henkilöhakemisto


- Taulu 253 -

6. sukupolvi

Pulkkinen / Timmerbacka, Maria Matintytär, Oksakoski (taulusta 97. Isä: Oksakoski, Matti Antinpoika) s. 22.03.1750 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 02.03.1807 Veteli, Timmerbacka. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Matinpoika s. 18.07.1749 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 30.06.1809 Veteli, Timmerbacka. Talollinen. Vihitty: 22.11.1772 Veteli. Lisätietoja: Sanottiin "Rapakkoleuaksi" mällinpureskelusta leukapieliä valuvan "mähnän" takia. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika s. 01.05.1725 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Uudistilallinen.
Äiti: Mustamaa, Liisa Matintytär, Pulkkinen / Timmerbacka s. 20.07.1728 Veteli, Perho, Mustamaa. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 28.04.1775 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 10.06.1775 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
2) Susanna s. 19.04.1776 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 26.01.1814 Veteli, Harju.
3) Antti s. 08.06.1777 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 15.06.1777 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
4) Kaisa s. 05.06.1778 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 31.07.1778 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
5) Matti s. 18.07.1779 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 14.09.1779 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
6) Liisa s. 06.10.1780 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 18.10.1780 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
7) Maria s. 11.02.1786 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 27.02.1812 Veteli, Patana.

Henkilöhakemisto


- Taulu 254 -

6. sukupolvi

Mikkola, Matti Juhonpoika, Lång (taulusta 98. Äiti: Oksakoski, Anna Antintytär) s. 22.01.1741 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 17.02.1777 Veteli, Mikkola. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Mustamaa, Anna Matintytär, Mikkola s. 29.12.1733 Perho, Mustamaa. k. 03.06.1790 Veteli. Emäntä. Vihitty: 21.01.1759 Veteli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Pölkki / Mustamaa, Matti Erkinpoika s. 15.10.1705 Veteli.
Äiti: Korpi / Stoore, Anna Antintytär, Pölkki / Mustamaa s. 04.03.1697 Veteli.

Lapset:
1) Juho s. 09.04.1760 Veteli, Mikkola. k. 10.05.1770 Veteli, Mikkola.
2) Matti (katso taulu 648) s. 12.08.1761 Veteli, Mikkola. Lisätietoja: Perhe muutti 1801 Alaveteliin.
3) Aabraham s. 29.03.1763 Veteli, Mikkola. Talollinen.
4) Anna s. 06.06.1765 Veteli, Mikkola. k. 21.08.1766 Veteli, Mikkola.
5) Elias s. 08.04.1767 Veteli, Mikkola. k. 16.02.1768 Veteli, Mikkola.
6) Mikko (katso taulu 649) s. 09.06.1768 Veteli, Mikkola. k. 10.03.1847 Halsua, Tofferi. Talollinen. Lisätietoja: Mikko asui välillä Teerijärvellä, josta muutti 1813 Halsuan Tofferiin.
7) Heikki s. 09.02.1773 Veteli, Mikkola. k. 25.06.1842 Veteli. Perhesuhteet: Naimaton.
8) Johannes s. 11.09.1775 Veteli, Mikkola. k. 08.08.1776 Veteli, Mikkola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 255 -

6. sukupolvi

Lång, Kaisa (taulusta 98. Äiti: Oksakoski, Anna Antintytär) s. 29.05.1748 Veteli, Räyrinki, Mikkola.

1. puoliso Mustamaa, Juho Juhonpoika

Henkilöhakemisto


- Taulu 256 -

6. sukupolvi

Mikkola, Heikki Juhonpoika, Lång / Heikkilä (taulusta 98. Äiti: Oksakoski, Anna Antintytär) s. 10.01.1750 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 02.10.1829 Veteli, Räyrinki, Mikkola. Talollinen.

1. puoliso Hannila, Maria Juhontytär, Lång / Heikkilä / Mikkola s. 26.06.1747 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 12.04.1781 Veteli, Mikkola. Emäntä. Vihitty: 01.11.1769 Veteli. Kuolinsyy: Lapsivuode.
Isä: Lång / Hannila, Juho Erkinpoika s. 20.03.1718 Veteli.
Äiti: Löija, Brita Matintytär, Lång s. 07.08.1718 Veteli, Räyrinki. Talollisen tytär.

Lapset:
1) Brita s. 21.01.1771 Veteli, Mikkola. k. 13.05.1815 Veteli, Mikkola. Emäntä.
2) Juho Heikinpoika (katso taulu 650) s. 27.02.1773 Veteli, Räyrinki, Mikkola?. k. 07.08.1848 Veteli, Räyrinki, Lång. Lisätietoja: Muuttivat 09.05.1815 pereineen Uuteenkaarlepyyhyn ja sieltä Isoonkyröön.
3) Anna s. 09.03.1775 Veteli, Mikkola. k. 27.12.1859 Veteli, Mikkola. Emäntä.
4) Kastamaton s. 10.08.1776 Veteli, Mikkola. k. 10.08.1776 Veteli, Mikkola.
5) Joonas s. 30.09.1777 Veteli, Mikkola. k. 16.07.1790 Veteli. Kuolinsyy: Kuoli tapaturmaisesti.
6) Katariina s. 26.04.1779 Veteli, Mikkola. k. 18.08.1796 Veteli.
7) Kastamaton tyttö s. 12.04.1781 Veteli, Mikkola. k. 12.04.1781 Veteli, Mikkola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 257 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Maria Abrahamintytär, Särkijärvi (taulusta 99. Isä: Sääksjärvi / Vanha-aho, Aabraham Jaakonpoika) s. 28.01.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.05.1823 Vimpeli, Storstrang. Emäntä.

1. puoliso Särkijärvi, Matti Juhanpoika s. 29.08.1744 Evijärvi, Särkijärvi. Talollinen. Vihitty: 08.12.1765 Vimpeli.
Isä: Särkijärvi, Juha Antinpoika s. 08.05.1722 Evijärvi.
Äiti: Lukkarila, Brita Erkintytär, Särkijärvi s. 06.05.1718 Lappajärvi.

Lapset:
1) Aabraham Matinpoika (katso taulu 651) s. 19.08.1767 Evijärvi, Särkijärvi. k. 28.01.1841 Evijärvi, Särkijärvi.
2) Maria s. 25.05.1769 Evijärvi, Särkijärvi. k. 06.01.1809 Evijärvi, Norr-Ena.
3) Liisa Matintytär (katso taulu 652) s. 22.02.1771 Evijärvi, Särkijärvi. k. 06.01.1813 Evijärvi, Särkijärvi.
4) Juho s. 13.02.1773 Evijärvi, Särkijärvi. k. 11.01.1795 Evijärvi.
5) Jaakko s. 11.07.1777 Evijärvi, Särkijärvi. k. 11.07.1788 Evijärvi.
6) Antti s. 02.11.1784 Evijärvi, Särkijärvi. k. 08.01.1858 Lappajärvi.
7) Kustaa s. 02.02.1788 Evijärvi, Särkijärvi. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle 1794.

2. puoliso Storstrang, Pietari Juhonpoika s. 08.06.1751 Vimpeli, Storstrang. k. 30.07.1837 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 26.12.1793 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Tarina kertoo kirkon vihkiäisjuhlasta syksyllä 1811. "Vihkiäisiin oli saapunut runsaasti väkeä naapuripitäjistäkin. Tarjoilu oli järjestetty Rankilan Pietari-Jussin tupaan. Kylältä oli kerätty paljon juustoja, jotka oli palottu määrätyn kokoisiin paloihin. Samoin oli kerätty paljon viinaa. Sitä oli korvossa lattialla ja nappu laidalla. Kun antoi määrätyn rahasumman, sai palan juustoa ja ottaa napulla viinaa. Juhla kesti myöhään yöhön eli siihen asti, kun viina ja juusto olivat loppuneet. Mitään epäjärjestystä ei ollut sattunut." Lähde: Väinö Tuomaala / Järviseudun entisyyttä. 1959. Avioliitosta Pietari Juhonpojan kanssa syntyi ainakin kolme poikaa ja kaksi tytärtä.

Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani) s. 28.02.1721 Vimpeli, Storstrang . Talollinen.
Äiti: Kammarbacka, Liisa Juhontytär, Storstrang s. 05.06.1720 Evijärvi, Jokikylä ( Efwijerfwi ååbyy). Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Pietarinpoika (katso taulu 653) s. 17.04.1777 Vimpeli, Storstrang. k. 13.06.1851. Talollinen, seksmanni, sexman.
2) Liisa Pietarintytär (katso taulu 654) s. 25.04.1784 Vimpeli. k. 19.02.1844 Vimpeli.
3) Matti Pietarinpoika (katso taulu 655) s. 21.02.1786 Vimpeli, Storstrang. k. 12.03.1841 Vimpeli.
4) Maria Pietarintytär s. 22.11.1788 Vimpeli, Storstrang. k. 13.09.0018.
5) Greta Pietarintytär s. 04.10.1791 Vimpeli, Storstrang. k. 1830. Perhesuhteet: Naimaton.

Henkilöhakemisto


- Taulu 258 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Marketta Abrahamintytär, Södervik (taulusta 99. Isä: Sääksjärvi / Vanha-aho, Aabraham Jaakonpoika) s. 14.08.1747 Vimpeli. k. 27.02.1818 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Södervik, Matti Erkinpoika s. 22.02.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.09.1824 Vimpeli. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 12.11.1769 Lappajärvi.
Isä: Södervik, Erkki Tuomaksenpoika s. 18.05.1722 Vimpeli, Säxjerfwi; Sääksjärvi . Talollinen.
Äiti: Österspangar, Maria Jaakontytär, Koikkalainen s. 26.12.1725 Windala; Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 07.04.1771 Vimpeli, Södervik. k. 08.08.1771 Vimpeli, Södervik.
2) Maria s. 05.08.1772 Vimpeli, Södervik. k. 21.03.1781 Vimpeli.
3) Juho s. 13.12.1774 Vimpeli, Södervik. k. 12.03.1781 Vimpeli.
4) Erkki Matinpoika (katso taulu 656) s. 07.02.1777 Vimpeli, Södervik. k. 12.06.1859 Vimpeli, Södervik. Talollinen.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 657) s. 27.02.1779 Vimpeli, Södervik. k. 16.04.1855 Lappajärvi, Lammi. Perhesuhteet: Nimisiin Lamminmäkeen.
6) Jaakko Matinpoika (katso taulu 658) s. 07.04.1781 Vimpeli. k. 09.12.1850 Vimpeli. Tilallinen.
7) Anna Matintytär (katso taulu 659) s. 09.01.1783 Vimpeli, Södervik. k. 02.01.1853 Lappajärvi, Lammi. Perhesuhteet: Naimisiin Lamminmäkeen.
8) Matti Matinpoika (katso taulu 660) s. 24.04.1786 Vimpeli, Södervik. k. 04.06.1836 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 259 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Juho Aabrahaminpoika (taulusta 99. Isä: Sääksjärvi / Vanha-aho, Aabraham Jaakonpoika) s. 04.05.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.01.1826 Vimpeli. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Sääksjärvi / Storgård, Saara Antintytär, Sääksjärvi / Vanha-aho s. 25.04.1752 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 24.02.1818 Vimpeli, Vanha-aho. Emäntä. Vihitty: 17.11.1771 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hökä.
Isä: Storgård, Antti Juhonpoika s. 08.03.1725 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Nygård, Maria Matintytär, Storgård s. 19.03.1725 Vimpeli, Nygård.

Lapset:
1) Maria s. 23.05.1773 Vimpeli, Vanha-aho. k. 24.09.1776 Vimpeli, Vanha-aho.
2) Antti s. 18.02.1775 Vimpeli, Vanha-aho. k. 24.09.1776 Vimpeli, Vanha-aho.
3) Liisa s. 13.04.1777 Sääksjärvi / Vanha-aho. k. 11.06.1778 Sääksjärvi / Vanha-aho.
4) Juho s. 25.03.1779 Sääksjärvi / Vanha-aho. k. 21.07.1780 Sääksjärvi / Vanha-aho.
5) Maria Juhontytär (katso taulu 661) s. 04.02.1781 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 10.07.1857. Emäntä.
6) Marketta Juhontytär (katso taulu 662) s. 21.04.1783 Sääksjärvi / Vanha-aho.
7) Margareta s. 02.04.1784 Vimpeli, Vanha-aho. k. 16.09.1836 Lappajärvi.
8) Matti s. 01.12.1784 Vimpeli, Vanha-aho.
9) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 663) s. 06.03.1788 Vimpeli, Vanha-aho. k. 04.11.1816 Vimpeli. Perhesuhteet: Oli naimisissa. Kuolinsyy: Hukkui. Samalla kertaa hukkui neljä muuta henkilöä Vimpelistä.
10) Juho Juhonpoika (katso taulu 664) s. 13.03.1790 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.
11) Kaarina (katso taulu 665) s. 27.03.1793 Vimpeli, Vanha-aho.

2. puoliso Blank, Kreetta Heikintytär s. n. 1760. Vihitty: 05.11.1820 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 260 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Matti Aabrahaminpoika (taulusta 99. Isä: Sääksjärvi / Vanha-aho, Aabraham Jaakonpoika) s. 28.08.1761 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.11.1808 Vimpeli. Kuolinsyy: Tapaturma. Ruhjoutui myllyn rattaisiin.

1. puoliso Eskeli, Marketta Matintytär, Stor-Finnilä s. 29.06.1760 Lappajärvi, Stor-Finnilä. k. 03.08.1803 Vimpeli, Vanha-aho. Vihitty: 20.10.1782 Lappajärvi. Kuolinsyy: Verenvuoto.
Isä: Stor-Finnilä / Eskeli, Matti Erkinpoika s. 17.08.1731 Lappajärvi.
Äiti: Nygård, Liisa Matintytär, Eskeli s. 10.08.1733 Vimpeli.

Lapset:
1) Abraham Matinpoika (katso taulu 666) s. 02.01.1784 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.06.1842 Vimpeli, Sääksjärvi. Isäntä, seksmanni.
2) Juho (katso taulu 667) s. 25.12.1785 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho. k. 06.02.1856 Vimpeli.
3) Liisa s. 30.06.1788 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.
4) Antti s. 14.07.1790 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho. k. 20.07.1790 Vimpeli.
5) Saara Matintytär (katso taulu 668) s. 17.08.1791 Vimpeli, Sääksjärvi.

2. puoliso Norr-Ena, Kaisa Paavontytär, Sääksjärvi / Vanha-aho s. 09.12.1769 Evijärvi, Norr-Ena. Vihitty: 02.04.1804 Evijärvi.
Isä: Pesonen / Norr-Ena, Paavo Matinpoika s. 24.12.1727 Evijärvi.
Äiti: Katharina Antintytär s. 1734 Teerijärvi.
Lapset:
1) Matti s. 21.02.1805 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.
2) Antti s. 16.11.1806 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.
3) Erkki s. 03.05.1808 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.

Henkilöhakemisto


- Taulu 261 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi, Elisabet Heikintytär, Storgård (taulusta 100. Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika) s. 10.04.1744 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.01.1805 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Storgård, Lauri Heikinpoika, Sääksjärvi s. 19.06.1715 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.03.1799 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Vihitty: 04.07.1779 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Storgård, Heikki Juhonpoika s. 12.06.1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Lukkarila / Hyytinen, Maria Heikintytär, Storgård s. 11.06.1686 Lappajärvi, Lukkarila.

Henkilöhakemisto


- Taulu 262 -

6. sukupolvi

Stor-Sääksjärvi, Erkki Heikinpoika (taulusta 100. Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika) s. 24.04.1745 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Särkijärvi, Beata Hannuntytär, Stor-Sääksjärvi s. 02.12.1745 Evijärvi, Särkijärvi. k. 28.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Vihitty: 13.12.1767 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Särkijärvi, Hannu Antinpoika s. 24.12.1710 Evijärvi.
Äiti: Kupila, Beata Juhantytär, Särkijärvi s. 23.01.1703 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 23.03.1769 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Antti Erkinpoika (katso taulu 669) s. 18.08.1770 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 10.02.1855 Vimpeli, Lassila. Talollinen. Lisätietoja: Aviopuoliso ?? katso teksti.
3) Matti s. 18.09.1772 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.03.1831 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen.
4) Liisa s. 26.02.1775 Vimpeli, Sääksjärvi.
5) Erkki s. 05.03.1778 Vimpeli, Sääksjärvi.
6) Heikki Erkinpoika (katso taulu 670) s. 10.04.1780 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.02.1851. Lisätietoja: Vävy Heikki antoi nimensä Heikkilän talolle.
7) Anna s. 21.01.1782 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.03.1840 Lappajärvi, Örn.
8) Juha Erkinpoika (katso taulu 671) s. 02.11.1784 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.04.1867 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 263 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi, Anna Heikintytär, Österspangar (taulusta 100. Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika) s. 06.10.1747 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.03.1809 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Österspangar, Antti s. 15.11.1737 Vimpeli, Spangar. k. 26.05.1771 Vimpeli, Österspangar. Vihitty: 21.12.1766 Lappajärvi. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Spangar, Juho Antinpoika s. 01.05.1687 Vimpeli.
Äiti: Maria Yrjöntytär s. 1695 Orivesi.

2. puoliso Österspangar, Jaakko Jaakonpoika s. 24.03.1736 Vimpeli. k. 07.07.1805 Vimpeli. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Spangar, Jaakko Antinpoika, Österspangar s. 14.06.1693 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär, Spangar / Österspangar s. 31.08.1706 Vimpeli .

Henkilöhakemisto


- Taulu 264 -

6. sukupolvi

Stor-Sääksjärvi, Maria Heikintytär, Storgård (taulusta 100. Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika) s. 27.04.1749 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.04.1775 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Keskenmeno.

1. puoliso Storgård, Heikki Laurinpoika, Stor-Sääksjärvi s. 12.04.1748 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 05.12.1817 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Tilallinen, seksmanni. Vihitty: 18.01.1776 Vimpeli. Kuolinsyy: Syöpä.
Isä: Storgård, Lauri Heikinpoika, Sääksjärvi s. 19.06.1715 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.
Äiti: Ena, Maria Heikintytär, Storgård s. 26.03.1727 Evijärvi, Enaperä. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Heikinpoika (katso taulu 672) s. 08.11.1770 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 07.06.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen.
2) Liisa s. 20.12.1773 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 22.04.1775 Vimpeli, Sääksjärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 265 -

6. sukupolvi

Österspangar, Reetta Heikintytär, Sääksjärvi (taulusta 100. Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika) s. 21.07.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 01.10.1796 Vimpeli, Österspangar. Emäntä. Lisätietoja: Muutti 01.07.1837 Karstulaan. Kuolinsyy: Keskenmeno.

1. puoliso Österspangar, Juho Matinpoika s. 10.06.1751 Vimpeli. k. 21.02.1811 Vimpeli. Isäntä. Vihitty: 10.11.1771 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Österspangar, Matti Jaakonpoika s. 30.07.1727 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Lillstrang, Susanna Tuomaantytär, Södervik s. 03.02.1724 Vimpeli, Lillstrang. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 673) s. 03.02.1773 Vimpeli. k. 09.06.1851 Vimpeli. Talollinen.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 674) s. 17.09.1774 Vimpeli. k. 01.10.1849 Lappajärvi, Hyytinen. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Juho / Johannes s. 08.07.1776 Vimpeli. k. 15.08.1776 Vimpeli.
4) Liisa Juhontytär (katso taulu 675) s. 27.08.1777 Vimpeli. k. 09.07.1831 Vimpeli, Södervik. Emäntä.
5) Jaakko s. 16.09.1780 Vimpeli. k. 22.06.1840 Vimpeli. Lisätietoja: Raajarikko. Perhesuhteet: Naimaton. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
6) Reetta Juhontytär (katso taulu 676) s. 11.11.1782 Vimpeli. k. 04.07.1833 Alajärvi, Niskakangas.
7) Juho s. 08.07.1784 Vimpeli. k. 13.08.1784 Vimpeli.
8) Antti (katso taulu 677) s. 12.01.1788 Vimpeli. k. 10.05.1859 Karstula. Lisätietoja: Muutti 1.7.1837 Karstulaan Poikolan taloon.
9) Anna Juhontytär (katso taulu 678) s. 29.08.1791 Vimpeli. k. 20.02.1867 Vimpeli, Heikkilä.
10) Saara s. 14.08.1793 Vimpeli. k. 13.05.1794 Vimpeli. Perhesuhteet: Kaksonen Matin kanssa.
11) Matti s. 14.08.1793 Vimpeli, Österspangar. k. 26.05.1794 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 266 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi, Heikki Heikinpoika (taulusta 100. Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika) s. 25.11.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.08.1815 Vimpeli, Österspangar. Vävy, seksmanni, talollinen. Kuolinsyy: Influenssa.

1. puoliso Österspangar, Liisa Jaakontytär, Sääksjärvi s. 24.07.1766 Vimpeli. k. 11.09.1854 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 31.10.1782 Lappajärvi.
Isä: Österspangar, Jaakko Jaakonpoika s. 24.03.1736 Vimpeli.
Äiti: Storstrang, Valpuri Juhontytär, Österspangar s. 01.05.1744 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 25.12.1783 Vimpeli. k. 21.09.1786 Vimpeli.
2) Jaakko s. 15.06.1786 Vimpeli. k. 13.02.1795 Vimpeli.
3) Liisa Heikintytär (katso taulu 679) s. 23.03.1789 Vimpeli. k. 03.05.1852 Vimpeli.
4) Heikki s. 03.01.1792 Vimpeli. k. 25.09.1794 Vimpeli.
5) Erkki s. 04.04.1794 Vimpeli. k. 01.09.1794 Vimpeli.
6) Jaakko Heikinpoika (katso taulu 680) s. 11.10.1795 Vimpeli. k. 29.08.1852 Vimpeli. Kirkkoväärti.
7) Matti Heikinpoika (katso taulu 681) s. 25.05.1798 Vimpeli. k. 27.06.1858 Vimpeli.
8) Maria Heikintytär (katso taulu 682) s. 02.03.1801 Vimpeli, Österspangar. k. 13.02.1850 Lappajärvi, Itäkylä. Kuolinsyy: Rintapistos.
9) Antti Heikinpoika (katso taulu 683) s. 20.05.1804 Vimpeli. k. 22.04.1870 Vimpeli.
10) Anna Heikintytär (katso taulu 684) s. 23.07.1809 Vimpeli. k. 23.03.1846 Lappajärvi, Itäkylä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 267 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi / Lillstrang, Jaakko Heikinpoika (taulusta 100. Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika) s. 21.05.1759 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 02.01.1832 Vimpeli. Lautamies, kirkkoväärti.

1. puoliso Nygård, Maria Juhontytär, Nygård s. 21.01.1752 Vimpeli, Lillstrang. k. 1807. Emäntä.
Isä: Nygård / Lillstrang, Juho Antinpoika, Antinpoika s. 19.03.1726 Vimpeli .
Äiti: Stor-Tarvonen, Kaisa Jaakontytär, Nygård / Lillstrang s. 26.11.1727 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 685) s. 29.01.1783 Vimpeli . k. 27.01.1865 Vimpeli . Emäntä.

2. puoliso Storstrang, Susanna Matintytär, Koukkari s. 01.04.1767 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 03.04.1809 Vimpeli.
Isä: Storstrang, Matti Hannunpoika s. 03.09.1738 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Marketta Erkintytär, Storstrang s. 03.07.1737 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 268 -

6. sukupolvi

Österspangar, Marketta Juhontytär, Storgård (taulusta 101. Äiti: Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär) s. 05.07.1749 Vimpeli, Österspangar. k. 11.03.1782 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Storgård / Österspangar, Simo Juhonpoika s. 28.10.1736 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 26.02.1806 Vimpeli, Österspangar. Vävy, talollinen. Vihitty: 01.11.1769 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Söder-Ena, Valpuri Mikontytär, Storgård s. 17.04.1702 Evijärvi, Enaperä, Söder-Ena (SöderEna).

Lapset:
1) Maria s. 26.01.1774 Vimpeli. k. 01.09.1776 Vimpeli.
2) Erkki s. 16.08.1775 Vimpeli. k. 20.06.1808 Vimpeli.
3) Juho s. 06.04.1778 Vimpeli. k. 27.07.1778 Vimpeli.
4) Jaakko s. 17.07.1779 Vimpeli. k. 11.03.1780 Vimpeli.
5) Maria s. 20.06.1781 Vimpeli. k. 03.04.1784 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 269 -

6. sukupolvi

Österspangar, Erkki Erkinpoika (taulusta 101. Äiti: Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär) s. 05.04.1761 Vimpeli. k. 19.12.1835 Vimpeli. Tilallinen.

1. puoliso Lillstrang / Nygård, Maria Antintytär, Österspangar s. 27.04.1763 Vimpeli, Nygård. k. 01.05.1784 Vimpeli, Lillstrang. Vihitty: 05.11.1780 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Nygård, Antti Antinpoika s. 23.11.1739 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Söder-Kärnä / Kärnä, Saara Antintytär, Nygård s. 18.10.1742 Lappajärvi.

Lapset:
1) Liisa s. 03.06.1781 Vimpeli. k. 03.06.1781 Vimpeli.

2. puoliso Hyytinen, Saara Juhontytär, Österspangar s. 02.02.1769 Lappajärvi, Hyytinen. k. 24.01.1842 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 06.01.1795 Lappajärvi.
Isä: Hyytinen, Juho Juhonpoika s. 12.04.1740 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Hänninen, Maria Matintytär, Hyytinen s. 03.02.1743 Alajärvi. Emäntä.
Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 686) s. 10.02.1796 Vimpeli. k. 21.12.1847 Vimpeli. Talollinen.
2) Erkki Erkinpoika (katso taulu 687) s. 14.10.1800 Vimpeli, Österspangar. k. 06.07.1868 Alajärvi, Luoma-aho. Talollinen, vävy.

Henkilöhakemisto


- Taulu 270 -

6. sukupolvi

Österspangar, Saara Erkintytär, Kotkaniemi / Flaka-Kotkanen (taulusta 101. Äiti: Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär) s. 17.07.1766 Vimpeli, Österspangar. k. 21.03.1827 Lappajärvi, Lill-Honkaniemi. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Kotkaniemi / Flaka-Kotkanen, Antti Tuomaanpoika s. 15.10.1759 Vimpeli, Kotkaniemi. k. 23.01.1801 Vimpeli, Kotkanen. Talollinen. Vihitty: 28.09.1783 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hypokondri (Hypochondria ei nykykäsityksen mukaan ole kuolinsyy = luulosairas).
Isä: Kotkaniemi / Lakanen, Tuomas Tuomaanpoika s. 15.05.1734 Vimpeli, Pokela. Talollinen.
Äiti: Lillstrang, Saara Erkintytär, Kotkaniemi / Lakanen s. 19.06.1733 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Antinpoika (katso taulu 688) s. 28.01.1785 Vimpeli, Lakanen. k. 18.10.1838 Pokela, Vimpeli. Talollinen.
2) Liisa Antintytär (katso taulu 689) s. 09.05.1786 Vimpeli, Kotkaniemi. k. 16.08.1865 Alajärvi, Hoisko.
3) Matti Antinpoika (katso taulu 690) s. 13.12.1787 Vimpeli, Pokela. k. 31.05.1863 Vimpeli.
4) Jaakko Antinpoika (katso taulu 691) s. 15.01.1790 Vimpeli, Kotkaniemi. k. 08.11.1837 Alajärvi, Luoma-aho. Vävy, talollinen.
5) Tuomas s. 17.01.1795 Vimpeli, Lakanen. k. 21.08.1808 Vimpeli.
6) Taavetti Antinpoika (katso taulu 692) s. 30.08.1797 Vimpeli, Kotkaniemi. k. 19.12.1878 Alajärvi, Luoma-aho. Torppari.

2. puoliso Lillhonkaniemi, Juho Antinpoika s. 21.06.1765 Lappajärvi, Tarvola, Lillhonkaniemi. k. 26.07.1825 Lappajärvi, Tarvola. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Lillhonkaniemi, Antti Juhonpoika s. 11.11.1738 Lappajärvi, Tarvola.
Äiti: Stortarvonen, Maria Juhontytär, Lillhonkaniemi s. 27.06.1745 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 271 -

6. sukupolvi

Österspangar, Liisa Erkintytär, Pokela (taulusta 101. Äiti: Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär) s. 09.11.1767 Vimpeli, Österspangar. k. 29.05.1790 Vimpeli, Pokela. Kuolinsyy: Päänsärky.

1. puoliso Pokela, Krister Jaakonpoika s. 21.01.1762 Vimpeli, Pokela. k. 01.03.1800 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 30.09.1787 Lappajärvi.
Isä: Pokela, Jaakko Kristerinpoika s. 09.04.1733 Vimpeli, Pokela. Talollinen.
Äiti: Strang, Anna Erkintytär, Pokela s. 02.10.1730 Vimpeli.

Lapset:
1) Anna s. 13.01.1789 Vimpeli, Pokela.
2) Erkki s. 24.05.1790 Vimpeli, Pokela. k. 01.07.1790 Vimpeli, Pokela.

Henkilöhakemisto


- Taulu 272 -

6. sukupolvi

Lamminmäki, Maria Juhontytär, Pietilä / Lamminmäki (taulusta 102. Äiti: Sääksjärvi, Saara Erkintytär) s. 22.02.1746 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 23.04.1817 Lappajärvi, Lamminperä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Pietilä / Lamminmäki, Antti Antinpoika s. 04.03.1738 Lappajärvi, Pietilä. k. 28.11.1779 Vaasa. Vihitty: 23.12.1765 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Antti Antinpoika oli hyvin laiska mies. Hän ei viitsinyt hakata halkoja, vaan lohkoi tupansa veistämättömistä hirsistä sytykkeitä takkaansa. Isä-Antti käydessään kotsomassa poikaansa virkkasi: "Näkee sen, että on tullut mies taloon, kun on ruvettu seiniä veistämään". Antti oli myös huolimaton asioissaan. Hänellä oli tervasopimus pietarsaarelaisen porvari Hambergin kanssa, joka maksoi hänen veronsa. Antti ei sopimusta täyttänyt, jolloin porvari haki Lamminmäen myytäväksi. Lamminmäen ostikin 1770 Pommerin sotilas, Tukholman kauppamies, viinan salamyyjä ja perunan Järviseudulle tuonut Jaakko Matinpoika Buldan Vetelistä. Väinö Tuomaala: Järviseudun entisyyttä.

Isä: Pietilä, Antti Antinpoika, Pesonen s. 12.08.1703 Evijärvi.
Äiti: Simalin, Carin Samuelintytär, Pesonen / Pietilä s. 11.02.1705.

Lapset:
1) Marketta s. 19.10.1766 Lappajärvi, Lamminmäki.
2) Kaisa s. 21.02.1768 Lappajärvi, Lamminmäki. Lisätietoja: Naimisiin Finnilään.
3) Antti s. 04.06.1770 Lappajärvi, Lamminmäki.
4) Kustaa (katso taulu 693) s. 01.07.1775 Lappajärvi, Pietilä.
5) Matti s. 03.03.1778 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 16.07.1778 Lappajärvi.

2. puoliso Svedjebacka, Simo Erkinpoika s. 04.10.1726 Evijärvi. k. 18.04.1808 Isokyrö. Vihitty: 03.12.1780 Lappajärvi. Lisätietoja: Kuoli kerjuumatkalla Isossakyrössä. Kuolinsyy: Kalarinen kuume.
Lapset:
1) Simo s. 15.05.1781 Lappajärvi, Lamminmäki.
2) Maria s. 15.05.1781 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 15.01.1786 Lappajärvi.
3) Brita s. 01.07.1782 Lappajärvi, Lamminketo. k. 17.12.1789 Lappajärvi, Lamminmäki.
4) Anna s. 07.07.1784 Lappajärvi, Lamminketo. Perhesuhteet: Naimisiin Evijärvelle.
5) Eeva s. 27.09.1786 Lappajärvi, Lamminketo.

Henkilöhakemisto


- Taulu 273 -

6. sukupolvi

Skärufors, Maria Antintytär, Särkijärvi (taulusta 103. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär) s. 02.02.1748 Evijärvi, Skärufors. k. 07.06.1827 Lappajärvi, Tarvonen. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle 1790. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Särkijärvi, Juho Matinpoika s. 20.06.1746 Evijärvi, Särkijärvi. k. 04.07.1768 Evijärvi, Särkijärvi. Vihitty: Evijärvi.
Isä: Särkijärvi, Matti Antinpoika s. 19.01.1725 Evijärvi, Särkijärvi.
Äiti: Berefdragare / Nybyggare, Eva Juhantytär, Särkijärvi s. 1716 Evijärvi.

Lapset:
1) Erkki s. 09.04.1768 Evijärvi, Särkijärvi. k. 09.04.1768 Evijärvi.

2. puoliso Sironen, Antti Esanpoika s. 04.11.1736 Evijärvi, Haapajärvi. k. 13.08.1789 Evijärvi. Vihitty: 10.12.1785 Evijärvi.
Isä: Sironen, Esa Esanpoika s. 17.03.1703 Evijärvi, Haapajärvi, Sironen.
Äiti: Kniivilä, Beata Matintytär, Sironen s. 10.09.1712 Evijärvi.
Lapset:
1) Kaarina s. 05.11.1772 Evijärvi, Sironen. k. 16.11.1772 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 274 -

6. sukupolvi

Skärufors, Erkki Antinpoika (taulusta 103. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär) s. 25.04.1749 Evijärvi, Skärufors. k. 12.10.1808 Evijärvi, Skärufors. Talollinen. Perhesuhteet: Kaksonen. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Pietilä, Maria Juhontytär, Skärufors s. 27.06.1751 Lappajärvi, Pietilä. k. 27.03.1782 Evijärvi, Skärufors. Vihitty: 01.11.1775 Lappajärvi. Kuolinsyy: Verenvuototauti.
Isä: Kärnä / Pietilä, Juho Antinpoika s. 02.11.1729 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Liisa Juhontytär, Kärnä / Pietilä s. 1730 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 01.11.1776 Evijärvi, Skärufors.
2) Abraham s. 04.01.1778 Evijärvi, Skärufors. k. 02.08.1778 Evijärvi.
3) Erkki s. 09.02.1779 Evijärvi, Skärufors. k. 13.03.1799 Evijärvi.
4) Susanna s. 08.02.1780 Evijärvi, Skärufors.

2. puoliso Pesonen, Liisa Simontytär, Skärufors s. 17.11.1749 Evijärvi, Särkijärvi. k. 14.05.1805 Evijärvi, Skärofors. Vihitty: 22.10.1782 Evijärvi. Kuolinsyy: Polttava kipu, pistos.
Isä: Storgård / Pesonen, Simo Pietarinpoika s. 28.09.1711 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Pesosen vävy.
Äiti: Pesonen, Liisa Mikontytär, Storgård / Pesonen s. 29.10.1711 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.
Lapset:
1) Maria s. 15.03.1784 Evijärvi, Skärufors.
2) Katarina s. 22.05.1785 Evijärvi, Skärufors. k. 09.08.1785 Evijärvi, Skärufors.
3) Jaakko s. 03.11.1786 Evijärvi, Skärufors. k. 17.07.1806 Evijärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
4) Marketta s. 21.03.1789 Evijärvi, Skärufors. k. 27.04.1789 Evijärvi, Skärufors.
5) Johannes s. 21.03.1789 Evijärvi, Skärufors. k. 30.03.1789 Evijärvi, Skärufors. Perhesuhteet: Kaksonen Marketan kanssa.
6) Margeta s. 17.03.1791 Evijärvi, Skärufors.
7) David s. 23.08.1793 Evijärvi, Skärufors.
8) Juho s. 06.08.1795 Evijärvi, Skärufors. k. 08.08.1795 Evijärvi, Skärufors.

3. puoliso Lill-Söffring, Maria Jaakontytär s. 30.10.1766 Lappajärvi, Lill-Söffring. Piika. Vihitty: 06.01.1806 Lappajärvi.
Isä: Lillsöyring, Jaakko Juhonpoika, Lill-Söffring s. 20.07.1732 Lappajärvi. Talollinen Savonkylän Lillsöfringissä.
Äiti: Hernesniemi, Eeva Iisakintytär, Lill-Söffring s. 11.12.1733 Lappajärvi. Vanhan kartanon emäntä.
Lapset:
1) Erkki s. 07.07.1807 Evijärvi, Skärufors.

Henkilöhakemisto


- Taulu 275 -

6. sukupolvi

Skärufors, Marketta Antintytär, Nabb (taulusta 103. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär) s. 11.09.1751 Evijärvi, Skärufors. k. 22.12.1810 Evijärvi, Nabb. Kuolinsyy: Kuivasärky.

1. puoliso Nabb, Jaakko Pietarinpoika s. 31.05.1748 Evijärvi, Långgirs. k. 24.08.1804 Evijärvi. Talollinen. Vihitty: 07.11.1773 Evijärvi. Kuolinsyy: Lavantauti.
Isä: Lång-Girs / Nabb, Pietari Pietarinpoika s. 10.07.1718 Evijärvi, (Åby) Jokisuu, Kirsilä. Talollinen.
Äiti: Pesonen, Riitta Mikontytär, Lång-Girs / Nabb s. 24.08.1728 Evijärvi, Pesonen (kastettu 25.08.1728).

Lapset:
1) Liisa s. 28.07.1774 Evijärvi, Nabb.
2) Antti s. 24.09.1775 Evijärvi, Nabb.
3) Abraham s. 25.10.1777 Evijärvi, Nabb. k. 23.05.1832 Evijärvi.
4) Matti s. 15.12.1779 Evijärvi, Nabb.
5) Maria s. 25.06.1782 Evijärvi, Nabb.
6) Margareta s. 02.07.1785 Evijärvi, Nabb.
7) Jaakko s. 15.11.1787 Evijärvi, Nabb. k. 09.08.1791 Evijärvi.
8) Anna s. 07.04.1791 Evijärvi, Nabb.
9) Jaakko s. 28.04.1795 Evijärvi, Nabb.

Henkilöhakemisto


- Taulu 276 -

6. sukupolvi

Skärufors, Susanna Antintytär, Pesonen (taulusta 103. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär) s. 01.02.1754 Evijärvi, Skärufors. k. 22.04.1837 Evijärvi, Pesonen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Pesonen, Antti Antinpoika s. 18.11.1751 Evijärvi, Pesonen. k. 18.06.1805 Evijärvi, Pesonen. Vihitty: 14.01.1776 Evijärvi. Kuolinsyy: Yskäkuume.
Isä: Pesonen, Antti Matinpoika s. 15.09.1720 Evijärvi, Särkikylä.
Äiti: Kankkonen, Liisa Erkintytär, Pesonen s. 14.07.1722 Evijärvi.

Lapset:
1) Erkki s. 09.04.1776 Evijärvi, Pesonen. k. 07.03.1778 Evijärvi, Pesonen.
2) Antti s. 27.06.1780 Evijärvi, Pesonen. k. 23.07.1780 Evijärvi, Pesonen.
3) Kaisa s. 24.10.1781 Evijärvi, Pesonen. k. 05.03.1811 Evijärvi, Mengispakka.
4) Jaakko s. 24.10.1783 Evijärvi, Pesonen. k. 14.09.1860 Evijärvi.
5) Antti s. 19.02.1785 Evijärvi, Pesonen. k. 18.10.1785 Evijärvi, Pesonen.
6) Elisabet s. 17.09.1786 Evijärvi, Pesonen. k. 14.10.1787 Evijärvi, Pesonen.
7) Heikki s. 01.02.1789 Evijärvi, Pesonen.
8) Matti s. 14.08.1790 Evijärvi, Pesonen.
9) Elisabet s. 11.02.1793 Evijärvi, Pesonen. k. 04.06.1793 Evijärvi, Pesonen.
10) Anna s. 21.05.1794 Evijärvi, Pesonen. k. 30.07.1794 Evijärvi, Pesonen.
11) Erkki s. 13.05.1796 Evijärvi, Pesonen. k. 22.07.1796 Evijärvi, Pesonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 277 -

6. sukupolvi

Skärufors, Juho Antinpoika (taulusta 103. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär) s. 29.12.1755 Evijärvi, Skärufors. k. 11.05.1817 Evijärvi, Skärufors. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Nabb, Liisa Pietarintytär, Skärufors s. 16.12.1758 Evijärvi, Nabb. k. 01.12.1808 Evijärvi, Skärufors. Vihitty: 22.10.1728 Evijärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Lång-Girs / Nabb, Pietari Pietarinpoika s. 10.07.1718 Evijärvi, (Åby) Jokisuu, Kirsilä. Talollinen.
Äiti: Pesonen, Riitta Mikontytär, Lång-Girs / Nabb s. 24.08.1728 Evijärvi, Pesonen (kastettu 25.08.1728).

Lapset:
1) Antti s. 11.06.1779 Evijärvi, Skärufors. k. 11.06.1779 Evijärvi, Skärufors.
2) Antti s. 14.09.1780 Evijärvi, Skärufors. k. 03.10.1781 Evijärvi, Skärufors.
3) Juho s. 28.02.1782 Evijärvi, Skärufors. k. 01.07.1782 Evijärvi, Skärufors.
4) Erkki s. 03.05.1783 Evijärvi, Skärufors. k. 02.01.1818 Evijärvi.
5) Matti s. 05.01.1787 Evijärvi, Skärufors. k. 23.10.1791 Evijärvi.
6) Juho s. 16.04.1788 Evijärvi, Skärufors. k. 26.08.1788 Evijärvi.
7) Antti s. 26.09.1789 Evijärvi, Skärufors.
8) David s. 16.02.1792 Evijärvi, Skärufors. k. 27.06.1792 Evijärvi.
9) Johannes s. 13.08.1793 Evijärvi, Skärufors.
10) David s. 21.07.1797 Evijärvi, Skärufors. k. 17.06.1798 Evijärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Jaakon kanssa.
11) Jaakko s. 21.07.1797 Evijärvi, Skärufors. k. 26.05.1798 Evijärvi.
12) Matti s. 21.06.1799 Evijärvi, Skärufors.
13) Jaakko s. 21.09.1801 Evijärvi, Skärufors.

Henkilöhakemisto


- Taulu 278 -

6. sukupolvi

Skärufors, Valpuri, Antintytär, Lillsöyring (taulusta 103. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär) s. 25.02.1758 Evijärvi, Skärufors. k. 05.12.1834 Lappajärvi, Lill-Söffring. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lillsöyring, Matti Jaakonpoika, Lill-Söffring s. 14.02.1756 Lappajärvi, Savonkylä, Lillsöyring. k. 17.09.1821 Lappajärvi, Lillsöyring. Talollisen poika, torppari. Vihitty: 17.11.1777 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Lillsöyring, Jaakko Juhonpoika, Lill-Söffring s. 20.07.1732 Lappajärvi. Talollinen Savonkylän Lillsöfringissä.
Äiti: Hernesniemi, Eeva Iisakintytär, Lill-Söffring s. 11.12.1733 Lappajärvi. Vanhan kartanon emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 05.09.1778 Lappajärvi, Lillsöyring.
2) Juho s. 13.12.1779 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 25.06.1781 Lappajärvi.
3) Jaakko s. 20.04.1783 Lappajärvi, Lillsöyring.
4) Saara s. 19.06.1785 Lappajärvi, Lillsöyring.
5) Matti s. 08.01.1788 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 22.01.1788 Lappajärvi, Lillsöyring.
6) Juho s. 26.02.1790 Lappajärvi, Lillsöyring.
7) Liisa s. 09.02.1794 Lappajärvi, Lillsöyring.
8) Maria s. 02.03.1796 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 16.03.1796 Lappajärvi.
9) Liisa s. 02.08.1797 Lappajärvi, Lillsöyring.
10) Reetta Matintytär (katso taulu 694) s. 06.11.1798 Lappajärvi.
11) Tuomas s. 05.09.1800 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 01.06.1801 Lappajärvi, Lillsöyring.

Henkilöhakemisto


- Taulu 279 -

6. sukupolvi

Skärufors, Liisa Antintytär, Tullila / Koirakoski (taulusta 103. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär) s. 12.08.1759 Evijärvi, Skärufors. k. 13.03.1829 Lappajärvi, Koirakoski.

1. puoliso Tullila / Koirakoski, Daavid Eskelinpoika s. 24.04.1759 Alajärvi. k. 1829 Kuortane. Torppari. Vihitty: 07.10.1787 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuoli kerjuumatkalla.
Koirakosken perusti Lappajärven Välijoelle Koira-Taavetti, Koskelaksi mainittu. Koira-Taavetti oli viimeisinä elinvuosinaan mielisairas ja kuoli kerjuumatkalla ollessaan 1829 Alajärven Menkijärven ja Kauhajärven välillä olevan Hirvijärven rannalla. Kun Koirakoski / Koskela aiottiin muuttaa Evijärven kappeliin kuuluvaksi, oli Koira-Taavetti sanonut: "Minä en mene Evijärven vorojen kanssa yhteen hautausmaahan". Taavetin poika Taavetti hankki Koskelalle talo-oikeudet 1/12 manttaalille. Koskelan ensimmäiset asukkaat olivat hyviä käsityöläisiä, suutareita ja kirvesmiehiä. Väinö Tuomaala: Järviseudun entisyyttä.

Isä: Karvala / Tullila, Eskeli Eskelinpoika s. 1710.
Äiti: Susanna Erkintytär, Karvala / Tullila s. n. 1716 Kauhava ?.

Lapset:
1) Daavid s. 08.10.1790 Lappajärvi, Koirakoski. Koskelan talollinen.
2) Matti Davidinpoika (katso taulu 695) s. 15.09.1792 Lappajärvi, Koirakoski. k. 23.07.1832 Lappajärvi, Vieresmäki. Torppari. Kuolinsyy: Rintasairaus.
3) Liisa s. 28.10.1794 Lappajärvi, Koirakoski. k. 20.06.1797 Lappajärvi.
4) Antti s. 20.12.1795 Lappajärvi, Koirakoski. k. 03.09.1797 Lappajärvi.
5) Erkki s. 02.04.1798 Lappajärvi, Koirakoski. k. 21.07.1798 Lappajärvi.
6) Erkki s. 24.05.1799 Lappajärvi, Koirakoski. k. 21.06.1799 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 280 -

6. sukupolvi

Skärufors / Söder-Ena, Antti Antinpoika (taulusta 103. Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär) s. 01.05.1761 Evijärvi, Skärufors. k. Sveaborg. Vävy.

1. puoliso Söder-Ena, Susanna Matintytär, Skärufors / Söder-Ena s. 26.09.1764 Evijärvi, Söder-Ena. Vihitty: 10.02.1782 Evijärvi.
Isä: Söder-Ena, Matti Matinpoika s. 08.04.1739 Evijärvi.
Äiti: Särkijärvi, Liisa Hannuntytär, Söder-Ena s. 30.07.1743 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 17.05.1784 Evijärvi, Söder-Ena.
2) Elisabet s. 03.05.1787 Evijärvi, Söder-Ena. k. 01.08.1787 Evijärvi, Söder-Ena.
3) Antti s. 20.11.1789 Evijärvi, Söder-Ena. k. 20.05.1790 Evijärvi, Söder-Ena.
4) Antti (katso taulu 696) s. 06.03.1791 Evijärvi, Söder-Ena. k. Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 281 -

6. sukupolvi

Mustamaa, Matti Olavinpoika (taulusta 106. Äiti: Pulkkinen, Anna Erkintytär) s. 08.02.1746 Veteli, Perho, Tiala.

1. puoliso Piispanen, Brita, Mustamaa s. n. 1746.

Henkilöhakemisto


- Taulu 282 -

6. sukupolvi

Pulkkinen / Timmerbacka, Erkki Matinpoika (taulusta 107. Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika) s. 15.04.1748 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 09.09.1830 Veteli, Timmerbacka. Uudistilallinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Storgård, Anna Juhontytär, Pulkkinen / Timmerbacka s. 08.03.1745 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 30.07.1805 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. Emäntä. Vihitty: 19.10.1766 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vaneerinen tauti.
Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Söder-Ena, Valpuri Mikontytär, Storgård s. 17.04.1702 Evijärvi, Enaperä, Söder-Ena (SöderEna).

Lapset:
1) Elisabet s. 09.01.1768 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 19.04.1770 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
2) Valpuri s. 01.01.1770 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 21.01.1770 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
3) Matti s. 07.02.1771 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Talollinen.
4) Antti s. 03.05.1773 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 11.07.1774 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
5) Erkki s. 20.10.1774 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 08.11.1837 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Talollinen.
6) Elisabet s. 26.01.1776 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 17.06.1838 Halsua, Meriläinen. Emäntä.
7) Anna s. 30.01.1778 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 11.05.1820 Veteli, Läspä. Emäntä.
8) Johannes s. 19.06.1780 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 19.11.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
9) Katariina s. 08.03.1782 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 11.10.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
10) Maria s. 29.12.1783 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 22.10.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 283 -

6. sukupolvi

Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Matinpoika (taulusta 107. Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika) s. 18.07.1749 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 30.06.1809 Veteli, Timmerbacka. Talollinen. Lisätietoja: Sanottiin "Rapakkoleuaksi" mällinpureskelusta leukapieliä valuvan "mähnän" takia. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Pulkkinen / Timmerbacka, Maria Matintytär, Oksakoski s. 22.03.1750 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 02.03.1807 Veteli, Timmerbacka. Vihitty: 22.11.1772 Veteli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Oksakoski, Matti Antinpoika s. 17.09.1708 Veteli, Perho, Oksakoski.
Äiti: Susanna Matintytär s. 1723.

Lapset:
1) Juho s. 28.04.1775 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 10.06.1775 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
2) Susanna s. 19.04.1776 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 26.01.1814 Veteli, Harju.
3) Antti s. 08.06.1777 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 15.06.1777 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
4) Kaisa s. 05.06.1778 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 31.07.1778 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
5) Matti s. 18.07.1779 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 14.09.1779 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
6) Liisa s. 06.10.1780 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 18.10.1780 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
7) Maria s. 11.02.1786 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 27.02.1812 Veteli, Patana.

Henkilöhakemisto


- Taulu 284 -

6. sukupolvi

Pulkkinen, Antti Matinpoika (taulusta 107. Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika) s. 15.11.1751 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 19.02.1797 Veteli. Kuolinsyy: Juopottelu.

1. puoliso Finnilä, Anna Antintytär, Pulkkinen s. 04.11.1761 Veteli, Finnilä. k. 17.10.1792 Veteli, Pulkkinen. Vihitty: 11.12.1778 Veteli. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Haukilahti / Finnilä, Antti Jaakonpoika s. 19.04.1722 Veteli.
Äiti: Maria Matintytär s. 1719 Kalajoki.

Lapset:
1) Liisa s. 03.10.1779 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 26.10.1779 Veteli.
2) Maria s. 30.08.1780 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 14.09.1780 Veteli.
3) Anna s. 17.06.1781 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 24.06.1781 Veteli.
4) Valpuri s. 17.06.1782 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 21.08.1782 Veteli.
5) Kaisa s. 06.08.1783 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 15.03.1785 Veteli.
6) Liisa s. 29.08.1784 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 26.11.1784 Veteli.
7) Matti s. 16.02.1786 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 22.10.1792 Veteli.
8) Erkki s. 12.04.1787 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 15.10.1792 Veteli.
9) Antti s. 06.05.1788 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 22.10.1788 Veteli.
10) Sanna s. 20.07.1789 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 07.09.1789 Veteli.
11) Liisa s. 18.09.1790 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 01.11.1792 Veteli.
12) Maria s. 05.12.1791 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 10.10.1792 Veteli.

2. puoliso Kotila, Brita Mikontytär, Pulkkinen s. 26.10.1751. k. 28.04.1796 Veteli, Timmerbacka. Perhesuhteet: Brita oli Juho Kotilan leski Viitasaarelta. Antti oli Britan 2 tyttären isäpuoli.
Lapset:
1) Maria s. 13.08.1794 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 29.07.1809 Veteli.
2) Erkki s. 28.12.1795 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 285 -

6. sukupolvi

Pulkkinen / Timmerbacka, Juho Matinpoika (taulusta 107. Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika) s. 11.11.1756 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 10.05.1837 Veteli, Patana. Patanan vävy.

1. puoliso Patana, Maria Mikontytär, Pulkkinen / Timmerbacka s. 19.03.1766 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 19.03.1840 Veteli, Patana. Emäntä. Vihitty: 29.10.1780 Veteli. Perhesuhteet: Tällä perheellä taitaa olla Keisarien lapsiennätys - 19 synnytystä!.
Isä: Lång / Patana, Mikko Antinpoika s. 05.07.1731 Veteli, Räyrinki, Lång. Talollinen.
Äiti: Sten, Maria Erkintytär, Lång / Patana s. 11.07.1737.

Lapset:
1) Matti s. 02.04.1782 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 02.09.1832 Veteli, Patana. Talollinen.
2) Erkki s. 20.05.1783 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 18.07.1783 Veteli.
3) Juho s. 11.07.1784 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 13.07.1784 Veteli.
4) Liisa s. 12.08.1785 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 09.09.1785 Veteli.
5) Antti s. 20.04.1787 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 12.09.1787 Veteli.
6) Elias s. 23.05.1788 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 08.08.1862 Veteli, Patana. Talollinen.
7) Juho Juhonpoika (katso taulu 697) s. 16.09.1789 Veteli. k. 17.01.1855 Lappajärvi, Itäkylä. Lisätietoja: Muutti 11.01.1816 Lappajärvelle.
8) Poika s. 06.01.1791 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 06.01.1791 Veteli.
9) Abraham s. 03.05.1792 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 21.06.1797 Veteli.
10) Anna s. 24.08.1793 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 21.09.1793 Veteli.
11) Mikko s. 08.01.1795 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 13.01.1795 Veteli.
12) Poika s. 04.01.1796 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 04.01.1796 Veteli.
13) Kaisa s. 30.01.1797 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 19.04.1797 Veteli.
14) Abraham s. 21.04.1798 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 26.03.1814 Veteli.
15) Erkki s. 14.09.1799 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 28.01.1800 Veteli.
16) Maija Liisa s. 04.04.1801 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 28.12.1802 Veteli.
17) Antti s. 14.10.1802 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 18.09.1804 Veteli.
18) Erkki s. 29.09.1806 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 22.10.1806 Veteli.
19) Maria s. 27.12.1811 Veteli, Räyrinki, Patana. k. 28.12.1811 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 286 -

6. sukupolvi

Pulkkinen / Timmerbacka, Kaisa Matintytär, Lång (taulusta 107. Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika) s. 25.05.1763 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 22.11.1841 Veteli, Räyrinki, Hannila. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Hannila, Elias Juhonpoika, Lång s. 04.11.1758 Veteli, Hannila. k. 23.01.1841 Veteli, Lång. Talollinen. Vihitty: 21.10.1779 Veteli. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Lång / Hannila, Juho Erkinpoika s. 20.03.1718 Veteli.
Äiti: Löija, Brita Matintytär, Lång s. 07.08.1718 Veteli, Räyrinki. Talollisen tytär.

Lapset:
1) Brita (katso taulu 698) s. 12.10.1782 Veteli, Räyrinki, Hannila. Emäntä. Lisätietoja: Asuivat Nuottaniemessä.
2) Liisa Eliaantytär (katso taulu 699) s. 23.03.1784 Veteli, Räyrinki, Hannila. Emäntä. Lisätietoja: Liisa Eliaantytär muutti leskenä 25.03.1846 Kortesjärvelle.
3) Juho s. 19.08.1786 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 22.11.1841 Veteli.
4) Kaisa s. 30.04.1788 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 14.07.1788 Veteli.
5) Matti s. 07.09.1789 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 09.04.1792 Veteli.
6) Elias s. 11.04.1791 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 24.02.1855 Veteli.
Rangaistiin varkaudesta. Elias muutti perheineen 1818 Kauhavalle ja sieltä Kortesjävelle. Palasi takaisin Veteliin 1826.
7) Erkki s. 09.08.1792 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 13.03.1793 Veteli.
8) Heikki s. 18.01.1794 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 06.08.1797 Veteli.
9) Kaisa s. 03.03.1795 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 13.06.1795 Veteli.
10) Antti s. 12.06.1796 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 28.07.1796 Veteli.
11) Abraham s. 13.09.1797 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 29.09.1797 Veteli.
12) Kaisa s. 23.02.1799 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 11.07.1799 Veteli.
13) Anna Maria s. 16.05.1800 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 12.09.1800 Veteli.
14) Maria s. 15.05.1802 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 18.12.1859 Veteli, Harju. Emäntä.
15) Kaisa s. 21.06.1805 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 13.05.1811 Veteli.
16) Abraham s. 25.04.1807 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 17.08.1807 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 287 -

6. sukupolvi

Pulkkinen / Timmerbacka, Olavi Matinpoika (taulusta 107. Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika) s. 01.07.1765 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. Veteli. Vävy.

1. puoliso Hotakainen, Liisa Kaapontytär, Pulkkinen / Timmerbacka s. 14.09.1768 Halsua, Hotakainen. k. 24.04.1821 Veteli, Räyrinki, Store.
Isä: Hotakainen, Kaappo Matinpoika s. 11.12.1730 Veteli.
Äiti: Humalalampi, Liisa Juhantytär, Hotakainen s. 04.03.1731 Veteli.

Lapset:
1) Liisa s. 11.08.1791 Veteli, Räyrinki, Store. k. 12.06.1792 Veteli.
2) Matti s. 03.08.1792 Veteli, Räyrinki, Store. k. 14.08.1794 Veteli.
3) Erkki s. 25.12.1793 Veteli, Räyrinki, Store.

Henkilöhakemisto


- Taulu 288 -

6. sukupolvi

Pulkkinen / Timmerbacka, Anna Matintytär, Finnilä (taulusta 107. Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika) s. 07.09.1768 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 12.01.1827 Veteli, Finnilä. Emäntä.

1. puoliso Finnilä, Antti Jaakonpoika s. 20.11.1769 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 13.09.1843 Veteli, Finnilä. Talollinen. Vihitty: 18.12.1788 Veteli.
Isä: Finnilä, Jaakko Antinpoika s. 24.07.1740 Veteli.
Äiti: Liisa Pietarintytär s. 1738.

Lapset:
1) Liisa s. 02.04.1790 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 13.07.1790 Veteli, Finnilä.
2) Anna s. 27.11.1791 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 28.07.1797 Veteli, Finnilä.
3) Liisa s. 27.09.1793 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 22.04.1794 Veteli, Finnilä.
4) Matti s. 03.06.1795 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 06.08.1795 Veteli, Finnilä.
5) Kaisa s. 12.08.1796 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 08.01.1797 Veteli, Finnilä.
6) Jaakko s. 12.12.1797 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 21.07.1845 Veteli, Finnilä. Talollinen.
7) Liisa s. 10.02.1799 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 08.03.1799 Veteli, Finnilä.
8) Abraham s. 11.02.1800 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 21.08.1800 Veteli, Finnilä.
9) Maria s. 05.05.1801 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 13.07.1801 Veteli, Finnilä.
10) Abraham s. 08.03.1803 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 18.01.1873 Veteli, Finnilä. Talollinen.
11) Anna Liisa s. 16.06.1804 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 23.06.1804 Veteli, Finnilä.
12) Antti s. 09.11.1805 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 29.11.1805 Veteli, Finnilä.
13) Matti s. 03.09.1807 Veteli, Räyrinki, Finnilä. Talollinen.
Muuttanut perheensä kanssa 1846 Kauhavan Annalaan, sieltä 26.06.1886Perhoon, josta 18.02.1889 takaisin Kauhavalle.
14) Anna Liisa s. 07.12.1810 Veteli, Räyrinki, Finnilä. k. 14.08.1891 Veteli. Torpparin vaimo.

Henkilöhakemisto


- Taulu 289 -

6. sukupolvi

Kinnunen / Korpi, Erkki Erkinpoika (taulusta 108. Äiti: Pulkkinen, Liisa Erkintytär) s. 06.08.1749 Veteli, Perho, Korpi. k. 12.11.1832 Veteli, Perho, Korpi. Talollinen.

1. puoliso Korpiaho, Kaisa Eliaantytär, Kinnunen / Korpi s. 1754. k. 14.09.1833 Veteli, Perho, Korpi. Emäntä. Vihitty: 20.10.1776 Veteli. Kuolinsyy: Vesitauti.

Lapset:
1) Liisa (katso taulu 700) s. 12.11.1777 Perho, Korpi. k. 28.12.1856 Perho, Kinnunen. Emäntä.
2) Maria (katso taulu 701) s. 05.01.1779 Veteli, Perho, Korpi. k. 16.02.1851 Perho, Oksakoski. Emäntä.
3) Juho s. 25.06.1781 Perho, Kinnunen. k. 09.07.1781 Perho.
4) Elias s. 26.10.1782 Perho, Korpi. k. 07.04.1866 Perho. Talollinen.
5) Anna (katso taulu 702) s. 11.02.1790 Perho, Korpi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 290 -

6. sukupolvi

Kinnunen, Susanna Erkintytär, Messonen / Kivikangas (taulusta 108. Äiti: Pulkkinen, Liisa Erkintytär) s. 21.08.1751 Veteli, Perho, Korpi. k. 21.04.1828 Veteli, Perho, Kivikangas. Emäntä.

1. puoliso Messonen / Kivikangas, Antti Juhonpoika s. 1746. k. 03.00.1809 Veteli, Perho, Kivikangas. Renki, talollinen. Vihitty: 09.11.1777 Veteli. Kuolinsyy: Kuume.

Lapset:
1) Anna Liisa s. 09.07.1778 Veteli, Leskelä. k. 23.12.1779 Perho.
2) Marketta Kaisa s. 22.04.1780 Veteli, Korpi. k. 05.05.1781 Perho.
3) Juho (katso taulu 703) s. 05.03.1782 Perho.
4) Jeremias s. 24.03.1785 Perho, Haukilahti.
5) Sakari s. 26.06.1786 Veteli, Räyrinki, Haapala. k. 27.06.1860 Perho, Kivikangas. Talollinen.
6) Erkki s. 15.05.1788 Perho. k. 28.06.1856 Halsua, Meriläinen. Talollinen.
7) Abraham s. 22.12.1792 Perho. k. 13.04.1814 Perho.

Henkilöhakemisto


- Taulu 291 -

6. sukupolvi

Kinnunen, Matti Erkinpoika (taulusta 108. Äiti: Pulkkinen, Liisa Erkintytär) s. 20.05.1752 Veteli, Perho, Korpi. k. 23.03.1810 Perho. Lisätietoja: Olivat lapsettomia.

1. puoliso Poranen, Maria Mikontytär, Kinnunen s. 10.08.1758 Alajärvi, Poranen. k. 16.07.1823 Perho, Kinnunen. Vihitty: 25.10.1778 Veteli. Lisätietoja: Muutti Perhoon 21.03.1777.
Isä: Poranen / Hongisto, Mikko Mikonpoika s. 16.03.1730 Saarijärvi.
Äiti: Poranen, Liisa Laurintytär, Poranen / Hongisto s. 06.09.1733 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 292 -

6. sukupolvi

Kinnunen / Möttönen, Juho Erkinpoika (taulusta 108. Äiti: Pulkkinen, Liisa Erkintytär) s. 14.04.1756 Veteli, Perho, Korpi. k. 10.06.1809 Perho, Möttönen. Vävy, talollinen. Kuolinsyy: Keuhkokuume.

1. puoliso Möttönen, Valpuri Simontytär, Kinnunen / Möttönen s. 23.06.1764 Perho, Möttönen. k. Perho, Möttönen. Emäntä. Vihitty: 11.03.1781 Veteli.
Isä: Ruuska / Möttönen, Simo Simonpoika s. 1728.
Äiti: Möttönen, Marketta Markuntytär, Ruuska / Möttönen s. 22.02.1739 Perho.

Lapset:
1) Erkki s. 30.06.1782 Perho, Möttönen.
2) Matti s. 14.11.1783 Perho, Möttönen. k. 19.11.1782 Perho.
3) Liisa s. 08.05.1785 Perho, Möttönen. k. 14.04.1863 Perho, Mustamaa.
4) Anna Stiina s. 31.03.1787 Perho, Möttönen. k. 11.06.1821 Perho.
5) Maria s. 03.11.1788 Perho, Möttönen. k. 05.04.1809 Perho.
6) Abraham s. 11.05.1790 Perho, Möttönen. k. 12.10.1790 Perho.
7) Kaisa s. 08.03.1793 Perho, Möttönen. k. 23.03.1794 Perho.
8) Matti s. 27.05.1794 Perho, Möttönen. k. 04.04.1866 Perho, Möttönen. Talollinen.
9) Erkki Juhonpoika (katso taulu 704) s. 27.03.1797 Perho, Möttönen. k. 02.03.1853 Perho.
10) Juho s. 25.12.1797 Perho, Möttönen. k. 06.10.1832 Perho, Möttönen.
11) Abraham s. 11.03.1800 Perho, Möttönen. k. 05.10.1800 Perho, Möttönen.
12) Kaisa s. 07.08.1801 Perho, Möttönen. k. 07.06.1803 Perho, Möttönen.
13) Abraham s. 06.08.1805 Perho, Möttönen. k. 01.04.1807 Perho, Möttönen.
14) Kaisa s. 24.06.1807 Perho, Möttönen. k. 12.07.1827 Perho, Möttönen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 293 -

6. sukupolvi

Kinnunen, Maria Eliaantytär, Meriläinen (taulusta 108. Äiti: Pulkkinen, Liisa Erkintytär) s. 08.09.1759 Perho Kinnunen. k. 22.02.1821 Halsua, Meriläinen.

1. puoliso Meriläinen, Elias Eliaanpoika s. 15.07.1752 Halsua, Meriläinen. k. 16.03.1821 Halsua, Meriläinen. Talollinen. Vihitty: 26.12.1776 Veteli.
Isä: Kauppinen, Erkki Eliaanpoika s. 26.05.1721 Halsua.
Äiti: Meriläinen, Maria Joosepintytär, Kauppinen s. 21.02.1725 Halsua.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 705) s. 25.12.1778 Halsua, Meriläinen. Lisätietoja: Matti Eliaanpoikaa sakotettiin juopumuksesta. Perhesuhteet: Perhe muutti 1831 Isoonkyröön.
2) Antti s. 27.11.1779 Halsua, Meriläinen. k. 30.12.1779 Halsua.
3) Kustaa s. 31.03.1782 Halsua, Meriläinen. k. 18.04.1846 Halsua, Meriläinen. Talollinen.
4) Elias s. 05.04.1783 Halsua, Meriläinen. k. 18.04.1783 Halsua, Meriläinen.
5) Liisa (katso taulu 706) s. 15.10.1785 Halsua, Meriläinen.
6) Abraham s. 25.04.1787 Halsua, Meriläinen. k. 05.05.1787 Halsua, Meriläinen.
7) Juho (katso taulu 707) s. 12.06.1788 Halsua, Meriläinen. k. 22.09.1828 Halsua.
8) Abraham s. 10.10.1789 Halsua, Meriläinen. k. 01.03.1821 Halsua.
9) Kaarlo s. 21.10.1789 Halsua, Meriläinen. k. 16.05.1809 Halsua.
10) Antti s. 27.02.1791 Halsua, Meriläinen. k. 16.06.1791 Halsua.
11) Abraham s. 27.02.1791 Halsua, Meriläinen. k. 10.08.1793 Halsua.
12) Maria s. 21.03.1793 Halsua, Meriläinen. k. 00.04.0000 Halsua, Meriläinen.
13) Anna s. 06.08.1795 Halsua, Meriläinen. k. 30.09.1795 Halsua, Meriläinen.
14) Elias s. 23.04.1799 Halsua, Meriläinen. k. 12.06.1848 Halsua. Talollinen. Lisätietoja: Sakoitettu kiroilemisesta ja juopumuksesta. Kuolinsyy: Kuoli paloviinaan.
15) Greta s. 06.03.1800 Halsua, Meriläinen. k. 02.07.1800 Halsua.
16) Anna s. 15.03.1801 Halsua, Meriläinen. k. 15.03.1801 Halsua.

Henkilöhakemisto


- Taulu 294 -

6. sukupolvi

Kinnunen, Leena Eliaantytär, Kinniö (taulusta 108. Äiti: Pulkkinen, Liisa Erkintytär) s. 22.11.1761 Perho Kinnunen. Perhesuhteet: Naimisiin Kihniään.

1. puoliso Kinniö, Juho Matinpoika s. 1756. Vihitty: 25.12.1781 Veteli.
Isä: Kinniö, Matti Matinpoika s. n. 1716.
Äiti: Mustamaa, Maria, Kinniö s. n. 1716.

Lapset:
1) Antti s. 1780 Perho.
2) Matti s. 1785 Perho.
3) Abraham s. 1792 Perho. k. 18.04.1858 Perho, Kinniö. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 295 -

6. sukupolvi

Steen / Pulkkinen, Liisa Erkintytär, Pulkkinen (taulusta 109. Isä: Pulkkinen, Erkki Erkinpoika) s. 06.08.1750 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 18.09.1817 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.

1. puoliso Steen / Pulkkinen, Jaakko Erkinpoika s. 29.09.1746 Veteli, Sadinsalo. k. 20.02.1808 Veteli, Pulkkinen. Vävy. Vihitty: 24.01.1768 Veteli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Steen, Erkki Juhanpoika s. 1714.
Äiti: Agneta Olavintytär s. 1715.

Lapset:
1) Maria s. 27.11.1768 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 15.05.1844 Veteli, Pulkkinen.
2) Erkki s. 10.12.1769 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 03.02.1770 Veteli, Pulkkinen.
3) Jaakko s. 04.03.1771 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
4) Erkki s. 05.05.1772 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 03.08.1773 Veteli, Pulkkinen.
5) Anna s. 22.07.1773 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 15.07.1774 Veteli, Pulkkinen.
6) Daniel s. 13.04.1775 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 17.06.1775 Veteli, Pulkkinen.
7) Heikki s. 19.04.1776 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 25.09.1776 Veteli, Pulkkinen.
8) Juho s. 23.06.1777 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 19.05.1851 Veteli, Pulkkinen.
9) Kaarina s. 07.11.1778 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 23.01.1780 Veteli, Pulkkinen.
10) Katariina s. 23.06.1780 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 31.08.1780 Veteli, Pulkkinen.
11) Matti s. 31.12.1781 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 21.03.1784 Veteli, Pulkkinen.
12) Antti s. 09.10.1783 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 18.10.1783 Veteli, Pulkkinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 296 -

6. sukupolvi

Pulkkinen, Taneli Erkinpoika (taulusta 109. Isä: Pulkkinen, Erkki Erkinpoika) s. 06.04.1754 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 01.01.1809 Kälviä.

1. puoliso Pulkkinen, Maria Matintytär, Haapala s. 23.05.1757 Veteli, Räyrinki, Haapala. k. 27.07.1795 Veteli, Pulkkinen. Vihitty: 02.11.1777 Veteli.
Isä: Laasanen / Haapala, Matti Heikinpoika s. 30.01.1724 Veteli.
Äiti: Finholm, Anna Eliasdotter, Laasanen / Haapala s. 13.07.1721 Kronoby.

Lapset:
1) Erkki s. 08.10.1780 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 19.10.1780 Veteli.
2) Matti s. 12.02.1783 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 16.04.1783 Veteli.
3) Anna s. 25.11.1785 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 24.11.1836 Veteli.
4) Maria s. 13.11.1787 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 13.11.1818 Perho, Haapasalo. Emäntä.
5) Leena Liisa s. 09.07.1789 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 25.03.1808 Veteli.
6) Juho s. 24.06.1793 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 02.05.1794 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 297 -

6. sukupolvi

Pulkkinen, Heikki Erkinpoika (taulusta 109. Isä: Pulkkinen, Erkki Erkinpoika) s. 01.03.1766 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Lisätietoja: Muuttivat Viitasaarelle 1792.

1. puoliso Kokkola, Valpuri Heikintytär, Pulkkinen s. 02.08.1762 Kivijärvi. Lisätietoja: Muutti Kivijärveltä 07.01.1782 Kokkolaan.

Lapset:
1) Liisa s. 02.01.1788 Veteli, Pulkkinen.
2) Maria s. 04.05.1790 Veteli, Pulkkinen.
3) Abraham s. 04.12.1791 Veteli, Pulkkinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 298 -

6. sukupolvi

Pulkkinen, Anna Antintytär, Puttonen / Pulkkinen (taulusta 110. Isä: Pulkkinen, Antti Erkinpoika) s. 09.10.1755 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 29.04.1803 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Kuolinsyy: Rintatauti.

1. puoliso Puttonen / Pulkkinen, Juho Matinpoika s. 1754. k. 21.05.1828 Veteli, Pulkkinen. Vävy. Vihitty: 03.11.1776 Veteli.

Lapset:
1) Liisa s. 27.01.1779 Veteli, Räyrinki, Koski.
2) Erkki s. 01.05.1780 Veteli, Räyrinki, Koski. k. 22.08.1781 Veteli.
3) Matti s. 24.07.1781 Veteli, Räyrinki, Koski. k. 10.04.1784 Veteli.
4) Juho s. 29.07.1784 Veteli, Räyrinki, Koski. k. 05.08.1784 Veteli.
5) Anna s. 27.10.1785 Veteli, Räyrinki, Koski. k. 07.05.1789 Veteli.
6) Juho (katso taulu 708) s. 20.09.1788 Veteli, Räyrinki, Koski. k. 01.08.1819 Veteli. Lisätietoja: Juho on pääministeri Esko Ahon äidinisänäidinäidinisä. Perhesuhteet: Esko Aho on Vilppu Keisarin 12. polven lapsi.
7) Maria s. 09.01.1792 Veteli, Räyrinki, Koski.
8) Matti s. 26.10.1795 Veteli, Räyrinki, Koski. k. 01.04.1796 Veteli.
9) Abraham s. 25.07.1799 Veteli, Räyrinki, Koski. k. 31.01.1801 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 299 -

6. sukupolvi

Pulkkinen, Liisa Antintytär, Vähä-Kainu (taulusta 110. Isä: Pulkkinen, Antti Erkinpoika) s. 02.02.1757 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 00.07.1793 Veteli, Vähä-Kainu. Emäntä. Kuolinsyy: Yskä.

1. puoliso Vähä-Kainu, Erkki Joosepinpoika s. 05.12.1752 Veteli, Vähä-Kainu. k. 28.03.1836 Veteli, Vähä-Kainu. Talollinen. Vihitty: 31.10.1779 Veteli.
Isä: Jooseppi Simonpoika s. n. 1730.
Äiti: Puumalainen, Marketta Juhontytär s. n. 1730.

Lapset:
1) Juho s. 21.05.1780 Veteli, Vähä-Kainu. k. 13.04.1781 Veteli.
2) Fredrik s. 31.01.1782 Veteli, Vähä-Kainu. k. 08.11.1783 Veteli.
3) Erkki (katso taulu 709) s. 05.01.1784 Veteli, Vähä-Kainu. Lisätietoja: Perhe muutti 05.05.1829 Kalajoen Tyngäkylän Lapinojalle, 10.09.1833 Ylivieskaan.
4) Antti (katso taulu 710) s. 02.06.1786 Veteli, Vähä-Kainu. k. 27.11.1825. Kuolinsyy: Murhattu.
5) Liisa s. 14.11.1788 Veteli, Vähä-Kainu. k. 25.08.1858 Perho, Kirvesmäki. Emäntä.
6) Greta (katso taulu 711) s. 14.11.1788 Veteli, Vähä-Kainu.
7) Matti s. 06.01.1791 Veteli, Vähä-Kainu. k. 03.08.1791 Veteli.
8) Joonas s. 09.08.1792 Veteli, Vähä-Kainu. k. 21.04.1794 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 300 -

6. sukupolvi

Pulkkinen, Maria Antintytär, Haapala / Laakso (taulusta 110. Isä: Pulkkinen, Antti Erkinpoika) s. 12.03.1760 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 27.02.1805 Veteli, Räyrinki, Laakso.

1. puoliso Haapala / Laakso, Matti Matinpoika s. 01.04.1760 Veteli, Räyrinki, Haapala. k. 28.04.1800 Veteli, Räyrinki, Laakso. Torppari. Vihitty: 12.11.1780 Veteli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Laasanen / Haapala, Matti Heikinpoika s. 30.01.1724 Veteli.
Äiti: Finholm, Anna Eliasdotter, Laasanen / Haapala s. 13.07.1721 Kronoby.

Lapset:
1) Erkki s. 28.05.1783 Veteli. k. 26.12.1845 Veteli, Laakso.
2) Anna s. 01.02.1786 Veteli, Räyrinki, Laakso. k. 23.10.1786 Veteli, Räyrinki, Laakso.
3) Matti s. 09.09.1787 Veteli, Räyrinki, Laakso. Lisätietoja: Muuttanut Lohtajalle.
4) Abraham s. 09.09.1790 Veteli, Räyrinki, Laakso. Lisätietoja: Muuttanut Lohtajalle.
5) Elisabet (katso taulu 712) s. 09.09.1790. Lisätietoja: Kaksonen Abrahamin kanssa.
6) Jeremias (katso taulu 713) s. 28.07.1794 Veteli, Räyrinki, Laakso.
7) Mikko s. 29.10.1797 Veteli, Räyrinki, Laakso.

Henkilöhakemisto


- Taulu 301 -

6. sukupolvi

Pulkkinen, Erkki Antinpoika (taulusta 110. Isä: Pulkkinen, Antti Erkinpoika) s. 10.05.1763 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Lisätietoja: Perhe muuttanut Lohtajalle 1791.

1. puoliso Viitala, Marketta Jaakontytär, Pulkkinen s. 08.04.1762 Kaustinen, Viitala.
Isä: Viitala , Juho Mikonpoika s. n. 1738 Kaustinen ?.
Äiti: Rahkonen, Anna Erkintytär, Viitala s. n. 1738.

Lapset:
1) Liisa s. 10.02.1790 Veteli, Räyrinki, Koski.

Henkilöhakemisto


- Taulu 302 -

6. sukupolvi

Alaspää / Peräsaari, Elias Erkinpoika (taulusta 111. Äiti: Pulkkinen, Valpuri Erkintytär) s. 26.07.1754 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 13.10.1787 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Talollinen. Kuolinsyy: Rohtumatauti.

1. puoliso Alaspää / Peräsaari, Magdaleena Gustafintytär, Kauppinen s. 01.06.1750 Veteli, Halsua,Kauppinen. k. 01.08.1807 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Vihitty: 31.10.1773 Veteli. Kuolinsyy: Yskä.
Isä: Kauppinen, Gustaf Gustafinpoika s. 01.08.1721 Veteli.
Äiti: Kirsti Jaakontytär s. 05.00.1727.

Lapset:
1) Valpuri (katso taulu 714) s. 05.05.1776 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 11.10.1848 Veteli, Klemola. Emäntä.
2) Kastamaton s. 17.05.1777 Veteli, Räyrinki, Peräsaari.
3) Erkki s. 14.05.1778 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 07.09.1792 Veteli, Räyrinki, Peräsaari.
4) Maria (katso taulu 715) s. 13.03.1780 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 04.04.1822 Veteli, Räyrinki, Forsbacka. Emäntä.
5) Elias s. 20.03.1782 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 22.10.1810 Veteli, Räyrinki, Peräsaari.
6) Kristiina s. 28.07.1783 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 24.09.1783 Veteli.
7) Anna (katso taulu 716) s. 22.11.1784 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 28.01.1827 Veteli, Räyrinki, Huusko.
8) Antti s. 07.03.1786 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 02.09.1792 Veteli, Räyrinki, Peräsaari.
9) Susanna s. 15.07.1787 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 30.12.1789 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 303 -

6. sukupolvi

Alaspää / Peräsaari, Maria Erkintytär, Hotakainen / Roikola (taulusta 111. Äiti: Pulkkinen, Valpuri Erkintytär) s. 20.01.1757 Veteli, Räyrinki, Alaspää.

1. puoliso Hotakainen / Roikola, Antti Kaaponpoika s. 10.11.1758 Veteli, Halsua, Hotakainen. Vihitty: 01.11.1778 Veteli. Lisätietoja: Perhe muutti Lohtajalle 1795.
Isä: Hotakainen, Kaappo Matinpoika s. 11.12.1730 Veteli.
Äiti: Humalalampi, Liisa Juhantytär, Hotakainen s. 04.03.1731 Veteli.

Lapset:
1) Erkki s. 21.03.1780 Veteli, Halsua, Hotakainen.
2) Elias s. 28.05.1781 Veteli, Halsua, Hotakainen. k. 25.08.1781 Veteli.
3) Matti s. 13.09.1782 Veteli, Halsua, Hotakainen.
4) Katariina s. 28.05.1784 Veteli, Halsua, Hotakainen. k. 19.08.1784 Veteli.
5) Elisabet s. 09.03.1786 Veteli, Halsua, Hotakainen.
6) Valpuri s. 23.09.1787 Veteli, Halsua, Hotakainen. Lisätietoja: Syntyneitten luettelossa nimi oli Susanna.
7) Maria s. 17.10.1789 Veteli, Halsua, Hotakainen. k. 23.10.1790 Veteli.
8) Margareta s. 20.02.1792 Veteli, Halsua, Hotakainen.
9) Abraham s. 24.09.1793 Veteli, Halsua, Hotakainen.
10) Antti s. 05.03.1795 Veteli, Halsua, Hotakainen. k. 05.03.1795 Veteli.
11) Anna s. 27.05.1797 Lohtaja, Roikola. k. 22.06.1797 Lohtaja.
12) Juha Jaakko s. 16.08.1800 Lohtaja, Roikola. k. 30.08.1800 Lohtaja.

Henkilöhakemisto


- Taulu 304 -

6. sukupolvi

Alaspää / Peräsaari, Erkki Erkinpoika (taulusta 111. Äiti: Pulkkinen, Valpuri Erkintytär) s. 16.01.1759 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 08.07.1826 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Talollinen. Kuolinsyy: Yskä.

1. puoliso Alaspää / Peräsaari, Maria Gustafintytär, Kauppinen s. 20.11.1757 Veteli, Halsua,Kauppinen. k. 02.04.1810 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Vihitty: 31.10.1779 Veteli. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Kauppinen, Gustaf Gustafinpoika s. 01.08.1721 Veteli.
Äiti: Kirsti Jaakontytär s. 05.00.1727.

Lapset:
1) Elisabet s. 22.05.1784 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 19.07.1784 Veteli.
2) Margareta s. 30.05.1785 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 19.09.1786 Veteli.
3) Katariina s. 24.12.1786 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 21.03.1787 Veteli.
4) Elias s. 22.07.1787 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 22.07.1787 Veteli.
5) Valpuri s. 16.03.1788 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 26.11.1827 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Emäntä.
6) Johannes s. 02.06.1789 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 15.01.1793 Veteli.
7) Maria Kristiina s. 09.12.1791 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 13.01.1792 Veteli.
8) Maria (katso taulu 717) s. 15.12.1793 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. k. 06.04.1868 Veteli, Räyrinki, Peräsaari.
9) Elisabet (katso taulu 718) s. 09.05.1796 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 20.03.1866 Veteli, Klemola.
10) Greta Kristiina s. 25.12.1797 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 1801 Veteli.
11) Juha Heikki s. 04.02.1799 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 24.02.1799 Veteli.

2. puoliso Furu, Maria Antintytär s. 26.09.1758 Teerijärvi, Furu. k. 10.03.1834 Veteli, Räyrinki, Peräsaari. Vihitty: 15.04.1811 Teerijärvi.
Isä: Widjeskog / Furu, Anders Andersson s. 11.03.1727 Terjärv.
Äiti: Furu, Margeta Mattsdotter s. 24.12.1731 Terjärv.

Henkilöhakemisto


- Taulu 305 -

6. sukupolvi

Peräsaari / Torppa, Abraham Erkinpoika (taulusta 111. Äiti: Pulkkinen, Valpuri Erkintytär) s. 22.09.1760 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 27.06.1821 Veteli, Torppa. Kirkkoväärtti, vävy. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Torppa, Marketta Matintytär, Peräsaari / Torppa s. 16.02.1758 Veteli, Torppa. k. 16.07.1835 Veteli, Torppa. Vihitty: 31.10.1784 Veteli.
Isä: Torppa, Matti Heikinpoika s. 03.09.1728 Torppa, Veteli. Talollinen.
Äiti: Järvelä, Margeta Heikintytär, Torppa s. 25.02.1729 Veteli.

Lapset:
1) Matti s. 04.08.1786 Veteli, Torppa. k. 06.08.1786 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 306 -

6. sukupolvi

Peräsaari / Harju, Matti Erkinpoika (taulusta 111. Äiti: Pulkkinen, Valpuri Erkintytär) s. 11.09.1773 Veteli, Räyrinki, Alaspää. k. 09.10.1827 Veteli, Räyrinki, Harju. Vävy. Kuolinsyy: Hivutustauti.

1. puoliso Harju, Maria Matintytär, Peräsaari / Harju s. 28.05.1778 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 14.07.1851 Veteli, Räyrinki, Saari. Vihitty: 24.07.1796 Veteli. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Harju, Matti Danielinpoika s. 28.12.1744 Veteli.
Äiti: Peisko, Anna Juhantytär, Harju s. 25.02.1754 Veteli.

Lapset:
1) Erkki s. 28.05.1797 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 11.11.1797 Veteli.
2) Matti s. 05.08.1798 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 30.08.1798 Veteli.
3) Abraham (katso taulu 719) s. 14.09.1799 Veteli, Räyrinki, Harju. Talollinen Alperissa.
4) Elias (katso taulu 720) s. 09.05.1802 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 12.04.1868 Veteli, Räyrinki, Harju. Lisätietoja: Vimpeliin 1821.
5) Kaisa s. 15.10.1803 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 15.04.1806 Veteli.
6) Juho Heikki s. 17.05.1805 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 03.11.1865 Veteli. Lisätietoja: Kuuromykkä.
7) Anna (katso taulu 721) s. 08.02.1807 Veteli, Räyrinki, Harju.
8) Maria s. 06.06.1809 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 06.06.1809 Veteli, Räyrinki, Harju.
9) Liisa s. 21.07.1810 Veteli, Räyrinki, Harju. Lisätietoja: Kaustiselle 30.12.1829.
10) Antti s. 20.11.1811 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 22.05.1812 Veteli.
11) Maria (katso taulu 722) s. 24.06.1813 Veteli, Räyrinki, Harju.
12) Erkki s. 18.08.1814 Veteli, Räyrinki, Harju.
13) Kaisa s. 27.12.1815 Veteli, Räyrinki, Harju. Lisätietoja: Lammille 03.12.1834.
14) Greta s. 31.03.1819 Veteli, Räyrinki, Harju. k. 14.07.1819 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 307 -

6. sukupolvi

Saarijärvi, Saara Erkintytär, Winberg / Viinikka (taulusta 112. Isä: Lill-Tarvonen / Sliip, Erkki Joosepinpoika) s. 11.09.1760 Kortesjärvi, Saarijärvi.

1. puoliso Winberg / Viinikka, Antti Matinpoika s. 29.11.1747 Keuruu, Viinikka. Räätäli. Vihitty: 06.10.1776 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 29.12.1777 Evijärvi, Saarijärvi.
2) Anna s. 11.04.1779 Evijärvi, Saarijärvi.
3) Matti s. 25.03.1780 Evijärvi, Saarijärvi. k. 03.04.1785 Evijärvi.
4) Erkki s. 08.10.1781 Evijärvi, Saarijärvi. k. 07.06.1782 Evijärvi.
5) Antti s. 05.05.1783 Evijärvi, Saarijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 308 -

6. sukupolvi

Kontiainen, Erkki Erkinpoika (taulusta 114. Äiti: Lill-Tarvonen / Sliip, Liisa Joosepintytär) s. 28.04.1746 Kortesjärvi, Kontiainen. k. 13.04.1828 Kortesjärvi. Lisätietoja: Erkki Erkipoika joutui 1768 jalkapuuhun osattuaan huonost kirjan sivun. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Försti, Anna Juhontytär, Kontiainen s. 1743. k. 23.05.1803 Kortesjärvi, Kontiainen. Vihitty: 30.11.1763 Kortesjärvi.

Lapset:
1) Antti s. 19.11.1765 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 03.08.1809 Kortesjärvi.
2) Lauri s. 22.06.1767 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 12.05.1768 Kortesjärvi, Purmojärvi.
3) Tuomas s. 01.12.1768 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 18.06.1806 Kortesjärvi.
4) Liisa s. 11.12.1770 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen.
5) Matti s. 18.01.1773 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 08.02.1791 Kortesjärvi.
6) Erkki s. 04.05.1774 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 12.02.1775 Kortesjärvi.
7) Kaisa s. 09.08.1775 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 22.08.1776 Kortesjärvi.
8) Jaakko s. 19.02.1778 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 28.07.1779 Kortesjärvi.
9) Erkki s. 06.08.1780 Kortesjärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 02.04.1781 Kortesjärvi.

2. puoliso Stor-Viisala, Maria Erkintytär s. 17.02.1749 Kortesjärvi, Viisala. k. 14.05.1824 Kortesjärvi, Kontiainen. Vihitty: 25.12.1803 Evijärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Stor-Viisala, Erkki Juhonpoika s. 03.03.1724 Kortesjärvi.
Äiti: Lill-Viisala, Anna Jaakontytär, Stor-Viisala s. 22.11.1725 Kortesjärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 309 -

6. sukupolvi

Kontiainen, Eeva Erkintytär, Stor-Kivi (taulusta 114. Äiti: Lill-Tarvonen / Sliip, Liisa Joosepintytär) s. 24.12.1747 Kortesjärvi, Kontiainen.

1. puoliso Stor-Kivi, Juho Davidinpoika s. 25.06.1745 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. k. 09.02.1800 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. Vihitty: 02.03.1766 Evijärvi. Kuolinsyy: Suolikuume.
Isä: Kivijärvi / Storkivi, Taavetti Juhonpoika s. 1721 Evijärvi, Kivijärvi, Storkivi. Itsellinen.
Äiti: Lassila, Liisa Tuomaantytär, Kivijärvi / Storkivi s. 22.12.1724 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 23.04.1767 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. Lisätietoja: Kauhavalle palvelukseen 1784.
2) Anna s. 14.12.1768 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.
3) Liisa s. 05.02.1771 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.
4) Juho s. 14.04.1772 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.
5) Kaisa s. 09.01.1774 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.
6) Erkki s. 04.08.1775 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.
7) Saara s. 09.11.1777 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. k. 28.04.1813 Evijärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
8) Jaakko s. 13.03.1779 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.
9) Susanna s. 16.06.1780 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. k. 14.02.1781 Evijärvi.
10) Eeva s. 01.00.1782 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. k. 08.02.1782 Evijärvi.
11) David s. 16.10.1784 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.
12) Margareta s. 06.03.1786 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.
13) David s. 11.12.1787 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. k. 20.01.1794 Evijärvi.
14) Elisabet s. 14.05.1789 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 310 -

6. sukupolvi

Lang / Stor-Kivi, Liisa Juhantytär, Kammerbacka (taulusta 114. Äiti: Lill-Tarvonen / Sliip, Liisa Joosepintytär) s. 07.09.1752 Kortesjärvi, Kontiainen. k. 21.05.1842 Evijärvi, Kuivasniemi. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Kammerbacka, Erkki Tuomaanpoika s. 25.04.1749 Evijärvi, Kammerbacka. k. 14.03.1814 Evijärvi, Kuivasniemi. Talollinen. Vihitty: 07.11.1773 Evijärvi. Kuolinsyy: Koliikki.
Isä: Hongisto / Åby, Tuomas Laurinpoika s. 1714 Alajärvi. Talollinen Åbyssä.
Äiti: Kammerbacka, Brita Juhantytär, Hongisto / Åby s. 29.03.1728 Evijärvi.

Lapset:
1) Riitta s. 25.10.1774 Evijärvi, Kammerbacka. k. 25.10.1774 Evijärvi, Kammerbacka.
2) Maria s. 10.02.1776 Evijärvi, Stor-Kivi.
3) Matti Erkki (katso taulu 723) s. 13.01.1778 Kortesjärvi, Stor-Pellinen. k. 30.12.1839 Evijärvi, Kuivasniemi. Talollinen.
4) Elisabet s. 22.03.1779 Kortesjärvi, Stor-Pellinen.
5) Erkki s. 17.04.1782 Evijärvi, Kammerbacka. k. 12.02.1849 Evijärvi, Kuivasniemi. Talollinen.
6) Anna s. 25.04.1785 Kortesjärvi, Stor-Pellinen. k. 14.01.1824 Kortesjärvi, Purmojärvi, Skottari.
7) Johannes s. 03.01.1790 Evijärvi, Kuivasniemi. k. 07.07.1790 Evijärvi.
8) Katariina s. 13.09.1791 Evijärvi, Kuivasniemi.
9) Margareta s. 18.06.1795 Evijärvi, Kuivasniemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 311 -

6. sukupolvi

Storgård, Antti Juhonpoika (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 08.03.1725 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 18.04.1790 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen. Kuolinsyy: Revähtymä.

1. puoliso Nygård, Maria Matintytär, Storgård s. 19.03.1725 Vimpeli, Nygård. k. 01.04.1764 Vimpeli, Sääksjärvi. Vihitty: 01.01.1747 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Lillstrang, Matti Matinpoika, Nygård s. 03.09.1682 Vimpeli, Lillstrang. Talollinen.
Äiti: Puumala, Susanna Antintytär, Lillstrang s. 11.02.1683 Alajärvi, Alajärvenkylä, Puumalainen. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Antinpoika (katso taulu 724) s. 09.04.1748 Vimpeli, Sääksjärvi. Kuolinsyy: Mielisairas, kuoli Hospitaalissa /V.Peltokangas. Surmasi äitipuolensa puntarilla.
2) Erkki (katso taulu 725) s. 27.04.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.03.1796 Vimpeli.
3) Saara Antintytär (katso taulu 726) s. 25.04.1752 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 24.02.1818 Vimpeli, Vanha-aho. Emäntä. Kuolinsyy: Hökä.
4) Liisa s. 10.11.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.11.1753 Vimpeli, Sääksjärvi.
5) Daavid Antinpoika (katso taulu 727) s. 17.04.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 26.04.1826 Vimpeli, Storgård. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
6) Simo s. 09.10.1756 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 30.04.1757 Vimpeli, Sääksjärvi.
7) Antti s. 06.03.1758 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.11.1820 Esse, Wärn. Måg, bonde: vävy, talollinen.
8) Matti s. 27.12.1760 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 28.12.1760 Vimpeli, Sääksjärvi.
9) Heikki s. 07.12.1761 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 30.07.1819 Pedersöre, Edsevö, Storgård. Måg, vävy. Lisätietoja: Muuttanut Ähtävälle.

2. puoliso Pulkkinen, Susanna Erkintytär, Storgård s. 13.08.1722 Veteli, Pulkkinen. k. 31.07.1798 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Vihitty: 16.02.1765 Veteli. Kuolinsyy: Murhattu.
Susanna Erkintytär murhattiin 1798. Murhaaja oli poikapuoli Juho Antinpoika. Heikki Ylikankaan mukaan murha-aseena oli käytetty puntaria. Juho tuomittiin mielenvikaisena 6/11 1978 lasarettiin.

Isä: Pulkkinen, Erkki Matinpoika s. 17.02.1701 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Talollinen.
Äiti: Sääksjärvi, Valpuri Sakarintytär, Pulkkinen s. 28.05.1694 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.

Henkilöhakemisto


- Taulu 312 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi / Paalijärvi, Matti Juhonpoika, Storgård (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 07.11.1726 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 03.09.1784 Alajärvi, Paalijärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Hongisto / Paalijärvi, Anna Markuksentytär, Sääksjärvi / Storgård s. 27.08.1737 Vimpeli, Björknäs. k. 26.11.1775 Alajärvi, Paalijärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika s. 1715 Alajärvi, Övermark.
Äiti: Pokela / Björknäs, Anna Erkintytär, Hongisto / Paalijärvi s. 1721 Vimpeli.

Lapset:
1) Antti s. 18.03.1756 Alajärvi, Paalijärvi. k. 26.01.1759 Alajärvi, Paalijärvi.
2) Maria s. 21.02.1758 Alajärvi, Paalijärvi. k. 02.06.1758 Alajärvi, Paalijärvi.
3) Juho s. 21.04.1759 Alajärvi, Paalijärvi. k. 04.05.1759 Alajärvi, Paalijärvi.
4) Markus s. 08.06.1760 Alajärvi, Paalijärvi. k. 22.06.1760 Alajärvi, Paalijärvi.
5) Johannes s. 08.06.1760 Alajärvi, Paalijärvi. k. 19.06.1760 Alajärvi, Paalijärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Markuksen kanssa.
6) Kaisa s. 09.04.1761 Alajärvi, Paalijärvi. Perhesuhteet: Naimisiin Saarijärvelle.
7) Marketta s. 29.07.1762 Alajärvi, Paalijärvi. k. 01.09.1763 Alajärvi, Paalijärvi.
8) Olavi s. 04.04.1765 Alajärvi, Paalijärvi. k. 11.07.1765 Alajärvi, Paalijärvi.
9) Anna Matintytär (katso taulu 728) s. 28.05.1766 Alajärvi, Paalijärvi. k. 20.03.1838 Alajärvi, Hannulabacka. Emäntä.
10) Maria Matintytär (katso taulu 729) s. 28.02.1768 Alajärvi, Paalijärvi. k. 19.03.1805 Lappajärvi, Itäkylä, Luomala.
11) Valpuri s. 21.04.1771 Alajärvi, Paalijärvi. k. 01.07.1771 Alajärvi, Paalijärvi.
12) Erkki s. 14.06.1772 Alajärvi, Paalijärvi. k. 12.07.1772 Alajärvi, Paalijärvi.
13) Marketta s. 04.04.1775 Alajärvi, Paalijärvi. k. 27.05.1781 Alajärvi.

2. puoliso Suojärvi, Maria Danielintytär, Lippo s. 12.03.1733 Keuruu, Viinikka. k. 18.11.1790 Alajärvi, Nygård. Emäntä. Vihitty: 19.05.1777 Alajärvi. Kuolinsyy: Punakuume.

Henkilöhakemisto


- Taulu 313 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi, Liisa Juhontytär, Storgård (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 07.08.1728 Vimpeli; Sääksjärvi; Storgård. k. 12.06.1790 Vimpeli, Lillstrang. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Strang, Olavi Erkinpoika s. 23.07.1725 Vimpeli, Storstrang. k. 08.01.1798 Vimpeli, Strang. Vihitty: 04.01.1747 Lappajärvi. Kuolinsyy: Sappikivet.
muutti 1764 Söderhamn'iin Strang: rek. no 5, perustettu 1573 isäntänä 1746 - ? Mainitaan että Olavi Strang on lahjoittanut kirkolle 6-haaraisen kyntiläjalan 1745 (en ole varma että onko oikea henkilö) Lähde: Viljo Lampola Lappajärven Seurakunta s. 116

Isä: Strang, Erkki Olavinpoika, Hakalahti, Junnila, Kiliansuku s. 18.05.1705 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.
Äiti: Kniivilä, Marketta Yrjöntytär, Strang s. 29.05.1699 Evijärvi, Kniivilä.

Lapset:
1) Erkki s. 17.04.1748 Vimpeli; Strang. k. 10.08.1748 Vimpeli.
2) Jaakko s. 07.07.1749 Vimpeli; Strang. k. 09.04.1757 Vimpeli.
3) Maria s. 16.03.1751 Vimpeli; Strang. k. 28.04.1757 Vimpeli.
4) Matti Olavinpoika (katso taulu 730) s. 26.08.1753 Vimpeli; Strang. k. 29.08.1788 Vimpeli; Strang.
5) Marketta (katso taulu 731) s. 10.04.1755 Vimpeli; Strang. k. 10.02.1827 Vimpeli; Västerspangar. Emäntä.
6) Antti s. 10.11.1757 Vimpeli; Strang. k. n. 1757 kuollut lapsena - ei näy kuolleittein luettelossa.
7) Liisa Olavintytär (katso taulu 732) s. 24.05.1759 Vimpeli, Strang. k. 26.04.1820 Lappajärvi, Murtoniemi. Emäntä.
8) Taavetti Olavinpoika (katso taulu 733) s. 25.12.1761 Vimpeli, Strang. k. 15.02.1799 Vimpeli. Talollinen.
9) Maria Ollintytär (katso taulu 734) s. 16.06.1764 Vimpeli, Strang. k. 24.10.1809 Vimpeli, Österspangar. Emäntä.
10) Anna Olavintytär (katso taulu 735) s. 05.12.1766 Vimpeli, Strang. k. 11.11.1837 Vimpeli, Heikkilä. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 314 -

6. sukupolvi

Storgård, Marketta Juhontytär, Strang / Västerspangar (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 14.08.1730 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 25.10.1806 Vimpeli, Västerspangar. Kuolinsyy: Kuoli äkillisesti.

1. puoliso Strang / Västerspangar, Erkki Juhonpoika s. 07.05.1732 Vimpeli, Strang. k. 05.11.1796 Vimpeli, Västerspangar. Talollinen. Vihitty: 22.07.1750 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Strang, Juho Heikinpoika, Västerspangar s. 10.10.1690 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Kirsti Kaarlentytär s. 1690. Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 19.10.1751 Vimpeli, Västerspangar. k. 10.05.1752 Vimpeli, Västerspangar.
2) Juho s. 20.08.1754 Vimpeli, Västerspangar. k. 23.05.1807 Vimpeli, Västerspangar.
3) Liisa Erkintytär (katso taulu 736) s. 13.02.1758 Vimpeli, Västerspangar. k. 05.07.1833 Vimpeli, Visti. Emäntä.
4) Anna Erkintytär (katso taulu 737) s. 25.07.1760 Vimpeli, Västerspangar. k. 11.04.1824 Vimpeli, Österspangar.
5) Antti s. 24.03.1763 Vimpeli, Västerspangar. k. 10.02.1829 Vimpeli, Västerspangar. Talollinen poika. Perhesuhteet: Naimaton.
6) Erkki s. 22.02.1766 Vimpeli, Västerspangar. k. 11.05.1767 Vimpeli, Västerspangar.
7) Erkki Erkinpoika (katso taulu 738) s. 02.04.1768 Vimpeli, Vesterspangar. k. 12.12.1817 Vimpeli, Vesterspangar. Talollinen.
8) Heikki s. 13.04.1771 Vimpeli, Västerspangar. k. 01.05.1771 Vimpeli, Västerspangar.
9) Heikki s. 20.12.1772 Vimpeli, Västerspangar. k. 30.10.1790 Vimpeli, Västerspangar. Kuolinsyy: Kuoli paleltumisen seurauksena.

Henkilöhakemisto


- Taulu 315 -

6. sukupolvi

Storgård / Punsar, Heikki Juhanpoika (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 01.11.1732 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 12.11.1808 Esse, Punsar. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.

1. puoliso Punsar, Maria Eskilsdotter, Storgård / Punsar s. 19.02.1740 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 15.02.1808 Esse, Nedre Esse, Punsar. Värdinnä, emäntä. Vihitty: 01.11.1760 Esse. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
Isä: Punsar, Eskil Klemetsson s. 1693 Esse.
Äiti: Margeta Johansdotter s. 1700.

Lapset:
1) Margaretha s. 12.07.1761 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 16.07.1763 Esse, Nedre Esse, Punsar.
2) Johannes s. 09.09.1762 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 02.10.1762 Esse, Nedre Esse, Punsar.
3) Anna s. 22.09.1764 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 25.01.1768 Esse, Nedre Esse, Punsar.
4) Elisabet s. 28.01.1766 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 07.06.1770 Esse, Nedre Esse, Punsar.
5) Saara s. 01.11.1767 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 20.09.1834 Kauhava, Ylikylä, Kankaanpää.
6) Andreas s. 17.01.1771 Esse, Nedre Esse, Punsar.
7) Jakob s. 26.12.1774 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 08.04.1775 Esse, Nedre Esse, Punsar.
8) Johan s. 22.02.1777 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 16.05.1781 Esse, Nedre Esse, Punsar.
9) Matts s. 22.02.1777 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 23.07.1778 Esse, Nedre Esse, Punsar.
10) Jakob s. 13.03.1779 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 06.07.1779 Esse, Nedre Esse, Punsar.
11) Elisabet s. 26.07.1783 Esse, Nedre Esse, Punsar. k. 02.12.1783 Esse, Nedre Esse, Punsar.

Henkilöhakemisto


- Taulu 316 -

6. sukupolvi

Storgård, Juho Juhonpoika (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 00.01.1734 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 08.08.1818 Esse, Björknäs. Nybyggare, bonde; uudisasukas, talollinen. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.

1. puoliso Rundbacka, Brita Johansdotter, Storgård s. 20.02.1722 Ytteresse, Bärklar. k. 14.10.1788 Esse, Björknäs. Vihitty: 29.09.1759 Esse. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Lapset:
1) Sara s. 03.08.1760 Esse, Rundbacka. k. 01.07.1801 Esse, Björknäs.
2) Andreas s. 07.11.1761 Esse, Rundbacka. k. 07.11.1761 Esse, Rundbacka.
3) Brigitta s. 07.09.1763 Esse, Rundbacka. k. 22.09.1763 Esse, Rundbacka.

2. puoliso Stråka ?, Lisa , Storgård s. 1748 Kronoby. k. 09.10.1822 Esse, Björknäs. Vihitty: 13.04.1789 Esse. Perhesuhteet: Avioliitosta ei lapsia. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 317 -

6. sukupolvi

Storgård / Österspangar, Simo Juhonpoika (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 28.10.1736 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 26.02.1806 Vimpeli, Österspangar. Vävy, talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Österspangar, Marketta Juhontytär, Storgård s. 05.07.1749 Vimpeli, Österspangar. k. 11.03.1782 Vimpeli, Österspangar. Vihitty: 01.11.1769 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Österspangar, Juho Juhonpoika s. 31.05.1721 Vimpeli, Spangar.
Äiti: Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär, Österspangar s. 12.05.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 26.01.1774 Vimpeli. k. 01.09.1776 Vimpeli.
2) Erkki s. 16.08.1775 Vimpeli. k. 20.06.1808 Vimpeli.
3) Juho s. 06.04.1778 Vimpeli. k. 27.07.1778 Vimpeli.
4) Jaakko s. 17.07.1779 Vimpeli. k. 11.03.1780 Vimpeli.
5) Maria s. 20.06.1781 Vimpeli. k. 03.04.1784 Vimpeli.

2. puoliso Tarvonen, Liisa Matintytär, Storgård / Österspangar s. 07.11.1755 Lappajärvi, Tarvonen. Vihitty: 10.10.1783 Lappajärvi.
Isä: Lill-Tarvonen, Matti Olavinpoika s. 09.07.1721 Lappajärvi, Lilltarvonen. Talollinen.
Äiti: Laasanen / Tarvonen, Karin Joosepintytär, Lill-Tarvonen s. 17.09.1727 Lappajärvi.
Lapset:
1) Kaisa Simontytär (katso taulu 739) s. 09.11.1785 Vimpeli, Österspangar. k. 03.06.1862 Alajärvi, Luoma-aho. Emäntä.
2) Matti s. 14.09.1787 Vimpeli, Österspangar. k. 23.09.1787 Vimpeli, Österspangar.
3) Taavetti Simonpoika (katso taulu 740) s. 13.02.1790 Vimpeli, Österspangar.

Henkilöhakemisto


- Taulu 318 -

6. sukupolvi

Storgård, Maria Juhontytär, Harju (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 08.07.1740 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 26.11.1817 Lappajärvi, Harju. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Harju, Erkki Jaakonpoika s. 04.03.1741 Lappajärvi, Harju. k. 08.05.1780 Lappajärvi. Vihitty: 03.11.1761 Lappajärvi. Kuolinsyy: Ummetus.
Isä: Harju, Jaakko Erkinpoika s. 17.07.1697 Lappajärvi.
Äiti: Girs / Kirsilä, Marketta Antintytär, Harju s. 05.06.1702 Evijärvi.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 741) s. 09.09.1762 Lappajärvi, Harju. Itsellinen.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 742) s. 16.03.1765 Lappajärvi. k. 03.04.1832 Lappajärvi, Kauhajärvi.
3) Jaakko s. 02.05.1766 Lappajärvi, Harju. k. 03.06.1767 Lappajärvi, Harju.
4) Juho s. 31.05.1768 Lappajärvi, Harju. k. 08.10.1793 Lappajärvi, Lamminkoski. Itsellinen.
5) Marketta Erkintytär (katso taulu 743) s. 07.08.1771 Lappajärvi, Harju. k. 02.08.1848 Lappajärvi. Torpparin vaimo.
6) Maria s. 20.06.1774 Lappajärvi, Harju.
7) Susanna s. 07.05.1776 Lappajärvi, Harju. k. 13.11.1822 Lappajärvi, Harju. Emäntä.
8) David s. 27.12.1778 Lappajärvi, Harju. Lisätietoja: Muuttanut paikkakunnalta.

Henkilöhakemisto


- Taulu 319 -

6. sukupolvi

Storgård, Anna Juhontytär, Pulkkinen / Timmerbacka (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 08.03.1745 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 30.07.1805 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Vaneerinen tauti.

1. puoliso Pulkkinen / Timmerbacka, Erkki Matinpoika s. 15.04.1748 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 09.09.1830 Veteli, Timmerbacka. Uudistilallinen, seksmanni. Vihitty: 19.10.1766 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika s. 01.05.1725 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Uudistilallinen.
Äiti: Mustamaa, Liisa Matintytär, Pulkkinen / Timmerbacka s. 20.07.1728 Veteli, Perho, Mustamaa. Emäntä.

Lapset:
1) Elisabet s. 09.01.1768 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 19.04.1770 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
2) Valpuri s. 01.01.1770 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 21.01.1770 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
3) Matti s. 07.02.1771 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Talollinen.
4) Antti s. 03.05.1773 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 11.07.1774 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen.
5) Erkki s. 20.10.1774 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 08.11.1837 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Talollinen.
6) Elisabet s. 26.01.1776 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 17.06.1838 Halsua, Meriläinen. Emäntä.
7) Anna s. 30.01.1778 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 11.05.1820 Veteli, Läspä. Emäntä.
8) Johannes s. 19.06.1780 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 19.11.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
9) Katariina s. 08.03.1782 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 11.10.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.
10) Maria s. 29.12.1783 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka. k. 22.10.1792 Veteli, Räyrinki, Timmerbacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 320 -

6. sukupolvi

Storgård, Valpuri Juhontytär, Norrkiilunen (taulusta 116. Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika) s. 14.01.1748 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 12.09.1808 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. Emäntä. Kuolinsyy: Punakuume.

1. puoliso Norrkiilunen, Jaakko Kustaanpoika s. 17.07.1748 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. k. 15.01.1794 Lappajärvi. Vihitty: 24.10.1773 Lappajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Norrkiilunen, Kustaa Kustaanpoika s. 19.11.1718 Lappajärvi, Kauhajärvi. Talollinen.
Äiti: Sikkilä, Maria Juhantytär, Norrkiilunen s. 23.03.1718 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.

Lapset:
1) Antti Jaakonpoika (katso taulu 744) s. 08.06.1776 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. k. 14.12.1843 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. Talollinen.
2) Erkki s. 26.04.1778 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 31.01.1809 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. Perhesuhteet: Naimaton. Kuolinsyy: Kaatumatautinen.
3) Maria s. 30.05.1779 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 01.06.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi.
4) Susanna Jaakontytär (katso taulu 745) s. 22.02.1782 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 06.01.1825 Lappajärvi, Kauhajärvi.
5) Liisa s. 29.05.1784 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 04.04.1785 Lappajärvi, Kauhajärvi.
6) Saara s. 27.01.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 01.06.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen.
7) Reetta Jaakontytär (katso taulu 746) s. 07.04.1787 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 23.04.1844 Lappajärvi, Hernesniemi.
8) Jaakko s. 07.04.1789 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 13.04.1789 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen.
9) Taavetti s. 01.04.1790 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 27.09.1803 Lappajärvi, Kauhajärvi, Ranttila.
10) Kustaa s. 20.08.1792 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 31.08.1792 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 321 -

6. sukupolvi

Lill-Sääksjärvi, Juho Matinpoika, Sääksjärvi (taulusta 117. Äiti: Storgård, Liisa Pietarintytär) s. 03.06.1727 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 1794 Vimpeli. Talollinen. Perhesuhteet: Asui leskenä poikansa luona Ähtävän Enassa.

1. puoliso Harju, Susanna Jaakontytär, Lill-Sääksjärvi s. 07.01.1730 Lappajärvi, Harju. k. 18.01.1782 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä. Vihitty: 29.10.1748 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Harju, Jaakko Erkinpoika s. 17.07.1697 Lappajärvi.
Äiti: Girs / Kirsilä, Marketta Antintytär, Harju s. 05.06.1702 Evijärvi.

Lapset:
1) Erkki Juhonpoika (katso taulu 747) s. 27.04.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.12.1789 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Antti Juhonpoika (katso taulu 748) s. 03.11.1751 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.01.1830 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi. Isäntä.
3) Eeva Juhontytär s. 03.09.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.02.1829 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Anna Juhontytär (katso taulu 749) s. 12.12.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 02.05.1781 Lappajärvi, Lukkarila.
5) Maria Juhontytär (katso taulu 750) s. 17.02.1758 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.04.1821 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä.
6) Liisa s. 31.08.1760 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 09.10.1807 Evijärvi, Söder-Kultalahti. Emäntä.
7) Marketta s. 30.04.1763 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 13.09.1808 Lappajärvi, Ammesmäki. Emäntä.
8) Matti s. 26.04.1765 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi. k. 06.12.1823 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 322 -

6. sukupolvi

Lill-Sääksjärvi, Matti Matinpoika, Strang / Sääksjärvi (taulusta 117. Äiti: Storgård, Liisa Pietarintytär) s. 1734 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.09.1801 Pedersöre, Leplax, Giers. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Slag, halvaus.

1. puoliso Ena, Anna Andersdotter, Lill-Sääksjärvi s. 1738 Esse, Neder-Esse, Ena. k. 09.07.1817 Lepplax, Ena. Vihitty: 23.10.1757 Esse. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
Isä: Enafolck, Ander Johansson s. 02.12.1714 Esse.
Äiti: Margeta Josephsdotter s. 1718.

Lapset:
1) Jakob s. 24.03.1759 Esse, Ena. k. 23.07.1759 Esse, Ena.
2) Mattias s. 22.04.1760 Esse, Ena. k. 06.05.1760 Esse, Ena.
3) Simon s. 27.10.1762 Esse, Ena. k. 22.11.1762 Esse, Ena.
4) Andreas s. 26.09.1763 Esse, Ena. k. 05.02.1837 Pedersöre, Lepplax, Giers.
5) Ericus s. 28.09.1764 Esse, Ena. k. 14.10.1764 Esse, Ena.
6) Jakob s. 21.12.1765 Esse, Ena. k. 01.01.1766 Esse, Ena.
7) Lisa (katso taulu 751) s. 25.12.1767 Esse, Ena. k. 29.12.1796 Pdersöre, Lepplax, Giers.
8) Maria s. 19.11.1769 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 04.12.1769 Pedersöre, Lepplax, Giers.
9) Anna (katso taulu 752) s. 15.12.1772 Pedersöre, Lepplax, Giers.
10) Magdalena s. 15.12.1772 Pedersöre, Lepplax, Giers.
11) Petter s. 28.03.1775 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 21.07.1775 Pedersöre, Lepplax, Giers.
12) Maria s. 02.09.1776 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 10.10.1808 Pedersöre, Lepplax.
13) Margareta s. 29.05.1778 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 01.08.1778 Pedersöre, Lepplax, Giers.
14) Margeta Helena s. 27.07.1780 Pedersöre, Lepplax, Giers.
15) Caisa s. 02.05.1782 Pedersöre, Lepplax, Giers.
16) Mathias s. 20.02.1786 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 20.02.1786 Pedersöre, Lepplax, Giers.

Henkilöhakemisto


- Taulu 323 -

6. sukupolvi

Strang / Sääksjärvi, Marja Matintytär, Timonen (taulusta 117. Äiti: Storgård, Liisa Pietarintytär) s. 10.04.1736 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 12.12.1807 Lappajärvi, Timonen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Timonen, Paavo Paavonpoika s. 26.12.1739 Lappajärvi, Timonen. k. 28.12.1819 Lappajärvi.
Isä: Timonen, Paavo Paavonpoika s. 03.06.1719 Lappajärvi.
Äiti: Lassila, Anna Tuomaantytär, Timonen s. 13.10.1713 Evijärvi.

Lapset:
1) Liisa s. 13.09.1759 Lappajärvi, Timonen. k. 26.08.1763 Lappajärvi, Timonen.
2) Saara s. 08.12.1760 Lappajärvi, Timonen. k. 18.08.1763 Lappajärvi, Timonen.
3) Erkki s. 17.04.1763 Lappajärvi, Timonen. k. 23.06.1833 Lappajärvi, Kirkonkylä. Talollinen.
4) Matti s. 14.04.1765 Lappajärvi, Timonen. k. 25.05.1767 Lappajärvi, Timonen.
5) Maria Paavontytär (katso taulu 753) s. 14.09.1766 Lappajärvi, Savonkylä, Timonen. k. 01.02.1822 Lappajärvi, Savola. Emäntä.
6) Margeta Paavontytär (katso taulu 754) s. 05.05.1768 Lappajärvi, Timonen. k. 06.09.1825 Lappajärvi, Svarvar.
7) Daavid s. 02.12.1769 Lappajärvi, Timonen. k. 12.12.1769 Lappajärvi, Timonen.
8) Juho Paavonpoika (katso taulu 755) s. 13.12.1770 Lappajärvi, Savonkylä, Timonen.
9) Daavid s. 16.01.1773 Lappajärvi, Timonen. k. 20.01.1773 Lappajärvi, Timonen.
10) Jaakko s. 06.02.1774 Lappajärvi, Timonen. k. 13.02.1774 Lappajärvi, Timonen.
11) Saara Paavontytär (katso taulu 756) s. 15.03.1775 Lappajärvi, Savonkylä, Timonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 324 -

6. sukupolvi

Lill-Sääksjärvi, Jaakko Matinpoika, Strang / Sääksjärvi (taulusta 117. Äiti: Storgård, Liisa Pietarintytär) s. 01.08.1747 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.02.1804 Pedersöre, Leplax, Giers. Måg, bonde på Giers; vävy, talollinen Giersissä. Kuolinsyy: Bröstsjuka, keuhkotauti.

1. puoliso Bonde, Anna Henriksdotter, Lill-Sääksjärvi s. 15.09.1751 Pedersöre, Ytterpurmo, Bonde. k. 02.04.1790 Pedersöre, Lepplax, Giers. Vihitty: 05.11.1775 Pedersöre. Kuolinsyy: Rötfeber, punakuume.
Isä: Bonde, Erik Matsson s. 1718.
Äiti: Lisa Andersdotter s. 1718.

Lapset:
1) Matts s. 19.09.1776 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 1804.
2) Henrik s. 08.06.1779 Pedersöre, Lepplax, Giers.
3) Elisabetta (katso taulu 757) s. 27.02.1782 Pedersöre, Lepplax, Giers.
4) Anna Maria s. 05.02.1785 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 02.02.1786 Pedersöre, Lepplax, Giers.
5) s. 1786 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 1808.
6) Maria s. 19.03.1787 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 01.07.1788 Pedersöre, Lepplax, Giers.
7) Carin s. 12.08.1789 Pedersöre, Lepplax, Giers. k. 12.09.1793 Pedersöre, Lepplax, Giers.

2. puoliso Lill-Sääksjärvi, , Sweins s. 1764. k. 20.11.1790 Pedersöre, Lepplax, Giers. Vihitty: 20.11.1790 Pedersöre. Perhesuhteet: Var enkan, oli leski naimisiin mennessään.

Henkilöhakemisto


- Taulu 325 -

6. sukupolvi

Pesonen, Heikki Simonpoika (taulusta 118. Isä: Storgård / Pesonen, Simo Pietarinpoika) s. 16.01.1735 Evijärvi, Särkijärvi. k. 03.05.1810 Evijärvi, Pesonen. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Karvala, Liisa Antintytär, Pesonen s. 30.06.1737 Lappajärvi, Karvala. k. 25.11.1822 Evijärvi, Pesonen. Vihitty: 02.01.1758 Evijärvi.
Isä: Hänninen / Karvala, Antti Markunpoika s. 1702.
Äiti: Karvala, Eeva Juhontytär, Hänninen / Karvala s. 21.05.1705 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Heikintytär (katso taulu 758) s. 13.01.1759 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 01.01.1818 Lappajärvi, Lamminmäki.
2) Jaakko Heikinpoika (katso taulu 759) s. 18.08.1760 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 04.12.1807 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. Talollinen.
3) Abraham s. 30.05.1762 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 01.08.1763 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
4) Daavid Heikinpoika (katso taulu 760) s. 08.12.1763 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
5) Eeva s. 10.04.1766 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 26.07.1766 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
6) Anna s. 22.11.1767 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
7) Juho s. 23.04.1769 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 30.04.1769 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
8) Eeva s. 24.07.1770 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 01.02.1786 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
9) Elisabet s. 17.12.1776 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 17.06.1777 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 326 -

6. sukupolvi

Pesonen, Marketta Simontytär, Skärufors (taulusta 118. Isä: Storgård / Pesonen, Simo Pietarinpoika) s. 25.10.1740 Evijärvi, Särkijärvi. k. 21.07.1773 Evijärvi, Skärufors. Lisätietoja: Alldeles ifrån sina sinnen (ikäkirjan merkintä), täysin sekaisin. Kuolinsyy: Rintakipu.

1. puoliso Skärufors, Juho Mikonpoika s. 07.10.1733 Evijärvi, Skärufors. k. 12.08.1807 Evijärvi, Skärufors. Kuolinsyy: Kihti.

Lapset:
1) Jaakko s. 10.03.1765 Evijärvi, Skärufors. k. 15.07.1765 Evijärvi, Skärufors.
2) Maria s. 09.12.1766 Evijärvi, Skärufors.
3) Liisa s. 30.06.1768 Evijärvi, Skärufors. k. 13.07.1768 Evijärvi, Skärufors.

Henkilöhakemisto


- Taulu 327 -

6. sukupolvi

Pesonen, Liisa Simontytär, Skärufors (taulusta 118. Isä: Storgård / Pesonen, Simo Pietarinpoika) s. 17.11.1749 Evijärvi, Särkijärvi. k. 14.05.1805 Evijärvi, Skärofors. Kuolinsyy: Polttava kipu, pistos.

1. puoliso Skärufors, Erkki Antinpoika s. 25.04.1749 Evijärvi, Skärufors. k. 12.10.1808 Evijärvi, Skärufors. Talollinen. Vihitty: 22.10.1782 Evijärvi. Perhesuhteet: Kaksonen. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Skärufors, Antti Mikonpoika s. 05.11.1718 Evijärvi, Skärufors.
Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär, Skärufors s. 13.10.1725 Vimpeli, Sääksjärvi.

Lapset:
1) Maria s. 15.03.1784 Evijärvi, Skärufors.
2) Katarina s. 22.05.1785 Evijärvi, Skärufors. k. 09.08.1785 Evijärvi, Skärufors.
3) Jaakko s. 03.11.1786 Evijärvi, Skärufors. k. 17.07.1806 Evijärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
4) Marketta s. 21.03.1789 Evijärvi, Skärufors. k. 27.04.1789 Evijärvi, Skärufors.
5) Johannes s. 21.03.1789 Evijärvi, Skärufors. k. 30.03.1789 Evijärvi, Skärufors. Perhesuhteet: Kaksonen Marketan kanssa.
6) Margeta s. 17.03.1791 Evijärvi, Skärufors.
7) David s. 23.08.1793 Evijärvi, Skärufors.
8) Juho s. 06.08.1795 Evijärvi, Skärufors. k. 08.08.1795 Evijärvi, Skärufors.

Henkilöhakemisto


- Taulu 328 -

6. sukupolvi

Storgård / Älgland, Antti Davidinpoika (taulusta 119. Isä: Storgård / Löfland, David Pietarinpoika) s. 01.02.1753 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 23.12.1820 Vimpeli, Älgland. Uudisasukas. Kuolinsyy: Obstruktion ? (Sanakirja mainitsee: purnaus, jarrutus?).

1. puoliso Ammesmäki, Saara Jaakontytär, Storgård / Älgland s. 24.04.1752 Lappajärvi, Ammesmäki. k. 15.11.1796 Vimpeli, Älgbacka. Vihitty: 14.11.1779 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Luntti / Rantakangas, Jaakko Simonpoika, Ammesmäki / Ukonniemi s. 24.07.1711 Lappajärvi.
Äiti: Finnilä, Liisa Jaakontytär s. 01.05.1719 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti s. 22.08.1780 Vimpeli, Löfland. k. 09.09.1780 Vimpeli, Löfland.
2) Erkki s. 15.04.1782 Vimpeli, Löfland. k. 01.05.1782 Vimpeli, Löfland.
3) David Antinpoika (katso taulu 761) s. 16.03.1783 Vimpeli, Löfland. k. 14.07.1846 Vimpeli, Älgland. Talollinen.
4) Liisa s. 18.03.1784 Lappajärvi, Stor-Finnilä. k. 06.04.1787 Vimpeli.
5) Saara s. 08.08.1785 Vimpeli, Löfland.
6) Erkki s. 04.04.1787 Vimpeli, Löfland. k. 04.11.1816 Vimpeli, Älgland. Perhesuhteet: Naimaton. Kuolinsyy: Hukkui.

2. puoliso Lill-Söffring, Maria Antintytär s. 01.02.1763 Lappajärvi, Lill-Söffring. k. 24.04.1825 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 04.06.1797 Lappajärvi. Kuolinsyy: Mätäkuume.
Isä: Lill-Söffring, Antti Juhonpoika s. 11.00.1730 Lappajärvi.
Äiti: Stor-Söffring, Eeva Juhontytär, Lill-Söffring s. 25.11.1724 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 329 -

6. sukupolvi

Storgård, Maria Davidintytär, Norr-Kärnä (taulusta 119. Isä: Storgård / Löfland, David Pietarinpoika) s. 14.02.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 09.09.1789 Lappajärvi, Norr-Kärnä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Norr-Kärnä, Johannes Daavidinpoika s. 22.03.1757 Lappajärvi, Norr-Kärnä. Renki. Vihitty: 20.12.1781 Lappajärvi.
Isä: Norr-Kärnä, Daavid Hermanninpoika s. 20.06.1717 Lappajärvi.
Äiti: Söder-Kärnä, Saara Juhantytär, Norr-Kärnä s. 10.08.1718 Lappajärvi.

Lapset:
1) Kustaa s. 15.05.1782 Lappajärvi, Norr-Kärnä. k. 15.04.1792 Lappajärvi.
2) Saara s. 22.08.1784 Lappajärvi, Norr-Kärnä. k. 29.03.1786 Lappajärvi, Norr-Kärnä.
3) David s. 19.05.1786 Lappajärvi, Norr-Kärnä. k. 27.10.1818 Lappajärvi, Mustikkamaa. Perhesuhteet: Naimaton.

Henkilöhakemisto


- Taulu 330 -

6. sukupolvi

Storgård, Erkki Davidinpoika, Lehtimäki (taulusta 119. Isä: Storgård / Löfland, David Pietarinpoika) s. 18.05.1756 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 27.01.1835 Vimpeli, Lehtimäki. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Stor-Finnilä, Kaarina Matintytär, Storgård s. 29.07.1757 Lappajärvi, Stor-Finnilä. k. 26.01.1837 Vimpeli, Lehtimäki. Vihitty: 20.10.1782 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stor-Finnilä / Eskeli, Matti Erkinpoika s. 17.08.1731 Lappajärvi.
Äiti: Nygård, Liisa Matintytär, Eskeli s. 10.08.1733 Vimpeli.

Lapset:
1) Liisa s. 09.11.1783 Vimpeli, Löfland. k. 18.06.1849 Veteli, Räyrinki, Haukilahti. Emäntä.
2) Matti s. 25.03.1785 Vimpeli, Löfland.
3) Juho s. 04.06.1787 Vimpeli, Löfland.
4) Saara Erkintytär (katso taulu 762) s. 24.10.1789 Vimpeli, Löfland. k. 15.10.1847 Vimpeli, Aho. Torpparin vaimo.
5) Erkki s. 06.10.1792 Vimpeli, Löfland. k. 20.09.1794 Vimpeli, Löfland.
6) Erkki s. 06.06.1795 Vimpeli, Löfland. k. 18.11.1796 Vimpeli, Löfland.
7) Kaarina (katso taulu 763) s. 30.11.1798 Vimpeli, Löfland.
8) Kaisa Erkintytär (katso taulu 764) s. 30.11.1798 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 02.02.1866 Veteli.
9) Erkki Erkinpoika (katso taulu 765) s. 26.12.1801 Vimpeli, Sääksjärvi, Löfland. k. 05.08.1852 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 331 -

6. sukupolvi

Storgård / Älgland, Isak Davidinpoika (taulusta 119. Isä: Storgård / Löfland, David Pietarinpoika) s. 09.01.1760 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 30.06.1823 Vimpeli, Älglang. Talollinen. Kuolinsyy: Rintavatitauti, vesipöhö, (keuhkoissa vettä?).

1. puoliso Haukilahti, Anna Juhontytär, Storgård / Älgland s. 22.06.1769 Veteli, Perho, Haukilahti. Vihitty: 18.04.1790 Veteli.
Isä: Löija / Haukilahti, Juho Erkinpoika s. 1746 Veteli.
Äiti: Haukilahti, Liisa Heikintytär, Löija s. 08.12.1749 Veteli.

Lapset:
1) Liisa s. 24.02.1791 Vimpeli, Älgland.
2) Liisa Iisakintytär (katso taulu 766) s. 20.07.1791 Sääksjärvi, Vimpeli. k. 28.11.1866 Vimpeli.
3) Kaarina Iisakintytär (katso taulu 767) s. 30.03.1792 Vimpeli, Älgland, Sääksjärvi. k. 05.09.1866 Vimpeli.
4) Juho s. 25.02.1795 Vimpeli, Älgland. k. 16.08.1804 Vimpeli, Älgland.

Henkilöhakemisto


- Taulu 332 -

6. sukupolvi

Storgård, Valpuri Davidintytär, Taipale (taulusta 119. Isä: Storgård / Löfland, David Pietarinpoika) s. 30.11.1762 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 12.06.1815 Vimpeli. Lisätietoja: Kuoli rutiköyhänä. Kuolinsyy: Kuumesairaus.

1. puoliso Patana / Taipale, Heikki Juhonpoika s. 04.04.1771 Veteli, Räyrinki, Patana. Vihitty: 29.11.1789 Lappajärvi. Lisätietoja: Perhe muutti 1798 Lappajärvelle.
Isä: Taipale, Juho Juhonpoika s. 1747.
Äiti: Maria Erkintytär s. 1747.

Lapset:
1) Erkki s. 25.12.1790 Veteli, Taipale. k. 14.03.1791 Vimpeli, Löfland.
2) Juho Heikki s. 04.10.1792 Veteli, Taipale. Talollinen. Lisätietoja: Oli Vetelin Räyringissä Nygårdin isäntänä 1818-1839. Perhesuhteet: Muutti Vimpeliin 18.07.1839.

Henkilöhakemisto


- Taulu 333 -

6. sukupolvi

Hyytinen / Österspangar, Erkki Juhonpoika (taulusta 121. Isä: Hyytinen, Johan Erikssson) s. 17.09.1732 Lappajärvi, Hyytinen. k. 13.04.1803 Vimpeli, Österspangar. Talollinen, vävy. Perhesuhteet: Nai Juho Juhonpoika Spangarin lesken ja jäi vävyksi taloon. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär, Österspangar s. 12.05.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 05.03.1806 Vimpeli, Österspangar. Emäntä. Vihitty: 09.06.1754 Vimpeli. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Sääksjärvi, Jaakko Sakarinpoika s. 1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Liisa Tuomaantytär, Sääksjärvi s. 16.09.1688 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Lapset:
1) Juha s. 02.04.1755 Vimpeli, Österspangar. k. 13.04.1756 Vimpeli, Österspangar.
2) Erkki s. 08.04.1756 Vimpeli, Österspangar. k. 13.09.1756 Vimpeli, Österspangar.
3) Antti s. 21.09.1757 Vimpeli, Österspangar.
4) Matti s. 21.09.1757 Vimpeli, Österspangar. k. 12.10.1757 Vimpeli, Österspangar.
5) Jaakko s. 02.01.1759 Vimpeli, Österspangar. k. 01.03.1760 Vimpeli, Österspangar.
6) Heikki s. 12.01.1760 Vimpeli, Österspangar. k. 17.06.1760 Vimpeli, Österspangar.
7) Erkki Erkinpoika (katso taulu 269) s. 05.04.1761 Vimpeli. k. 19.12.1835 Vimpeli. Tilallinen.
8) Liisa s. 03.11.1762 Vimpeli, Österspangar. k. 24.07.1763 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Tuhkarokko.
9) Anna s. 21.11.1763 Vimpeli, Österspangar. k. 05.08.1764 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Hinkuyskä.
10) Maria s. 21.03.1765 Vimpeli, Österspangar. k. 14.08.1765 Vimpeli, Österspangar.
11) Saara Erkintytär (katso taulu 270) s. 17.07.1766 Vimpeli, Österspangar. k. 21.03.1827 Lappajärvi, Lill-Honkaniemi. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
12) Liisa Erkintytär (katso taulu 271) s. 09.11.1767 Vimpeli, Österspangar. k. 29.05.1790 Vimpeli, Pokela. Kuolinsyy: Päänsärky.

Henkilöhakemisto


- Taulu 334 -

6. sukupolvi

Hydenius, Johan, Hyytinen (taulusta 121. Isä: Hyytinen, Johan Erikssson) s. 18.06.1736 Lappajärvi på Hytinen hemman (Hyytinen). k. 10.06.1784 Kälviä, Kelviå, Kumpula. Filosofie magister, Kälviän kirkkoherra 1782, maisteri. Kuolinsyy: Yskäkuume.

Hyytiset polveutuvat Philippus Keisarista. Ylioppilas Turussa 1757. Vihittiin papiksi1763. Filosofian maisteri, vihittiin poissaolevana v. 1766. Oli kirkkoherra Peiziuksen apulainen 1764-82 Kälviällä. Kirkkoherrana alkaen 1784 kaksi vuotta. Syntyi Lappajärven Hyytisen talossa. Johan oli alkuaan Juho Hyytinen. Pojan syntyessä isä oli renkinä. Lappajärven kappalainen Tuomas Wilkman toimitti teräväpäisen pojan Vaasan triviaalikouluun 9.2. 1753. Oppilasmatrikkeli: Johan Johannis (Hytelin) Hydenius Pedersoensis Rusticani filius natus d. 18 Junii 1736 legit Grammaticam locatus in classe Etymologia. Opiskeluvaroja Johan hankki olemalla Kälviän kirkkoherra Westzynthiuksen ja Kokkolan raatimiehen Petter Stenhagenin lasten kotiopettajana. Vv. 1761-64 hän oli akatemian stpendiaattina. Fil.maisterin väitöskirja pro exercitio kaunopuheisuuden dos Henric Porthainille 26.5.1762 (Porthanin 1.väitöskirja). Prp gradu-väitös talousopin prof. Pehr Kalmille 14.12.1765 aiheena ruumiiden hautaamisesta kirkkoon ja kirkkomaalle: "Tancar om liks begrafwande i kyrkor och kyrkogårdar". Väitöskirjassa omistus mm. apelle Mårten Petziukselle. Haapaveden kappalainen. Kälviän kirkkoherra 1782. Hydeniuksen suvusta alkoi voimakas pappissuku, jonka jäseniä on mm. seuraavissa suvuissa. Johansson, Kaila, Schalin, Stenhagen, Juva, Lagus, Ingman, Palmroth, Wallenius jne. Sukuhaaraan kuuluvat mm. arkkipiispat Gustaf Johansson, Lauri Ingman (Suomen ensimmäinen pääministeri), Erkki Kaila , Mikko Juva sekä akateemikko, professori Eino Kaila.

1. puoliso Peitzius, Britha Catharina Mårtenintytär, Hydenius s. 13.07.1743 Brahestad; Raahe . k. 18.05.1815 Kälviä, Kumpula . Vihitty: 16.02.1766 Kälviä .
Isä: Peitzius, Mårten Gabrielsson s. 12.05.1716 Thorsåker, Sverige (merkitty Raahen historiakirjan). Kälviän kirkkoherra 1758.
Äiti: Winqvist, Maria Andersintytär, Peitzius s. 05.05.1721 Skellefteå, Västerbotten, Sverige .

Lapset:
1) Brita Maria Johanintytär (katso taulu 768) s. 16.03.1766 Kälviä, Kumpula . k. 17.07.1817 Kokkola, Kullman.
2) Johan Johaninpoika (katso taulu 769) s. 04.08.1767 Kälviä, Kumpula. k. 13.08.1813 Kälviä. Kapteeni.
3) Anna Elisabeth Johansdotter (katso taulu 770) s. 14.12.1768 Kelviå, Kälviä, Kumpula. k. 13.12.1829 Kelviå, Kälviä, Kumpula.
4) Jakob Johaninpoika s. 29.12.1769 Kälviä. k. 03.06.1791 Turku. Ylioppilas Turussa 1789. Perhesuhteet: Naimaton. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.
Vaasan triviaalikoulun oppilasmatrikkeli 1788: Jacob Hydenius, född d. 30 dec. 1769, fadern i lifstiden Kyrckoherde i Kelviå. I Conrectors Class. - S.Å Rectors Class. - Till Åby 1789 om sommarn. - Stud. - Dog som Student i lungsnot i Wasa.
5) Anders s. 16.08.1771 Kälviä. k. 27.12.1772 Kälviä.
6) Sofia Magdalena Johanintytär (katso taulu 771) s. 28.11.1772 Kälviä, Kumpula. Perhesuhteet: Sofialla oli aviolastensa lisäksi avioton tytär.
7) Catharina Margaretha Johanintytär s. 08.08.1774 Kälviä, Kumpula. k. 06.07.1792 Kälviä. Lisätietoja: Sitten Hydén. Perhesuhteet: Naimaton.
8) Hedvig Christina Johanintytär s. 06.02.1776 Kälviä, Kumpula.
9) Gustava Johanna s. 20.07.1777 Kälviä. k. 26.08.1777 Kälviä.
10) Carl Fredrik s. 22.06.1780 Kälviä. k. 04.10.1781 Kälviä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 335 -

6. sukupolvi

Storgård, Heikki Laurinpoika, Stor-Sääksjärvi (taulusta 122. Isä: Storgård, Lauri Heikinpoika) s. 12.04.1748 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 05.12.1817 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Tilallinen, seksmanni. Kuolinsyy: Syöpä.

1. puoliso Stor-Sääksjärvi, Maria Heikintytär, Storgård s. 27.04.1749 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.04.1775 Vimpeli, Storgård. Vihitty: 19.11.1769 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keskenmeno.
Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika s. 18.10.1716 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.
Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär, Sääksjärvi s. 23.03.1717 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Heikinpoika (katso taulu 672) s. 08.11.1770 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 07.06.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen.
2) Liisa s. 20.12.1773 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 22.04.1775 Vimpeli, Sääksjärvi.

2. puoliso Stor-Sääksjärvi, Maria Erkintytär, Storgård s. 12.05.1752 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 01.11.1829 Vimpeli, Södervik??. Vihitty: 18.01.1776 Vimpeli.
Isä: Södervik, Erkki Tuomaksenpoika s. 18.05.1722 Vimpeli, Säxjerfwi; Sääksjärvi . Talollinen.
Äiti: Österspangar, Maria Jaakontytär, Koikkalainen s. 26.12.1725 Windala; Vimpeli. Emäntä.
Lapset:
1) Jaakko Heikinpoika (katso taulu 772) s. 08.07.1777 Vimpeli. k. 10.06.1824 Evijärvi.
2) Matti Heikinpoika (katso taulu 773) s. 13.08.1779 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 28.04.1857 Esse, Flink. Måg på Flink i Esse, vävy Esse.
3) Antti s. 25.10.1781 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.04.1783 Vimpeli.
4) poika s. 22.11.1783 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 22.11.1783 Vimpeli, Sääksjärvi.
5) Heikki Heikinpoika (katso taulu 774) s. 15.12.1784 Vimpeli. k. 17.03.1853 Alajärvi. Lisätietoja: Muutti perheineen Alajärvelle 03.11.1839.
6) Erkki s. 08.09.1787 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 14.01.1788 Vimpeli.
7) Erkki Heikinpoika (katso taulu 775) s. 20.05.1790 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.03.1866 Perho, Palokangas.
8) Maria Heikintytär (katso taulu 776) s. 25.07.1794 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 05.08.1865 Lappajärvi, Savola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 336 -

6. sukupolvi

Stor-Sääksjärvi, Juho Laurinpoika, Storgård (taulusta 122. Isä: Storgård, Lauri Heikinpoika) s. 24.04.1755 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 30.03.1821 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Lill-Sääksjärvi, Maria Juhontytär, Stor-Sääksjärvi s. 17.02.1758 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.04.1821 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Vihitty: 02.11.1777 Lappajärvi.
Isä: Lill-Sääksjärvi, Juho Matinpoika, Sääksjärvi s. 03.06.1727 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.
Äiti: Harju, Susanna Jaakontytär, Lill-Sääksjärvi s. 07.01.1730 Lappajärvi, Harju. Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 02.11.1778 Vimpeli, Storgård. k. 29.04.1796 Vimpeli.
2) Heikki s. 18.02.1780 Vimpeli, Storgård. k. 21.07.1780 Vimpeli, Storgård.
3) Heikki s. 23.07.1781 Vimpeli, Storgård. k. 18.08.1781 Vimpeli, Storgård.
4) Lauri Juhonpoika (katso taulu 777) s. 19.12.1782 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi.
5) Liisa s. 30.12.1785 Vimpeli, Storgård. k. 16.08.1853 Vimpeli, Aho.
6) Juho s. 25.03.1789 Vimpeli, Storgård. k. 04.11.1816 Vimpeli. Lisätietoja: Samalla kertaa hukkui neljä muuta nuorta miestä Vimpelistä.
7) Maria (katso taulu 778) s. 17.02.1791 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 15.02.1818 Vimpeli, Lehtimäki.
8) Matti s. 26.02.1794 Vimpeli, Storgård.
9) David Juhonpoika (katso taulu 779) s. 24.12.1795 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 337 -

6. sukupolvi

Storgård, Maria Laurintytär, Sääksjärvi / Storgård (taulusta 122. Isä: Storgård, Lauri Heikinpoika) s. 02.05.1761 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.08.1792 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Verensyöksy.

1. puoliso Sääksjärvi / Storgård, Daavid Antinpoika s. 17.04.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 26.04.1826 Vimpeli, Storgård. Talollinen. Vihitty: 08.06.1778 Vimpeli. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Storgård, Antti Juhonpoika s. 08.03.1725 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Nygård, Maria Matintytär, Storgård s. 19.03.1725 Vimpeli, Nygård.

Lapset:
1) Marketta s. 29.03.1780 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 09.03.1802 Vimpeli.
2) Susanna s. 29.12.1781 Vimpeli, Sääksjärvi. Lisätietoja: Muuttanut vuonna 1805 Kauhavalle.
3) Antti Taavetinpoika (katso taulu 780) s. 21.09.1783 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi.
4) Matti Taavetinpoika (katso taulu 781) s. 26.01.1785 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 26.07.1857 Vimpeli, Lassila.
5) Heikki s. 21.08.1788 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 11.06.1810 Vimpeli, Sääksjärvi.
6) Erkki s. 30.04.1790 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 05.02.1791 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi.
7) Maria s. 07.07.1791 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 13.07.1791 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 338 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi / Lassila, Lauri Laurinpoika (taulusta 122. Isä: Storgård, Lauri Heikinpoika) s. 22.11.1763 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 15.11.1830 Esse, Lassila. Måg, sexman; vävy. Kuolinsyy: Vatusot, keuhkotauti.

1. puoliso Lassila, Valborg Mickelsdotter, Sääksjärvi / Lassila s. 1766. k. 07.11.1808 Esse, Lassila. Vihitty: 02.07.1786 Esse. Kuolinsyy: Brottfall = rikosasia, rikostapaus.
Valborg var forsterdotter på Lassila. Hennes föräldrar var troligen Mickel Henriksson Vertanen och Lena Simonsdotter, som dog år 1778 och bodde på Vertanen, Evijärvi, Haapajärviby.

Isä: Vertanen, Mikko Henriksson s. 20.08.1726 Evijärvi.
Äiti: Lillstrang, Helena Simosdotter, Vertanen s. 1735 Vimpeli.

Lapset:
1) Maria s. 26.06.1787 Esse, Lassila. k. 21.01.1858 Esse, Lassila. Perhesuhteet: Gift Lassila.
2) Catharina s. 27.11.1789 Esse, Lassila. k. 21.11.1790 Esse, Lassila.
3) Anna Elisabet s. 26.06.1791 Esse, Lassila. k. 07.06.1837 Esse, Lassila. Perhesuhteet: Gift Lassila.
4) Johannes s. 04.05.1793 Esse, Lassila. k. 06.06.1794 Esse, Lassila.
5) Matts (katso taulu 782) s. 04.09.1794 Lassila, Bäckby, Esse. k. 01.08.1868 Lassila, Bäckby, Esse. Perhesuhteet: Gift Flink, Gers.
6) Andreas s. 13.06.1796 Esse, Lassila. k. 14.04.1794 Esse, Lassila.
7) Johannes s. 15.10.1797 Esse, Lassila. k. 25.10.1802 Esse, Lassila.
8) Jakobus s. 07.01.1799 Esse, Lassila. k. 24.02.1799 Esse, Lassila.
9) Catharina s. 21.06.1800 Esse, Lassila. k. 08.07.1800 Esse, Lassila.
10) Maja Greta s. 09.05.1801 Esse, Bäckby, Lassila. k. 11.07.1835 Esse, Bäckby, Lassila.
11) Jakobus s. 25.07.1802 Esse, Bäckby, Lassila. k. 29.08.1802 Esse, Bäckby, Lassila.
12) Catharina s. 04.05.1804 Esse, Bäckby, Lassila. k. 13.10.1804 Esse, Bäckby, Lassila.
13) Helena s. 02.07.1805 Esse, Bäckby, Lassila. k. 29.08.1805 Esse, Bäckby, Lassila.

2. puoliso Mattbäck / Finck, Anna Jakobsdotter, Sääksjärvi / Lassila s. 27.12.1763 Esse Mattbäck. k. 03.04.1840 Esse, Bäckby, Lassila. Vihitty: 25.06.1809 Esse. Kuolinsyy: Andtäppa.
Isä: Mattbäck, Jakob Davidsson s. 1740 Esse.
Äiti: Stubb, Anna Simonsdotter, Mattbäck s. 1740 Esse.

Henkilöhakemisto


- Taulu 339 -

6. sukupolvi

Sääksjärvi, Liisa Laurintytär, Lill-Tarvonen (taulusta 122. Isä: Storgård, Lauri Heikinpoika) s. 10.05.1768 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 09.01.1816 Lappajärvi, Lill-Tarvonen. Emäntä.

1. puoliso Lill-Tarvonen, Jaakko Juhonpoika s. 30.08.1767 Lappajärvi, Lill-Tarvonen. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 16.11.0189 Lappajärvi.
Isä: Lill-Tarvonen, Juho Matinpoika s. 21.06.1744 Lappajärvi.
Äiti: Söder-Kärnä, Anna Juhantytär, Lill-Tarvonen s. 26.07.1744 Lappajärvi.

Lapset:
1) Anna (katso taulu 783) s. 24.01.1791 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.
2) Maria s. 01.09.1792 Lappajärvi, Lill-Tarvonen. k. 01.10.1808 Lappajärvi.
3) Juha (katso taulu 784) s. 19.03.1794 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.
4) Matti s. 29.07.1797 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.
5) Liisa s. 26.07.1799 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.
6) Kaarina Jaakontytär (katso taulu 785) s. 15.09.1803 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.
7) Jaakko s. 08.01.1806 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.
8) Daavid Jacobsson (katso taulu 786) s. 22.07.1807 Lappajärvi, Lill-Tarvonen (Slip).
9) Leena s. 21.10.1810 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 340 -

6. sukupolvi

Storgård, Anna Laurintytär, Stor-Tarvonen (taulusta 122. Isä: Storgård, Lauri Heikinpoika) s. 09.07.1770 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 28.05.1847 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Stor-Tarvonen, Juho Matinpoika s. 06.04.1767 Lappajärvi, Savonkylä, Stortarvonen. k. 21.12.1808 Lappajärvi, Stortarvonen. Talollinen. Vihitty: 05.11.1789 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuumesairaus.
Juho Juhonpoika Stor-Tarvonen, veljensä Matti Stor-Tarvonen, vävy Juho Juhonpoika Tarvonen, renki Matti Joosepinpoika Tarvonen ja renki Abraham Juhonpoika Stor-Tarvonen olivat v. 1816 syytettyinä suuresta tappelusta Stor-Söffringin talossa, jolloin syytetyt olivat lyöneet talollisen poikaa Antti Juhonpoika Harjua päähän niin, että tämä oli kuollut muutamaa tuntia myöhemmin. Lisäksi syytetyt olivat piesseet talollisen poika Matti Juhonpoika Harjua erittäin pahoin, muttei kuitenkaan kuoliaaksi asti. Enemmän kuin 1/2 todistuksella todettiin Juho Juhonpoika Stor-Tarvonen ja renki Matti Juhonpoika syyllisiksi. Koska syytetyt eivät tunnustaneet, heidät määrättiin Sveaborgin linnaan tutkintavankeuteen määräämättömäksi ajaksi. Sielläkään ei tunnustusta irronnut. Syytetyt vapautettiin vasta 19.12.1827 Korsholman kruununvankilan kautta kotiseudulleen Lappajärvelle. Lähde: Lars-Otto Backman: Brott mot anans livet.

Isä: Stor-Tarvonen, Matti Juhonpoika s. 21.02.1744 Lappajärvi.
Äiti: Ollikainen, Liisa Matintytär, Stor-Tarvonen s. 01.10.1745 Soini.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 787) s. 02.07.1791 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. k. 23.09.1866 Lappajärvi, Tarvonen.
2) Juho Juhonpoika (katso taulu 788) s. 10.01.1793 Lappajärvi, Stor-Tarvonen (Tarvola). k. 29.07.1853 Lappajärvi.
3) Liisa (katso taulu 789) s. 29.06.1794 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. k. 02.12.1864 Lappajärvi, Sadeharju.
4) Maria Juhontytär (katso taulu 790) s. 19.05.1796 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. Lisätietoja: Sadeharjuun.
5) Greta s. 28.08.1797 Lappajärvi, Stor-Tarvonen.
6) Anna Juhontytär (katso taulu 791) s. 26.10.1801 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. k. 18.04.1865 Lappajärvi.
7) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 792) s. 28.02.1803 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. k. 25.03.1873 Vimpeli, Sandbacka.
8) Helena Juhontytär (katso taulu 793) s. 25.12.1804 Lappajärvi, Stortarvonen. k. 20.10.1850 Lappajärvi, Hyytinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 341 -

6. sukupolvi

Savola, Jaakko Matinpoika (taulusta 123. Isä: Savola / Wästervijk, Matti Sakarinpoika) s. 12.07.1733 Lappajärvi, Savola. k. 28.09.1808 Lappajärvi, Savola. Talollinen. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Nykänen, Kaarina Juhantytär, Savola s. 01.05.1732 Lappajärvi, Nykänen. k. 20.01.1759 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Vihitty: 04.11.1751 Lappajärvi. Kuolinsyy: Umpitauti.
Isä: Nykänen, Juho Matinpoika s. 24.03.1713 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär, Nykänen s. 25.03.1712 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna Jaakontytär (katso taulu 794) s. 17.02.1755 Lappajärvi, Savonkylä. k. 25.03.1822 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.
2) Erkki s. 09.04.1756 Lappajärvi, Savola. k. 19.05.1757 Lappajärvi, Savola.

2. puoliso Ollila, Liisa Matintytär, Savola s. 28.09.1742 Lappajärvi, Ollila. k. 24.11.1773 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Vihitty: 16.07.1759 Lappajärvi. Kuolinsyy: Matoja.
Isä: Ollila, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1711 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär, Ollila s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.
Lapset:
1) Matti s. 10.08.1761 Lappajärvi, Savola. k. 20.02.1771 Lappajärvi, Savola.
2) Saara Jaakontytär (katso taulu 795) s. 22.12.1764 Lappajärvi, Savola. k. 14.04.1834 Lappajärvi, Savola.
3) Erkki s. 28.03.1767 Lappajärvi, Savola. k. 28.07.1808 Lappajärvi, Savola.
4) Taavetti s. 28.12.1773 Lappajärvi, Savola. k. 19.05.1774 Lappajärvi, Savola.

3. puoliso Ammesmäki, Liisa Jaakontytär, Savola s. 26.07.1744 Lappajärvi, Itäkylä, Ammesmäki. k. 17.02.1789 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Vihitty: 03.03.1776 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Luntti / Rantakangas, Jaakko Simonpoika, Ammesmäki / Ukonniemi s. 24.07.1711 Lappajärvi.
Äiti: Finnilä, Liisa Jaakontytär s. 01.05.1719 Lappajärvi.
Lapset:
1) Liisa s. 29.04.1778 Lappajärvi, Savola. k. 06.09.1778 Lappajärvi, Savola.
2) Kaarina s. 07.08.1780 Lappajärvi, Savola. k. 20.09.1780 Lappajärvi, Savola.
3) Jaakko (katso taulu 796) s. 01.06.1783 Lappajärvi, Savola. k. 23.06.1860 Lappajärvi.
4) Maria s. 10.04.1785 Lappajärvi, Savola. k. 01.09.1785 Lappajärvi, Savola.
5) Johannes s. 30.09.1788 Lappajärvi, Savola. k. 30.12.1788 Lappajärvi, Savola.
6) Matti s. 30.09.1788 Lappajärvi, Savola. k. 26.11.1788 Lappajärvi, Savola.

4. puoliso Pokela, Maria Matintytär, Savola s. 11.02.1747 Lappajärvi, Pokela. k. 29.10.1808 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Vihitty: 31.10.1790 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Hongisto, Matti Laurinpoika s. 10.02.1712 Alajärvi, Övermark.
Äiti: Björknäs / Nygård, Eeva Erkintytär s. 1714 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 342 -

6. sukupolvi

Savola, Susanna Matintytär, Lindbacka / Tikkanen (taulusta 123. Isä: Savola / Wästervijk, Matti Sakarinpoika) s. 20.12.1739 Lappajärvi, Savola. k. 18.03.1802 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Lindbacka / Tikkanen, Jaakko Antinpoika s. 17.07.1737 Vimpeli, Tikkanen. k. 26.12.1811 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen, uudisasukas. Vihitty: 28.10.1758 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Strang / Hokkanen, Antti Juhanpoika, Storstrang / LIndbacka s. 20.11.1711 Vimpeli, Strang. Talollinen Lillstrang / Lindbacka / Snarakoski / Hokkanen.
Äiti: Saukkonen, Liisa Simontytär, Lillstrang s. 11.09.1712 Alajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 797) s. 20.01.1760 Vimpeli, Lindbacka. k. 11.02.1841 Vimpeli, Pyhälahti.
2) Matti Jaakonpoika (katso taulu 798) s. 10.08.1761 Vimpeli, Lindbacka. k. 27.09.1822 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen. Kuolinsyy: Röhkä.
3) Liisa s. 15.05.1763 Vimpeli, Lindbacka-Tikkanen. k. 29.10.1822 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi.
4) Marketta (katso taulu 799) s. 09.03.1765 Vimpeli, Lindbacka. k. 19.10.1824 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi. Emäntä.
5) Erkki s. 14.05.1767 Vimpeli, Lindbacka.
6) Saara Jaakontytär (katso taulu 800) s. 08.02.1770 Vimpeli, Lindbacka-Tikkanen. k. 06.12.1831 Alajärvi, Luoma-aho.
7) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 801) s. 15.08.1773 Vimpeli, Lindbacka. Kruununtilallinen.
8) Juho Jaakonpoika (katso taulu 802) s. 15.06.1776 Vimpeli. Sotilas. Lisätietoja: 1807 muutti Juho Jaakonpoika, vaimo, poika ja tytär Alajärveltä Lappajärvelle.
9) Susanna Jaakontytär (katso taulu 803) s. 30.05.1780 Vimpeli, Lindbacka. k. 11.07.1865 Alajärvi, Kurejoki, Lassila. Emäntä Lassilassa.
10) Antti s. 29.06.1782 Vimpeli, Lindbacka.
11) Anna s. 13.06.1785 Vimpeli, Lindbacka. k. 22.06.1788 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 343 -

6. sukupolvi

Savola, Matti Matinpoika (taulusta 123. Isä: Savola / Wästervijk, Matti Sakarinpoika) s. 07.09.1741 Lappajärvi, Savola. k. 08.06.1808 Lappajärvi, Savola. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Harju, Marketta Matintytär, Savola s. 08.02.1747 Lappajärvi, Harju. k. 30.05.1820 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Vihitty: 03.12.1764 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintapistos.
Isä: Harju, Matti Jaakonpoika s. 16.08.1724 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Sääksjärvi, Eeva Tuomaantytär, Harju s. 09.01.1725 Vimpeli, Sääksjärvi.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 804) s. 24.10.1768 Lappajärvi, Savola. k. 11.07.1844 Lappajärvi, Savola.
2) Maria Matintytär (katso taulu 805) s. 13.05.1770 Lappajärvi, Savola. k. 29.10.1810 Lappajärvi, Leväniemi. Torpparin vaimo.
3) Marketta (katso taulu 806) s. 20.08.1772 Lappajärvi, Savola. Perhesuhteet: Marketalla oli aviottomat lapset Matti ja Juha renki Juho Hernesniemen kanssa.
4) Susanna s. 05.06.1774 Lappajärvi, Savola. Perhesuhteet: Naimisiin Ammesmäkeen.
5) Matti s. 02.03.1776 Lappajärvi, Savola. k. 27.10.1783 Lappajärvi, Savola.
6) Jaakko s. 15.11.1777 Lappajärvi, Savola. k. 21,06.1778 Lappajärvi, Savola.
7) Saara s. 30.08.1779 Lappajärvi, Nissi. k. 09.01.1843 Vimpeli, Pyhälahti.
8) Saara Matintytär (katso taulu 807) s. 30.08.1779 Lappajärvi, Nissi. k. 09.01.1843 Vimpeli, Pyhälahti.
9) Abram s. 27.11.1781 Lappajärvi, Savola. k. 01.12.1783 Lappajärvi, Savola.
10) Liisa s. 18.10.1783 Lappajärvi, Savola.
11) Eeva s. 25.01.1786 Lappajärvi, Savola. Lisätietoja: Veteliin 1805.
12) Matti s. 19.03.1790 Lappajärvi, Savola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 344 -

6. sukupolvi

Karvala, Maria Matintytär, Lukkarila / Karvala (taulusta 124. Äiti: Hyytinen, Riitta Matintytär) s. 04.06.1759 Lappajärvi, Karvapussi. k. 06.06.1848 Lappajärvi, Karvala. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Koliikki.

1. puoliso Lukkarila / Karvala, Jaakko s. 08.06.1765 Lappajärvi, Lukkarila. k. 30.09.1838 Lappajärvi. Torppari, vävy. Vihitty: 13.12.1792 Lappajärvi.
Isä: Lukkarila, Tuomas Juhonpoika s. 13.12.1734 Lappajärvi, Lukkarila.
Äiti: Ollila, Kaarina Matintytär, Lukkarila s. 12.12.1736 Lappajärvi.

Lapset:
1) Kaarina s. 22.01.1794 Lappajärvi, Karvala. k. 01.06.1799 Lappajärvi, Karvala.
2) Maria s. 22.09.1795 Lappajärvi, Karvala. k. 15.09.1803 Lappajärvi, Karvala.
3) Saara Jaakontytär (katso taulu 808) s. 17.05.1798 Lappajärvi, Karvala. k. 01.01.1834 Kortesjärvi, Purmojärvi, Storpellinen.
4) Liisa s. 19.05.1800 Lappajärvi, Karvala. k. 03.10.1803 Lappajärvi, Karvala.
5) Kaisa s. 11.07.1801 Lappajärvi, Karvala. k. 11.07.1801 Lappajärvi, Karvala.
6) Matti s. 24.09.1802 Lappajärvi, Karvala. k. 21.01.1803 Lappajärvi, Karvala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 345 -

6. sukupolvi

Karvala, Antti Matinpoika (taulusta 124. Äiti: Hyytinen, Riitta Matintytär) s. 03.08.1763 Lappajärvi, Karvapussi. k. 14.02.1842 Lappajärvi, Karvala. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Stor-Tarvonen, Maria Erkintytär, Karvala s. 27.05.1763 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. k. 24.03.1841 Lappajärvi, Karvala. Emäntä. Vihitty: 08.11.1785 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stor-Tarvonen, Erkki Matinpoika s. 24.04.1735 Lappajärvi.
Äiti: Koppar / Lassila, Karin Laurintytär, Stor-Tarvonen s. 05.08.1737 Kortesjärvi.

Lapset:
1) Kaisa s. 17.04.1788 Lappajärvi, Karvapussi.
2) Matti Antinpoika (katso taulu 809) s. 04.06.1790 Lappajärvi, Karvala. k. 13.04.1837 Lappajärvi. Talollinen, seksmanni.
3) Anna s. 14.04.1795 Lappajärvi, Karvapussi. k. 27.09.1803 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 346 -

6. sukupolvi

Karvala, Juho Matinpoika (taulusta 124. Äiti: Hyytinen, Riitta Matintytär) s. 30.03.1767 Lappajärvi, Karvapussi. k. 21.01.1827 Lappajärvi, Karvala. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Koukkari, Saara Jaakontytär, Karvala s. 13.01.1768 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 30.05.1835 Lappajärvi, Karvala. Emäntä. Vihitty: 15.11.1809 Lappajärvi. Lisätietoja: Kauhavalle1837. Kuolinsyy: Pöhöttymä.
Isä: Eskeli / Koukkari, Jaakko Erkinpoika s. 07.06.1746 Lappajärvi. Vävy, talollinen.
Äiti: Koukkari, Maria Abrahamintytär s. 28.05.1744 Lappajärvi.

Lapset:
1) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 810) s. 07.04.1791 Lappajärvi. k. 24.02.1855 Alajärvi.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 811) s. 03.04.1793 Lappajärvi, Karvala. k. 30.07.1868 Lappajärvi, Savonkylä, Tapola.
3) Liisa Juhontytär (katso taulu 812) s. 08.01.1795 Lappajärvi, Karvapussi. k. 24.03.1878 Lappajärvi, Tapola. Torpparin vaimo.
4) Juho Juhonpoika (katso taulu 813) s. 02.01.1798 Lappajärvi, Karvapussi.
5) Saara s. 18.09.1799 Lappajärvi, Karvala. k. 07.09.1803 Lappajärvi, Karvala.
6) Kaisa s. 30.04.1802 Lappajärvi, Karvala. k. 19.05.1803 Lappajärvi, Karvala.
7) Matti s. 23.08.1804 Lappajärvi, Karvapussi. k. 17.12.1823 Lappajärvi.
8) Kaisa (katso taulu 814) s. 17.04.1806 Lappajärvi, Karvapussi.
9) Leena (katso taulu 815) s. 10.08.1808 Lappajärvi, Karvapussi.
10) Susanna s. 15.12.1810 Lappajärvi, Karvapussi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 347 -

6. sukupolvi

Lassila, Juho Matinpoika (taulusta 125. Äiti: Hyytinen, Liisa Matintytär) s. 07.06.1758 Evijärvi, Lassila. k. 21.05.1820 Evijärvi, Lassila. Kuolinsyy: Hermokuume.

1. puoliso Söder-Ena, Saara Antintytär, Lassila s. 11.03.1758 Evijärvi, Söder-Ena. k. 12.03.1830 Evijärvi, Lassila. Vihitty: Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Söder-Ena, Antti Heikinpoika s. 02.11.1725 Evijärvi.
Äiti: Söder-Kniivilä, Saara Jaakontytär, Söder-Ena s. 28.11.1726 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti s. 25.03.1778 Evijärvi, Lassila. k. 30.04.1784 Evijärvi.
2) Antti s. 20.05.1780 Evijärvi, Lassila. k. 28.09.1821 Evijärvi, Jokela.
3) Liisa s. 02.05.1782 Evijärvi, Lassila. Lisätietoja: Muutti Ähtävälle 1811.
4) Jaakko s. 05.05.1785 Evijärvi, Lassila. Lisätietoja: Muutti Veteliin 1819.
5) Maria s. 13.11.1786 Evijärvi, Lassila. Lisätietoja: Muuttanut - ei näy minne.
6) Heikki Juhonpoika (katso taulu 816) s. 22.01.1790 Evijärvi, Lassila.
7) Kaisa s. 04.02.1797 Evijärvi, Lassila.

Henkilöhakemisto


- Taulu 348 -

6. sukupolvi

Lassila, Jaakko Matinpoika (taulusta 125. Äiti: Hyytinen, Liisa Matintytär) s. 13.07.1762 Evijärvi, Lassila. k. 12.03.1837 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Söder-Ena, Liisa Antintytär, Lassila s. 29.03.1752 Evijärvi, Söder-Ena. k. 12.03.1837 Evijärvi, Lassila. Vihitty: 06.11.1780 Evijärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Söder-Ena, Antti Heikinpoika s. 02.11.1725 Evijärvi.
Äiti: Söder-Kniivilä, Saara Jaakontytär, Söder-Ena s. 28.11.1726 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 349 -

6. sukupolvi

Lassila, Saara Matintytär, Söder-Ena / Lassila (taulusta 125. Äiti: Hyytinen, Liisa Matintytär) s. 05.09.1764 Evijärvi, Lassila. k. 21.01.1840 Evijärvi, Kivijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Söder-Ena / Lassila, Kustaa Antinpoika s. 08.04.1767 Evijärvi, Söder-Ena. k. 16.02.1806 Evijärvi, Kivijärvi. Vävy. Vihitty: 21.04.1794 Evijärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Söder-Ena, Antti Heikinpoika s. 02.11.1725 Evijärvi.
Äiti: Söder-Kniivilä, Saara Jaakontytär, Söder-Ena s. 28.11.1726 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti s. 29.05.1794 Evijärvi, Lassila.
2) Kaisa s. 01.09.1795 Evijärvi, Lassila.
3) Antti s. 05.04.1798 Evijärvi, Lassila. k. 14.04.1798 Evijärvi, Lassila.
4) Johannes s. 07.04.1800 Evijärvi, Kivikangas.
5) Kustaa s. 05.04.1803 Evijärvi, Kivikangas.

2. puoliso Lill-Söffring, Tuomas Antinpoika s. 20.09.1766 Lappajärvi, Lill-Söffring.

Henkilöhakemisto


- Taulu 350 -

6. sukupolvi

Lassila, Maria Matintytär, Karvonen (taulusta 125. Äiti: Hyytinen, Liisa Matintytär) s. 03.04.1770 Evijärvi, Lassila. k. 07.03.1816 Evijärvi, Karvonen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Karvonen, Tuomas Davidinpoika s. 16.12.1764 Evijärvi, Karvonen. k. 30.03.1841 Kortesjärvi. Vihitty: 28.11.1790 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Tuomaksen toisesta avioliitosta Anna Matintytär Norr-Hernesahon kanssa syntyi ainakin yksi poika.

Isä: Karvonen, Daavid Paavonpoika s. 04.10.1736 Evijärvi.
Äiti: Kerttukurvi, Liisa Tuomaantytär, Karvonen s. 1736 Evijärvi.

Lapset:
1) Jaakko s. 14.12.1793 Evijärvi, Kerttu, Karvonen. k. 14.06.1867 Evijärvi.
2) David s. 19.09.1795 Evijärvi, Karvonen. k. 28.01.1796 Evijärvi, Karvonen.
3) Liisa s. 20.10.1796 Evijärvi, Karvonen. k. 13.05.1797 Evijärvi, Karvonen.
4) Liisa s. 02.04.1798 Evijärvi, Karvonen. k. 23.03.1808 Evijärvi, Lassila.
5) Matti s. 30.01.1802 Evijärvi, Kerttu, Karvonen. k. 18.03.1873 Evijärvi.
6) Kaisa s. 27.03.1804 Evijärvi, Karvonen. k. 25.09.1812 Evijärvi.
7) Maria s. 30.01.1812 Evijärvi, Karvonen. k. 03.05.1812 Evijärvi, Karvonen.
8) Erkki s. 13.04.1815 Evijärvi, Karvonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 351 -

6. sukupolvi

Skrabb, Liisa Erkintytär, Koskela (taulusta 126. Isä: Skrabb, Erkki Matinpoika) s. 27.07.1725 Alajärvi, Skrabb. k. 16.01.1786 Alajärvi, Koskela. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Koskela, Juho Heikinpoika s. 01.01.1732 Lappajärvi, Koskela. k. 12.04.1786 Alajärvi, Koskela. Torppari. Vihitty: 24.10.1752 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Antila / Koskela, Heikki Heikinpoika s. 15.05.1708 Alajärvi.
Äiti: Koskela, Margeta Juhontytär, Antila / Koskela s. 19.08.1706 Alajärvi.

Lapset:
1) Susanna s. 24.08.1757 Alajärvi, Koskela. k. 21.07.1759 Alajärvi, Koskela.
2) Erkki s. 11.04.1759 Alajärvi, Koskela. k. 15.06.1759 Alajärvi.
3) Daavid s. 18.08.1760 Alajärvi, Koskela. k. 31.08.1760 Alajärvi.
4) Maria s. 1762 Alajärvi, Kurejoki, Koskela.
5) Juho s. 15.10.1763 Alajärvi, Kurejoki, Koskela. k. 04.01.1764 Alajärvi.
6) Saara s. 13.08.1768 Alajärvi, Koskela. k. 28.12.1768 Alajärvi.
7) Tuomas s. 14.12.1769 Alajärvi, Koskela. k. 25.01.1770 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 352 -

6. sukupolvi

Skrabb, Susanna Erkintytär, Lukkari / Hoisko (taulusta 126. Isä: Skrabb, Erkki Matinpoika) s. 26.11.1727 Alajärvi, Skrabb. k. 13.12.1795 Alajärvi. Kuolinsyy: Andtäppa, hengenahdistus.

1. puoliso Lukkari / Hoisko, Jaakko Jaakonpoika s. 28.05.1727 Lappajärvi, Lukkari. k. 26.02.1788 Alajärvi, Skrabb. Skrabbin vävy. Vihitty: 29.11.1748 Lappajärvi. Kuolinsyy: Yskä.
Perheelle ei löydy lapsia historiankirjoista eikä rippikirjoista. Perhe asui Skrabbin toppareina. Vuoden 1773-1800 rippikirjassa torppaa asuivat veljekset Gustaf ja Simo Aabrahaminpoika perheineen sekä vävy Iisak Jaakonpoika.

Isä: Hoisko, Jaakko Sigfridinpoika, Sääksjärvi s. 1697 Teerijärvi, Kortejärvi.
Äiti: Lukkarila, Maria Erkintytär, Hoisko s. 26.03.1706 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 353 -

6. sukupolvi

Skrabb, Maria Erkintytär, Juut / Honkaniemi (taulusta 126. Isä: Skrabb, Erkki Matinpoika) s. 01.01.1730 Alajärvi, Skrabb. k. 25.07.1776 Alajärvi, Lill-Pynttäri. Kuolinsyy: Ähky.

1. puoliso Juut / Honkaniemi, Antti Matinpoika s. 1730 Alajärvi, Juut-Lauckoin. k. 28.10.1763 Alajärvi. Vihitty: 24.10.1752 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hukkui.
Isä: Juut-Laukkonen, Matti Antinpoika, Honkaniemi s. 27.09.1691 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. Asuivat Paalijärvellä, Hämeenniemessä ja Honkaniemessä torpparina.
Äiti: Pynttäri, Marketta Heikintytär, Juut-Laukkonen s. 07.06.1685 Alajärvi Pynttäri.

Lapset:
1) Susanna s. 28.04.1754 Alajärvi, Paalijärvi. k. 29.04.1754 Alajärvi, Paalijärvi.
2) Saara Antintytär (katso taulu 387) s. 08.03.1756 Alajärvi, Skrabb. k. 24.03.1809 Alajärvi. Emäntä.
3) Susanna s. 17.01.1761 Alajärvi, Paalijärvi.
4) Jaakko s. 29.05.1763 Alajärvi, Paalijärvi. k. 16.09.1763 Alajärvi.

2. puoliso Lillpynttäri / Skrabb, Juha "Jukka" Matinpoika s. 18.06.1737 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 05.03.1800 Alajärvi, Jukanniemi. Vihitty: 23.12.1764 Alajärvi. Kuolinsyy: Yskä.
Isä: Storök / Lill-Pynttäri, Matti Erkinpoika s. 09.04.1704 Alajärvi, Kurejoki, Hök.
Äiti: Paalanen, Marketta Joosepintytär, Höök / Lill-Pynttäri s. 05.07.1701 Evijärvi, Paalanen.
Lapset:
1) Elisabet s. 22.09.1765 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 25.04.1767 Alajärvi.
2) Marketta s. 21.05.1767 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 23.05.1768 Alajärvi.
3) Leena Liisa s. 1769 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 04.07.1770 Alajärvi.
4) David s. 27.05.1770 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 14.01.1771 Alajärvi.
5) Matti s. 16.10.1771 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 21.01.1772 Alajärvi.
6) Maria s. 05.04.1773 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 00.11.0000 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 354 -

6. sukupolvi

Skrabb, Juho Erkinpoika (taulusta 126. Isä: Skrabb, Erkki Matinpoika) s. 27.07.1740 Alajärvi, Skrabb. k. 10.11.1796 Alajärvi, Luoma-aho. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Koskela, Liisa Heikintytär, Skrabb s. 22.09.1736 Lappajärvi, Koskela. Vihitty: 26.12.1760 Lappajärvi.
Isä: Antila / Koskela, Heikki Heikinpoika s. 15.05.1708 Alajärvi.
Äiti: Koskela, Margeta Juhontytär, Antila / Koskela s. 19.08.1706 Alajärvi.

Lapset:
1) Antti (katso taulu 817) s. 30.11.1761 Alajärvi, Skrabb. k. 16.07.1805 Alajärvi, Luoma-aho.
2) Tuomas s. 13.04.1763 Alajärvi, Skrabb. k. 12.07.1831 Alajärvi, Korkia-aho.
3) Daavid s. 24.09.1764 Alajärvi, Skrabb. k. 12.06.1845 Vimpeli.
4) Olavi s. 08.12.1765 Alajärvi, Skrabb. k. 24.03.1766 Alajärvi.
5) Matti s. 13.03.1767 Alajärvi, Skrabb. k. 16.07.1767 Alajärvi, Skrabb.
6) Pietari Juhonpoika (katso taulu 818) s. 28.08.1768 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
7) Erkki s. 12.04.1771 Alajärvi, Skrabb. k. Alajärvi, Luoma-aho.
8) Kustaa s. 19.04.1774 Alajärvi, Skrabb. k. 04.07.1774 Alajärvi.
9) Susanna s. 11.05.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 06.10.1775 Alajärvi, Luoma-aho.
10) Maria Juhontytär (katso taulu 819) s. 21.09.1776 Alajärvi, Skrabb. k. 01.08.1830 Alajärvi, Karhula. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Vatitauti, vesipöhö.
11) Fredrik s. 17.04.1780 Alajärvi, Luoma-aho.

Henkilöhakemisto


- Taulu 355 -

6. sukupolvi

Kolanen, Maria Erkintytär, Hokkanen / Kolanen (taulusta 128. Isä: Kolanen, Erkki Heikinpoika) s. 08.06.1729 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 02.06.1802 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Hokkanen / Kolanen, Tuomas Paavonpoika s. 20.12.1695 Alajärvi, Övermark, Kolu / Hokkanen. k. 24.01.1752 Alajärvi, Kolanen. Talokas. Vihitty: 24.09.1749 Lappajärvi. Kuolinsyy: Yskä.

Lapset:
1) Margareta s. 08.07.1750 Alajärvi, Kolanen. k. 03.11.1808 Alajärvi, Stor-Höök. Emäntä.
2) Maria s. 23.08.1752 Alajärvi, Kolanen. k. 09.04.1809 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.

2. puoliso Stor-Höök, Matti Juhonpoika s. 13.09.1725 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 17.08.1800 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen. Vihitty: 02.03.1760 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stor-Höök, Juho Erkinpoika s. 05.03.1700 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Maria Knuutintytär, Stor-Höök s. 03.11.1700 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.
Lapset:
1) Antti Matinpoika (katso taulu 820) s. 01.12.1760 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 08.12.1832 Alajärvi, Stor-Höök. Perhesuhteet: Toisesta avioliitosta syntyi ainakin 5 lasta. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Jaakko s. 10.05.1763 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
3) Matti (katso taulu 821) s. 17.01.1764 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
4) Maria s. 07.01.1765 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 14.05.1783 Alajärvi.
5) Iisak s. 23.03.1766 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 30.07.1766 Alajärvi.
6) Daavid s. 23.03.1766 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Perhesuhteet: Kaksonen Iisakin kanssa.
7) Simo s. 06.07.1767 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 25.07.1767 Alajärvi.
8) Anna s. 11.11.1768 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 15.01.1771 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 356 -

6. sukupolvi

Kolanen, Juho Erkinpoika (taulusta 128. Isä: Kolanen, Erkki Heikinpoika) s. 22.05.1734 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 15.11.1790 Alajärvi, Kolanen. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Iiro, Maria Matintytär, Kolanen s. 14.01.1729 Alajärvi, Iiro. k. 02.12.1805 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Vihitty: 26.12.1752 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kukko / Iiro, Matti Heikinpoika, Kukkonen s. 24.02.1696 Ähtäri.
Äiti: Skomakare, Marketta Sigfridintytär, Kukkonen s. 08.04.1699 Alajärvi, Lill-pynttäri. Suutarin tytär, emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 02.09.1755 Alajärvi, Möksy. k. 29.01.1758 Alajärvi.
2) Erkki s. 30.04.1757 Alajärvi, Möksy. k. 28.05.1757 Alajärvi.
3) Matti s. 29.07.1758 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 20.10.1759 Alajärvi, Kolanen.
4) Erkki Juhonpoika (katso taulu 822) s. 26.02.1760 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 26.09.1826 Alajärvi, Sihtala / Kivipelto. Talollinen, seksmanni.
5) Maria Juhantytär (katso taulu 823) s. 29.11.1761 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.06.1809 Soini, Viirumäki.
6) Marketta Juhontytär (katso taulu 824) s. 06.05.1764 Lappajärvi, Möksy, Kolanen.
7) Jaakko (katso taulu 825) s. 20.05.1765 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 10.11.1824 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
8) Matti Juhonpoika (katso taulu 826) s. 27.05.1768 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 04.11.1845 Alajärvi. Paalijärvi. Talollinen.
9) Juho Juhonpoika (katso taulu 827) s. 03.05.1770 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Talokas.

Henkilöhakemisto


- Taulu 357 -

6. sukupolvi

Kolanen, Erkki Erkinpoika (taulusta 128. Isä: Kolanen, Erkki Heikinpoika) s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 24.12.1807 Alajärvi, Kolanen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Saukkonen, Kaarina Erkintytär, Kolanen s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 08.09.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Vihitty: 19.10.1760 Alajärvi. Kuolinsyy: Rintasairaus.
Isä: Saukko, Erkki Pietarinpoika, Skrabb s. 19.03.1706 Alajärvi, Skrabb. Vävy, isäntä.
Äiti: Saukkonen, Marketta Olavintytär, Saukko s. 30.12.1695 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. Emäntä.

Lapset:
1) Saara s. 23.12.1761 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 09.04.1762 Alajärvi.
2) Juho Erkinpoika (katso taulu 568) s. 07.12.1762 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.03.1831 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
3) Elisabet Erkintytär (katso taulu 569) s. 13.09.1764 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 10.08.1833 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.
4) Valpuri Erkintytär (katso taulu 570) s. 17.12.1766 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
5) Erkki s. 01.03.1768 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
6) Pietari s. 16.06.1769 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 29.12.1769 Alajärvi.
7) Katariina s. 10.04.1771 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 01.07.1771 Alajärvi.
8) Maria Erkintytär (katso taulu 571) s. 14.03.1773 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.10.1812 Soini, Marjamäki. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
9) Eeva s. 11.11.1774 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 24.10.1775 Alajärvi.
10) Jaakko s. 06.07.1776 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 06.07.1777 Alajärvi.
11) Matti s. 18.08.1777 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 23.06.1778 Alajärvi.
12) Marketta s. 16.11.1782 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 04.01.1783 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 358 -

6. sukupolvi

Kolanen / Paalijärvi, Matti Erkinpoika (taulusta 128. Isä: Kolanen, Erkki Heikinpoika) s. 19.09.1740 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

1. puoliso Hongisto / Paalijärvi, Kaisa Markuksentytär, Kolanen / Paalijärvi s. 09.11.1741 Vimpeli, Björknäs. Vihitty: 10.03.1765 Alajärvi.
Isä: Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika s. 1715 Alajärvi, Övermark.
Äiti: Pokela / Björknäs, Anna Erkintytär, Hongisto / Paalijärvi s. 1721 Vimpeli.

Lapset:
1) Susanna s. 1767.
2) Juho s. 25.03.1768 Alajärvi, Paalijärvi. k. 31.10.1778 Alajärvi.
3) Markus s. 03.08.1771 Alajärvi, Paalijärvi. k. 11.08.1771 Alajärvi.
4) Maria s. 29.09.1772 Alajärvi, Paalijärvi. k. 01.11.1772 Alajärvi.
5) Elisabet s. 22.09.1773 Alajärvi, Paalijärvi. k. 05.10.1773 Alajärvi.
6) Matti s. 28.09.1774 Alajärvi, Paalijärvi. k. 13.10.1775 Alajärvi.
7) Eeva s. 16.05.1776 Alajärvi, Paalijärvi. k. 26.05.1776 Alajärvi.
8) Maria s. 02.08.1777 Alajärvi, Paalijärvi.
9) Margareta s. 01.08.1778 Alajärvi, Paalijärvi.
10) Kustaa s. 25.08.1779 Alajärvi, Paalijärvi. k. 29.04.1780 Alajärvi.
11) Daavid s. 02.02.1781 Alajärvi, Paalijärvi. k. 19.04.1781 Alajärvi.
12) Antti s. 28.04.1782 Alajärvi, Paalijärvi. k. 17.05.1782 Alajärvi.
13) Kustaa s. 12.08.1783 Alajärvi, Paalijärvi.
14) Helena s. 03.12.1784 Alajärvi, Paalijärvi. k. 15.04.1785 Alajärvi.
15) Anna s. 18.09.1788 Alajärvi, Paalijärvi. k. 06.10.1788 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 359 -

6. sukupolvi

Nelimarkka, Simo Simonpoika (taulusta 129. Äiti: Kolanen, Maria Heikintytär) s. 25.08.1742 Alajärvi, Nelimarkka. k. 20.01.1819 Lappajärvi, Ny-Ammesmäki. Torppari.

1. puoliso Ammesmäki, Maria Jaakontytär, Nelimarkka s. 01.02.1742 Lappajärvi, Itäkylä, Ammesmäki. k. 23.06.1819 Lappajärvi, Itäkylä, Ammesmäki. Vihitty: 01.11.1771 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Luntti / Rantakangas, Jaakko Simonpoika, Ammesmäki / Ukonniemi s. 24.07.1711 Lappajärvi.
Äiti: Finnilä, Liisa Jaakontytär s. 01.05.1719 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 360 -

6. sukupolvi

Sissala, Matti Matinpoika (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 21.03.1742 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 08.05.1787 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Sikkilä, Liisa Juhontytär, Sissala s. 20.03.1734 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vihitty: 01.11.1761 Alajärvi. Perhesuhteet: On näkyvissä leskenä vielä 1802 alkavissa rippikirjoissa.
Isä: Sikkilä, Juho Matinpoika s. 17.06.1699 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
Äiti: Strang, Anna Heikintytär, Storpellinen s. 10.12.1692 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Heikki Matinpoika (katso taulu 828) s. 1764 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 06.03.1800 Alajärvi, Kurejoki.
2) Reetta Matintytär (katso taulu 829) s. 16.01.1765 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.12.1795 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.
3) Maria Matintytär (katso taulu 830) s. 11.09.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 27.08.1808 Alajärvi.
4) Simo Matinpoika (katso taulu 831) s. 18.10.1768 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 05.04.1827 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Olavi s. 22.03.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 11.10.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
6) Matti s. 31.05.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 26.07.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
7) Erkki Matinpoika (katso taulu 832) s. 23.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 10.08.1819 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Talollinen. Perhesuhteet: Erkki muuttaa vävyksi ja isännöi yhtä kolmesta Sissalan talosta.

Henkilöhakemisto


- Taulu 361 -

6. sukupolvi

Sissala, Martti Matinpoika (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 11.11.1743 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.07.1811 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Kuolinsyy: Ajettuma.

1. puoliso Orava, Maria Juhantytär, Sissala s. 26.12.1745 Alavus (Kuortane). Vihitty: 02.11.1766 Alajärvi.
Isä: Orava, Juho Simonpoika s. 21.12.1720 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
Äiti: Kiilunen, Susanna Juhantytär, Orava s. 24.06.1718 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.

Lapset:
1) Susanna s. 24.07.1767 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 13.08.1767 Alajärvi.
2) Liisa s. 03.10.1768 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 16.03.1854 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
3) Saara Martintytär (katso taulu 833) s. 06.11.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 05.09.1815 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
4) Susanna s. 02.10.1772 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
5) Marketta (katso taulu 834) s. 02.09.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 02.11.1855 Alajärvi, Turpela.
6) Jaakko s. 19.07.1779 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 30.07.1779 Alajärvi.
7) Maria s. 01.11.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 14.11.1780 Alajärvi.
8) Anna s. 19.02.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 29.10.1853 Alajärvi. Torpparin vaimo.
9) Johannes s. 21.06.1787 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 29.10.1853 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 362 -

6. sukupolvi

Sissala, Marketta Matintytär, Orava (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 06.05.1745 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.07.1791 Alajärvi, Orava. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Orava, Erkki Juhonpoika s. 28.04.1747 Alavus. k. 02.12.1830 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Vihitty: 02.11.1766 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Orava, Juho Simonpoika s. 21.12.1720 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
Äiti: Kiilunen, Susanna Juhantytär, Orava s. 24.06.1718 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.

Lapset:
1) Matti s. 15.09.1767 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 01.10.1767 Alajärvi.
2) Simo s. 10.09.1768 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 15.01.1769 Alajärvi.
3) Johannes s. 27.01.1771 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 31.05.1771 Alajärvi.
4) Erkki s. 08.03.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 27.03.1779 Alajärvi.
5) Heikki s. 17.01.1784 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 27.02.1784 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 363 -

6. sukupolvi

Sissala, Liisa Matintytär, Hannulabacka (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 22.09.1746 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

1. puoliso Hannulabacka, Hannu Heikinpoika s. 01.06.1757. k. 20.09.1808 Alajärvi, Hannulabacka. Kruununtilallinen. Vihitty: 20.11.1775 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.

Lapset:
1) Olavi s. 29.07.1776 Alajärvi, Hannulabacka. k. 21.02.1790 Alajärvi.
2) Liisa s. 14.07.1778 Alajärvi, Hannulabacka.
3) Maria s. 1779 Alajärvi, Hannulabacka. k. 27.10.1854 Vimpeli.
4) Susanna s. 01.11.1781 Alajärvi, Hannulabacka. k. 12.01.1833 Vimpeli.
5) Reetta s. 12.10.1782 Alajärvi, Hannulabacka.
6) Karl Fredrik s. 16.01.1785 Alajärvi, Hannulabacka. k. 29.12.1789 Alajärvi.
7) Helena s. 28.08.1791 Alajärvi, Hannulabacka. k. 01.12.1792 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 364 -

6. sukupolvi

Sissala, Antti Matinpoika (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 01.04.1750 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 22.02.1808 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Isäntä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Kaarina (Kaisa) Paavontytär s. 09.02.1755. k. 18.09.1808 Alajärvi, Sissala. Vihitty: 27.05.1775 Alajärvi. Lisätietoja: Kaisa oli vihittäessä piikana Lill-Höökissä. Kuolinsyy: Rintakipu.

Lapset:
1) Juho s. 16.02.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 12.07.1777 Alajärvi.
2) Maria s. 01.02.1778 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
3) Liisa s. 28.03.1779 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
4) Antti s. 25.04.1781 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 14.06.1781 Alajärvi.
5) Reetta s. 24.10.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 21.01.1786 Alajärvi.
6) Saara s. 12.09.1784 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 05.10.1816 Evijärvi, Rytiniemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 365 -

6. sukupolvi

Sissala, Juho Matinpoika (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 28.05.1751 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 21.11.1808 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Vävy, isäntä. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Orava, Kreetta Juhontytär, Sissala s. 1758 Alajärvi. k. 03.02.1809 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vihitty: 05.11.1780 Alajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Orava, Juho Simonpoika s. 21.12.1720 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
Äiti: Kiilunen, Susanna Juhantytär, Orava s. 24.06.1718 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.

Lapset:
1) Matti s. 24.08.1781 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 16.01.1784 Alajärvi.
2) Susanna s. 13.10.1784 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
3) Johannes s. 01.02.1788 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 01.08.1791 Alajärvi.
4) Maria s. 04.06.1794 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 07.07.1794 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 366 -

6. sukupolvi

Sissala / Mesiäislehto, Erkki Matinpoika (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 06.04.1755 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.06.1805 Soini, Mesiäislehto. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Mesiäislehto, Anna Antintytär, Sissala / Mesiäislehto s. 02.12.1758 Soini, Mesiäislehto. k. 09.01.1783 Soini, Mesiäislehto. Vihitty: 26.12.1779 Soini. Kuolinsyy: Rintakipu.
Isä: Keisari / Mesiäislehto, Antti Paavonpoika s. 03.01.1730 Soini, Kuninkaanjoki.
Äiti: Laasanen, Valpuri Daavidintytär, Keisari / Mesiäislehto s. 15.02.1742 Soini, Laasanen.

Lapset:
1) Daavid Erkinpoika (katso taulu 835) s. 01.01.1781 Soini, Mesiäislehto. k. 09.03.1817 Soini, Stor-Lehto.
2) Heikki Erkinpoika (katso taulu 836) s. 06.10.1782 Soini, Mesiäislehto. k. 12.06.1846 Lappajärvi, Eskeli. Vävy.

2. puoliso Lillstrang / Hoisko, Saara Antintytär s. 05.01.1759 Vimpeli, Lillstrang. k. 26.01.1809 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto. Vihitty: 13.07.1783 Hoisko. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Strang / Hoisko, Antti Simonpoika s. 07.11.1729 Vimpeli, Lillstrang. Talollinen.
Äiti: Nabb / Långgirs, Maria Juhontytär, Strang / Hoisko s. 02.02.1728 Evijärvi, Girs, Lund. Emäntä.
Lapset:
1) Maria (katso taulu 837) s. 22.06.1784 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 25.03.1824 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Pesola. Talonemäntä.
2) Erkki s. 19.01.1786 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto. k. 06.01.1861 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto. Talollinen.
3) Juho s. 24.06.1787 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto. k. 04.07.1787 Soini.
4) Susanna Erkintytär (katso taulu 838) s. 30.12.1788 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto. k. 09.02.1849 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Emäntä.
5) Matti s. 26.09.1790 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto.
6) Jaakko s. 09.01.1793 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto.
7) Kustaa Erkinpoika (katso taulu 839) s. 05.12.1796 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto.
8) Jussi s. 23.01.1800 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto.
9) Leena Erkintytär (katso taulu 840) s. 09.11.1802 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto. k. 20.12.1868 Alajärvi.
10) Elisabeth (katso taulu 841) s. 01.10.1805 Soini, Kuninkaanjoki, Mesiäislehto. k. 18.01.1852 Lehtimäki, Laasala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 367 -

6. sukupolvi

Sissala, Jaakko Matinpoika (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 1756 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.01.1823 Soini, Mesiäislehto. Vävy Mesiäislehdossa, isäntä.

1. puoliso Laasanen, Susanna Daavidintytär, Sissala s. 13.02.1733 Soini, Laasanen. k. 10.07.1809 Soini, Mesiäislehto. Vihitty: 08.11.1786 Alajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Henkilöhakemisto


- Taulu 368 -

6. sukupolvi

Sissala, Saara Matintytär, Orava / Lindqvist (taulusta 130. Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika) s. 22.05.1761 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 11.10.1810 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Orava / Lindqvist, Juho Juhonpoika s. 26.04.1750 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Torppari. Vihitty: 25.05.1777 Alajärvi.
Isä: Orava, Juho Simonpoika s. 21.12.1720 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
Äiti: Kiilunen, Susanna Juhantytär, Orava s. 24.06.1718 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.

Lapset:
1) Johannes s. 03.06.1787 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 20.06.1787 Alajärvi.
2) Matti s. 13.04.1788 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
3) Simo s. 14.08.1790 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 20.11.1791 Alajärvi.
4) Antti s. 15.10.1793 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
5) Susanna (katso taulu 842) s. 16.08.1795 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
6) Jaakko s. 11.07.1800 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.

Henkilöhakemisto


- Taulu 369 -

6. sukupolvi

Puumala, Juho Heikinpoika (taulusta 131. Isä: Kolanen / Puumala, Heikki Heikinpoika) s. 27.04.1749 Alajärvi, Puumala. k. 07.02.1836 Alajärvi, Puumala. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Strang / Västerspangar, Maria Erkintytär, Puumala s. 25.04.1749 Vimpeli, Västerspangar. k. 17.05.1792 Alajärvi, Puumala. Vihitty: 15.10.1769 Alajärvi. Kuolinsyy: Verenvuoto.
Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika, Storstrang s. 07.05.1708 Vimpeli, Strang.
Äiti: Höri, Maria Simontytär, Strang s. 06.06.1717 Alajärvi, Kurejoki.

Lapset:
1) Kreetta Juhontytär (katso taulu 843) s. 18.08.1771 Alajärvi, Puumala. k. 25.03.1833 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.
2) Heikki s. 02.03.1773 Alajärvi, Puumala. k. 19.06.1774 Alajärvi, Puumala.
3) Maria s. 09.04.1775 Alajärvi, Puumala. k. 02.01.1794 Alajärvi, Puumala.
4) Susanna Juhontytär (katso taulu 844) s. 26.01.1778 Alajärvi. k. 20.02.1847 Alajärvi, Kurejoki, Höri.
5) Heikki (katso taulu 845) s. 19.01.1781 Alajärvi, Puumala. k. 21.03.1851 Alajärvi, Puumala. Talollinen, seksmanni.
6) Juho s. 24.05.1782 Alajärvi, Puumala. k. 20.08.1783 Alajärvi, Puumala.
7) Juho s. 18.06.1785 Alajärvi, Puumala. k. Alajärvi, Puumala.
8) Erkki s. 29.01.1787 Alajärvi, Puumala. k. 29.07.1787 Alajärvi, Puumala.
9) Liisa s. 08.07.1788 Alajärvi, Puumala. k. 11.11.1809 Alajärvi, Puumala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 370 -

6. sukupolvi

Puumala, Susanna Heikintytär, Sääksjärvi / Storgård (taulusta 131. Isä: Kolanen / Puumala, Heikki Heikinpoika) s. 02.02.1752 Alajärvi, Puumala. k. 21.07.1808 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Emäntä. Kuolinsyy: Poltetauti.

1. puoliso Sääksjärvi / Storgård, Juho Antinpoika s. 09.04.1748 Vimpeli, Sääksjärvi. Vihitty: 01.11.1770 Alajärvi. Kuolinsyy: Mielisairas, kuoli Hospitaalissa /V.Peltokangas. Surmasi äitipuolensa puntarilla.
Isä: Storgård, Antti Juhonpoika s. 08.03.1725 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Nygård, Maria Matintytär, Storgård s. 19.03.1725 Vimpeli, Nygård.

Lapset:
1) Heikki Juhonpoika (katso taulu 846) s. 22.12.1771 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.03.1853 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen, seksmanni.
2) Johannes s. 25.09.1774 Vimpeli, Sääksjärvi.
3) Maria s. 09.07.1775 Vimpeli, Sääksjärvi.
4) Liisa s. 13.02.1780 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 01.04.1781 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 371 -

6. sukupolvi

Puumala, Maria Heikintytär, Kiilunen (taulusta 131. Isä: Kolanen / Puumala, Heikki Heikinpoika) s. 29.02.1760 Alajärvi, Puumala.

1. puoliso Stor-Höök / Kiilunen, Erkki s. 03.01.1755 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 15.12.1812 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Vihitty: 18.10.1778 Alajärvi. Kuolinsyy: Mätäpaise.
Isä: Stor-Höök / Kiilunen, Antti Erkinpoika s. 03.01.1726 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Kiilusen vävy.
Äiti: Kiilunen, Liisa Erkintytär, Stor-Höök / Kiilunen s. 04.10.1730 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 04.03.1790 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 03.04.1790 Lappajärvi.
2) Liisa s. 15.03.1793 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 26.04.1793 Lappajärvi.
3) Juho s. 11.06.1794 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 04.07.1794 Lappajärvi.

2. puoliso Vuolle, Erkki Erkinpoika s. 04.06.1790 Kauhava, Vuolle. Vihitty: 1813 Lappajärvi.
Isä: Vuolle, Erkki s. n. 1770.
Äiti: Liisa Gabrielintytär, Vuolle s. n. 1770.

Henkilöhakemisto


- Taulu 372 -

6. sukupolvi

Ukonniemi / Rantakangas, Marketta Simontytär, Hietoja / Rantakangas (taulusta 132. Äiti: Kolanen, Susanna Heikintytär) s. 02.09.1748 Lappajärvi, Ukonniemi. k. 27.12.1784 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Keltatauti.

1. puoliso Hietoja / Rantakangas, Simo Tuomaanpoika s. 12.04.1747 Lappajärvi, Hietoja, Lund. k. 27.02.1808 Lappajärvi, Rantakangas. Vihitty: 01.11.1770 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistoksia.
Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738.
Äiti: Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Susanna s. 25.11.1771 Lappajärvi, Rantakangas.
2) Matti s. 28.01.1774 Lappajärvi, Rantakangas. k. 28.01.1774 Lappajärvi.
3) Maria s. 26.02.1775 Lappajärvi, Rantakangas. k. 01.09.1775 Lappajärvi.
4) Erkki s. 03.05.1776 Lappajärvi, Rantakangas. k. 12.05.1776 Lappajärvi.
5) Saara s. 18.05.1777 Lappajärvi, Rantakangas.
6) Erkki s. 11.01.1779 Lappajärvi, Rantakangas. k. 03.05.1781 Lappajärvi.
7) Juho Simonpoika (katso taulu 847) s. 15.04.1780 Lappajärvi, Rantakangas (Itäkylä). k. 07.05.1837 Lappajärvi.
8) Matti Simonpoika (katso taulu 848) s. 18.02.1783 Lappajärvi, Hietoja (Itäkylä).

Henkilöhakemisto


- Taulu 373 -

6. sukupolvi

Rantakangas, Maria Simontytär, Snarakoski (taulusta 132. Äiti: Kolanen, Susanna Heikintytär) s. 19.04.1752 Lappajärvi, Ukonniemi. k. 21.05.1809 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Syöpä.

1. puoliso Snarakoski, Juho Matinpoika, Joensuuaho s. 24.04.1740 Vimpeli. k. 25.10.1808 Alajärvi, Joensuuaho. Talollinen. Vihitty: 17.11.1808 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
On 1740-luvulla itsellisenä Vimpelissä, josta muuttaa Alajärvelle ja on vuodesta 1784 alkaen Alajärven Joensuuahossa uudisasukkaana.

Isä: Hänninen, Matti Juhonpoika, Snarakoski s. 04.03.1705 Alajärvi. Talollinen.
Äiti: Spangar / Österspangar ?, Beata Juhontytär, Hänninen s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 374 -

6. sukupolvi

Rantakangas, Daavid Simonpoika (taulusta 132. Äiti: Kolanen, Susanna Heikintytär) s. 06.03.1756 Lappajärvi, Ukonniemi. k. 30.11.1843 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Stor-Höök, Marketta Matintytär, Rantakangas s. 16.08.1752 Alajärvi, Stor-Höök. k. 02.02.1784 Lappajärvi, Rantakangas. Vihitty: 27.10.1776 Lappajärvi. Kuolinsyy: Lapsivuode.
Isä: Stor-Höök, Matti Juhonpoika s. 13.09.1725 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen.
Äiti: Hietoja, Maria Tuomaantytär s. 14.09.1724 Lappajärvi, Hietoja.

Lapset:
1) Maria s. 01.02.1784 Lappajärvi, Rantakangas.

2. puoliso Murtoniemi, Reetta Heikintytär, Rantakangas s. 26.12.1759 Lappajärvi, Murtoniemi. k. 02.06.1827 Lappajärvi, Rantakangas. Vihitty: 08.08.1784 Lappajärvi. Kuolinsyy: Syöpä.
Isä: Murtoniemi, Heikki Sakarinpoika s. 19.01.1724 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Leppänen, Marketta Matintytär, Murtoniemi s. 12.04.1727 Soini. Emäntä.
Lapset:
1) Reetta Taavetintytär (katso taulu 849) s. 04.03.1791 Lappajärvi, Itäkylä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 375 -

6. sukupolvi

Rantakangas, Saara Simontytär, Norrkniivilä / Ranta-aho (taulusta 132. Äiti: Kolanen, Susanna Heikintytär) s. 29.05.1765 Lappajärvi, Rantakangas. k. 25.09.1842 Evijärvi, Ranta-aho.

1. puoliso Norrkniivilä / Ranta-aho, Juho Matinpoika s. 14.06.1773 Evijärvi, kirkonkylä. k. 1853 Evijärvi, Jokela. Vihitty: 17.11.1793 Lappajärvi.
Juho Matinpoika Kniivilää syytettiin sekä Evijärven että Lappajärven kirkkoihin murtautumisista. Huonon käytöksensä takia Juho oli pakotettu lähtemään Evijärven Kirkonkylästä. Hän perusti 1795 Välijoelle Ranta-ahon. Juhon pojat olivat kovia työmiehiä. Juho-poika laski koskissa jo poikasena. Ranta-ahon asukkaat polttivat potaskaa ja olivat sen jalostajia, kalseerajia. Sitä varten oli tiilestä rakennettu uuni. Juhon poika Antti erityisesti harjoitti kauppaa potaskalla, mutta myös viljalla. Antilla oli kaksi poikaa , joista Matti oli pelimanni ja kova juomaan. Hän löi 1865 puukolla Antti kokkoa pahoin. Kipurahoja hän joutui maksamaan niin paljon , että oli pakoitettu myymään talo-osuutensa. Väinö Tuomaala: Järviseudun entisyyttä Lappajärven kirkon on mahdollisesti rakentanut Juho Mikonpoika ILKKA

Isä: Norrkniivilä, Matti Juhonpoika, Ranta-ahokangas s. 16.06.1747 Evijärvi.
Äiti: Näätälahti, Beata Juhontytär, Norrkniivilä s. 26.12.1745 Evijärvi, Kirkonkylä.

Lapset:
1) Matti s. 09.08.1794 Evijärvi, Ranta-ahokangas. k. 25.06.1795 Evijärvi, Ranta-ahokangas.
2) Antti Juhonpoika (katso taulu 850) s. 24.11.1795 Evijärvi, Rantakangas. k. 18.06.1869 Evijärvi. Talollinen; harjoitti kauppaa potaskalla, myös viljalla.
3) Juho Juhonpoika (katso taulu 851) s. 15.08.1797 Evijärvi, Rantakangas. k. 04.09.1834 Evijärvi.
4) Matti s. 09.06.1801 Evijärvi, Rantakangas. k. 23.12.1804 Evijärvi.
5) Maria Juhontytär (katso taulu 852) s. 06.08.1803 Evijärvi. k. 29.12.1877 Evijärvi, Haapajärvi.
6) Jaakko s. 12.06.1807 Evijärvi, Rantakankaanaho. k. 01.10.1808 Evijärvi, Rantakankaanaho.

Henkilöhakemisto


- Taulu 376 -

6. sukupolvi

Hongisto / Turpela, Erkki Erkinpoika (taulusta 133. Äiti: Kolanen, Marketta Heikintytär) s. 11.05.1755 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 22.09.1838 Alajärvi, Turpela. Talollinen. Lisätietoja: Osti osuuden Turpelan talosta n. 1810. Kuolinsyy: Vanhuudenheikkous.

1. puoliso Orava, Susanna Juhontytär, Hongisto / Turpela s. 24.11.1762 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 19.07.1819 Alajärvi. Emäntä. Vihitty: 17.12.1786 Alajärvi.
Isä: Orava, Juho Simonpoika s. 21.12.1720 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
Äiti: Kiilunen, Susanna Juhantytär, Orava s. 24.06.1718 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.

Lapset:
1) Juho s. 20.04.1788 Alajärvi, Halla-aho. k. 03.07.1788 Alajärvi.
2) Jaakko Erkinpoika s. 15.07.1789 Alajärvi. k. 26.12.1848 Alajärvi, Turpela. Vävy.
3) Antti Erkinpoika s. 20.11.1791 Alajärvi. k. 05.01.1848 Alajärvi, Kankaanpää.
4) Erkki Erkinpoika (katso taulu 853) s. 03.03.1794 Alajärvi, Halla-aho. k. 24.04.1868 Alajärvi, Turpela. Talollinen.
5) Juho Erkinpoika (katso taulu 854) s. 04.04.1796 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 19.03.1858 Alsjärvi, Koskenvarsi, Turpela. Talollinen.
6) Marketta Erkintytär (katso taulu 855) s. 05.06.1799 Alajärvi, Halla-aho. k. 25.07.1867 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
7) Kustaa s. 26.04.1801 Alajärvi.
8) Matti s. 11.05.1803 Alajärvi.
9) Maria s. 02.07.1804 Alajärvi. k. 26.07.1804 Alajärvi.
10) Susanna s. 15.04.1806 Alajärvi. k. 15.09.1808 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 377 -

6. sukupolvi

Hongisto / Saarela, Matti Erkinpoika (taulusta 133. Äiti: Kolanen, Marketta Heikintytär) s. 20.08.1758 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 02.01.1835 Alajärvi, Saukonperä, Saarela. Talollinen. Lisätietoja: Perusti Saarelan talon vaimonsa kanssa Saukonperälle n. 1790. Kuolinsyy: Paleltui kuoliaaksi.

1. puoliso Mustapää, Agneta Matintytär, Hongisto / Saarela s. 01.02.1761 Kuortane, Mustapää. k. 02.06.1812 Kuortane. Vihitty: Kuortane. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Lapset:
1) Erkki s. 13.09.1786 Alajärvi, Halla-aho.
2) Kaisa s. 22.10.1787 Alajärvi, Halla-aho.
3) Marketta s. 22.07.1789 Alajärvi, Halla-aho.
4) Helena s. 12.07.1793 Alajärvi, Kurejoki, Koivula. k. 01.10.1793 Alajärvi.
5) Matti s. 09.00.1794 Alajärvi, Saarela. k. 24.01.1795 Alajärvi.
6) Maria s. 08.03.1796 Alajärvi, Saarela. Perhesuhteet: Marialle syntyi avioton tytär joka haudattiin 27.08.1815.
7) Leena s. 14.05.1801 Alajärvi, Saarela. k. 13.02.1802 Alajärvi.
8) Liisa s. 05.00.1802 Alajärvi, Saarela. k. 24.07.1802 Alajärvi.
9) Salomo s. 05.09.1805 Alajärvi, Saarela.

2. puoliso Saukko / Korpela, Maria Erkintytär, Hongisto / Saarela s. 18.09.1780 Alajärvi, Saukko. k. 03.03.1845 Alajärvi, Saarela. Vihitty: 23.12.1815 Aalajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Saukko / Korpela, Erkki Heikinpoika s. 15.04.1740 Alajärvi.
Äiti: Hallila, Liisa Juhontytär, Saukko / Korpela s. 1740 Kuortane.
Lapset:
1) Iisakki s. 13.04.1815 Alajärvi, Saarela.
2) Maija Liisa s. 01.04.1819 Alajärvi, Saarela.

Henkilöhakemisto


- Taulu 378 -

6. sukupolvi

Hongisto / Vehkamäki, Markus Erkinpoika (taulusta 133. Äiti: Kolanen, Marketta Heikintytär) s. 18.04.1761 Alajärvi. Möksy, Hongisto. k. 04.09.1831 Alajärvi, Möksy, Vehkamäki. Uudistilallinen, perustivat Vehkamäen n. 1806. Kuolinsyy: Ajettuma.

1. puoliso Korri, Kaisa Antintytär, Hongisto / Vehkamäki s. 04.01.1769 Lappajärvi, Korri. k. 20.01.1824 Alajärvi, Möksy, Vehkamäki. Kuolinsyy: Pistos.

Lapset:
1) Heikki s. 02.00.1798 Alajärvi. Möksy, Vehkamäki. k. 30.06.1798 Alajärvi.
2) Marketta "Reetta" Markuksentytär (katso taulu 856) s. 22.08.1795 Alajärvi, Halla-aho.
3) Erkki s. 16.05.1799 Alajärvi. Möksy, Vehkamäki.
4) Maija s. 01.00.1802 Alajärvi, Möksy, Vehkamäki. k. 25.03.1804 Alajärvi.
5) Matti (katso taulu 857) s. 14.01.1805 Alajärvi, Möksy, Vehkamäki. k. 09.03.1842 Vimpeli. Kerjäläismies.
6) Juho s. 07.02.1813 Alajärvi, Möksy, Vehkamäki. Honkolan vävy. Lisätietoja: Asuivat Soinin Honkolassa ainakin vuoteen 1842.

Henkilöhakemisto


- Taulu 379 -

6. sukupolvi

Huosianmaa, Matti Simonpoika, Hosianma (taulusta 134. Isä: Huosianmaa, Simo Antinpoika) s. 04.01.1769 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 25.03.1833 Lappajärvi, Söyrinki. Itsellinen, asuivat Lillsöringissä. Kuolinsyy: Rintatauti.

1. puoliso Korri, Saara Antintytär, Huosianmaa s. 28.04.1770 Lappajärvi, Korri. Vihitty: 26.12.1795 Lappajärvi.
Isä: Korri, Antti Matinpoika s. 24.11.1729 Lappajärvi, Korri.
Äiti: Hernesniemi, Marketta Iisakintytär, Korri s. 01.05.1731 Lappajärvi, Hernesniemi.

Lapset:
1) Antti s. 25.09.1796 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.
2) Erkki s. 13.05.1799 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 28.03.1800 Alajärvi.
3) Anna s. 22.05.1800 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.
4) Juho s. 08.05.1801 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.
5) Joonas s. 29.05.1802 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 07.11.1802 Alajärvi.
6) Maria s. 28.09.1803 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 16.11.1803 Alajärvi.
7) Matti s. 20.12.1804 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 19.06.1806 Alajärvi.
8) Leena s. 13.08.1807 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.

2. puoliso Lill-Söyring, Eeva Jaakontytär s. 08.11.1777 Lappajärvi, Lill-Söyring. k. 23.11.1823. Vihitty: 12.01.1812 Lappajärvi.
Isä: Lillsöyring, Jaakko Juhonpoika, Lill-Söffring s. 20.07.1732 Lappajärvi. Talollinen Savonkylän Lillsöfringissä.
Äiti: Hernesniemi, Eeva Iisakintytär, Lill-Söffring s. 11.12.1733 Lappajärvi. Vanhan kartanon emäntä.
Lapset:
1) Liisa s. 30.10.1812 Lappajärvi, Lill-Söffring (Lill-Söyring).
2) Matti s. 18.12.1815 Lappajärvi, Lill-Söffring (Lill-Söyring).
3) Kaisa s. 24.05.1818 Lappajärvi, Lill-Söffring (Lill-Söyring). k. 13.07.1819 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 380 -

6. sukupolvi

Huosianmaa, Olavi Simompoika (taulusta 134. Isä: Huosianmaa, Simo Antinpoika) s. 29.07.1770 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. k. 14.06.1799 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Poranen, Sophia Mikontytär, Huosianmaa s. 06.05.1760 Möksy, Poranen. Vihitty: 30.09.1792 Alajärvi.
Isä: Poranen / Hongisto, Mikko Mikonpoika s. 16.03.1730 Saarijärvi.
Äiti: Poranen, Liisa Laurintytär, Poranen / Hongisto s. 06.09.1733 Alajärvi.

Lapset:
1) Juho s. 03.12.1793 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.
2) Maria s. 17.05.1797 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 381 -

6. sukupolvi

Huosianmaa, Susanna Simontytär (taulusta 134. Isä: Huosianmaa, Simo Antinpoika) s. 22.02.1780 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.


Lapset:
1) Juho s. 02.07.1806 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 382 -

6. sukupolvi

Honkaniemi, Tuomas Juhonpoika (taulusta 138. Äiti: Juut-Honkaniemi, Marketta Matintytär) s. 06.09.1749 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 28.05.1790 Alajärvi, Honkaniemi. Kuolinsyy: Punakuume.

1. puoliso Iiruu / Iiro, Liisa Erkintytär, Honkaniemi s. 14.12.1754 Alajärvi, Möksy, Iiruu, Vanha Iiruu. k. 09.05.1812 Alajärvi. Emäntä. Vihitty: 31.10.1773 Alajärvi. Lisätietoja: Avioliitosta Juho Antinpojan kanssa syntyi ainakin 2 poikaa ja 1 tytär. Perhesuhteet: Asui Paalijärven Herralassa. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Iiro / Kuckoin, Erkki Matinpoika, Koluin s. 05.03.1724 Alajärvi, Möksy, Iiro.
Äiti: Strang / Lillstrang, Liisa Erkintytär, Iiro s. 13.05.1728 Vimpeli, Lillstrang.

Lapset:
1) Juho s. 24.12.1774 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 13.05.1781 Alajärvi.
2) Erkki Tuomaanpoika (katso taulu 858) s. 08.05.1783 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 07.04.1847 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. Talollinen, seksmanni.
3) Juha Tuomaanpoika (katso taulu 859) s. 12.02.1785 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 16.06.1851 Alajärvi, Paalijärvi, Latvala. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 383 -

6. sukupolvi

Honkaniemi, Maria Juhontytär, Iiruu / Storbacka (taulusta 138. Äiti: Juut-Honkaniemi, Marketta Matintytär) s. 25.11.1750 Alajärvi, Honkaniemi. k. 19.10.1813 Alajärvi, Storbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Kohtutauti.

1. puoliso Iiruu / Storbacka, Erkki Erkinpoika s. 14.04.1753 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 02.06.1832 Alajärvi, Möksy, Iiro. Uudisasukas, tilallinen. Vihitty: 05.11.1775 Alajärvi. Kuolinsyy: Rintapistos.
Asuivat ensin Möksyn Iirossa ja vuodesta 1788 lähtien Alajärven Storbackan uudistilalla.

Isä: Iiro / Kuckoin, Erkki Matinpoika, Koluin s. 05.03.1724 Alajärvi, Möksy, Iiro.
Äiti: Strang / Lillstrang, Liisa Erkintytär, Iiro s. 13.05.1728 Vimpeli, Lillstrang.

Lapset:
1) Kustaa Erkinpoika (katso taulu 860) s. 01.08.1776 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 08.02.1842 Alajärvi, Storbacka. Torppari.
2) Juho Erkinpoika (katso taulu 861) s. 02.12.1777 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 28.05.1849 Alajärvi, Möksy, Storbacka. Talollinen.
3) Maria (katso taulu 862) s. 20.09.1788 Storbacka, Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 384 -

6. sukupolvi

Honkaniemi, Matti Juhonpoika (taulusta 138. Äiti: Juut-Honkaniemi, Marketta Matintytär) s. 12.08.1755 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 23.01.1839 Alajärvi, Honkaniemi. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Iiro, Margareta Erkintytär, Honkaniemi s. 04.02.1761 Alajärvi, Iiro. k. 11.11.1815 Alajärvi, Honkaniemi. Vihitty: 1779 Alajärvi. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Iiro / Kuckoin, Erkki Matinpoika, Koluin s. 05.03.1724 Alajärvi, Möksy, Iiro.
Äiti: Strang / Lillstrang, Liisa Erkintytär, Iiro s. 13.05.1728 Vimpeli, Lillstrang.

Lapset:
1) Maria s. 29.12.1788 Alajärvi, Honkaniemi. k. 21.01.1790 Alajärvi.
2) Anna Liisa Matintytär (katso taulu 863) s. 17.10.1791 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. Emäntä.
3) Juho Matinpoika (katso taulu 864) s. 19.01.1795 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 14.07.1855 Alajärvi. Talollinen, seksmanni.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 865) s. 02.03.1798 Alajärvi, Honkaniemi. k. 21.04.1868 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 385 -

6. sukupolvi

Honkaniemi, Saara Juhontytär, Koivisto (taulusta 138. Äiti: Juut-Honkaniemi, Marketta Matintytär) s. 27.10.1758 Alajärvi, Honkaniemi. k. 11.04.1839 Alajärvi, Paalijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Koivisto, Otto Antinpoika s. 26.05.1757. k. 10.04.1828 Alajärvi, Koivisto. Talollinen. Vihitty: 26.12.1783 Alajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.

Lapset:
1) Maria Otontytär (katso taulu 866) s. 10.03.1785 Alajärvi, Paalijärvi, Koivisto. Emäntä.
2) Helena s. 01.08.1787 Alajärvi, Koivisto.
3) Juho Otonpoika (katso taulu 867) s. 27.03.1791 Alajärvi, Koivisto. k. 15.11.1832 Alajärvi.
4) Kustaa s. 26.09.1793 Alajärvi, Koivisto. k. 23.06.1794 Alajärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Marketan kanssa.
5) Marketta Otontytär (katso taulu 868) s. 26.09.1793 Alajärvi, Paalijärvi, Koivisto. k. 23.12.1843 Alajärvi, Koivisto. Emäntä.
6) Kustaa s. 08.03.1799 Alajärvi, Koivisto. k. 09.00.1802 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 386 -

6. sukupolvi

Honkaniemi, Liisa Juhontytär, Nygårg (taulusta 138. Äiti: Juut-Honkaniemi, Marketta Matintytär) s. 31.05.1771 Alajärvi, Honkaniemi.

1. puoliso Nygårg, Antti Matinpoika s. 05.06.1758 Ähtäri. Uudisasukas.

Lapset:
1) Anna s. 01.02.1791 Alajärvi, Möksy, Nygård.
2) Marketta Antintytär (katso taulu 869) s. 19.08.1793 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Nygård.
3) Heikki s. 19.01.1795 Alajärvi, Möksy, Nygård. k. 28.08.1795 Alajärvi.
4) Maria s. 29.06.1796 Alajärvi, Möksy, Nygård.

Henkilöhakemisto


- Taulu 387 -

6. sukupolvi

Paalijärvi, Saara Antintytär, Skrabb / Sänkiaho (taulusta 139. Isä: Juut / Honkaniemi, Antti Matinpoika) s. 08.03.1756 Alajärvi, Skrabb. k. 24.03.1809 Alajärvi. Emäntä.

1. puoliso Skrabb / Sänkiaho, Kustaa Abrahaminpoika s. 29.03.1750 Alajärvi, Skrabb. k. 22.08.1817 Alajärvi, Skrabb. Torppari. Vihitty: 29.03.1772 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Olivat Skrabbin torppareina. Saivat testamentilla periä Johannes Matinpoika Lill-Pynttäriltä ja hänen toiselta puolisoltaan talon, jota kutsuttiin Niemeksi.

Isä: Lillpynttäri / Sänkiaho, Abraham Sipinpoika s. 17.12.1724 Alajärvi, Lillpynttäri. Lukkari.
Äiti: Möttölö / Vakkuri, Valpuri Erkintytär, Lillpynttäri / Sänkiaho s. 01.00.1725 Saarijärvi, Karstula.

Lapset:
1) Johannes s. 22.02.1773 Alajärvi, Sänkiaho. k. 24.04.1774 Alajärvi.
2) Olavi s. 10.06.1774 Alajärvi, Sänkiaho. k. 26.06.1774 Alajärvi.
3) Maria s. 25.09.1775 Alajärvi, Sänkiaho. k. 06.06.1777 Alajärvi.
4) Aabraham s. 11.01.1777 Alajärvi, Sänkiaho. k. 19.07.1777 Alajärvi.
5) Jaakko s. 15.07.1778 Alajärvi, Sänkiaho. k. 02.10.1778 Alajärvi.
6) Susanna Kustaantytär (katso taulu 870) s. 19.08.1779 Alajärvi, Sänkiaho. k. 05.04.1849 Alajärvi, Tallbacka. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Halvaus.
7) Kustaa Kustaanpoika (katso taulu 871) s. 17.07.1782 Alajärvi, Sänkiaho. k. 19.09.1856 Alajärvi, Nelimarkka. Vävy. Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Saara s. 08.01.1784 Alajärvi, Sänkiaho. k. 21.10.1785 Alajärvi.
9) Antti s. 11.08.1786 Alajärvi, Sänkiaho.
10) Matti s. 30.10.1789 Alajärvi, Sänkiaho. k. 03.01.1791 Alajärvi.
11) Helena Kustaantytär (katso taulu 872) s. 10.01.1792 Alajärvi, Sänkiaho.
12) Taavetti Kustaanpoika (katso taulu 873) s. 03.12.1794 Alajärvi, Sänkiaho. k. 21.01.1826 Alajärvi, Halla-aho. Kuolinsyy: Tuntematon sairaus.
13) Aabraham Kustaanpoika (katso taulu 874) s. 21.08.1795 Alajärvi, Sänkiaho. k. 13.03.1870 Alajärvi.
14) Anna Liisa s. 08.11.1796 Alajärvi, Sänkiaho.
15) Juho s. 24.03.1800 Alajärvi, Sänkiaho. k. 11.02.1815 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 388 -

6. sukupolvi

Pesonen, Juho Juhonpoika (taulusta 140. Äiti: Nelimarkka, Saara Antintytär) s. 10.05.1751 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 20.10.1785 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Norr-Ena, Liisa Paavontytär, Pesonen s. 13.11.1752 Evijärvi, Enaperä. k. 20.10.1829 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 26.11.1771 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Norrena / Pesonen, Paavo Matinpoika s. 24.12.1727 Evijärvi, Purmojärvi.
Äiti: Ena, Susanna Jaakontytär, Norrena s. 18.02.1733 Evijärvi, Ena.

Lapset:
1) Heikki s. 18.08.1775 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
2) Jaakko s. 28.07.1780 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
3) Maria s. 29.08.1784 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 27.07.1786 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 389 -

6. sukupolvi

Pesonen, Matti Juhonpoika (taulusta 140. Äiti: Nelimarkka, Saara Antintytär) s. 04.03.1753 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 13.03.1833 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Norr-Ena, Marketta Paavontytär, Pesonen s. 18.03.1757 Evijärvi, Enaperä. k. 30.05.1838 Evijärvi, Pesonen. Vihitty: 11.10.1776 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Norrena / Pesonen, Paavo Matinpoika s. 24.12.1727 Evijärvi, Purmojärvi.
Äiti: Ena, Susanna Jaakontytär, Norrena s. 18.02.1733 Evijärvi, Ena.

Lapset:
1) Johannes s. 03.05.1779 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 26.05.1779 Evijärvi.
2) Matti s. 14.08.1780 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 23.08.1780 Evijärvi.
3) Kaisa s. 12.08.1782 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
4) Erkki s. 25.04.1784 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 27.09.1784 Evijärvi.
5) Anna s. 10.07.1786 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
6) Kustaa s. 04.10.1787 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 1788 Evijärvi.
7) Kustaa s. 10.12.1788 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 31.01.1789 Evijärvi.
8) Jaakko s. 05.05.1790 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 04.11.1791 Evijärvi.
9) Abraham s. 10.08.1791 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 13.06.1793 Evijärvi.
10) Juho s. 05.06.1793 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 13.06.1793 Evijärvi.
11) Antti Matinpoika (katso taulu 875) s. 30.10.1794 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
12) Marketta s. 30.07.1796 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 06.08.1796 Evijärvi.
13) Matti s. 21.04.1798 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 14.08.1798 Evijärvi.
14) Liisa s. 03.11.1799 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 16.11.1799 Evijärvi.
15) Elisabet s. 10.10.1801 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 1802 Evijärvi.
16) Margareta s. 31.01.1805 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 390 -

6. sukupolvi

Pesonen, Mikko Juhanpoika (taulusta 140. Äiti: Nelimarkka, Saara Antintytär) s. 12.09.1754 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 16.10.1826 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. Torppari.

1. puoliso Pietilä / Sauna-aho, Liisa s. 07.08.1759 Kortesjärvi, Purmojärvi, Saarenaho. k. 13.04.1800 Evijärvi, Sauna-aho. Vihitty: 12.12.1779 Evijärvi. Kuolinsyy: Kurkkutulehdus.
Isä: Pietilä / Sauna-aho, Paavo Erkinpoika s. 13.01.1732 Evijärvi, Pietilä. Kruununtilallinen.
Äiti: Karvonen, Anna Paavontytär, Pietilä / Sauna-aho s. 20.06.1726 Evijärvi, Kerttuankylä, Karvonen.

Lapset:
1) Anna s. 17.11.1780 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 13.07.1781 Evijärvi.
2) Saara s. 06.01.1782 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 08.07.1784 Evijärvi.
3) Anna s. 29.04.1785 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 13.10.1785 Evijärvi.
4) Maria s. 12.08.1786 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 04.08.1823 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
5) Kustaa s. 21.12.1787 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
6) Matti Mikonpoika (katso taulu 876) s. 29.08.1789 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 17.06.1854 Evijärvi, Pitkäkangas. Uudisasukas.
7) Liisa s. 28.12.1790 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 16.10.1792 Evijärvi.
8) Marketta s. 07.01.1793 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 11.05.1795 Evijärvi.
9) Marketta s. 24.04.1798 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
10) Liisa s. 01.10.1799 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 16.11.1799 Evijärvi.

2. puoliso Nykänen, Saara Juhontytär, Pesonen s. 15.02.1772 Lappajärvi, Nykänen. k. 30.01.1821 Evijärvi, Pesonen. Torpparin vaimo. Vihitty: 12.01.1803 Evijärvi. Kuolinsyy: Pistoksia.
Isä: Nykänen, Juho Juhonpoika s. 28.05.1742 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Söderkärnä, Liisa Juhontytär, Nykänen s. 01.02.1742 Lappajärvi, Kärnä.
Lapset:
1) Kaisa s. 15.08.1804 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 25.10.1804 Evijärvi.
2) Johannes s. 02.07.1806 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. Lisätietoja: Todistus sairaalaan monosta 1824, viimeinen merkintä rippikirjassa 1826.
3) Jaakko s. 01.04.1809 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 22.09.1816 Evijärvi.

3. puoliso Ranta-aho, Susanna Matintytär, Joensuu s. 28.05.1785 Evijärvi, Ranta-aho, Kirkonkylä. k. 20.04.1834 Evijärvi, Joensuu. Vihitty: 15.11.1822 Evijärvi.
Isä: Norrkniivilä, Matti Juhonpoika, Ranta-ahokangas s. 16.06.1747 Evijärvi.
Äiti: Lillhök, Anna Liisa Matintytär, Norrkniivilä s. 04.08.1757 Alajärvi, Kurejoki.
Lapset:
1) Mikko s. 17.08.1824 Evijärvi. k. 31.03.1825 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 391 -

6. sukupolvi

Pesonen, Liisa Juhontytär (taulusta 140. Äiti: Nelimarkka, Saara Antintytär) s. 18.05.1756 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 24.02.1779 Evijärvi, Norr-Ena. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Norr-Ena, Juho Juhonpoika s. 18.06.1755 Evijärvi, Norr-Ena. Vihitty: 17.10.1776 Evijärvi.
Isä: Juho Juhonpoika s. 1721.
Äiti: Norrena, Liisa Jaakontytär s. 30.07.1730 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 14.02.1779 Evijärvi, Norr-Ena. k. 01.11.1850 Evijärvi, Pesonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 392 -

6. sukupolvi

Pesonen, Antti Juhonpoika (taulusta 140. Äiti: Nelimarkka, Saara Antintytär) s. 28.07.1766 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 11.03.1848 Evijärvi, Ny-Pesonen. Talollinen. Kuolinsyy: Kuivasärky.

1. puoliso Girs, Anna Jaakontytär, Pesonen s. 08.04.1767 Evijärvi, Girs. k. 20.10.1826 Evijärvi. Vihitty: 29.10.1786 Evijärvi.
Isä: Girs, Jaakko Matinpoika s. 27.06.1738 Evijärvi, Girs.
Äiti: Storbacka, Maria Simonsdotter, Girs s. 16.09.1740 Teerijärvi.

Lapset:
1) Liisa s. 12.04.1788 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 01.05.1788 Evijärvi.
2) Maria s. 15.02.1789 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 27.03.1789 Evijärvi.
3) Abraham s. 26.02.1790 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 05.03.1790 Evijärvi.
4) Maria s. 08.09.1791 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 09.09.1791 Evijärvi.
5) Antti s. 19.11.1792 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 01.10.1793 Evijärvi.
6) Jaakko s. 29.06.1795 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 12.08.1795 Evijärvi.
7) Jaakko s. 14.06.1796 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 22.07.1796 Evijärvi.
8) Kaarina Antintytär (katso taulu 877) s. 01.04.1797 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 18.11.1855 Evijärvi.
9) Elias Antinpoika (katso taulu 878) s. 25.07.1800 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 12.12.1859 Evijärvi. Lisätietoja: Entinen Pesonen.
10) Maria s. 13.10.1802 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 25.04.1827 Evijärvi, Kankkonen.
11) Juho s. 24.05.1804 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 08.03.1876 Evijärvi, Järvelä. Kankkosen vävy.
12) Eeva s. 23.03.1806 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 08.08.1808 Evijärvi.
13) Antti s. 29.10.1806 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 30.11.1806 Evijärvi.
14) Anna s. 23.06.1809 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 10.05.1810 Evijärvi.

2. puoliso Yli-Kantola, Valpuri Erkintytär, Pesonen s. 24.02.1779 Kauhava, Yli-Kantola. k. 13.03.1854 Evijärvi. Vihitty: 24.05.1828 Evijärvi. Perhesuhteet: Valpuri Erkintytär oli Vuolteen leski.
Isä: Ala-Kantola, Erkki Daavidinpoika s. n. 1752 Kauhava ?.
Äiti: Yli-Kantola, Kaisa Juhontytär, Ala-Kantola s. 11.09.1752 Kauhava.

Henkilöhakemisto


- Taulu 393 -

6. sukupolvi

Pesonen, Tuomas Juhonpoika (taulusta 140. Äiti: Nelimarkka, Saara Antintytär) s. 11.11.1771 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen. k. 28.01.1826 Evijärvi, Hästbacka. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Karvonen, Eeva Jaakontytär, Pesonen s. 16.08.1766 Evijärvi, Karvonen. k. 20.01.1808 Evijärvi, Jospetnäs. Vihitty: 21.01.1798 Evijärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Karvonen, Jaakko Erkinpoika, Kultalahti s. 08.06.1734 Lappajärvi.
Äiti: Karvonen, Maria Paavontytär, Karvonen s. 04.02.1746 Evijärvi, Karvonen.

Lapset:
1) Jaakko s. 25.06.1799 Evijärvi, Pesonen.
2) Maria s. 24.03.1801 Evijärvi, Pesonen. k. 03.05.1819 Evijärvi.
3) Kustaa s. 18.07.1803 Evijärvi, Pesonen. k. 12.02.1804 Evijärvi.
4) Erkki s. 25.02.1805 Evijärvi, Pesonen.

2. puoliso Pietilä, Kaisa Juhontytär, Pesonen s. 11.06.1778 Evijärvi, Pietilä. Vihitty: 01.10.1810 Evijärvi.
Isä: Pietilä, Juho Juhonpoika s. 11.09.1749 Evijärvi.
Äiti: Stor-Viisala, Anna Erkintytär, Pietilä s. 23.09.1752 Kortesjärvi.
Lapset:
1) Liisa s. 02.04.1810 Evijärvi, Pesonen.
2) Juho s. 28.05.1812 Evijärvi, Pesonen.
3) Anna s. 21.12.1814 Evijärvi, Pesonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 394 -

6. sukupolvi

Nelimarkka, Saara Antintytär, Pesola (taulusta 141. Isä: Nelimarkka , Antti Antinpoika) s. 21.03.1765 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.01.1836 Soini, Pesola.

1. puoliso Keisari / Pesola, Antti Heikinpoika s. 22.11.1764 Soini, Keisari. k. 14.02.1824 Soini, Pesola. Talollinen. Vihitty: 17.08.1788 Alajärvi. Kuolinsyy: Sydänhalvaus.
Antti Heikinpoika oli tunnettu poppamiehenä ja "Pöperö-Anttina" ( Vilho A. Pesolan muistelmat). Antti oli Kuninkaanjoen Keisarin perintötilan isäntänä 1789, Vuorenmaan uudistalon isäntänä 1790 - 1803, minkä jälkeen muutti Pudasenahon mäkitupaan, joka jakautui 1816 Pesolaksi ja Isoahoksi.

Isä: Keisari, Heikki Paavonpoika s. 15.08.1726 Soini, Keisari. Talollinen, Kuninkaanjoen Keisarin talon isäntä 1752-96.
Äiti: Kyröläinen, Susanna Paavontytär, Keisari s. 30.04.1729 Alajärvi, Kyröläinen.

Lapset:
1) Liisa s. 17.02.1789 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 13.09.1855 Soini, Isoaho.
2) Fredrik (katso taulu 879) s. 25.04.1790 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 26.01.1862 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Pesola. Talollinen.
3) Maria s. 06.05.1792 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 00.06.1801 Soini, Vuorenmaa. Kuolinsyy: Hukkui.
4) Brita s. 11.02.1794 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 12.07.1798 Soini, Vuorenmaa.
5) Saara Reetta Antintytär (katso taulu 880) s. 11.03.1796 Soini, Kuninkaanjoki, Vuorenmaa. k. 19.09.1871 Karstula, Vehkaperä, Kaasisen-aho.
6) Klaara s. 10.03.1798 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Vuorenmaa. k. 10.02.1859 Karstula, Kalavastinki.
7) Maria s. 10.01.1803 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Vuorenmaa. k. 12.01.1823 Soini, Pesola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 395 -

6. sukupolvi

Nelimarkka, Elisabeth Antintytär, Sissala (taulusta 141. Isä: Nelimarkka , Antti Antinpoika) s. 24.04.1769 Alajärvi, Nelimarkka. k. 26.07.1850 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Sissala, Simo Matinpoika s. 18.10.1768 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 05.04.1827 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Sissala, Matti Matinpoika s. 21.03.1742 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen.
Äiti: Sikkilä, Liisa Juhontytär, Sissala s. 20.03.1734 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.

Lapset:
1) Maria s. 06.07.1803 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 07.09.1804 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
2) Heikki s. 20.01.1805 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 28.05.1843 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
3) Maria s. 05.03.1806 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 08.08.1806 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
4) Simo Simonpoika (katso taulu 881) s. 31.07.1807 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 13.06.1867 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
5) Kustaa s. 24.01.1810 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 02.07.1811 Alajärvi.
6) Jaakko s. 20.07.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 04.08.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
7) Juha s. 20.07.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 03.08.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 396 -

6. sukupolvi

Nelimarkka, Kustaa Kustaanpoika (taulusta 142. Isä: Nelimarkka, Kustaa Antinpoika) s. 11.12.1772 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 22.12.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Talollinen. Kuolinsyy: Syöpä.

1. puoliso Skrabb / Niemitalo, Anna Juhontytär s. 12.05.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 28.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 07.10.1792 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika s. 08.12.1744 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
Äiti: Keisari / Pohjasmäki, Maria Matintytär, Skrabb / Niemitalo s. 23.06.1747 Soini, Pohjasmäki.

Lapset:
1) Heikki s. 15.09.1793 Alajärvi, Nelimarkka. k. 17.04.1794 Alajärvi.
2) Maria Kustaantytär (katso taulu 882) s. 04.06.1796 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.03.1862 Alajärvi, Kyrönlahti. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
3) Kustaa s. 15.08.1799 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
4) Antti s. 27.11.1800 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
5) Kustaa s. 25.05.1802 Alajärvi, Nelimarkka. k. 14.09.1802 Alajärvi.
6) Liisa Kustaantytär (katso taulu 883) s. 22.09.1803 Alajärvi, Nelimarkka. k. 15.01.1880 Alajärvi.
7) Erkki s. 09.05.1805 Alajärvi, Nelimarkka. k. 15.08.1805 Alajärvi.
8) Antti Kustaanpoika (katso taulu 884) s. 10.11.1806 Alajärvi, Nelimarkka. k. 11.01.1852 Alajärvi, Kyrönlahti. Torppari.
9) Helena s. 23.09.1810 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.09.1810 Alajärvi.
10) Leena Kustaantytär (katso taulu 885) s. 08.07.1814 Alajärvi, Nelimarkka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 397 -

6. sukupolvi

Nelimarkka, Maria Kustaantytär, Kammerbacka / Hongisto / Åby (taulusta 142. Isä: Nelimarkka, Kustaa Antinpoika) s. 14.03.1775 Alajärvi, Nelimarkka. Emäntä. Kuolinsyy: Tuberkuloosi, keuhkotauti.

1. puoliso Nelimarkka, Antti Antinpoika, Puumala s. 02.04.1763 Alajärvi, Levijoenniemi, Puumala. k. 29.12.1792 Alajärvi, Nelimarkka. Sotilas, vävy. Vihitty: 28.11.1790 Alajärvi.
Isä: Puumala, Antti Matinpoika s. 05.11.1725 Alajärvi, Puumala.
Äiti: Lillstrang, Kaarina Simontytär, Puumala s. 10.11.1725 Vimpeli, Lillstang.

Lapset:
1) Liisa Antintytär (katso taulu 886) s. 23.05.1791 Alajärvi, Nelimarkka. k. 01.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka.
2) Antti Antinpoika s. 11.03.1793 Alajärvi, Nelimarkka. k. 10.08.1794 Alajärvi.

2. puoliso Kammarbacka / Hongisto / Åby, Juha Tuomaanpoika s. 15.01.1762 Evijärvi, Åby, Kammarbacka. k. 07.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Vävy, talollinen. Vihitty: 26.12.1793 Alajärvi. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Hongisto / Åby, Tuomas Laurinpoika s. 1714 Alajärvi. Talollinen Åbyssä.
Äiti: Kammerbacka, Brita Juhantytär, Hongisto / Åby s. 29.03.1728 Evijärvi.
Lapset:
1) Maria s. 25.12.1794 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 26.01.1796 Alajärvi.
2) Susanna s. 28.12.1795 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 18.10.1796 Alajärvi.
3) Maria s. 15.04.1797 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka.
4) Matti s. 01.10.1798 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 02.11.1798 Alajärvi.
5) Erkki s. 19.05.1800 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 22.07.1800 Alajärvi.
6) Matti s. 10.12.1801 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 18.01.1803 Alajärvi.
7) Juho s. 06.05.1803 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 20.07.1803 Alajärvi.
8) Matti s. 12.08.1804 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 29.08.1804 Alajärvi.
9) Erkki s. 17.03.1807 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 06.04.1808 Alajärvi.
10) Maria Juhontytär (katso taulu 887) s. 15.08.1809 Alajärvi, Nelimarkka. k. 12.03.1865 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Emäntä.
11) Matti s. 21.09.1814 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 24.08.1815 Alajärvi.
12) Erkki s. 06.05.1815 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 02.07.1815 Alajärvi.
13) Juha Juhanpoika (katso taulu 888) s. 02.02.1817 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 05.05.1877 Alajärvi, Nelimarkka. Talollinen, seksmanni. Perhesuhteet: Aviopuolisot olivat 3. serkkuja keskenään.
14) Susanna Juhantytär (katso taulu 889) s. 12.09.1819 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 02.01.1883 Alajärvi, Tallbacka. Talonenäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 398 -

6. sukupolvi

Ohls, Maria Henriksdotter, Juthas / Forsbacka (taulusta 145. Äiti: Keisari, Lisa Eriksdotter) s. 1724 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls.

1. puoliso Juthas / Forsbacka, Matts Henriksson s. 1724 Nykarleby, Kyrkoby, Juthas. k. 18.06.1769 Nykarleby, Kyrkoby. Vihitty: 01.11.1745 Nykarleby. Kuolinsyy: hetsig feber; korkea kuume.

Lapset:
1) Henrik s. 24.02.1747 Nykarleby, Kyrkoby, Juthas. k. 07.06.1747 Nykarleby.
2) Mickael s. 11.09.1748 Nykarleby, Kyrkoby, Juthas.
3) Anders s. 11.11.1750 Nykarleby, Kyrkoby, Juthas.
4) Johannes s. 04.12.1752 Nykarleby, Kyrkoby, Juthas.
5) Elisabet s. 29.09.1756 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka.
6) Susanna s. 05.12.1758 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka.
7) Matts s. 18.03.1761 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka. k. 23.06.1761 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka.
8) Erik s. 08.10.1763 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 399 -

6. sukupolvi

Ohls, Anna Henriksdotter (taulusta 145. Äiti: Keisari, Lisa Eriksdotter) s. 1727 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls. k. 02.08.1818 Pedersöre, Östensjö, Klubb. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Klubb / Blåman / Nordlin, Erik Larsson s. 12.01.1729 Pedersöre, Klubb. k. 21.04.1816 Pedersöre, Östensjö, Klubb. Vihitty: 07.10.1750 Nykarleby. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
Flyttar år 1759 till Klubb med hustru och dottern Catharina. Bonde på Klubb i sambruk med brodern Johan. Pedersöre ting 1759: Skattevärdering hållen över Klubb 43/96 mtl. Värderat till 43 Dlr 29 öre 20 31/40 p:r. Åbos av soldaten Johan Blåman, matrosen Anders NordIing och drängen Erik Larsson Nordling. Samma år börjar de tre bröderna sin process mot befallningsman Zephrin. De stämmer in honom till tinget för att han 1:0 fördrivit deras fader Lars Johansson utan laga fardag, 2:o låtit obehörigen auktionera hans egendom för ringa kronorest, 3:0 fällt missfälliga tillmälen, 4:0 för att åtevinna den kostnad som tvisten om hemmanets återvinnande förorsakar åren 1941-56. Målet tåg uppskov, men år 1760 dömdes Zephrin till 40 dlr smt i böter enligt Jordebalkens XVIII Cap. 1, emedan han tagit jorden i besittning, innan åbon varit lagligen skild därifrån, ålägges vidare att betala två månaders lön eller 50 dlr smt till närmaste fattighus för att han utan allmän kungörelse låtit sälja mer av åbons kreatur än för restens avbetalning varit nödigt. Men ersättningen för den lånvariga processen kan rätten ej befatta sig med. För att ha bett länsman om handräckning i en sak, som angått honom själv eller att utdriva åbon, fälldes Zephrin till 20 dlr smt:s böter. Zephrin anföör klander mot utslaaget och säger sig ha försett hemmanet sävväxt i sytning. Erik Larsson blir tprppare på Spitiholm Lähde: Släkt och bygg 14.

Isä: Tarvonen / Klubb, Lars Johansson s. n. 1700 Pedersöre.
Äiti: Helena Johansdotter, Tarvonen / Klubb s. n. 1700.

Lapset:
1) Lars s. 02.09.1751 Nykarleby, Ytterjepå, Lillrundt. k. 21.06.1752 Ytterjepå.
2) Catharina s. 02.10.1755 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka. k. 23.12.1829 Pedersöre, Katternö, Lillkåll.
3) Isak s. 24.04.1757 Nykarleby, stad. k. 05.10.1757 Nykarleby.
4) Henrik s. 09.08.1758 Pedersöre, Cikgrävar. k. 05.12.1760 Pedersöre, Östernsjö, Klubb.
5) Maria s. 13.03.1760 Pedersöre, Klubb. k. 03.06.1761 Pedersöre, Östernsjö, Klubb.
6) Anna s. 08.01.1762 Pedersöre, Klubb. k. 1829 Kortesjärvi.
7) Maria s. 12.08.1764 Pedersöre, Klubb. k. 16.10.1764 Pedersöre, Östensjö, Klubb.
8) Erik s. 12.09.1766 Pedersöre, Klubb. k. 24.05.1770 Pedersöre, Östensjö, Klubb.
9) Lena s. 1768 Pedersöre, Klubb. k. 22.07.1768 Pedersöre, Östensjö, Klubb.
10) Johan s. 01.12.1769 Pedersöre, Klubb. k. 03.05.1770 Pedersöre, Östensjö, Klubb.
11) Lisa s. 09.10.1771 Pedersöre, Klubb. k. 08.12.1771 Pedersöre, Östensjö, Klubb.

Henkilöhakemisto


- Taulu 400 -

6. sukupolvi

Ohls, Valborg Henriksdotter (taulusta 145. Äiti: Keisari, Lisa Eriksdotter) s. 1729 Nykarleby, Kyrkoby, Ohls.

1. puoliso Forsbacka, Mats Matsson s. 1734. Vihitty: 16.02.1755 Nykarleby.

Lapset:
1) Birgitta s. 26.12.1755 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka. k. 25.06.1756 Nykarleby.
2) Samuel s. 14.03.1757 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka. k. 27.04.1786 Nykarleby, Överjepå, Lillsilvast.
3) Elisabet s. 24.07.1761 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka. k. 05.06.1762 Nykarleby.
4) Mattias s. 07.01.1763 Nykarleby, Kyrkoby, Forsbacka. k. 22.07.1763 Nykarleby.
5) Mattias s. 09.03.1770 Nykarleby, Kyrkoby, Harald.

Henkilöhakemisto


- Taulu 401 -

6. sukupolvi

Keisari, Heikki Paavonpoika (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 15.08.1726 Soini, Keisari. k. 29.04.1796 Soini, Keisari. Talollinen, Kuninkaanjoen Keisarin talon isäntä 1752-96. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Kyröläinen, Susanna Paavontytär, Keisari s. 30.04.1729 Alajärvi, Kyröläinen. k. 1796 Soini. Vihitty: 26.08.1751 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Kyröläinen, Paavo Ristonpoika, Kyrönlahti s. 21.01.1708 Alajärvi, Kyröläinen. Talollinen.
Äiti: Svarvar, Valpuri Tuomaantytär, Kyröläinen s. 13.03.1694 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Heikinpoika (katso taulu 890) s. 06.04.1753 Soini, Keisari. k. 20.03.1805 Ähtäri, Kivijärvenkylä, Pirttimäki. Talollinen.
2) Maria s. 30.12.1756 Soini, Keisari. k. 11.02.1758 Soini.
3) Saara Heikintytär (katso taulu 891) s. 14.10.1758 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 22.04.1827 Kortesjärvi, Tyynismaa.
4) Anna s. 01.01.1762 Soini, Keisari. k. 22.03.1781 Soini.
5) Marketta s. 15.07.1763 Soini, Keisari. k. 31.08.1763 Soini, Keisari.
6) Antti Heikinpoika (katso taulu 892) s. 22.11.1764 Soini, Keisari. k. 14.02.1824 Soini, Pesola. Talollinen. Kuolinsyy: Sydänhalvaus.
7) Maria (katso taulu 893) s. 01.01.1766 Soini, Keisari. k. 25.10.1852 Soini, Ollikainen.
8) Liisa (katso taulu 894) s. 04.11.1768 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 15.08.1838 Soini, Ollikainen.
9) Tuomas s. 18.11.1770 Soini, Keisari. k. 26.11.1770 Soini.
10) Jaakko s. 14.07.1772 Soini, Keisari. k. 27.07.1772 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 402 -

6. sukupolvi

Keisari / Mesiäislehto, Erkki Paavonpoika (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 08.08.1729 Soini, Keisari. k. 24.02.1781 Soini, Mesiäislehto. Uudistilallinen. Kuolinsyy: Hillitön juopottelu.

Erkki Paavonpoika asui Kuninkaanjoen Mesiäislehdon 1/6-manttaalin uudistilaa 1760-luvun alussa. Erkki ja Susanna olivat lapsettomia. Erkin perunjakoasiakirjassa mainitaan puolison lisäksi vainajan sisaret seuraavasti: veli Heikki, Antti-veljen lapset Erkki, David Anna ja Maria, veljet Matti,David, Markus, Jaakko,Juho, sisaret Eeva, Marketta, Susanna, Maria ja Helena. Susanna Daavidintytär vihittiin toiseen avioliittoon 08.11.1786 Jaakko Matinpoika Sissalan (s. 1756) kanssa. Jaakko tuli isännäksi Mesiäislehtoon.

1. puoliso Laasanen, Susanna Daavidintytär, Sissala s. 13.02.1733 Soini, Laasanen. k. 10.07.1809 Soini, Mesiäislehto. Vihitty: 12.12.1753 Lehtimäki. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Henkilöhakemisto


- Taulu 403 -

6. sukupolvi

Keisari / Mesiäislehto, Antti Paavonpoika (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 03.01.1730 Soini, Kuninkaanjoki. k. 23.07.1766 Soini, Kuninkaanjoki.

1. puoliso Laasanen, Valpuri Daavidintytär, Keisari / Mesiäislehto s. 15.02.1742 Soini, Laasanen. k. 06.06.1809 Kyyjärvi, Iso-Nopola. Vihitty: 30.10.1757 Lehtimäki. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Lapset:
1) Anna Antintytär (katso taulu 895) s. 02.12.1758 Soini, Mesiäislehto. k. 09.01.1783 Soini, Mesiäislehto. Kuolinsyy: Rintakipu.
2) Erkki Antinpoika (katso taulu 896) s. 1760 Soini, Kuninkaanjoki. k. 08.08.1833 Soini, Viirumäki.
3) Maria s. 25.03.1763 Soini, Mesiäislehto. k. 02.09.1798 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
4) Daavid Antinpoika (katso taulu 897) s. 22.09.1764 Soini, Mesiäislehto. k. 18.04.1833 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Lill-Höökin vävy.

Henkilöhakemisto


- Taulu 404 -

6. sukupolvi

Keisari, Eeva Paavontytär (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 05.03.1733 Soini, Keisari. k. 20.02.1806 Lehtimäki, Laasala. Kuolinsyy: Ajettuma.

1. puoliso Laasanen, Antti Antinpoika s. 28.03.1712. Lisätietoja: Tietoja sudentappamisista Yrjö Yrjönpoika Laukkosen (s. 06.06.1706) tiedoissa. Perhesuhteet: Avioliitosta Susanna Jaakontytär kanssa syntyi ainakin 2 poikaa ja 3 tytärtä.
Antti Laasasen pihapiiriin kuului 1754: pakaritupa, vierastupa, tupa, 2 ruoka-aittaa, kellari, talli, lampola, 2 saunaa, aitta ja mylly. Lähde: Järviseudun historia I

Isä: Laasanen, Antti Knuutinpoika s. 12.00.1675 Lehtimäki.
Äiti: Pöntinen, Liisa Antintytär, Laasanen s. 1680 Soini, Pöntinen. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 405 -

6. sukupolvi

Keisari, Marketta Paavontytär, Kankkonen (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 13.05.1734 Soini, Keisari. k. 06.08.1801 Evijärvi, Kankkonen. Kuolinsyy: Näivetystauti.

1. puoliso Kankkonen, Tuomas Erkinpoika s. 06.12.1732 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 08.10.1808 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. Vihitty: 07.10.1759 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Skrabb / Kankkonen, Erkki Olavinpoika, Gammelgård s. 17.04.1692 Alajärvi, Gammelgård. Kankkosen isäntänä 1723 - 1741.
Äiti: Saarijärvi, Margeta Erkintytär, Gammelgård / Kankkonen s. 30.03.1698 Kortesjärvi, Saarijärvi.

Lapset:
1) Eeva s. 28.12.1760 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 28.02.1829 Evijärvi, Pitkäjärvi, Kankkonen.
2) Matti s. 20.09.1762 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 07.07.1763 Evijärvi.
3) Saara s. 29.04.1764 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen.
4) Maria s. 08.01.1766 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 21.08.1766 Evijärvi.
5) Johannes s. 19.06.1767 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 23.07.1767 Evijärvi.
6) Jaakko s. 06.05.1769 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 29.06.1769 Evijärvi.
7) Erkki Tuomaanpoika (katso taulu 898) s. 27.06.1770 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 09.11.1850 Evijärvi, Kankkonen.
8) Maria (katso taulu 899) s. 15.02.1772 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 04.07.1815 Evijärvi.
9) Margeta s. 13.10.1773 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 07.03.1797 Evijärvi, Kattilakoski.
10) Liisa Tuomaantytär (katso taulu 900) s. 18.04.1776 Evijärvi, Kerttuankylä, Kankkonen. k. 11.02.1848 Evijärvi, Kirsilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 406 -

6. sukupolvi

Keisari / Högberg, Matti Påhlsson (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 15.02.1736 Soini, Keisari. k. 28.03.1790 Pedersöre, Kyrkobacken. Kuolinsyy: Rötfeber, mätäkuume.

Han hittas även i Vasa trivialskolans elevmatrikel: 03.09.1752 Matthias Pauli Käjser Rustici filius Lappajerwensis nat. d. 24 Februari 1738, legens catechismum datur Apologistae.

1. puoliso Bagarnäs, Maria Andersdotter, Keisari / Högberg s. 23.06.1746 Pedersöre, Bagarnäs. k. 1813 Pedersöre, Kyrkoby, Bagarnäs. Vihitty: 24.06.1765 Pedersöre.
Isä: Anders Hansson s. n. 1710.
Äiti: Bagarnäs / Humla, Anna Persdotter s. 19.08.1728 Pedersöre.

Lapset:
1) Johannes Byggmästare i St. Petersburg; rakennusmestari Pietarissa.
2) Anna s. 26.04.1766 Pedersöre, Kyrkoby. k. 27.09.1766 Pedersöre.
3) Susanna (katso taulu 901) s. 28.01.1772 Pedersöre, Kyrkoby. k. 25.09.1852 Pedersöre, Kyrkoby, Skutnabba.
4) Maria s. 22.04.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Bagarnäs. k. 11.10.1775 Pedersöre.
5) Anders s. 28.11.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Bagarnäs. k. 22.04.1840 Pedersöre, Kyrkoby, Bagarnäs. Måg på Degernäs, bonde.
6) Maria s. 07.03.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Bagarnäs. k. 05.06.1779 Pedersöre.
7) Mattheas s. 02.08.1780 Pedersöre, Kyrkoby, Bagarnäs. k. 07.03.1794 Pedersöre.
8) Brita s. 22.02.1783 Pedersöre, Kyrkoby, Bagarnäs. k. 26.12.1783 Pedersöre.
9) Anna Maria s. 09.11.1785 Pedersöre, Kyrkoby, Syndbybacka. k. 20.09.1820 Pedersöre, Kyrkoby, Smeds.
10) Petter s. 15.02.1787 Pedersöre, Kyrkoby, Syndbybacka. k. 03.06.1787 Pedersöre.
11) Jakob s. 10.07.1788 Pedersöre, Kyrkoby, Syndbybacka. k. 21.07.1788 Pedersöre.

Henkilöhakemisto


- Taulu 407 -

6. sukupolvi

Keisari, Susanna Paavontytär, Laasala (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 03.04.1737 Soini, Keisari. k. 30.12.1817 Lehti, Laasanen. Kuolinsyy: Vanhuudenheikkous.

1. puoliso Laasala, Matti Antinpoika s. 10.02.1738 Lehtimäki, Laasala. k. 24.10.1808 Lehtimäki, Laasala. Talollinen. Vihitty: 11.04.1756 Soini. Kuolinsyy: Vanhuus.
Matti Antinpoika oli Lehtimäen Laasalan Rno 1 3/16 manttaalin perintötalon isäntä 1750- luvulla

Isä: Laasanen, Antti Antinpoika s. 28.03.1712.
Äiti: Suokko, Susanna Jaakontytär, Keisari s. 1709 Lehtimäki, Suokko. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 12.06.1757 Lehtimäki, Laasanen. k. 11.11.1757 Lehtimäki.
2) Liisa Matintytär (katso taulu 902) s. 14.09.1758 Lehtimäki, Laasanen. k. 03.10.1837 Soini, Leppänen.
3) Anna Matintytär (katso taulu 903) s. 07.12.1759 Lehtimäki, Laasanen. k. 30.08.1820 Lehtimäki, Laasanen.
4) Saara s. 15.02.1761 Lehtimäki, Laasala.
5) Erkki s. 04.04.1763 Soini, Laasanen.
6) Antti Matinpoika (katso taulu 904) s. 16.07.1765 Lehtimäki, Laasanen. k. 25.03.1852 Soini, Saari. Talollinen.
7) Matti s. 1767 Lehtimäki, Laasanen. k. 27.10.1772 Lehtimäki.
8) David Matinpoika (katso taulu 905) s. 23.08.1769 Lehtimäki, Laasanen. k. 24.11.1795 Lehtimäki, Laasanen.
9) Maria Matintytär (katso taulu 906) s. 10.04.1772 Lehtimäki, Laasanen. k. 06.03.1853 Soini, Runninmäki.
10) Juho s. 25.12.1774 Lehtimäki, Laasanen. k. 10.11.1811 Lehtimäki. Talollinen.
11) Kustaa Aabraham s. 24.05.1776 Lehtimäki, Laasanen. k. 06.10.1776 Lehtimäki.
12) Susanna s. 23.09.1779 Lehtimäki, Laasanen. k. 24.03.1780 Lehtimäki.
13) Matti s. 02.02.1781 Soini, Laasanen. k. 05.04.1852 Soini, Vuorenmaa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 408 -

6. sukupolvi

Keisari, Maria Paavontytär, Lill-Laukkonen / Autio (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 30.05.1738 Soini, Keisari. k. 14.06.1809 Soini, Vilumäki. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Lill-Laukkonen / Autio, Juho Yrjönpoika s. 30.03.1734 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 19.10.1773 Lehtimäki, Autio. Torppari, uudistilallinen. Vihitty: 30.10.1757 Alajärvi. Kuolinsyy: Tapaturma, kuoli jäätyään kaatuvan puun alle.
1758 - 1770 rippikirjassa Lill-Laukkosen kohdalla maininta "nykyisin kutsutaan Autioksi". Rippikirjassa maininta "uudisasukas, torppari 1764, Autio, Raitamäki". Juho Yrjönpoika oli Lehtimäen Autio-Laukkosen perustaja ja ensimmäinen isäntä. Talo erotettiin isojaossa Lill-Laukkosesta. Talo kuuluu nykyisin Soiniin.

Isä: Pahkamäki, Yrjö Juhonpoika s. 12.04.1700 Keuruu. Talollinen.
Äiti: Keisari, Valpuri Erkintytär, Lill-Laukkonen s. 24.04.1702 Soini, Mikko Sunin talo.

Lapset:
1) Erkki s. 06.04.1759 Soini, Lill-Laukkonen. k. 25.08.1759 Lehtimäki.
2) MariaJuhontytär (katso taulu 489) s. 18.08.1760 Soini, Lill-Laukkonen. k. 16.03.1836 Ähtäri, Ylä-Kolu. Kuolinsyy: Vesitauti.
3) Susanna Juhantytär (katso taulu 490) s. 06.12.1763 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 03.10.1847 Soini, Raitamäki. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Juho Juhonpoika (katso taulu 491) s. 05.11.1766 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 12.12.1838 Lehtimäki, Pahkamäki. Talollinen, seksmanni; oli isäntänä Lukkosessa Isojaon aikaan.
5) Tuomas (katso taulu 492) s. 01.12.1769 Soini, Lill-Laukkonen. Torppari.
6) Matti s. 12.08.1773 Soini, Lill-Laukkonen. k. 01.01.1821 Lehtimäki, Hintsa.

2. puoliso Källi / Vilumäki, Antti Antinpoika s. 1747.
Isä: Källi, Antti Paavonpoika s. 1718 Ähtäri.
Äiti: Korsumäki, Maria Antintytär, Källi s. 23.05.1709 Keuruu.
Lapset:
1) Kustaa Antinpoika (katso taulu 907) s. 09.09.1775 Soini, Lill-Laukkonen. Talollinen. Lisätietoja: Perhe muutti 1817 Keuruulle Vilumäestä.
2) Helena s. 17.07.1778 Soini,Lill-Laukkonen. k. 30.03.1809 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 409 -

6. sukupolvi

Keisari, Paavo Paavonpoika (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 11.04.1741 Soini, Keisari. k. 23.05.1809 Soini, Keisari. Talollinen. Lisätietoja: Paavo Paavonpoika oli Keisarin talon isäntä 1784-86. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Permo, Margareta Eskilsdotter, Keisari s. 1747 Pedersöre, Kyrkoby. k. 04.10.1808 Soini, Keisari. Vihitty: 25.10.1764 Pedersöre. Kuolinsyy: Luuvalo.
Isä: Permo, Eskil Johansson s. n. 1720.
Äiti: Maria Persdotter, Permo s. n. 1720.

Lapset:
1) Maria Paavontytär (katso taulu 908) s. 03.08.1765 Soini, Keisari,. k. 19.05.1839 Soini,Keisala. Emäntä.
2) Klaara s. 10.06.1766 Soini, Keisari. k. 12.08.1806 Karstula, Kieräaho.
3) Margareta Paavontytär (katso taulu 909) s. 05.12.1767 Soini, Keisari. k. 11.04.1844 Soini, Pahkamäki. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 410 -

6. sukupolvi

Keisari, Helena Paavontytär, Parviainen / Myllymäki (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 23.01.1743 Soini, Keisari.

1. puoliso Parviainen / Myllymäki, Matti Juhonpoika s. 20.06.1731 Soini, Parviainen. k. 25.11.1815 Kuortane, Myllymäki. Vihitty: 01.11.1766 Alajärvi. Lisätietoja: Muuttivat Kuortaneelle 1722. Kuolinsyy: Halvaus.
Helena Paavontytär ja Matti Juhanpoika Parviainen perivät Paavo Erkinpoika Keisarin testamentin perusteella puolet eli 1/8 manttaalia Keisalan perintötalosta. Lähde: Tuomiokirja 29.10.1766 V. Peltokangas

Isä: Parviainen, Juho Pietarinpoika s. 21.09.1693.
Äiti: Skytt, Sophia Pietarintytär, Parviainen s. 1699 Soini.

Lapset:
1) Daavid s. 10.07.1767 Soini, Keisari.
2) Susanna s. 15.01.1769 Soini, Keisari. k. 23.04.1846 Kuortane, Myllymäki.
3) Heikki s. 25.01.1771 Soini, Keisari. k. 26.05.1771 Soini.
4) Johannes s. 06.10.1772 Kuortane, Myllymäki. k. 07.06.1816 Kuortane.
5) Matti s. 19.03.1775 Kuortane, Myllymäki.
6) Valpuri s. 23.04.1777 Kuortane, Myllymäki.
7) Elisabet s. 29.05.1779 Kuortane, Myllymäki.
8) Kaisa Matintytär (katso taulu 910) s. 02.10.1781 Kuortane, Myllymäki. k. 08.12.1828 Soini, Keisala.
9) Helena s. 06.03.1784 Kuortane, Myllymäki.
10) Fredrik s. 24.10.1786 Kuortane, Myllymäki. k. 04.03.1843 Kuortane, Myllymäki. Talollinen.
11) Anna s. 29.05.1790 Kuortane, Myllymäki. k. 20.09.1836 Kuortane, Myllymäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 411 -

6. sukupolvi

Keisari / Niemi, Juho Paavonpoika (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 07.04.1754 Soini, Keisari. k. 06.02.1828 Soini, Niemi. Uudistilallinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Kitula, Elisabet Tapanintytär, Keisari / Niemi s. 07.12.1755 Alavus, Kitula. k. 24.02.1832 Soini, Kuninkaanjoki, Niemi. Vihitty: 13.12.1778 Kuortane, Myllymäki. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kitula, Tapani Tuomaanpoika s. 1728.
Äiti: Helena Antintytär s. 1730.

Lapset:
1) Tuomas (katso taulu 911) s. 24.05.1780 Alavus, Kitula. k. 28.04.1837 Soini, Kuninkaanjoki, Niemi. Uudistilallinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 412 -

6. sukupolvi

Keisari / Tarvonen, Markus Påhlsson (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 24.04.1745 Soini, Keisari. k. 17.03.1830 Esse Lappfors, Tarvonen. Måg på Tarvonen, vävy Tarvosessa. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.

1. puoliso Tarvonen, Brita Mattsdotter, Keisari / Tarvonen s. 26.07.1757 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 30.01.1820 Esse Lappfors, Tarvonen. Emäntä. Vihitty: 29.10.1775 Esse, Lappfors. Kuolinsyy: Slag, halvaus.
Isä: Tarvonen, Matts Eriksson s. 12.09.1724 Esse.
Äiti: Nygård, Lisa Andersdotter, Tarvonen s. 16.05.1733 Esse.

Lapset:
1) Brita s. 23.01.1778 Esse Lappfors, Tarvonen.
2) Johan Marcusson (katso taulu 912) s. 21.07.1779 Esse Lappfors, Tarvonen. k. 11.10.1853 Esse Lappfors, Tarvonen. Bonde, maanviljelijä.
3) Anna s. 27.09.1780 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 02.10.1780 Esse.
4) Eva s. 24.12.1781 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 17.05.1829 Pedersöre, Ytterpurmo, Bur.
5) Elisabeth s. 02.05.1783 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 07.06.1809 Esse. Perhesuhteet: Naimaton.
6) Anders s. 29.10.1784 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 09.10.1808 Esse, Lappfors, Tarvonen. Måg på Strömsnäs; vävy.
7) Helena s. 03.12.1786 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 10.03.1787 Esse.
8) Henrik s. 14.01.1788 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 09.04.1799 Esse.
9) Greta s. 29.12.1788 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 04.01.1794 Esse.
10) Jacob s. 27.11.1789 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 28.05.1795 Esse.
11) Hans s. 01.10.1791 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 20.02.1792 Esse.
12) Erik s. 04.05.1793 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 01.08.1793 Esse.
13) Anna Beata s. 26.07.1794 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 04.08.1860 Pedersöre, Ytterpurmo, Björn.
14) Mathias s. 22.10.1797 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 03.09.1868 Pedersöre, Ytterpurmo, Grägg. Sexman, bonde, måg; seksmanni, talollinen, vävy.
15) Jakob s. 11.07.1800 Esse, Lappfors, Tarvonen. k. 24.11.1800 Esse.

Henkilöhakemisto


- Taulu 413 -

6. sukupolvi

Keisari, Jaakko Paavonpoika (taulusta 146. Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär) s. 03.02.1752 Soini, Keisari. k. 23.06.1808 Soini. Itsellinen. Lisätietoja: Perhe muutti Karstulasta Soiniin 1807. Kuolinsyy: Pöhöttymä.

1. puoliso Stiina Jaakontytär, Keisari s. 1766 Karstula.
Isä: Ruuska / Savola, Jaakko Simonpoika s. 06.07.1725. Talollinen.
Äiti: Stiina Joosepintytär, Ruuska / Savola s. 03.02.1726.

Lapset:
1) Johannes s. 28.03.1791 Karstula, Vahanka, Kortejärvi. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
2) Eeva s. 28.03.1791 Karstula, Vahanka, Kortejärvi. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
3) Heikki s. 04.12.1793 Karstula, Vahanka, Kortejärvi.
4) Juho s. 24.06.1796 Karstula, Vahanka, Kortejärvi.
5) Kristiina s. 01.03.1799 Karstula, Vahanka, Kortejärvi. Lisätietoja: Kuollut ilmeisesti lapsena - ei näy kuolleitten luettelossa, mutta puuttuu . Perhesuhteet: vanhempien muuttokirjasta Karstulasta Soiniin.

Henkilöhakemisto


- Taulu 414 -

6. sukupolvi

Keisanen, Valborg Eriksdotter, Åhman / Bäck (taulusta 147. Äiti: Keisari, Liisa Erkintytär) s. 27.05.1732 Soini, Keisanen. k. 18.01.1795 Vasa, 3:e kvartet, Gård 64, Bäck.

Hon var i Ruovesi varifrån hon flyttade till Vasa. Ärvade gård i Vasa av sin faster Margareta Eriksdotter, som skrev följande (Pr 27.07.1795): "Min släkting Valborg Eriksdotter gift med arbetskarlen Mikael Bäck."

1. puoliso Åhman / Bäck, Mickel Mattsson s. 01.09.1749. Arbetskarl, borgare. Vihitty: 27.08.1778 Vasa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 415 -

6. sukupolvi

Lill-Skytt, Valpuri Juhontytär (taulusta 148. Äiti: Keisari, Anna Erkintytär) s. 22.02.1737 Soini, Lill-Skytt. k. 17.07.1808 Soini, Sauramäki. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Sauramäki / Parviainen, Juha Juhanpoika s. 23.06.1728 Soini, Sauramäki. k. 23.03.1807 Soini, Sauramäki. Talollinen. Vihitty: 21.06.1761 Alajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Parviainen, Juho Pietarinpoika s. 21.09.1693.
Äiti: Skytt, Sophia Pietarintytär, Parviainen s. 1699 Soini.

Lapset:
1) Liisa Juhantytär (katso taulu 913) s. 22.05.1762 Soini, Sauramäki. k. 19.02.1839 Soini, Sauramäki.
2) Saara s. 25.05.1765 Soini, Sauramäki. k. 30.03.1853 Soini, Kuhmonen.
3) Susanna s. 16.03.1768 Soini, Sauramäki. k. 07.07.1853 Soini, Sauramäki.
4) Anna s. 15.05.1771 Soini, Sauramäki. k. 20.08.1771 Soini.
5) Maria s. 22.09.1772 Soini, Sauramäki. k. 10.00.1772 Soini.
6) Anna s. 14.03.1775 Soini, Sauramäki. k. 15.09.1804 Soini, Kuhmonen.
7) Helena (katso taulu 914) s. 03.07.1777 Soini, Sauramäki.
8) Marketta s. 22.06.1780 Soini, Sauramäki. k. 31.07.1780 Soini.
9) Matti s. 14.01.1782 Soini, Sauramäki. k. 23.12.1816 Soini, Sauramäki. Talollinen. Kuolinsyy: Murhattu.
Sunnuntaina 22.12.1816 klo 10 illalla olivat Antti Juhonpoika Vakkuri ja Juho Juhonpoika Kortesniemi lyöneet useita kertoja oluesta juopunutta talollinen Matti Juhonpoika Sauramäkeä niin pahoin, että tämä oli seuraavana iltapäivänä klo 3 kuollut. Antti Vakkuri kuoli kesken oikeusprosessin. Koska Juho Juhonpoika Kortesniemeäkään vastaan ei ollut riittäviä todisteita, tuomittiin hänet sakkoihin juopumuksesta. Lähde: Lars-Otto Backman: Brott mot annans liv...

Henkilöhakemisto


- Taulu 416 -

6. sukupolvi

Lill-Skytt, Marketta Juhontytär, Savolainen (taulusta 148. Äiti: Keisari, Anna Erkintytär) s. 14.03.1740 Soini, Lill-Skytt. k. 05.04.1811 Alajärvi, Viitasaari. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Savolainen, Matti Juhonpoika s. 07.09.1747 Lehtimäki, Savolainen. k. 13.10.1808 Alajärvi, Viitasaari. Uudistilallinen. Vihitty: 07.12.1767 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Suokko / Savolainen, Juho Simonpoika s. 1713 Lehtimäki, Savolainen.
Äiti: Finnilä, Maria Erkintytär, Suokko / Savolainen s. 20.06.1707 Lappajärvi.

Lapset:
1) Erkki (katso taulu 915) s. 01.05.1769 Lehtimäki, Savolainen. k. 25.02.1826 Alajärvi, Viitasaari. Lisätietoja: Kurejoelle.
2) Liisa s. 22.12.1772 Lehtimäki, Savolainen. k. 05.06.1824 Alajärvi, Pynttäri.
3) Kustaa s. 04.04.1775 Alajärvi, Paalijärvi. k. 17.09.1808 Alajärvi, Viitasaari.
4) Katariina s. 23.08.1778 Lehtimäki, Savolainen. k. 20.09.1813 Alajärvi, Saukko.
5) Leena Matintytär (katso taulu 916) s. 01.04.1782 Anttisaari, Kurejoki, Alajärvi. k. 16.09.1830 Kurejoki, Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 417 -

6. sukupolvi

Lill-Skytt, Matti Juhonpoika (taulusta 148. Äiti: Keisari, Anna Erkintytär) s. 21.01.1743 Soini, Lill-Skytt. k. 15.08.1808 Soini, Lill-Skytt. Talollinen. Lisätietoja: Matti Juhanpoika oli Lill-Skytin isäntänä 1700-luvun lopulla. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Kaltiala, Susanna Heikintytär, Lill-Skytt s. 21.07.1749 Ähtäri, Kaltiala. k. 05.05.1773 Soini, Lill-Skytt. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.
Isä: Kaltiala, Heikki Tuomaanpoika s. 17.06.1731 Ähtäri.
Äiti: Anna Sipintytär, Kaltiala s. 05.12.1726.

Lapset:
1) Maria s. 15.04.1769 Soini, Lill-Skytt. k. 13.03.1797 Lehtimäki, Mattinen.
2) Matti s. 09.03.1770 Soini, Lill-Skytt. Talollinen.
3) Liisa s. 08.04.1772 Soini, Lill-Skytt. k. 29.12.1811 Soini.
4) Susanna s. 05.05.1773 Soini, Lill-Skytt. k. 06.09.1773 Soini.

2. puoliso Laasanen, Anna Antintytär, Lill-Skytt s. 10.12.1751 Lehtimäki, Laasanen. k. 17.05.1831 Soini, Lill-Skytt. Emäntä. Vihitty: 31.10.1773 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Laasanen, Antti Antinpoika s. 28.03.1712.
Äiti: Suokko, Susanna Jaakontytär, Keisari s. 1709 Lehtimäki, Suokko. Emäntä.
Lapset:
1) Justiina s. 18.07.1775 Soini, Lill-Skytt. k. 27.08.1775 Soini.
2) Marketta s. 17.09.1776 Soini, Lill-Skytt. k. 30.03.1781 Soini.
3) Helana s. 10.09.1777 Soini, Lill-Skytt. k. 06.04.1816 Soini.
4) Valpuri s. 11.04.1779 Soini, Lill-Skytt. k. 28.04.1779 Soini.
5) Anna Kaisa s. 21.06.1780 Soini, Lill-Skytt. k. 10.04.1781 Soini.
6) Haikki s. 29.12.1781 Soini, Lill-Skytt. k. 12.05.1797 Soini.
7) Erkki s. 01.05.1784 Soini, Lill-Skytt. k. 19.05.1784 Soini.
8) Antti s. 24.06.1787 Soini, Lill-Skytt. k. 20.04.1849 Isokyrö, Orismala, Katila. Talollinen, Katilan vävy.
9) Eeva s. 28.04.1788 Soini, Lill-Skytt. k. 21.05.1788 Soini.
10) Daavid s. 01.08.1790 Soini, Lill-Skytt. k. 06.12.1790 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 418 -

6. sukupolvi

Lill-Skytt, Liisa Juhontytär, Parviainen (taulusta 148. Äiti: Keisari, Anna Erkintytär) s. 02.07.1749 Soini, Lill-Skytt. k. 08.03.1800 Soini, Parviainen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Parviainen, Juho Heikinpoika s. 14.06.1748 Soini, Parviainen. k. 14.03.1800 Soini, Parviainen. Talollinen. Vihitty: 10.11.1786 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Parviainen, Heikki Matinpoika s. 19.08.1710.
Äiti: Suni, Kaarina Matintytär, Parviainen s. 1719 helmikuu, Ähtäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 419 -

6. sukupolvi

Lill-Skytt, Antti Juhonpoika (taulusta 148. Äiti: Keisari, Anna Erkintytär) s. 10.05.1752 Soini, Lill-Skytt. k. 19.06.1813 Soini, Lill-Skytt. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Pöntinen, Anna Heikintytär, Lill-Skytt s. 1759 Soini, Pöntinen. k. 18.03.1845 Soini, Lill-Skytt. Emäntä. Vihitty: 09.12.1781 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhus.
Isä: Turpela / Pöntinen, Heikki Jaakonpoika s. 28.12.1730 Alajärvi.
Äiti: Mattinen, Liisa Juhontytär, Pöntinen s. 1725 joulukuussa, Saarijärvi, Vahanka. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 02.10.1782 Soini, Lill-Skytt. k. 02.02.1783 Soini.
2) Juho s. 27.05.1784 Soini, Lill-Skytt. k. 25.10.1839 Soini, Niemi Sauna-aho. Sotilas.
3) Kustaa s. 28.02.1787 Soini, Lill-Skytt. Lisätietoja: Muuttanut Isoonkyröön 1807.
4) Liisa s. 10.12.1790 Soini, Lill-Skytt. k. 10.04.1865 Soini, Syväri.
5) Leena s. 14.05.1796 Soini, Lill-Skytt. k. 01.10.1869 Soini, Syväri.
6) Daavid (katso taulu 917) s. 23.02.1799 Soini, Lill-Skytt. k. 22.06.1866 Soini, Syväri. Torppari.
7) Antti s. 06.02.1805 Soini, Lill-Skytt. Renkinä mm. Mesiäislehdossa ja Pesolassa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 420 -

6. sukupolvi

Koskela, Matti Matinpoika (taulusta 150. Äiti: Keisari, Maria, Olavintytär) s. 09.02.1744 Saarijärvi, Vahanka, Koskela. k. 14.02.1808 Karstula, Koskela. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Vahanka, Liisa Juhontytär, Koskela s. 03.05.1748 Saarijärvi. k. 22.12.1809 Karstula, Koskela. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Vahanka, Juho Iisakinpoika s. 16.03.1716 Saarijärvi.
Äiti: Stiina Juhontytär, Vahanka s. 06.04.1718.

Lapset:
1) Matti s. 1771 Karstula, Koskela. k. 26.12.1818 Karstula, Koskela.
2) Elias Matinpoika (katso taulu 918) s. 1774 Karstula, Vahanka, Koskela. k. 12.03.1847 Karstula, Vahanka, Koskela. Talollinen, seksmanni.
3) Juho s. 1777 Karstula, Koskela. k. 05.09.1814 Karstula, Vahanka.
4) Hedvig s. 1783 Karstula, Koskela. k. 15.05.1822 Karstula, Pääjärvenmäki.
5) Maria s. 10.09.1789 Karstula, Koskela. k. 02.06.1846 Soini, Raitamäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 421 -

6. sukupolvi

Koskela / Kortejärvi, Juho Matinpoika (taulusta 150. Äiti: Keisari, Maria, Olavintytär) s. 29.05.1747 Saarijärvi, Vahanka, Koskela. k. 26.12.1828 Karstula, Kortejärvi. Uudistilallinen. Kuolinsyy: Pistos.

Juho Matinpoika oli Vahangan Kortejärven torpan perustaja.

1. puoliso Vähä-Möttönen, Stiina Juhontytär, Koskela / Kortejärvi s. 04.07.1754 Saarijärvi, Vahangankylä. k. 02.05.1841 Karstula, Kortejärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Vähä-Möttönen, Juho Tuomaanpoika s. 16.04.1690 Saarijärvi.
Äiti: Sidonia Antintytär, Vähä-Möttönen s. 10.05.1710.

Lapset:
1) Matti s. 08.03.1779 Saarijärvi, Karstula / Vahanka, Kortejärvi. k. 09.08.1857 Karstula, Vahanka.
2) Maija Stiina Juhontytär (katso taulu 919) s. 1780 Karstula, Vahanka, Kortejärvi. k. 26.02.1852 Karstula, Vahanka, Kortejärvi.
3) Juho s. 1781 Saarijärvi, Karstula / Vahanka, Kortejärvi. k. 23.04.1816 Karstula, Kortejärvi.
4) Anna s. 1783 Saarijärvi, Karstula / Vahanka, Kortejärvi.
5) Heikki s. 1784 Saarijärvi, Karstula / Vahanka, Kortejärvi.
6) Arvid s. 1786 Saarijärvi, Karstula / Vahanka, Kortejärvi.
7) Elias s. 06.12.1793 Saarijärvi, Karstula / Vahanka, Kortejärvi. k. 18.11.1814 Karstula / Vahanka,.

Henkilöhakemisto


- Taulu 422 -

6. sukupolvi

Koskela, Eljas Martinpoika (taulusta 150. Äiti: Keisari, Maria, Olavintytär) s. 06.04.1758 Karstula, Vahanka. k. 13.02.1830 Lappajärvi, Korri. Torppari. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Asuivat 1700-luvun loppupuolella Kurejoen Koskelassa, siellä oli Marian sisko Susanna emäntänä. Sittemmin muuttivat Soiniin ja sieltä 1800 Lappajärven Kiiluseen.

1. puoliso Stor-Höök / Kiilunen, Maria Antintytär s. 12.04.1763 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 22.06.1804 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Vihitty: 03.11.1782 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Stor-Höök / Kiilunen, Antti Erkinpoika s. 03.01.1726 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Kiilusen vävy.
Äiti: Kiilunen, Liisa Erkintytär, Stor-Höök / Kiilunen s. 04.10.1730 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 15.08.1783 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 01.09.1783 Lappajärvi.
2) Abraham s. 18.12.1784 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 08.07.1785 Lappajärvi.
3) Eeva s. 31.08.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 16.09.1786 Lappajärvi.
4) Kaarina s. 26.05.1790 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 13.06.1790 Lappajärvi.
5) Elias s. 06.08.1791 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 24.08.1791 Lappajärvi.
6) Maria Kristiina Eliaantytär s. 23.09.1792 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 13.01.1861 Lappajärvi, Ollila.
7) Matti s. 08.10.1794 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 01.04.1795 Alajärvi, Koskela.

2. puoliso Ollila, Marketta Juhontytär, Korri s. 18.10.1763 Lappajärvi, Ollila. k. 01.08.1842 Lappajärvi, Korri. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Ollila, Juho Matinpoika s. 24.05.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Hietoja / Lund, Saara Tuomaantytär, Ollila s. 05.06.1736 Lappajärvi, Hietoja.

Henkilöhakemisto


- Taulu 423 -

6. sukupolvi

Keisari / Pohjasmäki, Maria Matintytär, Skrabb / Niemitalo (taulusta 151. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika) s. 23.06.1747 Soini, Pohjasmäki. k. 07.10.1808 Alajärvi, Skrabb. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika s. 08.12.1744 Alajärvi, Skrabb. k. 29.06.1814 Alajärvi, Niemitalo. Talollinen. Vihitty: 20.12.1767 Alajärvi. Kuolinsyy: Vatsaväänne.
Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Matinpoika s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. Uudisasukas.
Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär, Skrabb / Niemitalo s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård.

Lapset:
1) Erkki Juhonpoika (katso taulu 558) s. 21.03.1769 Alajärvi, Skrabb. k. 09.03.1814 Alajärvi, Niemitalo. Kuolinsyy: Katarri.
2) Jaakko s. 01.05.1770 Alajärvi, Skrabb. k. 17.12.1838 Alajärvi, Niemitalo. Perhesuhteet: Naimaton.
3) Anna Juhontytär (katso taulu 559) s. 12.05.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 28.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Kuume.
4) Maria Juhontytär (katso taulu 560) s. 14.03.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 25.11.1850 Alajärvi, Korkea-aho.
5) Johannes s. 15.03.1777 Alajärvi, Skrabb. k. 21.08.1778 Alajärvi.
6) Aabraham s. 19.04.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 15.08.1778 Alajärvi.
7) Leena (katso taulu 561) s. 06.08.1779 Alajärvi, Skrabb.
8) Saara s. 05.03.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 17.08.1782 Alajärvi.
9) Susanna s. 13.04.1783 Alajärvi, Skrabb. k. 04.05.1783 Alajärvi.
10) Saara Juhontytär (katso taulu 562) s. 10.05.1784 Alajärvi, Skrabb. k. 01.11.1858 Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä.
11) Susanna s. 05.08.1785 Alajärvi, Skrabb. k. 01.09.1785 Alajärvi.
12) Marketta s. 23.06.1787 Alajärvi, Skrabb. k. 16.08.1788 Alajärvi.
13) Susanna (katso taulu 563) s. 19.01.1789 Alajärvi, Skrabb. k. 19.11.1854 Perho, Sahibacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 424 -

6. sukupolvi

Keisari / Pohjasmäki, Anna Matintytär, Skrabb / Hänninen (taulusta 151. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika) s. 12.12.1748 Soini, Pohjasmäki. k. 19.05.1826 Alajärvi, Hänninen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Skrabb / Hänninen, Israel Juhonpoika s. 19.09.1746 Alajärvi, Skrabb. k. 01.12.1824 Alajärvi, Hänninen. Vihitty: 16.12.1770 Alajärvi. Lisätietoja: Perhe asui Alajärven Hännisessä. Kuolinsyy: Rintakipu.
Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Matinpoika s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. Uudisasukas.
Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär, Skrabb / Niemitalo s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård.

Lapset:
1) Maria s. 30.08.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 12.10.1772 Alajärvi, Hänninen.
2) Liisa s. 17.06.1774 Alajärvi, Skrabb. k. 12.04.1781 Alajärvi, Hänninen.
3) Saara s. 24.12.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 24.04.1776 Alajärvi, Hänninen.
4) Kustaa Israelinpoika (katso taulu 564) s. 05.05.1777 Alajärvi, Skrabb. k. 16.08.1828 Alajärvi, Hänninen. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Tuomas Israelinpoika (katso taulu 565) s. 09.10.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 04.03.1835 Alajärvi, Stor-Höök. Stor-Höökin vävy. Kuolinsyy: Kihti.
6) Marketta s. 27.07.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 01.09.1780 Alajärvi, Hänninen.
7) Elisabeth s. 03.04.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 03.02.1806 Alajärvi, Skrabb.
8) Israel s. 03.12.1783 Alajärvi, Skrabb. k. 14.10.1784 Alajärvi, Hänninen.
9) Matti Israelinpoika (katso taulu 566) s. 14.02.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 11.01.1846 Alajärvi, Kyrönlahti. Torppari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 425 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki, Matti Matinpoika (taulusta 151. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika) s. 05.11.1750 Soini,Pohjasmäki. k. 17.04.1832 Soini, Pohjasmäki. Kuolinsyy: Vanhuus.

Matti Matinpoika oli Pohjasmäen isäntänä 1700-luvun loppupuolella. Saara Davidintyttären perunkirjoituksessa 1808 olivat lesken lisäksi pojat Matti, Juho ja Antti sekä tyttäret Anna ja Liisa.

1. puoliso Laasanen / Katajamäki, Saara Daavidintytär, Pohjasmäki s. 28.01.1748 Soini, Laasanen. k. 04.12.1808 Soini, Pohjasmäki. Vihitty: 03.12.1769 Soini. Kuolinsyy: Mätäkuume.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Lapset:
1) David s. 26.01.1771 Soini, Pohjasmäki. Kuolinsyy: Kuollut ennen 1808.
2) Matti Matinpoika (katso taulu 920) s. 24.02.1773 Soini, Pohjasmäki. k. 21.02.1847 Soini.
3) Juho s. 03.03.1777 Soini, Pohjasmäki.
4) Maria s. 20.04.1778 Soini, Pohjasmäki. k. 28.03.1781 Soini.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 921) s. 02.03.1780 Soini, Pohjasmäki. k. 23.03.1865 Soini, Pohjasmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Koliikki.
6) David s. 15.04.1782 Soini,Pohjasmäki. k. 22.04.1782 Soini.
7) Fredrik s. 26.06.1783 Soini,Pohjasmäki. k. 03.07.1783 Soini.
8) Anna s. 13.09.1784 Soini, Pohjasmäki. k. 02.02.1885 Soini. Emäntä. Kuolinsyy: Kuolinikä 101 vuotta ??.
9) Helena s. 07.03.1787 Soini, Pohjasmäki. k. 12.12.1787 Soini.
10) Antti s. 17.03.1789 Soini,Pohjasmäki. Lisätietoja: Muutti Kaustselle.
11) David s. 24.06.1790 Soini, Pohjasmäki. k. 03.12.1808 Soini.
12) Abraham s. 27.09.1793 Soini, Pohjasmäki. k. 30.06.1794 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 426 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki, Margareta Matintytär, Katajamäki (taulusta 151. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika) s. 30.03.1752 Soini, Pohjasmäki. k. 04.06.1837 Lehtimäki, Katajamäki.

1. puoliso Katajamäki, Heikki Taavetinpoika s. 05.02.1758 Soini, Katajamäki. k. 25.08.1818 Lehtimäki, Laasala. Vihitty: 10.11.1776 Soini. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Lapset:
1) Maria s. 05.09.1777 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. k. 26.05.1818 Lehtimäki.
2) Matti (katso taulu 922) s. 09.02.1779 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. k. 09.10.1846 Soini. Talollinen.
3) Liisa Heikintytär (katso taulu 923) s. 04.03.1781 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. k. 30.11.1859 Soini, Laasala.
4) Anna (katso taulu 924) s. 24.07.1783 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. k. 25.04.1867 Soini, Palomäki. Emäntä.
5) David s. 1785 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. Talollinen.
6) Marketta s. 10.08.1789 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 427 -

6. sukupolvi

Keisari, Antti Matinpoika, Pohjasmäki (taulusta 151. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika) s. 09.11.1753 Soini, Pohjasmäki. k. 14.12.1808 Soini, Lill-Soini. Itsellinen uudisasukas. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Sikkilä, Beata Antintytär, Pohjasmäki s. 08.03.1762 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 15.03.1816 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. Vihitty: 30.01.1785 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Sikkilä, Antti Matinpoika s. 20.11.1722 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Antila, Liisa Tuomaantytär, Sihtala s. 04.07.1726 Alajärvi Kurejoki . Emäntä.

Lapset:
1) Johannes s. 15.05.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 04.08.1785 Alajärvi.
2) Fredrik s. 28.11.1786 Alajärvi, Kaartunen, Höykinpuro. k. 05.06.1878 Alajärvi, Höykinpuro.
3) Juho Olavi s. 19.03.1788 Alajärvi, Kaartunen, Höykinpuro.
4) Maria s. 19.02.1791 Alajärvi, Kaartunen, Höykinpuro.
5) Matti s. 19.02.1791 Alajärvi, Kaartunen, Höykinpuro. k. 09.07.1791 Alajärvi.
6) Matti s. 04.05.1797.

Henkilöhakemisto


- Taulu 428 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki / Svarvar, Erkki Matinpoika (taulusta 151. Isä: Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika) s. 29.04.1759 Soini, Pohjasmäki. k. 26.11.1837 Soini. Itsellinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

Erkki Matinpoika oli Marjamäen uudisasukas 1801, Mesiäislehdossa itsellinenä 1811-18 ja Pohjasmäessä itsellisenä 1826-37.

1. puoliso Anttisaari, Kristiina Matintytär, Pohjasmäki / Svarvar s. 20.12.1765 Alajärvi, Anttisaari. k. 13.08.1828 Alajärvi, Anttisaari. Vihitty: 16.07.1786 Alajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Anttisaari, Matti Juhonpoika s. 22.08.1739 Alajärvi.
Äiti: Murtomäki, Liisa Mikontytär, Anttisaari s. 17.09.1729 Lehtimäki.

Lapset:
1) Kustaa s. 06.09.1787 Soini, Pohjasmäki.
2) Riitta Kaisa s. 02.04.1790 Soini, Pohjasmäki.
3) Kaisa s. 1791 Soini, Pohjasmäki.
4) Maria s. 13.03.1794 Soini, Pohjasmäki. k. 10.12.1797 Soini.
5) Helena s. 28.06.1795 Soini, Pohjasmäki. k. 01.12.1808 Soini, Viirumäki.
6) Matti s. 18.07.1798 Soini, Pohjasmäki. k. 05.08.1868 Soini, Vähä-Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 429 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki, Eeva Juhantytär, Laasanen (taulusta 152. Isä: Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika) s. 03.04.1754 Soini, Pohjasmäki. k. 14.10.1807 Soini, Svarvar. Emäntä. Kuolinsyy: Vesipöhö.

1. puoliso Laasanen, Erkki Matinpoika s. 20.04.1751 Lehtimäki, Laasanen. Vävy, talollinen. Vihitty: 26.01.1772 Alajärvi. Lisätietoja: Erkki Matinpoika oli vävynä Pohjasmäessa ja Viirumäessä.
Isä: Laasanen / Viirumäki, Matti Jaakonpoika s. 22.08.1723 Lappajärvi.
Äiti: Krogen, Maria Juhantytär, Laasanen / Viirumäki s. 1730.

Lapset:
1) Joonas s. 12.09.1772 Soini, Pohjasmäki.
2) Liisa s. 13.08.1774 Soini, Pohjasmäki. k. 01.08.1775 Soini.
3) Olavi s. 23.04.1777 Soini, Pohjasmäki. k. 21.03.1778 Soini.
4) Maria s. 26.01.1780 Soini, Viirumäki.
5) Juho s. 16.04.1782 Soini, Viirumäki. Talollinen.
6) Jaakko s. 26.04.1784 Soini, Viirumäki.
7) Fredrik s. 26.09.1787 Soini, Pohjasmäki.
8) Anna s. 26.09.1787 Soini, Pohjasmäki. k. 01.01.1788 Soini.
9) Saara s. 31.03.1790 Soini, Viirumäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 430 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki, Erkki Juhonpoika (taulusta 152. Isä: Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika) s. 29.03.1756 Soini, Pohjasmäki. k. 14.10.1807 Soini, Pohjasmäki / Svarvar. Talollinen. Lisätietoja: Toinen syntymäaika 03.04.1754. Ammatinlisäyksiä: Erkki Juhonpoika oli isäntänä Pohjasmäessä isonjaon aikana.

1. puoliso Leppänen, Maria Heikintytär, Pohjasmäki s. 08.05.1754 Soini, Leppänen. k. 28.01.1829 Soini, Svarvar. Emäntä. Vihitty: 23.01.1774 Soini. Kuolinsyy: Rintapistos.
Isä: Leppänen, Heikki Yrjönpoika s. 26.01.1729 Leppänen, Soini.
Äiti: Nyyssölä, Maria Tapanintytär, Leppänen s. 09.10.1728 Nyysölä, Anttila, Lappajärvi.

Lapset:
1) Aabraham Erkinpoika (katso taulu 925) s. 14.12.1775 Soini, Pohjasmäki. k. 26.06.1802 Soini.
2) Elisabeth s. 20.03.1778 Soini, Pohjasmäki. k. 18.06.1782 Soini.
3) Juho Erkinpoika (katso taulu 926) s. 27.04.1779 Soini, Pohjasmäki. k. 11.07.1834 Soini, Marjamäki.
4) Heikki Erkinpoika (katso taulu 927) s. 24.05.1780 Soini, Pohjasmäki.
5) Erkki s. 30.12.1781 Soini, Pohjasmäki.
6) David s. 08.01.1784 Soini, Pohjasmäki. k. 09.01.1786 Soini.
7) Vilppu s. 25.01.1786 Soini, Pohjasmäki. Lisätietoja: Muutti Isoonkyröön.
8) Kustaa (katso taulu 928) s. 01.11.1788 Soini, Pohjasmäki. Vävy, Yli-Seppälän torppari Isonkyrön Riarehdossa. Lisätietoja: Muutti Isonkyröön 1807.
9) Erkki s. 20.05.1791 Soini, Pohjasmäki.
10) Jaakko s. 21.05.1792 Soini, Pohjasmäki.
11) Hermanni Erkinpoika (katso taulu 929) s. 20.12.1796 Soini, Pohjasmäki. k. 11.01.1888 Soini, Pohjasmäki. Talollinen.
12) David s. 05.06.1799 Soini, Pohjasmäki. k. 09.03.1803 Soini, Pohjasmäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 431 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki, Maria Juhontytär, Närvä / Leppänen (taulusta 152. Isä: Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika) s. 02.07.1762 Soini, Pohjasmäki. k. 01.04.1795 Soini, Leppänen. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Närvä / Leppänen, Matti Niilonpoika s. 1761 Pieksämäki. Vävy. Vihitty: 05.11.1786 Alajärvi.

Lapset:
1) Liisa s. 31.08.1787 Soini, Pohjasmäki / Svarvar.
2) Johannes s. 02.06.1789 Soini, Leppänen.
3) Mattias s. 06.05.1792 Soini, Leppänen.
4) Maria s. 15.09.1794 Soini, Leppänen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 432 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki, Anna Juhontytär, Saukkonen (taulusta 152. Isä: Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika) s. 10.02.1764 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Pohjoskangas. Torpparin vaimo. Lisätietoja: Perhe asui torppaa Alajärven Saukonkylässä 1800-luvun alussa. Perhesuhteet: Muutti leskenä Lehtimäelle 21.09.1832.

1. puoliso Turpela / Anttisaari, Matti Martinpoika s. 10.01.1735 Alajärvi, Kurejoki, Turpeinen. k. 08.04.1806 Alajärvi, Peräsaukko. Torppari. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höök / Lassinketo, Martti Simonpoika s. 03.09.1704 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Turpela / Turpeinen, Maria Erkintytär, Höök / Lassinketo s. 26.11.1712 Alajärvi, Turpela.

Lapset:
1) Juho s. 24.08.1789.
2) Maria Matintytär (katso taulu 930) s. 17.12.1790 Alajärvi, Kurejoki, Perä-Saukko. k. 02.10.1867 Alajärvi, Kurejoki, Myllykangas.
3) Kustaa s. 03.12.1794 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 17.04.1803 Alajärvi.
4) Olavi s. 1797. k. 06.10.1850 Lehtimäki, Mattinen.
5) Liisa s. 28.03.1800.
6) Iisak s. 12.10.1803 Alajärvi, Kurejoki, Saukko.
7) Helena s. 05.06.1807 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 27.12.1807 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 433 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki, Matti Juhanpoika (taulusta 152. Isä: Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika) s. 14.09.1772 Soini, Pohjasmäki.

1. puoliso Orava, Riitta Erkintytär, Pohjasmäki s. 10.07.1765 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Vihitty: 25.11.1794 Soini.
Isä: Orava, Erkki Simonpoika s. 09.05.1726 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kruunutilallinen.
Äiti: Anttila, Marketta Juhontytär, Orava s. 04.04.1729.

Henkilöhakemisto


- Taulu 434 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki / Svarvar, Hermanni Juhonpoika (taulusta 152. Isä: Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika) s. 05.01.1773 Soini, Pohjasmäki. k. 05.04.1808 Soini, Svarvar. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Leena Erkintytär, Pohjasmäki / Svarvar s. 1773.

Lapset:
1) Kustaa s. 06.11.1807 Soini, Pohjasmäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 435 -

6. sukupolvi

Pohjasmäki / Svarvar, Antti Juhonpoika (taulusta 152. Isä: Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika) s. 15.10.1776 Soini, Pohjasmäki. k. 20.08.1860 Soini, Pöntinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Ryssman, Kaisa Jaakontytär, Pohjasmäki / Svarvar s. 22.07.1774. Kaisa oli piikana Soinin Honkolassa Salomon Lill-Laukkosella. Vihitty: 26.12.1802 Soini, Källi.
Isä: Ryssman, Jacob Matinpoika s. 06.04.1739 Nykarleby; Uusikaarlepyy.
Äiti: Påhls, Sara, Ryssman s. 1741 Härmä. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 25.11.1804 Soini, Keisanen / Svarvar.
2) Juho s. 06.04.1806 Soini, Keisanen / Svarvar.
3) Maria s. 25.06.1810 Soini, Leppänen. k. 31.12.1852 Soini, Heinäaho.
4) Kaisa s. 14.07.1815 Soini, Ulvo.

Henkilöhakemisto


- Taulu 436 -

6. sukupolvi

Saukko / Niskakangas, Antti Martinpoika (taulusta 153. Äiti: Pohjasmäki, Eeva Olavintytär) s. 27.11.1763 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 21.02.1817 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Vakkuri, Saara Aabrahamintytär, Saukko / Niskakangas s. 26.04.1767 Soini, Vakkuri. k. n. 1793. Vihitty: 26.12.1786 Alajärvi.
Isä: Vakkuri, Abraham Juhanpoika s. 24.11.1729 Soini, Vakkuri.
Äiti: Laasanen, Liisa Daavidintytär, Vakkuri s. 17.07.1738 Soini.

Lapset:
1) Johannes s. 06.05.1788 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 18.12.1844 Alajärvi, Nygård. Talollinen, vävy.
2) Matti s. 18.06.1789 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 24.06.1789 Alajärvi.
3) Elisabet s. 26.05.1790 Alajärvi, Möksy, Saukko.
4) Maria s. 13.06.1792 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 28.02.1794 Alajärvi.
5) Anna s. 22.06.1793 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 29.12.1793 Alajärvi.

2. puoliso Mikkola, Katariina Tuomaantytär, Saukko / Niskakangas s. 17.04.1762 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. Vihitty: 02.11.1794 Alajärvi.
Isä: Svarvar / Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika s. 12.11.1723 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.
Äiti: Orava, Kaisa Simontytär, Svarvar / Mikkola s. 1729 Alajärvi.
Lapset:
1) Helena s. 18.08.1795 Alajärvi, Saukko. k. 21.04.1860 Alajärvi, Nygård.
2) Elias s. 22.06.1797 Alajärvi, Saukko. k. 12.02.1857 Alajärvi, Niskakangas.
3) Joonas s. 28.08.1799 Alajärvi, Saukko. k. 19.01.1853 Alajärvi, Möksy, Nygård.
4) Erkki s. 01.05.1800 Alajärvi, Saukko. Lisätietoja: Naimisiin Lappajärvelle. Perhesuhteet: Kaksonen Kaisan kanssa.
5) Kaisa s. 01.05.1800 Alajärvi, Saukko. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle.

Henkilöhakemisto


- Taulu 437 -

6. sukupolvi

Saukko, Martti Martinpoika, Saukkonen (taulusta 153. Äiti: Pohjasmäki, Eeva Olavintytär) s. 26.10.1771 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 05.05.1808 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Brita Juhontytär, Saukko s. 06.06.1771. k. 09.08.1800 Alajärvi, Möksy, Saukko. Vihitty: 06.09.1796 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.

Lapset:
1) Aleksander s. 14.07.1796 Alajärvi, Möksy, Saukko.
2) Jaakko s. 08.07.1797 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 13.07.1797 Alajärvi.
3) Eeva s. 09.10.1798 Alajärvi, Möksy, Saukko.
4) Elias s. 17.03.1800 Alajärvi, Möksy, Saukko.

Henkilöhakemisto


- Taulu 438 -

6. sukupolvi

Sihtala / Antila, Valpuri Simontytär, Iiro / Sihtala (taulusta 154. Äiti: Keisari / Pietilä, Liisa Matintytär) s. 15.04.1737 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 05.08.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Emäntä. Kuolinsyy: Kaatumatauti.

1. puoliso Iiro / Sihtala, Juho Matinpoika s. 02.04.1735 Alajärvi, Iiro. k. 24.04.1808 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Vävy Sihtalassa. Vihitty: 04.06.1759 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Kukko / Iiro, Matti Heikinpoika, Kukkonen s. 24.02.1696 Ähtäri.
Äiti: Skomakare, Marketta Sigfridintytär, Kukkonen s. 08.04.1699 Alajärvi, Lill-pynttäri. Suutarin tytär, emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 19.11.1760 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 13.01.1761 Alajärvi.
2) Antti s. 14.11.1761 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
3) Maria s. 1763 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 07.03.1779 Alajärvi.
4) Johannes s. 17.12.1764 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 01.07.1765 Alajärvi.
5) Simo s. 30.09.1765 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
6) Matti s. 10.08.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 23.12.1771 Alajärvi.
7) Erkki s. 26.02.1768 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 26.03.1769 Alajärvi.
8) Kustaa s. 03.11.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
9) Erkki (katso taulu 931) s. 10.02.1771 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 30.12.1826 Alajärvi. Talollinen.
10) Jaakko s. 22.04.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 30.09.1775 Alajärvi.
11) Daavid s. 02.07.1776 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 25.03.1781 Alajärvi.
12) Joseph s. 18.12.1778 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 23.02.1779 Alajärvi.
13) Marketta Juhontytär (katso taulu 932) s. 27.05.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 26.01.1837 Alajärvi, Kurejoki, Antila.
14) Saara s. 15.10.1781 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 02.04.1787 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 439 -

6. sukupolvi

Paalanen, Eeva Erkintytär, Övermark (taulusta 156. Isä: Keisari / Pietilä, Erkki Matinpoika) s. 21.12.1729 Evijärvi, Pietilä. k. 08.04.1798 Lappajärvi, Övermark. Kuolinsyy: Hangenahdistus.

1. puoliso Övermark, Erkki Erkinpoika s. 18.05.1729 Lappajärvi. k. 13.07.1806 Lappajärvi, Övermark. Vihitty: 25.03.1752 Lappajärvi, pappila. Kuolinsyy: Halvaus.
Övermarkin ensimmäiset lapset syntyivät Tarvosessa. Väinö Tuomaalan haastattelujen mukaan Erkki Lammi s. 1884 kertoo Övermarkin asukkaasta seuraavaa. Taavi Ollila oli sotilaana 1730-luvulla Karlskronassa. Siellä hän tutustui laivatyömieheen, joka oli kalastaja öfermarkista. Taavi innokkaana kalamiehenä pyysi, että tämä kalastaja tulisi tekemään hänelle nuottaa, kunhan kotiudutaan. Niinpä Öfermarkin mies tulikin, valmisti nuotan Ollilaan ja toisen Nyyssölään. Hän meni myös naimisiin soinilaissyntyisen piian kanssa ja muutti asumaan Ollilan hautasaunalle. Myöhemmin tuli riitoja tervaksista - ollilalaiset alkoivat käräjöidä. Koska tuohon aikaan suosittiin uudisasutusta, määrättiin ollilalaisten siirtämään tervahautansa toiseen kankaaseen. Övermarkin nykyisten talojen paikkaa sanotaankin Ollilan halmeeksi. Övermarkin uudistila perustettiin 1737. Perimätieto kertoo Övermarkissa osatun ruotsin kieltä. Lähde: Vihtori Peltokankaan arkisto.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 933) s. 07.09.1752 Lappajärvi, Tarvonen. k. 24.05.1825 Lappajärvi, Övermark. Talollinen.
2) Saara s. 23.01.1755 Lappajärvi, Tarvonen.
3) Erkki s. 22.02.1759 Lappajärvi, Tarvonen. k. 07.03.1779 Lappajärvi.
4) Juho Erkinpoika (katso taulu 934) s. 13.09.1761 Lappajärvi, Övermark. k. 02.05.1843 Lappajärvi, Övermark. Talollinen.
5) Antti s. 27.10.1764 Lappajärvi, Övermark. k. 27.09.1765 Lappajärvi.
6) Maria Erkintytär (katso taulu 935) s. 02.03.1768 Lappajärvi, Övermark. Lisätietoja: Naimisiin Sääksjärvelle ?.
7) Jaakko s. 23.08.1770 Lappajärvi, Övermark. k. 03.01.1771 Lappajärvi.
8) Antti s. 10.09.1772 Lappajärvi, Övermark. k. 15.07.1794 Lappajärvi.
9) Kaarina s. 12.05.1777 Lappajärvi, Övermark. k. 02.09.1856 Vimpeli, Tuomaala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 440 -

6. sukupolvi

Pietilä / Sauna-aho, Paavo Erkinpoika (taulusta 156. Isä: Keisari / Pietilä, Erkki Matinpoika) s. 13.01.1732 Evijärvi, Pietilä. k. 06.09.1790 Evijärvi, Sauna-aho. Kruununtilallinen. Lisätietoja: Asuivat Sauna-ahon tilaa n. 1759 alkaen. Kuolinsyy: Hivutustauti.

1. puoliso Karvonen, Anna Paavontytär, Pietilä / Sauna-aho s. 20.06.1726 Evijärvi, Kerttuankylä, Karvonen. k. 29.02.1780 Evijärvi, Sauna-aho. Vihitty: 12.10.1751 Lappajärvi.
Isä: Karvonen, Paavo Matinpoika s. 19.12.1694 Evijärvi.
Äiti: Pesonen, Margeta Sigfridintytär, Karvonen s. 28.08.1692 Evijärvi.

Lapset:
1) Erkki s. 01.04.1752 Evijärvi, Paalanen. k. 18.06.1752 Evijärvi.
2) Saara s. 07.08.1753 Evijärvi, Kerttuankylä, Karvonen. Lisätietoja: Muutti palvelukseen Härmään 1773.
3) Taavetti Paavonpoika (katso taulu 936) s. 05.01.1756 Evijärvi, Kerttulankylä, Karvonen. k. 30.04.1809 Evijärvi, Sauna-aho.
4) Katariina s. 16.07.1757 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
5) Liisa (katso taulu 937) s. 07.08.1759 Kortesjärvi, Purmojärvi, Saarenaho. k. 13.04.1800 Evijärvi, Sauna-aho. Kuolinsyy: Kurkkutulehdus.
6) Maria s. 20.01.1762 Evijärvi, Sauna-aho. k. 10.12.1762 Evijärvi.
7) Jaakko s. 02.05.1764 Evijärvi, Sauna-aho. k. 03.05.1764 Evijärvi.
8) Erkki s. 01.12.1765 Evijärvi, Kivijärvi, Sauna-aho. k. 04.12.1827 Kortesjärvi, Lillkock. Kyläseppä.
9) Matti Paavonpoika (katso taulu 938) s. 31.07.1767 Evijärvi, Kivijärvi, Sauna-aho. k. 02.02.1821 Evijärvi. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 441 -

6. sukupolvi

Pietilä / Kielinen, Jaakko (taulusta 157. Isä: Pietilä, Matti Matinpoika) s. 25.02.1733 Evijärvi, Pietilä. k. 26.06.1790 Kauhava, Vähä-Lummukka. Itsellinen, uudisasukas. Lisätietoja: Perhe muutti Kauhavalle 1787.

1. puoliso Kielinen, Liisa Laurintytär, Pietilä / Kielinen s. 02.11.1726 Evijärvi, Kielinen. k. 01.06.1804 Kauhava, Vähä-Lummukka. Vihitty: 08.11.1752 Lappajärvi.
Isä: Sliip / Kielinen, Lauri Erkinpoika s. 27.07.1695 Kortesjärvi.
Äiti: Kielinen, Maria Kristerintytär, Sliip / Kielinen s. 21.05.1696 Kortesjärvi.

Lapset:
1) Maria s. 01.02.1754 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Lisätietoja: Muutti 1772 Härmään ja avioitui siellä.
2) Saara s. 12.04.1755 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 28.10.1797 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
3) Valpuri s. 22.05.1756 Evijärvi, Kielinen. k. 19.05.1757 Lappajärvi.
4) Matti s. 01.04.1758 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 12.09.1808 Kauhava, Vähä -Lummukka. Renki.
5) Lauri s. 21.09.1760 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 05.05.1785 Evijärvi, Pietilä.
6) Jaakko s. 04.07.1762 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. Lisätietoja: Muutti Kauhavalle 1788.
7) Erkki s. 05.01.1764 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
8) Katariina s. 21.04.1767 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
9) Daavid s. 13.01.1769 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä. k. 01.03.1770 Evijärvi.
10) Liisa s. 24.02.1771 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 442 -

6. sukupolvi

Lassfolk, Anna (taulusta 160. Isä: Pietilä / Lassfolk, Jaakob Johansson) s. 26.05.1743 Esse, Lassfolk. k. 11.10.1805 Esse, Lassfolk.

1. puoliso Rådmans, Påval Henriksson s. 24.01.1724 Esse, Rådmans. k. 20.01.1807 Esse, Lassfolk. Vävy Raij. Vihitty: 29.09.1759 Esse.
Isä: Rådmans, Henrik Påhlsson s. 1693 Esse.
Äiti: Margeta Jakobsdotter, Rådmans s. 1693.

Lapset:
1) Maria s. 05.04.1761 Esse, Lassfolk. k. 07.07.1763 Esse.
2) Jakobus s. 07.12.1762 Esse, Lassfolk. k. 16.12.1762 Esse.
3) Samuel Påvalsson (katso taulu 939) s. 17.01.1764 Esse, Lassfolk. k. 18.04.1828 Esse.
4) Mattheus s. 10.08.1765 Esse, Lassfolk. k. 16.10.1765 Esse.
5) Israel s. 16.03.1767 Esse, Lassfolk. k. 25.03.1767 Esse.
6) Brigitta s. 13.01.1769 Esse, Lassfolk. Lisätietoja: Viimeiset merkinnät 1789.
7) Petrus s. 22.08.1770 Esse, Lassfolk. k. 25.04.1781 Esse.
8) Margaretha s. 21.08.1772 Esse, Lassfolk. k. 1855 Uusikaarlepyy, Kovjoki.
9) Jonas s. 28.02.1775 Esse, Lassfolk. k. n. 1775 Esse.
10) Henrik s. 28.08.1776 Esse, Lassfolk. k. 1803 ??.
11) Jonas s. 18.03.1779 Esse, Lassfolk. k. 14.08.1779 Esse.
12) Jakob s. 01.07.1780 Esse, Lassfolk. k. 1802 ?.

Henkilöhakemisto


- Taulu 443 -

6. sukupolvi

Lassfolk, Zacharias, Pietilä (taulusta 160. Isä: Pietilä / Lassfolk, Jaakob Johansson) s. 12.10.1745 Esse, Lassfolk. k. 18.05.1778 Esse, Lassfolk.

1. puoliso Storsvedjeback, Saara Johansdotter, Lassfolk s. 1742. k. 13.04.1824 Esse, Sparf. Vihitty: 02.11.1766 Esse.
Isä: Åman / Storsvedjeback, Johan Hansson s. 1706.
Äiti: Margareta Andersdotter, Åman / Storsvedjeback s. 1708.

Lapset:
1) Jakob s. 02.04.1771 Esse, Lassfolk. k. 08.05.1771 Esse.
2) Johan s. 16.12.1775 Esse, Lassfolk. k. 29.04.1860 Esse, Lassfolk. Bonde; talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 444 -

6. sukupolvi

Lassfolk, Elsa Jakobsdotter, Storgård / Katt (taulusta 160. Isä: Pietilä / Lassfolk, Jaakob Johansson) s. 02.07.1747 Esse, Lassfolk. k. 13.07.1822 Pedersöre, Katternö. Kuolinsyy: Vanhuus, ålderdom.

1. puoliso Storgård / Katt, Anders Andersson s. 08.02.1746 Pedersöre, Katternö. k. 21.07.1783 Pedersöre, Katternö, Katt. Vihitty: 25.10.1767 Pedersöre.
Isä: Katt, Anders Mattson s. 1716.
Äiti: Dahlabäck, Karin Johansdotter, Katt s. 1719.

Lapset:
1) Brita s. 13.07.1768 Pedersöre, Katternö. k. 13.12.1769 Pedersöre.
2) Jakob s. 13.08.1769 Pedersöre, Katternö, Katt. k. n. 1808. Bonde; talollinen.
3) Catherina s. 08.10.1771 Pedersöre, Katternö, Katt. k. 17.07.1772 Pedersöre.
4) Matts s. 05.06.1773 Pedersöre, Katternö, Katt. Lisätietoja: Matts löytyi ainoastaan syntyneiden kirjassa.
5) Anders s. 02.01.1775 Pedersöre, Katternö, Katt. k. 27.03.1833 Jakobstad. Sjöman, merimies.
6) Johan s. 28.11.1777 Pedersöre, Katternö, Katt. k. 20.11.1824 Jakobstad. Sjöman, merimies.
7) Petter s. 21.11.1779 Pedersöre, Katternö, Katt. k. 01.08.1837 Jakobstad. Skeppare, laivuri.
8) Helena s. 15.08.1782 Pedersöre, Katternö, Katt.

2. puoliso Katt, Johan Gabrielsson s. 1756. k. 06.01.1842 Pedersöre, Katternö, Katt. Dräng, måg; renki, vävy. Vihitty: 18.12.1786 Pedersöre.
Lapset:
1) Lisa s. 08.11.1787 Pedersöre, Katternö, Katt. k. 03.12.1856 Pedersöre, Katternö, Katt. Värdinna, emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 445 -

6. sukupolvi

Lassfolk, Brigitta Jakobsdotter, Bonds (taulusta 160. Isä: Pietilä / Lassfolk, Jaakob Johansson) s. 18.01.1749 Esse, Lassfolk. k. 04.03.1843 Purmo, Bonds. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.

1. puoliso Bonds, Henrik Påhlsson s. 16.09.1753 Pedersöre, Överpurmo, Bonds. k. 21.03.1824 Purmo, Bonds. Bonde, sexman; talollinen, kuudennusmies. Vihitty: 29.10.1775 Purmo. Kuolinsyy: Slag, halvaus.
Isä: Bonds, Påhl Andersson s. 28.08.1728 Pedersöre.
Äiti: Klåvus, Maja Henriksdotter, Bonds s. 15.01.1730 Pedersöre.

Lapset:
1) Påval s. 09.03.1777 Purmo, Bonds. k. 12.06.1836 Purmo.
2) Jakob s. 22.08.1778 Purmo, Bonds. Kuolinsyy: Död späd, kuollut vastasyntyneenä.
3) Anders s. 24.11.1779 Purmo, Bonds. k. 10.05.1850 Purmo, Herberge.
4) Jakob s. 01.10.1781 Purmo, Bonds. k. 30.05.1783 Purmo.
5) Maria s. 07.03.1784 Purmo, Bonds. k. 03.07.1785 Purmo.
6) Hans s. 30.11.1786 Purmo, Bonds.

Henkilöhakemisto


- Taulu 446 -

6. sukupolvi

Nyyssölä, Matti Jaakonpoika (taulusta 161. Äiti: Pietilä, Maria Juhontytär) s. 22.08.1745 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 19.05.1795 Lappajärvi.

1. puoliso Höök, Maria Taavetintytär, Nyyssölä s. 12.12.1751 Lappajärvi. k. 18.04.1813 Lappajärvi, Nyyssölä. Emäntä.
Isä: Höök, Taavetti Matinpoika s. 16.03.1718 Lappajärvi. Lukkari.
Äiti: Strang / Västerspangar, Maria Juhontytär, Höök s. 15.03.1718 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Anna Matintytär (katso taulu 940) s. 13.02.1773 Lappajärvi, Tarvola. k. 18.04.1857 Lappajärvi.
2) Erkki s. 01.01.1777 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 08.03.1838 Lappajärvi.
3) Kaarina Matintytär (katso taulu 941) s. 23.11.1777 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 20.12.1849 Lappajärvi, Tullila.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 942) s. 16.02.1782 Lappajärvi, Nyyssölä.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 943) s. 01.09.1784 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 11.03.1836 Lappajärvi.
6) s. 19.04.1788 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 19.04.1788 Lappajärvi, Nyyssölä.
7) Juho s. 01.04.1790 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 17.04.1790 Lappajärvi, Nyyssölä.
8) Maria s. 24.08.1791 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 15.08.1791 Lappajärvi, Nyyssölä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 447 -

6. sukupolvi

Nyyssölä / Palokangas, Jaakko Jaakonpoika (taulusta 161. Äiti: Pietilä, Maria Juhontytär) s. 14.01.1755 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 30.12.1821 Lappajärvi, Nyyssölä.

1. puoliso Lillpellinen, Anna Laurintytär, Nyyssölä / Palokangas s. 22.07.1762 Lappajärvi, Purmojärvi.
Isä: Lill-Söyrinki / Lillpellinen, Lauri Erkinpoika s. 02.08.1718 Lappajärvi.
Äiti: Pellinen / Lillpellinen, Anna Joonaksentytär, Lill-Söyrinki s. 19.05.1726 Lappajärvi.

Lapset:
1) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 944) s. 05.12.1784 Lappajärvi.
2) Juho Jaakonpoika (katso taulu 945) s. 15.07.1790 Lappajärvi. k. 11.04.1855 Lappajärvi, Itäkylä. Torppari.

Henkilöhakemisto


- Taulu 448 -

6. sukupolvi

Nyyssölä, Marketta Jaakontytär, Lillpellinen / Nyyssölä (taulusta 161. Äiti: Pietilä, Maria Juhontytär) s. 21.01.1762 Lappajärvi, Nyyssölä.

1. puoliso Lillpellinen / Nyyssölä, Matti Laurinpoika s. 01.01.1761 Evijärvi, Lillpellinen. k. 30.07.1809 Lappajärvi, Nyyssölä. Vihitty: 1785.
Isä: Lill-Söyrinki / Lillpellinen, Lauri Erkinpoika s. 02.08.1718 Lappajärvi.
Äiti: Pellinen / Lillpellinen, Anna Joonaksentytär, Lill-Söyrinki s. 19.05.1726 Lappajärvi.

Lapset:
1) Anna Matintytär (katso taulu 946) s. 21.12.1786 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 01.05.1849 Karstula.
2) Maria Matintytär (katso taulu 947) s. 02.11.1794 Lappajärvi. k. 22.031819 Lappajärvi, Nykänen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 449 -

6. sukupolvi

Paalanen / Kontiainen, Erkki Jaakonpoika (taulusta 162. Isä: Paalanen / Colin, Jaakko Erkinpoika) s. 06.03.1733 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 21.08.1815 Alajärvi,Kurejoki, Anttisaari. Tilallinen. Kuolinsyy: Halvaus.

Perhe asui Purmojärven Iso-Pellisen talossa vuoteen 1773, jolloinka muutti Vimpelin Lypsinmaahan. Avioiduttuaan toisen kerran, tuli vävyksi Alajärvelle Stor-Höökin taloon ja hänen mukanaan muutti ensimmäisestä avioliitosta oleva poika Erkki. Perhe asui Kurejoen kylän Stor-Höökin talossa vuoteen 1810, jolloin muutti samassa kylässä olevaan Anttisaaren taloon. Lähde: Vilppu Keisarin Suku I Seija Hellberg

1. puoliso Lypsinmaa / Storpellinen, Marketta Matintytär, Paalanen s. 10.05.1731 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen. k. 22.08.1773 Vimpeli, Hirsiniemi. Emäntä. Vihitty: 22.11.1752 Lappajärvi. Kuolinsyy: Ihottumakuume.
Perustelut vanhemmista ovat kirjassa: "Het sitte Strangeja", sivulla 167 ja "Het sitte Spangareita", sivulla 52, Taulu 77

Isä: Lypsinmaa, Matti Simonpoika s. 22.01.1703 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen, Lypsinmaan isäntänä 1724 - 1746.
Äiti: Strang, Marketta Antintytär, Lypsinmaa s. 21.01.1701 Vimpeli, Strang. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko s. 06.05.1753 Kortesjärvi, Purmojärvi, Iso-Pellinen. k. 29.05.1753 Kortesjärvi.
2) Liisa s. 14.09.1754 Kortesjärvi, Purmojärvi, Iso-Pellinen.
3) Eeva s. 26.04.1756 Kortesjärvi, Purmojärvi, Iso-Pellinen. k. 22.03.1789 Lappajärvi, Lill-Honkaniemi.
4) Margareta s. 16.07.1758 Kortesjärvi, Purmojärvi, Iso-Pellinen. k. 15.11.1840 Alajärvi.
5) Marketta Erkintytär (katso taulu 948) s. 16.07.1758 Kortesjärvi , Purmojärvi, Storpellinen. k. 15.11.1840 Alajärvi, Ojajärvi. Emäntä.
6) Erkki Erkinpoika (katso taulu 949) s. 12.09.1760 Kortesjärvi, Purmojärvi, Storpellinen. k. 02.07.1848 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.
7) Maria s. 15.06.1762 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen.
8) Juho s. 30.10.1766 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen.
9) Anna s. 09.11.1769 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen.
10) Jaakko s. 02.07.1773 Kortesjärvi, Purmojärvi, Hirsiniemi.

2. puoliso Sissala, Saara Antintytär, Stor-Höök s. 03.02.1733 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 07.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Höök, Anttisaari?. Emäntä. Vihitty: 05.06.1775. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Höök / Sissala, Antti Simonpoika s. 15.10.1700 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
Äiti: Höök, Margeta Heikintytär, Höök / Sissala s. 24.04.1701 Alajärvi, Kurejoki, Höök.
Lapset:
1) Susanna s. 07.02.1777 Alajärvi, Stor-Höök. k. 02.04.1852 Soini, Pahkamäki. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Maria Erkintytär (katso taulu 950) s. 24.05.1779 Alajärvi, Stor-Höök. k. 23.08.1848 Alajärvi, Pynttäri, Timmerbacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 450 -

6. sukupolvi

Paalanen / Sadeharju, Jooseppi (taulusta 162. Isä: Paalanen / Colin, Jaakko Erkinpoika) s. 28.02.1734 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 01.12.1814 Lappajärvi, Sadeharju. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Kultalahti / Sadeharju, Maria Erkintytär, Paalanen / Sadeharju s. 28.01.1736 Evijärvi, Kultalahti. k. 08.12.1814 Lappajärvi, Sadeharju. Vihitty: 04.11.1759 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kultalahti / Sadeharju, Erkki Paavonpoika s. 16.03.1710 Evijärvi.
Äiti: Landela, Liisa Matintytär, Kultalahti / Sadeharju s. 26.09.1713 Lappajärvi.

Lapset:
1) Anna s. 30.01.1761 Lappajärvi, Tarvonen. k. 12.05.1762 Kortesjärvi, Försti.
2) Jaakko s. 30.12.1762 Kortesjärvi, Försti.
3) Jooseppi s. 24.01.1764 Evijärvi, Paalanen. k. 17.12.1808 Lappajärvi.
4) Erkki s. 15.07.1765 Kortesjärvi, Stor-Pellinen. k. 26.07.1766 Kortesjärvi.
5) Maria s. 20.11.1767 Lappajärvi, Sadeharju. k. 07.12.1804 Lappajärvi, Sadeharju.
6) Juho s. 14.06.1770 Lappajärvi, Sadeharju. k. 12.10.1814 Lappajärvi, Lill-Tarvonen. Vävy.
7) Antti s. 19.11.1771 Lappajärvi, Sadeharju.
8) Liisa s. 06.05.1773 Lappajärvi, Sadeharju. k. 05.08.1783 Lappajärvi.
9) Susanna s. 30.09.1775 Lappajärvi, Sadeharju. k. 25.08.1783 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 451 -

6. sukupolvi

Paalanen, Jakob Jakobsson (taulusta 162. Isä: Paalanen / Colin, Jaakko Erkinpoika) s. 08.05.1735 Evijärvi, Paalanen. k. 01.03.1818 Pedersöre, Pirilö. Vävy Kråknäsissä.

Jakob var först måg på Kråknäs. Han sålde hemmanet åt akob Hansson 1788 och flyttade till Lillkyrö. Återkom senare och bor 1797 som sytning hos dotern i första giftet Helena på Pirilö.

1. puoliso Kråka, Brita Hansdotter, Paalanen s. 16.01.1748 Pedersöre, Katternö, Kråknäs. k. 1774 Pedersöre. Vihitty: 09.06.1763 Pedersöre.
Isä: Storgård / Kråka, Hans Eriksson s. 1720 Pedersöre.
Äiti: Kråknäs, Malin Mickeklsdotter, Storgård / Kråka s. 05.04.1729 Pedersöre.

Lapset:
1) Hans s. 05.12.1764 Pederöre, Katternö, Kråknäs. Lisätietoja: Elää 1782 ja muuttaa todennäköisesti Vähäkyröön?.
2) Matts s. 18.10.1766 Pedersöre, Katternö, Kråknäs. k. 24.10.1766 Pedersöre.
3) Erik s. 22.02.1768 Pedersöre, Katternö, Kråknäs. k. 07.03.1768 Pedersöre.
4) Anna s. 02.02.1769 Pedersöre, Katternö, Kråknäs. k. 21.03.1769 Pedersöre.
5) Maria s. 01.09.1770 Pedersöre, Katternö, Kråknäs. k. 14.09.1770 Pedersöre.
6) Susanna Magdalena s. 11.09.1771 Pedersöre, Katternö, Kråknäs. k. 21.03.1772 Pedersöre.
7) Helena s. 23.07.1773 Pedersöre, Katternö, Kråknäs. k. 01.11.1807 Pedersöre, Pirilö.

2. puoliso Sigfrids, Margareta Jakobsdotter, Paalanen s. 21.04.1745 Nykarleby, Socklot, Sigfrids. Vihitty: 24.10.1775 Nykarleby.
Isä: Högväg, Jakob Andersson s. 1707 Nykarleby.
Äiti: Sigfrids, Lisa Mattsdotter, Högväg s. 1712 Nykarleby.
Lapset:
1) Brita Helena s. 18.01.1781 Pedersöre, Kråknäs.

Henkilöhakemisto


- Taulu 452 -

6. sukupolvi

Paalanen, Erkki Matinpoika (taulusta 163. Isä: Paalanen, Matti Erkinpoika) s. 27.12.1736 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 31.05.1809 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Itsellinen. Kuolinsyy: Yskä.

1. puoliso Palojärvi, Valpuri, Paalanen s. 1733. k. 05.06.1778 Evijärvi, Paalanen. Vihitty: 03.06.1759 Evijärvi.
Isä: Viinikainen / Palojärvi, Juho Gabrielinpoika s. 1696.
Äiti: Maria Matintytär, Viinikainen / Palojärvi s. 1696.

Lapset:
1) Matti s. 09.00.1766 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 11.10.1766 Evijärvi.

2. puoliso Hässjebacka, Margaretha Andersdotter, Paalanen s. 21.11.1752 Terjärv, Hässjebacka. Vihitty: 13.12.1778 Evijärvi.
Isä: Hässjebacka, Anders Mattson s. 07.00.1718 Terjärv.
Äiti: Döfnäs, Lisa Johansdotter, Hässjebacka s. 02.00.1719 Terjärv.

Henkilöhakemisto


- Taulu 453 -

6. sukupolvi

Paalanen, Kaarina Matintytär, Lassila (taulusta 163. Isä: Paalanen, Matti Erkinpoika) s. 29.11.1744 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 02.04.1794 Evijärvi, Paalanen. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Lassila, Paavo Laurinpoika s. 17.01.1735 Evijärvi, Lassila. k. 01.04.1820 Evijärvi, Lassila. Vihitty: 28.02.1762 Evijärvi. Lisätietoja: Perhe asui 1700-luvun loppupuolella Pietilässä Juha Paavonpojan isännyyden aikan.
Isä: Koppar-Lassila, Lauri Antinpoika s. 27.07.1707 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila.
Äiti: Pellinen, Marketta Joosepintytär, Koppar-Lassila s. 1709.

Lapset:
1) Anna s. 29.01.1763 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 19.07.1763 Evijärvi.
2) Erkki s. 12.03.1764 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 05.04.1764 Evijärvi.
3) Juhani s. 22.06.1765 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 22.10.1823 Evijärvi, Pietilä.
4) Jaakko s. 09.07.1766 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 21.07.1766 Evijärvi, Pietilä.
5) Katariina s. 27.10.1767 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 06.11.1767 Evijärvi.
6) Saara s. 24.12.1768 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 04.02.1769 Evijärvi.
7) Liisa s. 20.02.1770 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
8) Maria s. 27.09.1777 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 17.12.1777 Evijärvi.
9) Daavid s. 25.05.1778 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 28.04.1786 Evijärvi.
10) Elias s. 28.01.1781 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 20.02.1781 Evijärvi.
11) Erkki s. 07.08.1782 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 20.02.1783 Evijärvi.
12) Margareta s. 25.03.1784 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 454 -

6. sukupolvi

Paalanen, Saara Matintytär, Kankkonen / Paalanen (taulusta 163. Isä: Paalanen, Matti Erkinpoika) s. 15.01.1746 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 27.11.1818 Evijärvi, Mengispakka. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Kankkonen / Paalanen, Jaakko Erkinpoika s. 12.03.1745 Evijärvi, Kankkonen. k. 18.06.1792 Evijärvi, Paalanen. Torppari. Vihitty: 24.08.1766 Evijärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Skrabb / Kankkonen, Erkki Olavinpoika, Gammelgård s. 17.04.1692 Alajärvi, Gammelgård. Kankkosen isäntänä 1723 - 1741.
Äiti: Lypsinmaa, Eeva Simontytär, Skrabb / Kankkonen s. 06.02.1710 Vimpeli, Lypsinmaa. Eeva oli Kankkosen isäntänä 1742 - 1744.

Lapset:
1) Maria s. 08.02.1768 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
2) Anna Jaakontytär (katso taulu 951) s. 29.02.1770 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
3) Jaakko s. 25.09.1774 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
4) Erkki s. 10.08.1779 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 28.03.1780 Evijärvi.
5) Daavid s. 05.01.1781 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
6) Marketta s. 06.07.1786 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 24.04.1794 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 455 -

6. sukupolvi

Paalanen, Daavid Matinpoika (taulusta 163. Isä: Paalanen, Matti Erkinpoika) s. 26.09.1747 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 19.01.1791 Evijärvi, Paalanen. Kirkkoväärtti. Kuolinsyy: Kuolio.

David oli uskottuna Miehenä Isonjaon aikana 1780-luvulla.

1. puoliso Näätälahti, Anna Juhontytär s. 17.05.1747 Evijärvi, Näätälahti. k. 1809 Evijärvi. Vihitty: 26.06.1766 Evijärvi.
Isä: Leppänen / Näätälahti, Juho Juhonpoika s. 12.00.1708 Evijärvi, Kirkonkylä.
Äiti: Söder-Ena, Beata Matintytär, Näätälahti s. 19.12.1708 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 23.03.1768 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
2) Matti s. 24.01.1770 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 30.11.1832 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
3) Erkki s. 20.10.1772 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
4) Daavid s. 29.06.1776 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 21.08.1776 Evijärvi.
5) Katariina s. 25.10.1777 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
6) Juho Taavetinpoika (katso taulu 952) s. 09.06.1780 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
7) Anna Daavidintytär (katso taulu 953) s. 03.03.1782 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 06.01.1865 Lappajärvi, Pietilänketo.
8) Mikko s. 29.02.1784 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 29.04.1784 Evijärvi.
9) Marketta (katso taulu 954) s. 30.03.1785 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen.
10) Antti s. 29.05.1789 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 15.08.1862 Purmo, Åvist. Suutari, torppari.

Henkilöhakemisto


- Taulu 456 -

6. sukupolvi

Paalanen, Eeva Matintytär, Lill-Lassila / Jospetnäs (taulusta 163. Isä: Paalanen, Matti Erkinpoika) s. 23.07.1753 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 30.03.1824 Evijärvi, Jospetnäs.

1. puoliso Lill-Lassila / Jospetnäs, Antti Erkinpoika s. 15.10.1754 Evijärvi, Haapajärvi, Lill-Lassila. k. 01.01.1809 Evijärvi. Talollinen. Vihitty: 31.10.1779 Evijärvi. Lisätietoja: Muuttivat Evijärven Jospetnäsin asukkaiksi n. 1795.
Isä: Lassila, Erkki Laurinpoika, Lill-Lassila / Nnäfverö s. 07.03.1727 Evijärvi, Lassila. Talollinen.
Äiti: Norrkniivilä, Maria Matintyttär, Lassila s. 04.07.1730 Evijärvi.

Lapset:
1) Erkki Antinpoika (katso taulu 955) s. 09.04.1781 Evijärvi. Lisätietoja: Muutti perheineen Kortesjärvelle 1822 ja Alahärmään 19.07.1826. Ammatinlisäyksiä: Oli ennen muuttoa Kortesjärvelle talollinen Jospetnäsissä.
2) Maria Antintytär (katso taulu 956) s. 26.06.1784 Evijärvi, Jospetnäs. k. 07.10.1860 Evijärvi.
3) Matti Antinpoika (katso taulu 957) s. 11.03.1789 Evijärvi. k. 22.12.1851 Evijärvi.
4) Antti s. 29.07.1795 Evijärvi. k. 27.08.1795 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 457 -

6. sukupolvi

Kukkola, Susanna Yrjöntytär, Haveri (taulusta 164. Isä: Tohni / Kukkola, Yrjö Tuomaanpoika) s. 17.11.1761 Kuortane. k. 09.04.1809 Töysä, Haveri.

1. puoliso Haveri, Erkki Erkinpoika s. 28.12.1756 Töysä, Lamminmäki. Torppari Lamminmäki. Vihitty: 15.12.1782 Kuortane.
Isä: Lamminmäki, Erkki Tuomaanpoika
Äiti: Maria Erkintytär, Lamminmäki

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 958) s. 05.02.1792 Töysä, Lamminmäki. Renki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 458 -

6. sukupolvi

Savolainen, Liisa, Juuti / Kaartunen (taulusta 165. Isä: Laukkonen / Savolainen, Heikki Yrjönpoika) s. 1730 Lehtimäki, Savolainen. k. 04.07.1765 Alajärvi, Kaartunen. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Juuti / Kaartunen, Matti Gabrielinpoika, Juuti s. 31.07.1736 Alajärvi, Juuti. k. 14.11.1780 Alajärvi, Kaartunen. Uudisasukas. Vihitty: ??. Kuolinsyy: Kouristus.
Isä: Juuti, Gabriel Kaarlonpoika s. 03.06.1699 Alajärvi, Kurejoki, Juuti.
Äiti: Laasanen, Liisa Jaakontytär, Juuti s. 28.03.1701 Lehtimäki, Laasanen.

Lapset:
1) Eeva Matintytär (katso taulu 959) s. 04.02.1756 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 01.11.1807 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Emäntä.
2) Gabriel s. 24.03.1757 Alajärvi, Juutlaukkonen. k. 07.02.1758 Alajärvi.
3) Maria Matintytär (katso taulu 960) s. 16.01.1759 Alajärvi, Kurejoki, Kaartunen. k. 20.01.1813 Alajärvi. Emäntä.
4) Erkki s. 17.04.1760 Alajärvi, Kaartunen. k. 27.04.1760 Alajärvi.
5) Johannes s. 09.09.1762 Alajärvi, Kaartunen.
6) Liisa s. 01.09.1763 Alajärvi, Kaartunen. k. 07.09.1763 Alajärvi.
7) Marketta s. 27.06.1765 Alajärvi, Kaartunen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 459 -

6. sukupolvi

Savolainen, Heikki Heikinpoika (taulusta 165. Isä: Laukkonen / Savolainen, Heikki Yrjönpoika) s. 14.11.1731 Lehtimäki, Laukkonen. k. 27.02.1798 Lehtimäki. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Margeta Tapanintytär, Savolainen s. 1720 Kuortane. k. 03.00.1793 Lehtimäki, Savolainen. Emäntä. Vihitty: 08.12.1749 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Lapset:
1) Maria s. 1750 Lehtimäki, Savolainen. Ansiossa Ruovedellä. Perhesuhteet: Naimisiin Kuortaneella.
2) Tuomas Heikinpoika (katso taulu 961) s. 12.12.1753 Lehtimäki, Savolainen. k. 16.03.1812 Lehtimäki, Savolainen. Seksmanni.
3) Matti s. 29.07.1756 Lehtimäki, Savolainen. k. 20.09.1756 Lehtimäki.
4) Heikki s. 07.01.1758 Lehtimäki, Savolainen. k. 24.12.1762 Lehtimäki.
5) Liisa s. 12.09.1759 Lehtimäki, Savolainen. k. 18.09.1808 Lehtimäki, Verijärvi.
6) Matti s. 25.12.1760 Lehtimäki, Savolainen. k. 13.01.1761 Lehtimäki.
7) Yrjö s. 02.00.1762 Lehtimäki, Savolainen. k. 25.12.1762 Lehtimäki.
8) Juho s. 25.05.1764 Lehtimäki, Savolainen.
9) Susanna s. 31.07.1765 Lehtimäki, Savolainen. k. 04.06.1768 Lehtimäki.
10) Yrjö s. 14.02.1768 Lehtimäki, Savolainen. k. 21.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari.

Henkilöhakemisto


- Taulu 460 -

6. sukupolvi

Savolainen / Tikkamäki, Erkki Heikinpoika (taulusta 165. Isä: Laukkonen / Savolainen, Heikki Yrjönpoika) s. 02.04.1733 Lehtimäki, Laukkonen. k. 24.02.1794 Lehtimäki, Tikkamäki. Uudisasukas. Lisätietoja: Erkki Heikinpoika asui Lehtimäellä Tikkamäen torpassa. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Mulikka / Rantakangas, Liisa Gabrielintytär, Savolainen / Tikkamäki s. 1733. k. 05.11.1808 Lehtimäki, Tikkamäki. Emäntä. Vihitty: 1764 Lehtimäki. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Mulikka, Gabriel Erkinpoika s. 1712 Saarijärvi.
Äiti: Antila, Anna Heikintytär, Mulikka s. 1714 Soini.

Lapset:
1) Eeva Erkintytär (katso taulu 962) s. 05.12.1755 Lehtimäki, Savolainen. k. 30.03.1793 Lehtimäki, Tikkamäki. Itsellinen.
2) Simo s. 21.09.1757 Lehtimäki, Savolainen, Suokko. k. 25.12.1762 Lehtimäki.
3) Erkki s. 10.04.1760 Lehtimäki, Savolainen, Suokko. k. 12.06.1760 Lehtimäki.
4) Juho s. 06.06.1761 Lehtimäki, Savolainen, Suokko. k. 19.08.1761 Lehtimäki.
5) Maria s. 01.03.1763 Lehtimäki, Savolainen. k. 08.11.1840 Lehtimäki, Tikkamäki.
6) Erkki s. 1766 Lehtimäki, Savolainen. k. 09.04.1851 Lehtimäki, Tikkamäki. Talollinen.
7) Tuomas s. 15.12.1768 Lehtimäki, Savolainen. k. 12.06.1818 Lehtimäki, Tikkamäki.
8) Liisa s. 21.07.1770 Lehtimäki, Savolainen. k. 06.09.1770 Lehtimäki.
9) Anna Catharina s. 25.11.1773 Lehtimäki, Savolainen. k. 25.11.1773 Lehtimäki.
10) Anna s. 26.06.1775 Lehtimäki, Savolainen. k. 17.09.1800 Lehtimäki, Palomäki.
11) Liisa s. 21.04.1778 Lehtimäki, Savolainen. k. 27.05.1856 Soini, Leppänen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 461 -

6. sukupolvi

Savolainen / Rantakangas, Matti Heikinpoika (taulusta 165. Isä: Laukkonen / Savolainen, Heikki Yrjönpoika) s. 09.03.1740 Lehtimäki, Savolainen. k. 07.10.1808 Lehtimäki, Rantakangas. Matti Heikinpoika oli uudisasukkaana Lehtimäen Rantakankaalla. Kuolinsyy: Punatauti.

Pietarsaaren käräjillä 29.11.1785 Matti Rantakangas kertoi, että hänen veljensä Heikki Savola oli estänyt hänen karjansa pääsyn Heinäsaareen, vaikka vastaajalla vuoden 1780 katselmuskirjan mukaan oli vain 1 tynnyrinalan suuruinen niitty Heinäsaaressa. Siitä huolimatta tämä oli aidannut suuremman alan. Asia sovittiin siten, että vastaaja sai pitää heinämaansa, mutta hänen oli jätettävä vastapuolen karjalle 5 sylen levyinen tie. Lähde: Herman Arola, Lehtimäen asukkaita.

1. puoliso Mulikka / Rantakangas, Kristiina Gabrielintytär, Savolainen / Rantakangas s. 02.09.1736 Soini, Lill-Skytt. k. 05.08.1801 Lehtimäki, Rantakangas. Emäntä. Vihitty: 26.05.1760 Lehtimäki. Kuolinsyy: Rintapistos.
Isä: Mulikka, Gabriel Erkinpoika s. 1712 Saarijärvi.
Äiti: Antila, Anna Heikintytär, Mulikka s. 1714 Soini.

Lapset:
1) Tuomas s. 02.12.1764 Lehtimäki, Savolainen. k. 01.06.1808 Lehtimäki, Rantakangas. Talollinen.
2) Liisa s. 15.11.1769 Lehtimäki, Tikkamäki. k. 17.11.1769 Lehtimäki.
3) Matti s. 02.03.1776 Lehtimäki, Rantakangas ?. k. 16.09.1857 Lehtimäki.
4) Juho s. 02.03.1776 Lehtimäki, Rantakangas.
5) Matti Matinpoika (katso taulu 963) s. 02.03.1776 Lehtimäki, Savolainen. k. 16.09.1857 Lehtimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 462 -

6. sukupolvi

Savolainen / Leskinen, Yrjö Heikinpoika (taulusta 165. Isä: Laukkonen / Savolainen, Heikki Yrjönpoika) s. 1749 Lehtimäki. k. 25.10.1818 Lehtimäki, Leskinen. Vävy. Kuolinsyy: Hengenahdistus ja luuvalo.

Yrjö Heikinpoika oli vävynä Leskisessä (Lehtimäki). Yrjö oli monissa asioissa mukana, mm. katselmuksissa luottamusmiehenä ja allekirjoitti Lehtimäen seurakunnan arvokkaimman asiakirjan, kuninkaalle lähetettävän seurakuntahakemuksen. Lähde: Herman Arola, Lehtimäki

1. puoliso Leskinen, Liisa Juhontytär, Savolainen / Leskinen s. 29.12.1754 Lehtimäki, Leskinen. k. 12.01.1840 Lehtimäki, Leskinen. Emäntä. Vihitty: 04.06.1770 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Leskinen, Juho Simonpoika s. 1734. Talollinen.
Äiti: Mattinen, Helga "Leena" Juhontytär s. 1728 Saarijärvi, Vahanka.

Lapset:
1) Johannes s. 21.12.1772 Lehtimäki, Leskinen. k. 23.10.1773 Lehtimäki.
2) Helena s. 02.12.1775 Lehtimäki, Leskinen. k. 02.12.1775 Lehtimäki.
3) Tuomas s. 07.11.1776 Lehtimäki, Leskinen. k. 28.12.1776 Lehtimäki.
4) Maria s. 07.11.1776 Lehtimäki, Leskinen. k. 01.08.1848 Lehtimäki, Leskinen.
5) Elisabeth s. 18.12.1777 Lehtimäki, Leskinen. k. 30.10.1845 Lehtimäki, Mattinen.
6) Matti s. 16.09.1779 Lehtimäki, Leskinen. k. 27.09.1780 Lehtimäki.
7) Valpuri s. 26.03.1781 Lehtimäki, Leskinen. k. 07.12.1786 Lehtimäki.
8) Margareta s. 24.10.1782 Lehtimäki, Leskinen. k. 10.01.1784 Lehtimäki.
9) Yrjö s. 22.02.1784 Lehtimäki, Leskinen. k. 11.06.1784 Lehtimäki.
10) Simo (katso taulu 964) s. 04.11.1786 Lehtimäki, Leskinen. k. 13.02.1866 Lehtimäki, Katosniemi. Uudisasukas.
11) Susanna s. 01.07.1788 Lehtimäki, Leskinen. k. 02.09.1788 Lehtimäki.
12) Regina s. 14.12.1789 Lehtimäki, Leskinen. k. 13.02.1790 Lehtimäki.
13) Heikki s. 12.02.1792 Lehtimäki, Leskinen. Torppari.
14) Matti s. 02.09.1794 Lehtimäki, Leskinen. k. 08.01.1795 Lehtimäki.
15) Antti Yrjönpoika (katso taulu 965) s. 16.02.1796 Lehtimäki, Leskinen. Renki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 463 -

6. sukupolvi

Savolainen / Kuria, Antti Heikinpoika (taulusta 165. Isä: Laukkonen / Savolainen, Heikki Yrjönpoika) s. 26.08.1754 Lehtimäki, Laukkonen. k. 10.03.1808 Lehtimäki, Kuria. Itsellinen.

1. puoliso Lassinketo, Susanna Paavontytär, Savolainen / Kuria s. 15.12.1752 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. k. 17.09.1803 Lehtimäki. Vihitty: 09.11.1777 Alajärvi. Kuolinsyy: Juopumus.
Isä: Leppänen / Juuti, Paavo Antinpoika s. 1706 Keuruu.
Äiti: Juuti / Juut-Laukkonen, Susanna Antintytär, Leppänen / Juuti s. 31.07.1713 Alajärvi.

Lapset:
1) Johannes s. 24.05.1778 Lehtimäki, Rantakangas. k. 18.07.1778 Lehtimäki.
2) Tuomas Antinpoika (katso taulu 966) s. 08.12.1779 Lehtimäki, Savolainen. k. 21.11.1831 Alajärvi, Mankijärvi, Lepistö. Talollinen. Kuolinsyy: Juopumus.
3) Kustaa s. 25.05.1783 Lehtimäki, Savolainen. k. 27.04.1784 Lehtimäki.
4) Matti s. 09.03.1787 Lehtimäki, Leppänen.
5) Maria s. 02.00.1791 Lehtimäki, Leppänen. k. 28.07.1791 Lehtimäki.
6) Maria Greta s. 06.01.1800 Lehtimäki, Savolainen. k. 09.06.1801 Lehtimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 464 -

6. sukupolvi

Mattinen, Liisa Juhontytär, Pöntinen (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 1725 joulukuussa, Saarijärvi, Vahanka. k. 20.05.1808 Soini, Pöntinen. Emäntä. Kuolinsyy: Keltatauti.

1. puoliso Pöntinen, Olavi Antinpoika s. 28.07.1726 Soini, Pöntinen. k. 01.02.1749 Soini, Pöntinen. Talollinen. Vihitty: 25.12.1747 Lappajärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
Isä: Antti Erkinpoika s. 20.01.1675 Soini.
Äiti: Pöntinen, Marketta Antintytär s. 15.12.1685 Soini.

Lapset:
1) Olavi Olavinpoika s. 12.03.1749 Soini, Pöntinen. Oli renkinä Sihtalassa, myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Lisätietoja: Känyt ripillä 1766.

2. puoliso Turpela / Pöntinen, Heikki Jaakonpoika s. 28.12.1730 Alajärvi. k. 02.01.1806 Soini, Pöntinen. Vihitty: 24.05.1750 Lappajärvi. Kuolinsyy: Tulehdusyskä.
Isä: Turpeinen, Jaakko Erkinpoika s. 11.07.1710 Alajärvi.
Äiti: Koskela, Maria Juhantytär, Turpeinen s. 23.03.1704 Alajärvi.
Lapset:
1) Maria Heikintytär s. 28.01.1751 Soini, Pöntinen. k. 21.12.1823 Alajärvi, Puumala. Kuolinsyy: Halvaus.
2) Matti Heikinpoika (katso taulu 967) s. 1752 Soini, Pöntinen. k. 18.06.1844 Soini, Pöntinen. Kirkkoväärtti, talollinen.
3) Heikki Heikinpoika s. 04.02.1755 Soini, Pöntinen. k. 23.05.1809 Soini, Pöntinen.
4) Liisa Heikintytär s. 27.08.1756 Soini, Pöntinen. k. 11.12.1850 Soini, Pöntinen. Piikana Pöntisen talossa. Perhesuhteet: Naimaton. Ammatinlisäyksiä: Lahjoitti kirkolle 1789 pellavaisen alttariliinan.
5) Anna Heikintytär (katso taulu 968) s. 1759 Soini, Pöntinen. k. 18.03.1845 Soini, Lill-Skytt. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhus.
6) Saara Heikintytär s. 08.05.1760 Soini, Pöntinen. k. 08.03.1851 Soini, Pöntinen. Palveli piikana veljensä talossa. Perhesuhteet: Naimaton.
7) Erkki Heikinpoika (katso taulu 969) s. 04.04.1762 Pöntinen, Soini. k. 26.12.1827 Pöntinen, Soini. Talollinen.
8) Juho Heikinpoika (katso taulu 970) s. 16.07.1763 Soini, Pöntinen. k. 27.10.1837 Soini, Huosianmäki. Kruununtilallinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 465 -

6. sukupolvi

Mattinen, Helga "Leena" Juhontytär (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 1728 Saarijärvi, Vahanka. k. 26.05.1804 Lehtimäki, Leskinen. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Leskinen, Juho Simonpoika s. 1734. k. 12.12.1792 Lehtimäki, Leskinen. Talollinen. Vihitty: 15.12.1752 Lappajärvi. Lisätietoja: Muuttivat Mattisesta Leskisen taloon 1759. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Laukaan kihlakunnan kruununvoudin arkistosta käy ilmi että tilalla on toimitettu katselmus 09.09.1788. Juho Simonpoika oli kaivanut soiden kuivaamiseksi 219 syltä ojaa. Talon peri Juho Leskisen tytär Liisa ja hänen miehensä Yrjö Heikinpoika Savolainen. 16.07.1798 he saivat perintökirjan 1/6 manttaalin perintötilaan.

Isä: Leskinen, Simo Matinpoika s. 1705 Ruovesi.
Äiti: Suokko, Liisa Jaakontytär, Leskinen s. 03.08.1704 Lehtimäki.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 971) s. 29.12.1754 Lehtimäki, Leskinen. k. 12.01.1840 Lehtimäki, Leskinen. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.

Henkilöhakemisto


- Taulu 466 -

6. sukupolvi

Mattinen, Tuomas Juhonpoika (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 26.06.1730 Lehtimäki, Mattinen. k. 06.02.1822 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Laasanen, Anna Antintytär, Mattinen s. 10.12.1726 Lehtimäki, Laasanen. k. 19.03.1795 Lehtimäki, Mattinen. Vihitty: 04.03.1748 Lehtimäki. Kuolinsyy: Vilutauti.
Isä: Laasanen, Antti Knuutinpoika s. 12.00.1675 Lehtimäki.
Äiti: Pöntinen, Liisa Antintytär, Laasanen s. 1680 Soini, Pöntinen. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 1749 Lehtimäki, Mattinen. Lisätietoja: Muutti Kristiinankaupunkiin ja sitten naimisiin Kauhajoelle.
2) Aabraham Tuomaanpoika (katso taulu 972) s. 1752 Lehtimäki, Mattinen. k. 27.03.1813 Alajärvi, Kurejoki, Saukko.
3) Stiina Tuomaantytär s. 13.01.1753 Lehtimäki, Mattinen. k. 06.06.1777 Lehtimäki, Mattinen.
4) David s. 1754 Lehtimäki, Mattinen. k. 14.07.1771. Rikollinen.
5) Tuomas s. 25.01.1756 Lehtimäki, Mattinen. k. 05.04.1756 Lehtimäki.
6) Liisa s. 14.07.1757 Lehtimäki, Mattinen. k. 26.07.1757 Lehtimäki.
7) Marketta Tuomaantytär s. 27.10.1758 Lehtimäki, Mattinen. k. 31.10.1842 Lehtimäki, Hintsa.
8) Erkki Tuomaanpoika s. 27.03.1760 Lehtimäki, Mattinen. k. 15.06.1809 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 467 -

6. sukupolvi

Mattinen, Maria Juhontytär, Housu (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 28.01.1732 Lehtimäki, Mattinen. k. 17.12.1786 Töysä, Housu. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Housu, Erkki Simonpoika s. 16.05.1733 Kuortane, Töysä, Housu. Talollinen. Vihitty: 01.12.1757 Lehtimäki.
Isä: Housu, Simo Simonpoika s. 04.00.1701 Kuortane.
Äiti: Valpuri Heikintytär, Housu s. n. 1701.

Lapset:
1) Erkki s. n. 1764 Kuortane, Töysä, Housu. k. 01.04.1781 Töysä.
2) Anna s. n. 1765 Kuortane, Töysä, Housu. k. 14.08.1766 Kuortane.
3) Liisa s. 18.09.1761 Kuortane, Töysä, Housu.

Henkilöhakemisto


- Taulu 468 -

6. sukupolvi

Mattinen, Heikki Juhonpoika (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 16.09.1739 Lehtimäki, Mattinen. k. 19.01.1763 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: isorokko.

1. puoliso Housu, Maria Simontytär, Mattinen s. n. 1742 Töysä, Housunkylä, Housu. Vihitty: 01.12.1762 Alajärvi.
Isä: Housu, Simo Simonpoika s. 04.00.1701 Kuortane.
Äiti: Valpuri Heikintytär, Housu s. n. 1701.

Henkilöhakemisto


- Taulu 469 -

6. sukupolvi

Mattinen, Kustaa Juhonpoika (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 1755. k. 14.08.1816 Lehtimäki, Mattinen. Talollinen. Kuolinsyy: Päänsärky.

1. puoliso Luoma, Marketta Heikintytär, Mattinen s. 02.09.1752 Kuortane. k. 16.04.1819 Lehtimäki, Mattinen. Vihitty: 29.12.1771 Kuortane. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Luoma, Heikki Mikonpoika s. 1729 Kuortane.
Äiti: Pennala, Susanna Kustaantytär, Luoma s. 1725.

Lapset:
1) Liisa s. 10.12.1773 Lehtimäki, Mattinen. k. 03.09.1781 Lehtimäki.
2) Heikki s. 30.06.1775 Lehtimäki, Mattinen. k. 03.08.1775 Lehtimäki.
3) Valpuri Kustaantytär (katso taulu 973) s. 11.04.1777 Lehtimäki, Mattinen. k. 15.05.1843 Lehtimäki, Mattinen. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Susanna s. 11.04.1780 Lehtimäki, Mattinen. k. 19.10.1800 Lehtimäki, Mattinen.
5) Marketta s. 06.12.1782 Lehtimäki, Mattinen. k. 14.02.1816 Lehtimäki, Mikkola.
6) Maria s. 24.08.1784 Lehtimäki, Mattinen. k. 12.07.1785 Lehtimäki.
7) Matti s. 15.12.1786 Lehtimäki, Mattinen. k. 15.12.1787 Lehtimäki.
8) Gustaf s. 10.01.1789 Lehtimäki, Mattinen. k. 01.06.1789 Lehtimäki.
9) Erkki Kustaanpoika s. 30.07.1790 Lehtimäki, Mattinen. k. 22.11.1858 Lehtimäki, Nevantaka. Talollinen.

Lapset:
1) Kaisa s. 10.08.1794 Lehtimäki, Mattinen. k. 14.02.1795 Lehtimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 470 -

6. sukupolvi

Mattinen, Valpuri Juhantytär, Pynttäri / Mattinen (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 11.03.1759 Lehtimäki, Mattinen. k. 16.04.1831 Lehtimäki, Mattinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Pynttäri / Mattinen, Simo Simonpoika s. 1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.04.1804 Lehtimäki, Mattinen. Vävy, seksmanni. Vihitty: 04.10.1778 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika s. 06.10.1725 Alajärvi, Storpynttäri. Lautamies; talollinen.
Äiti: Laukkonen, Maria Tuomaantytär, Pynttäri s. 17.06.1726 Lehtimäki, Laukkonen. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta s. 19.07.1779 Lehtimäki, Mattinen. k. 06.08.1779 Lehtimäki, Mattinen.
2) Maria s. 28.09.1780 Lehtimäki, Mattinen. k. 29.03.1781 Lehtimäki.
3) Liisa s. 24.03.1782 Lehtimäki, Mattinen. k. 02.03.1848 Lapua, Hantula. Lisätietoja: Muuttanut Lapualle palvelukseen 23.04.1814.
4) Valpuri s. 06.04.1783 Lehtimäki, Mattinen. k. 18.10.1853 Lehtimäki. Paimen.
5) Juho s. 27.04.1784 Lehtimäki, Mattinen. k. 28.09.1863 Lehtimäki, Mattinen. Perhesuhteet: Naimaton.
6) Ulrika s. 18.05.1785 Lehtimäki, Mattinen. k. 03.11.1786 Lehtimäki.
7) Fredrik s. 21.07.1786 Lehtimäki, Mattinen. k. 08.07.1857 Lehtimäki, Mattinen.
8) Helena s. 12.10.1789 Lehtimäki, Mattinen. Kuolinsyy: Kuollut lapsena ?.
9) Susanna s. 11.09.1791 Lehtimäki, Mattinen. k. 02.10.1791 Lehtimäki.
10) Kaisa s. 03.04.1793 Lehtimäki, Mattinen. k. 04.09.1853 Lehtimäki, Paimen. Lisätietoja: Paimenen uudisasukas.
11) Maria (katso taulu 974) s. 15.01.1801 Lehtimäki, Mattinen. Lisätietoja: Muuttanut Kuortaneelle 1821, sitten Ruovedelle.

Henkilöhakemisto


- Taulu 471 -

6. sukupolvi

Mattinen, Susanna Juhontytär, Luoma (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 31.03.1765 Lehtimäki, Mattinen. k. 29.05.1836 Lehtimäki, Soukkokangas. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Luoma, Simo Heikinpoika s. 08.10.1763 Kuortane, Luoma. k. 01.02.1809 Lehtimäki, Mattinen. Vävy, itsellinen. Vihitty: 14.12.1783 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Luoma, Heikki Mikonpoika s. 1740 Kuortane.
Äiti: Susanna Simontytär, Luoma s. 1740.

Lapset:
1) Marketta s. 26.06.1788 Lehtimäki, Mattinen.
2) Simo s. 27.11.1789 Lehtimäki, Mattinen. k. 27.05.1790 Lehtimäki.
3) Valpuri s. 21.11.1791 Lehtimäki, Mattinen. k. 05.12.1791 Lehtimäki.
4) Maria s. 30.08.1793 Lehtimäki, Mattinen.
5) Johannes s. 27.03.1795 Lehtimäki, Mattinen. k. 11.07.1795 Lehtimäki.
6) Liisa Stiina Simontytär s. 07.05.1797 Lehtimäki, Mattinen. k. 08.12.1847 Lehtimäki, Saukkokangas.
7) Heikki s. 20.11.1800 Lehtimäki, Mattinen. k. 1803 Lehtimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 472 -

6. sukupolvi

Mattinen, Anna Kaisa Juhontytär, Poranen (taulusta 166. Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika) s. 22.11.1767 Lehtimäki, Mattinen.

1. puoliso Poranen, Juho Tuomaanpoika s. 1765. Vihitty: 26.12.1788 Alajärvi. Lisätietoja: Asuivat Möksyn Porasessa 1790-luvulla.

Lapset:
1) Maria s. 06.01.1790 Alajärvi, Möksy, Poranen. k. 04.12.1790 Alajärvi.
2) Matti s. 13.02.1795 Alajärvi, Möksy, Poranen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 473 -

6. sukupolvi

Laukkonen, Liisa Yrjöntytär, Kaartunen (taulusta 167. Äiti: Mattinen, Susanna Tuomaantytär) s. 07.08.1734 Lehtimäki, Laukkonen. k. 25.01.1814 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Juuti / Kaartunen, Matti Gabrielinpoika, Juuti s. 31.07.1736 Alajärvi, Juuti. k. 14.11.1780 Alajärvi, Kaartunen. Uudisasukas. Vihitty: 01.03.1766 Lehtimäki. Kuolinsyy: Kouristus.
Isä: Juuti, Gabriel Kaarlonpoika s. 03.06.1699 Alajärvi, Kurejoki, Juuti.
Äiti: Laasanen, Liisa Jaakontytär, Juuti s. 28.03.1701 Lehtimäki, Laasanen.

Lapset:
1) Anna s. 08.12.1766 Alajärvi, Kaartunen. Perhesuhteet: Naimaton.
2) Liisa Matintytär (katso taulu 975) s. 23.09.1768 Alajärvi, Kaartunen. k. 08.02.1800 Alajärvi, Höykinpuro.
3) Matti Matinpoika (katso taulu 976) s. 02.12.1770 Alajärvi, Kaartunen. k. 25.05.1829 Alajärvi, Kaartunen. Talollinen.
4) Susanna s. 04.04.1772 Alajärvi, Kaartunen. k. 27.05.1809 Alajärvi, Isotalo.

Henkilöhakemisto


- Taulu 474 -

6. sukupolvi

Mattinen / Puumala, Yrjö Yrjönpoika (taulusta 167. Äiti: Mattinen, Susanna Tuomaantytär) s. 03.11.1736 Lehtimäki, Mattinen. k. 26.01.1793 Alajärvi, Puumala. Vävy, kirkkoväärtti. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Puumala, Marketta Antintytär, Puumala s. 10.06.1749 Alajärvi, Puumala. k. 27.10.1795 Alajärvi, Puumala. Vihitty: 08.06.1767 Alajärvi.
Isä: Puumala, Antti Matinpoika s. 05.11.1725 Alajärvi, Puumala.
Äiti: Lillstrang, Kaarina Simontytär, Puumala s. 10.11.1725 Vimpeli, Lillstang.

Lapset:
1) Johannes s. 12.11.1768 Alajärvi. k. 02.02.1769 Alajärvi.
2) Susanna s. 24.11.1769 Alajärvi. k. 22.12.1769 Alajärvi.
3) Maria Yrjöntytär (katso taulu 977) s. 16.02.1771 Alajärvi. k. 09.05.1803 Alajärvi.
4) Yrjö Yrjönpoika (katso taulu 978) s. 29.02.1772 Alajärvi, Puumala. k. 07.12.1830 Alajärvi, Puumala.
5) Liisa Yrjöntytär (katso taulu 979) s. 14.11.1773 Alajärvi, Puumala. k. 17.05.1806 Alajärvi, Luoma-aho.
6) Katariina s. 17.11.1776 Alajärvi. k. 13.03.1781 Alajärvi.
7) Susanna s. 01.01.1778 Alajärvi. k. 15.03.1781 Alajärvi.
8) Antti s. 17.03.1780 Alajärvi. k. 19.03.1781 Alajärvi.
9) Antti s. 01.01.1782 Alajärvi. k. 24.07.1787 Alajärvi.
10) Johannes s. 13.04.1784 Alajärvi.
11) Kustaa s. 13.05.1785 Alajärvi. k. 02.08.1787 Alajärvi.
12) Erkki s. 26.05.1788 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 475 -

6. sukupolvi

Mattinen, Maria Yrjöntytär, Höri (taulusta 167. Äiti: Mattinen, Susanna Tuomaantytär) s. 1739 Lehtimäki, Mattinen. k. 12.02.1812 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Emäntä.

1. puoliso Höri, Juho Juhonpoika s. 17.03.1733 Alajärvi, Kurejoki, Höök, Höri. k. 07.02.1812 Alajärvi, Höri. Talollinen. Vihitty: 26.10.1760 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Hörin talon omaisuus jaettiin 12.04.1798 poikien Matin Abrahamin ja Kustaan kanssa vanhempien vielä eläessä. (Keisarin sukukirja)

Isä: Höri, Juho Simonpoika, Höck / Höök s. 20.03.1703 Alajärvi, Kurejoki, Höri (Aljerfiååbyy). Isäntä.
Äiti: Kiilunen, Brita Juhontytär, Höri s. 01.10.1704 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 12.11.1761 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 25.01.1762 Alajärvi.
2) Tuomas s. 08.01.1763 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 20.03.1763 Alajärvi.
3) Matti Juhonpoika (katso taulu 980) s. 18.01.1764 Alajärvi, Kurejoki, Perä-Saukko. k. 04.11.1839 Alajärvi, Sillanpää. Talollinen.
4) Valpuri s. 01.05.1765 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 01.07.1766.
5) Margareta s. 27.07.1766 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 06.02.1769 Alajärvi.
6) Simo s. 19.02.1769 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 25.02.1769 Alajärvi.
7) Maria s. 25.04.1770 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 24.07.1770 Alajärvi.
8) Johannes s. 06.06.1771 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 05.07.1771 Alajärvi.
9) Abraham Juhonpoika (katso taulu 981) s. 18.12.1772 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 14.10.1824 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Talollinen.
10) Johannes s. 08.12.1774 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 22.02.1775 Alajärvi.
11) Kustaa Juhonpoika s. 15.03.1777 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 02.09.1804 Alajärvi, Kaartunen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 476 -

6. sukupolvi

Ahola, Yrjö Yrjönpoika, Mattinen / Kurkikangas (taulusta 168. Isä: Mattinen / Kurkikangas, Yrjö Tuomaanpoika) s. 10.03.1768 Kuortane, Ahola. Lisätietoja: Asuivat ensin Kurkikankaalla, sitten Lehtimäen Savolaisessa, Kuortaneelle 1802.

1. puoliso Savolainen, Anna Tuomaantytär s. 26.07.1775 Lehtimäki, Savolainen.
Isä: Suokko / Savolainen, Tuomas Heikinpoika s. 12.12.1753 Lehtimäki, Savolainen. Seksmanni.
Äiti: Ollikkala, Kaisa Juhontytär, Savolainen s. 13.08.1742 Kuortane.

Lapset:
1) Liisa s. 22.08.1797 Lehtimäki, Savolainen.
2) Tuomas s. 25.12.1799 Lehtimäki, Savolainen.
3) Anna s. 19.02.1804 Lehtimäki, Savolainen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 477 -

6. sukupolvi

Ahola, Johannes Yrjönpoika, Mattinen / Kurkikangas (taulusta 168. Isä: Mattinen / Kurkikangas, Yrjö Tuomaanpoika) s. 11.12.1775 Kuortane, Ahola. Frabackan vävy.

1. puoliso Frabacka, Elisabeth Heikintytär, Ahola s. 25.12.1779 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. Vihitty: 26.12.1800 Alajärvi.
Isä: Juutlaukkonen / Frabacka, Heikki Simonpoika s. 14.01.1757 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Isäntä.
Äiti: Sikkilä, Anna Antintytär, Juutlaukkonen / Frabacka s. 1761 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.

Lapset:
1) Maria s. 18.03.1805 Alajärvi, Kurejoki, Frabacka. k. 23.07.1805 Alajärvi.
2) Maria s. 17.03.1806 Alajärvi, Kurejoki, Frabacka.
3) Albertina Johanneksentytär s. 02.12.1808 Alajärvi, Kurejoki, Frabacka. Perhesuhteet: Puoliso 04.11.1835 leski Heikki Heikinpoika Juut-Laukkonen.
4) Liisa s. 25.06.1811 Alajärvi, Kurejoki, Frabacka.
5) Helena s. 26.01.1816 Alajärvi, Kurejoki, Frabacka.
6) Kaisa s. 16.10.1820 Alajärvi, Kurejoki, Frabacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 478 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Liisa Salomonintytär (taulusta 169. Isä: Lill-Laukkonen, Salomo Yrjönpoika) s. 21.10.1750 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 03.11.1808 Alaveteli, Bodbacka. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Knuutti Tuomaanpoika s. 06.01.1747 Kuortane. Vävy, talollinen. Vihitty: 01.11.1772 Alajärvi.

Lapset:
1) Susanna Knuutintytär (katso taulu 982) s. 25.11.1773 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 06.01.1831 Lehtimäki, Pahkamäki. Lisätietoja: Susanna muutti 1802 Alajärvelle.
2) Tuomas s. 12.03.1775 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 27.03.1775 Lehtimäki.
3) Valpuri s. 22.04.1777 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 07.05.1838 Alajärvi, Isoniemi.
4) Juho Knuutinpoika (katso taulu 983) s. 05.06.1779 Lehtimäki,Lill-Laukkonen. k. 18.10.1837 Alajärvi, Kurejoki, Anttila. Sihtalan vävy. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Erkki s. 04.05.1781 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 01.05.1795 Lehtimäki.
6) Maria s. 28.08.1785 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Maria muutti 1810 Vetelistä kaupunkiin.
7) Helena s. 25.08.1787 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Helena muutti 1804 Alaveteliin.
8) Anna s. 01.08.1790 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Anna muuttanut Alaveteliin.
9) Liisa s. 23.06.1794 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Liisa muuttanut Alaveteliin.

Henkilöhakemisto


- Taulu 479 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Susanna Salomonintytär, Honkala / Pahkamäki (taulusta 169. Isä: Lill-Laukkonen, Salomo Yrjönpoika) s. 13.08.1753 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 09.02.1823 Lehtimäki. Kuolinsyy: Hengenahdistus, yskä.

1. puoliso Honkala / Pahkamäki, Kustaa Ristonpoika s. 03.02.1757 Kuortane, Honkala. k. 08.09.1808 Soini, Pahkamäki. Vävy, räätäli, torppari Pahkamäessä. Vihitty: 24.06.1774 Lehtimäki. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Honkala, Risto s. n. 1720.
Äiti: Brita Juhantytär, Honkala s. 23.02.1720 Ähtäri.

Lapset:
1) Matti s. 25.02.1775 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 21.02.1846 Lehtimäki.
2) Leena Kustaantytär (katso taulu 984) s. 07.06.1778 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 29.03.1855 Lehtimäki.
3) Yrjö s. 25.07.1780 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 11.11.1845 Lehtimäki, Kurkikangas. Talollinen.
4) Johannes s. 17.06.1784 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 09.07.1784 Lehtimäki.
5) Maria s. 24.08.1788 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 11.10.1844 Lehtimäki, Nevantaka. Torpparin vaimo.
6) Margareta s. 05.01.1791 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 01.10.1804 Lehtimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 480 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Matti Salomoninpoika (taulusta 169. Isä: Lill-Laukkonen, Salomo Yrjönpoika) s. 28.02.1756 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 16.11.1777 Lehtimäki. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Sissala, Maria Erkintytär, Lill-Laukkonen s. 16.06.1756 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 02.10.1819 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä. Vihitty: 01.12.1776 Alajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Simo Matinpoika (katso taulu 985) s. 03.11.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 09.06.1852 Alajärvi, Paavola. Vävy, lautamies, nimismies.

Henkilöhakemisto


- Taulu 481 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Pietari (taulusta 169. Isä: Lill-Laukkonen, Salomo Yrjönpoika) s. 26.06.1768 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 22.09.1841 Lehtimäki, Pahkamäki. Oli Lehtimäen Pahkamäen isäntänä 1820- luvulta. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Silvonen, Anna Tuomaantytär, Lill-Laukkonen s. 11.05.1767 Lehtimäki, Silvonen. k. 04.10.1822 Lehtimäki, Pahkamäki. Emäntä. Vihitty: 02.12.1787 Lehtimäki. Kuolinsyy: Näivetystauti.
Isä: Silvonen, Tuomas Matinpoika s. 26.07.1735 Lehtimäki, Silvonen.
Äiti: Liisa Erkintytär, Silvonen s. 1735.

Lapset:
1) Juho s. 12.06.1789 Soini, Pahkamäki. k. 30.08.1853 Lehtimäki, Pahkamäki.
2) Matti Pietarinpoika (katso taulu 986) s. 22.01.1793 Soini, Pahkamäki. k. 01.01.1849 Lehtimäki, Pahkamäki.
3) Kustaa s. 02.01.1796 Soini, Pahkamäki. Vävy.
4) Fredrik s. 26.03.1799 Soini, Pahkamäki.
5) Maria Pietarintytär (katso taulu 987) s. 01.05.1802 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 12.04.1876 Lehtimäki, Katajamäki.
6) Anna Greta s. 20.07.1805 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 06.10.1808 Lehtimäki.
7) Liisa s. 11.06.1809 Lehtimäki, Pahkamäki.

2. puoliso Sippola, Maria Heikintytär s. 22.07.1777. k. 22.08.1856 Lehtimäki, Pahkamäki. Emäntä. Vihitty: 24.05.1823 Lehtimäki. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 482 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Juho Yrjönpoika, Pahkamäki (taulusta 170. Isä: Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika) s. 01.06.1753 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Talollinen.

1. puoliso Stor-Höök, Saara Matintytär, Lill-Laukkonen s. 01.08.1757 Alajärvi, Stor-Höök. Vihitty: 03.11.1775 Alajärvi.
Isä: Stor-Höök, Matti Juhonpoika s. 13.09.1725 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen.
Äiti: Hietoja, Maria Tuomaantytär s. 14.09.1724 Lappajärvi, Hietoja.

Lapset:
1) Maria (katso taulu 988) s. 26.03.1777 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 06.02.1860 Soini, Mäkelä.
2) Elisabeth s. 18.03.1778 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Elisabeth häviää rippikirjasta n. 1800.
3) Juho (katso taulu 989) s. 12.07.1779 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 22.12.1852 Soini, Mäkelä.
4) Saara s. 10.04.1781 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 24.02.1782 Lehtimäki.
5) Tuomas s. 20.12.1782 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 19.09.1783 Lehtimäki.
6) Erkki s. 18.05.1784 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Muuttanut Veteliin 1806.
7) Matti s. 06.09.1785 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Lisätietoja: Muuttanut Kyröön 1806.
8) Yrjö s. 01.05.1788 Lehtimäki, Lill-Laukkonen.
9) Antti Juhonpoika (katso taulu 990) s. 27.11.1789 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 02.05.1849 Soini, Sivula. Suutari.
10) Reetta s. 21.04.1794 Lehtimäki, Lill-Laukkonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 483 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika, Pahkamäki (taulusta 170. Isä: Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika) s. 30.11.1754 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 08.12.1832 Alajärvi, Lill-Pynttäri. Vävy, vähtäri. Kuolinsyy: Vanhuus.

Vuoden 1807 käräjillä käsiteltiin tapausta,jossa vähtäri Yrjö Yrjönpoika Lill-Pynttäriä syytettiin kuolemantuottamuksesta. Kesäkuun 1. päivänä vuonna 1806 Yrjö Yrjönpoika oli lähtenyt illalla yhdessä talollisen poika Juho Erkinpoika Nelimarkan ja torppari Antti Nelimarkan kanssa veneellä Levijoen yli, jolloin vene oli "vinkannut" ja Juho ja Antti Nelimarkka olivat tipahtaneet veneestä ja hukkuneet. Oikeuden päätös oli vapauttava. Todettiin, ettei voida väittää eikä vahvistaa, että Yrjö Lill-Pynttäri olisi aiheuttanut ko. onnettomuuden. Lähde: Lars-Otto Backman: Brott mot annans liv ...

1. puoliso Lillpynttäri, Maria Matintytär, Pahkamäki s. 09.05.1758 Alajärvi, Lillpynttäri. k. 08.12.1827 Alajärvi, Paavola. Emäntä. Vihitty: 18.09.1774 Alajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Lillpynttäri / Paavola / Riitamäki, Matti Matinpoika s. 04.02.1732 Alajärvi, Lillpynttäri. Tilallinen.
Äiti: Eskeli / Sorvari, Maria Erkintytär, Lillpynttäri / Paavola s. 12.07.1733 Lappajärvi, Eskeli. Emäntä.

Lapset:
1) Saara s. 05.10.1775 Alajärvi, Lill-Pytttär.
2) Maria s. 15.02.1777 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 06.08.1777 Alajärvi.
3) Matti Yrjönpoika (katso taulu 991) s. 11.01.1778 Alajärvi, Lill-Pytttäri. k. 18.09.1849 Alajärvi, Paalijärvi. Kuolinsyy: Sydänkohtaus.
4) Susanna s. 08.01.1780 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 18.04.1781 Alajärvi.
5) Elisabeth Yrjöntytär (katso taulu 992) s. 27.03.1782 Alajärvi, Lillpynttäri.
6) Saara Yrjöntytär (katso taulu 993) s. 02.05.1783 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 19.05.1823 Alajärvi, Paavola.
7) Kustaa s. 03.05.1784 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 10.08.1784 Alajärvi.
8) Susanna s. 09.09.1785 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 16.11.1785 Alajärvi.
9) Maria s. 26.06.1787 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 13.07.1820 Alajärvi, Paavola.
10) Marget Helena s. 21.06.1789 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 03.07.1789 Alajärvi, Paavola.
11) Anna Reetta Yrjöntytär (katso taulu 994) s. 22.01.1791 Alajärvi, Lillpynttäri.
12) Helena s. 12.10.1792 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 13.10.1792 Alajärvi.
13) Leena s. 17.07.1794 Alajärvi, Lill-Pytttär.
14) Susanna s. 17.07.1794 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 22.08.1794 Alajärvi.
15) Johannes s. 19.10.1795 Alajärvi, Lill-Pytttär.
16) Brita Katarina s. 04.06.1797 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 21.09.1797 Alajärvi.
17) Kustaa s. 17.05.1799 Alajärvi, Lill-Pytttär. k. 12.06.1799 Alajärvi.

2. puoliso Järvi, Sophia Erkintytär, Rislachius s. 28.02.1760 Kauhava, Järvi. k. 04.03.1836 Alajärvi, Björkbacka. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Järvi, Erkki Juhonpoika s. n. 1735.
Äiti: Saara Antintytär, Järvi s. n. 1735.

Henkilöhakemisto


- Taulu 484 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Maria Yrjöntytär, Sissala (taulusta 170. Isä: Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika) s. 1756 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 07.04.1831 Alajärvi, Sissala. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Sissala, Simo Erkinpoika s. 20.07.1752 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 06.09.1808 Alajärvi, Sissala. Talollinen. Vihitty: 13.10.1776 Lehtimäki. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Jaakko s. 05.08.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 27.12.1777 Alajärvi.
2) Elisabet s. 03.10.1778 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.10.1778 Alajärvi.
3) Johannes (katso taulu 995) s. 29.08.1779 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 01.01.1815 Alajärvi.
4) Maria s. 23.01.1781 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.02.1781 Alajärvi.
5) Saara s. 26.02.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 23.06.1830 Alajärvi, Sihtala.
6) Elisabeth s. 30.04.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 30.04.1783 Alajärvi.
7) Saara Simontytär (katso taulu 996) s. 09.02.1788 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 23.06.1830 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala / Anttila.
8) Erkki s. 12.01.1792 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 16.10.1794 Alajärvi.
9) Matti s. 22.09.1794 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 16.10.1794 Alajärvi.
10) Liisa Simontytär (katso taulu 997) s. 18.10.1795 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 03.01.1846 Alajärvi, Paalijärvi.
11) Simo s. 31.03.1798 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 25.07.1798 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 485 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Matti Yrjönpoika, Pahkamäki (taulusta 170. Isä: Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika) s. 15.03.1763 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 26.05.1837 Lehtimäki, Pahkamäki. Talollinen. Kuolinsyy: Kuume.

Erkki ja Matti Pahkamäki vaativat vuonna 1800 33 viikintaalaria Jaakko Hellströmiltä, joka oli luvannut ostaa heille hevosen Suolahden kylästä.

1. puoliso Keisari, Margareta Paavontytär, Lill-Laukkonen / Pahkamäki s. 05.12.1767 Soini, Keisari. k. 11.04.1844 Soini, Pahkamäki. Vihitty: 10.09.1783 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Keisari, Paavo Paavonpoika s. 11.04.1741 Soini, Keisari. Talollinen.
Äiti: Permo, Margareta Eskilsdotter, Keisari s. 1747 Pedersöre, Kyrkoby.

Lapset:
1) Simo s. 30.09.1784 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 16.10.1785 Lehtimäki.
2) Yrjö s. 25.10.1785 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 21.11.1785 Lehtimäki.
3) Maria Matintytär (katso taulu 998) s. 25.10.1786 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 18.12.1840 Soini, Vakkuri.
4) Liisa Matintytär (katso taulu 999) s. 11.07.1788 Soini, Laasala, Pahkamäki. k. 16.02.1857 Karstula Paajala.
5) Marketta s. 09.09.1789 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 15.01.1812 Soini, Autio.
6) Saara s. 16.04.1791 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 05.11.1845 Soini, Saari.
7) Juho Matinpoika (katso taulu 1000) s. 03.06.1793 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 25.05.1860 Soini, Pahkanäki. Talollinen.
8) Leena (katso taulu 1001) s. 15.08.1796 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 22.02.1829 Lehtimäki, Pahkamäki.
9) Matti Matinpoika (katso taulu 1002) s. 23.05.1799 Soini, Lassila, Pahkamäki. k. 21.05.1878 Lehtimäki, Pahkamäki.
10) Simo s. 05.08.1802 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 12.03.1806 Lehtimäki.
11) Kustaa Matinpoika (katso taulu 1003) s. 21.08.1806 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 21.01.1852 Soini, Stor-Skytt.
12) Ulriikka s. 03.10.1808 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 07.02.1809 Lehtimäki.
13) Katariina s. 11.04.1810 Lehtimäki, Laasala, Pahkamäki. k. 01.10.1810 Lehtimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 486 -

6. sukupolvi

Sikkilä / Lill-Laukkonen, Simo Yrjönpoika, Pahkamäki (taulusta 170. Isä: Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika) s. 06.10.1765 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 25.12.1817 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Vävy, talollinen. Kuolinsyy: Ajettuma.

Simo sai hopeisen pikarin ansioistaan maanviljelijänä. Pikariin oli kaiverrettu "Talonpojallen Simo Yrjänänp. Sickilälen toimellisen kartanon, pellon ja kytömaiden ruokimisesta annettu Keisarilliselta Huoneenhallitusseuralta Turussa". Pikari varastettiin Simon leskeltä Greta Sikkilältä v. 1832 (Viljo Lompola: Lappajärven seurakunta 1637-1937, s 57). Pikari on annettu v. 1816. Huhu kertoo , että pikari on tallessa Alajärven Kurejoella. SIKKILÄ (aikaisemmin Lill-Laukkonen), Simuna, syntynyt lokakuun 6. päivänä 1765, kuollut Alajärven Jokikylässä eli Kurejoella joulukuun 25. päivänä 1817. Vanhemmat: talollinen Yrjö Yrjönpoika Lill-Laukkonen (Pahkamäki) ja Liisa Tuomaantytär Laukkonen Lehtimäeltä (nykyisin Soinin Laasalankylää). Marraskuun 11. päivänä 1815 suoritti kihlakunnan sihteeri Johan Larik yhdessä lautamiesten Heikki Laukkosen ja verotalonpoika Abraham Juhonpoika Hörin kanssa tarkastuksen ja arvion Simuna Sikkilän talossa, jotta se tulisi palkituksi Suomen Talousseuran palkinnolla. Tarkastuksessa todettiin, että 24 vuoden aikana Simuna Sikkilä oli raivannut ja saattanut hyvään kuntoon yhteensä 21 tynnyrinalaa 2 kapanalaa maata ja rakentanut asuinaikanaan paitsi asuinrakennusta, jossa oli 4 kamaria ja kivikellari parhaassa mahdollisessa kunnossa, yhteensä 16 talousrakennusta sekä lisäksi raivannut niittyä, jota ei kuitenkaan ollut otettu mukaan raivauskirjeessä vaan ainoastaan mainittu siinä. Sikkilä palkittiin 15 luodin painoisella hopeapikarilla. Tämä suurikokoinen palkintopokaali on edelleen tallella suvussa Alajärven Kurejoella ja sen nykyisin omistaa herastuomari Urho Lillstrang Lähde: Eteläpohjalaisia Elämänkertoja Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliitto

1. puoliso Sikkilä, Reetta Heikintytär, Sikkilä / Lill-Laukkonen s. 12.06.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.08.1846 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä. Vihitty: 25.01.1789 Alajärvi.
Isä: Sikkilä, Heikki Erkinpoika s. 20.12.1741 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Sissala, Maria Ollintytär, Sikkilä s. 30.12.1735 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Simontytär (katso taulu 1004) s. 28.01.1790 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.12.1849 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Halvaus.
2) Kaisa s. 09.11.1790 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 02.12.1790 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Kuolinsyy: Tuntematon tauti.
3) Simo Simonpoika (katso taulu 1005) s. 12.10.1791 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 01.06.1868 Alajärvi. Talollinen.
4) Kaisa s. 11.02.1793 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 25.06.1794 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Kuolinsyy: Tuhkarokko.
5) Heikki Simonpoika (katso taulu 1006) s. 30.12.1794 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 11.07.1828 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Talollinen. Lisätietoja: Koko perhe muutti Karstulaan 1830. Kuolinsyy: Vesitauti.
6) Antti s. 28.10.1797 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
7) Liisa Simontytär (katso taulu 1007) s. 27.05.1799 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 05.12.1860 Alajärvi, Hoisko. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.
8) Matti Simonpoika (katso taulu 1008) s. 10.04.1801 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 29.05.1868 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
9) Reetta s. 27.10.1802 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 06.10.1863 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 487 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen / Stenman, Erkki Yrjönpoika (taulusta 170. Isä: Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika) s. 13.05.1773 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 01.09.1846 Lehtimäki. Muurarimestari. Kuolinsyy: Vanhuus.

Erkki ja Matti Pahkamäki vaativat vuonna 1800 33 viikintaalaria Jaakko Hellströmiltä, joka oli luvannut ostaa heille hevosen Suolahden kylästä.

1. puoliso Soukkamäki, Helena Heikintytär, Lill-Laukkonen / Stenman s. 16.04.1772 Lehtimäki, Soukkamäki. k. 20.06.1795 Soini, Lill-Soini. Vihitty: 26.12.1793 Soini. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Savolainen / Soukkamäki, Heikki Iisakinpoika s. 1740.
Äiti: Soukkamäki, Margreta Davidintytär s. 20.08.1738.

Lapset:
1) Maria s. 22.05.1795 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 12.07.1795 Lehtimäki.

2. puoliso Pahkamäki, Leena Kustaantytär, Lill-Laukkonen / Stenman s. 07.06.1778 Lehtimäki, Pahkamäki. k. 29.03.1855 Lehtimäki. Vihitty: 27.11.1797 Lehtimäki.
Isä: Honkala / Pahkamäki, Kustaa Ristonpoika s. 03.02.1757 Kuortane, Honkala. Vävy, räätäli, torppari Pahkamäessä.
Äiti: Lill-Laukkonen, Susanna Salomonintytär, Honkala / Pahkamäki s. 13.08.1753 Lehtimäki, Lill-Laukkonen.
Lapset:
1) Matti s. 25.02.1799 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 22.09.1808 Lehtimäki.
2) Maria s. 12.09.1800 Lehtimäki, Kurkikangas. k. 15.01.1841 Lehtimäki, Moisio.
3) Kreetta s. 24.09.1802 Lehtimäki, Kurkikangas. k. 19.09.1808 Lehtimäki.
4) Kustaa s. 01.11.1804 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 08.09.1808 Lehtimäki.
5) Simo s. 27.05.1808 Lehtimäki, Lill-Laukkonen.
6) Matti s. 16.08.1810 Lehtimäki, Kurkikangas. k. 28.08.1833 Lehtimäki, Lehtilampi.
7) Kustaa s. 16.09.1812 Lehtimäki, Kurkikangas. k. 05.00.1868 Lehtimäki. Mäkitupalainen.
8) Helena s. 26.04.1815 Lehtimäki, Kurkikangas. Lisätietoja: Muuttanut Ähtäriin 28.11.1835.
9) Johannes s. 13.11.1818 Lehtimäki, Kurkikangas. k. 31.03.1852 Ähtäri, Nappari. Itsellinen.
10) Yrjö s. 14.03.1822 Lehtimäki, Kurkikangas.

Henkilöhakemisto


- Taulu 488 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Antti Yrjönpoika (taulusta 170. Isä: Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika) s. 19.10.1775 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 15.04.1838 Lehtimäki, Lehtilampi. Uudisasukas, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Hernesmaa, Liisa Matintytär, Lill-Laukkonen s. 01.01.1775. k. 19.05.1832 Lehtimäki, Lehtilampi. Vihitty: 27.11.1796 Soini. Kuolinsyy: Näivetystauti.
Isä: Hernesmaa / Lehtilampi, Matti Antinpoika s. 19.02.1748 Lehtimäki, Hernesmaa. Uudisasukas.
Äiti: Kaltiala, Maria Heikintytär, Hernesmaa / Lehtilampi s. 31.03.1751 Ähtäri.

Lapset:
1) Katariina s. 11.00.1797. k. 12.05.1808 Lehtimäki, Lehtilampi.
2) Maria s. 1799.
3) Juho s. 04.12.1800 Lehtimäki, Lehtilampi. k. 20.07.1801 Lehtimäki.
4) Heikki (katso taulu 1009) s. 11.05.1802 Lehtimäki, Lehtilampi.
5) Liisa Antintytär (katso taulu 1010) s. 04.03.1804 Lehtimäki, Lehtilampi. k. 17.11.1872 Lehtimäki, Pahkamäki. Emäntä.
6) Antti s. 26.10.1805 Lehtimäki, Lehtilampi. k. 26.05.1822 Lehtimäki.
7) Anna s. 01.03.1807 Lehtimäki, Lehtilampi.
8) Kaisa Sofia s. 30.09.1809 Lehtimäki, Lehtilampi. k. 03.11.1809 Lehtimäki.
9) Susanna s. 07.09.1810 Lehtimäki, Lehtilampi. k. 06.10.1842 Lehtimäki, Mäkipelto.
10) Klaara (katso taulu 1011) s. 06.06.1812 Lehtimäki, Lehtilampi.
11) Daavid s. 24.05.1815 Lehtimäki, Lehtilampi. k. 10.07.1892 Lehtimäki, Vuorela.
12) Kustaa s. 27.12.1816 Lehtimäki, Lehtilampi. k. 04.08.1817 Lehtimäki.
13) Matias Antinpoika s. 10.05.1818 Lehtimäki, Lehtilampi. Lisätietoja: Muutti Karsttulaan, Pylkönmäelle. Ammatinlisäyksiä: Käytti Moisio nimeä (tieto: rovasti Niilo Moisio).
Matias Antinpoika oli ministeri eino Uusitalon äidin isän isoisä.
14) Valpuri s. 13.05.1820 Lehtimäki, Lehtilampi.
15) Aabraham s. 04.10.1824 Lehtimäki, Lehtilampi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 489 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen / Autio, MariaJuhontytär, Yläkolu (taulusta 172. Isä: Lill-Laukkonen / Autio, Juho Yrjönpoika) s. 18.08.1760 Soini, Lill-Laukkonen. k. 16.03.1836 Ähtäri, Ylä-Kolu. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Yläkolu, Yrjö Heikinpoika s. 25.03.1760 Ähtäri, Koulusarka. k. 29.06.1842 Soini. Vihitty: 17.12.1780 Alajärvi.
Isä: Kolunsarka, Heikki Matinpoika s. 15.02.1729 Ähtäri.
Äiti: Ollikkala, Liisa Matintytär, Kolunsarka s. 25.02.1739 Ähtäri.

Lapset:
1) Liisa Yrjöntytär s. 28.01.1785 Ähtäri, Yläkolu. k. 08.09.1857 Lehtimäki, Leikkari.
2) Johannes Yrjönpoika (katso taulu 1012) s. 13.07.1786 Ähtäri, Yläkolu. k. 13.07.1842 Soini, Kolunsarka.
3) Erkki Yrjönpoika s. 14.12.1787 Ähtäri, Yläkolu. k. 09.10.1866 Soini.
4) Maria Yrjöntytär s. 26.07.1789 Ähtäri, Yläkolu. k. 20.06.1819 Karstula, Vertala.
5) Susanna Yrjöntytär s. 01.10.1791 Ähtäri, Yläkolu. k. 17.06.1867 Lehtimäki, Keski-Suni.
6) Matti s. 10.02.1793 Ähtäri, Yläkolu. k. 1794 Ähtäri.
7) Heikki Tapani Yrjönpoika s. 29.10.1795 Ähtäri, Yläkolu. k. 20.03.1865 Ähtäri.
8) Katariina Yrjöntytär s. 1797 Ähtäri, Yläkolu. k. 26.04.1824 Ähtäri, Ekman.
9) Anna Helena s. 22.12.1798 Ähtäri, Yläkolu. k. 09.05.1868 Soini, Kellman.
10) Hermanni s. 23.11.1800 Ähtäri, Yläkolu. k. 26.01.1804 Soini.
11) Kustaa Adolf s. 14.10.1803 Ähtäri, Yläkolu. k. 31.05.1866 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 490 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen, Susanna Juhantytär, Raitamäki (taulusta 172. Isä: Lill-Laukkonen / Autio, Juho Yrjönpoika) s. 06.12.1763 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 03.10.1847 Soini, Raitamäki. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Raitamäki, Antti Heikinpoika s. 02.06.1764 Keuruu, Kivijärvenkylä. k. 23.02.1832 Soini, Raitamäki. Talollinen. Vihitty: 26.12.1784 Lehtimäki. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Raitamäki, Heikki Antinpoika s. n. 1740 Keuruu.
Äiti: Kierrois, Brita Yrjöntytär, Raitamäki s. 07.10.1741 Keuruu.

Lapset:
1) Maria Antintytär (katso taulu 1013) s. 30.12.1785 Soini, Kivijärvi, Raitamäki. k. 13.12.1855 Soini, Hautamäki.
2) Kaisa Antintytär (katso taulu 1014) s. 13.04.1787 Keuruu, Kivijärvi, Raitamäki.
3) Tuomas Antinpoika s. 14.11.1789 Keuruu, Kivijärvi, Raitamäki. k. 21.05.1858 Soini.
4) Heikki Antinpoika (katso taulu 1015) s. 29.05.1792 Keuruu, Kivijärvi, Raitamäki (vai Alajärvi?). k. 08.02.1853 Soini, Mesiäislehto.
5) Liisa Antintytär (katso taulu 1016) s. 02.08.1795 Soini, Kivijärvi, Raitamäki.
6) Antti s. 17.03.1798 Keuruu, Kivijärvi, Raitamäki. k. 16.07.1798 Soini.
7) Erkki Yrjönpoika s. 17.03.1798 Keuruu, Kivijärvi, Raitamäki.
8) Daavid Antinpoika (katso taulu 1017) s. 01.09.1800 Keuruu, Kivijärvi, Raitamäki. k. 01.10.1877 Soini, Källi. Talollinen, seksmanni.
9) Anna Ritta Antintytär (katso taulu 1018) s. 27.08.1803 Raitamäki, Kivijärvi, Keuruu. k. 12.02.1855 Pöntinen, Soini.
10) Kustaa Yrjöntytär s. 28.12.1805 Keuruu, Kivijärvi, Raitamäki. k. 21.05.1858 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 491 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen / Raitamäki, Juho Juhonpoika (taulusta 172. Isä: Lill-Laukkonen / Autio, Juho Yrjönpoika) s. 05.11.1766 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 12.12.1838 Lehtimäki, Pahkamäki. Talollinen, seksmanni; oli isäntänä Lukkosessa Isojaon aikaan.

1. puoliso Sikkilä, Kaisa Antintytär, Lill-Laukkonen s. 08.09.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 06.01.1856 Lehtimäki, Autio, Lukkonen. Emäntä. Vihitty: 28.11.1787 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Sikkilä, Antti Matinpoika s. 20.11.1722 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Antila, Liisa Tuomaantytär, Sihtala s. 04.07.1726 Alajärvi Kurejoki . Emäntä.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 1019) s. 19.01.1789 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 24.06.1862 Lehtimäki. Talollinen, seksmanni.
2) Liisa Juhontytär s. 17.10.1790 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 10.09.1840 Karstula, Kierämäki.
3) Maria Juhontytär s. 02.05.1792 Lehtimäki, Lill-Laukkonen.
4) Juho Johonpoika s. 18.05.1794 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 07.01.1869 Soini. Torppari.
5) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1020) s. 12.05.1798 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 07.05.1880 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä. Perhesuhteet: Kaksonen Kaisan kanssa.
6) Susanna Juhontytär (katso taulu 1021) s. 12.05.1798 Lehtimäki, Lill-Laukkonen.
7) Hermanni Juhonpoika s. 17.04.1802 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 11.10.1858 Soini. Talollinen.
8) Ulrika Juhontyrär s. 25.03.1806 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. k. 11.12.1865 Soini, Pohjasmäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 492 -

6. sukupolvi

Lill-Laukkonen / Autio, Tuomas (taulusta 172. Isä: Lill-Laukkonen / Autio, Juho Yrjönpoika) s. 01.12.1769 Soini, Lill-Laukkonen. Torppari.

1. puoliso Svarvar, Maria Juhontytär, Lill-Laukkonen s. 11.09.1775 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 25.11.1850 Alajärvi, Luoma-Aho, Korkia-Aho. Vihitty: 11.10.1795 Alajärvi.
Isä: Höri, Juho Erkinpoika, Eskeli s. 04.05.1754 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Vävy.
Äiti: Sorvari, Liisa Juhontytär, Höri s. 22.10.1751 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari.

Lapset:
1) Maria Tuomaantytär (katso taulu 1022) s. 11.02.1798 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. k. 27.08.1861 Alajärvi, Korkia-Aho.

Henkilöhakemisto


- Taulu 493 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Mäntyniemi, Matti Juhanpoika (taulusta 173. Äiti: Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär) s. 11.12.1763 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 23.12.1820 Alajärvi, Mäntyniemi. Torppari. Lisätietoja: Asui Mäntyniemen torppaa, joka myöhemmin itsenäistyi. Kuolinsyy: Päänsärky.

1. puoliso Virtala, Liisa Antintytär, Pynttäri / Mäntyniemi s. 1763 Kuortane. Vihitty: 01.11.1782 Alajärvi. Lisätietoja: Oli yhdessä äitinsä (leski) kanssa piikana Levijoki / Skrabbissa.
Isä: Virtoniemi, Antti Heikinpoika s. 1740 Kuortane.
Äiti: Virtala / Kitula, Susanna Tuomaantytär, Lillpynttäri / Niemi s. 01.01.1731 Alavus.

Lapset:
1) Olavi s. 24.08.1783 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.09.1783 Alajärvi.
2) Maria s. 14.11.1784 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.10.1812 Alajärvi, Höri.
3) Johannes Matinpoika (katso taulu 1023) s. 20.07.1787 Alajärvi, Pynttäri / Mäntyniemi. k. 02.06.1864 Alajärvi. Torppari.
4) Matti s. 11.03.1790 Alajärvi, Pynttäri. k. 30.12.1863 Alajärvi, Isoniemi.
5) Liisa s. 05.01.1794 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.10.1794 Alajärvi.
6) Kustaa s. 29.08.1795 Alajärvi, Pynttäri. Linnanmäen torppari.
7) Pietari s. 19.06.1798 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.07.1798 Alajärvi.
8) Heikki Matinpoika (katso taulu 1024) s. 19.01.1800 Alajärvi, Pynttäri / Mäntyniemi. Torppari Turpelassa.
9) Susanna s. 12.05.1804 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 494 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Maria Juhantytär (taulusta 173. Äiti: Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär) s. 27.12.1766 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 22.05.1844 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Åby / Nelimarkka, Jaakko Tuomaanpoika s. 15.07.1767 Evijärvi, Kammerbacka. k. 01.01.1850 Alajärvi, Nelimarkka. Vävy. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Hongisto / Åby, Tuomas Laurinpoika s. 1714 Alajärvi. Talollinen Åbyssä.
Äiti: Kammerbacka, Brita Juhantytär, Hongisto / Åby s. 29.03.1728 Evijärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 495 -

6. sukupolvi

Hannulabacka, Juha Juhanpoika, (Pynttäri) (taulusta 173. Äiti: Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär) s. 29.10.1768 Alajärvi. k. 09.03.1848 Alajärvi, Hannulabacka.

1. puoliso Paalijärvi, Anna Matintytär, Luomala / Hannulabacka s. 28.05.1766 Alajärvi, Paalijärvi. k. 20.03.1838 Alajärvi, Hannulabacka. Emäntä. Vihitty: 1790 Alajärvi.
Isä: Sääksjärvi / Paalijärvi, Matti Juhonpoika, Storgård s. 07.11.1726 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Hongisto / Paalijärvi, Anna Markuksentytär, Sääksjärvi / Storgård s. 27.08.1737 Vimpeli, Björknäs.

Lapset:
1) Maria s. 24.01.1791.
2) Juho Juhonpoika s. 19.04.1794.
3) Helena Juhontytär (katso taulu 1025) s. 09.01.1797 Alajärvi, Paalijärvi.
4) Anna Kaisa Juhontytär (katso taulu 1026) s. 05.05.1800 Alajärvi, Paalijärvi. k. 03.11.1888 Alajärvi, Hannulabacka. Torpparin vaimo.
5) Matti Juhonpoika (katso taulu 1027) s. 06.02.1802 Alajärvi, Paalijärvi. k. 10.03.1879 Alajärvi, Hannulabacka.
6) Maria Juhontytär s. 14.09.1804.

Henkilöhakemisto


- Taulu 496 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Valpuri Juhantytär, Mattinen / Saukko (taulusta 173. Äiti: Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär) s. 12.01.1772 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Lisätietoja: Perhe asui Kurejoen Saukon talossa. Perhesuhteet: Kaksonen Marketan kanssa.

1. puoliso Mattinen / Saukko, Erkki Aabraminpoika s. 07.10.1779 Lehtimäki, Mattinen. Vihitty: 1804 Alajärvi.
Isä: Mattinen / Saukko, Aabraham Tuomaanpoika s. 1752 Lehtimäki, Mattinen.
Äiti: Silvonen, Reeta Jaakontytär, Mattinen / Saukko s. 07.08.1747 Lehtimäki, Silvonen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 497 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Erkki Juhanpoika (taulusta 173. Äiti: Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär) s. 05.04.1774 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 01.12.1847 Alajärvi, Pynttäri. Mäkitupalainen. Kuolinsyy: Rintavesitauti.

1. puoliso Tohnila / Keldala, Marketta Juhantytär, Pynttäri s. 24.02.1774 Kuortane, Kuhalampi. k. 05.02.1811 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Vihitty: 24.06.1799 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Olisikohan Marketta Töysän jätin "Iso-Tohnin" jälkeläisiä. Iso-Tohnihan rakensi Isonkyrön kirkkoa 1300-luvulla ja oli tuonut kiven kirkon eteläpäätyyn aina Ähtäristä saakka. Kiveen on hakattu vuosiluku 1304. Kirkon pohjoispäädyssä on pyöreä ikkuna, jota sanotaan "Tohnisen akkunaksi". Tämän ikkunan viereen Tohnin kerrotaan kaadissaan tuoneen kiven Lapuan Simpsiönvuorelta. Tämä Tohnin ikkuna on niin ylhäällä, että pienet ihmiset eivät siitä voi kurkistella. Tohni olikin suuri mies. Hänen luurankoaan säilytettiin Isonkyrön vanhan kirkon "lakassa" laipion päällä. Kylkiluutkin olivat kolme kyynärää pitkät. Kun Tohni lepäsi kotonaan penkillä, meni hänen selkänsä takana kuusi hirttä peittoon, vaikka Tohnin talo oli niin suurista puisa tehty, että oven kohdallakin oli vain yksi hirsi poikki ja kahdessa oli lovi. Tohnin paijain käsin liikuttamaan kiveen tarvittun 10 miehen voimat. Kerran palatessaan kirkkorakennukselta tohni aikoi ruveta syömään. Todetessaan eväänsä kovin vähäisiksi - 5 leipää ja puoli lampaanruppia - päätti hän yhtä kyytiä kotiin asti runsaamman aterian ääreen. Simpiön vuorelta hän oli ihaillut aukeaa ja sanonut "kylläpä tässä on lapuaa". Siitä sai Lapua nimensä. Lähde: Kytösavut VI, Väino Tuomaala

Isä: Tohni / Keldala, Juho Tuomaanpoika s. 1735 Töysä.
Äiti: Koivisto, Susanna Matintytär, Tohni / Keldala s. 15.10.1741 Kuortane.

Lapset:
1) Johannes s. 12.06.1797 Alajärvi, Keltala. Itsellinen Mikkolassa. Lisätietoja: Syntyi ennen avioliittoa. Perhesuhteet: Naimisiin Lill-Höökiin 1822.
2) Joonas Erkinpoika (katso taulu 1028) s. 22.06.1799 Alajärvi, Keltala. k. 17.03.1838 Alajärvi, Turpela. Torppari.
3) Matti s. 26.10.1800 Alajärvi, Pynttäri. k. 1801.
4) Ulrika Erkintytär (katso taulu 1029) s. 12.06.1802 Alajärvi, Pynttäri.
5) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1030) s. 10.01.1804 Alajärvi, Pynttäri. Torppari Oravassa. Perhesuhteet: Naimisiin Oravaan.
6) Leena s. 1806 Alajärvi, Pynttäri. Perhesuhteet: Saukkoon naimisiin.
7) Matti s. 23.11.1807 Alajärvi, Pynttäri. k. 21.09.1809 Alajärvi, Pynttäri.
8) Maria s. 04.01.1810 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Visti / Pynttäri, Liisa Markuksentytär, Pynttäri s. 23.05.1787 Vimpeli, Visti. k. 22.06.1856 Alajärvi, Pynttäri. Vihitty: 11.07.1813 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Visti, Markus Pietarinpoika s. 27.03.1748 Vimpeli, Visti. Talollinen.
Äiti: Österspangar, Sofia Matintytär, Visti s. 09.09.1749 Vimpeli. Emäntä.
Lapset:
1) Anna (katso taulu 1031) s. 17.12.1814 Alajärvi, Pynttäri. k. 03.05.1868 Alajärvi, Pynttäri.
2) Antti s. 05.05.1816 Alajärvi, Pynttäri. Itsellinen.
3) Liisa s. 23.05.1818 Alajärvi, Pynttäri.
4) Kustaa Erkinpoika (katso taulu 1032) s. 16.11.1819 Alajärvi, Pynttäri, Visti. k. 22.10.1856 Alajärvi.
5) Heikki s. 13.05.1821 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.04.1822 Alajärvi, Pynttäri.
6) Pietari Erkinpoika (katso taulu 1033) s. 23.12.1822 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.02.1888 Alajärvi, Tallbacka, Niemi. Itsellinen. Lisätietoja: Muuttaa Tallbackan Niemeen itselliseksi 1858.
7) Matti s. 26.08.1824 Alajärvi, Pynttäri. k. 30.06.1825 Alajärvi, Pynttäri.
8) Kaisa s. 11.09.1827 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.09.1827 Alajärvi, Pynttäri.
9) Ville s. 21.08.1828 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.06.1830 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 498 -

6. sukupolvi

Silvonen / Riitamäki, Daavid Matinpoika (taulusta 174. Äiti: Skrabb, Liisa Juhontytär) s. 30.11.1759 Lehtimäki, Silvonen. k. 19.11.1821 Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki. Vävy, isäntä. Lisätietoja: Daavid oli aluksi kotivävynä Lill-Pynttärissä. . Kuolinsyy: Tyrä. Ammatinlisäyksiä: Perhe muutti myöhemmin Kurejoen Riitamäkeen.

1. puoliso Lillpynttäri, Anna Liisa Matintytär, Silvonen / Riitamäki s. 13.11.1761 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 01.09.1808 Alajärvi. Emäntä. Vihitty: 22.10.1781 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Lillpynttäri / Paavola / Riitamäki, Matti Matinpoika s. 04.02.1732 Alajärvi, Lillpynttäri. Tilallinen.
Äiti: Eskeli / Sorvari, Maria Erkintytär, Lillpynttäri / Paavola s. 12.07.1733 Lappajärvi, Eskeli. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 16.06.1782 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 23.06.1782 Alajärvi.
2) Saara Taavetintytär (katso taulu 1034) s. 03.10.1783 Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki. k. Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki. Emäntä.
3) Maria s. 24.05.1785 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 05.10.1785 Alajärvi.
4) Marketta Taavetintytär (katso taulu 1035) s. 19.09.1786 Alajärvi, Lillpynttäri. k. 22.01.1852 Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki.
5) Matti s. 04.02.1788 Alajärvi, Lill-Pynttäri.
6) Helena Daavidintytär (katso taulu 1036) s. 14.08.1789 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 19.01.1850 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
7) Anna s. 27.11.1790 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 28.11.1790 Alajärvi.
8) Juho s. 22.06.1792 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 01.02.1793 Alajärvi.

2. puoliso Kitula, Maria Tapanintytär s. 16.04.1754 Kuortane, Kitula. k. 25.05.1814 Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki. Emäntä. Vihitty: 23.04.1810 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Kitula, Tapani Tuomaanpoika s. 1728.
Äiti: Helena Antintytär s. 1730.

Henkilöhakemisto


- Taulu 499 -

6. sukupolvi

Silvonen, Maria Matintytär, Akkala / Hirvelä / Perälä (taulusta 174. Äiti: Skrabb, Liisa Juhontytär) s. 19.01.1761 Lehtimäki, Silvonen. Lisätietoja: Leski Maria asui poikansa Malakias Matinpojan luona Kuortaneen Haarajärvellä. Perhesuhteet: Maria muutti Kuortaneelle 1817, Lehtimäelle 16.11.1831.

1. puoliso Pihl, Matti Tuomaanpoika s. 25.07.1758 Ähtäri. k. 17.01.1796 Lehtimäki, Mattinen. Vävy. Vihitty: 12.10.1783 Alajärvi. Kuolinsyy: Kouristus.

Lapset:
1) Tobias s. 28.07.1784 Lehtimäki, Mattinen. k. 06.08.1786 Lehtimäki.
2) Valpuri s. 1786 Lehtimäki, Mattinen. Lisätietoja: Muutti Vähäänkytöön 1807.
3) Anna Stiina s. 01.05.1789 Lehtimäki, Mattinen. Lisätietoja: Muutti Kuortaneelle 1817.
4) Iisak s. 04.12.1790 Lehtimäki, Mattinen. k. 21.10.1830 Lehtimäki, Silvonen. Sotilas. Lisätietoja: Iisak Matinpoika oli sotilaana Sandelsin prikaatissa, sotilasnimenä oli Stor.
5) Malakias s. 13.04.1793 Lehtimäki, Mattinen. k. 20.12.1838 Kuortane, Haarajärvi. Torppari. Kuolinsyy: Murhattu, murhaaja velipuoli Kustaa Adolph.

2. puoliso Suosalo / Perälä, Heikki Eliaksenpoika, Akkala / Hirvelä / Perälä s. 00.01.1752 Kuortane, Hirvelä. k. 24.05.1807 Lehtimäki, Perälä. Torppari. Vihitty: 14.12.1798 Alajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Hirvelä, Elias Joonanpoika s. 1730 Kuortane.
Äiti: Valpuri Mikontytär s. n. 1730.
Lapset:
1) Kustaa Adolf s. 31.07.1800 Lehtimäki, Suosalo. Itsellinen. Lisätietoja: Sai murhasta elinkautistuomion, jota istui Sveaborgissa.
20.12.1838 illalla klo 8-9 Kokkilan ja Sippolan talojen välillä oli itsellismies Kustaa Adolph Heikinpoika Sillanpää lyönyt velipuoltaan torppari Malakias Matinpoika Haarajärveä jollain tylpällä esineellä päähän, kasvoihin ja muualle kehoa, mihin vammoihin Malakias oli kuollut samana iltana. Malakias oli heitetty kelkkaansa päin. Murhapaikalta löytyi myös seiväs. Kihlakunnanoikeidessa 23.02.1839 Kustaa tuomittiin menettämään päänsä ja teilattavaksi. Hovioikeudessa 20.04.1839 tuomio pysyi samana mutta annettiin senaatin oikeusosaston lopullisesti ratkaistavaksi, joka 14.10.1840 totesi, että Kustaa Adolph Heikinpojan kuolemantuomio oli oikeutettu, mutta livensi sitä 40 paria raippoja 3 lyöntiä parilta ja yhtenä sunnuntaina käymään läpi julkisen kirkkorangaistuksen ja lopun elämäkseen olemaan pakkotyössä Siperiassa. Kustaa Heikinpoika pyyssi armahdusta raipparangaistuksesta ja Siperiaan lähettämisestä, koska hänellä oli tyrä. Senaatin oikeuosasto livensi tuomiota siten, että Kustaa Adolph Heikinpojan raipparangaistus säilyi, mutta Siperiaan viennin sijasta hänen tuli tehdä pakkotyötä Sveaborgin linnoituksessa.
2) Heikki Heikinpoika (katso taulu 1037) s. 01.06.1802 Lehtimäki, Suosalo. Renki. Lisätietoja: Muuttanut Alajärvelle 1832.

Henkilöhakemisto


- Taulu 500 -

6. sukupolvi

Silvonen, Abraham Matinpoika (taulusta 174. Äiti: Skrabb, Liisa Juhontytär) s. 09.02.1769 Lehtimäki, Silvonen. k. 26.02.1846 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

Perhe asui aluksi Lepistön taloa, mutta on merkitty 1810 alkavassa rippikirjassa talolliseksi Stor-Höökissä.

1. puoliso Skrabb, Susanna Aabrahamintytär, Silvonen s. 01.12.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 10.12.1844 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä. Vihitty: 04.05.1800 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika s. 18.08.1748 Alajärvi, Skrabb. Vähtäri, itsellinen.
Äiti: Lillhök, Liisa Simontytär, Skrabb / Sihtala s. 12.08.1749 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Itsellisen vaimo.

Lapset:
1) Matti s. 21.04.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 22.05.1800 Alajärvi.
2) Johannes Aabrahaminpoika (katso taulu 1038) s. 02.09.1809 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. k. 10.09.1856 Hämeenlinna.

Henkilöhakemisto


- Taulu 501 -

6. sukupolvi

Skrabb / Tallbacka, Maria Juhontytär, Jämsiö (taulusta 175. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 03.03.1767 Alajärvi, Skrabb. k. 24.12.1829 Alajärvi, Tallbacka. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Mahaverenvuoto.

1. puoliso Jämsiö, Mikko Matinpoika s. 1756 Petäjävesi, Jämsä. k. 12.09.1833 Alajärvi, Tallbacka. Torppari. Vihitty: 03.11.1782 Alajärvi. Perhesuhteet: Lapsettomia. Kuolinsyy: Vanhuus.
Mikko Matinpoika ooli ensin renkinä Skrabbin talossa. Nai talon tyttären ja ryhtyi talon torppariksi.


Henkilöhakemisto


- Taulu 502 -

6. sukupolvi

Skrabb / Tallbacka, Erkki Juhonpoika (taulusta 175. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 22.05.1768 Alajärvi, Skrabb. k. 01.04.1829 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen, lautamies (nimismies?). Kuolinsyy: Vatsatauti.

" Kun oli tehty esitys Suomen Talousseuralle, että seura palkitsisi talonpoikaa Erkki Tallbackaa hänen suorittamiensa raivaustöiden johdosta, kävi maanmittari H. Ingman* yhdessä talonpoikain Heikki Puumalan ja Juho Nelimarkan kanssa toukokuun 12. päivänä 1819 tarkastamassa raivauksia ja tekemässä arvion siitä, millä tavalla ja miten runsaasti Tallbackaa oli palkittava, joka omisti 1/16 manttaalin verotilan Alajärvellä Lapajär-ven kappelissa, oli 15 vuoden aikana raivannut 20 tynnyrinalaa kaskea, joka oli raivattu kuusta kasvavasta nevasta ja mäntyrämeestä sekä osaksi huonosta heinäniitystä, josta raivauksen seurauksena halla oli hävinnyt. Tämän lisäksi hän oli kaivanut ojia 1.020 syltä ja rakentanut 350 syltä kiviaitaa. Lautakunta oli arvioinut raivauksen ja muun työn 870,80 hopearuplan arvoisiksi sekä ehdottanut palkintona Tallbackalle hopeamitalia. Talousseurassa oli kuitenkin vapaaherra Mannerheim lausunut, että raivaus ei ollut hopeamitalin arvoinen ja siellä suoritetun äänestyksen perusteella annettiin Tallbackalle hopeinen pikari raivauksistaan". Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja Maanmittari Harald Henrikinpoika Ingman oli minun, Martti Strang´in 5. esivanhempi

1. puoliso Storstrang, Maria Jaakontytär, Skrabb / Tallbacka s. 28.12.1769 Vimpeli, Storstrang. k. 22.09.1797 Alajärvi, Tallbacka. Emäntä. Vihitty: 17.12.1789 Vimpeli.
Isä: Storstrang, Jaakko Juhonpoika s. 24.07.1742 Vimpeli, Storstrang . Talollinen, seksmanni.
Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär, Storstrang s. 11.04.1742 Vimpeli, Tikkanen / Visti. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 1039) s. 27.05.1791 Alajärvi, Tallbacka. k. 02.08.1862 Soini, Laasala, Saari. Emäntä.
2) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 1040) s. 24.09.1792 Alajärvi, Skrabb-Tallbacka. k. 07.12.1863 Alajärvi, Skrabb-Tallbacka.
3) Erkki s. 21.12.1793 Alajärvi, Skrabb. k. 07.07.1794 Alajärvi.

2. puoliso Vakkuri, Maria Aabrahamintytär, Leppänen s. 21.12.1758. k. 21.01.1851 Alajärvi, Tallbacka. Emäntä Skrabbissa. Vihitty: n. 1800 Soini. Kuolinsyy: Vanhuus.
Lapset:
1) Juho s. 05.06.1801 Alajärvi, Skrabb. k. 31.07.1803 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 503 -

6. sukupolvi

Skrabb / Tallbacka, David Juhonpoika (taulusta 175. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 22.06.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 11.12.1837 Alajärvi, Laukkola. Talollinen. Lisätietoja: Perhe on muuttanut Alajärveltä 1810-luvulla. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Ojajärvi, Saara Erkintytär, Skrabb / Tallbacka s. 23.02.1769 Alajärvi, Ojajärvi. k. 22.09.1808 Alajärvi, Ojajärvi. Vihitty: 26.12.1800 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Ojajärvi / Sikkilä, Erkki Matinpoika s. 06.04.1734 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
Äiti: Mäkelä, Liisa Juhantytär, Sikkilä / Ojajärvi s. 17.01.1737 Alavus.

Lapset:
1) Matti s. 11.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. k. 04.10.1808 Alajärvi.

2. puoliso Kivimäki, Susanna Simontytär, Skrabb / Tallbacka s. 31.12.1781 Alajärvi, Kivimäki. k. 10.06.1831 Alajärvi, Laukkola. Emäntä. Vihitty: 03.12.1809 Alajärvi.
Isä: Svarvar / Kivimäki, Simo Matinpoika s. 16.10.1746 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. Uudisasukas.
Äiti: Svarvar / Kivimäki, Maria Juhontytär, Latva-Heroja s. Kuortane.
Lapset:
1) Maria Davidintytär (katso taulu 1041) s. 21.09.1811 Alajärvi, Juut-Laukkonen. k. 23.04.1885 Alajärvi.

3. puoliso Ylikojola, Anna, Skrabb / Tallbacka s. 19.09.1782 Lapua, Ylikojola. k. 04.09.1859 Alajärvi, Laukkola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 504 -

6. sukupolvi

Skrabb, Kaarina Juhontytär, Stor-Höök (taulusta 175. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 01.09.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 22.12.1844 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Stor-Höök, Antti Matinpoika s. 01.12.1760 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 08.12.1832 Alajärvi, Stor-Höök. Perhesuhteet: Toisesta avioliitosta syntyi ainakin 5 lasta. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stor-Höök, Matti Juhonpoika s. 13.09.1725 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen.
Äiti: Kolanen, Maria Erkintytär, Hokkanen / Kolanen s. 08.06.1729 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 1801. k. 06.11.1821 Alajärvi.
2) Simo s. 08.07.1802 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 12.07.1819 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
3) Maria Antintytär (katso taulu 1042) s. 06.10.1803 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. k. 06.06.1857 Alajärvi, Kurejoki, Storhök.
4) Johannes s. 13.09.1806 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 16.03.1822 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
5) Saara s. 14.08.1815 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 17.07.1819 Alajärvi.
6) Susanna s. 10.04.1819 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 23.08.1819 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 505 -

6. sukupolvi

Skrabb / Tallbacka, Margareta Juhontytär, Ojajärvi (taulusta 175. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 23.01.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 07.03.1861 Alajärvi, Ojajärvi. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Ojajärvi, Antti Erkinpoika s. 20.11.1775 Alajärvi, Ojajärvi. k. 24.03.1837 Alajärvi, Tallbacka. Torppari. Vihitty: 04.11.1797 Alajärvi. Lisätietoja: Asuivat torppaa Levijoella. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Ojajärvi / Sikkilä, Erkki Matinpoika s. 06.04.1734 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
Äiti: Mäkelä, Liisa Juhantytär, Sikkilä / Ojajärvi s. 17.01.1737 Alavus.

Lapset:
1) Juho s. 03.06.1799 Alajärvi, Ojajärvi.
2) Maria Antintytär (katso taulu 1043) s. 05.07.1800 Alajärvi, Ojajärvi. k. 24.03.1868 Alajärvi, Levijoki.
3) Erkki s. 11.03.1804 Alajärvi, Ojajärvi. k. 13.09.1808 Alajärvi.
4) Daavid s. 26.12.1807 Alajärvi, Ojajärvi. k. 23.06.1808 Alajärvi.
5) Liisa (katso taulu 1044) s. 10.10.1810 Alajärvi, Ojajärvi. k. 22.02.1853 Alajärvi, Linnanmäki. Emäntä.
6) Antti Antinpoika (katso taulu 1045) s. 25.08.1813 Alajärvi, Tallbacka. Torppari, vävy. Lisätietoja: Muutti vaimonsa ja lastensa kanssa Lehtimäelle 25.10.1864.
7) Matti Antinpoika (katso taulu 1046) s. 01.07.1817 Alajärvi, Skrabb. k. 20.05.1858 Alajärvi, Kultavuori. Itsellinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 506 -

6. sukupolvi

Skrabb / Tallbacka, Saara Juhontytär, Skrabb / Sihtala (taulusta 175. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 02.03.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 09.11.1858 Alajärvi, Lill-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Skrabb / Sihtala, Jaakko Abrahaminpoika s. 21.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 14.06.1834 Alajärvi, Lillhöök. Talollinen. Vihitty: 22.12.1801 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika s. 18.08.1748 Alajärvi, Skrabb. Vähtäri, itsellinen.
Äiti: Lillhök, Liisa Simontytär, Skrabb / Sihtala s. 12.08.1749 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Itsellisen vaimo.

Lapset:
1) Liisa s. 04.09.1802 Alajärvi, Lillhöök. k. 16.09.1802 Alajärvi, Lillhöök.
2) Juho s. 21.11.1806 Alajärvi, Lillhöök.
3) Maria s. 29.05.1811 Alajärvi, Lillhöök. k. 24.04.1812 Alajärvi, Lillhöök.
4) Matti Jaakonpoika (katso taulu 1047) s. 16.09.1814 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 23.05.1868 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen.
5) Kustaa s. 22.01.1816 Alajärvi, Lillhöök. k. 31.10.1816 Alajärvi, Lillhöök.
6) Jaakko s. 06.07.1818 Alajärvi, Lillhöök. k. 05.09.1818 Alajärvi.
7) Susanna Jaakontytär (katso taulu 1048) s. 22.09.1819 Alajärvi, Kurejoki, Lillhöök.
8) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1049) s. 01.07.1822 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 507 -

6. sukupolvi

Skrabb, Matti Juhonpoika (taulusta 175. Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika) s. 24.02.1787 Alajärvi, Skrabb / Tallbacka. k. 19.06.1867 Alajärvi, Niemitalo. Torppari.

1. puoliso Sikkilä, Kaisa Jaakontytär, Skrabb s. 12.11.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 12.05.1830 Alajärvi. Vihitty: 23.11.1815 Alajärvi.
Isä: Sikkilä, Jaakko Erkinpoika s. 23.07.1749 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Lillhök, Marketta Simontytär, Sikkilä s. 01.06.1744 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök.

Lapset:
1) Juha Matinpoika (katso taulu 1050) s. 11.10.1817 Alajärvi, Tallbacka. k. 05.06.1868 Alajärvi, Niemitalo. Talollinen.
2) Jaakko Matinpoika (katso taulu 1051) s. 14.10.1819 Alajärvi, Tallbacka. k. 05.01.1901 Alajärvi. Torppari Penninkankaan torpassa.
3) Maria Matintytär (katso taulu 1052) s. 15.10.1824 Alajärvi, Skrabb / Tallbacka. k. 06.05.1868 Alajärvi, Niemitalo, Kujala.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 1053) s. 30.01.1828 Alajärvi, Skrabb / Tallbacka. k. 02.03.1874 Lapua. Torppari Ala-Härsilä. Lisätietoja: Muuttanut poikamiehenä 1847 Kuortaneelle ja perheensä kanssa Lapualle 23.10.1854.

2. puoliso Saara Abrahamintytär s. 25.07.1798 Lappajärvi. Vihitty: 04.11.1831 Alajärvi. Perhesuhteet: Saara Abrahamintytär oli vihittäessä piikana Lappajärven Aholassa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 508 -

6. sukupolvi

Levijoki, Maria Erkintytär, Raitamäki (taulusta 177. Isä: Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika) s. 22.08.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 02.07.1857 Soini, Kivijärvi, Kotamäki.

1. puoliso Raitamäki, Yrjö Heikinpoika s. 03.03.1775 Keuruu, Raitamäki. k. 06.11.1845 Soini, Raitamäki. Itsellinen. Vihitty: 30.01.1799 Alajärvi.
Yrjö Heikinpoika asui yhtiömiehenä Soinin Löytymäessä, vävynä Alajärven Levijoella ja itsellisenä Soinin Brunnin-Rasinmäessä.

Isä: Raitamäki, Heikki Yrjönpoika s. 18.09.1741 Keuruu.
Äiti: Kierros, Brita Yrjöntytär, Raitamäki s. 18.09.1741.

Henkilöhakemisto


- Taulu 509 -

6. sukupolvi

Levjoki, Liisa Erkintytär, Skrabb / Jukaniemi (taulusta 177. Isä: Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika) s. 26.02.1774 Alajärvi, Skrabb.

1. puoliso Skrabb / Jukaniemi, Kustaa Juhanpoika s. 09.06.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 05.05.1843 Alajärvi, Niemi. Talollinen, kirkkoväärti. Vihitty: 18.12.1798 Alajärvi. Lisätietoja: Rintakipu.
Isä: Lillpynttäri / Skrabb, Juha "Jukka" Matinpoika s. 18.06.1737 Alajärvi, Lill-Pynttäri.
Äiti: Virtala / Kitula, Susanna Tuomaantytär, Lillpynttäri / Niemi s. 01.01.1731 Alavus.

Lapset:
1) Juho Kustaanpoika (katso taulu 1054) s. 29.10.1803 Alajärvi, Niemi. k. 07.05.1866 Alajärvi, Niemi. Talollinen.
2) Susanna s. 15.05.1806 Alajärvi, Skrabb.
3) Kalle Kustaa Kustaanpoika (katso taulu 1055) s. 17.01.1812 (28.02.1811) Alajärvi, Skrabb (Niemi). k. 28.11.1888 Alajärvi, Niemi.
4) Ulrika s. 15.07.1815 Alajärvi, Skrabb. k. 07.09.1834 Alajärvi, Niemi.
5) Matti s. 13.07.1819 Alajärvi, Niemi. k. 12.01.1820 Alajärvi, Niemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 510 -

6. sukupolvi

Levijoki, Matti Erkinpoika (taulusta 177. Isä: Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika) s. 17.02.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 01.08.1847 Alajärvi, Levijoki. Kuolinsyy: Turvotus.

1. puoliso Ojajärvi, Liisa Erkintytär, Levijoki s. 07.05.1779 Alajärvi, Ojajärvi. k. 09.12.1829 Alajärvi, Levijoki. Vihitty: 09.11.1800 Alajärvi. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Ojajärvi / Sikkilä, Erkki Matinpoika s. 06.04.1734 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
Äiti: Mäkelä, Liisa Juhantytär, Sikkilä / Ojajärvi s. 17.01.1737 Alavus.

Lapset:
1) Maria Matintytär (katso taulu 1056) s. 27.10.1801 Alajärvi, Levijoki. k. 15.10.1869 Alajärvi, Levijoki. Emäntä.
2) Ulrika s. 01.05.1803 Alajärvi, Skrabb. k. 28.09.1831 Alajärvi, Levijoki.
3) Leena s. 18.11.1806 Alajärvi, Levijoki. k. 26.09.1858 Alajärvi, Käpyaho.
4) Susanna s. 1810 Alajärvi, Levijoki. k. 07.12.1863 Alajärvi, Levijoki. Itsellinen. Perhesuhteet: Naimaton.
5) Anna Liisa s. 29.12.1815 Alajärvi, Skrabb. k. 11.10.1890 Alajärvi, Tapola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 511 -

6. sukupolvi

Levijoki, Margareta Erkintytär, Linnanmäki (taulusta 177. Isä: Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika) s. 20.07.1783 Alajärvi, Skrabb / Levijoki. k. 25.01.1849 Alajärvi, Linnanmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Syöpä.

1. puoliso Linnanmäki, Antti Yrjönpoika s. 04.09.1788 Alajärvi, Linnanmäki. k. 11.09.1836 Alajärvi, Linnanmäki. Talollinen. Vihitty: 04.12.1814 Alajärvi. Kuolinsyy: Ruttotauti.
Isä: Kuivasmäki / Linnanmäki, Yrjö Yrjönpoika s. 26.04.1752 Alajärvi, Linnanmäki.
Äiti: Kyröläinen, Saara Sigfridintytär, Juut / Kokkokangas s. 01.01.1745 Alajärvi.

Lapset:
1) Yrjö Antinpoika (katso taulu 1057) s. 23.12.1817 Alajärvi, Linnanmäki. k. 29.05.1866 Alajärvi, Linnanmäki.
2) Matti Antinpoika (katso taulu 1058) s. 08.09.1820 Alajärvi, Linnanmäki. k. 26.09.1893 Alajärvi, Linnanmäki.
3) Maria Antintytär (katso taulu 1059) s. 19.01.1823 Alajärvi, Linnanmäki. k. 01.09.1904 Alajärvi.
4) Jaakko s. 10.09.1826 Alajärvi, Linnanmäki. k. 20.09.1826 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 512 -

6. sukupolvi

Levijoki, Susanna Erkintytär, Mattinen / Saukko (taulusta 177. Isä: Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika) s. 17.01.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 19.12.1867 Alajärvi, Kurejoki, Saukko.

1. puoliso Mattinen / Saukko, Iisakki Abrahaminpoika s. 01.08.1776 Lehtimäki, Mattinen. k. 26.01.1846 Alajärvi, Kurejoki, Saukko. Torppar, talollinen. Vihitty: 30.05.1814 Alajärvi. Perhesuhteet: Iisakilla oli kolme poikaa Kaisa Matintyttären kanssa. Kuolinsyy: Pöhö.
Isä: Mattinen / Saukko, Aabraham Tuomaanpoika s. 1752 Lehtimäki, Mattinen.
Äiti: Silvonen, Reeta Jaakontytär, Mattinen / Saukko s. 07.08.1747 Lehtimäki, Silvonen.

Lapset:
1) Liisa Iisakintytär (katso taulu 1060) s. 28.09.1816 Alajärvi, Kurejoki, Saukko. Lisätietoja: Liisa muutti Lehtimäelle 1837.
2) Erkki Iisakinpoika (katso taulu 1061) s. 27.04.1819 Alajärvi, Kurejoki, Saukko. k. 15.07.1887 Alajärvi, Pynttäri, Visti. Talollinen.
3) Kustaa s. 13.09.1820 Alajärvi, Kurejoki, Saukko. k. 27.10.1820 Alajärvi.
4) Iisak s. 02.05.1823 Alajärvi, Kurejoki, Saukko. k. 10.06.1824 Alajärvi.
5) Susanna s. 08.02.1826 Alajärvi, Kurejoki, Saukko. k. 03.04.1833 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 513 -

6. sukupolvi

Tallbacka / Levijoki, Erkki Erkinpoika (taulusta 177. Isä: Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika) s. 13.06.1789 Alajärvi, Levijoki, Skrabb. k. 28.09.1870 Alajärvi, Levijoki. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Pynttäri / Hauta-aho, Maria Juhantytär, Tallbacka / Levijoki s. 20.03.1785 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.07.1823 Alajärvi, Levijoki. Emäntä. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Pynttäri / Hauta-aho, Juho Simonpoika s. 31.05.1750 Alajärvi, Hauta-aho. Talollinen.
Äiti: Silvonen, Liisa Iisakintytär, Pynttäri / Hauta-aho s. 06.10.1751 Lehtimäki, Silvonen. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 1062) s. 05.03.1814 Alajärvi, Levijoki. k. 15.07.1887 Alajärvi, Levijoki.
2) Liisa s. 01.02.1818 Alajärvi, Levijoki. k. 30.05.1822 Alajärvi.
3) Kaisa s. 04.05.1819 Alajärvi, Levijoki. k. 27.05.1822 Alajärvi.
4) Jaakko s. 24.07.1821 Alajärvi, Levijoki. k. 03.06.1823 Alajärvi.

2. puoliso Sikkilä, Liisa Matintytär, Tallbacka / Levijoki s. 01.08.1798 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 27.10.1867 Alajärvi, Levijoki. Vihitty: 13.01.1832 Alajärvi.
Isä: Sikkilä, Matti Antinpoika, Norrkärnä s. 22.08.1778 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
Äiti: Höri, Susanna Erkintytär, Sikkilä s. 14.09.1775 Alajärvi, Kurejoki, Höri.
Lapset:
1) Susanna s. 02.04.1835 Alajärvi, Levijoki.
2) Matti (katso taulu 1063) s. 01.08.1837 Alajärvi, Levijoki. k. 11.02.1913 Alajärvi, Levijoki.
3) Sanna Liisa s. 21.04.1842 Alajärvi, Levijoki. k. 13.08.1842 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 514 -

6. sukupolvi

Skrabb, Kaisa Daavidintytär, Stor-Höök / Käpyaho (taulusta 178. Isä: Skrabb / Käpyaho, Daavid Juhonpoika) s. 1772 Alajärvi. k. 23.01.1858 Alajärvi, Käpyaho. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Stor-Höök / Käpyaho, Erkki Juhonpoika s. 1767 Alajärvi, Stor-Höök. k. 22.05.1843 Alajärvi, Käpyaho. Vävy, talollinen. Vihitty: 09.01.1788 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stor-Höök, Juho Juhonpoika s. 26.06.1731 Alajärvi, Kurejoki.
Äiti: Sissala, Saara Antintytär, Stor-Höök s. 03.02.1733 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko s. 16.02.1790 Alajärvi, Käpyaho. k. 16.10.1794 Alajärvi, Käpyaho.
2) Maria s. 24.03.1793 Alajärvi, Käpyaho. k. 04.04.1793 Alajärvi.
3) Saara s. 28.04.1794 Alajärvi, Käpyaho.
4) Reetta (katso taulu 1064) s. 04.12.1795 Alajärvi, Käpyaho. k. 22.04.1857 Alajärvi, Käpyaho. Torpparin vaimo.
5) Maria Erkintytär (katso taulu 1065) s. 05.02.1799 Alajärvi, Käpyaho.
6) Matti Erkinpoika (katso taulu 1066) s. 15.01.1802 Alajärvi, Käpyaho. k. 29.06.1862 Alajärvi, Käpyaho. Itsellinen, seppä.
7) Juho s. 01.01.1806 Alajärvi, Käpyaho. k. 02.12.1840 Alajärvi. Renki. Perhesuhteet: Naimaton.
8) Heikki Erkinpoika s. 17.03.1809 Alajärvi, Käpyaho. k. 02.12.1840 Alajärvi. Kuolinsyy: Pahoinpidelty kuoliaaksi.
Erkki Käpyahon poikaa Heikkiä pahoinpideltiin Anna Jaakontytär Sänkiahon pihalla 22.11.1840. Pahoinpitelijät olivat renki Abraham Abrahaminpoika Paavola / Kupari, renki Juho Jaakko Erkinpoika Anttisaari, talonpoika Juho Aabrahaminpoika Puumala, renki Aabraham Matinpoika Stor-Höök ja renki Antti Juhonpoika Kuhlberg. Kaikki olivat humalassa. Heikki Käpyaho kuoli saamiinsa vammoihin 02.12.1840. Lisäksi rähinöitsijät särkivät ikkunoita ja Antti Kuhlberg oli toisessa yhteydessä asettunut avonaiseen hautaan Alajärven kirkkomaalla ja Juho Jaakonpoika oli soittanut kirkonkelloja. Juho Anttisaari, Aabraham Paavola ja Juho Puumala vahvistettiin alioikeudessa pahoinpitelijöiksi, muttei voitu osoittaa, kenen lyönti oli ollut tappava, joten he kaikki tuomittiin kuolemantuottamuksesta 300 taalerin tai 144 ruplan sakkoihin sekä lisäsakkoihin juopumuksesta ja sapattirikoksesta. Hovioikeudessa tuomio muutettiin varojen puutteesta 40 pariin raipaniskuja, 3 lyöntiä raippaparilta ja lisäksi he joutuivat kärsimään kirkkorangaistuksen yhtenä pyhänä Alajärven kirkossa. Lähde: L-O Backman: Brott mot annans liv i Syd-Österbotten, del I, s. 624.
9) Leena s. 01.02.1812 Alajärvi, Käpyaho.
10) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1067) s. 23.02.1815 Alajärvi, Käpyaho. k. 26.09.1852 Ähtävä. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 515 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Tuomas Simonpoika (taulusta 179. Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika) s. 01.01.1748 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.01.1788 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Kuollut rintapistoksiin. . Ammatinlisäyksiä: Jäi tervakuorman alle matkalla Pietarsaareen talvella 1788.

1. puoliso Silvonen, Susanna Jaakontytär, Pynttäri s. 06.07.1746 Lehtimäki, Silvonen. k. 06.05.1809 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 01.11.1768 Lehtimäki. Kuolinsyy: Rintapistokset.
Isä: Silvonen, Jaakko Pietarinpoika s. 30.06.1710 Lehtimäki, Silvonen. Itsellinen.
Äiti: Liisa Heikintytär s. 1705. Itsellisen vaimo.

Lapset:
1) Liisa Tuomaantytär (katso taulu 1068) s. 30.09.1769 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 16.09.1833 Soini.
2) Matti Tuomaanpoika (katso taulu 1069) s. 26.04.1772 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 05.12.1808 Alajärvi, Pynttäri.
3) Juho s. 26.04.1774 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 05.05.1849 Alajärvi, Pynttäri.
4) Maria Tuomaantytär (katso taulu 1070) s. 05.01.1777 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 28.11.1859 Alajärvi, Nelimarkka.
5) Tuomas (katso taulu 1071) s. 25.02.1779 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 14.03.1845 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar / Sorvari. Vävy Sorvarissa.
6) Simo s. 26.02.1782 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Sotilas.
7) Susanna s. 04.10.1785 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
8) Greeta s. 11.09.1788 Alajärvi, Stor-Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 516 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Hauta-aho, Juho Simonpoika (taulusta 179. Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika) s. 31.05.1750 Alajärvi, Hauta-aho. k. 16.03.1815 Alajärvi, Hauta-aho. Talollinen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Silvonen, Liisa Iisakintytär, Pynttäri / Hauta-aho s. 06.10.1751 Lehtimäki, Silvonen. k. 10.01.1793 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 19.11.1775 Lehtimäki. Kuolinsyy: Tuntematon sairaus.
Isä: Silvonen, Iisak Matinpoika s. 22.07.1727 Lehtimäki, Silvonen.
Äiti: Silvonen, Brita Erkintytär s. 1730 Ähtäri.

Lapset:
1) Kustaa s. 27.09.1776 Alajärvi, Pynttäri. k. 07.10.1776 Alajärvi.
2) Elisabeth s. 27.10.1777 Alajärvi, Pynttäri.
3) Aabraham (katso taulu 1072) s. 15.08.1779 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.04.1844 Alajärvi, Hauta-aho.
4) Johannes s. 04.05.1781 Alajärvi, Pynttäri. k. 1808 Alajärvi, Hauta-aho.
5) Susanna s. 13.07.1783 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.01.1787 Alajärvi.
6) Maria Juhantytär (katso taulu 1073) s. 20.03.1785 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.07.1823 Alajärvi, Levijoki. Emäntä. Kuolinsyy: Rintatauti.
7) Heikki s. 08.04.1788 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.04.1788 Alajärvi.
8) Helena Juhontytär (katso taulu 1074) s. 22.07.1790 Alajärvi, Pynttäri. k. 05.03.1869 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Stor-Höök / Kiilunen, Kaisa s. 18.10.1750 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 20.01.1823 Alajärvi, Hauta-aho. Emäntä.
Isä: Stor-Höök / Kiilunen, Antti Erkinpoika s. 03.01.1726 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Kiilusen vävy.
Äiti: Kiilunen, Liisa Erkintytär, Stor-Höök / Kiilunen s. 04.10.1730 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 517 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Mattinen, Simo Simonpoika (taulusta 179. Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika) s. 1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.04.1804 Lehtimäki, Mattinen. Vävy, seksmanni. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Mattinen, Valpuri Juhantytär, Pynttäri / Mattinen s. 11.03.1759 Lehtimäki, Mattinen. k. 16.04.1831 Lehtimäki, Mattinen. Vihitty: 04.10.1778 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Mattinen, Juho Tuomaanpoika s. 1707. Talollinen.
Äiti: Mattinen, Greta Matintytär, Mattinen s. 1727 Ähtäri.

Lapset:
1) Marketta s. 19.07.1779 Lehtimäki, Mattinen. k. 06.08.1779 Lehtimäki, Mattinen.
2) Maria s. 28.09.1780 Lehtimäki, Mattinen. k. 29.03.1781 Lehtimäki.
3) Liisa s. 24.03.1782 Lehtimäki, Mattinen. k. 02.03.1848 Lapua, Hantula. Lisätietoja: Muuttanut Lapualle palvelukseen 23.04.1814.
4) Valpuri s. 06.04.1783 Lehtimäki, Mattinen. k. 18.10.1853 Lehtimäki. Paimen.
5) Juho s. 27.04.1784 Lehtimäki, Mattinen. k. 28.09.1863 Lehtimäki, Mattinen. Perhesuhteet: Naimaton.
6) Ulrika s. 18.05.1785 Lehtimäki, Mattinen. k. 03.11.1786 Lehtimäki.
7) Fredrik s. 21.07.1786 Lehtimäki, Mattinen. k. 08.07.1857 Lehtimäki, Mattinen.
8) Helena s. 12.10.1789 Lehtimäki, Mattinen. Kuolinsyy: Kuollut lapsena ?.
9) Susanna s. 11.09.1791 Lehtimäki, Mattinen. k. 02.10.1791 Lehtimäki.
10) Kaisa s. 03.04.1793 Lehtimäki, Mattinen. k. 04.09.1853 Lehtimäki, Paimen. Lisätietoja: Paimenen uudisasukas.
11) Maria (katso taulu 974) s. 15.01.1801 Lehtimäki, Mattinen. Lisätietoja: Muuttanut Kuortaneelle 1821, sitten Ruovedelle.

Henkilöhakemisto


- Taulu 518 -

6. sukupolvi

Pynttäri , Maria Simontytär, Koukkari (taulusta 179. Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika) s. 27.02.1756 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.01.1809 Lappajärvi, Koukkari. Emäntä. Kuolinsyy: Lavantauti.

1. puoliso Koukkari, Matti Paavonpoika s. 12.08.1744 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 01.06.1787 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Vihitty: 31.12.1773 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Kiilunen / Koukkari, Paavo Juhonpoika s. 21.01.1712 Lappajärvi.
Äiti: Koukkari, Marketta Jaakontytär s. 02.08.1718 Lappajärvi.

Lapset:
1) Jaakko Matinpoika (katso taulu 1075) s. 03.04.1777 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 25.04.1807 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Matti s. 18.06.1779 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
3) Liisa s. 12.03.1782 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
Lappajärven ikäkirjan mukaan muuttanut 1805 ansiotyöhön Alajärvelle, jossa olisi kuollut 1808. Alajärven ja Lappajärven kuolleitten luettelossa kuolinmerkintää ko. vuodelta ei ole.

2. puoliso Mäkelä / Koukkari, Matti Heikinpoika s. 14.02.1753 Soini, Mäkelä. k. 26.06.1824 Lappajärvi,Kauhajärvi, Koukkari. Koukkarin vävy. Vihitty: 29.06.1788 Lappajärvi. Lisätietoja: Toimi Marian lasten kasvatusisänä. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Mäkelä, Heikki Heikinpoika s. 09.11.1726 Soini.
Äiti: Huutoniemi, Elisabeth Yrjöntytär s. 15.06.1730 Alavus.
Lapset:
1) Maria s. 01.10.1789 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 25.02.1809 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Perhesuhteet: Naimaton.
2) Reetta s. 07.06.1791 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 07.10.1791 Lappajärvi.
3) Heikki s. 30.09.1793 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Lisätietoja: Oli ansiossa Kauhavalla.

Henkilöhakemisto


- Taulu 519 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Liisa Simontytär, Silvonen (taulusta 179. Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika) s. 01.10.1758 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.04.1820 Lehtimäki, Silvonen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Silvonen, Yrjö Iisakinpoika s. 08.03.1753 Lehtimäki, Silvonen. k. 03.08.1815 Lehtimäki, Silvonen. Toimi kellonsoittajan viransijaisena. Vihitty: 13.12.1776 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Silvonen, Iisak Matinpoika s. 22.07.1727 Lehtimäki, Silvonen.
Äiti: Silvonen, Brita Erkintytär s. 1730 Ähtäri.

Lapset:
1) Maria s. 12.03.1779 Lehtimäki, Silvonen. k. 11.01.1845 Lehtimäki.
2) Susanna s. 24.03.1780 Lehtimäki, Silvonen. k. 25.04.1780 Lehtimäki.
3) Margareta s. 15.05.1781 Lehtimäki, Silvonen. k. 08.09.1781 Lehtimäki.
4) Elisabeth s. 13.10.1782 Lehtimäki, Silvonen. k. 22.01.1783 Lehtimäki.
5) Iisak s. 07.03.1784 Lehtimäki, Silvonen. k. 07.03.1784 Lehtimäki.
6) Matti s. 08.05.1786 Lehtimäki, Silvonen. k. 09.03.1847 Lehtimäki, Silvonen. Kellonsoittaja, Lehtimäen lukkari 1815-1835.
7) Kaisa s. 01.07.1788 Lehtimäki, Silvonen. k. 28.09.1788 Lehtimäki.
8) Anna Yrjöntytär (katso taulu 1076) s. 13.03.1791 Lehtimäki, Silvonen. k. 24.08.1858 Alajärvi.
9) Valpuri (katso taulu 1077) s. 14.04.1795 Lehtimäki, Silvonen. Lisätietoja: Alajrvelle 09.11.1825.
10) Kustaa s. 10.03.1798 Lehtimäki, Silvonen. Sotilas, Fix. Lisätietoja: Kuortaneelle 1826. Soiniin 1843.
11) Heikki s. 21.03.1800 Lehtimäki, Silvonen. k. 19.11.1833 Lehtimäki, Silvonen. Itsellinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 520 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Valpuri Simontytär, Orava (taulusta 179. Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika) s. 17.02.1761 Alajärvi, Pynttäri. k. 01.02.1830 Alajärvi, Orava. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Orava, Matti Erkinpoika s. 12.09.1757 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 11.04.1828 Alajärvi, Orava. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 15.12.1782 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Sissala / Orava, Erkki Jaakonpoika s. 18.05.1734 Alajärvi.
Äiti: Orava, Maria Simontytär s. 1735 Alajärvi.

Lapset:
1) Juho s. 11.05.1783 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 27.09.1783 Alajärvi.
2) Maria s. 13.11.1784 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 05.05.1818 Soini, Pohjasmäki.
3) Elisabeth s. 25.07.1787 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 27.09.1808 Alajärvi.
4) Margareta s. 19.10.1788 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
5) Valpuri Matintytär (katso taulu 1078) s. 1791 Menkijärvi, Mängijärvi . k. 14.07.1863 Vimpeli ?.
6) Susanna s. 28.11.1793 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 03.07.1794 Alajärvi.
7) Kaisa Matintytär (katso taulu 1079) s. 06.06.1795 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 04.08.1863 Alajärvi, Storbacka.
8) Anna s. 06.06.1795 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 25.06.1795 Alajärvi.
9) Matti Matinpoika (katso taulu 1080) s. 25.08.1797 Alajärvi, Menkijärvi. Seksmanni.
10) Erkki s. 15.03.1800 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 30.09.1800 Alajärvi.
11) Juho s. 09.09.1801 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.

Henkilöhakemisto


- Taulu 521 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Mattinen, Matti Simonpoika (taulusta 179. Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika) s. 30.04.1768 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.11.1824 Lehtimäki, Mattinen. Vävy, seksmanni. Lisätietoja: Oli 1791 renkinä Uusikaarlepyyssä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Matin poika Erkki murhattiin: Talollinen Erkki Kukkomäki, itsellinen Juho Wiik ja torppari Matti Pohjola olivat juottaneet Yrjö Sorilan humalaan saadakseen häneltä tunnustuksen varkauteen. Yrjö Sorila oli tullut paloviinasta humalaan ja joutunut sananvaihtoon ja tappeluun paikalla olleen renki Erkki Tuurin kanssa. Tappelun aikana Yrjö Sorila oli pistänyt Erkki Tuuria puukolla vasempaan rintaan. Erkki Tuuri oli kuollut kohta. Sen jälkeen Yrjö oli ottanut itseltään hengen. Viinan juottajia vastaan ei ollut sellaisia todisteita, jotta heitä vataan olisi voinut syyttää pakottamisesta ja vastuullisuudesta tähän murhaan ja itsemurhaan. Lähde: Lars-Otto Backman: Brott mot annans liv...

1. puoliso Mattinen, Valpuri Kustaantytär s. 11.04.1777 Lehtimäki, Mattinen. k. 15.05.1843 Lehtimäki, Mattinen. Emäntä. Vihitty: 07.12.1794 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Mattinen, Kustaa Juhonpoika s. 1755. Talollinen.
Äiti: Luoma, Marketta Heikintytär, Mattinen s. 02.09.1752 Kuortane.

Lapset:
1) Kustaa s. 01.08.1795 Lehtimäki, Mattinen. k. 01.08.1795 Lehtimäki.
2) Maria s. 20.02.1798 Lehtimäki, Mattinen. k. 14.07.1803 Lehtimäki.
3) Greta s. 09.10.1799 Lehtimäki, Mattinen. k. 16.01.1800 Lehtimäki.
4) Susanna Matintytär (katso taulu 1081) s. 04.01.1801 Lehtimäki, Mattinen. Perhesuhteet: Naimisiin Soinin Myllymäkeen.
5) Liisa s. 04.01.1801 Lehtimäki, Mattinen. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
6) Matti s. 02.03.1802 Lehtimäki, Mattinen. k. 01.09.1802 Lehtimäki.
7) Juho s. 01.10.1803 Lehtimäki, Mattinen. k. 29.04.1864 Lehtimäki.
8) Liisa s. 18.12.1804 Lehtimäki, Mattinen. k. 29.01.1881 Lehtimäki, Niemi.
9) Valpuri s. 25.05.1806 Lehtimäki, Mattinen. Perhesuhteet: Namisiin Töysän Rankilaan.
10) Anna s. 03.02.1808 Lehtimäki, Mattinen. k. 03.03.1808 Lehtimäki.
11) Ulrika s. 10.06.1809 Lehtimäki, Mattinen. Lisätietoja: Muuttanut Soiniin 1825.
12) Matti s. 15.09.1810 Lehtimäki, Mattinen. k. 30.07.1833 Töysä, Pennala.
13) Erkki s. 24.07.1812 Lehtimäki, Mattinen. k. 18.05.1832 Alavus, Tuuri. Renki.
14) Simo s. 05.11.1814 Lehtimäki, Mattinen. k. 28.06.1815 Lehtimäki.
15) Katarina s. 23.02.1816 Lehtimäki, Mattinen. k. 16.08.1816 Lehtimäki.
16) Klara s. 30.04.1818 Lehtimäki, Mattinen. k. 11.05.1818 Lehtimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 522 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Kustaa Simonpoika (taulusta 179. Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika) s. 22.04.1772 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.08.1830 Soini, Pohjasmäki. Vävy. Oli isäntänä Pohjasmäki 8:ssa 1800-luvun alussa. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Leppänen, Maria Matintytär, Pynttäri s. 02.03.1774 Soini, Leppänen. k. 10.11.1802 Lehtinäki, Laasanen. Vihitty: 31.10.1797 Soini.
Isä: Leppänen, Matti Heikinpoika s. 19.02.1752 Leppänen, Soini.
Äiti: Kuhmonen, Valpuri Antintytär, Leppänen s. 1748 Kuhmonen, Soini.

Lapset:
1) Liisa s. 06.08.1798 Soini, Pohjasmäki. k. 05.09.1872 Soini, Leipäjoki.
2) Maria s. 03.04.1800 Soini, Pohjasmäki.

2. puoliso Pohjasmäki, Liisa Matintytär, Pynttäri s. 02.03.1780 Soini, Pohjasmäki. k. 23.03.1865 Soini, Pohjasmäki. Emäntä. Vihitty: 13.11.1803 Soini. Kuolinsyy: Koliikki.
Isä: Pohjasmäki, Matti Matinpoika s. 05.11.1750 Soini,Pohjasmäki.
Äiti: Laasanen / Katajamäki, Saara Daavidintytär, Pohjasmäki s. 28.01.1748 Soini, Laasanen.
Lapset:
1) Juho s. 06.01.1805 Soini, Pohjasmäki. k. 20.04.1866 Soini. Talollinen.
2) Anna s. 08.09.1806 Soini, Pohjasmäki.
3) Ulrika s. 25.12.1809 Soini, Pohjasmäki. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
4) Daavid Kustaanpoika (katso taulu 1082) s. 13.10.1811 Soini, Pohjasmäki. Talollinen.
5) Ulrika s. 03.07.1814 Soini, Pohjasmäki. k. 03.04.1873 Soini.
6) Susanna s. 13.07.1816 Soini, Pohjasmäki.
7) Helena s. 20.03.1819 Soini, Pohjasmäki. Lisätietoja: Muutti Ähtäriin18.09.1836.
8) Saara s. 16.06.1823 Soini, Pohjasmäki. k. 06.09.1833 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 523 -

6. sukupolvi

Laukkonen / Haapala, Matti (taulusta 180. Äiti: Pynttäri, Maria Simontytär) s. 1747 Lehtimäki, Laukkonen. k. n. 1803 Kuortane, Haapala. Talollinen.

1. puoliso Maunuksela, Valpuri Heikintytär, Laukkonen / Haapala s. 03.08.1748 Alavus, (Kuortane), Haapala. k. 1791 Alavus, (Kuortane). Vihitty: 20.12.1767 Kuortane, Alavus.
Isä: Maunuksela, Heikki Matinpoika s. n. 1720.
Äiti: Anna Juhontyttö, Maunuksela s. n. 1720.

Lapset:
1) Yrjö s. 27.03.1769 Alavus, Haapala. k. 22.04.1849 Alavus.
2) Heikki s. 11.12.1770 Alavus, Haapala. k. 1808 Alavus. Vävy, Ala-Kokkila.
3) Matti s. 22.07.1773 Alavus, Haapala. Lisätietoja: Oli henkikirjassa 1791, senjälkeiset vaiheet ovat tuntemattomat.
4) Juho s. 25.07.1775 Alavus, Haapala.
5) Erkki s. 02.03.1777 Alavus, Haapala. k. 16.06.1778 Alavus.
6) Maria s. 27.03.1779 Alavus, Haapala. k. 29.09.1852 Alavus. Perhesuhteet: Ogift, naimaton.
7) Kreetta s. 1783 Alavus, Haapala. k. 1808 Alavus. Perhesuhteet: Ogift, naimaton.
8) Tuomas s. 01.01.1785 Alavus, Haapala.
9) Liisa (katso taulu 1083) s. 22.01.1793 Alavus, Haapala.

Henkilöhakemisto


- Taulu 524 -

6. sukupolvi

Laukkonen / Haapala, Liisa Matintytär, Kontteli (taulusta 180. Äiti: Pynttäri, Maria Simontytär) s. 01.08.1754 Lehtimäki, Laukkonen. k. 13.07.1783 Kuortane, Haapala. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Kontteli, Simo Erkinpoika s. n. 1754 Kuortane, Kontteli. Vihitty: 24.11.1781 Kuortane.

Henkilöhakemisto


- Taulu 525 -

6. sukupolvi

Laukkonen / Peltoniemi, Erkki Matinpoika (taulusta 180. Äiti: Pynttäri, Maria Simontytär) s. 07.01.1757 Lehtimäki, Laukkonen. k. 01.01.1808 Lehtimäki, Peltoniemi. Torppari. Kuolinsyy: Itsemurha. Teki itsemurhan Lehtimäen Peltoniemessä.

1. puoliso Suni, Marketta Antintytär, Laukkonen / Peltoniemi s. 10.10.1760 Ähtäri, Suni. k. 03.05.1826 Lehtimäki, Peltoniemi. Vihitty: 23.09.1789 Ähtäri. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto


- Taulu 526 -

6. sukupolvi

Laukkonen / Haapala, Yrjö Matinpoika (taulusta 180. Äiti: Pynttäri, Maria Simontytär) s. 07.01.1757 Lehtimäki, Laukkonen. Talollinen, Hiironiemen isäntä. Lisätietoja: Muutti leskenä Isoonkyröön 27.12.1811.

1. puoliso Maunuksela, Marketta Yrjöntytär, Laukkonen / Haapala s. 05.01.1738 Kuortane,Maunuksela. k. 23.12.1808 Kuortane.

Lapset:
1) Matti Yrjönpoika (katso taulu 1084) s. 14.08.1781 Kuortane, Hiironiemi. k. 02.02.1857 Lapua, Klemettilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 527 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Maria Pietarintytär, Tiihoinen / Halttula (taulusta 182. Isä: Pynttäri, Pietari Simonpoika) s. 10.07.1753 Alajärvi, Pynttäri.

1. puoliso Tiihoinen / Halttula, Risto Yrjönpoika s. 10.02.1750 Kangasniemi, Halttula. Torppari, oli pappilassa renkinä. Vihitty: 01.11.1771 Alajärvi. Lisätietoja: Perhe muuttanut rippikirjamerkinnän mukaan Kaustiselle 1795-97.
Isä: Tiihoinen, Yrjö Heikinpoika s. n. 1726 Kangasniemi.
Äiti: Viinikainen, Maria Mikontytär, Tiihoinen s. n. 1726 Kangasniemi ?.

Lapset:
1) Pietari s. 17.11.1772 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.08.1773 Alajärvi.
2) Matti s. 07.05.1775 Alajärvi, Pynttäri.
3) Reetta Ristontytär (katso taulu 1085) s. 27.02.1778 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä.
4) Johannes s. 09.08.1779 Alajärvi, Pynttäri.
5) Maria s. 28.05.1782 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 528 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Liisa Pietarintytär (taulusta 182. Isä: Pynttäri, Pietari Simonpoika) s. 1756 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.08.1782 Ähtäri, Sara-aho.

1. puoliso Tapaninmäki / Sara-aho, Mikko Eliaanpoika s. 18.09.1744 Ähtäri, Tapaninmäki. Vihitty: 13.05.1779 Alajärvi. Lisätietoja: Muuttaneet Alajärveltä. Perhesuhteet: Mikko oli vihittäessä leski. Ammatinlisäyksiä: Tytär Maria huomioitiin isoisänsä, Pietari Simonpojan perunkirjoituksessa 1790.
Isä: Tapaninmäki, Elias Eliaanpoika s. 1717 Ähtäri.
Äiti: Brita Yrjöntytär, Tapaninmäki s. 13.09.1724 Ähtäri.

Lapset:
1) Maria s. 12.07.1780 Ähtäri, Sara-aho.
2) Petteri s. 07.05.1781 Ähtäri, Sara-aho. k. 07.06.1781 Ähtäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 529 -

6. sukupolvi

Pynttäri / Timmerbacka, Matti Pietarinpoika (taulusta 182. Isä: Pynttäri, Pietari Simonpoika) s. 12.01.1760 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.10.1834 Alajärvi, Timmerbacka. Talollinen. Lisätietoja: Perusti Timmerbackan talon Alajärven Pynttärin kylään. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Silvonen, Katariina Iisakintytär, Pynttäri / Timmerbacka s. 13.10.1755 Lehtimäki, Silvonen. k. 31.12.1833 Alajärvi, Timmerbacka. Emäntä. Vihitty: 08.09.1776 Lehtimäki. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Silvonen, Iisak Matinpoika s. 22.07.1727 Lehtimäki, Silvonen.
Äiti: Silvonen, Brita Erkintytär s. 1730 Ähtäri.

Lapset:
1) Yrjö s. 26.02.1777 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.04.1777 Alajärvi.
2) Pietari s. 20.06.1779 Alajärvi, Pynttäri. k. 23.07.1779 Alajärvi.
3) Heikki Matinpoika (katso taulu 1086) s. 30.12.1780 Alajärvi, Pynttäri, Timmerbacka. k. 20.03.1856 Alajärvi, Timmerbacka.
4) Matti s. 21.10.1784 Alajärvi, Pynttäri. k. 06.10.1808 Alajärvi.
5) Iisak s. 04.05.1789 Alajärvi, Pynttäri. Oli reservisotilaana Lehtimäellä. Lisätietoja: Palasi Alajärvelle 15.10.1805.
6) Daavid s. 24.05.1791 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.01.1795 Alajärvi.
7) Aabraham s. 04.01.1794 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.07.1794 Alajärvi.
8) Kustaa s. 14.05.1795 Alajärvi, Pynttäri.
9) Anna Liisa s. 10.02.1798 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.07.1798 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 530 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Marketta Pietarintytär, Iiruu / Iiro (taulusta 182. Isä: Pynttäri, Pietari Simonpoika) s. 04.06.1763 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.01.1833 Alajärvi, Möksy, Iiro. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Iiro, Juho Erkinpoika s. 11.09.1758 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 05.05.1823 Alajärvi, Iiro. Talollinen. Vihitty: 21.10.1781 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Iiro / Kuckoin, Erkki Matinpoika, Koluin s. 05.03.1724 Alajärvi, Möksy, Iiro.
Äiti: Strang / Lillstrang, Liisa Erkintytär, Iiro s. 13.05.1728 Vimpeli, Lillstrang.

Lapset:
1) Maria s. 06.10.1782 Alajärvi, Iiro. k. 01.02.1783 Alajärvi.
2) Juho Juhonpoika (katso taulu 1087) s. 16.06.1784 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 17.06.1860 Alajärvi, Möksy, Iiro.
3) Liisa Greta s. 23.02.1795 Alajärvi, Möksy, Iiro.
4) Saara Juhontytär (katso taulu 1088) s. 09.11.1798 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 21.06.1838 Alajärvi.
5) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1089) s. 04.03.1801 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 04.10.1871 Alajärvi, Möksy, Iiro.

Henkilöhakemisto


- Taulu 531 -

6. sukupolvi

Pynttäri, Pietari Pietarinpoika (taulusta 182. Isä: Pynttäri, Pietari Simonpoika) s. 01.07.1786 Alajärvi, Storpynttäri. k. 29.11.1840 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, kirkkoväärti, lautamies ??. Kuolinsyy: Hermokuume.

1. puoliso Sikkilä, Maria Simontytär, Pynttäri s. 28.01.1790 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.12.1849 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Sikkilä / Lill-Laukkonen, Simo Yrjönpoika, Pahkamäki s. 06.10.1765 Lehtimäki, Lill-Laukkonen. Vävy, talollinen.
Äiti: Sikkilä, Reetta Heikintytär, Sikkilä / Lill-Laukkonen s. 12.06.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.

Lapset:
1) Simo s. 22.09.1808 Alajärvi, Pynttäri. k. 03.10.1808 Alajärvi, Pynttäri.
2) Johannes Pietarinpoika (katso taulu 1090) s. 30.11.1809 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.11.1874 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, nimismies, lautamies.
3) Maria s. 16.04.1812 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.05.1822 Alajärvi, Pynttäri.
4) Liisa Pietarintytär (katso taulu 1091) s. 21.02.1814 Alajärvi, Puumala. k. 26.10.1840 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi.
5) Kaisa (katso taulu 1092) s. 24.06.1816 Alajärvi, Pynttäri .

Henkilöhakemisto


- Taulu 532 -

6. sukupolvi

Katajamäki, Saara Daavidintytär (taulusta 184. Äiti: Pyntttäri, Liisa Simontytär) s. 15.04.1759 Soini, Katajamäki. k. 20.03.1827 Keuruu, Pirttimäki. Emäntä. Kuolinsyy: Poltetauti.

1. puoliso Stor-Höök, Matti s. 17.01.1764 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vihitty: 03.12.1789 Alajärvi.
Isä: Stor-Höök, Matti Juhonpoika s. 13.09.1725 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen.
Äiti: Kolanen, Maria Erkintytär, Hokkanen / Kolanen s. 08.06.1729 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 06.08.1804 Soini, Kivijärvi, Ulvotuinen.
2) Leena s. 1806 Soini, Pirttimäki.

2. puoliso Pirttimäki, Matti Heikinpoika s. 1761 Keuruu, Kivijärvi. k. 29.11.1831 Soini. Kirkkoväärtti. Vihitty: Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 533 -

6. sukupolvi

Katajamäki, Maria Daavidintytär, Pirttimäki (taulusta 184. Äiti: Pyntttäri, Liisa Simontytär) s. 27.02.1761 Soini, Katajamäki.

1. puoliso Pirttimäki, Juho Juhonpoika s. 23.05.1751 Keuruu, Kivijärvi, Pirttimäki. k. 25.11.1808 Soini, Kivijärvi, Pirttimäki. Vihitty: 29.06.1777 Alajärvi. Kuolinsyy: Ripuli.
Isä: Pirttimäki, Juho Heikinpoika s. 1720.
Äiti: Maria Antintytär, Pirttimäki s. 1723.

Lapset:
1) David s. 02.08.1778 Keuruu, Kivijärvi, Pirttimäki. k. 21.11.1778 Keuruu.
2) Juho s. 11.05.1780 Keuruu, Kivijärvi, Pirttimäki.
3) Maria (katso taulu 1093) s. 20.06.1782 Keuruu, Kivijärvi, Pirttimäki. k. 21.04.1810 Soini.
4) Katariina s. 26.03.1784 Keuruu, Kivijärvi, Pirttimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 534 -

6. sukupolvi

Katajamäki, Valpuri, Ulvotuinen (taulusta 184. Äiti: Pyntttäri, Liisa Simontytär) s. 18.02.1763 Soini, Katajamäki. k. 23.07.1839 Keuruu. Lisätietoja: Muutti Kivijärven Pirttimäkeen.

1. puoliso Ulvotuinen, Heikki s. 31.04.1758 Keuruu. k. 22.11.1823 Keuruu. Vihitty: 09.12.1783.

Lapset:
1) Anna Heikintytär (katso taulu 1094) s. 15.03.1793 Keuruu.

Henkilöhakemisto


- Taulu 535 -

6. sukupolvi

Koukkari, Matti Erkinpoika (taulusta 186. Äiti: Pynttäri, Marketta Simontytär) s. 1765 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.

1. puoliso Essevius, Eeva Abrahamintytär, Koukkari s. 25.04.1759 Lappajärvi, Essevius, (Savonkylä). k. 19.02.1788 Lappajärvi, Koukkari. Emäntä. Vihitty: 20.11.1785 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Essevius, Abraham s. 11.05.1727 Lappajärvi, Savonkylä, Eskilstorp. Kiertokoulunopettaja.
Äiti: Sikkilä, Kristiina Juhantytär, Essevius s. 11.03.1725 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 12.12.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 11.06.1789 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 536 -

6. sukupolvi

Koukkari, Simo Erkinpoika (taulusta 186. Äiti: Pynttäri, Marketta Simontytär) s. 20.09.1766 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Lisätietoja: Simo Erkinpoika häviää kirjoista Suomen sodan aikana. Perhesuhteet: Maria Jaakontytär avioituu leskenä 1816 Kortesjärvelle.

1. puoliso Luomala, Maria Jaakontytär, Koukkari s. 04.02.1771. Vihitty: 14.11.1790 Lappajärvi. Lisätietoja: Avioituu leskenä Kortesjärvelle.
Isä: Luomala, Jaakko Eliaanpoika s. n. 1738.
Äiti: Saara Paavontytär, Luomala s. n. 1738.

Lapset:
1) Greta s. 18.07.1791 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 19.11.1792 Lappajärvi.
2) Erkki Simonpoika (katso taulu 1095) s. 17.01.1793 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
3) Saara (katso taulu 1096) s. 19.11.1794 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
4) Jaakko s. 04.04.1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 23.07.1803 Lappajärvi.
5) Maria s. 1797 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
6) Susanna s. 06.02.1801 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 27.07.1801 Lappajärvi.
7) Antti s. 13.04.1802 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 25.04.1802 Lappajärvi.
8) Jaakko s. 27.05.1805 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 27.12.1806 Lappajärvi.
9) Susanna s. 16.04.1807 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
10) Matti s. 06.07.1808 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 28.07.1808 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 537 -

6. sukupolvi

Koukkari / Hirvelä, Erkki Erkinpoika (taulusta 186. Äiti: Pynttäri, Marketta Simontytär) s. 27.01.1773 Alajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Torppari.

Ilmeisesti oli epäselvyyksiä, kuuluiko Hirvelän torppa Kauhajärvellä Alajärven tai Lappajärven seurakuntaan, koska kumpikin seurakunta piti talosta huolimattomasti kirjaa.

1. puoliso Susanna Erkintytär, Koukkari / Hirvelä s. 01.12.1765.

Lapset:
1) Erkki s. 25.09.1794 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
2) Antti s. 1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 19.02.1797 Lappajärvi.
3) Liisa s. 07.06.1798 Lehtimäki. k. 20.07.1820 Alajärvi, Sihtala. Kuolinsyy: Hukkui.
4) Anna Kaisa s. 29.06.1802 Alajärvi, Hirvelän torppa.
5) Maria Johanna s. 1803 Alajärvi, Hirvelän torppa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 538 -

6. sukupolvi

Ahlström, Brita Maria Mattsdotter, Bredberg (taulusta 188. Isä: Skrabb / Ahlström, Matti Abrahaminpoika) s. 06.10.1763 Karleby. k. n. 1812 Karleby.

1. puoliso Bredberg, Anders s. 12.11.1758 Troligen från Sverige. k. 13.01.1791. Bokbindargesäll; kirjansitojakisälli. Kuolinsyy: Död på sjöresa till Åbo. Kuoli merimatkalla Turkuun.
Björkman, Bouppteckningar i Gamlakarleby 1697-180: t03. Bredberg Anders. Bokbindaregesäll i Gamlakarleby. "Död under örlogresa på Åbo sjukhus 13.01.1791." Bouoot. 05.11.1791. Änkan Brita Maria Ahlström: barnen Anders 4 och Gustav Petter, som efter fem månaders levnad avlidit. Tillgångar 3:44:02, avkortning -;26:06 rd 1.sp.

Lapset:
1) Maria Helena s. 03.03.1786 Karleby. k. 18.08.1786 Karleby.
2) Anders s. 06.07.1787 Karleby. k. 1791.
3) Gustaf Petter s. 21.02.1791 Karleby. k. 21.07.1791 Karleby.

2. puoliso Paananen, Henrik Samuelsson s. 28.05.1770 Gamlakarleby. k. 29.06.1798 Italia, Livorno. Matros, matruusi. Vihitty: 26.06.1796 Karleby.
Björkman: Bouppteckningar...: 841. Paananen Henrik, matros i Gamlakarleby, död i Livorno 29.09.1798, bouppt. 11.02.1800. Änkan Brita Maria Ahlström; inga Barn. Mannens fader, styrmannen Samuel Paananen, broder Anders Paananen, ej avhörd på 9 år. Änkansbroder härradsskrivare Olof Ahlström. Tillgågar 52:21:01 1/2, avkortning 153:42:08 rdl. sp; bl. änkanns moder Maria Christina Pelander 151:38:- rdl.

Isä: Paananen, Samuel s. 1740.
Äiti: Sofia Heikintytär, Paananen s. 1739.

Henkilöhakemisto


- Taulu 539 -

6. sukupolvi

Ahlström, Helena Matintytär, Kantola / Candelin (taulusta 188. Isä: Skrabb / Ahlström, Matti Abrahaminpoika) s. 07.02.1769 Kokkola. k. 04.07.1800 Alajärvi, pappila. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Kantola / Candelin, Juho Mikonpoika s. 01.02.1762 Kalajoki, Kantola. k. 20.05.1797 Alajärvi, pappila. Kappalainen. Lisätietoja: Tuli Alajärvelle 1788. Perhesuhteet: Talollisen poika Kalajoelta. Ammatinlisäyksiä: Oli kappalainen Rothin henkilökohtainen apulainen.
Isä: Niemi / Kantola, Mikko Mikonpoika s. n. 1740 Kalajoki. Talollinen.
Äiti: Susanna Antintytär, Niemi / Kantola s. n. 1740.

Lapset:
1) Gustaf Olof s. 17.05.1790 Alajärvi, pappila. k. 28.06.1794 Alajärvi, pappila.
2) Ulrika Helena s. 13.07.1791 Alajärvi, pappila. k. 19.08.1791 Alajärvi.
3) Johannes s. 01.07.1792 Alajärvi, pappila.
Vaasan triviaalikoulun oppilasmatrikkeli 18.2. Johan Candelin, född den 1 juli 1792, fadern i lifstiden Adjunctus Sacellani i Alijärvi.
4) Karl Petter s. 31.07.1793 Alajärvi, pappila. k. 23.04.1794 Alajärvi.
5) Raakel Kristiina s. 22.12.1794 Alajärvi, pappila. k. 29.12.1795 Alajärvi.
6) Mickel Gustaf s. 09.11.1795 Alajärvi, pappila. k. 21.06.1796 Alajärvi.

Lapset:
1) Stina Helena s. 12.08.1799 Alajärvi, pappila. k. 19.05.1800 Alajärvi.
2) Anna Stina s. 22.06.1800 Alajärvi, pappila. k. 07.07.1800 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 540 -

6. sukupolvi

Sihtala, Maria Kristiina Joosepintytär, Sissala (taulusta 189. Äiti: Skrabb, Maria Abrahamintytär) s. 25.12.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 23.08.1849 Alajärvi, Kurejoki, Anttila. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Sissala, Erkki Erkinpoika s. 17.04.1754 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. k. 10.08.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Sihtalan vävy. Vihitty: 02.02.1785 Alajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Saara s. 21.11.1787 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 26.08.1788 Alajärvi.
2) Susanna Erkintytär (katso taulu 1097) s. 21.07.1789 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 17.03.1853 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
3) Maria s. 26.08.1791 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
4) Kustaa s. 15.11.1793 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 23.06.1794.
5) Liisa s. 27.03.1795 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
6) Joosef s. 01.09.1796 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 01.10.1796 Alajärvi.
7) Greta s. 09.01.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.07.1800 Alajärvi.

2. puoliso Lill-Laukkonen, Juho Knuutinpoika s. 05.06.1779 Lehtimäki,Lill-Laukkonen. k. 18.10.1837 Alajärvi, Kurejoki, Anttila. Sihtalan vävy. Vihitty: 16.08.1801 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Knuutti Tuomaanpoika s. 06.01.1747 Kuortane. Vävy, talollinen.
Äiti: Lill-Laukkonen, Liisa Salomonintytär s. 21.10.1750 Lehtimäki, Lill-Laukkonen.
Lapset:
1) Leena s. 15.07.1802 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 03.09.1802 Alajärvi.
2) Anna s. 01.12.1803 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 09.08.1804 Alajärvi.
3) Johannes s. 07.11.1807 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
4) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1098) s. 26.04.1810 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 13.03.1862 Alajärvi, Levijoki, Tallbacka. Vävy, torppari.

Henkilöhakemisto


- Taulu 541 -

6. sukupolvi

Sihtala, Liisa Joosepintytär, Storfinnilä / Sihtala (taulusta 189. Äiti: Skrabb, Maria Abrahamintytär) s. 1771 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.01.1842 Alajärvi, Kurejoki, Anttila. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Stor-Finnilä, Matti Abrahaminpoika s. 16.09.1771 Lappajärvi, Storfinnilä. Sihtalan vävy, talollinen. Vihitty: 06.01.1792 Alajärvi.
Isä: Storfinnilä, Abraham Tuomaanpoika s. 06.10.1745 Lappajärvi, Storfinnilä.
Äiti: Örn, Saara Erkintytär, Storfinnilä s. 23.01.1745 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria (katso taulu 1099) s. 17.03.1812 Alajärvi, Kurejoki, Anttila. k. 02.11.1876 Alajärvi, Kurejoki, Myllykangas.
2) Abraham s. 04.09.1792 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.09.1792 Alajärvi.
3) Saara s. 17.11.1793 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 01.07.1794 Alajärvi.
4) Maria s. 19.06.1795 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 21.07.1803 Alajärvi.
5) Joosef s. 13.04.1797 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
6) Liisa Matintytär (katso taulu 1100) s. 05.06.1802 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Torpparin vaimo.
7) David s. 21.06.1804 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 07.08.1804 Alajärvi.
8) Maria s. 12.06.1806 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 08.01.1807 Alajärvi.
9) Susanna s. 25.02.1816 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 17.04.1816 Alajärvi.
10) Loviisa Matintytär (katso taulu 1101) s. 01.01.1818 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Torpparin vaimo.

Henkilöhakemisto


- Taulu 542 -

6. sukupolvi

Sihtala / Lepistö, Susanna Iisakintytär (taulusta 190. Äiti: Skrabb, Susanna Abrahamintytär) s. 16.09.1778 Kurejoki, Sihtala. k. 11.07.1832 Alajärvi, Isoniemi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Örn / Isoniemi, Matti Jaakonpoika s. 13.01.1767 Lappajärvi, Örn. Uudisasukas.
Isä: Örn / Isoniemi, Jaakko Erkinpoika s. 26.04.1741 Lappajärvi, Örn.
Äiti: Laukkonen / Suokko, Anna Yrjöntytär, Örn / Isoniemi s. 13.12.1746 Lehtimäki.

Lapset:
1) Maija s. 16.01.1810 Alajärvi, Isoniemi. k. 19.09.1890 Alajärvi,Kaartunen, Höykinpuro.
2) Heikki s. 19.01.1812 Alajärvi, Isoniemi.
3) Kustaa Matinpoika (katso taulu 1102) s. 1815. Torppari, yhtiömies.

Henkilöhakemisto


- Taulu 543 -

6. sukupolvi

Virsulahti / Suohokkala, Iisak, Karvala / Tullila (taulusta 190. Äiti: Skrabb, Susanna Abrahamintytär) s. 23.11.1779 Alajärvi, Sihtala. k. 09.02.1843 Suo-Hokkala, Kyyjärvi, Karstula.

1. puoliso Jylhä, Maria, Virsulahti / Suohokkala s. 25.05.1792 Perho. Vihitty: 26.12.1819 Perho.
Isä: Liupakka, Matti s. 11.06.1765 Perho.
Äiti: Tofferi, Anna, Liupakka s. 21.04.1759 Halsua.

Lapset:
1) Iisakki (katso taulu 1103) s. 1829 Kyyjärvi, Karstula. k. 14.12.1900 Veteli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 544 -

6. sukupolvi

Sihtala, Maria Iisakintytär (taulusta 190. Äiti: Skrabb, Susanna Abrahamintytär) s. 21.05.1781 Alajärvi, Sihtala.

1. puoliso Poranen / Granberg, Matti Mikonpoika s. 26.02.1768 Alajärvi, Möksy, Poranen. k. 26.05.1818. Maalari. Vihitty: 1814.
Isä: Poranen / Hongisto, Mikko Mikonpoika s. 16.03.1730 Saarijärvi.
Äiti: Poranen, Liisa Laurintytär, Poranen / Hongisto s. 06.09.1733 Alajärvi.

Lapset:
1) Matti s. 1815. k. 27.05.1864 Alajärvi.

2. puoliso Helman, Heikki s. 1791. Sotilas. Vihitty: 26.12.1819 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 545 -

6. sukupolvi

Skrabb, Erkki Simonpoika (taulusta 191. Isä: Skrabb, Simo Abrahaminpoika) s. 05.03.1790 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 03.06.1864 Alajärvi, Kurejoki, Juuti. Torppari Juutissa. Kuolinsyy: Perheestä kuoli 1834 viikon sisällä 1-, 10-, ja 15- vuotiaat lapset punatautiin.

1. puoliso Käpyaho, Reetta, Skrabb s. 04.12.1795 Alajärvi, Käpyaho. k. 22.04.1857 Alajärvi, Käpyaho. Torpparin vaimo. Vihitty: 30.11.1817 Alajärvi.
Isä: Stor-Höök / Käpyaho, Erkki Juhonpoika s. 1767 Alajärvi, Stor-Höök. Vävy, talollinen.
Äiti: Skrabb, Kaisa Daavidintytär, Stor-Höök / Käpyaho s. 1772 Alajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 06.04.1819 Alajärvi, Käpyaho. k. 20.09.1834 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
2) Juho s. 12.06.1820 Alajärvi, Käpyaho. k. 11.07.1820 Alajärvi.
3) Susanna s. 07.09.1821 Alajärvi, Käpyaho. k. 24.09.1821 Alajärvi.
4) Erkki s. 06.09.1822 Alajärvi, Käpyaho. k. 11.11.1822 Alajärvi.
5) Matti s. 06.11.1824 Alajärvi, Käpyaho. k. 16.09.1834 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
6) Helena s. 19.01.1825 Alajärvi, Käpyaho.
7) Liisa s. 22.02.1828 Alajärvi, Käpyaho. k. 12.07.1828 Alajärvi, Juut-Laukkonen.
8) Liisa s. 14.04.1829 Alajärvi, Juut-Laukkonen.
9) Simo s. 20.10.1831 Alajärvi, Käpyaho. k. 09.08.1823 Alajärvi.
10) Johanna Matilda s. 06.06.1833 Alajärvi, Käpyaho. k. 14.09.1834 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
11) Kaisa s. 16.07.1836 Alajärvi, Käpyaho. k. 22.11.1836 Alajärvi.
12) Anna Kaisa (katso taulu 1104) s. 20.01.1838 Alajärvi, Käpyaho.

Henkilöhakemisto


- Taulu 546 -

6. sukupolvi

Skrabb, Susanna Aabrahamintytär, Silvonen (taulusta 192. Isä: Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika) s. 01.12.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 10.12.1844 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Silvonen, Abraham Matinpoika s. 09.02.1769 Lehtimäki, Silvonen. k. 26.02.1846 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen. Vihitty: 04.05.1800 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Perhe asui aluksi Lepistön taloa, mutta on merkitty 1810 alkavassa rippikirjassa talolliseksi Stor-Höökissä.

Isä: Silvonen, Matti Pietarinpoika s. 23.02.1700 Lehtimäki, Silvonen. Isäntä, itsellinen.
Äiti: Skrabb, Liisa Juhontytär, Silvonen s. 17.10.1729 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 21.04.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 22.05.1800 Alajärvi.
2) Johannes Aabrahaminpoika (katso taulu 1038) s. 02.09.1809 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. k. 10.09.1856 Hämeenlinna.

Henkilöhakemisto


- Taulu 547 -

6. sukupolvi

Skrabb / Sihtala, Jaakko Abrahaminpoika (taulusta 192. Isä: Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika) s. 21.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 14.06.1834 Alajärvi, Lillhöök. Talollinen. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Skrabb / Tallbacka, Saara Juhontytär, Skrabb / Sihtala s. 02.03.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 09.11.1858 Alajärvi, Lill-Höök. Emäntä. Vihitty: 22.12.1801 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika s. 22.01.1743 Alajärvi, Skrabb, Tallbacka. Talollinen.
Äiti: Hongisto, Riitta Juhantytär, Skrabb / Tallbacka s. 21.01.1746 Alajärvi, Hongisto. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 04.09.1802 Alajärvi, Lillhöök. k. 16.09.1802 Alajärvi, Lillhöök.
2) Juho s. 21.11.1806 Alajärvi, Lillhöök.
3) Maria s. 29.05.1811 Alajärvi, Lillhöök. k. 24.04.1812 Alajärvi, Lillhöök.
4) Matti Jaakonpoika (katso taulu 1047) s. 16.09.1814 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 23.05.1868 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen.
5) Kustaa s. 22.01.1816 Alajärvi, Lillhöök. k. 31.10.1816 Alajärvi, Lillhöök.
6) Jaakko s. 06.07.1818 Alajärvi, Lillhöök. k. 05.09.1818 Alajärvi.
7) Susanna Jaakontytär (katso taulu 1048) s. 22.09.1819 Alajärvi, Kurejoki, Lillhöök.
8) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1049) s. 01.07.1822 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 548 -

6. sukupolvi

Sihtala, Maria Aabrahamintytär, Savolainen (taulusta 192. Isä: Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika) s. 25.07.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 12.04.1844 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Savolainen, Tuomas Antinpoika s. 08.12.1779 Lehtimäki, Savolainen. k. 21.11.1831 Alajärvi, Mankijärvi, Lepistö. Talollinen. Vihitty: 14.04.1800 Alajärvi. Kuolinsyy: Juopumus.
Isä: Savolainen / Kuria, Antti Heikinpoika s. 26.08.1754 Lehtimäki, Laukkonen. Itsellinen.
Äiti: Lassinketo, Susanna Paavontytär, Savolainen / Kuria s. 15.12.1752 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen.

Lapset:
1) Susanna s. 06.09.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
2) Abraham s. 19.10.1801 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 07.06.1833 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö.
3) Maria s. 06.08.1804 Alajärvi, Lill-Pynttäri.
4) Saara s. 23.02.1807 Alajärvi, Lill-Pynttäri.
5) Jaakko s. 04.05.1812 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
6) Leena Ulrika s. 20.07.1815 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. k. 14.09.1815 Alajärvi.
7) Erkki s. 01.04.1817 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. k. 16.04.1817 Alajärvi.
8) Juho s. 05.06.1818 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. k. 14.08.1818 Alajärvi.
9) Tuomas s. 01.08.1819 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. k. 28.11.1819 Alajärvi.
10) Matti s. 07.03.1821 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. k. 09.05.1821 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 549 -

6. sukupolvi

Skrabb, Anna Aabrahamintytär, Kolanen (taulusta 192. Isä: Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika) s. 25.04.1781 Alajärvi, Skrabb. k. 15.06.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Kuolinsyy: Kouristuksia.

1. puoliso Kolanen / Lillhök, Juho Juhonpoika, Möksy s. 03.05.1770 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Talokas. Vihitty: 19.10.1806 Alajärvi.
Isä: Kolanen, Juho Erkinpoika s. 22.05.1734 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Talollinen.
Äiti: Iiro, Maria Matintytär, Kolanen s. 14.01.1729 Alajärvi, Iiro.

Henkilöhakemisto


- Taulu 550 -

6. sukupolvi

Sihtala / Skrabb, Katariina Abrahamintytär, Norrkiilunen (taulusta 192. Isä: Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika) s. 25.07.1782 Alajärvi, Kurejoki. k. 11.02.1852 Lappajärvi, Kauhajärvi.

1. puoliso Stor-Finnilä, Iisakki Aabrahaminpoika s. 20.07.1778 Lappajärvi, Storfinnilä. Hattumaakarioppilas. Vihitty: 27.09.1805 Alajärvi.
Isä: Storfinnilä, Abraham Tuomaanpoika s. 06.10.1745 Lappajärvi, Storfinnilä.
Äiti: Örn, Saara Erkintytär, Storfinnilä s. 23.01.1745 Lappajärvi.

Lapset:
1) Johannes s. 21.06.1806 Alajärvi, Sihtala.

2. puoliso Norrkiilunen, Antti Jaakonpoika s. 08.06.1776 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. k. 14.12.1843 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. Talollinen.
Isä: Norrkiilunen, Jaakko Kustaanpoika s. 17.07.1748 Lappajärvi, Norr-Kiilunen.
Äiti: Storgård, Valpuri Juhontytär, Norrkiilunen s. 14.01.1748 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Emäntä.
Lapset:
1) Valpuri Antintytär (katso taulu 1105) s. 11.11.1818 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 19.01.1893 Lappajärvi, Virsula.
2) Liisa s. 30.05.1820 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 06.07.1820 Lappajärvi, Kauhajärvi.
3) Matti s. 06.07.1821 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 04.08.1821 Lappajärvi, Kauhajärvi.
4) Kaisa s. 09.07.1823 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 23.08.1823 Lappajärvi, Kauhajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 551 -

6. sukupolvi

Skrabb / Tikkanen, Leena Jaakontytär (taulusta 193. Isä: Skrabb, Jaakko Aabrahaminpoika) s. 30.12.1776 Alajärvi, Hämeenniemi. k. 12.03.1831 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Vatsatauti.

1. puoliso Lill-Höök, Heikki Heikinpoika s. 21.12.1777 Alajärvi, Lill-Höök. k. 24.12.1838 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Talollinen. Vihitty: 25.04.1807 Alajärvi, Tikkanen. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Lill-Höök, Heikki Matinpoika s. 18.12.1742 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen.
Äiti: Sissala, Margeta Erkintytär, Lill-Höök s. 15.04.1747 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Reetta s. 24.10.1807 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 01.07.1808 Alajärvi.
2) Simo s. 23.08.1809 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 09.09.1810 Alajärvi.
3) Maria s. 19.10.1810 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 19.10.1810 Alajärvi.
4) Susanna s. 02.07.1812 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 12.08.1812 Alajärvi.
5) Heikki Heikinpoika (katso taulu 1106) s. 29.10.1813 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
6) Reetta s. 14.07.1815 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 08.08.1815 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 552 -

6. sukupolvi

Tikkanen, Erkki Jaakonpoika, Skrabb (taulusta 193. Isä: Skrabb, Jaakko Aabrahaminpoika) s. 22.04.1782 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 07.03.1834 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. Torppari.

1. puoliso Valpuri Matintytär, Tikkanen s. 05.07.1780 Kuortane. k. 05.07.1850 Alajärvi,Möksy, Tikkanen. Torpparin vaimo. Vihitty: 19.10.1806 Alajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.

Lapset:
1) Jaakko s. 01.01.1808 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 02.01.1808 Alajärvi.
2) Matti s. 01.07.1809 Alajärvi, Möksy, Tikkanen.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 1107) s. 01.07.1812 Alajärvi, Tikkanen. k. 25.05.1868 Alajärvi, Puumala.
4) Erkki s. 28.04.1815 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 30.05.1860 Alajärvi, Tikkanen. Torppari.
5) Vappu Erkintytär (katso taulu 1108) s. 16.02.1818 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 27.04.1868 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Emäntä Lillhökissä.
6) Valpuri s. 16.04.1818 Alajärvi, Möksy, Tikkanen.
7) Leena s. 22.10.1820 Alajärvi, Möksy, Tikkanen.
8) Heikki Erkinpoika (katso taulu 1109) s. 26.08.1824 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. Kruunun torppien metsävahti.

Henkilöhakemisto


- Taulu 553 -

6. sukupolvi

Tikkanen, Abraham Jaakonpoika (taulusta 193. Isä: Skrabb, Jaakko Aabrahaminpoika) s. 02.01.1786 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 10.06.1867 Möksy, Tikkanen. Talollinen.

1. puoliso Hoisko, Anna Erkintytär, Tikkanen s. 10.12.1788 Alajärvi, Hoisko. k. 25.03.1831 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. Emäntä. Vihitty: 31.01.1815 Alajärvi, Hoisko. Kuolinsyy: Lapsivuode.
Isä: Hoisko / Strang, Erkki Antinpoika s. 02.05.1761 Vimpeli, Strang.
Äiti: Hoisko, Saara Sakarintytär, Hoisko s. 15.05.1759 Alajärvi, Hoisko.

Lapset:
1) Jaakko s. 27.11.1815 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 18.01.1833 Alajärvi, Möksy, Tikkanen.
2) Maija Leena Abrahamintytär (katso taulu 1110) s. 15.05.1817 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 08.04.1856 Lappajärvi, Olli. Emäntä.
3) Aabraham s. 19.12.1818 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 05.09.1819 Alajärvi.
4) Liisa Abrahamintytär (katso taulu 1111) s. 25.06.1820 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 29.04.1854 Alajärvi, Frabacka.
5) Matti Abrahaminpoika (katso taulu 1112) s. 01.02.1822 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 08.06.1866 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. Talollinen.
6) Klaara Karoliina Abrahamintytär (katso taulu 1113) s. 29.04.1823 Alajärvi, Möksy, Tikkanen.
7) Erkki s. 10.05.1825 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 07.04.1866 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. Torppari.
8) Abraham Abrahaminpoika (katso taulu 1114) s. 06.09.1827 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 08.01.1887 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. Talollinen.
9) Antti s. 13.12.1829 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 20.12.1830 Alajärvi.
10) Heikki s. 25.03.1831 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 09.04.1831 Alajärvi.

2. puoliso Nygårg, Marketta Antintytär, Tikkanen s. 19.08.1793 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Nygård. Vihitty: 04.12.1831 Alajärvi.
Isä: Nygårg, Antti Matinpoika s. 05.06.1758 Ähtäri. Uudisasukas.
Äiti: Honkaniemi, Liisa Juhontytär, Nygårg s. 31.05.1771 Alajärvi, Honkaniemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 554 -

6. sukupolvi

Tikkanen, Anna Jaakontytär, Visti (taulusta 193. Isä: Skrabb, Jaakko Aabrahaminpoika) s. 05.06.1788 Alajärvi. k. 23.11.1823 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Visti, Erkki Markuksenpoika s. 26.03.1773 Vimpeli, Visti. k. 28.10.1831 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Vihitty: ??. Kuolinsyy: Vesitauti.
Vistinmäki on vanhaa Storpynttärin aluetta. SieIIä on Alatupa, Ylätupa, TuuIimyllynmäki, Myllykangas, ja mäkitupia nurkka nurkassa kiinni pitkin etelään viettävää rinnettä. Storpynttäri on Vistinmäeltä vähän pohjoiseen järvelle päin. Paikalla oli nähtävissa kellarikuoppia vielä pitkälle 1900-luvullekin, samoin pihlajia ja kiviaitoja. Kaikista sukuhaaroista ovat useat perheet pitäneet Vistinmäkea suinpaikkanaan - kuka lyhyemmän kuka pidemmän aikaa. Vistin ja Pynttärin torppina ovat olleet mm. Koivuniemi, Mäntyniemi, Rintala, Kujanpää, Viitala ja Takala - ja jo hävinneetkin paikat kuten Lassi ja Katajamäki. Vimpelin Spangarit - veljekset Erkki ja Matti - toivat Visti -nimen Pynttäriin. Metsänhoitaja Carl Walter Bergroth osti osan Myllykankaasta, rakentaen Sinne komealle kaakkoisharjanteelle talonsa. Vistinmäella on ollut erilaisten käsityöläisammattien harjoittajia. On ollut puuseppiä, suutareita, seppiä, räätäleitä, teurastajia ja veneidentekijöitä. Joukkoon on aina kuulunut omalaatuisia persoonia, yhtena heistä kukka-Matti (Matti Antinpoika Visti s. 21/ 2 1840), kukkien kasvattaja. Vieläkin asuinraunioiden kupeelta saattaa kesäisin tavata räystäskukkaa, lehtosinilatvaa, akileijaa ja ukonhattua, kukka-Matin tervehdyksenä nykypäivälle yli 100 vuoden takaa (Aira Niemi-Pynttäri)

Isä: Visti, Markus Pietarinpoika s. 27.03.1748 Vimpeli, Visti. Talollinen.
Äiti: Österspangar, Sofia Matintytär, Visti s. 09.09.1749 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 1115) s. 14.04.1816 Alajärvi, Storpynttäri. k. 14.11.1868 Alajärvi, Kurejoki, Storhök.
2) Erkki Jaakko Erkinpoika (katso taulu 1116) s. 23.04.1818 Alajärvi. Renkinä ja itsellisenä Pynttärissä.
3) Maria s. 09.12.1823 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 555 -

6. sukupolvi

Sihtala / Anttila, Kristiina Kustaantytär (taulusta 194. Äiti: Skrabb, Liisa Juhontytär) s. 16.04.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.12.1792 Alajärvi, Sihtala.

1. puoliso Örn / Isoniemi, Matti Jaakonpoika s. 13.01.1767 Lappajärvi, Örn. Uudisasukas. Vihitty: 05.11.1788.
Isä: Örn / Isoniemi, Jaakko Erkinpoika s. 26.04.1741 Lappajärvi, Örn.
Äiti: Laukkonen / Suokko, Anna Yrjöntytär, Örn / Isoniemi s. 13.12.1746 Lehtimäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 556 -

6. sukupolvi

Sihtala, Risto Kustaanpoika (taulusta 194. Äiti: Skrabb, Liisa Juhontytär) s. 03.09.1773 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.

1. puoliso Pynttäri, Reetta Ristontytär, Sihtala s. 27.02.1778 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä.
Isä: Tiihoinen / Halttula, Risto Yrjönpoika s. 10.02.1750 Kangasniemi, Halttula. Torppari, oli pappilassa renkinä.
Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär, Tiihoinen / Halttula s. 10.07.1753 Alajärvi, Pynttäri.

Lapset:
1) Kustaa s. 27.04.1795 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 13.07.1796 Alajärvi.
2) Johannes s. 02.06.1796 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 17.06.1796 Alajärvi.
3) Maria s. 07.01.1798 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
4) Erkki Ristonpoika (katso taulu 1117) s. 08.08.1799 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 28.06.1855 Alajärvi, Antila.
5) Liisa s. 28.09.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 30.06.1803 Alajärvi.
6) Matti Ristonpoika (katso taulu 1118) s. 22.08.1804 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 21.02.1832 Alajärvi, Kurejoki, Anttila.
7) Margeta Ristontytär (katso taulu 1119) s. 12.04.1807 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 27.07.1873 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
8) Ulrika Ristontytär (katso taulu 1120) s. 15.08.1810 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
9) Maria Ristontytär (katso taulu 1121) s. 15.07.1815 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 09.04.1891 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 557 -

6. sukupolvi

Sihtala / Anttila, Saara Kustaantytär, Anttisaari (taulusta 194. Äiti: Skrabb, Liisa Juhontytär) s. 18.05.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 29.01.1843 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari.

1. puoliso Anttisaari, Matti Juhanpoika s. 10.09.1782 Alajärvi, Saukonkylä, Anttisaari. k. 30.06.1853 Alajärvi. Talollinen. Vihitty: 30.06.1853 Alajärvi.
Isä: Anttisaari, Juho Erkinpoika s. 01.01.1760.
Äiti: Kitula, Maria Tapanintytär s. 16.04.1754 Kuortane, Kitula. Emäntä.

Lapset:
1) Kustaa Matinpoika (katso taulu 1122) s. 04.11.1810 Alajärvi, Saukonkylä, Anttisaari.
2) Leena Kaisa Matintytär (katso taulu 1123) s. 13.02.1817 Alajärvi, Saukonkylä, Anttisaari. Lisätietoja: Karstulaan nuorimman poikansa Juhon kanssa 1862.

Henkilöhakemisto


- Taulu 558 -

6. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Erkki Juhonpoika (taulusta 195. Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika) s. 21.03.1769 Alajärvi, Skrabb. k. 09.03.1814 Alajärvi, Niemitalo. Kuolinsyy: Katarri.

1. puoliso Lypsinmaa, Marketta Erkintytär, Skrabb / Niemitalo s. 10.03.1772 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 11.04.1829 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Vihitty: 10.12.1792 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Lypsinmaa, Erkki Matinpoika s. 23.04.1729 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen.
Äiti: Lund / Hietoja, Susanna Tuomaantytär, Lypsinmaa s. 30.08.1728 Lappajärvi, Hietoja.

Lapset:
1) Matti s. 12.09.1793 Alajärvi, Skrabb. k. 16.01.1794 Alajärvi.
2) Kustaa s. 08.10.1794 Alajärvi, Skrabb. k. 17.04.1795 Alajärvi.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 1124) s. 28.10.1795 Alajärvi, Skrabb, Niemitalo. k. 29.01.1865 Alajärvi, Kurejoki, Vainionpää.
4) Liisa s. 20.03.1797 Alajärvi, Skrabb.
5) Heikki Erkinpoika (katso taulu 1125) s. 27.02.1798 Alajärvi, Skrabb, Niemitalo. k. 18.07.1864 Alajärvi, Skrabb, Niemitalo.
6) Juho s. 10.08.1799 Alajärvi, Skrabb. k. 12.03.1861 Alajärvi.
7) Susanna s. 28.09.1800 Alajärvi, Skrabb.
8) Erkki s. 21.03.1803 Alajärvi, Skrabb. k. 14.06.1803 Alajärvi.
9) Juho Erkinpoika (katso taulu 1126) s. 08.06.1804 Alajärvi, Niemitalo. k. 12.03.1861 Alajärvi, Tallbacka, Niemitalo. Talollinen.
10) Jaakko Erkinpoika s. 09.06.1805 Alajärvi, Skrabb. k. 06.05.1868 Alajärvi, Kyrönlahti. Torppari.
11) Matti Erkinpoika (katso taulu 1127) s. 28.07.1806 Alajärvi, Skrabb. k. 17.11.1842 Alajärvi, Niemitalo. Talollinen.
12) Gustaf s. 07.06.1808 Alajärvi, Skrabb.
13) Ulrika s. 06.12.1809 Alajärvi, Niemitalo.
14) Antti s. 14.10.1811 Alajärvi, Skrabb. k. 10.06.1812 Alajärvi.
15) Leena Erkintytär (katso taulu 1128) s. 16.12.1812 Alajärvi, Skrabb. k. 08.06.1868 Lappajärvi, Kärnä. Mäkitupalaisen vaimo.
16) Erkki s. 10.07.1814 Alajärvi, Skrabb. k. 08.08.1814 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 559 -

6. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Anna Juhontytär (taulusta 195. Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika) s. 12.05.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 28.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Nelimarkka, Kustaa Kustaanpoika s. 11.12.1772 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 22.12.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Talollinen. Vihitty: 07.10.1792 Alajärvi. Kuolinsyy: Syöpä.
Isä: Nelimarkka, Kustaa Antinpoika s. 24.12.1739 Alajärvi, Nelimarkka.
Äiti: Pesonen, Eeva Matintytär, Nelimarkka s. 20.11.1746 Evijärvi, Särkijärvi.

Lapset:
1) Heikki s. 15.09.1793 Alajärvi, Nelimarkka. k. 17.04.1794 Alajärvi.
2) Maria Kustaantytär (katso taulu 882) s. 04.06.1796 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.03.1862 Alajärvi, Kyrönlahti. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
3) Kustaa s. 15.08.1799 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
4) Antti s. 27.11.1800 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
5) Kustaa s. 25.05.1802 Alajärvi, Nelimarkka. k. 14.09.1802 Alajärvi.
6) Liisa Kustaantytär (katso taulu 883) s. 22.09.1803 Alajärvi, Nelimarkka. k. 15.01.1880 Alajärvi.
7) Erkki s. 09.05.1805 Alajärvi, Nelimarkka. k. 15.08.1805 Alajärvi.
8) Antti Kustaanpoika (katso taulu 884) s. 10.11.1806 Alajärvi, Nelimarkka. k. 11.01.1852 Alajärvi, Kyrönlahti. Torppari.
9) Helena s. 23.09.1810 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.09.1810 Alajärvi.
10) Leena Kustaantytär (katso taulu 885) s. 08.07.1814 Alajärvi, Nelimarkka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 560 -

6. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Maria Juhontytär (taulusta 195. Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika) s. 14.03.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 25.11.1850 Alajärvi, Korkea-aho.

1. puoliso Lill-Pynttäri, Matti Yrjönpoika, Lill-Laukkonen s. 11.01.1778 Alajärvi, Lill-Pytttäri. k. 18.09.1849 Alajärvi, Paalijärvi. Vihitty: 06.11.1795 Alajärvi. Kuolinsyy: Sydänkohtaus.
Isä: Lill-Laukkonen, Yrjö Yrjönpoika, Pahkamäki s. 30.11.1754 Lehtimäki, Pahkamäki. Vävy, vähtäri.
Äiti: Lillpynttäri, Maria Matintytär, Pahkamäki s. 09.05.1758 Alajärvi, Lillpynttäri. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 561 -

6. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Leena (taulusta 195. Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika) s. 06.08.1779 Alajärvi, Skrabb.

1. puoliso Anttisaari, Juho Juhonpoika s. 05.04.1779 Kurejoki, Alajärvi. Vihitty: 1815.

Lapset:
1) Jaakko (katso taulu 1129) s. 28.04.1816 Skrabb, Paalijärvi, Alajärvi. k. 05.04.1879 Alajärvi, Hämeenniemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 562 -

6. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Saara Juhontytär, Sikkilä (taulusta 195. Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika) s. 10.05.1784 Alajärvi, Skrabb. k. 01.11.1858 Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä.

1. puoliso Sikkilä, Antti Antinpoika, Norrkärnä s. 28.09.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 04.04.1837 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Vihitty: 25.11.1810 Alajärvi.
Isä: Norrkärnä, Antti Matinpoika, Sikkilä s. 07.08.1756 Lappajärvi, Norrkärnä. Talollinen.
Äiti: Sikkilä, Liisa Antintytär, Norrkärnä s. 13.08.1754 Alajärvi, Kurejoki. Sikkilä . Emäntä.

Lapset:
1) Greta s. 23.02.1821 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
2) Maria s. 14.08.1822 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
3) Jaakko s. 05.10.1823 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
4) Susanna s. 25.06.1825 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
5) Juho s. 01.07.1826 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
6) Heikki s. 19.01.1828 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
7) Anna Liisa s. 11.03.1829 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
8) Matti s. 25.08.1830 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
9) Erkki s. 03.10.1831 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
10) Matti s. 17.07.1834 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
11) Antti s. 09.11.1835 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.

Henkilöhakemisto


- Taulu 563 -

6. sukupolvi

Skrabb, Susanna, Poranen (taulusta 195. Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika) s. 19.01.1789 Alajärvi, Skrabb. k. 19.11.1854 Perho, Sahibacka.

1. puoliso Poranen, Antti s. 12.09.1785 Perho, Poranen. k. 28.03.1852 Perho.

Lapset:
1) Maria (katso taulu 1130) s. 23.08.1815 Perho. k. 21.11.1887.

Henkilöhakemisto


- Taulu 564 -

6. sukupolvi

Skrabb / Hänninen, Kustaa Israelinpoika (taulusta 196. Isä: Skrabb / Hänninen, Israel Juhonpoika) s. 05.05.1777 Alajärvi, Skrabb. k. 16.08.1828 Alajärvi, Hänninen. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Iiro, Margareta Matintytär, Skrabb / Hänninen s. 01.12.1777 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 04.11.1848 Alajärvi, Hänninen. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Iiruu, Matti Erkinpoika s. 19.09.1749 Alajärvi, Möksy, Iiruu.
Äiti: Hongisto, Liisa Juhontytär, Iiruu s. 15.03.1750 Alajärvi, Möksy, Hongisto.

Lapset:
1) Maria s. 30.01.1798 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
2) Juha s. 06.05.1799 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 11.02.1815 Alajärvi, Hänninen.
3) Matti s. 07.02.1801 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 02.08.1803 Alajärvi, Hänninen.
4) Maria Kustaantytär (katso taulu 1131) s. 22.07.1802 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 14.05.1879 Alajärvi, Pynttäri.
5) Matti s. 15.06.1805 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 21.08.1808 Alajärvi, Hänninen.
6) Liisa s. 07.09.1806 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 07.08.1808 Alajärvi, Hänninen.
7) Gustaf s. 26.03.1808 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 14.09.1808 Alajärvi, Hänninen.
8) Gustaf s. 27.01.1810 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 16.08.1813 Alajärvi, Hänninen.
9) Erkki Kustaanpoika (katso taulu 1132) s. 13.06.1811 Alajärvi, Skrabb / Hänninen. k. 14.05.1880 Alajärvi. Torppari.
10) Jaakko Kustaanpoika (katso taulu 1133) s. 10.08.1814 Alajärvi, Hänninen. k. 06.04.1868 Alajärvi, Tallbacka, Hänninen.
11) Juho Kustaanpoika (katso taulu 1134) s. 06.03.1816 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 22.10.1856 Alajärvi, Tallbacka.
12) Anna Liisa s. 01.05.1817 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 29.03.1818 Alajärvi.
13) Matti Kustaanpoika (katso taulu 1135) s. 26.06.1819 Alajärvi, Skrabb, Hänninen. k. 24.12.1890 Alajärvi, Hänninen. Yhtiömies.

Henkilöhakemisto


- Taulu 565 -

6. sukupolvi

Hänninen, Tuomas Israelinpoika, Skrabb / Stor-Höök (taulusta 196. Isä: Skrabb / Hänninen, Israel Juhonpoika) s. 09.10.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 04.03.1835 Alajärvi, Stor-Höök. Stor-Höökin vävy. Kuolinsyy: Kihti.

1. puoliso Stor-Höök, Maria Jaakontytär s. 01.08.1789 Alajärvi, Kurejoki, Storhöök. k. 20.06.1863 Alajärvi, Stor-Höök. Vihitty: 22.12.1808 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stor-Höök, Jaakko Juhonpoika s. 07.01.1765 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
Äiti: Höri, Anna Erkintytär, Stor-Höök s. 11.03.1763 Alajärvi, Kurejoki, Höri.

Lapset:
1) Saara s. 26.10.1809 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
2) Maria s. 03.04.1811 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
3) Matti s. 16.04.1813 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
4) Matti Tuomaanpoika (katso taulu 1136) s. 16.04.1813 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen.
5) Liisa s. 08.02.1815 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
6) Jaakko s. 08.03.1817 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
7) Saara Tuomaantytär (katso taulu 1137) s. 28.01.1819 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. k. 20.06.1866 Alajärvi, Kurejoki.
8) Greta s. 30.12.1820 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
9) Greta s. 11.10.1822 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 19.10.1822 Alajärvi.
10) Juho s. 11.09.1826 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
11) Heikki s. 16.09.1829 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.

Henkilöhakemisto


- Taulu 566 -

6. sukupolvi

Skrabb / Hänninen, Matti Israelinpoika (taulusta 196. Isä: Skrabb / Hänninen, Israel Juhonpoika) s. 14.02.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 11.01.1846 Alajärvi, Kyrönlahti. Torppari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Nelimarkka, Maria Kustaantytär, Skrabb / Hänninen s. 04.06.1796 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.03.1862 Alajärvi, Kyrönlahti. Torpparin vaimo. Vihitty: 25.12.1811 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Nelimarkka, Kustaa Kustaanpoika s. 11.12.1772 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. Talollinen.
Äiti: Skrabb / Niemitalo, Anna Juhontytär s. 12.05.1773 Alajärvi, Skrabb.

Lapset:
1) Liisa s. 27.12.1813 Alajärvi, Nelimarkka.
2) Matti s. 11.12.1817 Alajärvi, Nelimarkka. k. 12.01.1818 Alajärvi.
3) Juho s. 23.06.1820 Alajärvi, Nelimarkka. k. 08.11.1820 Alajärvi.
4) Antti s. 16.11.1821 Alajärvi, Kyröläinen. k. 30.12.1823 Alajärvi.
5) Maria Matintytär (katso taulu 1138) s. 11.11.1824 Alajärvi, Kyröläinen. k. 17.02.1905 Alajärvi, Kurejoki, Rokala.
6) Kustaa Matinpoika (katso taulu 1139) s. 08.01.1828 Alajärvi, Hämeenniemi, Kotakangas. k. 23.11.1867 Alajärvi, Kotakangas.
7) Matti s. 05.06.1831 Alajärvi, Kyröläinen. k. 03.08.1831 Alajärvi.
8) Leena s. 14.01.1834 Alajärvi, Kyröläinen.
9) Johanna s. 09.12.1838 Alajärvi, Kyröläinen. k. 20.03.1839 Alajärvi.
10) Matti s. 06.09.1841 Alajärvi, Kyröläinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 567 -

6. sukupolvi

Turpela, Maria Matintytär, Lahti (taulusta 199. Äiti: Saukkonen, Liisa Erkintytär) s. 02.07.1766 Alajärvi, Turpela. k. 20.04.1833 Alajärvi, Turpela. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lahti, Simo Juhonpoika s. 10.06.1753 Kuortane, Lahti. k. 30.08.1807 Alajärvi, Turpela. Vävy. Vihitty: 18.12.1780 Alajärvi. Kuolinsyy: Tyrä.
Isä: Lahti, Juho Matinpoika s. n. 1730 Kuortane, Lahti.
Äiti: Susanna Matintytär, Lahti s. n. 1730.

Lapset:
1) Matti s. 26.09.1783 Alajärvi, Turpela. k. 01.12.1794 Alajärvi.
2) Elisabeth s. 18.06.1785 Alajärvi, Turpela. k. 24.08.1785 Alajärvi.
3) Susanna s. 04.08.1787 Alajärvi, Turpela. k. 29.01.1861 Alajärvi.
4) Simo s. 19.09.1789 Alajärvi, Turpela.
5) Maria s. 28.12.1792 Alajärvi, Turpela. k. 16.10.1808 Alajärvi.
6) Elias Simonpoika (katso taulu 1140) s. 16.04.1794 Alajärvi, Turpela. k. 18.06.1866 Alajärvi, Koskela. Vävy Koskelassa.
7) Hedvig Simontytär (katso taulu 1141) s. 23.09.1797 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 28.02.1868 Alajärvi, Kruununpuisto, Linkkilä. Itsellisen vaimo.
8) Herman s. 27.09.1799 Alajärvi, Turpela. k. 04.04.1876 Alajärvi, Turpela.
9) Iisakki s. 12.11.1800 Alajärvi, Turpela. k. 26.05.1808 Alajärvi.
10) Juha s. 24.06.1802 Alajärvi, Turpela.
11) Tuomas s. 06.12.1805 Alajärvi, Turpela. k. 27.08.1807 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 568 -

6. sukupolvi

Kolanen, Juho Erkinpoika (taulusta 200. Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär) s. 07.12.1762 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.03.1831 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

1. puoliso Kolanen, Elisabet Erkintytär, Kuhmonen s. 13.09.1764 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 10.08.1833 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Vihitty: 06.11.1803 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Kolanen, Erkki Erkinpoika s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär, Kolanen s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen.

Lapset:
1) Helena Juhontytär (katso taulu 1142) s. 20.09.1796 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 28.05.1889 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
2) Maria s. 01.11.1797 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
3) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1143) s. 08.09.1799 Alajärvi, Möksy, Iiro (Kolanen?). k. 25.05.1868 Soini, Pohjasmäki / Svarvar (Sorvari).
4) Liisa s. 25.08.1800 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 26.01.1801 Alajärvi.
5) Maria (katso taulu 1144) s. 07.08.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
6) Ulrika Juhontytär (katso taulu 1145) s. 18.06.1809 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 569 -

6. sukupolvi

Kolanen, Elisabet Erkintytär, Kuhmonen (taulusta 200. Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär) s. 13.09.1764 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 10.08.1833 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Kolanen, Juho Erkinpoika s. 07.12.1762 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.03.1831 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Vihitty: 01.11.1795 Alajärvi.
Isä: Kolanen, Erkki Erkinpoika s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär, Kolanen s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen.

Lapset:
1) Helena Juhontytär (katso taulu 1142) s. 20.09.1796 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 28.05.1889 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
2) Maria s. 01.11.1797 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
3) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1143) s. 08.09.1799 Alajärvi, Möksy, Iiro (Kolanen?). k. 25.05.1868 Soini, Pohjasmäki / Svarvar (Sorvari).
4) Liisa s. 25.08.1800 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 26.01.1801 Alajärvi.
5) Maria (katso taulu 1144) s. 07.08.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
6) Ulrika Juhontytär (katso taulu 1145) s. 18.06.1809 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 570 -

6. sukupolvi

Kolanen, Valpuri Erkintytär, Hämeenniemi (taulusta 200. Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär) s. 17.12.1766 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

1. puoliso Hämeenniemi, Matti Jaakonpoika s. 23.07.1768 Alajärvi, Hämeenniemi. Vävy. Vihitty: 21.10.1792 Alajärvi. Lisätietoja: Muuttaneet Karstulaan 1810.
Isä: Juut / Kokkokangas, Jaakko Gabrielinpoika s. 25.07.1742 Alajärvi.
Äiti: Kyröläinen, Saara Sigfridintytär, Juut / Kokkokangas s. 01.01.1745 Alajärvi.

Lapset:
1) Maria s. 02.09.1793 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 22.08.1794 Alajärvi.
2) Leena s. 12.08.1794 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 12.08.1794 Alajärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Liisan kanssa.
3) Liisa s. 12.08.1794 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 14.08.1794 Alajärvi.
4) Kustaa s. 10.08.1795 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 03.05.1797 Alajärvi.
5) Erkki s. 04.12.1796 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 06.04.1798 Alajärvi.
6) Juha s. 12.04.1798 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
7) Saara s. 19.02.1801 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
8) Liisa s. 21.05.1802 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 11.10.1803 Alajärvi.
9) Jaakko s. 16.06.1804 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
10) Anna Liisa s. 25.12.1805 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 00.08.1806 Alajärvi.
11) Valpuri Matintytär (katso taulu 1146) s. 16.01.1809 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 25.12.1883 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 571 -

6. sukupolvi

Kolanen, Maria Erkintytär, Saukkonen / Marjamäki (taulusta 200. Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär) s. 14.03.1773 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.10.1812 Soini, Marjamäki. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Saukkonen / Marjamäki, Matti Simonpoika s. 1762 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 10.12.1844 Alajärvi, Möksy, Saukko. Vihitty: 20.05.1789 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika, Saukkonen s. 1718 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen.
Äiti: Huosianmaa, Marketta Antintytär, Saukko s. 20.05.1727 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 06.10.1790 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.11.1790 Alajärvi.
2) Helena Erkintytär (katso taulu 575) s. 19.09.1791 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 29.07.1864 Alajärvi, Viitasaari.
3) Elisabet s. 17.11.1793 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 23.03.1797 Lehtimäki, Katajamäki.
4) Maria s. 18.09.1795 Lehtimäki, Katajamäki. Lisätietoja: Muutti Kangasniemelle 13.12.1813.
5) Matti s. 17.02.1798 Lehtimäki, Katajamäki. Lisätietoja: Muutti Kangasniemelle 11.03.1814.
6) Juho s. 14.05.1799 Lehtimäki, Katajamäki. k. 04.09.1863 Alajärvi, Saarela. Lampuoti.
7) Kustaa s. 22.06.1800 Lehtimäki, Katajamäki. k. 07.07.1800 Lehtimäki.
8) Reetta s. 03.09.1801 Lehtimäki, Katajamäki. k. 18.04.1868 Alajäevi,Linnunpuro.
9) Anna s. 09.08.1805 Soini, Marjamäki.
10) Liisa Kristiina s. 30.08.1807 Soini, Marjamäki. k. 19.02.1808 Soini.
11) Susanna s. 27.02.1810 Soini, Marjamäki.
12) Daavid s. 02.06.1811 Soini, Marjamäki. k. 02.11.1811 Soini.

Henkilöhakemisto


- Taulu 572 -

6. sukupolvi

Mordell / Saukko, Juho Simonpoika (taulusta 202. Isä: Saukko, Simo Simonpoika) s. 01.08.1777 Alajärvi, Saukko. k. 23.11.1833 Alajärvi, Saukko. Talollinen. Kuolinsyy: Poltetauti.

Vaasan triviaalikoulun oppilasmatrikkeli: Johan Mordell, Bonde son ifr. Alajärvi i Pedersöre, född d. 1 Aug. 1777. I Apol. Class - War hecticus och lärer hafva dödt tidigt i sin ungdom.

1. puoliso Vasumäki, Susanna Eliaantytär, Mordell s. 19.09.1777 Kuortane, Vasumäki. k. 05.11.1808 Alajärvi, Möksy, Saukko. Vihitty: 26.12.1797 Kuortane. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Pärekumu, Elias Juhonpoika s. n. 1757.
Äiti: Marketta Heikintytär, Pärekumu s. n. 1757.

Lapset:
1) Maria s. 10.03.1799 Alajärvi, Möksy, Saukko.
2) Elias s. 24.06.1800 Alajärvi, Möksy, Saukko.
3) Matti s. 09.03.1804 Alajärvi, Möksy, Saukko.
4) Ulrika s. 05.11.1807 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 03.04.1810 Alajärvi.

2. puoliso Luoma-aho / Lindbacka, Anna Jaakontytär, Mordell / Saukko s. 08.09.1796 Vimpeli, Lindbacka (Luoma-aho). k. 04.12.1874 Alajärvi, Luoma-aho. Vihitty: 09.10.1814 Alajärvi.
Isä: Lindbacka / Tikkanen, Jaakko Jaakonpoika, Luoma-aho s. 15.08.1773 Vimpeli, Lindbacka. Kruununtilallinen.
Äiti: Sääksjärvi, Susanna Juhantytär, Lindbacka / Tikkanen s. 25.01.1772 Vimpeli.
Lapset:
1) Liisa
2) Anna s. 01.08.1819 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 05.08.1828 Alajärvi.
3) Juho s. 07.03.1821 Alajärvi, Möksy, Saukko.
4) Antti Juhonpoika (katso taulu 1147) s. 03.10.1822 Alajärvi, Möksy, Saukko.
5) Kaisa s. 04.04.1827 Alajärvi, Möksy, Saukko.
6) Juho Juhonpoika (katso taulu 1148) s. 08.01.1832 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 01.04.1861 Vimpeli. Kuolinsyy: Murhattiin.

Henkilöhakemisto


- Taulu 573 -

6. sukupolvi

Saukko / Mordell, Heikki Simonpoika, Morstell (taulusta 202. Isä: Saukko, Simo Simonpoika) s. 25.11.1778 Alajärvi, Saukko. Lisätietoja: Vihittynä Heikin sukunimi oli kirjoitettu Morstell.

1. puoliso Uggla, Ulrika Gustava Claesintytär, Saukko / Mordell s. 23.05.1774 Kangasala, Vääksy. Fröken. Vihitty: 27.12.1801 Alajärvi.
Esi-isinä on mm. seuraavia aatelissukuja: Ille, Rosenstråhle, Ulfsax, Wachtmeister, Hård af Torestorp, Drake af Intorp, Boije af Gännas, Svinhuvud i Västergötland, Stålarm, Ritter ja Richter ja monia muita. 1300- ja 1400-luvuilla esi-isissä on Ruotsin ja Tanskan kuninkaita ja Adam Bremeniläisen, 1000-luvun historioitsijan mukaan sukujuontoa voi viedä aina 800-luvulle, keisari Kaarle Suureen saakka. Lähde: Svenska adelns ättartavlor ja Alf Henriksson: Ända från vendelkronika. 1985 Vihittynä Heikin sukunimi oli kirjoitettu Morstell. Svenska adelns ättartavlor-teoksen mukaan käytti nimeä Saukko. Muuttivat 13.11.1809 Karstulan Kiminkiin, missä asui Ulrika Gustavan alaikäinen veli Carl (myöhemmin upseeri) ja sukulainen luutnantti von Qvanten (enoko?) Carl oli 1840 varallisuusluettelon mukaan alaikäisenäkin Saarijärven 4. varakkain henkilö. Lähde: Reino Kallio, Vanhan Saarijärven historia, 1987

Isä: Uggla, Claes Johan Gustafsson s. 11.11.1736 Sverige, Växiö. Vänrikki.
Äiti: Qvanten von, Elisabeth Fredrika Fredriksdotter, Uggla s. 03.01.1744.

Lapset:
1) Matilda s. 24.10.1803 Alajärvi, Saukko.

Henkilöhakemisto


- Taulu 574 -

6. sukupolvi

Saukko, Elias Simonpoika (taulusta 202. Isä: Saukko, Simo Simonpoika) s. 06.03.1782 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 28.11.1833 Karstula, Kyyjärvi, Iso-Nopola. Iso-Nopolan torppari. Lisätietoja: Perhe muutti Möksyn Saukosta Karstulan Kyyjärvenkylän Nopolaan n. 1817.

1. puoliso Pesonen, Maria Daavidintytär, Saukko s. 14.04.1787 Evijärvi, Pesonen. Vihitty: Karstula.
Isä: Pesonen, Daavid Heikinpoika s. 08.12.1763 Evijärvi, Särkijärvi, Pesonen.
Äiti: Kankkonen, Saara Tuomaantytär, Pesonen s. 29.04.1764 Evijärvi.

Lapset:
1) Eeva s. 10.09.1805 Alajärvi, Möksy, Saukko.
2) Riitta Maria s. 19.05.1810 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 17.05.1814 Alajärvi.
3) David s. 27.01.1812 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 19.08.1813 Alajärvi.
4) Anna s. 23.08.1814 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 23.08.1814 Alajärvi.
5) Liisa s. 08.11.1815 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 03.10.1816 Alajärvi.
6) Maria s. 18.03.1817 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 20.02.1819 Kyyjärvi, Nopola.
7) Matti s. 14.03.1820 Karstula, Kyyjärvi, Iso-Nopola. k. 24.03.1820 Kyyjärvi.
8) Riitta Liisa s. 22.09.1821 Karstula, Kyyjärvi, Iso-Nopola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 575 -

6. sukupolvi

Kolanen, Helena Erkintytär, Saukko / Viitasaari (taulusta 205. Isä: Saukkonen / Marjamäki, Matti Simonpoika) s. 19.09.1791 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 29.07.1864 Alajärvi, Viitasaari.

1. puoliso Saukko / Viitasaari, Elias Antinpoika s. 21.04.1784 Alajärvi, Kurejoki, Saukko. Vihitty: 29.11.1817.

Lapset:
1) Matti Eliaanpoika (katso taulu 1149) s. 19.08.1824 Alajärvi, Kurejoki, Viitasaari. k. n. 1893. Itsellinen, mäkitupalainen. Lisätietoja: Matin mainitaan vanhemmalla iällä olevan kivuloinen. Perhesuhteet: Elää 1893 Viitasaarella irtolaisena.

Henkilöhakemisto


- Taulu 576 -

6. sukupolvi

Saukko / Kolanen / Kärnä, Elias Pietarinpoika (taulusta 206. Isä: Saukkonen, Pietari Simonpoika) s. 25.02.1797 Lappajärvi, Möksy. k. 31.10.1865 Lappajärvi, Kirkonkylä, Kärnä.

1. puoliso Hyytinen, Liisa Erkintytär, Saukko / Kolanen / Kärnä s. 18.12.1796 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen. k. 04.04.1868 Lappajärvi, Kirkonkylä, Kärnä. Vihitty: 25.03.1824 Lappajärvi.
Isä: Hyytinen, Erkki Juhonpoika s. 04.01.1767 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Österspangar, Maria Juhontytär, Hyytinen s. 17.09.1774 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Eliaanpoika (katso taulu 1150) s. 19.09.1824 Lappajärvi, Itäkylä.
2) Maria Eliaantytär (katso taulu 1151) s. 29.01.1827 Lappajärvi, Itäkylä. k. 15.05.1880 Lappajärvi.
3) Anna Reetta Eliaantytär (katso taulu 1152) s. 03.04.1829 Lappajärvi, Itäkylä.
4) Elias Eliaanpoika (katso taulu 1153) s. 17.01.1832 Lappajärvi. k. 09.06.1910 Lappajärvi.
5) Liisa Eliaantytär (katso taulu 1154) s. 19.05.1833 Lappajärvi, Itäkylä. k. 25.03.1922 Lappajärvi, Övermark.

Henkilöhakemisto


- Taulu 577 -

7. sukupolvi

Knippare, Brita Erkisdotter (taulusta 208. Äiti: Knippare, Anna Eriksdotter) s. 04.09.1748 Kronoby, Knippare. k. 15.06.1821 Kronoby, Knippare.

1. puoliso Knippare, Henrik Gabrielsson s. 11.11.1742 Kronoby, Knippare. k. 1820 Kronoby, Knippare. Vihitty: 07.06.1791 Kronoby.
Isä: Grannabba / Knippare, Gabriel Henriksson s. 01.05.1716 Kronoby, Norrpåras.
Äiti: Anna Pärsdotter, Grannabba / Knippare s. 12.00.1726 Terjärv.

Henkilöhakemisto


- Taulu 578 -

7. sukupolvi

Knippare, Erik Eriksson (taulusta 208. Äiti: Knippare, Anna Eriksdotter) s. 26.04.1751 Kronoby, Knippare. k. 12.01.1810 Kronoby, Knippare. Bonde; isäntä. Kuolinsyy: Vattsot, vattensot, vesitauti (vesipöhö).

1. puoliso Storbjörk, Brita Eriksdotter s. 26.09.1755 Kronoby. k. 27.10.1834 Kronoby, Knippare. Vihitty: 15.12.1782 Kronoby. Kuolinsyy: Ålderdomsbräcklighet, vanhuudenheikkous.
Isä: Storbjörk, Erik, Månsson s. 10.08.1711 Kronoby, Påras, Björkens.
Äiti: Svensbacka, Brita Eriksdotter, Storbjörk s. 11.02.1734 Pedersöre, Lepplax.

Lapset:
1) Erik s. 09.03.1784 Kronoby, Knippare. k. 08.00.1784 Kronoby. Kuolinsyy: Magsjukdom.
2) Anna s. 23.08.1785 Kronoby, Knippare.
3) Brita s. 26.11.1786 Kronoby, Påras. k. 02.01.1792 Kronoby.
4) Maja Lena s. 19.02.1788 Kronoby, Påras. k. 06.00.1788 Kronoby.
5) Jacob s. 09.02.1790 Kronoby, Knippare. k. 28.02.1790 Kronoby, Knippare.
6) Greta s. 20.03.1791 Kronoby, Knippare. k. 02.06.1791 Kronoby, Knippare.
7) Carin s. 03.05.1792 Kronoby, Knippare. k. 16.05.1792 Kronoby.
8) Måns s. 11.06.1793 Kronoby, Knippare. k. 12.07.1803 Kronoby, Knippare. Perhesuhteet: Kaksonen Elsan kanssa.
9) Elsa s. 11.06.1793 Kronoby, Knippare. k. 21.11.1793 Kronoby, Knippare.
10) Johanna s. 01.04.1795 Kronoby, Knippare. k. 11.02.1796 Kronoby, Knippare.
11) Hans s. 11.09.1796 Kronoby, Knippare. k. 18.09.1796 Kronoby, Knippare. Kuolinsyy: Magsjukdom.

Henkilöhakemisto


- Taulu 579 -

7. sukupolvi

Knippare, Maria Eriksdotter, Back / Näse (taulusta 208. Äiti: Knippare, Anna Eriksdotter) s. 02.01.1762 Kronoby, Knippare. k. 10.04.1833 Kronoby, Knippare. Kuolinsyy: Vanhuus / Åld.br.

1. puoliso Back / Näse, Hans Christophersson s. 22.04.1789 Kronoby. k. 29.10.1830 Kronoby, Knippare, Måg. Vihitty: 20.02.1810 Kronoby.
Isä: Back, Christopher Johansson s. 28.10.1735 Kronoby, Bäck. Bondeson, sexman.
Äiti: Still, Brita Mattsdotter, Back s. 04.10.1760 Kronoby. Bondedottern.

Henkilöhakemisto


- Taulu 580 -

7. sukupolvi

Still, Brita Jakobsdotter, Kackur / Lybeck (taulusta 209. Äiti: Knippare, Brita Eriksdotter) s. 26.07.1753 Kronoby, Still. Lisätietoja: Familjen flyttar till någon okänd ort 1780 - 84.

1. puoliso Kackur / Lybeck, Henrik Marcusson s. 23.02.1726 Kronoby, Pårasby.

Lapset:
1) Jacob s. 07.01.1775 Kronoby, Pårasby. k. 22.02.1775 Kronoby.
2) Matts s. 12.01.1776 Kronoby, Pårasby.
3) Anna s. 14.11.1778 Kronoby, Pårasby. k. 14.01.1779 Kronoby, Pårasby.
4) flickan s. 07.09.1779 Kronoby, Pårasby. k. 07.09.1779 Kronoby, Pårasby. Kuolinsyy: Dödfödd, kuolleena syntynyt.
5) Brita Henriksdotter (katso taulu 1155) s. 11.11.1780 Kronoby, Pårasby.

Henkilöhakemisto


- Taulu 581 -

7. sukupolvi

Still, Matts Jakobsson (taulusta 209. Äiti: Knippare, Brita Eriksdotter) s. 18.08.1760 Kronoby, Still. k. 31.03.1831 Kronoby, Still. Bonde, sexman.

1. puoliso Lyttare, Brita Jakobsdotter, Still s. 08.03.1758 Kronoby. k. 31.03.1815 Kronoby, Bråttö, Still. Vihitty: 05.07.1779 Kronoby.
Isä: Lyttare, Jakob Jakobsson s. 29.07.1725 Kronoby, Bråtö. Bonde på Lyttare i Bråtö, Kronoby.
Äiti: Slotte, Maria Danielsdotter, Lyttare s. 01.09.1728 Kronoby, Bråtö.

Lapset:
1) Maria Matsdotter (katso taulu 1156) s. 30.08.1780 Kronoby, Bråttö, Still. k. 28.04.1842 Kronoby. Lisätietoja: Muutti 1801.
2) Brita s. 21.09.1781 Kronoby, Bråttö, Still. k. 01.06.1782 Kronoby, Bråttö, Still.
3) Jakob s. 28.03.1783 Kronoby, Bråttö, Still. k. 09.06.1783 Kronoby, Bråttö, Still.
4) Matts s. 31.07.1784 Kronoby, Bråttö, Still. k. 18.11.1784 Kronoby, Bråttö, Still.
5) Anna Mattsdotter (katso taulu 1157) s. 01.10.1785 Kronoby, Bråttö, Still. k. 15.02.1865 Kronoby.
6) Johan s. 13.04.1787 Kronoby, Bråttö, Still. k. 01.09.1787 Kronoby, Bråttö, Still.
7) Henrik s. 10.01.1789 Kronoby, Bråttö, Still. k. 17.05.1789 Kronoby, Bråttö, Still.
8) Matts Matsson (katso taulu 1158) s. 03.06.1790 Kronoby, Bråttö, Still. k. 15.02.1878 Kronoby. Sexman.
9) Greta s. 02.03.1793 Kronoby, Bråttö, Still. k. 30.04.1794 Kronoby, Bråttö, Still.
10) Magdalena Matsdotter (katso taulu 1159) s. 16.03.1794 Kronoby, Bråttö, Still. k. 08.08.1845 Kronoby.
11) Brita Cajsa s. 05.03.1795 Kronoby, Bråttö, Still. k. 09.03.1795 Kronoby, Bråttö, Still.
12) Anders Matsson (katso taulu 1160) s. 20.03.1796 Kronoby, Bråttö, Still. k. 09.03.1833 Kronoby.
13) Brita s. 14.07.1798 Kronoby, Bråttö, Still. k. Kronoby.

Henkilöhakemisto


- Taulu 582 -

7. sukupolvi

Knippare / Röringe, Anna Mattsdotter, Lonelund / Hjort (taulusta 210. Äiti: Knippare, Helena Eriksdotter) s. 27.09.1751 Kronoby, Knippare. k. 08.06.1839 Närpes. Lisätietoja: Till Närpes 26.04.1818.

1. puoliso Lonelund / Hjort, Pehr Abrahamsson s. 25.01.1757 Kvevlax, Koivulahti. k. 05.06.1809 Kvevlax. Vihitty: 16.06.1780 Kvevlax.

Lapset:
1) Maria s. 19.08.1780 Kvevlax, Koivulahti. Lisätietoja: Till Voitby 1801 och till Vasa 1814.
2) Matts s. 08.08.1782 Kvevlax, Koivulahti. Peruquermakare gesällen i Mustasaari. Peruukkikisälli Mustasaaressa. Lisätietoja: Till Voitby 1799.
3) Anna s. 09.11.1784 Kvevlax, Koivulahti. k. 01.11.1809 Vaasa.
4) Johan s. 24.03.1786 Kvevlax, Koivulahti. k. 08.01.1814 Kvevlax.
5) Greta Helena Pehrsdotter (katso taulu 1161) s. 01.08.1789 Kvevlax, Koivulahti. k. 28.07.1838 Närpes, Övermark. Lisätietoja: Till Närpes 26.04.1818.
6) Brita s. 29.12.1793 Kvevlax, Koivulahti. Lisätietoja: Till Vasa 1813.

Henkilöhakemisto


- Taulu 583 -

7. sukupolvi

Knippare / Lunelund / Hjort, Johan Mattsson (taulusta 210. Äiti: Knippare, Helena Eriksdotter) s. 07.08.1760 Kronoby, Knippare. k. 08.09.1847 Kvevlax, Hjort. Måg på Lunelund i Kvevlax.

1. puoliso Lunelund, Maria Jakobsdotter, Knippare / Lunelund / Hjort s. 18.02.1765 Kvevlax, Koivulahti. k. 24.05.1839 Kvevlax.

Lapset:
1) Eva Johansdotter (katso taulu 1162) s. 24.01.1789 Kvevlax, Koivulahti. Perhesuhteet: Mannen där borta på okänd ort 1820-talet. Till Tollby 4.11.1829.
2) Maria Johansdotter (katso taulu 1163) s. 25.03.1790 Kvevlax, Koivulahti. k. 11.01.1855 Kvevlax.
3) Ulrica Johansdotter (katso taulu 1164) s. 03.01.1794 Kvevlax, Koivulahti. k. 12.05.1867 Vaasa.
4) Lovisa Johansdotter (katso taulu 1165) s. 23.02.1795 Kvevlax, Koivulahti. k. 25.02.1872 Kvevlax, Västerhankmo, Varg.
5) Beata Johansdotter (katso taulu 1166) s. 21.09.1796 Kvevlax, Koivulahti. k. 23.08.1862 Mustasaari.
6) Jacob Johansson (katso taulu 1167) s. 03.07.1798 Kvevlax, Koivulahti. k. 26.02.1845 Kvevlax.
7) Fredrica s. 01.07.1799 Kvevlax. k. 11.02.1808 Kvevlax.
8) Johanna Johansdotter (katso taulu 1168) s. 22.10.1804 Kvevlax. k. 13.10.1884 Kvevlax.

Henkilöhakemisto


- Taulu 584 -

7. sukupolvi

Knippare / Lyttare, Anders Mattsson (taulusta 210. Äiti: Knippare, Helena Eriksdotter) s. 05.05.1768 Kronoby, Knippare. k. 17.09.1854 Kronoby.

1. puoliso Lyttare, Anna Henriksdotter s. 02.09.1764 Kronoby. k. 03.03.1837 Kronoby. Vihitty: 10.07.1798 Kronoby.
Isä: Lyttare, Henrik Jacobsson s. 17.07.1741 Kronoby.
Äiti: Bjong, Brita Mattsdotter, Lyttare s. 20.12.1742 Kronoby.

Lapset:
1) Brita Lena Andersdotter (katso taulu 1169) s. 12.09.1799 Kronoby. k. 21.12.1852 Kronoby, Bråtö. Kuolinsyy: Cancer, syöpä.
2) Matts Andersson (katso taulu 1170) s. 02.04.1800 Kronoby. k. 13.12.1833 Kronoby, Bråtö. Torpare, torppari.
3) Henrik Andersson (katso taulu 1171) s. 07.07.1802 Kronoby, Ytterbråtö. k. 21.03.1883 Kronoby, Ytterbråtö.

Henkilöhakemisto


- Taulu 585 -

7. sukupolvi

Visti, Erkki Juhonpoika (taulusta 211. Isä: Visti / Spangar, Juho Pietarinpoika) s. 06.04.1761 Vimpeli. k. 20.06.1839 Vimpeli. Tilallinen.

1. puoliso Strang / Västerspangar, Liisa Erkintytär, Visti s. 13.02.1758 Vimpeli, Västerspangar. k. 05.07.1833 Vimpeli, Visti. Emäntä. Vihitty: 04.11.1781 Lappajärvi.
Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Juhonpoika s. 07.05.1732 Vimpeli, Strang. Talollinen.
Äiti: Storgård, Marketta Juhontytär, Strang / Västerspangar s. 14.08.1730 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.

Lapset:
1) Juho Erkinpoika (katso taulu 1172) s. 09.06.1783 Vimpeli. k. 23.12.1863 Vimpeli. Kuudennusmies.
2) Jaakko s. 02.07.1786 Vimpeli. k. 26.02.1853 Vimpeli. Perhesuhteet: Naimaton.
3) Reetta Erkintytär (katso taulu 1173) s. 07.04.1788 Vimpeli. k. 31.10.1817 Lappajärvi, Kärnä.
4) Anna s. 28.01.1791 Vimpeli. k. 22.03.1859 Vimpeli. Perhesuhteet: Naimaton.

Henkilöhakemisto


- Taulu 586 -

7. sukupolvi

Visti / Lillstrang, Matti Juhonpoika (taulusta 211. Isä: Visti / Spangar, Juho Pietarinpoika) s. 19.08.1763 Vimpeli, Visti. k. 01.05.1809 Vimpeli, Lillstrang.

1. puoliso Lillstrang, Liisa Antintytär, Visti / Lillstrang s. 30.05.1768 Vimpeli. k. 29.05.1791 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 11.11.1787 Lappajärvi.
Isä: Nygård, Antti Antinpoika s. 23.11.1739 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Söder-Kärnä / Kärnä, Saara Antintytär, Nygård s. 18.10.1742 Lappajärvi.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 1174) s. 23.03.1790 Vimpeli, Lillstrang. k. 22.06.1859 Vimpeli. Talollinen.

2. puoliso Lillstrang, Maria Erkintytär, Visti / Lillstrang s. 16.06.1764 Vimpeli, Lillstrang. k. 20.06.1807 Vimpeli, Lillstrang. Vihitty: 14.10.1798 Lappajärvi.
Isä: Nygård, Erkki Antinpoika, Lillstrang s. 24.04.1731 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Margreta (Greta) Juhontytär, LillStrang s. 20.07.1731.
Lapset:
1) Jaakko Matinpoika (katso taulu 1175) s. 24.07.1799 Vimpeli, Lillstrang. k. 24.02.1854 Vimpeli. Isäntä. Lisätietoja: Myöhemmin Visti.
2) Liisa Matintytär (katso taulu 1176) s. 21.05.1804 Vimpeli, Lillstrang. k. 12.12.1833 Lappajärvi, Itäkylä, Murtoniemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 587 -

7. sukupolvi

Visti, Juho Juhonpoika (taulusta 211. Isä: Visti / Spangar, Juho Pietarinpoika) s. 05.06.1768 Vimpeli, Tikkanen. k. 16.07.1853 Vimpeli, Visti. Talollinen.

1. puoliso Södervik / Strang, Liisa Erkintytär, Visti s. 16.08.1773 Vimpeli. k. 22.06.1840 Vimpeli, Visti. Vihitty: 21.10.1729 Lappajärvi.
Isä: Södervik / Strang, Erkki Erkinpoika, (Hakalahti, Junnila) s. 24.03.1747 Vimpeli, Sääksjärvi . Talollinen.
Äiti: Södervik, Marketta Reetta Jaakontytär, Strang s. 30.10.1750 Vimpeli, Strang . Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 23.02.1794 Vimpeli, Visti. k. 07.07.1794 Vimpeli, Visti.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 1177) s. 10.05.1795 Vimpeli, Visti. k. 17.04.1867 Vimpeli, Lillstrang.
3) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1178) s. 30.01.1798 Vimpeli, Visti .
4) Anna Juhontytär (katso taulu 1179) s. 17.01.1801 Vimpeli, Visti. k. 03.01.1865 Vimpeli, Koskela.
5) Liisa Juhontytär (katso taulu 1180) s. 13.01.1805 Vimpeli. k. 18.04.1876 Vimpeli, Spangar.
6) Saara Juhontytär (katso taulu 1181) s. 30.05.1810 Vimpeli, Visti. k. 07.10.1876 Kortesjärvi, Palojärvi. Emäntä. Lisätietoja: Kortesjärvelle 1852.

Henkilöhakemisto


- Taulu 588 -

7. sukupolvi

Storstrang, Marketta Jaakontytär, Pokela (taulusta 212. Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär) s. 14.11.1763 Vimpeli, Storstrang. k. 15.06.1831 Vimpeli, Pokela.

1. puoliso Pokela, Matti Erkinpoika s. 29.12.1757 Vimpeli, Pokela. k. 12.00.1823 Vimpeli. Vihitty: 11.12.1784 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Pokela, Erkki Erkinpoika s. 28.02.1727 Vimpeli, Pokela. Talollinen.
Äiti: Flaka-Kotkanen / Lakanen, Eeva Tuomaantytär, Kotkaniemi s. 21.12.1723 Vimpeli, Lakanen.

Lapset:
1) Liisa s. 25.12.1789 Vimpeli. k. 11.11.1803 Vimpeli, Pokela.
2) Anna Matintytär (katso taulu 1182) s. 13.10.1793 Vimpeli, Pokela. k. 30.08.1855 Vimpeli, Pokela.
3) Maria s. 11.05.1799 Vimpeli, Pokela. k. 24.11.1803 Vimpeli.
4) Liisa Matintytär (katso taulu 1183) s. 14.09.1805 Vimpeli. k. 03.10.1860 Vimpeli, Pokela.

Henkilöhakemisto


- Taulu 589 -

7. sukupolvi

Storstrang, Erkki Jaakonpoika (taulusta 212. Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär) s. 03.04.1765 Vimpeli, Storstrang. k. 30.03.1824 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni.

1. puoliso Storstrang, Maria Matintytär s. 25.12.1771 Vimpeli, Storstrang. k. 17.02.1806 Vimpeli. Vihitty: 11.12.1800 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Matti Hannunpoika s. 03.09.1738 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Marketta Erkintytär, Storstrang s. 03.07.1737 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 1184) s. 06.02.1805 Vimpeli, Storstrang. k. 23.06.1842 Vimpeli, Storstrang.
2) Maria s. 11.02.1806 Vimpeli, Storstrang. k. 19.02.1806 Vimpeli, Storstrang.

2. puoliso Storhök, Maria Jaakontytär, Storstrang s. 12.12.1768 Alajärvi, Kurejoki. k. 07.04.1842 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 27.01.1810 Alajärvi.
Isä: Stor-Höök, Jaakko Juhonpoika s. 06.02.1744 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
Äiti: Kyröläinen, Maria Paavontytär, Storhök s. 19.02.1744 Alajärvi, Kyröläinen.

Henkilöhakemisto


- Taulu 590 -

7. sukupolvi

Storstrang, Anna Jaakontytär, Lillhonkaniemi (taulusta 212. Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär) s. 14.09.1766 Vimpeli, Storstrang. k. 21.04.1805 Lappajärvi, Lillhonkaniemi. Emäntä.

1. puoliso Lillhonkaniemi, Juho Antinpoika s. 21.06.1765 Lappajärvi, Tarvola, Lillhonkaniemi. k. 26.07.1825 Lappajärvi, Tarvola. Talollinen. Vihitty: 09.11.1787 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Lillhonkaniemi, Antti Juhonpoika s. 11.11.1738 Lappajärvi, Tarvola.
Äiti: Stortarvonen, Maria Juhontytär, Lillhonkaniemi s. 27.06.1745 Lappajärvi.

Lapset:
1) Antti Juhonpoika (katso taulu 1185) s. 25.11.1795 Lappajärvi, Savonkylä. k. 19.11.1866 Lappajärvi.
2) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 1186) s. 25.05.1797 Lappajärvi, Tarvola.
3) Kustaa Juhonpoika (katso taulu 1187) s. 02.03.1800 Lappajärvi, Tarvola.
4) Juho Juhonpoika (katso taulu 1188) s. 28.08.1804 Lappajärvi, Tarvola. k. 24.08.1876 Kauhava, Lummukka.

Henkilöhakemisto


- Taulu 591 -

7. sukupolvi

Storstrang, Maria Jaakontytär, Skrabb / Tallbacka (taulusta 212. Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär) s. 28.12.1769 Vimpeli, Storstrang. k. 22.09.1797 Alajärvi, Tallbacka. Emäntä.

1. puoliso Skrabb / Tallbacka, Erkki Juhonpoika s. 22.05.1768 Alajärvi, Skrabb. k. 01.04.1829 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen, lautamies (nimismies?). Vihitty: 17.12.1789 Vimpeli. Kuolinsyy: Vatsatauti.
" Kun oli tehty esitys Suomen Talousseuralle, että seura palkitsisi talonpoikaa Erkki Tallbackaa hänen suorittamiensa raivaustöiden johdosta, kävi maanmittari H. Ingman* yhdessä talonpoikain Heikki Puumalan ja Juho Nelimarkan kanssa toukokuun 12. päivänä 1819 tarkastamassa raivauksia ja tekemässä arvion siitä, millä tavalla ja miten runsaasti Tallbackaa oli palkittava, joka omisti 1/16 manttaalin verotilan Alajärvellä Lapajär-ven kappelissa, oli 15 vuoden aikana raivannut 20 tynnyrinalaa kaskea, joka oli raivattu kuusta kasvavasta nevasta ja mäntyrämeestä sekä osaksi huonosta heinäniitystä, josta raivauksen seurauksena halla oli hävinnyt. Tämän lisäksi hän oli kaivanut ojia 1.020 syltä ja rakentanut 350 syltä kiviaitaa. Lautakunta oli arvioinut raivauksen ja muun työn 870,80 hopearuplan arvoisiksi sekä ehdottanut palkintona Tallbackalle hopeamitalia. Talousseurassa oli kuitenkin vapaaherra Mannerheim lausunut, että raivaus ei ollut hopeamitalin arvoinen ja siellä suoritetun äänestyksen perusteella annettiin Tallbackalle hopeinen pikari raivauksistaan". Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja Maanmittari Harald Henrikinpoika Ingman oli minun, Martti Strang´in 5. esivanhempi

Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika s. 22.01.1743 Alajärvi, Skrabb, Tallbacka. Talollinen.
Äiti: Hongisto, Riitta Juhantytär, Skrabb / Tallbacka s. 21.01.1746 Alajärvi, Hongisto. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 1039) s. 27.05.1791 Alajärvi, Tallbacka. k. 02.08.1862 Soini, Laasala, Saari. Emäntä.
2) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 1040) s. 24.09.1792 Alajärvi, Skrabb-Tallbacka. k. 07.12.1863 Alajärvi, Skrabb-Tallbacka.
3) Erkki s. 21.12.1793 Alajärvi, Skrabb. k. 07.07.1794 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 592 -

7. sukupolvi

Storstrang, Liisa Jaakontytär (taulusta 212. Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär) s. 06.02.1773 Vimpeli, Storstrang. k. 04.05.1831 Vimpeli. Perhesuhteet: Antti ja Liisa olivat toiset serkukset.

1. puoliso Storstrang, Antti Juhonpoika s. 11.11.1777 Vimpeli, Storstrang. k. 15.10.1858 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 06.10.1798 Lappajärvi. Perhesuhteet: Antti ja Liisa olivat toiset serkukset.
Isä: Storstrang, Juho Hannunpoika s. 15.02.1752 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.
Äiti: Laukkonen, Maria Matintytär, Storstrang s. 18.03.1754 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Antinpoika (katso taulu 1189) s. 03.08.1799 Vimpeli. k. 08.08.1834 Vimpeli.
2) Maria s. 30.12.1800 Vimpeli. k. 01.11.1825 Vimpeli.
3) Jaakko s. 07.04.1803 Vimpeli, Storstrang. k. 17.11.1807 Vimpeli, Storstrang.
4) Liisa s. 21.07.1805 Vimpeli. k. 28.09.1828 Vimpeli.
5) Kaisa Antintytär (katso taulu 1190) s. 21.10.1810 Vimpeli. k. 16.03.1857 Vimpeli.
6) Anna Liisa s. 16.01.1814 Vimpeli. k. 22.12.1831 Vimpeli.
7) Helena Antintytär (katso taulu 1191) s. 02.06.1816 Windala, Vimpeli . k. 26.06.1886 Vimpeli .

Henkilöhakemisto


- Taulu 593 -

7. sukupolvi

Storstrang / Ollila, Jaakko Jaakonpoika (taulusta 212. Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär) s. 23.05.1775 Vimpeli, Storstrang. k. 1844 Lappajärvi, Lillsöyring. Vävy, talollinen, seksmanni.

1. puoliso Ollila, Maria Matintytär, Storstrang s. 20.10.1780 Lappajärvi, Ollila. k. 13.03.1831 Lappajärvi, Ollila. Vihitty: 09.11.1797 Lappajärvi.
Isä: Ollila, Matti s. 22.05.1751 Lappajärvi, Ollila. Isäntä.
Äiti: Strang, Marketta Erkintytär, Västerspangar s. 08.06.1752 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä.

Lapset:
1) Reetta Jaakontytär (katso taulu 1192) s. 10.02.1800 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 27.09.1839 Perho. Lisätietoja: Perhoon 1833.
2) Maria Jaakontytär (katso taulu 1193) s. 01.03.1803 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 31.10.1831 Kuusamo. Lisätietoja: Muutti Kuusamoon 1831.
3) Liisa Jaakontytär (katso taulu 1194) s. 28.08.1805 Lappajärvi. k. 24.02.1856 Lappajärvi, Itäkylä.
4) Jaakko s. 21.08.1809 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 25.04.1851 Lappajärvi.
5) Saara s. 16.09.1812 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 25.11.1837 Lappajärvi.
6) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 1195) s. 06.01.1818 Lappajärvi.

2. puoliso Örn, Maria Jaakontytär, Storstrang / Ollila s. 14.07.1777 Lappajärvi. k. 28.06.1850 Lappajärvi, Lillsöyrinki. Vihitty: 17.03.1834 Lappajärvi.
Isä: Örn, Jaakko Taavetinpoika s. 20.07.1747 Lappajärvi.
Äiti: Lillsöyring, Saara Juhontytär, Örn s. 02.04.1749 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 594 -

7. sukupolvi

Storstrang, Juho Jaakonpoika (taulusta 212. Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär) s. 05.07.1778 Vimpeli, Storstrang. k. 06.01.1859 Vimpeli, Lillstrang. Talollinen, lautamies.

1. puoliso Lillstrang, Maria Jaakontytär, Storstrang s. 29.01.1783 Vimpeli . k. 27.01.1865 Vimpeli . Emäntä. Vihitty: 12.12.1800 Lappajärvi.
Isä: Sääksjärvi / Lillstrang, Jaakko Heikinpoika s. 21.05.1759 Vimpeli, Sääksjärvi. Lautamies, kirkkoväärti.
Äiti: Nygård, Maria Juhontytär, Nygård s. 21.01.1752 Vimpeli, Lillstrang. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 1196) s. 22.07.1804 Vimpeli. k. 28.05.1868 Karlela.
2) Anna Juhontytär (katso taulu 1197) s. 01.09.1805 Vimpeli, Lillstrang. k. 11.04.1848 Vimpeli.
3) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 1198) s. 15.08.1809 Vimpeli. k. 18.06.1868 Vimpeli.
4) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 1199) s. 26.09.1812 Vimpeli. k. 11.09.1858 Vimpeli. Talollinen.
5) Juho Juhonpoika (katso taulu 1200) s. 13.08.1815 Vimpeli. k. 23.11.1893 Kaarlela. Talollinen. Lisätietoja: Muutti perheineen Kokkolaan 1866.
6) Antti Juhonpoika (katso taulu 1201) s. 16.09.1819 Vimpeli, Lillstrang . k. 30.04.1876 Vimpeli .
7) Liisa s. 11.01.1823 Vimpeli, Lillstrang. k. 28.03.1828 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 595 -

7. sukupolvi

Storstrang, Saara Jaakontytär, Sandbacka (taulusta 212. Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär) s. 24.05.1781 Vimpeli, Storstrang. k. 09.03.1839 Lappajärvi, Sandbacka. Emäntä.

1. puoliso Sandbacka, Jaakko Juhonpoika s. 22.01.1778 Lappajärvi, Itäkylä. k. 29.10.1860 Lappajärvi, Itäkylä. Vävy. Vihitty: 16.11.1807 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Sandbacka, Juho s. 24.12.1754 Lappajärvi, Itäkylä. Talollinen, seksmanni (kuudennusmies).
Äiti: Korri, Liisa Antintytär, Sandbacka s. 14.05.1754 Lappajärvi.

Lapset:
1) Juho Jaakonpoika (katso taulu 1202) s. 07.11.1810 Lappajärvi, Itäkylä. k. 14.11.1842 Lappajärvi.
2) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1203) s. 20.08.1812 Lappajärvi, Itäkylä. k. 06.04.1879 Lappajärvi, Tullila. Talollinen.
3) Maria s. 06.04.1815 Lappajärvi, Itäkylä.
4) Liisa Jaakontytär (katso taulu 1204) s. 06.03.1817 Lappajärvi, Itäkylä. k. 24.07.1854 Lappajärvi.
5) Anna Jaakontytär (katso taulu 1205) s. 13.02.1820 Lappajärvi, Itäkylä. k. 16.04.1855 Lappajärvi.
6) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 1206) s. 25.10.1823 Lappajärvi.Itäkylä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 596 -

7. sukupolvi

Visti / Västerspangar, Reetta Erkintytär, Österspangar (taulusta 213. Isä: Visti, Erkki Pietarinpoika) s. 09.08.1775 Vimpeli. k. 22.12.1816 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Österspangar, Antti Matinpoika s. 26.01.1761 Vimpeli. k. 03.12.1807 Vimpeli, Österspangar. Talollinen.
Isä: Iiruu, Matti, Österspangar s. 21.09.1726 Alajärvi, Storpynttäri.
Äiti: Österspangar, Liisa Juhontytär, Iiruu s. 25.01.1730 Vimpeli.

Lapset:
1) Liisa Antintytär (katso taulu 1207) s. 16.07.1795 Vimpeli. k. 07.07.1831 Vimpeli.
2) Matti Antinpoika (katso taulu 1208) s. 03.12.1797 Vimpeli. k. 12.05.1886 Vimpeli.
3) Antti s. 13.08.1801 Vimpeli. k. 21.08.1809 Vimpeli.
4) Maria s. 01.04.1803 Vimpeli. k. 07.04.1803 Vimpeli.
5) Anna s. 30.08.1805 Vimpeli. k. 02.05.1808 Vimpeli.

2. puoliso Österspangar / Poikola, Antti s. 12.01.1788 Vimpeli. k. 10.05.1859 Karstula. Vihitty: 10.12.1811 Vimpeli. Lisätietoja: Muutti 1.7.1837 Karstulaan Poikolan taloon.
Palattuaan tuli Västerspangarin Heikkilän numerroon ja siirryttyään takamaille Peltolan torppaan otti sen mukaan sukunimen. Erityisesti torppareilla ja palkollisilla nimi muuttui sen mukaan, kun he vaihtoivat asuinpaikkaa, kunnes viime vuosisadan puolella nimi vakiintui.

Isä: Österspangar, Juho Matinpoika s. 10.06.1751 Vimpeli. Isäntä.
Äiti: Österspangar, Reetta Heikintytär, Sääksjärvi s. 21.07.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Antinpoika (katso taulu 1209) s. 01.06.1813 Vimpeli.
2) Antti Antinpoika (katso taulu 1210) s. 19.01.1816 Vimpeli. k. 19.03.1857 Alajärvi, Paalijärvi, Koivisto. Lisätietoja: Karstulaan 1837 ja sieltä Alajärvelle 1839.

Henkilöhakemisto


- Taulu 597 -

7. sukupolvi

Visti / Västerspangar, Maria, Österspangar (taulusta 213. Isä: Visti, Erkki Pietarinpoika) s. 29.06.1777 Vimpeli. k. 01.11.1811 Vimpeli, Vesterspangar.

1. puoliso Österspangar, Erkki Matinpoika s. 28.10.1765 Vimpeli, Österspangar. k. 17.10.1808 Vimpeli, Vesterspangar. Vävy, talollinen.
Isä: Iiruu, Matti, Österspangar s. 21.09.1726 Alajärvi, Storpynttäri.
Äiti: Österspangar, Liisa Juhontytär, Iiruu s. 25.01.1730 Vimpeli.

Lapset:
1) Matti s. 06.08.1794 Vimpeli. k. 09.10.1794 Vimpeli.
2) Liisa s. 16.08.1795 Vimpeli. k. 22.08.1795 Vimpeli.
3) Erkki s. 16.08.1796 Vimpeli. k. 28.01.1804 Vimpeli.
4) Maria Erkintytär (katso taulu 1211) s. 20.04.1798 Vimpeli, Vesterspangar.
5) Liisa s. 19.04.1801 Vimpeli. k. 20.02.1804 Vimpeli.
6) Anna s. 29.08.1803 Vimpeli. k. 25.02.1804 Vimpeli.
7) Matti s. 07.09.1805 Vimpeli. k. 15.02.1807 Vimpeli.
8) Erkki s. 12.12.1807 Vimpeli. k. 03.09.1808 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 598 -

7. sukupolvi

Västerspangar / Visti, Anna Erkintytär, Ylitalo (taulusta 213. Isä: Visti, Erkki Pietarinpoika) s. 03.08.1781 Vimpeli, Västerspangar. k. 22.02.1834 Lappajärvi, Ylitalo.

1. puoliso Ylitalo, Iisakki Juhonpoika s. 15.04.1783 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 08.04.1846 Lappajärvi. Itsellinen. Vihitty: 11.10.1801 Lappajärvi.
Muutti perheineen 30.11.1809 Vimpeliin jossa oli renkinä. Palasi Lappajärven Ylitaloon 30.03.1818.

Isä: Ylitalo, Juho Juhonpoika s. 06.12.1750 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo.
Äiti: Storstrang, Kaisa Hannuntytär, Ylitalo s. 27.11.1756 Vimpeli, Storstrang.

Lapset:
1) Maria s. 18.02.1803 Lappajärvi, Savonkylä. k. 21.02.1803 Lappajärvi.
2) Erkki s. 10.03.1804 Lappajärvi, Savonkylä. k. 19.03.1804 Lappajärvi.
3) Liisa s. 19.05.1805 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.05.1805 Lappajärvi.
4) Anna s. 26.05.1806 Lappajärvi, Savonkylä. k. 07.06.1806 Lappajärvi.
5) Matti s. 02.02.1808 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.02.1808 Lappajärvi.
6) N.N. s. 20.05.1809 Lappajärvi, Savonkylä. k. 21.05.1809 Lappajärvi.
7) Maria Iisakintytär (katso taulu 1212) s. 06.12.1811 Vimpeli, Västerspangar. k. 08.03.1893 Lappajärvi, Saari.
8) Juho s. 29.08.1816 Vimpeli. k. 21.09.1816 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 599 -

7. sukupolvi

Vesterspangar / Heikkilä, Erkki (taulusta 213. Isä: Visti, Erkki Pietarinpoika) s. 01.12.1788 Vimpeli. k. 04.06.1861 Vimpeli. Talollinen; seksmanni.

1. puoliso Österspangar, Liisa Heikintytär, Vesterspangar / Heikkilä s. 23.03.1789 Vimpeli. k. 03.05.1852 Vimpeli.
Isä: Sääksjärvi, Heikki Heikinpoika s. 25.11.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. Vävy, seksmanni, talollinen.
Äiti: Österspangar, Liisa Jaakontytär, Sääksjärvi s. 24.07.1766 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Antti Erkinpoika (katso taulu 1213) s. 10.11.1812 Vimpeli, Heikkilä. k. 14.11.1878 Vimpeli.
2) Anna Erkintytär (katso taulu 1214) s. 23.09.1814 Vimpeli, Heikkilä. k. 06.06.1894 Vimpeli, Itäkylä, Lund.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 1215) s. 23.01.1817 Vimpeli, Heikkilä. k. 30.10.1895 Vimpeli.
4) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1216) s. 29.10.1819 Vimpeli, Heikkilä. k. 27.12.1848 Vimpeli, Heikkilä.
5) Juho s. 24.04.1822 Vimpeli, Heikkilä. k. 16.07.1828 Vimpeli, Heikkilä.
6) Liisa s. 07.06.1827 Vimpeli, Heikkilä. k. 25.05.1829 Vimpeli, Heikkilä.
7) Heikki s. 08.06.1829 Vimpeli, Heikkilä. k. 10.02.1831 Vimpeli, Heikkilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 600 -

7. sukupolvi

Västerspangar / Heikkilä, Matti (taulusta 213. Isä: Visti, Erkki Pietarinpoika) s. 01.07.1791 Vimpeli, Västerspangar. k. 07.10.1839 Vimpeli, Heikkilä.

1. puoliso Österspangar, Anna Juhontytär, Västerspangar / Heikkilä s. 29.08.1791 Vimpeli. k. 20.02.1867 Vimpeli, Heikkilä. Vihitty: 14.11.1815 Vimpeli.
Isä: Österspangar, Juho Matinpoika s. 10.06.1751 Vimpeli. Isäntä.
Äiti: Österspangar, Reetta Heikintytär, Sääksjärvi s. 21.07.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 19.12.1816 Vimpeli, Heikkilä. k. 10.09.1817 Vimpeli, Heikkilä.
2) Matti s. 28.08.1818 Vimpeli, Heikkilä. k. 01.12.1818 Vimpeli, Heikkilä.
3) Juho s. 24.12.1819 Vimpeli, Heikkilä. k. 09.07.1820 Vimpeli, Heikkilä.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 1217) s. 20.08.1821 Vimpeli, Heikkilä. k. 04.11.1850 Vimpeli, Heikkilä. Talollinen.
5) Maria Matintytär (katso taulu 1218) s. 14.08.1826 Vimpeli. k. 13.12.1873 Vimpeli.
6) Liisa s. 10.11.1828 Vimpeli, Heikkilä. k. 20.09.1830 Vimpeli, Heikkilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 601 -

7. sukupolvi

Visti, Maria Markuksentytär, Iiruu / Storbacka (taulusta 215. Isä: Visti, Markus Pietarinpoika) s. 12.01.1772 Vimpeli, Visti. k. 01.02.1844 Alajärvi, Storbacka. Torpparin vaimo. Lisätietoja: Muutti Alajärvelle 1794.

1. puoliso Iiruu / Storbacka, Kustaa Erkinpoika s. 01.08.1776 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 08.02.1842 Alajärvi, Storbacka. Torppari.
Isä: Iiruu / Storbacka, Erkki Erkinpoika s. 14.04.1753 Alajärvi, Möksy, Iiruu. Uudisasukas, tilallinen.
Äiti: Honkaniemi, Maria Juhontytär, Iiruu / Storbacka s. 25.11.1750 Alajärvi, Honkaniemi. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 602 -

7. sukupolvi

Visti, Erkki Markuksenpoika (taulusta 215. Isä: Visti, Markus Pietarinpoika) s. 26.03.1773 Vimpeli, Visti. k. 28.10.1831 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.

Vistinmäki on vanhaa Storpynttärin aluetta. SieIIä on Alatupa, Ylätupa, TuuIimyllynmäki, Myllykangas, ja mäkitupia nurkka nurkassa kiinni pitkin etelään viettävää rinnettä. Storpynttäri on Vistinmäeltä vähän pohjoiseen järvelle päin. Paikalla oli nähtävissa kellarikuoppia vielä pitkälle 1900-luvullekin, samoin pihlajia ja kiviaitoja. Kaikista sukuhaaroista ovat useat perheet pitäneet Vistinmäkea suinpaikkanaan - kuka lyhyemmän kuka pidemmän aikaa. Vistin ja Pynttärin torppina ovat olleet mm. Koivuniemi, Mäntyniemi, Rintala, Kujanpää, Viitala ja Takala - ja jo hävinneetkin paikat kuten Lassi ja Katajamäki. Vimpelin Spangarit - veljekset Erkki ja Matti - toivat Visti -nimen Pynttäriin. Metsänhoitaja Carl Walter Bergroth osti osan Myllykankaasta, rakentaen Sinne komealle kaakkoisharjanteelle talonsa. Vistinmäella on ollut erilaisten käsityöläisammattien harjoittajia. On ollut puuseppiä, suutareita, seppiä, räätäleitä, teurastajia ja veneidentekijöitä. Joukkoon on aina kuulunut omalaatuisia persoonia, yhtena heistä kukka-Matti (Matti Antinpoika Visti s. 21/ 2 1840), kukkien kasvattaja. Vieläkin asuinraunioiden kupeelta saattaa kesäisin tavata räystäskukkaa, lehtosinilatvaa, akileijaa ja ukonhattua, kukka-Matin tervehdyksenä nykypäivälle yli 100 vuoden takaa (Aira Niemi-Pynttäri)

1. puoliso Tikkanen, Anna Jaakontytär, Visti s. 05.06.1788 Alajärvi. k. 23.11.1823 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Lapsivuode.
Isä: Skrabb, Jaakko Aabrahaminpoika s. 03.06.1752 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
Äiti: Kyröläinen, Maria Sipintytär, Skrabb s. 11.04.1749 Alajärvi, Kyröläinen. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 1115) s. 14.04.1816 Alajärvi, Storpynttäri. k. 14.11.1868 Alajärvi, Kurejoki, Storhök.
2) Erkki Jaakko Erkinpoika (katso taulu 1116) s. 23.04.1818 Alajärvi. Renkinä ja itsellisenä Pynttärissä.
3) Maria s. 09.12.1823 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Girs, Reetta Matintytär, Visti s. 06.02.1785 Evijärvi. k. 03.01.1832 Alajärvi, Pynttäri, Visti. Emäntä. Vihitty: 02.01.1825 Evijärvi. Perhesuhteet: Gretalla oli ennestään kaksi aviotonta tytärtä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 603 -

7. sukupolvi

Visti, Anna Markuksentytär, Hämeenniemi (taulusta 215. Isä: Visti, Markus Pietarinpoika) s. 21.03.1778 Vimpeli, Visti. k. 23.11.1807 Alajärvi, Hämeenniemi.

1. puoliso Hämeenniemi, Antti Jaakonpoika s. 10.11.1782 Alajärvi, Hämeenniemi. k. 22.08.1826 Alajärvi, Hämeenniemi. Vihitty: 08.11.1805 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Kyröläinen / Hämeenniemi, Jaakko Paavonpoika s. 12.05.1751 Alajärvi, Hoisko, Hämeenniemi (Kyröläinen?). Talollinen.
Äiti: Nelimarkka, Saara Taavetintytär, Hämeenniemi s. 08.06.1754 Alajärvi, Nelimarkka.

Lapset:
1) Maria Antintytär (katso taulu 1219) s. 24.02.1807 Alajärvi, Hämeenniemi. k. 07.03.1863 Alajärvi, Hämeenniemi.
2) Lovisa Antintytär (katso taulu 1220) s. 07.06.1813 Alajärvi, Hoisko. k. 31.03.1890 Alajärvi, Luoma-aho.

Henkilöhakemisto


- Taulu 604 -

7. sukupolvi

Visti, Saara Markuksentytär, Iiruu / Storbacka (taulusta 215. Isä: Visti, Markus Pietarinpoika) s. 16.01.1781 Vimpeli, Visti. k. 19.05.1816 Alajärvi, Storbacka.

1. puoliso Iiruu / Storbacka, Juho Erkinpoika s. 02.12.1777 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 28.05.1849 Alajärvi, Möksy, Storbacka. Talollinen. Vihitty: 26.11.1899 Vimpeli.
Isä: Iiruu / Storbacka, Erkki Erkinpoika s. 14.04.1753 Alajärvi, Möksy, Iiruu. Uudisasukas, tilallinen.
Äiti: Honkaniemi, Maria Juhontytär, Iiruu / Storbacka s. 25.11.1750 Alajärvi, Honkaniemi. Emäntä.

Lapset:
1) Anna Juhontytär (katso taulu 1221) s. 10.11.1799 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 29.05.1868 Alajärvi, Storbacka.
2) Reetta Juhontytär (katso taulu 1222) s. 25.05.1801 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 17.09.1878 Alajärvi, Möksy, Saukko.
3) Matti Juhonpoika (katso taulu 1223) s. 08.09.1803 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 26.10.1862 Alajärvi, Storbacka. Talollinen. Kuolinsyy: Vesipöhö.
4) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1224) s. 23.05.1806 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 29.08.1851 Alajärvi, Storbacka. Torppari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Juho Juhonpoika (katso taulu 1225) s. 04.05.1810 Alajärvi, Möksy, Iiruu.
6) Maria Juhantytär (katso taulu 1226) s. 1814 Alajärvi, Möksy, Storbacka. k. 04.05.1878 Alajärvi, Hoisko.

Henkilöhakemisto


- Taulu 605 -

7. sukupolvi

Visti, Marketta Markuksentytär, Storfinnilä / Joensuuaho (taulusta 215. Isä: Visti, Markus Pietarinpoika) s. 25.05.1782 Vimpeli, Visti. k. 27.06.1838 Vimpeli, Spangar.

1. puoliso Storfinnilä / Joensuuaho, Erkki Matinpoika s. 21.03.1795 Lappajärvi. k. 03.01.1823 Alajärvi. Vihitty: 24.06.1818 Vimpeli. Kuolinsyy: Hukkui.
Isä: Storfinnilä, Matti Erkinpoika s. 09.08.1765 Lappajärvi.
Äiti: Liisa Matintytär s. 09.04.1767 Lappajärvi.

Lapset:
1) Aleksanteri Erkinpoika (katso taulu 1227) s. 27.08.1817 Vimpeli. k. 13.04.1871 Vimpeli.
2) Matti s. 20.09.1820 Alajärvi, Joensuunaho. k. 27.07.1822 Alajärvi, Joensuunaho.
3) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1228) s. 17.05.1822 Alajärvi. k. 20.02.1860 Vimpeli.

2. puoliso Lukkarila / Spangar, Matti Tuomaanpoika s. 30.08.1779 Lappajärvi. k. 22.05.1868 Vimpeli, Spangar. Vihitty: 26.12.1830 Vimpeli.
Isä: Lukkarila, Tuomas Juhonpoika s. 13.12.1734 Lappajärvi, Lukkarila.
Äiti: Ollila, Kaarina Matintytär, Lukkarila s. 12.12.1736 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 606 -

7. sukupolvi

Visti / Pynttäri, Matti Markuksenpoika (taulusta 215. Isä: Visti, Markus Pietarinpoika) s. 08.04.1786 Vimpeli, Visti. k. 09.02.1858 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Matin asuinpaikkaa Pynttärissä alettiin kutsua "Vistin mäeksi".

1. puoliso Hauta-aho, Helena Juhontytär, Visti / Pynttäri s. 22.07.1790 Alajärvi, Pynttäri. k. 05.03.1869 Alajärvi, Pynttäri. Vihitty: 20.12.1811 Alajärvi.
Isä: Pynttäri / Hauta-aho, Juho Simonpoika s. 31.05.1750 Alajärvi, Hauta-aho. Talollinen.
Äiti: Silvonen, Liisa Iisakintytär, Pynttäri / Hauta-aho s. 06.10.1751 Lehtimäki, Silvonen. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 26.09.1812 Alajärvi, Pynttäri. k. 24.01.1813 Alajärvi, Pynttäri.
2) Erkki Juho Matinpoika (katso taulu 1229) s. 20.12.1813 Alajärvi, Pynttäri. k. 30.01.1898 Karstula.
3) Matti Matinpoika (katso taulu 1230) s. 04.10.1816 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.05.1858 Alajärvi, Möksy, Söderbacka. Talollinen.
4) Liisa s. 24.10.1818 Alajärvi, Pynttäri. k. 1818-30 Alajärvi, Pynttäri.
5) Anna Leena s. 28.07.1820 Alajärvi, Pynttäri. k. 01.04.1822 Alajärvi, Pynttäri.
6) Kustaa s. 07.06.1822 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.07.1830 Alajärvi, Pynttäri.
7) Liisa s. 18.10.1823 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.10.1823 Alajärvi, Pynttäri.
8) Abraham s. 18.01.1825 Alajärvi, Pynttäri. k. 03.01.1826 Alajärvi, Pynttäri.
9) Aleksanteri s. 05.12.1827 Alajärvi, Pynttäri. k. 24.07.1836 Alajärvi, Pynttäri.
10) Susanna s. 09.11.1830 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.06.1842 Alajärvi, Pynttäri.
11) Petteri s. 26.10.1832 Alajärvi, Pynttäri. k. 06.10.1836 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 607 -

7. sukupolvi

Visti / Pynttäri, Liisa Markuksentytär, Pynttäri (taulusta 215. Isä: Visti, Markus Pietarinpoika) s. 23.05.1787 Vimpeli, Visti. k. 22.06.1856 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Pynttäri, Erkki Juhanpoika s. 05.04.1774 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 01.12.1847 Alajärvi, Pynttäri. Mäkitupalainen. Vihitty: 11.07.1813 Alajärvi. Kuolinsyy: Rintavesitauti.
Isä: Pynttäri, Juha Simonpoika s. 12.03.1735 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.
Äiti: Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär, Pynttäri s. 18.03.1739 Lehtimäki, Lill-Laukkonen (Pahkamäki). Emäntä.

Lapset:
1) Anna (katso taulu 1031) s. 17.12.1814 Alajärvi, Pynttäri. k. 03.05.1868 Alajärvi, Pynttäri.
2) Antti s. 05.05.1816 Alajärvi, Pynttäri. Itsellinen.
3) Liisa s. 23.05.1818 Alajärvi, Pynttäri.
4) Kustaa Erkinpoika (katso taulu 1032) s. 16.11.1819 Alajärvi, Pynttäri, Visti. k. 22.10.1856 Alajärvi.
5) Heikki s. 13.05.1821 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.04.1822 Alajärvi, Pynttäri.
6) Pietari Erkinpoika (katso taulu 1033) s. 23.12.1822 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.02.1888 Alajärvi, Tallbacka, Niemi. Itsellinen. Lisätietoja: Muuttaa Tallbackan Niemeen itselliseksi 1858.
7) Matti s. 26.08.1824 Alajärvi, Pynttäri. k. 30.06.1825 Alajärvi, Pynttäri.
8) Kaisa s. 11.09.1827 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.09.1827 Alajärvi, Pynttäri.
9) Ville s. 21.08.1828 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.06.1830 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto


- Taulu 608 -

7. sukupolvi

Lillfinnilä, Jaakko Pietarinpoika, Visti (taulusta 216. Isä: Visti, Pietari) s. 21.09.1777 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 15.05.1813 Lappajärvi, Tapola.

1. puoliso Snarakoski, Maria Matintytär, Lillfinnilä s. 18.04.1781 Vimpeli. k. 1856 Purmojärvi. Vihitty: 04.11.1804 Lappajärvi.
Isä: Snarakoski, Matti, Koskela s. 25.05.1747 Vimpeli, Koskela.
Äiti: Hyytinen, Susanna Juhontytär, Snarakoski s. 08.04.1745 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti s. 30.12.1805 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 08.01.1806 Lappajärvi, Lillfinnilä.
2) Liisa Jaakontytär (katso taulu 1231) s. 18.02.1807 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 18.01.1859 Lappajärvi, Purmojärvi.
3) Juho s. 22.06.1810 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 1833 Lappajärvi. Kuolinsyy: kuolinaika noin.
4) Jaakko s. 18.08.1811 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 08.09.1811 Lappajärvi, Lillfinnilä.
5) Matti s. 28.02.1813 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 22.09.1813 Lappajärvi, Lillfinnilä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 609 -

7. sukupolvi

Visti / Lillfinnilä, Maria Pietarintytär, Vehkamäki (taulusta 216. Isä: Visti, Pietari) s. 28.06.1784 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 25.02.1864 Vimpeli, Jaakkola.

1. puoliso Nelimarkka / Vehkamäki, Matti Magnuksenpoika s. 14.09.1794 Alajärvi, Nelimarkka. k. 09.03.1867 Vimpeli, Jaakkola. Vihitty: 24.04.1820 Vimpeli.
Isä: Vehkamäki, Magnus Laurinpoika s. 08.02.1748 Petäjävesi. Torppari Alajärven Möksyn Vehkamäessä.
Äiti: Nelimarkka, Kaisa Matintytär, Vehkamäki s. 12.07.1766 Alajärvi, Nelimarkka.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 1232) s. 25.04.1821 Alajärvi, Möksy. k. 14.09.1893 Vimpeli.
2) Taavetti Matinpoika (katso taulu 1233) s. 25.11.1824 Alajärvi, Möksy. k. 13.03.1878 Vimpeli, Lindbacka. Torppari, pitäjänseppä.
3) Maria Matintytär (katso taulu 1234) s. 04.12.1827 Alajärvi, Möksy. k. 08.02.1901 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 610 -

7. sukupolvi

Kasarikoski / Jaakkola, Matti Jaakonpoika (taulusta 217. Isä: Visti, Jaakko Pietarinpoika) s. 02.03.1788 Vimpeli, Visti. k. 23.03.1829 Vimpeli, Jaakkola.

1. puoliso Strang, Kaisa Erkintytär, Kasarikoski / Jaakkola s. 05.09.1786 Vimpeli, Strang. k. 12.04.1857 Vimpeli. Vihitty: 01.11.1818 Vimpeli.
Isä: Södervik / Strang, Erkki Erkinpoika, (Hakalahti, Junnila) s. 24.03.1747 Vimpeli, Sääksjärvi . Talollinen.
Äiti: Södervik, Marketta Reetta Jaakontytär, Strang s. 30.10.1750 Vimpeli, Strang . Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 28.07.1817 Vimpeli, Jaakkola. k. 01.07.1838 Vimpeli.
2) Jaakko Matinpoika (katso taulu 1235) s. 05.12.1819 Vimpeli, Jaakkola. k. 02.04.1859 Vimpeli.
3) Erkki Matinpoika (katso taulu 1236) s. 05.08.1821 Vimpeli, Jaakkola. k. 12.12.1890 Vimpeli.
4) Anna Matintytär s. 23.03.1825 Vimpeli, Jaakkola. k. 29.01.1901 Lappajärvi, Itäkylä.
5) Antti s. 28.07.1827 Vimpeli, Jaakkola. k. 14.10.1850 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 611 -

7. sukupolvi

Visti / Kasarikoski, Jaakko Jaakonpoika (taulusta 217. Isä: Visti, Jaakko Pietarinpoika) s. 18.01.1794 Vimpeli, Kasarikoski. k. 07.04.1859 Vimpeli.

1. puoliso Viinamäki, Liisa Jaakontytär, Visti / Kasarikoski s. 27.02.1790 Lappajärvi. k. 09.06.1854 Vimpeli, Jaakkola. Vihitty: 24.11.1816 Vimpeli.
Isä: Viinamäki, Jaakko Matinpoika s. 23.12.1749 Lappajärvi.
Äiti: Lillsöyring, Reetta Juhontytär s. 25.05.1747.

Lapset:
1) Anna s. 28.09.1820 Vimpeli, Jaakkola. k. 23.12.1821 Vimpeli, Jaakkola.
2) Jaakko s. 04.11.1821 Vimpeli, Jaakkola. k. 24.06.1824 Vimpeli, Kasarikoski.
3) Maria s. 02.11.1824 Vimpeli, Jaakkola. k. 23.04.1826 Vimpeli, Jaakkola.
4) Liisa s. 09.11.1826 Vimpeli, Jaakkola. k. 15.04.1828 Vimpeli, Jaakkola.
5) Ulla Jaakontytär (katso taulu 1237) s. 01.08.1828 Vimpeli, Jaakkola. k. 29.05.1857 Vimpeli.
6) Juho Jaakonpoika (katso taulu 1238) s. 09.07.1833 Vimpeli, Jaakkola. k. 21.02.1868 Kortesjärvi, Storvis. Vävy.

2. puoliso Pohjoskangas, Anna Kaisa Heikintytär, Visti / Kasarikoski s. 04.05.1800 Alajärvi. k. 18.03.1879 Vimpeli. Vihitty: 07.01.1855 Alajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 612 -

7. sukupolvi

Visti / Kasarikoski, Anna Jaakontytär, Murtoniemi (taulusta 217. Isä: Visti, Jaakko Pietarinpoika) s. 28.09.1799 Vimpeli, Kasarikoski. Lisätietoja: Lappajärvelle 1825 ja leskeksi jäätyään Kortesjärvelle 1847.

1. puoliso Murtoniemi, Matti Matinpoika s. 25.09.1805 Lappajärvi, Itäkylä. k. 24.12.1846 Lappajärvi. Vihitty: 03.12.1824 Lappajärvi.
Isä: Murtoniemi, Matti Matinpoika s. 29.06.1773 Lappajärvi, Itäkylä.
Äiti: Lillhonkaniemi, Liisa Antintytär, Murtoniemi s. 28.01.1772 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 1239) s. 25.06.1830 Kortesjärvi.

2. puoliso Storvis, Erkki Erkinpoika s. 05.09.1802 Kortesjärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 613 -

7. sukupolvi

Visti / Kasarikoski, Juho Jaakonpoika, Jaakkola (taulusta 217. Isä: Visti, Jaakko Pietarinpoika) s. 25.01.1807 Vimpeli, Kasarikoski. k. 27.06.1849 Vimpeli.

1. puoliso Lamminkoski, Liisa Jaakontytär, Visti / Kasarikoski / Jaakkola s. 14.09.1800 Lappajärvi, Itäkylä. k. 24.12.1870 Vimpeli.
Isä: Lamminkoski, Iisakki Juhonpoika s. 21.03.1770 Lappajärvi.
Äiti: Stortarvonen, Maria Jaakontytär, Lamminkoski s. 13.10.1773 Lappajärvi.

Lapset:
1) Jaakko s. 22.12.1841 Vimpeli Jaakkola. k. 10.09.1846 Vimpeli Jaakkola.
2) Juho s. 18.06.1844 Vimpeli, Jaakkola. k. 30.03.1866 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 614 -

7. sukupolvi

Lindbacka, Taavetti Matinpoika (taulusta 219. Äiti: Visti, Marketta Pietarintytär) s. 18.11.1784 Vimpeli, Lindbacka. k. 01.02.1807 Vimpeli, Lindbacka.

1. puoliso Iiruu, Saara Matintytär, Lindbacka s. 23.02.1783 Alajärvi, Iiruu. k. 29.04.1807 Alajärvi, Iiruu. Vihitty: 1804 Alajärvi. Kuolinsyy: Katarri.
Isä: Iiruu, Matti Erkinpoika s. 19.09.1749 Alajärvi, Möksy, Iiruu.
Äiti: Hongisto, Liisa Juhontytär, Iiruu s. 15.03.1750 Alajärvi, Möksy, Hongisto.

Lapset:
1) Liisa Taavetintytär (katso taulu 1240) s. 06.05.1806 Vimpeli, Lindbacka. k. 10.12.1872 Vimpeli, Lypsinmaa.

Henkilöhakemisto


- Taulu 615 -

7. sukupolvi

Lindbacka, Jaakko Matinpoika (taulusta 219. Äiti: Visti, Marketta Pietarintytär) s. 05.02.1787 Vimpeli, Lindbacka. k. 17.12.1867 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen.

1. puoliso Lillstrang / Nygård, Kaarina Antintytär s. 25.12.1775 Vimpeli. k. 12.10.1859 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 26.12.1809 Vimpeli.
Isä: Nygård, Antti Antinpoika s. 23.11.1739 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Söder-Kniivilä, Beata Jaakontytär, StorKivi s. 13.01.1736 Evijärvi .

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 1241) s. 20.09.1810 Vimpeli. k. 21.12.1895 Vimpeli. Emäntä.
2) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1242) s. 23.05.1812 Vimpeli. k. 04.02.1898 Vimpeli, Lindbacka.
3) Anna Liisa Jaakontytär (katso taulu 1243) s. 12.01.1815 Vimpeli. k. 1839 Lappajärvi, Itäkylä, Lund. Lisätietoja: Anna muuttaa toukokuussa 1839 Lappajärvelle.
4) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 1244) s. 01.05.1817 Vimpeli. k. 24.08.1895 Vimpeli.
5) Aleksanteri Jaakonpoika (katso taulu 1245) s. 11.05.1819 Vimpeli. k. 14.03.1846 Vimpeli.

2. puoliso Pohjoskangas, Anna Kaisa Heikintytär, Visti / Kasarikoski s. 04.05.1800 Alajärvi. k. 18.03.1879 Vimpeli. Vihitty: 23.10.1860 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 616 -

7. sukupolvi

Lindbacka, Liisa Matintytär, Sandbacka (taulusta 219. Äiti: Visti, Marketta Pietarintytär) s. 03.05.1789 Vimpeli, Lindbacka. k. 05.03.1842 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä.

1. puoliso Sandbacka / Lindbacka, Antti Joosepinpoika s. 10.11.1787 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 04.01.1862 Vimpeli, Lindbacka.
Isä: Sandbacka, Jooseppi s. 19.02.1752 Lappajärvi.
Äiti: Södervik, Liisa Erkintytär, Sandbacka s. 12.11.1749 Vimpeli, Sääksjärvi.

Lapset:
1) Matti Antinpoika (katso taulu 1246) s. 12.04.1815 Vimpeli, Lindbacka. k. 21.12.1890 Vimpeli. Seksmanni.
2) Maria s. 24.07.1817 Vimpeli, Lindbacka. k. 21.04.1838 Vimpeli.
3) Juho Antinpoika (katso taulu 1247) s. 23.06.1821 Vimpeli, Lindbacka. k. 31.10.1874 Vimpeli, Lindbacka. Maanviljelijä.
4) Anna Liisa Antintytär (katso taulu 1248) s. 02.07.1825 Vimpeli, Lindbacka. k. 19.04.1885 Lappajärvi, Mustikkamaa.
5) Karoliina s. 21.06.1828 Vimpeli, Lindbacka. k. 21.05.1840 Vimpeli.

Henkilöhakemisto


- Taulu 617 -

7. sukupolvi

Lindbacka / Ylikarhu, Erkki Matinpoika (taulusta 219. Äiti: Visti, Marketta Pietarintytär) s. 23.06.1792 Vimpeli, Lindbacka. k. 05.09.1867 Lappajärvi. Torppari. Lisätietoja: Lapualle 1835 ja Lappajärvelle.

1. puoliso Murtoniemi, Reetta Matintytär, Lindbacka / Ylikarhu s. 05.07.1795 Lappajärvi, Murtoniemi. k. 31.07.1868 Lappajärvi. Vihitty: 13.11.1814 Vimpeli.
Isä: Murtoniemi, Matti Heikinpoika s. 03.04.1748 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Nykänen, Marketta Juhontytär, Murtoniemi s. 17.07.1750 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 618 -

7. sukupolvi

Lindbacka, Maria Matintytär, Örn / Savola / Tuomaala (taulusta 219. Äiti: Visti, Marketta Pietarintytär) s. 01.08.1795 Vimpeli, Lindbacka. k. 16.12.1864 Vimpeli, Sääksjärvi, Tuomaala.

1. puoliso Örn / Savola / Tuomaala, Matti Matinpoika s. 03.05.1787 Lappajärvi. k. 26.04.1856 Vimpeli. Vävy, isäntä.
Isä: Örn, Matti Taavetinpoika s. 01.09.1762 Lappajärvi.
Äiti: Savola, Saara Jaakontytär, Örn s. 22.12.1764 Lappajärvi, Savola.

Henkilöhakemisto


- Taulu 619 -

7. sukupolvi

Pynttäri / Karhula, Ulrika, Tallbacka (taulusta 222. Isä: Pynttäri / Karhula, Jooseppi Simonpoika) s. 27.11.1800 Alajärvi, Skrabb. k. 13.12.1855 Soini, Vähä-Soini.

1. puoliso Tallbacka, Matti Erkinpoika Vihitty: 27.05.1822 ??.

Henkilöhakemisto


- Taulu 620 -

7. sukupolvi

Oittinen / Karhula, Elias Eliaksenpoika, Pynttäri (taulusta 223. Äiti: Pynttäri, Regina Simontytär) s. 11.11.1795 Alajärvi, Pynttäri.

1. puoliso Myllykangas, Susanna Eliaantytär, Oittinen / Karhula s. 20.01.1795. Vihitty: 1820 Alajärvi.

Lapset:
1) Lisa Eliaantytär (katso taulu 1249) s. 19.01.1825 Alajärvi, Karhula. k. 27.07.1864 Alajärvi, Karhula.

Henkilöhakemisto


- Taulu 621 -

7. sukupolvi

Karhula, Anna Liisa Eliaantytär (taulusta 223. Äiti: Pynttäri, Regina Simontytär) s. 10.06.1801 Alajärvi, Karhula.

1. puoliso Karhula, Aatami Antinpoika s. 01.05.1798. Itsellinen.

Lapset:
1) Erkki Aataminpoika (katso taulu 1250) s. 09.05.1838 Alajärvi, Pynttäri, Karhula. k. 01.01.1887 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 622 -

7. sukupolvi

Oittinen / Karhula, Israel (taulusta 223. Äiti: Pynttäri, Regina Simontytär) s. 14.09.1804 Alajärvi, Karhula. k. 18.03.1852 Alajärvi, Karhula. Talollinen.

1. puoliso Liisa Erkintytär, Oittinen / Karhula Vihitty: 06.12.1828 Alajärvi.

Lapset:
1) Liisa Israelintytär (katso taulu 1251) s. 04.05.1834 Alajärvi, Karhula.
2) Saara Greta Israelintytär (katso taulu 1252) s. 04.10.1836 Alajärvi, Karhula. k. 30.04.1925 Alajärvi, Hautamäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 623 -

7. sukupolvi

Pynttäri / Hannula, Brita (taulusta 225. Äiti: Pynttäri / Hannula, Maria Johansdotter) s. 1754. Styvdotter eller Erik Erikssons syster ??.

1. puoliso Hannula, Jakob Simonsson Vihitty: 08.06.1772.

Henkilöhakemisto


- Taulu 624 -

7. sukupolvi

Pynttäri / Hannula, Maria (taulusta 225. Äiti: Pynttäri / Hannula, Maria Johansdotter) s. 11.03.1754 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

1. puoliso Johan Jacobsson s. från staden. Dräng ?. Vihitty: 06.06.1771.

Henkilöhakemisto


- Taulu 625 -

7. sukupolvi

Pynttäri / Hannula, Simon (taulusta 225. Äiti: Pynttäri / Hannula, Maria Johansdotter) s. 26.10.1756 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

1. puoliso Pet, Margaretha Larsdotter, Pynttäri / Hannula s. 05.04.1751 Kovjoki. Vihitty: 21.05.1775.

Henkilöhakemisto


- Taulu 626 -

7. sukupolvi

Pynttäri / Back / Lassila, Maria Antintytär (taulusta 228. Äiti: Back / Lassila, Maria Laurintytär) s. 28.06.1777 Alajärvi, Pynttäri. k. 17.12.1816 Lappajärvi, Ammesmäki.

1. puoliso Ammesmäki, Taavetti Matinpoika s. 25.12.1771 Lappajärvi, Itäkylä.

Lapset:
1) Liisa Taavetintytär (katso taulu 1253) s. 25.02.1812 Lappajärvi, Itäkylä. k. 07.12.1898 Lappajärvi, Ammesmäki.

Henkilöhakemisto


- Taulu 627 -

7. sukupolvi

Stor-Höök / Kiilunen, Kaisa (taulusta 230. Äiti: Kiilunen, Liisa Erkintytär) s. 18.10.1750 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 20.01.1823 Alajärvi, Hauta-aho. Emäntä.

1. puoliso Pynttäri / Hauta-aho, Juho Simonpoika s. 31.05.1750 Alajärvi, Hauta-aho. k. 16.03.1815 Alajärvi, Hauta-aho. Talollinen. Vihitty: n. 1794. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Pynttäri, Simo Simonpoika s. 06.10.1725 Alajärvi, Storpynttäri. Lautamies; talollinen.
Äiti: Laukkonen, Maria Tuomaantytär, Pynttäri s. 17.06.1726 Lehtimäki, Laukkonen. Emäntä.

Henkilöhakemisto


- Taulu 628 -

7. sukupolvi

Kiilunen, Jacob Andersson, Stor-Höök (taulusta 230. Äiti: Kiilunen, Liisa Erkintytär) s. 08.07.1752 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 29.06.1798 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Talollinen. Lisätietoja: Isäntänä 1776 - 1798.

Lähde: Virkatodistus Lapuan Seurakunta

1. puoliso Kärnä, Eeva Tuomaantytär, Stor-Höök / Kiilunen s. 24.02.1754 Lappajärvi. k. 28.09.1808. Vihitty: 25.11.1771. Lisätietoja: Oli vielä isäntänä 1798 - 1812.
Isä: Norr-Kärnä, Tuomas Hermaninpoika s. 28.11.1726 Lappajärvi.
Äiti: Kerttu Juhontytär, Norr-Kärnä s. 03.01.1731 Lappajärvi.

Lapset:
1) Erik (katso taulu 1254) s. 21.02.1792 Lappajärvi. k. 01.11.1862. Lisätietoja: Isäntänä 1812 - 1862.
2) Jacob s. 24.06.1794 Lappajärvi. Sotilas.
Lähde: Virkatodistus, Lapuan hiippakunta

Henkilöhakemisto


- Taulu 629 -

7. sukupolvi

Stor-Höök / Kiilunen, Erkki (taulusta 230. Äiti: Kiilunen, Liisa Erkintytär) s. 03.01.1755 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 15.12.1812 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Mätäpaise.

1. puoliso Puumala, Maria Heikintytär, Kiilunen s. 29.02.1760 Alajärvi, Puumala. Vihitty: 18.10.1778 Alajärvi.
Isä: Kolanen / Puumala, Heikki Heikinpoika s. 01.03.1722 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Talollinen, vävy.
Äiti: Puumala, Marketta Juhontytär, Kolanen / Puumala s. 23.03.1725 Alajärvi, Puumala.

Lapset:
1) Maria s. 04.03.1790 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 03.04.1790 Lappajärvi.
2) Liisa s. 15.03.1793 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 26.04.1793 Lappajärvi.
3) Juho s. 11.06.1794 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 04.07.1794 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto


- Taulu 630 -

7. sukupolvi

Stor-Höök / Kiilunen, Maria Antintytär (taulusta 230. Äiti: Kiilunen, Liisa Erkintytär) s. 12.04.1763 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 22.06.1804 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Koskela, Eljas Martinpoika s. 06.04.1758 Karstula, Vahanka. k. 13.02.1830 Lappajärvi, Korri. Torppari. Vihitty: 03.11.1782 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Asuivat 1700-luvun loppupuolella Kurejoen Koskelassa, siellä oli Marian sisko Susanna emäntänä. Sittemmin muuttivat Soiniin ja sieltä 1800 Lappajärven Kiiluseen.

Isä: Koskela, Martti Martinpoika s. 07.01.1734 Karstula, Vahanka.
Äiti: Keisari, Maria, Olavintytär, Möttölä / Koskela s. 18.10.1718 Soini, Keisari.

Lapset:
1) Liisa s. 15.08.1783 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 01.09.1783 Lappajärvi.
2) Abraham s. 18.12.1784 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 08.07.1785 Lappajärvi.
3) Eeva s. 31.08.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 16.09.1786 Lappajärvi.
4) Kaarina s. 26.05.1790 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 13.06.1790 Lappajärvi.
5) Elias s. 06.08.1791 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 24.08.1791 Lappajärvi.
6) Maria Kristiina Eliaantytär s. 23.09.1792 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 13.01.1861 Lappajärvi, Ollila.
7) Matti s. 08.10.1794 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 01.04.1795 Alajärvi, Koskela.

Henkilöhakemisto


- Taulu 631 -

7. sukupolvi

Storstrang, Heikki Matinpoika (taulusta 231. Äiti: Kiilunen, Marketta Erkintytär) s. 25.12.1761 Vimpeli, Storstrang. k. 06.02.1825 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.

1. puoliso Lillstrang, Reetta Erkintytär s. 09.01.1770 Vimpeli, Lillstrang. k. 19.03.1791 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 1790.
Isä: Nygård, Erkki Antinpoika, Lillstrang s. 24.04.1731 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Margreta (Greta) Juhontytär, LillStrang s. 20.07.1731.

Lapset:
1) Matti s. 20.02.1791 Vimpeli, Storstrang. k. 21.04.1791 Vimpeli.

2. puoliso Storsöyrinki, Maria Abrahamintytär, Storstrang s. 04.09.1780 Lappajärvi. k. 13.09.1831 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 02.11.1800 Lappajärvi.
Isä: Storsöyrinki, Abraham, Matinpoika s. 02.06.1760 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Kovanen, Maria Erkintytär, Storsöyrinki s. 16.09.1758 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
Lapset:
1) Liisa s. 19.01.1802 Vimpeli, Storstrang. k. 24.06.1802 Vimpeli.
2) Juho s. 14.06.1803 Vimpeli, Storstrang. k. 25.06.1803 Vimpeli.
3) Maria s. 15.10.1804 Vimpeli, Storstrang. k. 04.12.1804 Vimpeli.
4) Heikki s. 24.04.1806 Vimpeli, Storstrang. k. 07.10.1808 Vimpeli.
5) Liisa s. 23.09.1810 Vimpeli, Storstrang. k. 31.05.1812 Vimpeli.
6) Anna Liisa Heikintytär (katso taulu 1255) s. 07.11.1812 Vimpeli, Storstrang. k. 20.11.1850 Vimpeli. Kuolinsyy: Lavantauti.
7) Juho Heikki Heikinpoika (katso taulu 1256) s. 30.01.1815 Vimpeli, Storstrang . k. 02.01.1851 Vimpeli.
8) Matti Heikinpoika (katso taulu 1257) s. 31.05.1818 Vimpeli, Storstrang. k. 02.05.1895 Alajärvi, Luoma-aho, Korkia-aho. Talollinen. Lisätietoja: Ostettuaan osan Korkia-ahon taloa 1852 Alajärveltä muutti perheineen sinne.
9) Erkki s. 21.02.1822 Vimpeli, Storstrang. k. 1822 Vimpeli. Lisätietoja: Erkkiä ei ole mainittu kuolleitten luettelossa.
10) Maria Heikintytär (katso taulu 1258) s. 20.06.1823 Vimpeli. k. 01.08.1893 Alajärvi, Hoisko. Emäntä.
11) Karoliina s. 08.08.1825 Vimpeli, Storstrang. k. 04.02.1826 Vimpeli.